Noutaminen

JSE

Meidän sekarotuinen pientä riistaviettiä omaava koira olisi kiva saada opetettua kunnolla noutamaan, että voisi joskus metsästyksessä hyödyntää, mutta ongelma on lähinnä siinä, että ulkona tapahtuvat harjoitukset ei onnistu juuri lainkaan. Sisätilassa kun heitetään noutolelua, niin käskystä koira hakee ja tuo lelun käteen asti ja sitten se palkitaan, mutta ulkona koira lähtee kyllä hakemaan lelua innoissaan, muttei tuo sitä ikinä takaisin. Koira jää lelun kohdalle vain makoilemaan ja mätystään lelua. Järvestä ollaan saatu myös heittämällä noutolelu n.5m rannasta ja koira hakee sen, mutta ui aina reilusti sivulle ja jättää lelun rannalle eikä tuo sitä ikinä omistajalle.
Vinkkejä koulutukseen?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Ensinnäkin, hieman vaikuttaa millainen koira on, ja sen luontaiset taipumukset.

      Mutta mitä kannattaa tehdä? Opeta liike aivan uudestaan, ja vaihda vaikka käskykin. Itse liikkeen tavoitehhan on se, että koira istuu edessäsi, ja lovuttaa sinulle esineen, mikä tahansa se onkin.Itse suosittele kuitenkin kunnollista damia esimerkiksi koulutusvaiheessa. Ja mikään ei lennä tässä alkuvaiheessa yhtään mihinkään. Jauhatte ensin pari viikkoa takaperin ketjuttaen pelkkää luovutusta. SE on tavoite, ja siitä homma alkaa. Eli koira saa palkkion, kun se pitää esinettä suussaan ja luovuttaa sen käteesi vasta pyynnöstä. Alussa aika on lyhyt, mutta sitä kasvatetaan koko ajan. Tästä palkataan ja tämä on se asia,jota vahvistat. Vasta kun koira osaa tämän, je tekee sen oikein innostuneena, ja sen mielentila on se, että se tuskin malttaa odottaa, että saa taas tehdä iki-ihanaa luovutustemppua, siirrtytään seuraaviin vaiheisiin. JOtka muuten ovat helppoja, kun koiran mielestä parasta ikinä maailmassa on antaa se esine ihmiselle. Seuraavassakaan vaiheessa et heitä mitään. Et yhtään mitään etkä missään. Esine noudetaan seuraavassa vaiheessa kauempaa. Ja vasta kun homma sujuu, alkaa esine lentämään.

      Meidän koiramme paras ja toimivin palkkaus tapa myös koulutuskentällä on, että onnistuessaan se saa hakea esineen kentän laidalta ja luovuttaa sen. Siis tuo sille niin luontainen halu ja toiminto on vahvistettu niin, että se toimii myös palkkaustapana ja ohittaa toimivuudessaan kaiken muun, makupalat ja sellaiset. Koirani tekee melkeinmitä vaan vain saadakseen luovuttaa jotain. Takaperin ketjuttamalla, kuvaamallani tavalla tämä on koiralle alkujaan naksuteltu. Kyllä se kanniskelee herkästi muutakin, mutta ei se haittaa, kun se vaan kantaa saadakseen luovuttaa, ei särje mitään tai muuta. Myöskin kun kotiudumme, sen saa rauhalliseksi sillä, että antaa senkantaa vaikka käsilaukkuni keittiöön. Eli yksi ja ainoa pieni konsti, ja toimii palkkauksena ja motivointina ihan joka paikassa. Arvatkaapas jääkö muuten yksikään lintu noutamatta?

      Tämä on muuten täysin puhtaasti positiivisesti opetettu asia. Naksutellaan muutenkin, ja käytetään paljon tuota takaperin ketjuttamista. Koska se toimii melkein kaikessa. Eli kannattaa opetella se menetelmä muutenkin. Esimerkiksi vaikka juuri tämän noudon kanssa. On hivenen hankalampaa, kun koiralle on päässyt juurtumaan se väärä tapa, mutta ei mahdotonta missään nimessä. Uusi käsky-uusi temppu. Ja kun ei vanhaa tehdä ikinä, se väärä tapa unohtuu, kun tarjolla on vain tätä määrittelemääsi uutta ja oikeaa! Kaiken avain on nimenomaan se palkkaus. Sen on oltavahyvä. Ja palkattavaoikeasta asiasta. Niitä tässä tempussa on kaksi, eli suussa oikein pitäminen (kantaminen siis jatkossa), ja luovutus. Mutta nämä kaksi saa kyllä luonnollisesti samaankin aikaan opeteltua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe