Gazan "SURMATUT" elävät ja voivat hyvin

Tälleenpä

Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.

Lehdistölle ja tv-toimittajille lavastettiin tilanne, jossa muka Israelin tulituksen uhreja on jonkun kolulun tai vastaavan laitoksen alueella.
Hamasin oma kuvaaja tallensi videolle miten "ruumiita" petattiin käärinliinojen alle. Katso itse ja totea, että "kuolleet" ovat kaikki Hamasin eläviä "urheita sotureita".

Huomaa liikkeet lakanoitten alla ja käärijöitten konsultointi "kuolleitten" kanssa miten sijoittaa pää "kuollutta" miellyttävästi. Kaikilla on hauskaa ja juttu juoksee siitä, miten maailmaa vedetään huulesta ja miten Israel saa turpiinsa.

Miten monen tv-kanavan kautta maailmalle on syötetty lavastuksen tuloksena syntynyt alhainen propagandavideo – ja miten monet mljoonat ovat nielaisseet heille syötetyn valheen totuutena.

Turha toivo lienee, että esimerkiksi Yle huolisi tämän videon johonkin lähetykseensä. Entä TV7? Entä Alfa? Entä kristilliset videokanavat? Egyptin tv-kanava ei epäröinyt esittää totuutta Hamasin toimista.

Katso video tästä
http://www.patmos.fi/uutisarkisto/853/gazan_surmatut_elavat_ja_voivat_hyvin

57

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietääkö joku?

      Vilkkaita ruumiita näyttää olevankin.
      Miksi niitä maassa makaavia kohti osoitettiin aseella?

      • Jospa tekivät jotain lavastettuja valokuvia.

      • -jarmo-
        kekek-kekek kirjoitti:

        Jospa tekivät jotain lavastettuja valokuvia.

        Siis kaava on aivan sama joka puolella minne juamalton kääntää päänsä. Ei olla totuuden puoella, eikä totuus edes kiinnosta, vaan ollaa juutalaisia ja kristittyjä vastaan. Muulla ei ole väliä. Katsokaa itse, niin näette sama ilmiön kaikkialla maailmassa. Hämmästyttävää!

      • -jarmo- kirjoitti:

        Mitä? Olen kyllä kuullut että palestiinalaisissa on hyvinkin paljon kristittyjä, ja loput sitten mahtavatkin olla islamilaisia.

        Hyvin jumalaista sakkia siis.

      • Kehoitus
        kekek-kekek kirjoitti:

        Mitä? Olen kyllä kuullut että palestiinalaisissa on hyvinkin paljon kristittyjä, ja loput sitten mahtavatkin olla islamilaisia.

        Hyvin jumalaista sakkia siis.

        kekek-kekek
        Sulla näyttää olevan paremmat tiedot ufo-luotsina noista ufoista. Joten keskity työhösi.

      • KIITOS ALLAHILLE!

        ALLAH HERÄTTI KUOLLEET SOTURIT HENKIIN!

      • Niinkö meni?
        KIITOS ALLAHILLE! kirjoitti:

        ALLAH HERÄTTI KUOLLEET SOTURIT HENKIIN!

        Tappoi ensin ja sitten herätti.

      • Kuolleet nousevat
        Niinkö meni? kirjoitti:

        Tappoi ensin ja sitten herätti.

        Zombieinvaasio on meneillään

      • ...
        kekek-kekek kirjoitti:

        Mitä? Olen kyllä kuullut että palestiinalaisissa on hyvinkin paljon kristittyjä, ja loput sitten mahtavatkin olla islamilaisia.

        Hyvin jumalaista sakkia siis.

        ...

      • Niin kai
        KIITOS ALLAHILLE! kirjoitti:

        ALLAH HERÄTTI KUOLLEET SOTURIT HENKIIN!

        just

    • Ufoja olivat

      Just just. Niitä lavastettuja "valokuvia" ja elokuvia sitten katselimme uutislähetyksistä. Niin ja surimme heitä.
      Huom, lue teksti ja videon tekijä.

      • Pitiarvata

        Kuinkas se Epykti nyt silleen... meni paljastamaan...

        'Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.'

    • Israelin syytä

      Siinäpä sitä on kts:lle asiaa kommentoitavaksi.

    • Kyllä kannattaa

      Katsoitko videon?

    • ---

      Muslimit osaa organisoida ja tyhmät uskoo.

    • Muslimit

      Terroristijärjestöistä tullut suosittuja maailmassa.

    • Hienoa

      Onpas hyvä kun vainajat voivat hyvin.

    • heheheheeh

      Komea, tumma vainajakin nosti päätään ja veti hurstia päälleen.

    • Muslimeilla toimii

      Sairaat paranevat ja kuolleet heräävät. Miksi täällä meillä, ei tällaista tapahdu?

    • mamsserlska

      ... joskus aikaisemmin oli filmi katkaistu sopivasta kohtaa hautajaissaattueessa, ettei maailma näkis kuin poika herää henkiin ja kävelee itse terveenä pois kuvauspaikalta.

    • Ja tämän järisyttävän uutisen ainoana luotettavana uutistoimistona tarjosi teille PATMOS.

      Ei Reuters, eivät israelilaiset jotka takuulla olisivat tarttuneet asiaan... Ei, vaan PATMOS.

      • KIITOS PATMOS

        Kiitos Patmokselle valheen paljastuksesta. Joillekin aiheuttaa traumaa totuuden esille tuominen näköjään.
        Filmi on tosin Egyptiläisen uutistoimiston tekemä.

      • KIITOS PATMOS kirjoitti:

        Kiitos Patmokselle valheen paljastuksesta. Joillekin aiheuttaa traumaa totuuden esille tuominen näköjään.
        Filmi on tosin Egyptiläisen uutistoimiston tekemä.

        Patmos tulkintoineen edustaa sellaista tasoa, että mieluusti odotan jonkun LUOTETTAVAN kv. uutistoimiston tietoja.

        Kaikki tahot joilla on oma uskonnollinen poliittinen agenda ovat enemmän tai vähemmän epäluotettavia. Eikö Patmos ole uutisoinut Nooan arkinkin löytymisestä?

      • exhellari86 kirjoitti:

        Ja katsopa, sattui silmiin tällainen uutinen:

        http://yle.fi/uutiset/nakokulma_netissa_ei_voi_luottaa_edes_omiin_silmiin/7417714

        Mutta hihu uskoo...

      • Muslimitasialla

      • Exhihuhellarille

      • Exhihuhellarille kirjoitti:

        'Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.'

        Juu juu. Kunhan joku kv. uutistoimisto vahvistaa uutisen niin siitä vaan. Siihen saakka noita on syytä pitää disinformaationa.

        Onhan se kyllä täysin mahdollista olla tosikin. Samaahan tekevät kaikki alueellat toimivat tahot, jenkit ja israelilaiset mukaan lukien.

        Ei kuitenkaan kannata heti ihan mahdottomasti innostua heti kun joku möläyttää julki jotain mikä tuntuu tukevan omaa agendaa.

      • Et sitten oo sattunu
        exhellari86 kirjoitti:

        Kuulemaan, että muslimeja on käsketty valehella "vääräuskoisille"-jos siitä on hyötyä allahille, ja totta totisesti he ovat hyödyttäneet allahia, minkä kerkiävät ?

        On heillä aika röksäpöksy jumalana, jos sitä täytyy auttaa valehtelemalla !

      • uikki
        exhellari86 kirjoitti:

        Patmos tulkintoineen edustaa sellaista tasoa, että mieluusti odotan jonkun LUOTETTAVAN kv. uutistoimiston tietoja.

        Kaikki tahot joilla on oma uskonnollinen poliittinen agenda ovat enemmän tai vähemmän epäluotettavia. Eikö Patmos ole uutisoinut Nooan arkinkin löytymisestä?

        Palstan miehiin sekaantuja on sitä mieltä, että ainoa oikea tieto lähde on Seta järjestö. Mielummin luotan uskovaisten tietolähteisiin ihan sen takia, että heillä on korkea moraali. Itse olen asunut lähi-idässä 23 vuotta ja jonkilainen tietämys mitä ja missä tapahtuu. Ehkä kannattaisi seurata sinun omalle agendalle sopivaa tv portaalia, niin saat oikealaisen kuvan mitä noilla seuduilla tapahtuu.

        http://www.memritv.org/

      • uikki
        exhellari86 kirjoitti:

        Juu juu. Kunhan joku kv. uutistoimisto vahvistaa uutisen niin siitä vaan. Siihen saakka noita on syytä pitää disinformaationa.

        Onhan se kyllä täysin mahdollista olla tosikin. Samaahan tekevät kaikki alueellat toimivat tahot, jenkit ja israelilaiset mukaan lukien.

        Ei kuitenkaan kannata heti ihan mahdottomasti innostua heti kun joku möläyttää julki jotain mikä tuntuu tukevan omaa agendaa.

        Niin. kyllä noin älyllä varustetun miehiin sekaantujan tosiaan pitäisi itse miettiä mitä lähteitä pitää luotettavina. Hamas on ja käyttää palestiinalaisia ihmiskilpinä, mutta annetaan itse "palestiinalaisen toimittajan" kertoa totuus https://www.youtube.com/watch?v=Nu-e5qWXx-k .. niin hän kyllä myös puhuu erittäin sujuvaa suomea. Hän myös kertoi eräässä haastattelussa, että Hamas on uhkaillut häntä ja on kieltänyt kuvaamasta jne.

      • uikki kirjoitti:

        Pieni korjaus. En ole miehiin vaan mieheen sekaantuva mies. Kannatan monogamiaa ja toteutan sitä myös - joskaan en tuomitse niitä jotka ajattelevat ja toimivat toisin.

        Hamasilla on kovat, epäinhimilliset otteet ja kertomus vaikuttaa uskottavalle. Silti tälläkin yksittäisellä kertojalla VOI olla oma agenda. Itse en siksi laita ihan mahdottoman paljon painoa näiden yksittäisten sankarien kertomuksiin. Enemmän uskon kv. organisaatioiden kuten YK:n ja uutistoimitusten raportteihin.

      • uikki kirjoitti:

        Palstan miehiin sekaantuja on sitä mieltä, että ainoa oikea tieto lähde on Seta järjestö. Mielummin luotan uskovaisten tietolähteisiin ihan sen takia, että heillä on korkea moraali. Itse olen asunut lähi-idässä 23 vuotta ja jonkilainen tietämys mitä ja missä tapahtuu. Ehkä kannattaisi seurata sinun omalle agendalle sopivaa tv portaalia, niin saat oikealaisen kuvan mitä noilla seuduilla tapahtuu.

        http://www.memritv.org/

        Kuten yllä kerroin, en ole miehiin vaan mieheen sekaantuja. Et varmaan ymmärrä eroa?

        Setasta en tiedä kosk sen välittämiä uutisia en ole lukenut. 23 vuottasi eivät näemmä ole opettaneet uutisvälityksestä paljoakaan kun pidät uskovaisten tiedotusta puolueettomana.

        Israelilaisista uutisvälineistä seuraan eniten Haaretzia ja Times of Israelia. Joskus luen Jerusalem Postia, mutta se on mielestäni aika lailla kallellaan siionistien suuntaan.

        Itse olen asunut Israelissa vain viitisen vuotta. Muutimme pois melko pian Rabinin murhan jälkeen ja viime vuosina olen viettänyt alueella vain kuukauden pari vuodessa. Ystäviä minulla on kyllä niin juutalaisissa kuin arabeissakin.

        Oletko sitä mieltä että Patmos ja TV7 ovat luotettavia ja puolueettomia tiedonvälittäjiä?

        Onko muuten arabipojan polttomurhasta epäiltyjen talot jo laitettu maan tasalle?

    • tyhmät lavastajat

      Kannattaisi laittaa lakanoiden alle "kylmäkalleja". Ne eivät liikehdi.

    • Luottavat tyhmiin

      Samaa linjaa he käyttävät kaikissa toimissaan. Luottavat ihmisten tyhmyyteen ja ihme kyllä, sillekin riittää kannattajia. Totuudella ei ole väliä, vaan oman asian ajamisella.
      Suomessa ennen arvostettiin rehellisyyttä ja rehellisiä ihmisiä. Usein he olivat vielä uskovia.

      • offi10001

        Aikoinani etsin rehellisiä ihmisiä , jopa uskonnollisista liikkeistäkin ja en löytänyt heitä !

        Leo Meller on huijannut ihmisiä n, 50 vuotta yhteen menoon eikä ole tehnyt parannusta ja muutosta tuona aikana kertaakaan.

        Suuri lavastus ja harhauskomus on Jeesuksen kuoleminen ja ylösnousemus, sekä Jeesuksen takaisintulon odottaminen.

        Pientä on muutamien ihmisten näytelmä että Hamas järjestö tappaa omiaan ja sekös jo tapettujakin tuppaa naurattamaan.

      • offi10001
        offi10001 kirjoitti:

        Toiseks jää kuitenkin Meller huijauksissa minun rinnallani.
        Minä olen kunkku, kuten huomaattekin. Minulla on oikea tieto Lähi-Idästä ja muslimeista.
        Harmi vaan kun tuota näytelmää jaettiin eri maiden tiedotusvälineille uusissa esitettäväksi. Että ne Egyptiläiset menivät tuollaista filmaamaan, muslimiveljiä kun ovat.
        Toisaalta eihän siellä pmmituksista hätää ole ollutkaan, jos on vara elokuvaakin tehdä pommitusten keskellä.

