Pohjois-karjalassa tapetaan karhuja kuin kärpäsiä!!

Jatkuu,,,,,

Tuo urhea mies, metsämies hamusi kruunuasi. Hän tiesi saavansa sen, mutta vain murhaamalla sinut. Siten hän saisi myös pakastimeensa lisää riistaa, karhun lihaa, kuninkaan lihaa. Tuo metsämies halusi lisää riistalihaa, vaikka hänen pakastimensa oli jo ylitäytetty, monesti, muilla, paljon aiemmin, ehkä aivan muualla murhatulla metsän riistalla...

... Tämä muistokirjoitukseni sinulle lähenee loppuaan. Loppu on jo lähellä. Vain kolme tietää, miten lähellä on loppusi ja uudet kruunajaiset, joissa metsämies sovittaa päähänsä kruunusi ja rintaansa rummuttaen sanoo Minä sen tein, minä murhasin sinut . Nuo kolme, jotka tietävät, ovat sinä, metsästäjä ja koira, karhukoira. Ärhäkkä koira...

Kohta kimakat pamaukset kajahtavat raivoisasti peräkkäin kuin ukkonen ja salamat. Ääni kajahtaa niin suurella voimalla, että tutuista, joka käynnillä raapimistasi keloista putoaa rapisten kasa kuivia oksia alas. Ne rapisevat alas korkeammalta kuin minne sinä yletyit raapiessasi, korkeammalta, minne etutassusi ylettyivät teroittaessasi kynsiäsi…

Ensimmäisen kimakan pamauksen kuultuasi tunsit elämää sykkivässä rinnassasi polttavan kiukkuisen iskun, kuin kiihkeistä kiihkeimmän, leppymättömimmän vihan vihlaisun, ehdit myös tuntea sieluasi villinä sutena elävältä repivän ja raatelevan tuskan. Heti perään kuulit ja tunsit toisen vastaavan äänen ja iskun. Se tuli kuin kaikuna ensimmäisestä. Mutta se ei ollut ensimmäisen kaiku. Se oli toinen luoti, toinen murhanluoti...

Viattoman, hölmistyneen ilmeesi kääntyessä pois metsänrannasta, pois noiden tappavien kalman äänien suunnasta, se kääntyi alas, kohti rikkiammuttua, luunsiruille murskattua jaloa rintaasi. Näit talviunille valmistetun uuden komean turkkisi muuttuvan silmiesi edessä kuoleman käärinliinaksi, näit turkkisi tahriintuvan vereen, omaan vereesi, kuolevan kuninkaan vereen...

Kuin se vänrikki Stoolin tarinoiden suomalainen sotilas, hyökkäsit viimeisillä hiipuvilla voimillasi sillalle, yksin. Hyökkäsit urheasti päin tuota eläimen "murhaajaa", apureineen, koirineen. Tuota hyökkäystä et koskaan voittaisi, tiesit sen. Silti puolustit siltaa, puolustit omaa reviiriäsi...

Olen syvästi pahoillani puolestasi, koska olisin niin suonut sinun onnistuvan tuossa viimeisessä verisessä koitoksessasi. Olisit mielestäni saanut voittaa. Tasapelikin olisi tyydyttäisi minua enemmän, kuin tämä onneton loppusi. Hurmeiselle tantereelle olisi saanut jäädä minun puolestani lisäksesi kaksi muutakin sankarivainajaa...

Olisin mieluusti suonut, sinun ärhäkästä karhukoirasta selvittyäsi jaksavan vielä kerran rynnätä päin tuota urheaa metsästäjää, joka salaa sinua kiikaritähtäimen läpi kyttäsi ja purra, purra, purra, purra, purra sitä kusipäätä niin paljon ja kovasti, että kuolleiden, sankarimetsästäjään takertuneiden leukojesi irrottamiseen olisi tarvittu vähintäänkin lähikunnan vpk:n hydraulista peltileikkuria...

Kunnioitan sinua, muistan sinua ja säälien itken sinua, olin järkyttynyt lukiessani pääsystäsi elämäsi ensimmäiseen lööppiin...



Tuota, muka "kaksi kuolettavaa laukausta" vain 200 m:n päästä kiikaritähtäimellä varustetulla erikoiskiväärillä sinuun, viattomaan metsän kuninkaaseen syyttä suotta ampunutta metsästäjäsankaria halveksin ja inhoan.

Sankarikarhun muisto kirjoitti:

Jatkuu,,,,,

Tuo urhea mies, metsämies hamusi kruunuasi. Hän tiesi saavansa sen, mutta vain murhaamalla sinut. Siten hän saisi myös pakastimeensa lisää riistaa, karhun lihaa, kuninkaan lihaa. Tuo metsämies halusi lisää riistalihaa, vaikka hänen pakastimensa oli jo ylitäytetty, monesti, muilla, paljon aiemmin, ehkä aivan muualla murhatulla metsän riistalla...

... Tämä muistokirjoitukseni sinulle lähenee loppuaan. Loppu on jo lähellä. Vain kolme tietää, miten lähellä on loppusi ja uudet kruunajaiset, joissa metsämies sovittaa päähänsä kruunusi ja rintaansa rummuttaen sanoo Minä sen tein, minä murhasin sinut . Nuo kolme, jotka tietävät, ovat sinä, metsästäjä ja koira, karhukoira. Ärhäkkä koira...

Kohta kimakat pamaukset kajahtavat raivoisasti peräkkäin kuin ukkonen ja salamat. Ääni kajahtaa niin suurella voimalla, että tutuista, joka käynnillä raapimistasi keloista putoaa rapisten kasa kuivia oksia alas. Ne rapisevat alas korkeammalta kuin minne sinä yletyit raapiessasi, korkeammalta, minne etutassusi ylettyivät teroittaessasi kynsiäsi…

Ensimmäisen kimakan pamauksen kuultuasi tunsit elämää sykkivässä rinnassasi polttavan kiukkuisen iskun, kuin kiihkeistä kiihkeimmän, leppymättömimmän vihan vihlaisun, ehdit myös tuntea sieluasi villinä sutena elävältä repivän ja raatelevan tuskan. Heti perään kuulit ja tunsit toisen vastaavan äänen ja iskun. Se tuli kuin kaikuna ensimmäisestä. Mutta se ei ollut ensimmäisen kaiku. Se oli toinen luoti, toinen murhanluoti...

Viattoman, hölmistyneen ilmeesi kääntyessä pois metsänrannasta, pois noiden tappavien kalman äänien suunnasta, se kääntyi alas, kohti rikkiammuttua, luunsiruille murskattua jaloa rintaasi. Näit talviunille valmistetun uuden komean turkkisi muuttuvan silmiesi edessä kuoleman käärinliinaksi, näit turkkisi tahriintuvan vereen, omaan vereesi, kuolevan kuninkaan vereen...

Kuin se vänrikki Stoolin tarinoiden suomalainen sotilas, hyökkäsit viimeisillä hiipuvilla voimillasi sillalle, yksin. Hyökkäsit urheasti päin tuota eläimen "murhaajaa", apureineen, koirineen. Tuota hyökkäystä et koskaan voittaisi, tiesit sen. Silti puolustit siltaa, puolustit omaa reviiriäsi...

Olen syvästi pahoillani puolestasi, koska olisin niin suonut sinun onnistuvan tuossa viimeisessä verisessä koitoksessasi. Olisit mielestäni saanut voittaa. Tasapelikin olisi tyydyttäisi minua enemmän, kuin tämä onneton loppusi. Hurmeiselle tantereelle olisi saanut jäädä minun puolestani lisäksesi kaksi muutakin sankarivainajaa...

Olisin mieluusti suonut, sinun ärhäkästä karhukoirasta selvittyäsi jaksavan vielä kerran rynnätä päin tuota urheaa metsästäjää, joka salaa sinua kiikaritähtäimen läpi kyttäsi ja purra, purra, purra, purra, purra sitä kusipäätä niin paljon ja kovasti, että kuolleiden, sankarimetsästäjään takertuneiden leukojesi irrottamiseen olisi tarvittu vähintäänkin lähikunnan vpk:n hydraulista peltileikkuria...

Kunnioitan sinua, muistan sinua ja säälien itken sinua, olin järkyttynyt lukiessani pääsystäsi elämäsi ensimmäiseen lööppiin...



Tuota, muka "kaksi kuolettavaa laukausta" vain 200 m:n päästä kiikaritähtäimellä varustetulla erikoiskiväärillä sinuun, viattomaan metsän kuninkaaseen syyttä suotta ampunutta metsästäjäsankaria halveksin ja inhoan.

Lue lisää

On onnettomia nyhjäkkeitä, ette tajua luonnon raakuudesta hölökäsen pöläystä.
Uroskarhut koettavat tappaa, naaraalta pennut, ja monesti onnistuvatkin, ja sinunlaiset ei muuta kun vaativat lisää ja lisää petoja !

Taidatte olla niitä "käämit homeessa" olevia ihmisiä, jotka esim.keräävät satoja kissoja asuntoonsa rähisemään, kun ne on niin suloisia, ja söpöjä !!!

Kyllpä sinunlaiset kirjoitti:

On onnettomia nyhjäkkeitä, ette tajua luonnon raakuudesta hölökäsen pöläystä.
Uroskarhut koettavat tappaa, naaraalta pennut, ja monesti onnistuvatkin, ja sinunlaiset ei muuta kun vaativat lisää ja lisää petoja !

Taidatte olla niitä "käämit homeessa" olevia ihmisiä, jotka esim.keräävät satoja kissoja asuntoonsa rähisemään, kun ne on niin suloisia, ja söpöjä !!!

Lue lisää

Älä selitä vaan laita se kiväärin piippu suuhusi ja vedä siitä liipaisimesta niin maailma on taas paljon parempi paikka muiden elettäväksi.

VITUNurpo kirjoitti:

Älä selitä vaan laita se kiväärin piippu suuhusi ja vedä siitä liipaisimesta niin maailma on taas paljon parempi paikka muiden elettäväksi.

Nimimerkkisi on varmaankin sinun keksimäsi todellä omaperäistä! Teidän tietonne on sanoisinko lepsua ja "sielullista" höpötystä...anteeksi tämä vahvahko ilmaus, mutta oikeesti te ette tiedä mitään, vaan luulette tietävänne! Olen katsellut luono-ohjelmia, joissa luonto kappaleet ovat todella käsittämättömän raakoja. Virtahepo se vasta on häijy! Se tappaa omat poikasensa surutta, jos pojat eivät kerkiä pakoon!? Ihminen saa olla todella varuillaan se tappaa ihmisenkin "surutta".Miten tämän käsitätte????....luomakuntakin on alistettu alistajan alle....tiesikö sitä? Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä, Sillä luomakunta on alistettu katovaisuuden alle---ei omasta tahdostaan, vaan alistajan ---kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunat yhdessä huokaa ja on synnytystuskissaan hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmissämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.......lue its elisää vaikka koko Paavalin kirje roomalaisille...tämä katkelma oli 8. luku jakeesta19-23

KARHUJUMALAN PALVOJA HERÄSI!
http://www.tidny.com/sankarikarhun-muistolle-in-memoriam-5660478.html

Nim, sankarikarhun muistolle voisin sanoa olet vähintään kirjailija kirjoitiksestasi päätellen tai olet lainannut tuon jostaki. Jokaisesta esim sodassa kuoleesta ihmisestä voi tehdä samanlaisen ylistyksen, ja jos karhuija on liikaa ihmisen on vaikea kohta asua tällä telluksella.

Metsästäjät ovat niitä urpoja joilla ei ole muutakaan tekemistä elämäsä kuin istua nokipannun kanssa nuotiolla ja runkata sakon kuvasto kädessä niin, että tekohampaat kalisee. Hyvin voisi tappaa jokaisen.

VITUTTAAtuollaiset kirjoitti:

Metsästäjät ovat niitä urpoja joilla ei ole muutakaan tekemistä elämäsä kuin istua nokipannun kanssa nuotiolla ja runkata sakon kuvasto kädessä niin, että tekohampaat kalisee. Hyvin voisi tappaa jokaisen.

Lue lisää

Oletko Urpo, jolla on tekemisen puute? Oletko käyttänyt nokipannua ja istunut nuotiolla? Mikä kuvasto sinulla on kädessä kun runkkaat? Meinaatko, ette ole huolehtinut hampaistasi riittävän hyvin?