Apua, auttakaa, mitä tämä voi olla?

Kutiseva ylävartalo

N. vko sitten minulla alkoi aika äkkiseltään kutista kaulan ja rintakehän aluetta, sekä vatsankin alueelta jonkun verran sekä nyt myös vähän selän puolelta ja sieltä täältä päänahastakin ja korvalehdistä.
Kutinaa on vaihdellen pitkin päivää.

Olen koettanut nyt ottaa kahtena päivänä allergisiin oireisiin tarkoitetun tabletin, sekä rasvannut ihoa Decubal voiteella, mutta en ole juurikaan huomannut niistä olevan apua.
Kutina ikäänkuin vaeltelee ylävartalossa paikasta toiseen.
Tänään koetin laittaa kahdesti Hudrocortison 2,5 % voidetta ja se ainakin näin aluksi vähän niinkuin kirveltää ihoa. Ja edelleen kutiaa.

Jos laitan paidan päälleni, alkaa kutista, samoin suihkussa, kun vesi koskee ihoon.

En keksi jotain tiettyä asiaa, mikä olisi voinut laukaista tämän. Jos mietin ajassa n. viikon taaksepäin, niin yhtenä päivänä tamppasin mattoja ulkona, jolloin matot pöllysivät aika lailla (meillä on koira). Tuolloin pölyä tuli rintakehälle.

Yhtenä päivänä vein puintitöissä olevalle miehelleni takin, kun hän oli puimassa pellolla. Tuolloin oli viljan pölyä ilmassa, mutta siis vain kävin pikaisesti pellolla.

Koira meillä tapaa myös nukkua kanssamme vieressä.

Viime kesänä sain ohran pölystä viikoksi kauhean kutinan iholle, kun olin lapioimassa jyviä, mutta nyt en ole tehnyt edes sitä.

Mistä tämä voisi johtua? Kokemuksia?

2

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kutiseva ylävartalo

      ..jatkoa edelliseen..

      Rintakehässä ei näy mitään ihottumaa, joskin sen iho on kesäisin minulla aina hieman punakka ja muutenkin hieman punakampi/herkempi kuin muu iho.

      Nyt kun olen raapinut ihoa, välillä varmaan yölläkin puoliunissaan, niin rintojen välissä on hieman punertavia pilkkuja.

      Muilla perheenjäsenillä ei ole mitään oireita. Ajatellen, että esim. koirakin nukkuu minun ja isännän kanssa ja joskus lapsista nuorimmainenkin.

      Mikä neuvoksi?

      • Ötköttäjä

        Olisiko kyse polttiaisista?
        Samanlainen vaiva on minullakin. Olen alkanut epäillä niitä. Polttiaisista sanotaan kylläkin pääsääntöisesti niin, että ne eivät viihdy sisällä, mutta samaan hengenvetoon sanottiin jossain kirjoituksessa, että kaikkien alalajien elintapoja ei tunneta. -Jos sinulla on vaivat alkaneet elokuun puolella, niin samaan aikaan on oma vaivani alkanut. Yhtenä yönä vain aloin tuntemaan, että jokin kävelee vartalollani joka puolella, jaloissa, pakaroillani (olen joskus herännyt siihen, että jokin niistä oli mennyt peppuunikin...!), ylävartalollani päätä myöten. -Toiset niistä, selvästi pienemmät vain kävelevät kevyesti, toiset raskaammin, ja toiset purevat. Polttiaisista sanotaan ainakin niin, että koiraat eivät pure, vain naaraat purevat, vartalollani on jälkiä. Se ei voi olla kuvittelua, koska kerran oltuani suihkussa näin niitä otsallani kuolleina. En tajunnut katsoa niitä tarkemmin, mutta todennäköisesti ne ovat niitä näkemäni kuvan perusteella, ehkä hieman erilaisia kuin kuvassa. -Kuitenkaan elävinä en niitä ole pystynyt näkemään. -Ne muuten jotenkin rauhoittuvat liikkumattomiksi yöunen aikana, kunnes sitten jos liikahdan tai vedän peittoa päälläni, ne alkavat jälleen liikkua. Ilmeisesti ne kerääntyvät vartalolleni yöksi tiettyihin painanteisiin, ehkä säilyäkseen hengissä jos kääntyilen yöllä tai sitten lämmön takia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2884
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      536
      2733
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1885
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1867
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      302
      1698
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1352
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1144
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe