Lieksaan perustettavalle työpajalle

ketä suositaan?

"Lieksaan perustettavalle työpajalle"

"Lieksan kaupunki hakee hanketta pajan perustamiseen
Toimi alkaa syyskuussa 2014 kestäen ensin joulukuun 2014 loppuun ja jatkuen siitä vuoden 2015, jos Lieksan kaupunginvaltuusto myöntää hankkeen omarahoitusosuuden ja Pohjois-Karjalan ELY -keskus myöntää hankkeeseen tarvittavan rahoituksen"

Onko todellisuudessa yksityinen yrittäjä taustalla jota kaupunki olis aikeissa lähteä tukemaan?
Valitaanko Projektipäällikkö/pajaohjaajaksi yksityinen yrittäjä kun hakuaika on noin lyhyt?

65

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työvalmentaja

      Jos hakuaika on jätetty vain kahden viikon mittaiseksi, niin eikö se tarkoita sitä, että "me toivomme, että kukaan ei ehdi hakea, jotta "J" saa homman"?

      Kyllä rivien välistä voi suoraan lukea onko paikkaa jo pedattu jollekin.

    • Nöyryytyspaja

      Katellaan lähteekö puolueväritteinen markkinatori eli valtuusto suosimaan omiaan ja samalla syrjimään muita yrittäjiä.
      Mielestäni jokainen yrittäjä pelaa omalla riskillä ja omilla rahoillaan. Kaupungin kassa on tyhjä !!!

    • omat pussit

      Paitsi vaskiareenan yrittäjä ei pelaa omilla rahoilla tuki summista päätellen.

      • ex demari

        Demaritaustainen

    • Järki päähän

      Eikö kaupungilta todellakaan löydy omia tiloja - tulisi varmaan ensimmäiseksi kartoittaa omat tilat ja hyvin tarkoin tutkia se miksi tuetaan yksityistä yrittäjää jos omia tiloja on kuitenkin vapaana esim. suojetut koulut tmv.

      • Radiota kuunnellut

        Toiset köllöttelevät täydellä virkapalkalla hyvin palkatuissa vakitöissä ja nauttivat palkallisista kesä- ja sairauslomista.
        Pitkäaikaistyöttömiä pistettäisiin hajoita ja hallitse -periaatteella vaikka paja toimintaan askartelemaan ja jonkun itseään kutsuvan terapeutin armoille. Ei kiitos.

      • Pankakoskelta
        Radiota kuunnellut kirjoitti:

        Toiset köllöttelevät täydellä virkapalkalla hyvin palkatuissa vakitöissä ja nauttivat palkallisista kesä- ja sairauslomista.
        Pitkäaikaistyöttömiä pistettäisiin hajoita ja hallitse -periaatteella vaikka paja toimintaan askartelemaan ja jonkun itseään kutsuvan terapeutin armoille. Ei kiitos.

        Työttömät ansaitsevat oikeutta ilman mene pajalle "rankaisu-uhkaa"
        Köyhälistön voima on sen lukumäärässä ja organisoitumisessa, sekä netissä. Orja ei ole orja, vaan se, joka hyväksyy orjuuden ilman vastarintaa.
        Jyrkkä EI pajahankkeelle !

      • vrtyyyy
        Pankakoskelta kirjoitti:

        Työttömät ansaitsevat oikeutta ilman mene pajalle "rankaisu-uhkaa"
        Köyhälistön voima on sen lukumäärässä ja organisoitumisessa, sekä netissä. Orja ei ole orja, vaan se, joka hyväksyy orjuuden ilman vastarintaa.
        Jyrkkä EI pajahankkeelle !

        Kyrpäisiä aputöitä tulossa käytetään hyväkseen ilmaiseksi työttömiä

    • Yrittäjä Lieksa

      On aivan selvää, että jollakin on ajatus työllistää vain itseään "koordinoimassa" työttömiä aputöihin yms. .
      Riittääkö sitten ihmissuhdetaidot ja muukin kuin paperilla oleva pätevyys?
      Mielenkiintoista seurata meneekö ketjun aloittajan vihjaus nappiin ja löytyykö taustalta esim. yhteys kaupungin virka ihmiseen?

      • Samanarvoisia yrittä

        Nyt kaikki lieksalaiset yrittäjät kaupungilta anomaan omarahoitusosuutta projektihankkeille.

      • jäljittäjä :)

        Marjo V-H
        menikö oikein ?

      • tonttulakkipelle
        jäljittäjä :) kirjoitti:

        Marjo V-H
        menikö oikein ?

        Uutta "ilopurosta" pukkaa. Ette sitten parempaan pystyneet. Siis oikeisiin ja ihmisarvoisiin työpaikkoihin. Kaupunginvaltuusto nyt järki käteen ja rahapussin nyörit tiukasti kiinni.

      • työtön äänestäjä
        tonttulakkipelle kirjoitti:

        Uutta "ilopurosta" pukkaa. Ette sitten parempaan pystyneet. Siis oikeisiin ja ihmisarvoisiin työpaikkoihin. Kaupunginvaltuusto nyt järki käteen ja rahapussin nyörit tiukasti kiinni.

        En tarvitse muita ihmisiä sanomaan, mitä minun pitäisi tehdä, että elämänrytmi säilyisi. Olen koko ikän ollut aamunvirkku. Monesti käväisen lenkin ennen aamukahvia - lapset ovat jo niin isoja, että osaavat herätä ja toimia aamuisin itsekseen. Lenkin jälkeen siivoilen, leivon, käytän aikaani työnhakuun. Teen ruokaa puhtaista raaka-aineista itse ja olen tehnyt myös vaativiakin ruokia, kun on aikaa. Opiskelen itsenäisesti, kirjastosta saa mm. kielikursseja ilmaiseksi lainaan. Näin syksyaikaan käyn marjassa, talvella hiihdän. Kun töissä ollessa ulkoilun kestävät tunnin ja yksi lenkki työttömänä saatan ulkoilla neljäkin tuntia päivässä, kolme lenkkiä, joista osa talvella suksilla. Käyn uimassa, jumppaan. Neulon todella paljon, myös hyväntekeväisyyteen. Erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja, joihin tarvitaan lasten ja aikuistenkin vaatteita, on paljon. Täyttelen myös sanaristikoita aina kun niitä vastaan tulee, se pitää aivotoiminnan virkeänä. Minulle myös tulee yksi ristikkolehti, ovat aika edullisia tilata.

        En todellakaan tarvitse harjoittelua tai työpajatoimintaa mihinkään, se aika on vain työnhausta pois. Palkkatyötä kyllä tarvitsen. Elämänrytmini on aina sama, olin töissä tai en, eli 5-6 välillä ylös. Huomatkaa, että jotkut tekevät vuorotyötäkin, joten ei se aikaisin aamulla nouseminen ole mikään tavoite, vaikka itselleni se sopiikin parhaiten.

        Miksi haluatte nöyryyttää työttömiä näillä työpajoilla? Haluan valtuutettujen nimet julki jos antavat rahoituksen työttömien nöyryyttämiseen.

      • Nyt se on auki
        Samanarvoisia yrittä kirjoitti:

        Nyt kaikki lieksalaiset yrittäjät kaupungilta anomaan omarahoitusosuutta projektihankkeille.

        Ei muuta kuin firma pystyyn.

      • Y.rittäjä mies
        Nyt se on auki kirjoitti:

        Ei muuta kuin firma pystyyn.

        Lieksalaiset sosiaalipalveluja ym. tuottavat yksityisyrittäjät. Lakimies asialle ja rivit tiiviiksi. Ei tämä näin voi mennä että kaupunki suosii joitakin yrittäjiä valmiilla asiakaskunnalla ja maksamalla vielä omarahoitusosuudet.

        Jokainen yrittäjä joutuu hankkimaan asiakaskuntansa omalla osaamisella ja ammattitaidolla. Se on ainoa mittari ja laadun tae.

    • ei aina räkytettäis

      Mikään ei ole hölmömpää kuin etukäteen tuomita joka ikinen työllistämisyritys, jota Lieksassa tehdään.

      Pajatoiminnasta on ollut nuorille hyötyä monilla paikkakunnilla. Vaikuuttavuuden arvioinnista esim: http://www.google.se/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&ved=0CEUQFjAF&url=http://blogs.helsinki.fi/pajaverkko/files/2010/12/Tutkimusraportti_pajat_lopullinen.pdf&ei=yRD6U5DzEIHgyQONtIDwBA&usg=AFQjCNEpjAanGNwihMxPIOVgUubs7-Vo5A&bvm=bv.73612305,d.bGQ

      Ihmisarvo ei ole kiinni siitä saako elämänhallinnasta kiinni työpajalla vai pystyykö siihen ja opinpolulle tai työn syrjään täysin itsenäisesti.

      • apua saanut

        Lieksassa on jo nuortenpaja ja todella hyvä ja ammattitaitoinen onkin. Se riittää ja muita pajoja ei tarvita.

    • Vertaa muihin ilmoit

      Täysin normaali hakukäytäntö ei vaan aloittajalle nyt kelvannut!

      • Pankakosken nähnyt

        Normaali hakukäytäntö, juu (että ei tule valituksia) mutta kun on niin lyhyt ja selvästi jollekin tiedossa olevalle pedattu. Onko tosiaan yksityinen yrittäjä taustalla vai kaupungin oma? Ja onko näin että jos työtön joutuu ahdingossaan turvautumaan toimeentulotukeen niin hän ohjataan Kuntakokeiluun ja nyt Kuntakokeilu on ohjaamassa näitä edelleen yksityiselle yrittäjälle pajalle?
        Tähän vastauksia Kiitos !!
        Miksi nöyryytatte huono-osaisia? Onko se ammattitaitoa?

    • vm 1995

      Eipä pidä tuomita. Niinkö.
      Mutta mutta. Lieksassahan on jo työllisyyden kuntakokeilu näpertelyä yli hilseen hanke. Onko sieltä mitään positiivista kerrottavaa hankkeen osalta.
      Ja nyt sitten tuleva hanke Pajatoiminta. Onko lähtökohta saada vetäjille ilman vastuuta palkkatuloja vai ollaanko oikeasti kiinnostuneita saada aikaan jotakin tuloksia. Veikkaan jo ensimäistä vaihtoehtoa ja sen voinee jo sanoa, että lähtökohta on heikko.
      Tuossa mikä on luettavissa tuo tutkimus, niin sitä ei voi suoraan tuoda Lieksaan. Nuo esimerkkihankkeet on kokonaan eri lähtökohdista otettuja, niissä on etusijalla asiakaslähtölisyys.

    • Duunari nari nari

      Eipä taida se työpaja tulla kantaväestön työttömille vaan Lieksan uusille kunnia kansalaisille.Se pitää nyt ruveta tilastoja siivoilemaan tälläisillä tekohengitys yrityksillä.

      • M H

        Ei ole pelkästään kunniakansalaisille. Kuntakokeilu alkaa työntämään yksityiselle yrittäjälle asiakkaita. Ei ole oikein muita sosiaalialan yrittäjiä kohtaan. Valituksia tiedossa jos näin menee.

        ps. Mitkä ovat pajavetäjän meriitit vaikeasti työllistyvien auttamiseksi? Onnistumisprosentit jos aikaisempaa työkokemusta?

    • Vääryys tapahtuu!!!!

      Mistä sinä nike apua saanut tiedät, ettei muutkin tarvitse apua?

      Täällä on kummallinen ilmapiiri, kun kaikki pitää aina tuomita ja tekijät haukkua. Kyllä se on hirveetä, kauheeta kamalaa kun ihan yritetään työttömille tukea järjestää. on se niin VÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRIN!

      Kukaan ei saa puuttua työttömien tilanteeseen. EI. Miten sitten huudettaisiin, ettei mitään tehdä työttömien tukemiseksi. Vain suora kovan rahan työpaikka, joita mikään kaupunki ei voi perustaa ja johon kaikista ei suoraan ole työhön kelpaa. Kaikki muu on TURHAAAAAAAA!

      • Ei enää aikuispajoja

        Jos ei muuta osata työttömien tukemiseksi kuin pykätä pystyyn taas yksi paja Ilopurosten malliin, niin antaa olla!
        Työttömät tarvitsevat OIKEITA TYÖPAIKKOJA ja OIKEATA PALKKAA !!!

      • LIEKSALAINEN
        Ei enää aikuispajoja kirjoitti:

        Jos ei muuta osata työttömien tukemiseksi kuin pykätä pystyyn taas yksi paja Ilopurosten malliin, niin antaa olla!
        Työttömät tarvitsevat OIKEITA TYÖPAIKKOJA ja OIKEATA PALKKAA !!!

        Pitänee sitten lähteä muualle etsimään TYÖTÄ. NIITÄ OIKEITA

    • vm1995

      Taasko työpaja perutetaan. Tilat, välineet ja varusteteet hankitaan. Kuten aiemminkin. Ja sitten harrastellaan siellä.
      Ja sitten se loppuukin, kuten aiemmat. Onkos älyä, voinee kysyäkin välillä.
      Siellähän on jo Rauhalassa yksi työpaja ja jos haluutta pajatoimintaa harrastella ja tutustua, käykää sieltä katsomassa.

      Ja onhan noita hankkeitakin paraikaa käynnissä. Mitäs niille kuuluu. Jos sais niiden tulokset ja tilastot vaikka tuonne valtuustosaliin luettavaksi ensin. Muutkin kuin asiakaskäynnit.

      • näennäistoimintaako?

        Jos oma toimeentulo on projektityössä, voiko olla panostamatta loppuraportin kauniiseen sanahelinään?

        Lukuisten hankkeiden tarkoituksena on ollut tukea lähes kaikkea mahdollista sosiaali-, koulutus- ja työllisyyspolitiikan alan kuuluvaa hyvää ”osallisuuden”, valtaistamisen”, ”läheisyysperiaatteen” , ”innovatiivisuuden” jne. jne. hengessä. Todellisia vaikutuksia tai ohjelmien merkitystä on tutkimuksella lähes mahdotonta arvioida, päädytään pahimmassa tapauksessa kiittelemään niiden teknistä toteutusta. Aika tylyä analyysia.

        Valtuustoon nyt faktaa hankevetäjien aikaisemmista tuloksista ja toiminnasta.

      • Leimaava paikka
        näennäistoimintaako? kirjoitti:

        Kuilu syrjäytyneiden ja normaalipalvelujen välillä syvenee. Ainoa ja oikea mahdollisuus on palata peruspalvelujen tarjoamiseen tasa-arvoisesti kaikille ”temppupajalle” pakottamisen sijaan.

      • vm 1995
        näennäistoimintaako? kirjoitti:

        Jos oma toimeentulo on projektityössä, voiko olla panostamatta loppuraportin kauniiseen sanahelinään?

        Lukuisten hankkeiden tarkoituksena on ollut tukea lähes kaikkea mahdollista sosiaali-, koulutus- ja työllisyyspolitiikan alan kuuluvaa hyvää ”osallisuuden”, valtaistamisen”, ”läheisyysperiaatteen” , ”innovatiivisuuden” jne. jne. hengessä. Todellisia vaikutuksia tai ohjelmien merkitystä on tutkimuksella lähes mahdotonta arvioida, päädytään pahimmassa tapauksessa kiittelemään niiden teknistä toteutusta. Aika tylyä analyysia.

        Valtuustoon nyt faktaa hankevetäjien aikaisemmista tuloksista ja toiminnasta.

        Valtuustoon nyt faktaa hankevetäjien aikaisemmista tuloksista ja toiminnasta.

        SIINÄ ON JÄRKEVIN VAADE, MIKÄ ON TAPAHDUTTAVA.
        Valtuutetut. näyttäkää nyt se osaamisenne.

      • lieksan nuoret
        vm 1995 kirjoitti:

        Valtuustoon nyt faktaa hankevetäjien aikaisemmista tuloksista ja toiminnasta.

        SIINÄ ON JÄRKEVIN VAADE, MIKÄ ON TAPAHDUTTAVA.
        Valtuutetut. näyttäkää nyt se osaamisenne.

        Jos kysytte jotakin, niin kysykääs tuo Työllisyyden Kuntakokeiluhankkeen tulokset.
        Uskallamme sanoa, että saatte vaan tiedot kuinka monta on ollut kävijää. Tuloksia ette saa, koska niitä ei ole.
        Ja paljonkohan tuohonkin on uponnut jo veroeuroja. Yhtä tyhjän kanssa puuhastelua.
        Vai onko hankkeen vetäjänyt luomassa uutta hanketta, kun entinen loppuu-

    • hei tonttu ukot,,,,

      Ihme juttu näillä nettipalstoilla kun vongutaan ettei ole työvöimaa mutta silti näitä leikkipaikkoja järjestetään jossa maksetaan kait se 9 euroa päivälle? Miksi ei voi ottaa ihan oikeisiin töihin ja maksaa normaalipalkan jos niitä töitä nyt tuntuu olevankin? Miksi pitää työllistää vain pelletöihin? Pitääkö olla vielä tonttulakki päässä?

      • vastiketyötä

        Eikös työttömät saa toimeentulorahaa tai tt.korvausta? Sen päälle 9€? Eihän se hassumpi palkka ole 4 tunnin työpäivästä. Vai odotatteko saavanne oikean palkan tukien lisäksi? Eikö ilmaisesta rahasta kannata tehdä muuta kuin valittaa. Pian voi olla, ettei ilmaista rahaa ole olemassakaan, niinhän sen olisi oltavakin.

      • Vastuuvapaus?!?
        vastiketyötä kirjoitti:

        Eikös työttömät saa toimeentulorahaa tai tt.korvausta? Sen päälle 9€? Eihän se hassumpi palkka ole 4 tunnin työpäivästä. Vai odotatteko saavanne oikean palkan tukien lisäksi? Eikö ilmaisesta rahasta kannata tehdä muuta kuin valittaa. Pian voi olla, ettei ilmaista rahaa ole olemassakaan, niinhän sen olisi oltavakin.

        Minun mielestäni nämä ylisuurilla palkoilla olevat virkamiehet saavat aivan liikaa sitä "ilmaista rahaa" veronmaksajien selkänahasta revittyjä. Sitten kun tekevät päätöksiä jotka ovat osoittautuneet kaupungille tappiolliseksi niin näitä ei sitten millään saa vastuuseen.

      • Väenö väenö

        kepulaista paatostahan tuo on jota harrasti öräilahti-pöhkönenkin pari vuotta sitten.työvoimapulan nimissä!

        (Ihme juttu näillä nettipalstoilla kun vongutaan ettei ole työvöimaa mutta silti näitä leikkipaikkoja järjestetään jossa maksetaan kait se 9 euroa päivälle? Miksi ei voi ottaa ihan oikeisiin töihin ja maksaa normaalipalkan jos niitä töitä)

        töitä ei Lieksassa ole ! On vain osaaikaduunia ja paskahommia joissa tulot on samaa luokkaa työttömyysturvan tasoa a la 600 euroa kuussa!.....piruako noihin paskahommiin lähteä. kun saman saa kotona makaamallakin!

    • merkkukyrpinen

      Näillä näkymin työpajaa ei perusteta vielä kuluvana syksynä,,,,noin sanoi työvoimvirkailija!

    • kuka päättää

      Mikäli tuo pitää kutinsa niin kuntakokeilun loppusumma onkin siinä.

      Hanke on Lieksan kaupungin työllisyydenhoidon kehittämishanke.

      Hanke on osana hallitusohjelmaa pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi vuoden 2015 loppuun asti kestävä kehittäminen ja kokeilu, ajalla 1.9.2012-31.12.2015.

      Uusi projekti entisen päälle. Siinä senkin loppuraportti.

    • äly käteen jo

      Kyllä rahaa löytyy kuntakokeiluihin, projekteihin ja tyhjänpäiväiseen toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja kuitenkin nopein, tehokkain ja kaikista parhainta, oppisopimuskoulutusta pidetään pimennossa.
      Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessakin on työssäoppimista jo 70 prosenttia. Piruakos sitä rakennetta ylläpidetään.
      Miten pitkään sitä pitää näitä hankkeen vetäjiä oikein tukea, verovaroista.

      • Opettajana ollut

        Oppisopimuskoulutuksiin tarvitaan ensinkin ne työpaikat, jotka ottavat oppisopimuslaisia. Koulutusmuotona se on vaativa, koska teoriaopinnot jäävät hyvin pitkälti oppijan itsensä opiskeltaviksi. Toki niihin järjestetään opetusjaksot, mutta kun sitten ei olla oppilaitoksessa itsenäisen kirjoitustehtävien jne. hallinta on tarpeen. Oppisopimuskoulutuksessa täytyy käsitellä kaikki samat asiat, kun koulumuotoisessakin, että saadaan sama pätevyys ja kelpoisuus.

        Koulutusajalta maksettava palkka on tietenkin oppijalle suuri etu ja kaikkia koulutusmuotoja tarvitaan ja pitää kehittää. Usein vain oppijoilla on se harha käsitys, että oppisopimus sopii parhaiten ihmisille, jotka eivät ole ns. lukumiehiä. Heille sitten teorian itsenäisempi opiskelu onkin todella vaativaa.

    • kysykää nuorilta

      Olet ollut ilmeisesti opettaja joskus 70-luvulla, kun toisen asteen koulutus oli vielä koulutusta. Nykyisellään toisen asteen kolutuksen voisi lopettaa Lieksassa kokonaan.

    • rahat tiukilla

      Miksi yleensä mikään työpaja ? Töitä me tarvitsemme, emmekä kuppaisia pajoja.

      • LIEKSALAINEN

        MENE ETSIMÄÄN NIITÄ SITTEN MUUALTA

      • Nöyryyttäjät
        LIEKSALAINEN kirjoitti:

        MENE ETSIMÄÄN NIITÄ SITTEN MUUALTA

        Samaa ohjetta painua muualle ehdotetaan myös näille joilla oma toimeentulo on projektityössä !!!

    • STOP pajoille

      Kuntakokeilun saavutus...työttömien letkajenkka jossa Lehto - Lehikoinen ja Vallius-Hyttinen...JOKAINEN KORKEALLA ANSIOTULOLLA

      Todellisten työttömien pilkkaa ja ivaamista.

      Lehtikuva on armoton ja mieliinpainuva!

      • vvvvvvvvvertre

        Kuntakokeilu, pajatoiminta ovat työttömien pilkkaamista näissä työllistyvät korkeakoulututkinnon suorittaneet ovat majesteetteja ja työttömät alamaisia työttömän talous ei kohenne yhtään vaan kurjistuu Vallius hyttinen täyttä rautaa tuleessa kun saa ilmaisorjia työvoimatoimistosta haista perse parempiosaiset LAIN MUKAAN PITÄÄ OLLA KÖYHIÄ ETTÄ VIRANOMAISET SAA TYÖTÄ. pitkäaikaistyöttömiltä viedään kaikki oikeudet elämässä, parempi kuolla kuin katsoa viranomaisen kyrpiä saatana

    • luottamustoimessa

      "Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen Lieksaan perustettavalle työpajalle projektipäällikköä, joka toimii myös pajaohjaajana ja hanketyöntekijänä."

      Ja kuka oli perustaja?

      • laa.....

        Kuinka moni valtuutettu tietää tähän vastauksen?

    • Koliukko

      Kyllä työ rakkaat kotikapunkini asukkaat olette melkoisia valittajia ja piipittäjiä.l Mistä tämä kumpuaa ? mikään ei mene hyvin.... joka hiton asiasta hirveä väninä... Käykää hieman muuallakin suomessa vierailulla, niin ehkä huomaatte ettei se ruoho ole sen vihreämpää muuallakan. Uskon tosin kuitenkin että te valivalipellet edustatte kuitenkin vain pientä osaa Lieksalaisista....

    • Pielisjärveläinen

      Olet Koliukko oikeassa,ei täällä kaikki ole narisioita vaan muutamat ja samat pahnan pohjimmaiset vätykset täällä hämmentää pakkaa.On täällä kunnonkin väkeä ja paljon.

    • kolinakka

      Lieksaan perustettanee letkajenkkaopisto syksynmittaan?

    • Veronmaksajana.

      Varsinaista pelleilyä ja joutavaa voheltamista tämä letkajennkkailu.Kokolailla nolon näköistä touhua.

      • vitun nuolija

        Samaa mieltä veronmaksajien rahoja tuhlataan vaikeasti työllistyville kun muuta rehellistä työtä ei ole letkajenkka ikikkailu ja muut pellekurssit, tonttulakki ilveilyt siinä oli pokerinaamat Tukipisteen rappusilla. te-keskukseen on tullut nuori työvoimavirkailija jokin poutiainen, tämä saakelin te-keskus ei häviä millään ilveeellä... jos työttömällä ei ole rehellistä palkkatyötä ja on ikää kansaneläke, asumistuet. kyllä Kulman jätkät, naisenergia, kuntakokeilu Moisionkadulla Kaupungilla omat työllistämispisteet työttömien auttamiseksi ei siinä veromaksajain raha säästy yhtään siinä työllisteään korkeakoulun tutkinnon suorittaneita työnalkuun niidekin pitkäaikaistyöttömien tuntemus retuperällä, työttömien työtö ovat kuntouttava työtoiminta, toimeentulo tuella työllistäminen palkkatuki on sosiaalitukien suuruista palkkaa ja sama millä vitulla ne ovat

      • kolinukko
        vitun nuolija kirjoitti:

        Siinäpä oli oikein kielioppinäyte! Mistä lause alkaa, mihin lause loppuu? Kyllä noilla äidinkielellisillä taidoilla luulisi löytyvän työtä kuin työtä.

    • kolinakka

      Letkajenkka hommiin pystyy vaikka mykkä ja kirjoitustaidotonkin!

    • Ette osaa tehdä oike

      Työttömille oikeita töitä oikealla palkalla, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden normaaliin arkielämään.
      Työttömyys ei ole meidän vikamme vaan teidän h.e.l.v.e.t.i.n hyväosaisten joilla se työpaikka on. Olette vieraantuneet tavallisen ihmisen elämästä ja ette osaa siksi muuta tarjota kuin nöytyytyspajoja, tonttulakki ja lumihiutale letkajenkkoja.

      • Ihmisen arvo?

        Työttömyys on merkittävimpiä köyhyyden riskitekijöitä.
        Pajat ym orjatyö kertoo siitä että nämä puuhanaiset/miehet suhtautuu työttömiiin avoimen halveksivasti.

    • nöyryytyspaja

      Miten pitkään työttömänä olevia voi nöyryyttää? Näytille vaan ja tekemään ilmaista työtä. Kyllä on päättäjien herättävä ja esitettävä, miten työttömät oikeasti työllistetään.

      • + + +

        Työelämävalmennuksessa tunsi itsensä vähintään idiootiksi kun joutui tekemään työtä palkatta.

      • toimi!
        + + + kirjoitti:

        Työelämävalmennuksessa tunsi itsensä vähintään idiootiksi kun joutui tekemään työtä palkatta.

        Saithan työttömyys- tai toimeentulo tukea! Vielä päälle 9€/pv. Et ollut ilmaiseksi, sinullehan maksettiin. Syystäkin tunsit itsesi idiootiksi, kun saitkin palkkaa vaikka mielestäsi et saanut. Mene kyselemään työtä muualta, ei taida täältä löytyä. Turha kuvitella, että työ taivaasta tipahtaisi tai että sitä joku "järjestäisi". Toimi itse!

    • vaikka väkisin

      Toimi itse, eli mene jonnekkin firmaan väkisin töihin kun vapaita työpaikkoja ei ole!

      • työnantaja kiittää.

        töitä on....kunhan tessistä vähän joustetaan?
        kelpaako?

      • toimi!

        Siinä tapauksessa on tyydyttävä vallitsevaan olotilaan. Työhön otetaan aina parhaat ja sopivimmat, kannattaisi ehkä kouluttautua ja kehittää itseään jouten ollessaan. Työpaikkoja vapautuu ja täytetään, jotkut eivät vain ikinä työllisty, jostakin syystä. Eikä yhteiskunta tarvitse keskinkertaisuuksia, valitettavasti näin on. Keskinkertaiset ovat suurin ryhmä ja siellähän se suurin työttömyys asuu.

      • suojatyöpaikassa
        toimi! kirjoitti:

        No Lieksaan ei ainakaan ole valikoituneet ne parhaat virkamiehet ja rojektiosaajat. Olette hakeneet muualle mutta ette ole päässeet.

      • Tästä on puhuttu
        toimi! kirjoitti:

        Siinä tapauksessa on tyydyttävä vallitsevaan olotilaan. Työhön otetaan aina parhaat ja sopivimmat, kannattaisi ehkä kouluttautua ja kehittää itseään jouten ollessaan. Työpaikkoja vapautuu ja täytetään, jotkut eivät vain ikinä työllisty, jostakin syystä. Eikä yhteiskunta tarvitse keskinkertaisuuksia, valitettavasti näin on. Keskinkertaiset ovat suurin ryhmä ja siellähän se suurin työttömyys asuu.

        "Työhön otetaan aina sopivimmat"

        Totta, sillä demaria ja kommunistia nuolemalla pääsee vaikka opinto tai työkomemusta on vain nimeksi, ihmissuhdetaidoista puhumattakaan!

    • jurppii jo

      Vai niin. Kyllä kuules kaikkien puoluevaltuutettujen penskat on ja ovat olleet jossain vaiheessa kaupungin töissä.
      Puhumattakaan kaupungin työntekijöiden pentuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe