TOSIrealistin idoli

pirate.

Merirosvolaivan omistajan vangitsemista jatketaan


Poliisi takavarikoi merirosvolaivan Turussa, kun se oli matkalla kohti Tallinnaa. Kuva: Juha Sallinen
Pohjanmaan käräjäoikeus on päättänyt jatkaa merirosvolaivan omistajan, alaveteliläisen liikemiehen Karl Lindroosin vangitsemista.

Lindroos vangittiin kaksi kuukautta sitten todennäköisin syin epäiltynä törkeästä veropetoksesta, velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. Samassa yhteydessä poliisi määräsi merirosvolaivan ankkuroitumaan Turun edustalle.

Pohjanmaan poliisilaitos tutkii juttua. Vangitsemisen jatkaminen vahvistetaan oikeudenkäynneissä, joita voidaan pitää aikaisintaan kahden viikon välein. Syyte jutussa on nostettava lokakuun puoleen väliin mennessä.

Tutkinnan alla ovat tapahtumat ovat peräisin kuuden vuoden ajalta, vuosilta 2008 – 2014. Poliisi aikoo lähettää virka-apupyyntöjä ulkomaillekin. Yhdysvallat on yksi maa, johon poliisi aikoo ulottaa tutkintansa. Lindroos on asunut pitkään Floridassa.

Lindroos oli rakentamassa Kokkolaan merirosvoaiheista elämyspuistoa. Teemapuisto Pirate Park toimi Kokkolassa kaksi kuukautta kesällä 2011, eli Kokkolan asuntomessujen ajan.

37

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TOSIrealisti Kokkola

      Elämyspuisto oli ideana aivan upea. Harmi että suunnitelma kaadettiin kateellisten passkiaisten toimesta. Itselleni oli ja olisi ollut aivan yks hailei, vaikka idean "isä" olisi ollut Kiinan Keisari.

    • Yks veronmaksaja

      Jos TOSIrealisti kumppaneineen olisi ollut päättämässä olisi meillä nyt "elämyspuisto" ja kokemukset ja Kallella paljon kaupungin veroilla kerättyä rahaa. Oli se onni että hän sai vain 28 ääntä viime vaaleissa.

    • rosvot kiinni

      Eipäs nyt liiotella, oikea äänimäärä on 23 hukkaanheitettyä.

      • Saletisti -

        seuraavissa vaaleissa tuo tippuu alle 10 ääneen.


      • persulainen
        Saletisti - kirjoitti:

        seuraavissa vaaleissa tuo tippuu alle 10 ääneen.

        Väärin. 1110.


      • HAHAHAHA!
        persulainen kirjoitti:

        Väärin. 1110.

        Siinäpä tulee melkonen myllerys persujen ryhmässä. Jäämme odomaan tätä jännittävää & rittaisaa näytelmää.


      • TOSIrealisti Kokkola
        HAHAHAHA! kirjoitti:

        Siinäpä tulee melkonen myllerys persujen ryhmässä. Jäämme odomaan tätä jännittävää & rittaisaa näytelmää.

        Olisi se mahtavaa, jos Kokkojokisuulla olisi Elämyspuisto. Turisteja olisi käynyt kesän mittaan kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna...


      • haista reijo vittu!
        TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

        Olisi se mahtavaa, jos Kokkojokisuulla olisi Elämyspuisto. Turisteja olisi käynyt kesän mittaan kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna...

        Paalutetaan sut sinne tolpan nokkaan jengin ihmeteltäväks. Tulis Kokkolan kaupungin talous kuntoon viikonlopussa, kun saatais nakella kananmunilla (1€/muna) Tosirealistia!


      • TOSIrealisti Kokkola
        haista reijo vittu! kirjoitti:

        Paalutetaan sut sinne tolpan nokkaan jengin ihmeteltäväks. Tulis Kokkolan kaupungin talous kuntoon viikonlopussa, kun saatais nakella kananmunilla (1€/muna) Tosirealistia!

        Sinähän olet varsin erikoinen pissiäinen, kun heittelet kananmunia vähän joka saitilla. Mene hoitoon...


      • UFFE JA AFFE
        haista reijo vittu! kirjoitti:

        Paalutetaan sut sinne tolpan nokkaan jengin ihmeteltäväks. Tulis Kokkolan kaupungin talous kuntoon viikonlopussa, kun saatais nakella kananmunilla (1€/muna) Tosirealistia!

        UFFE NOUTAA MUNIA!


      • noutajapiski
        UFFE JA AFFE kirjoitti:

        UFFE NOUTAA MUNIA!

        Ja AFFE sorsia.


      • TOSIrealisti Kokkola
        noutajapiski kirjoitti:

        Ja AFFE sorsia.

        Tapahtui Hailuodossa. Kävelimme Kirkkolahtea pitkin kohti passipaikkaa iltalennolle. Veljeni saksanseisoja, Kiti toi korkeasta kaislikosta nokikanan. Kiti meni hiukan hämilleen, kun veljeni komensi: "Vie takaisin". Samalla matkalla Kiti toi yhteensä 12 sorsaa, vaikkemme ampuneet laukaustakaan. Sorsat olivat päivän kuluessa ammuttuja haavikoita. Mikä oli saalismäärä palatessa, sitä en viitsi kertoa...
        Jk Sen koommin Kiti ei kuulemma nokikanoihin koskenut. Kiti kuoli 17,5 vuoden vanhana.


    • TOSIrealisti Kokkola

      Kyllä hävettää Kokkolan matkailun puolesta. Turisteja talutetaan Nirristadin rauniokaupungissa, ja rahdataan kuppaisella Kuunarilla kivikkoiselle ja tuuliselle ulkoluodolle, jossa ei ole siis kertakaikkiaan mitään nähtävää. Aivan sama kuin kävisi Koiviston tai Houraatin soramontuilla...

      • Talous kuntoon

        Ehdokkaiksi pääsee kaikenlaisilla "teeseillä" varustettuja persujakin, jotka eivät ymmärrä mitään esimerkiksi kuntatalouden tase- tai tuloslaskelmista. Ja heidän pitäisi osata päättää sitten kaupungin taloudesta. Onkohan valtion virassa olleella entisellä kapiaisella mitään ymmärrystä kuntataloudesta?! Ei ole tarvinnut miettiä budjetteja, kassalaskelmia eikä kannattavuutta. Pientä harkintaa äänestäjiltä, ketkä ovat ihan oikeasti päättämässä asioista meidän puolesta, kaikista siihen ei vain ole!!


      • "vääpeli"

        Onko lääkkeet loppunu?


      • TOSIrealisti Kokkola
        "vääpeli" kirjoitti:

        Onko lääkkeet loppunu?

        No voi herra isä "vääpeli". Käy ostamassa lisää ennen kuin Apteekit suljetaan...


      • TOSIrealisti Kokkola

        Olipa asiallinen juttu Kokkola- lehdessä kuvan kera Tankkarin kivikkoluodosta, joka on täynnä roskaa ja passkaa. Ja tuohon kaatopaikkaan "laivataan" turisteja. Voi mikä Kokkolan matkailun häpeä. Samoin turisteille esitellään lahoa, rumaa, haisevaa ja murkkujen syömää rauniokaupunkia - Nirristania. Hävetkää!!!


    • Järjetöntä

      Minkä takia kaupungin verorahoin pitäisi rahoittaa noin epävarmaa matkailuhanketta?! Yksityiset pääomasijoittaja ovat varmasti rahoittamassa TOSImiehen lisäksi kannattavaa hanketta varmojen osinkotuottojen innoittamana. Nyt ei muuta kuin keräämään perustettavalle Elämyspuistolle muutama miljoona omaa pääoma vapailta rahoitusmarkkinoilta. Onkohan valtion palveluksessa toimineella kapiaisella minkäänlaista käsitystä liiketoiminnasta, joka ei kuulu millään lailla kaupungin intresseihin?!

    • Yks veronmaksaja

      Tyypillinen Persu tämä TR on, ei mitään suhteellisuuden tajua mistään. Tällaisia miehiä menee ainakin 15 tusinaan, toivottavasti kukaan ei seuraavissa vaaleissa edes huvikseen häntä äänestä.
      Anteeksi että liiottelin vahingossa hänen äänimääräänsä, mutta en viitsinyt lähteä tarkistamaan vaan otin ihan muistista sen.

      • ändörständ?

        Me sossupummit jotka näitä pikkaraisia sun muita sitten protestiäänestämme, maksamme myös noiden turhakkeiden taksimatkat, sairaslomat ja vielä muhkeat eläkkeetkin loppuelämäkseen. Tämä kaikki on lopulta vain sussutuistamme pois.


    • TOSIrealisti Kokkola

      Elämyspuisto takaisin, niin Kokkolan matkailu elpyy ja kaupunki rikastuu ja vilkastuu...

      • TOSIluutnantti

        Kokkolalle parasta olisi jos TOSIpoloinen muuttaisi pois häpeämään. Tuusulassa varmasti (naurua) ottaisivat ilomielin vastaan.


      • TOSIrealisti Kokkola

        Perustetaan Elämyspuisto tekojärven - Kokkojärven rantaan, sinne Kaustarin puoleiselle rannalle. Kyllä riittäisi kävijöitä ulkomaita myöten...


      • TOSIhöpöttäjä
        TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

        Perustetaan Elämyspuisto tekojärven - Kokkojärven rantaan, sinne Kaustarin puoleiselle rannalle. Kyllä riittäisi kävijöitä ulkomaita myöten...

        Älä jaksa lässyttää tommosia typeryyksiä!


      • TOSIrealisti Kokkola

        jatkoa edelliseen,jäi mainitsematta että minulla ja börjellä on ikiihana ja oma elämyspuisto meidän makuhuoneessa?


      • Hienoa mutta
        TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

        jatkoa edelliseen,jäi mainitsematta että minulla ja börjellä on ikiihana ja oma elämyspuisto meidän makuhuoneessa?

        Täällä suuri joukko kokkolalasia tosiaan toivoisi, että se sun ja börjes oma elämyspuisto tarjoaisi teille tarpeeksi keskinäistä virikettä loppuelämäksenne.


    • Äänestä persua

      Kivelä on oikeaoppinen persu. OIi ja on vieläkin valmis lahjoittamaan veronmaksajien rahat huijareiden ja rötöstelijöiden taskuun.

    • MediaHerjaa

      Typerä ja väärä uutinen, merirosvolaivan omistaja on osakeyhtiö, lehdistö kaipaa vähän koulutusta, mielenkiintoista miten he voivat käyttää ihmisen nimeä kun eivät voineet esim. Juthbackan kavallustapahtumassa tehdä sitä ja siinä lankesi tuomio, Suomen Laki kieltää mediaa käyttämästä nimi jos ihminen ei ole tuomittu ?

      Vaikuttaa siltä että ollaan sensaatiohaussa ja muutenkin vaikka kukaan ei oikeastaan tiedä asiasta yhtään mitään ?

    • texas rangers

      Kokkolasta löytyy kyllä suurempia rosvoja ,kuin Kalle.Jotenkin tulee mieleen ,ex hakalax pubin omistajan juttu,jossa kyse oli vain kymppitonnista.Jotenki haiskahtaa tämä juttu.

    • fla-alf

      Kalle on syytön, ja kuu on juustoa.

    • EnsimmäinenKivi

      Jokainen ihminen on syyllistynyt johonkin elämänsä aikana, me osoitetaan liian helposti ihmisiä ajattelematta mitä meillä itsellä on tilillä !!

      Media ja eräät kansanedustajat ovat kyllä tehneet suurempia möhläyksiä ilman seuraamuksia, Jutta heitti maamme rahat kankkulan kaivoon ja vielä monta miljardia eikä hänta ole vielä pidätetty, EU:n päättäjät tietävät että maailmassa on nälänhätää ja aikoo määrätä ruokaa kaatopaikalle ??

      Rikoksia saa tehdä kunhan titteli on kansanedustaja, euroedustaja yms.....

    • TOSIPaavo

      No niin panettelijat, idiootit ja muut kateelliset. Käräjäoikeus hylkäsi Kallen syytteet. Siis h-y-l-k-ä-s-i s-y-y-t-t-e-e-t (tavuviivoilla mm. fla-alfille, että ymmärtää lukemansa). Aika rankkaa, mitä?

      • Manitpois

        Uskollinen Kallen pepunuolija innoissaan, järkihmiset tietää että äijä on täysi pelle ja huijari.


      • TOSIrealistiKokkola
        Manitpois kirjoitti:

        Uskollinen Kallen pepunuolija innoissaan, järkihmiset tietää että äijä on täysi pelle ja huijari.

        Hah hah hah, mitä minä kirjoittelin jo vuosia sitten. "Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa", hah hah haa...


      • RessunKaveri
        TOSIrealistiKokkola kirjoitti:

        Hah hah hah, mitä minä kirjoittelin jo vuosia sitten. "Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa", hah hah haa...

        Just joo,,


    • oikeaoppinen

      eikö hän ollut myös ns. uskovainen tekopyhä ei oikeassa opissa

    • Anonyymi

      Neristam on ihku

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe