Leveät palteet, mitä mieltä?

Pohjapohtija

Puhutaas välillä asiaa kun avohoitopotilaat ovat taas länkyttäneet etusivun täyteen.
Olen ennenkin yrittänyt nostaa asiaa keskustelun aiheeksi, tämä varmasti kiinostaa kaikkia joilla on oikeasti kokemusta liukuvista moottoriveneistä.

Monessa nykyveneessä, esimerkiksi Harilaisen suunnittelemissa, on pohjan V-kulma perässäkin kohtailainen 20-21 astetta, mutta terävän keskipohjan jatkeena on reunoilla negatiiviset isot palteet. Näillä toki saadaan nostetta ja taloudellisuutta, mutta ne tärskähtävät ikävästi kohtaavan veneen aaltoon, etenkin toisen nopean veneen terävään peräaaltoon joka tulee pahimmasta suunnasta. Mitä tällä suunnitelulla voitetaan siihen nähden että keskipohja olisi loivemmalla kulmalla, mutta pienemmillä palteilla?

Kehutuista pohjakostruktioista esim. Targoissa on keskisyvä V pohja, mutta kapeat palteet. Boston Whalereissa taas todella levät palteet. Onko niin, että leveäpalteista venettä pitää pystyä ajamaan niin pinnassa että palteet ovat irti vedestä, jolloin meno pehmenee? Tämä ei toteudu millään nopeuksilla nykyisellä matkaveneelläni, joka kulke kyllä 35 solmua mutta sitä ei saa veden pintaan "leijumaan". Edellisellä Yamarinilla kulun sai pehmeäksi terävässä pikkuaaallokossa reilusti yli 30 solmussa, vaikka palteet oli kohtalaiset.

Tulkintani on, että isoja veneitä on suunniteltu virheellisesti kevyeen veneeseen sopivalla pohjamuodolla, jolloin palteet hakkaavat aina veteen ja meno täristää ikävästi pikkuaallokossa. Kokoonsa nähden painavaan pienempäänkin veneeseen sopii kapeampi pohja ilman leveitä palteita, katsokaa esim Marino 7000 kuvaa peräpeilistä (nettivene). Heinlahden kaverit kertoivat että sillä lähtevät töyssykeliin ilman muuta ennen kuin 8000 mallilla.

10

1920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • superpettynyt

      Näinhän tässä näyttää käyvän että yllä olevat, ei mitenkään veneilyyn liittyvät mielenterveyspotilaiden torikokoukset vetävät kaiken keskustelun. Tällä otsikolla 0 lukijaa!

      Onnittelut mielipuolille, olette karkottaneet kaikki veneilijät palstalta.

    • Palle Kulma

      Kaikissa muodoissa on omat pulmansa. Kokemukseni perusteella loiva U-mallinen pohja paukuttaa eniten, mutta etuna saadaan suuri nopeus tai pieni polttoaineen kulutus.

      Negativiset pallekulma antaa paljon nostetta ja estää keulaa painumasta aallon sisään. Ja jos keula on aallon sisässä, se nousee sieltä helpommin ylös. Ratkaisu on toimiva, jos vene on riittävän iso. Jos palteet ovat niin matalalla, että ne iskevät aaltoon, voi vaikutus olla huono.

      Negatiisen kulman palteet ja syvä V-pohja antavat hyvän merikelpoisuuden. Valitettavasti ne syövät sisätiloja. Säästöveneissä, joissa halutaan halvalla isot sisätilat, palteet ovat loivat jotta etuhytistä saadaan avara. Ne veneet sopivat järville tai ihan rannikolle suojaisille väylille.

      • ????

        Mitä hittoa palteet vaikuttaa sisätiloihin??

      • 2 x kad44
        ???? kirjoitti:

        Mitä hittoa palteet vaikuttaa sisätiloihin??

        Omassa veneessäni toimivat rappuna kavutessa keulan parivuooteeseen eli vievät sisätilaa... yksi esimerkki

      • 10 cm on paljon
        ???? kirjoitti:

        Mitä hittoa palteet vaikuttaa sisätiloihin??

        Palteet vaikuttavat paljon sisätiloihin. Jos vertaillaan kahta saman levyistä venettä, U-pohjaisella on sisäleveys suuorempi kaikilla korkeuksilla pään korkeutta lukuunottamata. Pään korkeudella oleva tila taas ei helpota liikkumista, sitä helpottaa lattialla oleva tila.

        Vneen tilavuuden määrittää enemmänkin se leveys kuin pituus. Jo 10 cm lisää leveyttä on paljon oli se sitten käytävässä, portaikossa, suihkussa tai vuoteessa.

      • Pohjapohtija
        2 x kad44 kirjoitti:

        Omassa veneessäni toimivat rappuna kavutessa keulan parivuooteeseen eli vievät sisätilaa... yksi esimerkki

        Jytkäävätkö veteen? Tuleeko sopivasta peräaallosta terävä tärskäys joka rysäyttää venenttä? Heliseekö porsliini pikkuaallokossa? Pitääkö ruuveja kiristellä alvariinsa?

      • Saman näköisiä
        Pohjapohtija kirjoitti:

        Jytkäävätkö veteen? Tuleeko sopivasta peräaallosta terävä tärskäys joka rysäyttää venenttä? Heliseekö porsliini pikkuaallokossa? Pitääkö ruuveja kiristellä alvariinsa?

        Kun vertaan aikaisempiin veneisiin, niin levetä palteet saavat pelkkää kiitosta. Se on aallossa ikään kuin progressiivinen jousitus eli tehostuu ennen kuin painuu syvälle. Ulospäin kaartuva (negatiivinen kulma) keula pitää myös roisket poisa tuulilasilta.

        Aikaisempi pystypalteisempi vene (joka oli kevyempikin) oli juuri sellainen, että iso aalto tuntui pudottavan paikatkin hampaista. Luulen, että olet hiukan hakoteillä näissä palle jutuissa. Leveät palteet ja negatiivinen kulma=hyvä kelissä, U-pohja ja suorat palteet = paukuttaa ja loikkii.

        Uskonvahvistusta asiaan saa vaikka katselemalla merele tehtyjä ammattiveneitä. Palteet ovat liikuttavasti toistensa kaltaisia, negatiivinen kulma on sääntö. Tai sitten eivät ole kysyneet maailman johtavilta asinatuntijoilta - eli tältä palstalta :D

      • Sammaigen
        Saman näköisiä kirjoitti:

        Kaikki vettä kohtisuoraan oleva tasopinta hakkaa lisää. Taas, mitä jyrkempi kulma niin sitä paremmin päästää veden ohi. Miten voin olla hakoteillä kun jos jytkää niin jytkää. Jutustasi voidaa ekstrapoloida että kokonaan tasapohja toimii parhaana jousituksena. Sinulla taitaa olla tyypillinen asenne että oma vene on paras vene, mikä estää objektiivisen keskustelun.

        En ymmärrä miten u-pohja ja ei negatiiviset listat laidan ja pohjan kohtaamispisteessa liittyvät toisiinsa? Nimenomaan esitin 1. viestissäni että ko. listat ovat esim. Targoissa huomattavan pienet ja ei-negatiiviset. Veneessä jossa on keskisyvä V-pohja. Kai niillä joku ammatikseenkin merellä ajelee.

      • Kokemuksia veneistä
        Sammaigen kirjoitti:

        Ei hätää, minä selitän ;)

        Normaalissa tilanteessa kyljen levein reuna ei ota aaltoon lainkaan. Negatiivisen kulman palteiden pohja on jyrkkä V, joka halkaisee aallon hyvin. Kylki levenee vasta korkeammalla. Se on täysin päinvastainen kuin tasapohja, joka paukuttaa.

        Kun katsot Targan pohjaa, http://www.targa.fi/news_and_events/new_newsitem?ItemID=9 huomaat, että palteissa on negatiivinen kulma. Pohjan V-ei ole kuitenkaan kovin syvä ja jotkut ovatkin sitä mieltä, että vene on kova ajettava kelissä.

        Periaatteessa sama rakenne, mutta hiukan syvempi pohja http://www.cantieridelgolfo.it/main.php?module=flotta&content=moto_Inaffondabili_Class500 tekee merikelpoisen ja mukavammin liikuva veneen.

        Tuossa olisi taas esimerkki veneestä, jolla en mielelläni lähtisi Itämeren jyrkkiin aaltoihin. Sopii varmasti hyvin valmistusmaansa oloihin, jossa aaltojen muoto on loivempi. http://www.gulfcoastyachtbroker.com/inventory/2003_searay_320da_myot.html

        Ai niin, minulla ei ole mitään näistä veneistä. Toisaalta, olen ymmärtävinäni kirjoituksestasi, että kokemus jostain veneestä tekee jotenkin pätemättömäksi sen arvioimiseen. Minun on hiukan vaikea niellä sitä, että kokemattomuus lisää pätevyyttä, mutta ymmärrän, jos haluat nähdä sen niin.

    • Pia Gauma

      Palteiden muotoilussa on monta tekijää. Leveäpalteiseen veneeseen saadaan parempi lateraalipito kuin vastaavaan kapeampipalteiseen veneeseen pohjapinnan kulman ollessa suurempi. Ominaisuudet sivutuulessa paranee ja painetta on enemmän laidempana. Vene kallistuu vähemmän kaarteessa ja aallokossa.
      Sekä palteen sisänukan ja ulkomurkan muotoilu sekä kulma vesiviivaan nähden ovat tekijöitä, joilla vaikutetaan veneen roiskeen suuntaukseen, kaarreominaisuuksiin jne. Kaarreominaisuudet voidaan tuhota tehokkaasti esim liian terävällä tai negatiivisella palteella, joka tarttuu kiinni kaarteessa tai nostaa venettä sisäkaarteesta liiaksi. Nopeissa yli 30 solmun veneissä ei kaivata leveitä palteita, koska ne vaan hakkaa. Täysin palteetonkin vene toimii, mutta parhaiten siellä alle 40 solmun nopeuksilla. Nopeat veneet tarvitsevat kapeita palteita ja hienostuneita roiskelistoja, jotta niiden ajoasento pysyy järkevänä koko nopeusalueella. Erityisen nopeissa veneissä jotka kulkevat yli 50 solmua tarvitaan lisäksi myös porraspohjratkaisuja mikäli halutaan päästä hallittuun ajoon ilman laukkaa ja muuta vänkyröintiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3990
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3822
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3784
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2478
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      73
      2368
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2007
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1990
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1829
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1519
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe