Climate Hustle ilmastodokumentti tulossa.

Sähköteurastaja

6

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Greenman

      Marc Morano on pahimpia ilmastodenialisteja maailmassa. Marc Morano ei ole ilmastotieteilijä, vaan hän on suorittanut politiikka (tieteen) opinnot. Marc Morano on ollut republikaanisenaattori James Inhofe avustajana ilmastodenialismin levittäjänä. Morano julkaisee ilmastotieteilijöiden osoitteita ja kehottaa ihmisiä pieksemään ilmastotieteilijöitä.

      Eniten minua häiritsee näissä denialistien elokuvissa se, että kun ilmastotieteilijä kertoo, että millainen maailma on vuonna 2100, niin denialisti ihmettelee, ettei ennustus toteutunut!

      • Pierre Review

        Kertoiko vuonna 1989 yksikään ilmastotieteilijä, miten globaali lämpötila kehittyy seuraavan 25 vuoden aikana eli tähän päivään mennessä? Siis oikein ja tämän päivän selityksin eli vuosikausien lämpenemispausseineen ja väitteineen lämmön pakenemisesta merten syvyyksiin.

        Kukaan ei vielä ole yhtäkään yllä kuvattua ilmastoennustetta/tutkimusartikkelia pystynyt esittämään. Joten miksi meidän pitäisi luottaa siihen, mitä ilmastotieteilijät nyt sanovat vuodesta 2100 eli ajasta yli 75 vuoden päässä, kun he kerran ovat olleet kykenemättömiä kertomaan mitä tapahtuu 25 vuoden aikajänteellä?

        Ja tätä on ennenkin ihmetelty: miksi ilmastoennusteet ja -skenaariot menevät aina "horisontin taakse" eli aikaan 50 vuoden tai lähes 100 vuoden päähän? Miksi ei ennustella vuotta 2020/2025? Todennäköinen vastaus: koska silloin voisi joutua tilille pieleen menneistä ilmastoennusteistaan.

      • KATin haamu
        Pierre Review kirjoitti:

        Ennustiko yksikään tähtitieteilijä Tunguskan ja Tseljabinskin tuhot ?

        Ja mitä päättelemme tämän ennustamattomuuksista ? Tähtitiede ja Valtaojat sucks ?

        Ennustiko Soini Kreikan ja EU:n kaatumisen ? Mitä päättelemme ilmastodenialistipuolueen ennustamiskyvystä jos ei maanpinnallakaan onnannu ?

        Mitä kertoo insinöörien kyvyttömyys ennustaa tämän sillan romahdus:
        http://www.satakunnankansa.fi/Ulkomaat/1194911839847/artikkeli/silta romahti brasilian mmkisakaupungissa.html

        Insinöörit mäkeen turhana laumana kun eivät osaa ennustaa mitään ?

      • efsdfsdfsdfsdfsd
        KATin haamu kirjoitti:

        "Ennustiko yksikään tähtitieteilijä Tunguskan ja Tseljabinskin tuhot ?"

        Eihän tähtitieteilijät ole väittäneetkään olevansa jotakin kaikkitietäviä, niin kuin jotkut alarmisti-ilmastotutkijat ovat väittäneet olevansa. Tähtitiede ei myöskään ole politisoitunut niin kuin ilmastotiede, eikä sen ympärille ole muodostunut vihervasemmiston edustajien ylläpitämää puoliuskonnollista kulttia, jossa kaikkia heidän kanssaan erimielisiä kutsutaan "denialisteiksi"

        "Mitä kertoo insinöörien kyvyttömyys ennustaa tämän sillan romahdus:"

        Se kertoo sen, että myöskään insinööritiede ei ole kaikkitietävää.

        Eiköhän sinun itsesi pitäisi nyt noista omista "esimerkeistäsikin" ymmärtää, ettei tässä maailmassa mikään tieteenala (myöskään ilmastotiede) oikeasti ole kaikkitietävää?

      • KATin haamu
        efsdfsdfsdfsdfsd kirjoitti:

        "Eihän tähtitieteilijät ole väittäneetkään olevansa jotakin kaikkitietäviä"

        No kukas se Valtaoja sitten on ? Ja kuka kirjoitti mahtipontisen lupaavalla otsikolla olevan
        "Kaiken käsikirja"-kirjan ?

        Vai etkö ole koskaan näistä kuullu ?

    • Tekijöistä päätellen tuo taitaakin olla enemmän osastoa Jimin "dokumentti".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe