Android-käyttäjä: haittaohjelma lukitsee puhelimen

malwaredroid

Android-puhelimilla kiristämisestä on kertonut kalifornialainen tietoturvayhtiö Lookout, kirjoittaa New York Times.

Lookoutin mukaan viime kuukauden aikana noin 900 000 Android-käyttäjää on saanut laitteeseensa ScarePackageksi nimetyn haittaohjelman. Sen kerrotaan iskevän, kun uhri käy saastutetulla nettisivulla.

Seuraukset ovat pc-puolelta tuttuja: ruudulle ilmestyy muka viranomaisen lähettämä viesti, että laitteella on tehty jotakin, mitä ei olisi pitänyt ja sisältö on siksi lukittu, mutta vapautetaan maksusuoritusta vastaan.

Lookout arvelee, että asialla ovat itäeurooppalaiset rikolliset, koska haittaohjelman koodissa on venäläisiä tai muita slaavilaisia sanoja.

Liikkeellä on myös kaksi muuta Android-haittaohjelmaa, jotka voivat lukitsemisen lisäksi kaivella tietoja puhelimesta, sekaantua puhelinliikenteeseen ja käyttää laitteen kameraa.

Lookoutin mukaan kiristyshaitakkeiden poistaminen laitteista on työlästä. Sillä ei ole tietoa, vapauttaako lunnaiden maksu laitteen, koska firma ei halua maksaa rikollisille.

”Paniikkiin ei ole syytä, mutta kannattaa noudattaa varovaisuutta linkkejä seuratessa ja sovelluksia asentaessa. Totta on, että Google Playssa on haittaohjelmia, mutta vielä enemmän niitä on muissa Android-latauspaikoissa. Erityisen tarkkana pitää olla sovelluksille annettavien oikeuksien kanssa”, Lookoutin teknologiajohtaja Kevin Mahaffey neuvoo.

http://www.mpc.fi/uutisia/androidkayttaja ala lankea huijaukseen haittaohjelma lukitsee puhelimen/a1006256

1

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo käsittääkseni vaatii asennuksen eli se ei niin vaan tartu nettisivulta? Vai olenko väärässä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      69
      1071
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe