biologinen tasapaino

tytttid

hei, mulla on ollut nyt päälle neljä viikkoa nanoakvaario 25l. Kaikki on mennyt hienosti eikä ongelmia ole. Parin vkon jälkeen akvaarion kasaamisesta (jolloin ajattelin sen jo kypsyneen) hommasin sinne taistelukala naaraan ja lapsuuskodissa olevassa akvasta otin kerritetran poikasen, joka oli sinne jäänyt kun muut kalat oli myyty ja kerritetrat oli kuteneet ennen lähtöä.
Kalat voi hyvin nanossani ja nyt muutama pvä sitten huomasin pinnalla bakteerikalvon ja kasvien pinnalla vähän piilevää. sehän tarkoittaa ettei biologinen tasapaino ole vielä täysin käynnistynyt. tässä muutaman päivän aikana bakteerikalvo hävinnyt melkein kokonaan eikä piilevääkään niin paljon. kysymys siis että onko akva saavuttanut tasapainon? vesiarvot mainiot, nitriittiä ekan vkon aikana hiukan liikaa joten vedenvaihtoo useemmin, nyt on sopivalla tasolla. kyselkää, kerron paremmin.

7

1295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittajatyttid

      niin ja kasveja nanossa on vedensuosikkia, jaavansaniaista, papukaijalehtee ja pistiaa.

    • Määä.

      Kun ne vesiarvot on mainoit niin mitkä ne arvot on numeroina. Nitriittiä ei akvaariossa saa olla yhtään eli sopiva taso on pyöreä nolla. Jos nitriittiä edelleen on ei akvaario ole vielä kypsä. Millainen valaistus ja lannoitus akvaariossa on kasveille.

      25l akvaario on niin pieni että voi olla ettei sitä saa koskaan tasapainoon.

    • Määä.

      Ai niin. Miten teit kypsytyksen? Miten lisäsit bakteerit akvaarioon?

      • alottajatyttid

        esiarvot: nitraatti 0, nitriitti 0, gh 10, kh 3 ja ph 6.8.
        Tilasin akvaariopaketin eli mukana oli vedenparannusaine ja bakteeri puteli. en siis mikää aloittelija oo vaikka tälle palstalle kirjottelen, aattelin et kuuluu tänne. monet kypsyttelyt takana jo.
        Kyseessä Fluval chi nano akvaario, ledi valot ja päällä kaunis vesiputous jutska. kasveille lannoitteena juuriin laitettavia tabletteja ja reheviä on.


    • Määä.

      Mitä ilmeisemmin akvaario on kypsä koska aikaisemmin nitriittiä oli mutta enään nitriittiä ei akvaarioon muodostu. Tai sitten olet vaan poistanut nitriitin vedenvaihdoilla eikä tarvittavia bakteereja ole päässyt muodostumaan mitkä muuttaisivat nitriitin nitraatiksi. Vai onko nitraattia ollut missään vaiheessa. Nitraattiahan olisi hyvä olla hieman. Arvon ollessa nolla niin voi olla kasvit tykkää pitemmällä ajalla huonoa. Kasveille kannattaa lannoite antaa myös nestemäisessä muodossa.

      Palataan kysymykseen. Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa onko akvaariosi tasapainossa. Kun ei tiedä akvaariostasi ja hoitorutiineistasi mitään niin ei kukaan voi sanoa akvaarion tasapainosta mitään. Aika vasta näyttää onko tasapaino löytynyt. 4 viikkoa kalat ja kasvit kasvaa vaikka hanavedessä. Vasta myöhemmin kasvit kuihtuvat jos olosuhteet ei ole niille hyvät. Jos taisteluka on 4 viikkoa pysynyt hengissä ei siitäkään pysty tekemään johtopäätöksiä. Veljellä oli taistelukala boolimaljassa reilu 2 vuotta. Maljassa oli ainoastaa ilmastinkivi ja vettä vaihtoi kun jaksoi. Eli taistelukala eli hanavedessä boolimaljassa 2 vuotta ennen kuin joutui vessanpönttöön.

      Itsellä on noin 20l nano joka on poikasaltaana ja miljoonakalojen lisääntymisaltaana. Tuota en saaaut millään muulla konstilla tasapainoon kuin kierrättämällä kerranpaivässä puolet vedestä isommassa 700l akvaariossa. Nanosta ämpärillinen vettä pois ja isosta akvaariosta samanverran tilalle ja nanon ämpärillinen vettä takaisin isoon akvaarioon. Tämä siis joka päivä.

    • fghfghfhfg

      Heitetään tytttidille vastakysymys niin ehkä hän ymmärtää ongelman.

      Mulla on 4 viikkoa ollut 300l akvaario jossa on platyja 10 ja intiaanisulkia 20. Kaikki on mennyt hienosti eikä ongelmia ole ollut. Kasveina on vedensuosikkia ja punarotalaa. Vesiarvot on mainiot.

      Osaatko tytttid sanoa onko akvaarioni saavuttanut tasapainon?

      • alottajatyttid.

        kiitos määä. selventävästä vastauksestasi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe