Irti paholaisen orjuudesta, tuli uskoon

kertoo miten

Raamatun alkulehdillä käy ilmi, kuinka Jumala loi sanallaan taivaan joukkoineen sekä maan kasveineen ja eläimineen, meret ja muut vesilähteet, koko universumin, kaiken. Sanansa voimalla!

Hän loi ensimmäisen ihmisparin omaksi kuvaksensa, itsensä kaltaisiksi, siunasi heidät ja asetti heidät Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä, jossa kaikki oli asetettu ihmisen alaiseksi, ihmisen, josta Hän iloitsisi, jota rakastaisi, opettaisi ja auttaisi. Ihmispari eli Luojansa yhteydessä, olivathan he hänen lapsiaan. Tarkastellessaan luomistyönsä tulosta Jumala totesi kaiken hyväksi.

Mutta mitä näet tänä päivänä maailmassa? Vihaa ja väkivaltaa, sotia, nälkää, surua, sairautta ja kuolemaa. Miksi Jumalan luoma ihana maailma on muuttunut tällaiseksi?

Herätyksen tilassani eräs ruotsalainen äiti kertoi minulle kodissaan, miten Jeesus oli oikaissut hänen pahasti vinon lonkkansa Kathryn Kuhlmanin rukoiltua hänen puolestaan.
Tuo äiti heräsi yöllä siihen, että hänen kehossaan tapahtuu jotakin ja nousi sängyssään istumaan. Hänen silmänsä osuivat jalkoihin ja hän hämmästyi, kun ne näyttivät olevan yhtä pitkiä molemmat. Ilosta suunniltaan hän herätti miehensä katsomaan tilannetta, ja totta tosiaan, lonkka oli oiennut oikeaan asentoonsa ja jalatkin olivat nyt sopusuhtaiset.
Mikä ilo silloin syntyikään kodissa!

Sain kuulla myös hänen toisesta yhtäkkisestä parantumisestaan verta vuotavasta vatsahaavasta erään joulun aikaan.

Se, että Jeesus elää ja että Hän yhä toimii niin kuin ollessaan täällä maan päällä, oli uutta minulle, joka olin lukenut hänestä mitä ihmeellisimpiä tarinoita maailman lehdistä.

Palattuani Suomeen ostin raamatun ja aloin etsiä vastausta kysymykseen, kuka Jeesus oli/on.

Luin evankeliumit uudelleen ja uudelleen.
Kiitos Jumalalle, evankeliumeista tulin täysin vakuuttuneeksi, että todellakin Jeesus on Jumalan Poika ja syntisten Vapahtaja.

http://www.kotisatama.net/fi/usko/todistajat/todistaja.php?julkaisupv=2009-08-24&otsikko=Irti Saatanan orjuudesta

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielä lopputiedoksi

      Koin jo nuorena uskovana Herran ilmestymisiä aivan ihmeellisellä tavalla. Erikoista oli kokea Jumalan voima tulikasteissa. Ne ovat liittyneet vastauksena palveluhaluun ja ovat muistuttaneet minua hyvin vaikeina ja raskaina elämäni vuosina. Se, että Herra on ilmaissut niin monta kertaa itsensä on rohkaissut minua uskon tiellä todella paljon.

      Jeesuksen saatanasta saavuttama voitto avasi huikaisevan mahdollisuuden jokaiselle ihmiselle. Raamattu vakuuttaa, että jokainen, joka ottaa Jeesuksen vastaan, saa synnit anteeksi ja vapautuu saatanan vallasta. Se tapahtuu, kun käännymme pois synneistämme ja pyydämme Jeesusta elämämme Herraksi.

      Room. 10:9 ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.”

      Miten voit ottaa Jeesuksen vastaan:

      http://www.kotisatama.net/fi/usko/uskonaskel.php

      • kaikki on syntisiä

        Kaikki ihmiset ovat syntisiä. Olet mielestäsi kuinka synnitön tahansa, olet Jumalan edessä syntinen. Sinun tulee katua omia syntejäsi, ei vain siksi, että synti on harmillista ja aiheuttanut mielipahaa itsellesi ja muille, vaan siksi, että synti on ennenkaikkea rikkomus Jumalaa vastaan.

      • rukouksessa
        kaikki on syntisiä kirjoitti:

        Kaikki ihmiset ovat syntisiä. Olet mielestäsi kuinka synnitön tahansa, olet Jumalan edessä syntinen. Sinun tulee katua omia syntejäsi, ei vain siksi, että synti on harmillista ja aiheuttanut mielipahaa itsellesi ja muille, vaan siksi, että synti on ennenkaikkea rikkomus Jumalaa vastaan.

        Usko, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, kuoli sinun syntiesi tähden. Jeesus ei kuollut ihmisjoukkojen tähden, hän kuoli sinun tähtesi. Hän antoi henkensä, sillä Hän tiesi, ettet sinä kykene hyvittämään pahoja tekojasi Jumalan edessä. Jeesus maksoi täyden hinnan sinun vapaudestasi; hän hyvitti sinun syntisi ja on halukas pyyhkimään ne pois. Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi, mitä sinun pelastamiseksi tarvitaan. Tänä päivänä hän tarjoaa sovintoa sinun ja Jumalan välille, vain siksi, että hän rakastaa sinua.

        Usko Jeesukseen henkilökohtaisena pelastajanasi, ja saat uuden elämän hänen yhteydessään. Hän antaa sinulle syntisi anteeksi ja ojentaa sinulle pelastuksen ja ikuisen elämän taivaassa. Sinun uskosi on kuin käsi, jonka ojennat vastaanottamaan lahjan. Ojenna kätesi ja hän antaa sinulle lahjan — iankaikkisen elämän hänen yhteydessään.

        Jeesus näkee halusi tulla Hänen luokseen. Voit puhua Jumalalle tai Jeesukselle rukoilemalla häntä. Rukous on aivan tavallista puhetta, mutta tällä kertaa puhettasi kuuntelee kaikkitietävä Jumala. Jumala tahtoo kuulla sinua, aivan kuin hyvä isä tahtoo kuulla lapsensa äänen. Jeesus rakastaa sinua paljon enemmän kuin voit edes kuvitella!

      • tässä linkissä
        rukouksessa kirjoitti:

        Uskoon tuleminen

        http://www.kotisatama.net/fi/usko/uskonaskel.php

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe