Ravintola Kallio (R.I.P.)

Saunahämis

Meni sitten tuokin mainio yökerho lopettamaan toimintansa. Ei täällä käpykylässä pysy mikään muu kuin se puliukkojen suosima räkälä (pub markus). Surullista, todella surullista. Kummallista ettei tämän kokoisessa kaupungissa ole kuin 2 surkeaa baaria.

21

1215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei teini

      No en nyt yökerhoksi tuota(kaan) kutsuisi.
      Edeltäjänsä Tahti oli kiva paikka, sen loppuminen oli ikävä juttu. Kallion teiniluolassa nyt ei jaksanut käydä muutenkaan.

      Onneksi on hyvät tiet Jyväskylään, tosin tuleehan ne matkat vähän arvokkaiksi.

    • Gaslipstif

      Tästä nyt liiketilaa Rossolle, Fransmannille tai muulle vastaavalle ketjuravintolalle!! Michellinin tähdillä palkittuja kulinaristisia rafloja nyt koskelle on ihan turha odottaa, mutta kunhan joku inhimillinen paikka edes tulisi.
      Keskimaahan taisikin miettiä jonkunlaista takaisinpaluuta Äänekosken kaupunkikuvaan.

      Äänekoskelta puuttuu kokonaan edes semi-laadukas iltaravintola, jossa voisi pyörähtää ruoan lisäksi myös parilla lasillisella ilman että vaatteisiin pinttyy tupakan, imelän omenasiiderin ja teini-Axen pinttyvä lemu. Kallio oli ihan liian teinipaikka ja Markuksessa taas pyörii aina ne samat Äänekosken epäonnistuneet reppanat halpaa hanakaljaa litkimässä. Missä paikka keskituloiselle, suht'koulutetulle yli kolmekymppiselle? Paikka, jossa kehtaisi näyttäytyä ja jossa tuntisi olonsa kotoisaksi? Tätä nykyä on pakko suunnata Jyväskylään...

    • Päällikkö

      Ei semmosta paikkaa ole eikä tule. Äänekosken urpot ei halua maksaa kuin kaljasta maken räkälässä. Tahdin aurinkoinen terassi oli loistava ja ruoka myös, siellä oli mukava ottaa pari ja syödä hyvin......Kallio... Täyttä shittiä.

      • amarillo,rosso

        Ois kyllä enemmänkin kuin terve tullut joku amarillo, tai rosso äänekoskelle. Nykyiset kaks baaria on kyllä niin paskoja kuin olla ja voi. Makessa aina ne samat vakionaamat ja tiskin on varannut kanta-asiakkaat, bändi iltana siellä pitäis olla peltorit päässä ettei menetä kuuloaan. Voodoo se vasta paska onkin ja kallio teineineen. Oispa edes vanha kunnon hirven talli ja sirius. Nykyään jos haluaa syömään ja ottaa parit kaljat nii se on sitten jyväskylän keikka. No eihän se kallista ole kun varaa hotellin ja menee syömään ja nauttimaan. Toivottavasti tänne tulis kunnon ruokapaikka. Ravillassao li aikoinaan hyvät ruuat mutta kun meni omistajan ja firman rahat hevosiin niin se siitä. Tahti ravintolan ois ollu hyvä mutta tais omistajat pistää rahat taskuunsa ja sanoa ettei homma enään kannattanu.

        Aina sanotaan että pitäis oman kylän palveluita käyttää muta kun ei ole, niin viedään sitten rahat jyväskylään


      • yks vaan

        samaa mieltä päällikön kanssa. Äkiläiset ruikuttaa jonkun rosson perään ja sit ei kuitenkaan käydä jos jotain tarjontaa olisi tyrkyllä.Cafe Annahan on/oli auki illalla...ruokaa tarjolla! Kosken Helmestäkin saa muutakin kuin lounasta...käyttäkää edes näitä...


    • Salmaripoika

      Ravilla oli kyllä kiva paikka. Ja siellä oli ehkä Äänekosken parhaat pizzatkin.

    • syyskuu14

      Menikö se Laukaan Kallio rav. kiinni myös? Tietääkö joku?

      • Laukaalainen

        ei oo menny kiinni.


    • asiakas1

      Käykääpä vilkasemassa suomen asiakastieto.fi. Ei välttämättä Laukaalainenkaan kallio kauaa pystyssä pysy. Näyttää olevan maksuhäiriömerkintöjä enemmän kun riittävästi.

    • syyskuu14

      Niinhän se konkka tuli, eli kiinni on Laukaassakin. Olihan tää tiedossa varsinkin kun Äänekoski meni kiini "yhtäkkiä".

      • syyskuu 20

        kuka pyöritti sitä kalliota pyöritti


      • mirri1985
        syyskuu 20 kirjoitti:

        kuka pyöritti sitä kalliota pyöritti

        se roppari sit pyöritti.. ja ketulleenhan tuo meni kun edellinen omistaja sen myi.. harmi, oli ainoa mesta missä ite tuli käytyä


      • syyskuu 20
        mirri1985 kirjoitti:

        se roppari sit pyöritti.. ja ketulleenhan tuo meni kun edellinen omistaja sen myi.. harmi, oli ainoa mesta missä ite tuli käytyä

        no harmi,mirri


      • cirius
        mirri1985 kirjoitti:

        se roppari sit pyöritti.. ja ketulleenhan tuo meni kun edellinen omistaja sen myi.. harmi, oli ainoa mesta missä ite tuli käytyä

        paskapaikka se ol muutenkin ylimielisineen portsareineen


    • out of league

      No samat poket on nyt voodoossa. ja sehä se vasta paska paikka onkin..

    • Ex-äkeläinen

      Outoa lukea näitä kommenteja paikallisista ravintoloista.. Voisko olla että ette oo käyny niissä pitkään aikaan ku on noin vääristyneet kuvat niistä? Makessa käy ihan tavallisia ihmisiä, muutama puliukko joskus mut eiköhän niitä oo kaikkialla. Viikonloppuisin siellä on nuoria ja vanhempia ihmisiä, hyvin pukeutuneita ihmisiä, ei mitää punaneniä. Onhan siellä rempattu paikkojaki melkosesti viime vuosina ja on paljon siistimpi nykyään. Voodoossa en ole vielä ehtiny käymään (en asu enää Äänekoskella), mutta siitäkin olen kuullu vaan hyvää. Mukavia työntekijöitä kuulemma. Äänekoskeella on tuo hintatasokin ihan muuta ku esim. täällä Jykylässä. Ei maksa paukut kahdeksaa euroa niinku täällä. Tuonkin takia käyn mieluummin Äken kuppiloissa ja aina näkee tuttuja kun on pienempi kaupunki. Joku kirjoitti että jos käy pubissa ni haiser vaatteet tupakalle? Ei haise ku ei sielläkää oo saanu moneen vuoteen polttaa enää sisällä.

      • ytj

        Kallio kuulenma aukee keväällä, jihuu!


    • naapuri5

      Saa rumat isot pojat taas raahata pikku poikiia niskasta ulos baarista ja sit kehuskellaan

    • jup3roo

      kukas muuten muistaa irkun ?

      • Juupajuuso34

        Minä muistan. Hyvä paikka oli kaikin puolin. Siihen aikaan tuli käytyäkin joskus baarissa


    • baaritiskiukko

      Se Kallio ei oikein käynyt keski-ikäisille ja vanhemmille. Hirveä mökä, mömmöhormonia täynnä olevat ovimiehet jotka vaanivat vaan että pääsevät käymään käsiksi johonkin asiakkaaseen, palvelu tylyä. Ei sillä nuorisolla ole varaa tuoda kapakkaan rahaa, ne on vanhemmat asiakkaat jotka pitää yrityksen pystyssä, niille se pitää suunnata. Ei täällä tarvita moisia kapakoita vaan viihtyisiä seurusteluravintoloita asiakkaille jotka haluaa oikeaa palvelua ja joilla on varaa maksaa siitä mitä tilaavat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe