Lapua

Tur?apuro

Koska muuta paikkaa ei ole, laitan tämän viestin tänne ja jos lapseni tämän luet niin vastaa. Kaikkien häirikköjen varalta laita syntymäpäiväsi(esim. 15.10.), jotta tunnistan sinut.

Tiedätkö lapseni mikä on vieraannuttaminen ja aivopesu? Sellaisen uhriksi olet joutunut ja siitä kärsin myös minä sinun biologisena isänä lähipiiri, joten minäkin olen uhri.

Miksi pelkäät minua? Mitä pahaa olen sinulle voinut tehdä kun en ole kuin yhden kerran ollut läsnä sinun kanssa ilman sijaisvanhempia ja silloinkin valvoja oli paikalla ja sanoi että kaikki meni hyvin. Puhelimessakaan en ole saanut kanssasi keskustella.

Jos tietäisit että kaikki mitä sijaisperhe on minusta sanonut on valhetta, sinun suhtautuminen minuun olisi aivan toisenlainen. He valehtelevat sossullekin joita pidät kuulemma myös pahoina ihmisinä, etkä halua heidän kanssa olla tekemisissä.

Jos tämän näkee joku joka aavistaa kenestä lapsesta on kysymys niin kertokaa tästä viestistä hänelle, minulla ei ole enää tämän lisäksi muuta mahdollisuutta hoitaa asiaa, paitsi laittomat keinot.

Pyydän sinulta lapseni, soita minulle, niin hoidan sinut pois niiden luota.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5510
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3527
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1652
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        205
        1624
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        77
        1087
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1078
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        907
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        836
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        71
        809
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        808
      Aihe