Sitoutumiskammoisen kanssa seurustelu?

21vee

Hei kaikki, olen 21 v mies, ja minulla viime viikonloppuna tapahtui jotain odottamatonta. Olin parhaan naispuolisen kaverini kanssa (hän 19v), jonka olen tuntenut 5 vuotta, ulkona viihteellä. Emme olleet kovin humaltuneita, mutta kuitenkin kävi niin, että me kummatkin paljastimme tunteemme toisillemme. Kumpaakaan ei harmita että niin kävi, mutta olemme nyt sillä kysymys kynnyksellä, alammeko tässä nyt tekemään mitä?

Tässä on pienenä ongelmana että kummatkin meistä on sitoutumiskammoisia, tai tämä kaverini on vielä vähän pahemminkin, koska hänellä on edellisissä suhteissa alkanut tulla heti takapakkia kun on suhde muuttunut vakavaksi. Itsekin haluaisin ensin muutaman vuoden kyllä vain olla ja katsella maailman menoa hänen kanssaan sen suurempia suunnitelmia ajattelematta. Minullehan sopisi, jos mentäisiin hänen mukaansa, mitä sitten tehdään, mutta tulisiko siitä silti mitään?

Hyvä puolihan tässä on, että olemme jo tunteneet tosiaan 5 vuotta ja aika läheisesti tunnemme toisemme. Suurempia salaisuuksia meillä ei ole enää paljastettavana, joten ei olisi enää paljoa tulossa ns. suuria yllätyksiä. Tämänkin edellisen tiedän aika hyvin koska olen myös tuntenut ja kuunnellut/ollut tukena hänelle silloin kun on edelliset erot tulleet eteen, hänen mukaansa ne ovat kuitenkin vain olleet sitoutumiskammoisuuden takia, ja uskon sen.

Nyt olisi se asia, että minä haluaisin alkaa hänen kanssaan olemaan, ihan vaikka vain hengailemalla aluksi muutaman vuoden. Mitä minun nyt pitäisi tehdä?

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • llollo

      lolololol

    • Helppo juttu

      Kysyt että mitä mieltä hän on. Silläpä selviää.

    • 21vee

      Ongelmana on ettei kumpikaan tiedä mitä nyt tekisi, toisaalta voisi onnistua mutta kumpikin vähän pelkää että suhde kaatuisi. :/

    • oijkoischwarthene

      olette nuoria!!! sitoutumiskammo on ok. Yritä olla ajattelematta liika pitkälle, menkää päivä kerrallaan ja nauttikaa sitä!!!!
      Siis olkaa yhdessä NYT ja unohtakaa muu..

    • " Itsekin haluaisin ensin muutaman vuoden kyllä vain olla ja katsella maailman menoa hänen kanssaan sen suurempia suunnitelmia ajattelematta."

      Et haluaisi sitoutua mutta puhut kuitenkin asioista jo muutaman vuoden päähän asti? Mitä jos alkaisitte seukata ihan silleen vanhanaikaisesti eli tapailisitte ja olisitte yhdessä just niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ja jos ajan myötä alkaa tuntua että tässä on se loppuelämän ihminen niin sitten puhuisitte uudestaan sitoutumisesta. Ei kukaan voi seurustelua aloittaessaan tietää, kauanko se tulee kestämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4964
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3257
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1395
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1235
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      71
      929
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe