Surkimusten "kuka kukin on" galleria

Nihil novi

Suomen DementikkoPuolue on nimennyt ehdokkaansa Tampereella kevään 2015 eduskuntavaaleihin. Kun listaa lukee, se näyttää olevan kuin luusereiden "Kuka on kukin" teos. Katsotaanpa:

Mukana on ylipalkattu apulaispormestari (Salmi), kaksi äänestysloikkaria (Tainio ja Loukaskorpi) joita kai näin "rangaistaan" arvostellun rantatunnelin puolesta äänestämisestä*, yliarvostettu muotipainija (Asell), yksi Suomen kaikkien aikojen aneemisimmista ministereistä (Viitanen), poispotkittu ex-opetusministeri, joka "unohti" palauttaa kauppaketjun etukortin sekä poliittinen nolla, joka on ilman todellisia ansioita nostettu kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi (Marin).

Pelkästään edellä mainitut nimet kahdestakymmenestä nostavat hiuskarvat pystyyn kun ajattelee, minkälaista hävitystä nämä saisivat aikaan Arkadianmäellä suomalaisten oikeuksissa.

* Rantatunneliäänestys on yksi kummallisimpia episodeja Tampereen poliittisessa elämässä. Pistää miettimään, mitä siinä oli takana kun ensin neljä demua loikkasi äänestämään puolueen linjan vastaisesti tunnelin puolesta.

Ehkä demut puheistaan huolimatta halusivat tunnelin ja nuo neljä, mukaanlukien Tainio ja Loukaskorpi, sen vuoksi "lipesivät". Selittäisi miksi kaksi heistä on nyt ehdolla kansanedustajiksi.

23

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rakenteet uusiksi

      Voinette olla aivan rauhassa siellä Tampereella. Ei kansa ehdokkaitanne valitse. Merkittävä osa jo eduskunnassa olevista demareista pannaan niinikään jäähylle (aika pitkä sellainen) tulevissa vaaliessa. Eiköhän se meno siitä muutu....

      • Nihil novi

        Olet varmaan oikeassa. Ainakin Asell ja Marin vetivät vesiperän jo viime vaaleissa. Asellin kohdalla ihan huomionarvoista, kun hän jo ehti olemaan kansanedustajana. Yleensähän edustajat valitaan helposti uudelle kaudelle.

        Luultavasti kuka SDP:stä valitaankin ensi kaudelle, luku tosiaan tulee olemaan pienempi kuin tällä kaudella.


      • Vahtimestari kehiin
        Nihil novi kirjoitti:

        Olet varmaan oikeassa. Ainakin Asell ja Marin vetivät vesiperän jo viime vaaleissa. Asellin kohdalla ihan huomionarvoista, kun hän jo ehti olemaan kansanedustajana. Yleensähän edustajat valitaan helposti uudelle kaudelle.

        Luultavasti kuka SDP:stä valitaankin ensi kaudelle, luku tosiaan tulee olemaan pienempi kuin tällä kaudella.

        Haloskan "puoliso"tissien tirkistelijä Ara aikoo punikkien ehdokkaaksi.
        Varmaan kuvittelevat äijän nostavan punikit ykköseksi??


      • Araknofobia
        Vahtimestari kehiin kirjoitti:

        Haloskan "puoliso"tissien tirkistelijä Ara aikoo punikkien ehdokkaaksi.
        Varmaan kuvittelevat äijän nostavan punikit ykköseksi??

        Näkevät Aran varmaan jo seuraavana presidenttinä...


      • Makunsa kullakin
        Vahtimestari kehiin kirjoitti:

        Haloskan "puoliso"tissien tirkistelijä Ara aikoo punikkien ehdokkaaksi.
        Varmaan kuvittelevat äijän nostavan punikit ykköseksi??

        Minäkin tirkistelisin jos seurustelisin sellaisen noita-akan näköisen eukon kanssa.


      • Maa uuteen nousuun
        Nihil novi kirjoitti:

        Olet varmaan oikeassa. Ainakin Asell ja Marin vetivät vesiperän jo viime vaaleissa. Asellin kohdalla ihan huomionarvoista, kun hän jo ehti olemaan kansanedustajana. Yleensähän edustajat valitaan helposti uudelle kaudelle.

        Luultavasti kuka SDP:stä valitaankin ensi kaudelle, luku tosiaan tulee olemaan pienempi kuin tällä kaudella.

        Kertokaa minulle, mitä esimerkiksi Marko Asell tekisi eduskunnassa ? Vähemmän siellä hänen taidoilleen (painiminen, painivalmennus) on käyttöä, vaikka joskus on käynyt mielessä, että kunnon painiottelu erimielisten puoluepukarien välillä voisi selvittää tilanteen paremmin kuin suukopu.
        Kyllä minä jättäisin Asellin käytännön hommiin urheilukentän laidalle ja painimatolle nuorten valmentamiseen. Taitaa olla edustajille maksettu hirmupalkkio ainoa houkutin, joka vetää miestä kohti Parlamenttia. Ei, ei noilla eväillä. Eduskuntaan on vihdoinkin saatava koko maan parhaat tytöt ja pojat.


      • Nihil novi
        Maa uuteen nousuun kirjoitti:

        Kertokaa minulle, mitä esimerkiksi Marko Asell tekisi eduskunnassa ? Vähemmän siellä hänen taidoilleen (painiminen, painivalmennus) on käyttöä, vaikka joskus on käynyt mielessä, että kunnon painiottelu erimielisten puoluepukarien välillä voisi selvittää tilanteen paremmin kuin suukopu.
        Kyllä minä jättäisin Asellin käytännön hommiin urheilukentän laidalle ja painimatolle nuorten valmentamiseen. Taitaa olla edustajille maksettu hirmupalkkio ainoa houkutin, joka vetää miestä kohti Parlamenttia. Ei, ei noilla eväillä. Eduskuntaan on vihdoinkin saatava koko maan parhaat tytöt ja pojat.

        Mielenkiintoinen kysymys ja kysyisin itse myös, että mitä hän oikeastaan teki siellä viimeksi ollessaan.

        Toki hän oli muutamassa valiokunnassa jäsenenä, useimmat kansanedustajat ovat. Muuten hän näyttäisi olevan samaa luokkaa Marinin kanssa mitä poliittiseen uraan tulee so sen voisi kirjoittaa ylös postikortin taakse.


    • Viallisia

      Aivan kuin Demarit olisivat Jumalan armosta etuoikeutettuja ehdokkaiksi, vaikka todellisuudessa tuonkaltaista sakkia ei voisi äänestää kuin joku vahingossa virheenään.

      • Nihil novi

        Iso vaalibudjetti on perinteisesti pitänyt huolen siitä, että äänestäjiä on riittänyt. Luulisi tosin, että budjetin pitäminen entisellään on vaikeampaa kun kannatus alenee.

        Silloin jäänee pelkät omat ansiot puolueelle ja niitähän tunnetusti ei ole.


      • Yhdentekevää

        Kai se Jumalan armo on ollut aika yhdentekevää sen jälkeen, kun Kiurun tavoin oppivat valehtelemaan koulutuksensa ja ammattinsa.


      • Nihil novi

        Sellaisen käsityksen heistä tosiaan saa, mitä heidän omaan suhtautumiseensa tulee.

        Ihmisten tapojen voima on pitänyt heidät tähän saakka jotenkin eduskunnasa, mutta nyt alkaa olemaan kovat ajat kun kannattajat ovat alkaneet kuolla vanhuuteensa.


    • Halla-ahon tukimies
    • kts asuu berliinissä

      Demari sai Saksassa potkut johtava demari

      teki Berliinistä seksin ja yöelämän keskuksen
      Köyhdytti kaupungin hippien pesäksi (vrt. Helsinki nykyisin)

      Kun luette naistenlehtiä näette alvariinsa ns. anarkistitaitelijoita
      jotka ilmoittavat muutan berliiniin,
      juuri tästä syystä, hippien pesään

      http://www.bloombergview.com/articles/2014-08-26/it-s-the-end-of-berlin-s-sexy-era

      To the world at large, Wowereit is known for his 2003 description of Berlin as "poor but sexy," a rare example of a mayor coining an unofficial motto that was both truthful and appealing (more recently, Wowereit has been downplaying the "poor" bit as tourists and new residents have driven up prices and rents

      etsi hippejä

      ASUU BERLIINISSÄ
      https://www.google.com/#q=asuu berliinissä

    • Realistinen?

      "Kun listaa lukee, se näyttää olevan kuin luusereiden "Kuka on kukin" teos."

      Demareille tällainen asettelu on kuin Zack Snyderin leffat. Jos se näyttää realistiselta, et yritä tarpeeksi.

      Tässä valikoimassa selkeästi on yritetty tarpeeksi.

      • Nihil novi

        Heh joo tarpeeksi tosiaan... :DD


    • Nihil novi

      Valtakunnallisella tasolla voisimme varmaan lisätä Tiina Arlinin galleriaan.

      Arlin on puolueloikkari, joka oli ennen persukansanedustaja Hongiston avustaja. Saatuaan potkut avustajan työstä hän yritti sepustaa intiimiä suhdetta itsensä ja Hongiston välille. Lisää aiheesta:

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288668177572.html

      Näyte Arlinin viestistä silloiselle pomolleen:

      "Olen aivan liian pehmo ja tunteellinen... Ja varmaa tyhmäkin..Kuka fiksu rak.....pomoonsa?! Jipii.."

      Varmaan tyhmäkin joo...

    • Plagiointiministeri

      Pia Viitanen opiskeli Tampereen yliopistosta ja teki gradun, johon hän kopioi sopivat kohdat demareiden senhetkisestä puolueohjelmasta.

      Gradu meni läpi, vaikka siitä puuttui lähes kokonaan tutkiva ote.

      • Nihil novi

        Sopisi kuvaan, kun kyse sentään on demarista.

        Tampereen yliopisto tietenkin on perinteisesti ollut punaideologien läpeensä ryvettämä, joten tuollainen tempaus tuskin saisi edes hikeä pintaan.


      • Tollodemut

        Heh! Kiuru ei olekaan ainoa kyseenalaisilla ansioilla ratsastava demutollo. Viitasella siis on tutkinto mutta se on saatu heikon näytön pohjalta.


      • Yleistettävissä
        Tollodemut kirjoitti:

        Heh! Kiuru ei olekaan ainoa kyseenalaisilla ansioilla ratsastava demutollo. Viitasella siis on tutkinto mutta se on saatu heikon näytön pohjalta.

        Demarit ovat koko porukka heikkoa näyttöä alusta loppuun.


    • Nihil novi

      Ihmetyttää se, että demarit ovat ottaneet vapaa-ajattelijoiden Petri Karisman ehdokkaakseen tähän pikku galleriaan. Mitä mieltä kukin sitten onkin uskonnollisista ehdokkaista ja "uskonnottomista" kuten Karisma, niin mielestäni on hienoa että hän on demareiden ehdokkaana.

      Uskonnon vihaaja luultavasti vieraannuttaa myös osan demareiden nykyisistä, ikääntyvistä äänestäjistä, joissa on enemmän uskonnollisia ihmisiä kuin nuorisossa.

      Ironinen nimi sinänsä tällä viittäkymppiä lähestyvällä diplomi-insinöörillä. Karismahan tarkoittaa alun perin jumalallisesti johdettua kykyä. Nimi sanoo siis yhtä, mies itse tekee toista... Go figure. :D

      Suora lainaus nettisivuilta "jumalaiselta kyvyltämme":

      "Tähän syrjäytymisuhan alaiseen nuorten ryhmään ei auta uhkailu tai pakottaminen, heitä tulee tukea entistä paremmin, jotta he löytävät paikkansa yhteiskunnassa hyödyllisenä kansalaisena. "

      Hän voi olla oikeassa siinä, että uhkailu ja pakottaminen ei auta tässä. Silti tämänlainen uhkailu ja pakottaminen on demarin tie. Demari pakottaa työttömät aikuisten päiväkotikursseille säätämällä karenssin kieltäytymisestä. Demarit haluavat pakottaa lapset kouluun 18-vuotiaiksi. Vinkkinä "Jumalaiselle kyvyllemme": Tekopyhyys ei pue sen paremmin vapaa-ajattelijaa kuin uskovaistakaan.

      "Huonoon koulumenestykseen ja siitä mahdollisesti seuraavaan syrjäytymiseen ei ole yhtä syytä. Oppimisvaikeudet on osa ongelmaa, mutta hyvin merkittävä syy syrjäytymiseen on nuorten perheisiin liittyvät ongelmat. Monen nuoren syrjäytyminen alkaa jo kotoa. On vaikea ponnistaa normaaliin elämään kodista, jossa alkoholismi, väkivalta, mielen ongelmat tai välinpitämättömyys hallitsevat. Perheistä huolehtiminen on lapsista ja nuorista huolen pitämistä! "

      Vaikee ponnistaa joo... Mitä tuohon muuten voi sanoa. Kysy Marinilta mies, hänen luulisi tietävän. Hänen isänsähän oli juoppo enkä yhtään ihmettele kun näki että olis sittenkin pitänyt päästää reisille.

      Mutta koulumenestyksestä... Vaikka vaikeat kotiolot kuten alkoholismi ja perheväkivalta varmaan vaikuttavat, niin "Jumalainen kyky" ansiokkaasti ohittaa koulun osuuden asiassa. Demareiden vaikutuksesta koulut suomessa ovat pääosin naisopettajien täyttämiä "tyttökouluja", joissa tyttöjä suositaan ja poikia yritetään pakottaa demarityyliin samaan muottiin kuin tyttöjä.

      Tämä käytäntö tuo valtavia sopeutumisvaikeuksia nimenomaan pojille. Ensinnäkin heillä ei ole kunnollista miehen mallia, kun demaris-feministiset poliitikot purkivat opettajakoulutuksien mieskiintiöt jolloin opettajakunta alkoi naisistumaan. Koska miehet opettajina edustavat uskottavaa kuria ja auktoriteettia, tämä jäi puuttumaan koululaitoksestamme ja nyt häiriköinti kouluissa on ennätyksellisen korkealla. Naisopettajat vain eivät osaa esiintyä auktoriteetteina.

      Kiitos koulujen demarihyysäyksen opettajat eivät saa edes fyysisesti käydä käsiksi häiriköiviin oppilaisiin poistaakseen nämä luokasta tms kurinpidollisista syistä.

      Toiseksi poikamaisista ominaisuuksista, kuten omaperäisyydestä rangaistaan ja tyttömäiset ominaisuudet kuten ulkoa opettelu saavat tunnustusta. Lopputuloksena sitten syrjäytyneitä poikia ja lähemmäksi kympin keskiarvon tyttöjä, jotka päätyvät sihteereiksi.

      • Juosten Gustu

        Opetusministerinä ollessa Gustafsson jakoi huonoimmille kouluille enmmän rahaa kuin hyville. Demutollojen mukaan suoriutumisen tulee olla keskipaksua, joten hyviltä pitää ottaa resurssit.


      • Marring?

        Eikös Tampereen kiiltokuvatytön äiti oo lepakko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe