Voi pimeyttä kirkon piirissä ....!

Tyrmistynyt lukija

En voi kuin vain ihmtellä liberaalikirkkoherran sepustuksia ja lihan taistelua Raamatuun uskovia kohtaan.
Kannattaisi kirkkoherra Karttusenkin lukea intenernetistä seuraava:
Homoliittojen seuraukset Massachuttesni osavaltiossa USA:ssa on saanut aikaan.
Se osavaltio lainsäädäntöineen kaikkineen on täysin sekaisin.
Sitäkö kirkkoherra Karttunen haluaa myötäillessän liberaalipiispojen kannattanottoja ?
Sellaista sekasotkuako liberaalipapit haluavat Suomeenkin?
Turhaa puhua ympäripyöreitä omasta päästään ,kun Raamattu antaa ihmisille selkeät elämänohjeet. Voi pimeyttä ja ajan eksytystä kirkossakin.

18

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohikulkija...

      Karttunen kuuluu tähän osaan kirkon päättäjistä, joka on huolissaan myös mm. kirkon maksavien jäsenten määrästä. Aloittajan kaltainen porukka kun aivan varmasti karkoittaa jokaisen järkevän ihmisen kirkon jäsenyydestä. Aloittajalle se lienee tarkoituskin eikä se minuakaan haittaa kun en usko kirkon hengelliseen sanomaan muutenkaan.

      Rauhallisen yhteiskunnan puolesta toivoisin kuitenkin Karttusen tyyppisten ihmisten olevan ev.lut kirkon leivissä, jos tuota kirkkoa nyt ylipäänsä täytyy ylläpitää. Vanholliset konservatiivit kun ovat kovin lähellä fundamentalismia ja senhän jokainen uutisia seuraava mitä siitä voi seurata.

    • Tyrmistynyt lukija

      Jumala on sallinut homouden, Kiitos Jeesus. Raamatussakaan EIOLE Sanantarkaa manintaa,etteikö Jeesus olisi (ollut) Hinntari tai ettei Hän käynyt DTM:ssä!

      HÅllen-Lujaa takalistoosi ÅTÅ!

    • Ohikulkija...

      Outo otsikon valinta. Pimeäksi keskiajaksi kutsuttiin aikaa, jolloin konservatiivinen kirkko hallitsi koko yhteiskuntaa. Kaikkihan tietävät minkälaiseen taantumukseen se johti. Nyt aloittaja kutsuu pimeydeksi sitä mikä kirkon piirissä pelasti kansan pimeydestä... Raamatullako yhteiskuntaa pitäisi johtaa? Ei ikinä.

    • Amen

      Nimenomaan Jumalan sanassa on elämänohjeet Amen!

      • Ohikulkija_

        Raamattu sisältää paljon hyviä elämänviisauksia, jotka on kopioitu kaikkiin muihinkin uskontoihin. Kopioita aiemmista uskomuksistahan ne tietenkin raamatussakin ovat. Näissä yleisissä viisauksissa ei olekaan mitään vikaa.

        Ongelma syntyy kun kuvitellaan sen oman uskomuksen "pyhät kirjoitukset", esimerkiksi raamattu, olevan oikeasti jotain jumalallista alkuperää. Tässä kohtaa on riskinä, että sokea usko syrjäyttää järjen äänen. Näin tapahtuu edelleen myös Suomessa. Esimerkkinä vaikkapa täysin turha jahkailu tasa-arvoisen avioliittolain kanssa. Ilman uskonnollista fanatismia tuokin laki olisi ollut voimassa jo pitkään.

        Uskovien ajattelussa ongelmana on usein se, että he kuvittelevan kaikkien yleisten moraalisäännösten olevan peräisin juuri heidän uskonnosta. Jos joku ei tunnusta uskovan samalla tavalla, oletetaan hänen samalla heittäneen romukoppaan kaikki moraalisäännöt. He eivät tahdo millään uskoa, että ateistit eivät syö pikkuvauvoja voileivän päällä äänekkäästi röyhtäillen ja piereskellen.

        Kukin saa tietenkin oman elämänsä pyhittää vaikkapa heinäseipään palvomiseen kunhan ei toisia sillä kiusaa. Yhteiskunnallisissa päätöksissä millään uskonnolla ei saa olla mitään tekemistä. Vielä tähän ei olla päästy edes Suomessa, mutta suunta on oikea.

      • ,,,...:..;,
        Ohikulkija_ kirjoitti:

        Kirkkoherra on tyypillinen liberaali, kansan mielistelijä.
        Raamattu ei ole hänelle se kirja, jonka sanomaan hän on pappisvalasssaan sitoutunut. Leipäpappi.

      • Ohikulkija_
        ,,,...:..;, kirjoitti:

        Kirkkoherra on tyypillinen liberaali, kansan mielistelijä.
        Raamattu ei ole hänelle se kirja, jonka sanomaan hän on pappisvalasssaan sitoutunut. Leipäpappi.

        Jos seurakunnissa alettaisiin oikeasti vaatimaan raamatun seuraamista, häipyisi sieltä heti suurin osa maksavista jäsenistä ja loput tappelisivat keskenään kuinka sitä raamattua tulisi tulkita. Tähänkö haluaisit mennä?

        Karttusella on vain hieman realismia ja maalaisjärkeä vaikka kirkon miehiä onkin. Hänenlaisensa ovat kuitenkin nykyisen ev. lut. kirkon ainoa toivo edes hidastaa seurakuntien vääjämätöntä näivettymistä.

      • Luulen, että

        suurin syy tänä päivänä on se, että Jeesus Kristus ja Pyhä Henki on ajettu ulos valtionkirkoista j niistä on tullut semmosia " hilipali pippan" seuroja.
        Kirkko hakee maksavia jäseniä saarnamalla sitä mitä ihmiset haluaa kuulla.

        Apostoli Paavali sanoi, että hän ei halua tuntea ja saarnata muuta kuin Jeesusta Kristusta ja häntäkin ristiinnaulituna Aamen ja yhdyn tuohon ajatukseen.

        Jumalan Sana n kovaa nykyyhetiskunnassa ja ihmiset ei kestä kuulla Jumalan totuutta se tulee lähelle ja sattuu. Ihmisen on helpompi sanoa, että Jumalaa ei ole olemassa.
        Kuitenkin minä itse esim. olen ollut ns. ateisti ja aktiivi vaikuttaja vasemmistopolitiikassa mm. Joensuussa ja olin itsessäni olevinaan viisas.
        26.03.1983 Jumalan kutsu tuli kohden ja sain polvistua Hänen ristinsä juureen ja Jumalan Taivaasta laskettiin sydämeen sinetti, Pyhän Hengen sinetti ja kiitin uusin kieli Jumalaa ja kiitän tänäkin päivänä Jumalaa enkä hyväksy liberaaleja ajatuksia. Esim. homo asettaa koko Jumalan luomistyön kyseenalaiseksi.

        Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut Ap.t 16:31

        Maailma on menossa sotaan ja sitä käydään jo ja se laajenee ja Suomi tulee olemaan siinä mukana tahdoimme tai ei.
        Mieti missä sinun turvasi on.

      • maailman tilanne
        Luulen, että kirjoitti:

        on paha
        nyt on aika rukouksen

        Olet kyllä väärässä kirkosta eroamisen suurimmasta syystä. Tästä on tehty lukuisia tutkimuksia. Tässä tietoa itse kirkon tekemästa, joka ei varmasti ole ainakaan kirkon kannalta epäedulliseksi väritetty:

        http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/E2584652A435801BC225711C0038CB73?OpenDocument&lang=FI

        Ymmärrän kyllä kantasi omasta näköpiiristäsi katsottuna. Se ei vain edusta koko totuutta. Edustat kutistuvaa vähemmistöä. Lue vaikkapa tämä Seurakuntalaisesta napattu otsikko:
        ________
        Suomalaisten usko Jumalaan ja kristillisiin oppeihin on vähentynyt
        15.05.2012 14:04 Päivitetty 14:06 | Uusi Tie | Jouko Makkonen

        Kristillisiin opetuksiin uskominen Suomessa on entistä heikompaa. Suomalaisista runsas neljännes (27 %) ilmoitti Kirkon tutkimuskeskuksen marraskuussa 2011 teettämässä kyselyssä uskovansa kristinuskon Jumalaan. Vuoden 2007 kyselyyn verrattuna osuus on pudonnut kymmenellä prosenttiyksiköllä. Ateismi on sen sijaan kasvanut. Yli viidennes suomalaisista (21 %) ilmoitti, ettei usko Jumalan olemassaoloon. Osuus on noussut kaikkien aikojen suurimmaksi.
        ________

      • n. 2000 vuotta

        sitten jo Jeesuksen vaikutus aikana Jeesus tiesi laittomuuden ja eksytyksen hengen tulosta ja Jeesus itse sanoi " Mutta kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päältä" Luk 18: 8 ( osa lainaus).
        Tämän päivän ihminen on irtaantunut Raamatun totuudesta ja sitä saarnataan korvakuulolta ja nykyihminen ei kestä sitä totuutta, että me eläessämme saamme valita vietämmekö iäisyyden Taivaassa vai helve.isssä.
        Jeesusta seuraamalla ja olemalle Hänen Sanalleen Raamatun opetukselle kuuliaisia saamme periä iänkaikkisen elämän. Osa-aika uskovan ja jumalattoman iäisisyys vietetään siellä missä on itku ja hammastenkiristys.

      • Ohikulkija_
        n. 2000 vuotta kirjoitti:

        Sinulle ei tunnu olevan minkäänlaista otetta reaalimaailmaan. Höpöttelet vain omia uskomuksiasi. Jatka toki vain omalla linjallasi. Mitään keskustelua ei kyllä tuolla tavalla synny. Vaikea uskoa, että olet edes tosissasi.

    • Pelastusarmeijan

      perustaja William Booth sai 1900-luvun alussa Jumalan profetian missä ilmoitettiin millainen on kristikunnan tila ennen Jeesuksen toista tulemista,
      Siinä oli kuusi kohtaa ja poimin niistä muutaman. ( lyhennettynä)

      1) Silloin on politiikka ilman Jumalaa
      2) Silloin on taivas ilman hel,ettiä
      3 ) kristikunta on täynnä anteeksiantamusta, ilman parannuksen tekemistä.
      Kristikunnasta katoaa Raamatun oppi
      4) Päivää ennen Jesuksen tuloa on täynnä pelastusiloa ihmisillä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä
      5 ) On paljon uskontoa ilman Pyhää Henkeä
      6) Kristikunta ilmankristusta. Kristus ei ole siellä, missä VERI ja TULI eivät ole voimassa- kieltäkää noista sanoista toinen ja teillä on kristillisyyden muoto, mutta teillä ei ole Kristusta.

      On helppo yhtyä tähän.

    • Marianne R

      Onneksi en kuulu kirkkoon, ja sen laitoksen opetukset ei koske minua. Voin siis hyvällä omalla tunnolla hyväksyä homoliitot, ja muutkin ihmiset omana itsenään, ei iske salama päähän.
      Rakasta lähimmäista kuten itseäsi. Myös homoseksuaali on lähimmäinen. Se tahtoo teillä Raamattukansalla unohtua.

      • Marianne R:lle

        Meillä ihmisillä on oikeus elämässä valita vietämmekö iäisyyden Taivaassa vai he.vetissä.
        Me olemme ajaneet sivistyneen ja vapaan yhteiskunnan myötä Jumalan kymmenen käskyä lokaan ja olemme ottaneet ihmiseltä vastuuntunnon itsestä, lähimmäisetä ja yhteiskunnasta pois.
        Olemme vapaankasvatuksen myötä ajaneet koko yhteiskunnan rappiolle ja a.tana nauraa partaansa kun esim. kieroutuneen seksuaalisen käyttäytymisen myötä saa vietyä homon he.vettiin.
        Homo kieroutuneessa seksuaalisuudessa asettaa Jumalan luomistyön kyseenalaiseksi ja Raamattu tuomitsee homouden yksiselitteisesti.
        Ei riitä piispojen, pappien eikä viisaitten ihmisten ajatukset muuttamaan sitä tosiasiaa.
        Mutta sinä Marianne saat itse päättää missä vietät iäisyyden.

        Usko Herraa Jeesukseen niin sinä pelastut. p.t 1:31

      • marianne lle
        Marianne R:lle kirjoitti:

        pitää olla Ap.t 1: 31

    • .................

      Miksi Marianne osallistut keskusteluun,kun ei asia sinua koske? Pitäisit silloin suun supussa.

      • Ohikulkija_

        Miksi Marianne ei saisi osallistua keskusteluun? Eikös uskovilla ole tapana luulla, että heidän uskonsa koskettaa myös mm. Mariannea. Esimerkkinä olkoon vaikkapa tuo Mariannelle ensimmäisenä vastauksena lähetetty viesti.

        "Meillä ihmisillä on oikeus elämässä valita vietämmekö iäisyyden Taivaassa vai he.vetissä."

        Vai olenko ymmärtänyt väärin? Eikä meitä ateisteja ja toisella tavalla uskovia lasketa ihmisiksi ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe