Martinan Isabellan raskaus

glvlvlthjl

Stefan pani martinaa joulukuussa 2010 ja martina ja esko erosivat 18.1.2011.
Isabella syntyi syyskuun lopussa 2012 eli stefan oli yli vuoden ollut martinan kanssa ennenkun martina tuli raskaaksi ja sai ISabellan. Kyllä vuoden aikana Stefun ois jo pitänyt päättää rakastaako martinaa, haluaako olla sen kanssa. Jokainen mies tietää että seksistä voi seurata lapsia. Jos martina ois halunnu vaan kovasti rikkaaseen sukuun niin ei kai se nyt vuotta ois odottanut että tulee raskaaksi. Vai veinaatteko että vuoden yritti tulla ja sitten vasta tärppäs. Kyllä se stefu on ihan tietoisesti ollut martinan kanssa jo yli vuoden ennen mitään raskauden alkua. Täällä kun väitetään että martina vaan yrittää päästä rikkaaseen sukuun. Ei kukaan ole yli vuoden päästä saman muijan kanssa jollei rakasta sitä. Kevyet panosuhteet ei
Kestä vuosia! Jotkut on vaan niin katkeria jostain syystä martinalle etteivät tajua ettei se martina nyt ihan heti eikä piankaan raskaaksi tullut vaan sama mies oli vielä vuodenkin jälkeen kuvioissa niin sitten vasta tuli raskaaksi. Luulempa että moni nainen joka täälläkin kirjottelee olisi vain itse halunnut lapsen stefun kanssa koska stefu on oikeasti hurmaava ja sexy.

43

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Emänäätä

      Samaa mieltä. Minusta Martina on julkisuudessa usein ilkeä ja pinnallinenkin, mutta tämä mollaaminen menee yli. Varmaan hänessä hyvätkin puolensa on. Kaikesta huolimatta hänellä on tietääkseni ystäviä ja Eskokin hänen peräänsä itki. Stefan taas olisi mainiosti voinut jättää Martinan, mikäli Martina oli "vain veto" ja "pano". Ei se Isabella heti alkuaan saanut. Ja ihme mikkihiiri, kun nainen "pakottaa" muka suhteeseen. Aina tällä joku tai jotkut hehkuttaa, kuinka Stefan saa rikkaita, kauniita Hanken-tyttöjä, mutta miksi ihmeessä ne kauniit ja fiksut naiset haluaisi sen plösähtävän rasvaletin? Ei Stefanissa ainakaan ulkoisesti ole mitään ihmeellistä ja koulutkin on jäänyt käymättä... ammatista päätellen. Eikä taida löytyä edes erityisen rikasta sukua, vaikka Kauniaisissa asutaan.

      Ollaan, mitä tahansa mieltä Martinasta, niin sitkeä nainenhan tuo on tavallaan. Ja taistelutahtoa löytyy.

      • ononon

        Samaa mieltä. Martinassa on monia myös kadehdittavia piirteitä :)

    • sexy t

      hurmaava ja sexy...kö!!!! anna mun kaikki kestää!"#¤%&//%¤¤ Tuo rääpäle ilman selkärankaako haaaaaaaaa. Tälle hurmaavalle ei taida olla enää tarjollakaan muita kuin jätepaloja. Mistä moinen??

      • aloit.taja

        Haha...puhuin vaan stefun ulkonäöstä minkä olen kuvien perusteella todennut OMAKSI mielipiteekseni. Todellisuudessa ihminen lieneeselkärangaton limanuljaska. Tarkotin siis vain että ulkonäköön voi naiset langeta. Itse panisin.

    • Halit Marulle <3

      M ja S nyt lopultakin kuopattu suhde oli draamaa ja riitaa alusta saakka! S:lla oli kokoajan muita naisia. M kärsi ja odotti parempaa... Toinen vain nöyryytti ja nöyryyti sitä toista!

      M ja E yrittivät yhdessäpelastaa liittoaan pitkin kevättä 2011 mm. yhdessä asuen. Lopullisesti M ja E erosivat vasta kesällä 2011. Joten ette te tiedä M:n ja S:n todellisesta suhteesta yhtään mitään!

      Olen M tuttu ja olen erittäin loukkaantunut siitä mitä S ystävineen ovat M:sta puhuneet. S ei tehnyt elettäkään puolustaakseen lapsensa äitiä. Oli mukana niissä nauru- ja herjaporukoissa! S:n ystävät postailivat mm. tänne herjoja M:sta! S tiesi niistä ja nauroi mukana!

      E sentään on ollut aivan näihin päiviin saakka M tukena. E puolusti M blogissaan aina kun M sai jostain syystä lokaa niskansa.

      E on ollut M:n ja A:n tukene myös nyt kun perheessä on surua. S sensijaan juhli ystäviensä kanssa lomareissuilla eikä edes välittänyt lapsensa tätipuolen kuolemasta!

      Että siitä teille S:n puolustelijoille FAKTAT Stefusta!! Lopettakaa jo se lässytys S:sta ja M:sta ja rivienvälistä tulevat vihjeet M:n entiseen onnettomaan suhteeseen liittyvät spkulointinne! Siinä suhteessa "rakkautta" oli hippu ja se rakastunut (?) oli Martina jonkun hetken! S ei rakastanut M hetkeäkään. On sinä kylmä mies!!

      Martinalle tsemppiä! Se rakkaus löytyy vielä! Onneksi rinnalla on nytkin hyviä ystäviä ja näköjään blogissakin oli kannustusviestejä niin paljon kun sinne mahtuu!!

      • mysunshine

        ja tää jos mikä haiskahtaa annelta,

        anne puhuu ainoana (julkisesti) martinasta Maruna...tai puhui ensimmäisenä hänestä Maruna jolloin se tarttui palstalla muutamaan muuhun, itseni mukaanlukien

      • marumartinamarafani
        mysunshine kirjoitti:

        ja tää jos mikä haiskahtaa annelta,

        anne puhuu ainoana (julkisesti) martinasta Maruna...tai puhui ensimmäisenä hänestä Maruna jolloin se tarttui palstalla muutamaan muuhun, itseni mukaanlukien

        Ja sinä haiskahdat harhaiselta.

      • Oikolukija
        mysunshine kirjoitti:

        ja tää jos mikä haiskahtaa annelta,

        anne puhuu ainoana (julkisesti) martinasta Maruna...tai puhui ensimmäisenä hänestä Maruna jolloin se tarttui palstalla muutamaan muuhun, itseni mukaanlukien

        Tuskin kyseessä on Annen kirjoitus. Anne ei osaa kirjoittaa noin selkeästi! Annen kielelllinen ulosanti kielioppivirheineen on valovuosien päässä aloittajan postauksesta!

      • Oikolukija
        Oikolukija kirjoitti:

        Tuskin kyseessä on Annen kirjoitus. Anne ei osaa kirjoittaa noin selkeästi! Annen kielelllinen ulosanti kielioppivirheineen on valovuosien päässä aloittajan postauksesta!

        Sorry... en tarkoittanut aloittajaa vaan nikkiä "Halit Marulle" . Martinan ystävät kutsuvat Martinaa Maruksi ja se näkyy mm. Facebookissa.

      • faktat faktoina

        Aika neiti se stefu, jos todellakin noin lapsellinen ja kaverien vietävissä, ei mitenkään kunnioitettava heppu, nyt heittää lapsensa ulos, miksei itse vuokraa jotakin muuta asuntoa.

        Martinan haukkuminen täällä on minullakin jo mennyt yli ymmärryksen, vaikka en hänestä pidäkään, mutta kunnioitan hänen sisuaan ja uimahypyissä näytti valtavan venymisensä.

        jos stefu lapsensa heittää johonkin vuokralähiöön, hän on sika. Tämä jatkuva postaaja ja martinan haukkuja saisi mennä hoitoon, ei ole terve ihminen.

      • Kerron vain kantani
        faktat faktoina kirjoitti:

        Mikä ihmeen "jatkuva postaaja" ja "Martinan haukkuja?

        Aikaisemmista kirjoituksista en tiedä, vasta tämän kohun myötä olen näitä "postauksia" lueskellut. Parhaalla tahdollakaan en löydä ketään yksittäistä kirjoittelijaa, perusteettomasta "haukkumisesta" puhumattakaan.

        Täällä keskustellaan kotimaisista julkkisjuoruista, eikö? Ja Aitolehti ainakin itse haluaa tähän
        "julkkisporukkaan" kuulua, vai mitä? Hän on myös nyt ajankohtainen puheenaihe, jo itse antamiensa haastattelujenkin perusteella, sanoisin. Ja siihen myös itse tähdännyt että keskustellaan, vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?

        Jos jotkut paremmin taustoja tuntevat avaavat täällä totuutta kulissien takaa, ja kertovat meille muillekin ettei se juttu nyt ihan noin ole mennyt tai ole edelleenkään, että haastateltava ikäänkuin muokkailee todellisuutta omaan tarinaansa sopivammaksi, niin mikä tästä ristiriidasta kirjoittamisessa on sitä "haukkumista"?

        Pikemminkin täällä näkyy "postailevan" pari kolme kiihkeää Martinan "fania", jotka eivät edes vastakkaisia kannanottoja tunnu lukevan. Samaa mantraa toistellaan, ja joku ikävästi vieläpä henkilökohtaisuuksiin menemällä. Muiden kuin Martinan. Ja pelkästään kielteisesti.
        Yksi poikkeuskin tähän (täti?)joukkoon näkyy mahtuvan. Poikkeus joka näkee kyllä jokusen idolinsa tekemän moraalittoman teon, mutta ilmeisen hyväsydämisyyttään ei näe/ haluakaan nähdä kokonaisuutta.

        Eikä täällä kenenkään kommenteista - näiden tosiasioita kertaavien siis - saa kyllä minkäännäköistä vaikutelmaa jostain "systemaattisesta vihakirjoittelusta". Kaikkea muuta. Järkeviä ja asiallisia kirjoituksia, yleensä argumentaationa kapeakatsoiselle ihannoinnille. Käyttäen perusteluja joissa pelkät julkisuudessa olleet jutut ovat riittäneet esimerkeiksi. Kaikille kommentoijille joita itse olen lukenut tai ylipäätään huomannut. Tosiasiat, pelkät tosiasiat puhuttivat näitä kasvatus- ym arvoja fiksusti pohtineita ja mielipiteestään kirjoittaneita mammojakin. (mamma on tässä yhteydessä kaunis synonyymi vastuuntuntoisille vanhemmille)

        Tämän ylläkirjoittamani perusteella tälläiselle aloittelevalle palstakävijällekin aukeaa että asian ytimessä ollaan kun julkkisten selviä höpöhöpö-puheita ja "törmäilyjä" ruoditaan. En minä ainakaan
        kummempaa tai parempaa syytä tarvitse.

      • Ja pah!
        faktat faktoina kirjoitti:

        Aika neiti se stefu, jos todellakin noin lapsellinen ja kaverien vietävissä, ei mitenkään kunnioitettava heppu, nyt heittää lapsensa ulos, miksei itse vuokraa jotakin muuta asuntoa.

        Martinan haukkuminen täällä on minullakin jo mennyt yli ymmärryksen, vaikka en hänestä pidäkään, mutta kunnioitan hänen sisuaan ja uimahypyissä näytti valtavan venymisensä.

        jos stefu lapsensa heittää johonkin vuokralähiöön, hän on sika. Tämä jatkuva postaaja ja martinan haukkuja saisi mennä hoitoon, ei ole terve ihminen.

        Mikäs "vuokralähiössä" on vikana? Sellaisissa asuu kuules aika paljon lapsiperheitä. Onko Martina lapsineen jotenkin parempaa väkeä ja mielestäsi heidän paikkansako ei ole muiden lapsiperheiden tavoin lähiössä?

      • Mara on lapseton
        Ja pah! kirjoitti:

        Mikäs "vuokralähiössä" on vikana? Sellaisissa asuu kuules aika paljon lapsiperheitä. Onko Martina lapsineen jotenkin parempaa väkeä ja mielestäsi heidän paikkansako ei ole muiden lapsiperheiden tavoin lähiössä?

        Martina on HUONOMPAA väkeä. Paikka on ihan muualla. Eikä Martinalla ole mitään perhettä. *lapsiperhe* on vitsi, koska stara hädin tuskin koskaan edes näkee lapsiaan. Instassa viikottain feikkikuva Vichystä yms.

      • Reality bites
        faktat faktoina kirjoitti:

        Aika neiti se stefu, jos todellakin noin lapsellinen ja kaverien vietävissä, ei mitenkään kunnioitettava heppu, nyt heittää lapsensa ulos, miksei itse vuokraa jotakin muuta asuntoa.

        Martinan haukkuminen täällä on minullakin jo mennyt yli ymmärryksen, vaikka en hänestä pidäkään, mutta kunnioitan hänen sisuaan ja uimahypyissä näytti valtavan venymisensä.

        jos stefu lapsensa heittää johonkin vuokralähiöön, hän on sika. Tämä jatkuva postaaja ja martinan haukkuja saisi mennä hoitoon, ei ole terve ihminen.

        Äidillä ei siis ole minkäännäköistä osuutta tai vastuuta siitä asiasta minkälaisessa ympäristössä itse asuu ja lapsensa kasvattaa?

        Että jos minäkin tästä nyt heitän kaikki asiani retuperälle, jätän laskut ja vuokrat maksamatta, keräilen sakkotuomioita kaahailusta ja känniajelusta ja silleen, niin ei tarvii pelätä että häätö tulisi täältä KESKUSTASTA? Soitto vaan exälle että olet kyllä sika jos nyt joudun täältä jonnekin "lähiöön" muuttamaan?

        Ei ole kyllä missään realiteeteissa kiinni tuo kirjoittaja.

      • Yllättynyt
        Oikolukija kirjoitti:

        Sorry... en tarkoittanut aloittajaa vaan nikkiä "Halit Marulle" . Martinan ystävät kutsuvat Martinaa Maruksi ja se näkyy mm. Facebookissa.

        Onko sillä ystäviä?

      • ...
        Yllättynyt kirjoitti:

        Onko sillä ystäviä?

        No ei nyt OIKEITA ystäviä.

    • gfdftfdc

      Aloittaja ei osaa edes kirjoittaa otsikkoa. Idiootti. Onko Isabella siis raskaana tollo?

      • ???

        Pitihän se arvata, että Isabellakin jo raskaana... Kenen salapano se on?

    • turha väännellä

      Ymmärsit kuitenkin mistä on kyse.

      • Kieli ja virheet

        Kyllä täällä yksi täti jaksaa mossottaa huomattavasti pienemmistäkin asioista kuten pilkku- ja kirjoitusvirheistä. Yksittäisistä. Käskee "opettella kirjoittamaan" ennen kuin on "varaa" postailla kommenttia JULKKISJUORUpalstalle... ;D

        Kyllä noin radikaali kielioppivirhe OTSIKOSSA sietääkin jonkun kommentin saada. Kuten sanottua, koko sisältö muuttuu. Sillä mitään merkitystä ole vaikka jokainen järkevä ihminen "ymmärtääkin mistä oli kyse". Sillä puolestaan on että aloittaja antaa itsestään äärimmäisen sivistymättömän ja tyhmän kuvan, näille lukijoilleen.

        Jos kokee että on niin painavaa sanottavaa että oikein keskustelun aloitus pitää tehdä, kannattaisi keskittyä myös siihen sanomansa muotopuoleen. Nyt pöhkö otsikko ja putkeen kirjoitettu teksti syövät sisällönkin uskottavuutta.

      • KV= kjroitus vihre
        Kieli ja virheet kirjoitti:

        Kyllä täällä on montakin huomauttelijaa. Ja syystä. Onhan se nyt ihan suotavaa, että jokainen osaisi edes omaa äidinkieltään kirjoittaaa. Martinalta ja muilta tyrkyiltä sitä on turha vaatia niillä vähäisillä älynlahjoillaan, vaikka julkisesti kirjoittavatkin...

    • 9+10

      No höpöhöpö. Itse en ainakaan huolisi plösöä Stefua ja varsinkaan lisääntyä hänen kanssaan.

      Voi apua, miten epärealistisia joidenkin kirjoitukset ovat. :D

    • Emänäätä

      Hali Marulle... Ihan sama, onko Anne vai ei (ja miksei äiti saisi lastaan puolustaa?), niin tottakai asialla on tämäkin puoli ja itseasiassa uskon kirjoitusta, koska tuohan viittaa siihen suuntaan juuri, mitä nämä "sisäpiiriläiset" ovat kertoneet. Juuri Martinan pilkkaamista, Stefan inhoaa, parempia naisia jne. Tietysti oikea mies olisi viheltänyt pelin poikki ja heittänyt sen rakastuneen naisen ulos, jos kerran ei oikeasti kiinnosta. Se on ryhdikästä, ei pilkkaaminen ja toisen kiusaaminen.

      Kun oikein miettii tätä kuviota, niin tulee tästä Stefanin porukasta (olettaen, että nää kirjoittat on olleet Stefanin kavereita) koulukiusaajien lauma, jotka pilkkaavat yhtä ihmistä hänen heikkoudestaan säälimättä. Tietysti Martina aikuisena ihmisenä olisi voinut jättää mokoman pikkupojan, mutta Martinallakin on omat heikkoutensa, miksi suhteessa roikkuu... Kantakaupungin asunto? Ylpeys jätettyään Eskon? Isabella? Inhimilistä ja niin yleistä, vaikkei Martinastakaan anna kauhean fiksua kuvaa.

      Sanotaanko näin, että tämä kuvio ei ole omaa mielikuvaani muuttanut Martinasta ainakaan huonommaksi, mutta Stefan tuntuu ihan luuserilta.

      • selkäranka suora

        Emänäätä :DD hyvä vertaus. Olet oikeassa jokaisella meillä on heikkoutumme. Miksei Martinallakin. Minä en itse jaksaisi Martinan sijassa. Törkyä tulee anonyymeinä tuutin täydeltä se on jo VÄÄRIN &%¤#&%¤

    • Eri näkemykset

      Kuvitteleeko joku ihan oikeasti vetona ja salapanona alkunsa saaneesta seksisuhteesta syntyvän jotakin vuosisadan rakkaustarinaa?
      Ei pidä olla noin naivi, aikuisen ihmisen. Oikeasti aikuisilla ihmisillä voi olla vakipanoja jopa vuosien ajan, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Stefanille juttu on voinut olla näin ja toinen oli erimieltä. Eikä niitä lapsia nyt ihan itsestään tule, moni pari saa ihan tosissaan yrittää ennen kuin tärppää. Ei se ole kerta ja laaki. Lapsettomuus on tulevaisuudessa lisääntymään päin sanovat tutkijat. Oikein käytettynä ehkäisyvarmuus on nykyään hyvä, tulee mieleen vaan täällä esitetyt epäilyt vahingon aitoudesta.

      • mitenkäs on

        Harvoin panojen kanssa avoliittoon mennään, vai?

      • Kämppäkaverit?
        mitenkäs on kirjoitti:

        Harvoin panojen kanssa avoliittoon mennään, vai?

        "Avoliitto" lienee tässä kyseisessä yhteydessä turhan liioitteleva nimitys muutosta kaverilta vuokrattuun väliaikaiskämppään?

        Haluaisin myös kysyä sinulta, tämän "avoliitto"-kysymyksen esittäjä, että oletko tosissasi noin naiivi? Kovin nuori? Omia häitään vuosikausia suunnitteleva romantikko? Siinä tapauksessa ymmärrän hämmennyksesi. Varsinkin naiset kuvittelevat että samaan osoitteeseen muuttaminen tarkoittaisi muutakin, sitoutumista ja silleen.

        Valitettavasti joudun kertomaan sinulle että "hyvä panokumppani" on täysin riittävä syy huomattavan monelle yhdistää vuokranmaksu ja muut menot. Sekä (realistisille) naisille että hyvin useille miehille. Päinvastainen tilanne, ettei sängyssä skulaa lainkaan, on puolestaan erittäin monien erojen perimmäinen syy.

        Tervetuloa todellisuuteen.

      • häh jäh häj
        Kämppäkaverit? kirjoitti:

        Ihan uutta mulle tollanen syy intiimiparin yhteenmuutolle! Onneks 40 vuoden aikana ystäväpiiriini ei ole ikinä kuulunut avoparia jotka pelkän seksin takia muuttaisivat avoliittoon. Käsittämätöntä!

    • Hyvä suhde

      Aloittajalle: kyllä hyvä "panosuhde" voi kestää vuosiakin. Ja jatkua jopa vuosikausien tauonkin jälkeen, aina kun molempien osapuolien elämäntilanteet natsaa.

      Mutta hyvä suhde muuttuu ahdistavaksi "entiseksi panosuhteeksi" jos toinen henkilöistä yksipuolisella päätöksellään päättääkin sitouttaa kuvion pysyväksi parisuhteeksi. Enää ei ole hyvää suhdetta, ei edes hyvää panoa. Jos keino on vieläpä niinkin alhainen kuin raskaaksi tulo, on vaikea kuvitella miten tästä ikinä voisi muodostua mitään muuta pysyvää kuin kyseinen lapsiparka?

      Ei se nyt "selkärangattoman looserin" tekemiseltä kuulosta, jos on kuitenkin YRITTÄNYT asua saman katon alla useamman kuukauden vaavin syntymän jälkeen? Päinvastoin. Useimmat tuskin olisivat moisen naisen nimeäkään pystyneet lausumaan, saati naamaa tuijottamaan, vieläpä päivittäin?

      Klassinen virhe: älä yritä synnyttää rakkautta sinne missä sitä ei ole. Saatat kyllä saada aikaan tunteita - mutta päinvastaisia kuin odotit.

      "Koulukiusaajilta" näyttävät kylläkin nämä yksityishenkilön kuorossa morkkaajat. Kun tietävät että kyseinen kundi ei sorru samaan eli aukomaan päätään jossain netin juorupalstalla voi länkyttää mitä vain, niinkö?

    • M ja E

      VOIKO MARTINAN KALTAISTA NAISTA MIES OTTAA TOSISSAAN??

      Nyt mollataan Stefania. Onko unohtunut Eskon ja Martina TOSI-TV sarjat?

      Martinan raskuas, kun odotti Victoriaa. Synnytti TV:ssä..!!
      Martinan ja Eskon avioituminen. ERO ENNNEN LIITON KIRKOLLISTA
      SIUNAAMISTA. 7 - LEHDEN kustantama MIETINTÄ MATKA YM.

      SITTEN NÄMÄ KAKSI PÖHKÖÄ, olivat yhdessä tyyliin ME ja ne muut..!!

      Ylimielisyyttä, itsekkyyttä, hyv'äksi käytttöä ei puuttunut. Olivat rikostovereita
      uhkaillessaan jotain Annea. ym. Lähestymiskieltoa.

      EIHÄN TÄLLÄISTÄ SAKKAI voi kukaan ottaa todesta. Martina yritti pitää
      Stefun väkisin, ja teki lopulta VANHAN AIKAISEN. Eli hankkiutui raskaaksi.

      Nyt SAA MARTINA NUOLLA OMIA HAAVOJA. Esko höppänä pyörii kuvioissa,
      eikä oikein tiedä missä hänen paikka on..

      • siellä on mylly

        Tarkoittaako Maru 'maharuma'?

      • Maru The Perfact
        siellä on mylly kirjoitti:

        Tarkoittaako Maru 'maharuma'?

        Tarkoittaa, kiitos kysymästä.

    • Emänäätä

      Koulukiusaajiltahan se vaikuttaa, kun joku/jotkut sisäpiiristä (?) jatkuvasti tänne suoltaa tekstiä, kuinka Stefan nauraa Martinaa ja Stefanin piireissä sitä ja tätä. Toivottavasti kyse ei ole kuitenkaan oikeasti Stefanin ystävästä ja vielä Stefanin suostumuksella kirjoittelusta. Tai edes sillä tavoin, että Stefan naureskelee ko. tekstejä selän takana jälkikäteen.

      Ehkä Martina roikkui paljon tai vähän. Joka tapauksessa nuo kai asui yhdessä jo Isabellan saadessa alkunsa ja panosuhteiden kanssa ei yleensä asuta yhdessä. Ehkä suhteen oli tarkoitus olla kevyt ja ohimenevä, mutta aina kun "pippeliä kastaa", niin vahinko voi tulla. Toisaalta vahinkokaan ei ole syy väkisin olla kenenkään kanssa nykypäivänä. Kaiken kaikkiaan uskon Stefanin oikeasti halunneen erota jo pitkään ja ehkä hän ei edes koko suhteelta halunnut niin paljoa kuin Martina, mutta Martinakin on vain ihminen. Hänelläkin on tunteensa. Ehkä hänelläkin on haaveita elämälle. Jotkut sanoo, että Martina on narsisti. Minä en tunne hänestä kuin sen pinnan, joka esitellään lehdissä ja eihän se aina niin mukavaa kuvaa anna, mutta toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat esim. työn puolesta tavanneet Martinan ja sanovat asialliseksi naiseksi. Toisaalta on jäänyt ompelijalle laskukin maksamatta, mikä ei anna hyvää kuvaa.

      Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli? Kirjoittaa, että Martinakin on ihminen ja virheitä tekevä, mutta kyllähän häntä säälikin käy. Ei kenellekään toivoisi joutua jätetyksi pienen lapsen kanssa, sisko kuoli jne. Ei se, että joku on ärsyttävä, voi olla syy toivoa tuollaisia vastoinkäymisiä. Ei kyse ole murhaajasta tai pedofiilista vaan aika harmittomasta hömppäjulkkiksesta.

      • Molemmat puolet

        "Harmitön hömppäjulkkis" ei kaahaa tai ajele rattijuoppona, ei hanki itselleen lähestymiskieltoa,
        ei uhkaile, ei pahoinpitele lähimmäisiään, ei aiheuta vaikeuksia pienyrittäjille jättämällä laskut maksamatta, ei yritä sitouttaa miestä hankkiutumalla raskaaksi. Muutaman lukemani esimerkin mainitakseni.

        Eikä kyseisen kundin kantilta kuviota tarkastellaakseen todellakaan tarvitse olla "sisäpiiristä".
        En todellakaan tyyppiä tunne enkä ainuttakaan kannanottoa ole kirjoittanut tätä ennen, mutta nyt täytyy sanoa että onpa pojalla ollut rankkaa. Mutta silti pitänyt lapsestaan ja tämän äidistä huolen etteivät taivasallekaan joutuneet? Toivottavasti kaveri on selvinnyt ja selviää jatkossakin tästä asioidensa myllytyksestä.

    • Emänäätä

      Niin, onhan Martinalla tuota syntilistaa. Mä vaan jotenkin nyt säälin häntä ja siksi jaksan puolustaa. Tuntuu vähän siltä, ettei halua lyödä lyötyä. Eiköhän hänet ole nyt jo polvilleen laitettu, niin ei sille oikein jaksa ilkkua.

      • Steffin huilu

        Polvilleen laittoi itsensä Levin vessassa.

    • KS....

      Toivottavasti Jämällä ei seiso kalu ja järki samaan aikaan pannessaan maraa!

      Ps. Jokohan kaveri on saanut tavata tytärtään jonka sai vuosia sitten erään moniongelmaisen naisen kanssa?

    • True..!!!

      Viiksi-Mara on ikänsä ollut kiero luuseri.

      Jouduin valitettavasti olemaan samalla luokalla.
      Jo silloin kouluaikana kortelampi oli niitä koulukiusaajia.

      • älyn jätemäki

        Luokan älykkönä pilkkasi hitaampia oppijoita.

      • "humanitäärinen apu" ;D

        Eikä ole siitä muuttunut? Toiset sentään julkisesti katuvat, jopa "antavat kasvonsa" koulukiusaamisen vastaiselle kampanjalle.

        Onko ms kortelampi-aitolehti-eerikäisen ulostulo tämän asian tiimoilta mennyt allekirjoittaneelta ohi?

      • pieni lisäselvitys
        "humanitäärinen apu" ;D kirjoitti:

        Eikä ole siitä muuttunut? Toiset sentään julkisesti katuvat, jopa "antavat kasvonsa" koulukiusaamisen vastaiselle kampanjalle.

        Onko ms kortelampi-aitolehti-eerikäisen ulostulo tämän asian tiimoilta mennyt allekirjoittaneelta ohi?

        Tuolla toisessa topicissa nimittäin uskollinen "Martina-fani" hehkuttaa miten "M ja hänen kilpailijatiiminsä tekivät arvokasta humanitääristä työtä vaikeissa ja raskaissa olosuhteissa".

        Kun nämä misukat "pelastivat" niitä palkattuja hukkumiskandidaatteja Thaimaalaisen beachin rantavedessä kahlaten (ettei meikit valu).

        Toki näin ansioitunut hyväntekijä on muistanut omiakin uhrejaan? Niitä AITOJA, ei hyväkroppaisia syväsukeltajia kuten nämä leikki"uhrit"?

      • hgfvgefkgs
        pieni lisäselvitys kirjoitti:

        No se martina-Fanihan on joku ihan täysdille, melkein säälittää.

      • Huopalahden partsilla
        hgfvgefkgs kirjoitti:

        No se martina-Fanihan on joku ihan täysdille, melkein säälittää.

        Lienee Korteklaania.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3700
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1813
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      151
      1270
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      913
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      870
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      850
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      830
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    Aihe