Joku kriisi?!

Ihme hömpötystä

Elikkä olen kohta 30-v. ja kymmenisen vuotta historiaa takana puolisoni kanssa, lapsia ei ole. Yhdessä oleminen on ollut aina mukavaa, tasaista ja helppoa. Meillä on oma asunto, hyvät työt, harrastuksia, ystäviä jne. Aviossa olemme olleet kolmisen vuotta.

Jostain syystä viime aikoina minusta on alkanut tuntumaan ahdistavalta. Suhteessamme ei siis varsinaisesti ole mikään pielessä, pieniä kinoja kotiaskareista ym. välillä on, mutta meillä on edelleen kontakti tallella, puhumme ja pussaamme. Mies osoittaa hellyyttä, kehuu kauniiksi ja osoittaa rakkauttaan. Olen tässä ajatellut, että olenko ihan pimahtamassa, kun olen ihan sekaisin tunteideni kanssa ja haluaisin jopa olla yksin, vaikka aidosti ja oikeasti rakastan miestäni. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut näin ja siksi haluankin kysyä, että onko tällaiset tunteet ihan normaaleja pitkässä parisuhteessa? Olen yrittänyt tutkiskella itseäni ja ajatuksiani, mutta en oikein löydä syytä tunteisiini. Miehelle olen ajatuksistani puhunut ja hän haluaa tehdä töitä suhteemme eteen ja niin minäkin, joten olemme yrittäneet järjestää yhteistä ja omaakin aikaa niin paljon kuin mahdollista. Meidän molempien työ on siis hyvin haastavaa työajoiltaan, joten yhteisten menojen suunnittelu on aina vähän kiven alla ja oma elämäkin siinä samalla, kun tuntuu että töissä saa välillä asua. Välillä tuntuu, että haluaisin olla vain yksin ja taas välillä haluan olla vain mieheni kainalossa. Toivon todella, että tämä tilanne ja ahdistus menee ohi, tällainen ei ole normaalia minulle.... Tuntuu etten tiedä mitä elämältäni haluan. Minulla on myös taustalla iso painonpudotus (-20 kg) tämän vuoden puolella, joten mietin senkin vaikutusta tähän kaikkeen.

9

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heleppo juttu

      Lue naisten lehtiä sieltä apu löytyy.

    • mä vaan

      Mulla oli aikanaan pysähtymisen paikka, kun selvisi, etten voi hankkia enempää lapsia. Tieto ei tullut aivan yllättäen, mutta pisti silti miettimään, missä ollaan ja mitä on edessä. Samaa, sinänsä hyvää elämää päivästä toiseen? Millainen nainen/vaimo/äiti olen, millaiseksi olen tulossa? Puolisoon olin tyytyväinen ja olin ajatellut viettäväni loppuelämäni hänen kanssaan, mutta silti jokin jäyti. Vielä monta vuosikymmentä edessä: mihin ne käytän? Kenelle elän?

      Tunsin syyllisyyttä näistä tunteista - koska elämähän oli oikeasti mallillaan. Kirjoitin ajatuksiani, tein pitkiä lenkkejä itsekseni ja aloitin uuden harrastuksen, joka vaati keskittymistä ja jossa ei voinut, ei tarvinnut ajatella muuta. Aloin vähitellen tulla toimeen itseni kanssa ja kohdella itseäni hyvin. Sekin auttoi, että meillä oli suunnitteilla yhteinen matka. Oli jotain, joka yhdisti ja jota odotti. Se antoi perspektiiviä: elämässä on muutakin kuin aina samat rutiinit. Asioita voi tehdä toisin.

      En tiedä, oliko tästä apua, mutta et varmasti ole ainoa, joka näitä miettii. Anna itsellesi lupa tuntea, älä syyttele itseäsi. Yritä ottaa tämä itseesi tutustumisen kannalta.

      • vielä on ajatteleviakin

        Hyvä kirjoitus.Jos pientä kehää kiertää tietäähän sen mihin se johtaa.


    • L - L

      Noin raju painon pudotus ei voi olla vaikuttamatta psyykeen!
      Vastaavassa tilanteessa on eräälle ystävälleni tapahtunut radikaali elämän muutos joka on jäänyt toistuvuudessaan pysyväksi.
      On varmaan yksilökohtaista.

      Ensimmäisenä tulee mieleeni kysymys onko teillä yhteisiä tavoitteita, haasteita tms?
      Realistisesti tavoitteellisia suunnitelmia muutaman, tai useamman vuoden tähtäyksellä?
      Muutakin kuin rutiininomaista vaihtelua?

      Jossakin vaiheessa on pantava puntariin ammatilliset tavoitteen siviilielämän kanssa.

      Itse jouduin arvioimaan asiat 30-vuotisena. Hälyttäjänä toimi pohjukaissuolihaava.
      Tingin ammatillisista tavoitteista ja tulotasosta.
      Otin kravatin pois kaulasta, vaihdoin prässärit farkkuihin ja jaoin aikani uudella tavalla.
      Vaimoni ei koskaan puuttunut työasioihini tai tapaani hankkia tuloni.

      Ps. Pohjukaissuolihaava parani ilman leikkausta vaikka ehdin olemaan jo jonossa.

      • Ihme hömpötystä

        Itsekin olen miettinyt painonpudotusta osasyynä mietteisiini, tietysti tämä on varmasti monien sattumien summa, mutta nyt ajatukset ovat ottaneet vallan kun painotaakkaa on kirjaimellisesti pudonnut "harteilta". Yhteisiä tavoitteita tulevaisuudelle on uusi oma asunto ja toisen koiran hankkiminen. Myös matkustushaaveet yhdistävät, nyt on vain rahallisesti ollut menoa muuhun suuntaan, joten isompaa reissua emme voi vielä hetkeen tehdä. Sitten tietysti mahdollisesti perheen perustaminen jossain vaiheessa, jos siihen suuntaan tulee ajatuksia ja haluja, tällä hetkellä haluamme elää lapsettomina. Olemme molemmat vakityössä tällä hetkellä ja itselläni ura tulee todennäköisesti pysymään samana, mieheni saattaa tähdätä jossakin vaiheessa korkeammalle, tosin se ei ole vielä 100-varmaa.

        Tänään on ollut jo vähän helpompi päivä, tuntuu että mahdollisesti tilanne päänsisälläni alkaa rauhoittumaan ja tulen yhä enemmän siihen tulokseen, etten halua jättää miestäni tämän oman pääni sisällä olevan kriisin takia. Myös mieheni ilmoitti aloittavansa dieetin, joten se sinällään on hyväkin asia, jotta meillä on yhteinen haaste ja tavoite sitäkin kautta, terveellisempi elämä yhdessä. Tuo varmasti tuo helpotusta jollakin tapaa myös tilanteeseen, ei tunnu siltä, että ainoastaan minä yritän panostaa myös ulkoiseen olemukseeni suhteessamme, vaan myös mieheni haluaa olla terveempi ja viehättävämpi silmissäni.


    • Cloetta...

      Miksi et voisi olla yksin, jos niin haluat? Ei kai tuo mikään ongelma ole? Jokainen kaipaa joskusn yksinoloa ja erityisesti jos on ollut tiiviissä ja pitkässä parisuhteessa, omaa tilaa varmasti kaipaa säännöllisin väliajoin.

      Jonkin sortin kipuilu parisuhteessa on aivan normaalia ja parasta teillä on se, että voit tehdä sen turvallisessa ympäristössä pelkäämättä parisuhteen päättymistä.

    • Ehkä näinkin

      Eihän vaan sinun tunteet tai niiden puute miestäsi kohtaan nyt ole muuttunut siksi, että itse olet laihtunut 20 kiloa ja alat näyttää paremmalta omasta ja ehkä toistenkin miesten mielestä? Ehkä saat huomiota toisilta miehiltä mitä et ole aiemmin saanut. Oma mies alkaa näyttää pulskana vastenmielisemmältä kun itse olet laihtunut?

    • mä vaan

      Halusin vielä lisätä, että älä vahingossa saati tahallasi romuta niitä asioita elämässäsi, jotka ovat kunnossa ja joita arvostat. Mielestäni on täysin normaalia pysähtyä joskus, tympiintyäkin. Olennaista on kaiketi ymmärtää, että joskus elämä vain on vaikeaa tai tylsää ja että avainasemassa olet sinä itse. Älä hae täydennystä muista ihmisistä. Hyvä puoliso ja suhde ovat toki isoja ilon aiheita elämässä, mutta jokaisella on silti vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Päänsisäinen tilanteesi ei ole (ainakaan täysin) miehesi syytä.

      Yhteinen aika on tärkeää - ja tunne, että on toisen ajatuksissa. Elämässä mukana. Mutta ei kaikkea tarvitse jakaa. Saa olla omia juttuja, omaa aikaa. Siitä saa uusia näkökulmia.

      • Ihme hömpötystä

        Kiitoksia vastauksestasi! Olen aina saanut huomiota miehiltä, mutta nyt on tosiaan tullut huomattua, että sitä huomiota satelee joka päivä! Tietysti mieleen juolahtaa, että vaihtaisi ns. paremmassa kunnossa olevaan mieheen, vaikka en todellakaan ole pinnallinen ihminen! Suhteessamme ovat kaikki peruspilarit kunnossa, joten siksi en haluaisi suhdetta lopettaakaan, ymmärrän, että tämä on minun korvieni välissä, eikä mieheni voi siihen juurikaan vaikuttaa. Tietysti on nyt mukavaa, että mieheni myös aloittaa dieetin ja yrittää tehdä parhaansa, että olisi viehättävämmän näköinen, vaikkei se minulle se tärkein asia olekaan. Tietyllä tapaa olen huomannut, että häntä hieman harmittaa muilta miehiltä saamani huomio, joten varmaan se on yksi osasyy siihen, miksi hänkin aloittaa dieetin. Olenkin nyt tehnyt reissusuunnitelmia seuraavan puolen vuoden sisään, joten uskon sen helpottavan tilannetta. Olen ollut liian paljon kotona viimeisten vuosien ajan (en tosin ole kaivannutkaan muuta), joten nyt on aika lähteä reissaamaan ja tehdä suunnitelmia, jotta tämä tilanne saisi päätöksen joskus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe