Ei kasvisvaihtoehtoa häissä, vaikka kasvissyöjiä vieraina?

PettynytVieras

Olin pari viikkoa takaperin ystävän häissä. Häälahjaksi ystävä ilmoitti että haluaa rahaa. Pienen lapsen yh-äitinä rahaa ei sattunut liiaksi olemaan häiden aikaan, joten sanoin laittavani lahjan ja kortin myöhemmin postissa.
MUTTA häät olivat aivan kauheat, huonosti suunnitellut. Häissä et soinut musiikki, häissä ei ollut MITÄÄN ohjelmaa ruokailun lisäksi. Ja naurettavinta tässä on se, että vaikka hääpari tiesi varsin hyvin että olen kasvissyöjä, eivät he olleet vaivautuneet laittamaan ruoaksi kasvisvaihtoehtoa. Salaattiinkin olivat laittaneet kinkkua. En voinut syödä mitään.
Ajattelin siinä sitten, että ei se mitään, juon sitten viiniä ja siideriä ettei kuivin suin tarvitse istua pöydässä kun lapsikin oli mummolassa yökylässä. Boolia oli yksi kanisteri, n. 5 l. Se ei pitkälle riittänyt kun vieraita oli 60-70. Hääpari halusi lähteä myös baariin (?!) jatkoille omista häistään seitsemän aikoihin, ja rahattomana en sitäkään voinut tehdä.

Anteeksi pitkä avautuminen, mutta minua ahdistaa että pitäisi nyt hääparille se raha lähettää, mutta kun häät olivat noin surkeat ja rahatilanteeni on myös aika huono, niin lähettäisittekö te viisikymppiä hääparille tässä tilanteessa?

4

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Kasvisvaihtoehtoa ei tarvitse olla, koska ko. ruokavalio on oma valinta. Ruokarajoitteisten täytyy mennä juhliin AINA täysin vatsoin. Laita hääparille kortti ja 20 euroa, niin olet osasi hoitanut.

    • blonditonhuoria

      Mee sinne pupujussien kanssa puputtamaan sitä paskanmakusta ruohoa!!
      Anna ihmisten syödä kunnon LIHARUOKAA,eikä mitään jänöjussin sontaa!

      • Taidat olla...

        ...hullu?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe