Turhako?

huijattukko

Onko kenellekään käynyt siten, että kun sinut on palkattu uuteen työpaikkaan niin heti työsuhteen alussa sinulle viestitään, että ei sinua (koulutuksesi puolesta) oikeastaan niin kauheasti tarvitakaan?

Oma fiilis on näin melkein vuoden jälkeen edelleen hiukan typertynyt. Hommaa riittää, mutta tavallaan tosiaan vaatimattomampaa kuin mihin koulutus ja rahkeet riittäisi. Tämän vuoksi en myöskään saa juurikaan tyydytystä työstäni ja pelkään, että kehitykseni on lähinnä negatiivinen ja vaikeuttaa siirtymistä muualle. Olen aloittanut opinnot avoimessa yliopistossa, jotta pääkopalle olisi edes jotain haastetta ja kehittyisin edes jotenkin.

Nyt on tapahtunut jonkin verran muutoksia työyhteisössä ja mahdollisesti voisi olla vaativampia tehtäviä tulossa, mutta eivät nekään oikein koulutusta vastaa.

Ei tässä taida auttaa muu kuin se, että etsii uuden työpaikan, mutta kannattaako kertoa tästä taustatilanteesta? Tosin kun työsuhdetta on kestänyt vain alle vuoden niin saattavat ihmetellä miksi olen vaihtamassa näin pian. Olen käynyt yhdessä työhaastattelussa, mutta samaa paikkaa olivat hakeneet monet muutkin - todennäköisesti kokeneemmat.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unfortunate bastard

      miksi tehdä elämästään vaikeaa, nauti leppoisasta työstä jos palkka on riittävä. Toiset joutuu raatamaan kohtuuttomasti mitättömän palkan eteen ja vaihtaisivat varmasti osia kanssasi mielellään mutta eihän meikäläisen kaltaiselle satu milloinkaan ne hyvät diilit...

    • Same here

      Siinä on kuitenkin aina riski, että et löydäkään sen parempaa työtä tilalle. Älä kuitenkaan irtisanoudu ennen kuin olet jotain muuta löytänyt, siitä ei te-toimistot ym. tykkää.

      Mutta nyt asialliseen vastaukseen. Itselläni on ollut sama tilanne pariinkin otteeseen, ja olen pitkälti sitä mieltä, että työtehtävistä on itselläni ollut sellainen ennakkokuva, että "ne on varmaan tosi vaikeita", kun todellisuudessa ne ovat helppoja kuin heinän teko. Niihin tylsistyy pian ja alkaa itsekin voida huonosti. "Onneksi" sattuivat olemaan määräaikaisia, joita ei voitu sopimuksen loputtua enää jatkaa. Olisin myös voinut näissä tehtävissä "vaikeuttaa" toimenkuvaani, sillä työt olivat varsin itsenäisiä. Vaikeuttaminen olisi kuitenkin tarkoittanut ylitöitä ja lisää kiiretta. Ei kiitos. Kyllä niistä töistä silti arvokasta kokemusta sai, ja olen siihen tyytyväinen. Suosittelen sinuakin arvioimaan, mitä kaikkea olet työssäsi tehnyt ja oppinut, ja käyttämään sitä hyväksesi.

      Sitten tuo, etteivät tehtäväsi vastaa koulutusta. En tiedä mikä koulutus sinulla on, mutta tuntuu, että nykyisin harva tehtävä enää vastaa mitään koulutusta. Kyse on enemmän siitä, vastaako oma kiinnostus tehtävää. Osaaminen tai koulutustausta on siinä mielessä sivuseikka.

      Tsemppiä pohdintoihisi ja jaksele työssäsi (niin kauan kuin arvelet sen tarjoavan sinulle edes jotain positiivista)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3496
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3287
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      3004
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1911
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1888
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1506
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1282
    Aihe