        NoH nythän tyhmyytesi näytit !

        Et ole seurannut kertomustani olen kehottanut teidän itse ottamaan asioista selvää , sen sijaan kun uskotte jotakuta sokeasti .

        Niinpä tuokin filmi se on alun perin näytelmä, ei siinä tule miettiä keitä näyttelijät ovat, vaan sitä mihin näytelmällä pyritään, jos tiedonsaanti on yksipuoleista , niin tulkintakin on sen mukainen.

        Muuten en ole Lähi-idän asiantuntia enkä osaa millään tavalla ratkaista ISLAMIN, KRISTINUSKON JA JUUTALAISEN uskon sotia, siksipä esitänkin että jokaisen noista uskonnoista tulisi tunnustaa tosiasia , ettei yksikään usko eikä uskonsuuntaus ole oikea , - vaan kaikki uskot ovat harhauskomuksia täynnä.

        Tulevat sukupolvet todistavat oikeaksi ne väitteet ettei Jeesus tuu ja se on koko kristinuskon kannattajan jokaisen toive että tuu tuu muttei tuu kun ei ole mennytkään taivaisiin rakentamaan sijaa apostoleille ja muille hänen oppinsa kannattajille.
        Muuten tuu tuu on 2000 vuotta myöhässä !
        Ja se on se Leo Mellerin valhe että tulee pian, sitä valhetta sitten pönkitetään lakana nauru kuurupiilo näytelmällä.

        Muuten Gaza laisten hädän aliarvioimista osoittaa tuo Mellerin politiikka, sen verran ymmärrä ja muuten STT ei ota ei edes MTV ota loppukevennykseksi koska on sopimatonta pelehtiä hädän ja kuoleman kanssa .
        n, 2000 on kuollut Gazassa ja juutalaisia n,60.
        60 x 100 = 6000 Ja jos tuo tappaminen ja vihan laantuminen ja Jahven verenhimon tyydyttäminen olisi tyydytetty täytyisi vielä tappaa 4000 Gazsalaista.
        Lueskele Joosuankirjaa jotta aivojen välittäjäsolut avautuvat käsittelemään saamaasi tietoa.

    • offi10001

      Niin. Koska en usko Jumalaan, en usko Raamtun sanaankaan. Siispä olen ateisti.
      Toisaalta muslimeilla on kova moraali, kuten kaikilla jotka aseen tähdätessä joutuvat näyttelemään. Sehän on selvää, se. Filmissä maassa makaavia *näyttelijöitä' tähdättiin aseella, joten kyllä minustakin tuolla pelillä saisi näyttelijän.
      Nyt yritän näytellä ihan omaan laskuuni, mutta onhan se päämies mullakin ja se on sieltä syvyydestä, kuten sanotaan.
      Siinä syy, että etsin täällä syytä syyttää uskovia, samoin kuin arabeilla on tehtävänä kääntää kaikki juutalaisten syyksi valheen kaikella voimalla.
      Melkoisia velhoja ovatkin ja kakarasta saakka hyvän opetuksen saavatkin vihaamaan naapuriaan.
      Se syvyyden ruhtinas kun haluaa niin.

      • offi10001

        On sinulla ajatukset , jotka eivät ole minun ajatuksiani , ajatukseni ovat kaukana sinun syvyyden herran aatoksistasi
        Sillähän ei voiteta mitään jos ajatellaan " Minä hyvä, Minä hyvyydenpalvelija ,Minä saan käyttää kaikkia konsteja hyvyyden eteen työskennellä Minä saan tappaa 1/100 periaatteella noita alempiarvoiseen uskonnon kannattajia.
        Minulle Jumala Herra Jahve on luvannut tämän maan ,- syvyyden ruhtinasta ei oikeasti ole olemassakaan jos olisi niin se istuisi kaikkien juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kirkkoja uskonsuuntien johdossa mitä erilaisimmissa hahmoissa.
        Mutta kun ei ole on vain sinullekin lapsesta saakka uskoteltu näin olevan , samoin velhous ja kakaruus seuraa , noihin uskovia,- yritä nousta tiedon avulla uskonnollisuuden tiedon verkosta irti.

        Anteeksi taas uskovat. Käännyttäminen ateismiin on raamatullisilla palstoilla kielletty.
        Minä, vanha höperö en vaan aina muista sitä.
        Ateismi palstalla ei saa käännyttää taas uskovaksi. Tulee tupenrapinat muuten.

    • offi10001

      Onkos tämä jo kuudes viesti minulta. No, hyvinhän minä parjään näinkin.
      Hyvä minä.

      • offi10001

        Oli muuten minulta kolmasviesti ja tämä neljäs.

        Sinulla taas oli kolme offia ja mitä muuta olivat sinun nuo kolme muuta?

        Ottaako muuten pattiin kun taisi ollakkin egyptiläisten tekemä näytelmä!

        Mutta juuri nyt on Gazan tulitauko rakoillut ja Israelilaiset rauhanneuvottelijat lähteneet livohkaan Egyptistä.
        Sota lienee valtaa tavoitteleville rauhaa parempi.

    • offi10001

      Epyktiläiset ovat muslimiveljiä hamasille. Tokihan minä aloitusteksin luin ja ymmärsin lukemani kun sanotaan, että: Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.

      Muslimiveljetkin saaneet tarpeekseen terroristien hommista. Eivät päästä maahansakaan noita Gazan veljiään.

      Ihmekös tuo jos laskutaitokin heittää kun seitsemäskymmenens vuosi jo menossa.

    • offi10001

      Muslimi veljeskunta on jo 85 vuotta Egyptissä, vaikka valtaan on käynyt tie kapeaksi ja kiviseksi , muuten mitkä veljet ne noin täkeröä pilaa tekee.

      Jaksaa jaksaa vielä 70 pilailla samalla nimmarilla.

    • offi10001

      Joopa joo.
      Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.

      'Lehdistölle ja tv-toimittajille lavastettiin tilanne, jossa muka Israelin tulituksen uhreja on jonkun kolulun tai vastaavan laitoksen alueella.
      Hamasin oma kuvaaja tallensi videolle miten "ruumiita" petattiin käärinliinojen alle. Katso itse ja totea, että "kuolleet" ovat kaikki Hamasin eläviä "urheita sotureita".'

      • offi10001

        No rauhoituhan nyt Israel kiimasta ja tutki Leo Mellerin valheet !

        Näet enemmän tuosta filmistä kuin minä, - en näe sandaalijalkaisten peittelyä lakanoihin , jonka sinä näet tuosta Mellerin jakamasta filminpätkästä.

        Tuo sokea usko pistää sinut näkemään sellaista mitä ei näy.

    • offi10001

      Kylläpäs minä olen sekaisin. Kirjoitin näin:
      'No rauhoituhan nyt Israel kiimasta ja tutki Leo Mellerin valheet !'

      Nyt huomasin, että kummastakaan aiheesta ei aloitus kerro, vaan tästä.

      Egyptiläisen tv-verkon kautta on maailmalle levinnyt tämä suorastaan uskomattomasta huijauksesta ja tunteettomuudesta kertova Hamasin tekoja ja valheellista häikäilemättömyyttä paljastava video.

      'Lehdistölle ja tv-toimittajille lavastettiin tilanne, jossa muka Israelin tulituksen uhreja on jonkun kolulun tai vastaavan laitoksen alueella.
      Hamasin oma kuvaaja tallensi videolle miten "ruumiita" petattiin käärinliinojen alle. Katso itse ja totea, että "kuolleet" ovat kaikki Hamasin eläviä "urheita sotureita".'

      ANTEEKSI TAAS.

    • t4y83

      Tänäänkin tullut lisää eläviä ruumiita. Oikein hamaspomon vaimo ja lapsi. Osaakohan ne näytellä oikein?

    • -Vesa-
    • niin näyttää

      Muslimit päiväunilla !

    • yu8

      Mitään ei ole ilmennyt. Lue aloitus tarkasti. Näetkö Egyptiläisen tv.verkon levittäjänä. Näetkö Hamasin kuvaajana, näetkö, että lehdistö ja tv-toimittajat paikalla.

      Varmasti pitää keksiäkin selityksiä moiselle teatterille.
      Filmi on totta.

    • Oikein hyvä

      Hyvä on katsella elläviä ruumiitä.

    • Ruumiita

      Eläviä vielä parempi tosin.

    • Tälleenpä
      _________
      Jospa Allah herätti heidät henkiin vai mitä KTS??

      • sääliksi käy

        Ählyt on yksinkertaisia ja tietämättömiä. Suuri osa ei osaa edes lukea ja naiset ei olenkaan. Mullahit ja ajatollahit sanelee mitä kansa tekee.

    • Aseet ja voima

      Eipä taida se lukeminen auttaa jos aseella uhataan jotakin tekemään. Muslimeilla on paljon terroristijärjestöjä, joiden mukaan kansan mentävä. Ihan vaan säilyttäseen henkensä.

    • Aina ja jatkuvasti

      Muslimien moraalia on väkivalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe