Miksei lehdissä ole enää juuri lainkaan kirja-arvioita?!

ihmetteleväinen

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän kirja-arvioita sanomalehdissä on, enkä ymmärrä tätä ilmiötä...Esimerkiksi Hesarissa on joka päivä vain yksi arvio, toisinaan saattaa olla kaksi päivässä, mutta usein ei ole yhtä ainoaa esimerkiksi pariin päivään.

Selvittelin asiaa sitten muidenkin sanomalehtien osalta ja huonolta näytti sekin tilanne. Turun sanomissa kirja-arvioita vaikutti tulevan tahtia yksi arvio per viikko!!

Kalevassa myös todella harvoin, Kalevan arvioita vaikutti myös mahdottomalta löytää heidän nettisivuiltaan. Kirjoille ei ollut edes mitään omaa kategoriaa! Lapin kansasta nyt puhumattakaan. Aamulehdessä arvioita tulee n.1 päivässä jos sitäkään. Silti kirjoja julkaistaan koko ajan. Arvioita olisi kyllä kirjoitettavana ja varmasti löytyisi myös ammattilaisia, jotka voisivat tehdä tuota kriitikon työtä.

Miksi kirjojen asemaa näin väheksytään sanomalehdissä? Esimerkiksi Aamulehdessä on paljon enemmän musiikkiarvioita...jopa Cheekin keikasta oli sen kymmenen otsikkoa, mutta kirja-arvioita ei vain tipu kuin yksi silloin tällöin. Todella omituista sanon minä.

3

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Velma

      Kulttuuriosastojen budjetteja on pienennetty ja toimittajia vähennetty. Jotkut kulttuuritekstit julkaistaan samaan aikaan eri lehdissä ja kai ne muutenkin keskittyy niihin myyvempiin aiheisiin (Cheek esim).

    • ...

      Enpä ole koskaan lukenut kirja-arvioita.
      Tuossa tuli Cheek esille ja hänen saamansa huomio.
      Olisiko niin, että jos kirjakin olisi yhtä tasokas kuin Cheek, niin se saisi huomiota mediassa?
      Tai olisiko viisasta perustaa joku sivusto nettii, jossa halukkaat voisivat arvioida kirjoja?

    • Itse luen itseäni kiinnostavien kirjojen arviot ja saatanpa silmäillä muitakin. Savon Sanomissakaan ei ole kulttuurisivuilla aina kirja-arvioita, mutta äskettäin oli koko sivu.
      Minusta niitä voisi olla ihan hyvin pari kolme kertaa viikossa ja välillä sitten kirjailijaesittelyn kera kyseisen kirjailijan tuotantoa.
      Tokihan kulttuurisivuille kuuluu paljon muutakin kuin pelkästään kirjojen esittelyjä. Onhan kiva lukea esimerkiksi arvioita teatterissa pyörivistä esityksistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4040
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3912
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      607
      3814
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2548
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      77
      2401
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      334
      2036
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      2015
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1859
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1539
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe