Kuolinpesä ja varat.

Ymmällään 99

Osaisiko joku valaista asiaa?
Olen osakkaana exäni kanssa poikamme kuolinpesässä ja perunkirjoitus tehty ja pesällä on yksi arvo-asunto.
Poikamme (ei vainaja) on maksanut asunnon yhtiövastikkeen 4 kk ajalta koska perunkirjoitus oli kesken ja hän omistaa 50% tuosta asunnosta ja peä 50%, eli kaikki ok.
Nyt kun pesällä on pääomaruloja ja pesälle kertynyt varallisuutta eli rahaa tilille, niin menin Nordean konttoriin maksamaan noita pesän velkoja pojalleni noin 1700;- euroja joitka poikani oli maksanut, mutta, mutta en onnistunut vaikka minulla oli kaikki tarvittavat asiakirjat, eli todistin henkilollisyyden ja perunkirjoitus, sukuselvitys (virkatodistus) sekä exältäni valtakirja kaikkia kuolinpesän asioiden hoitamiseen.
Pankki perusteli asiaansa, että kaikki muuten ok mutta valtakirja on liian laaja tuon summan siirtämiseksi, eli en voinut suorittaa.
Kysymys kuuluukin, voiko ja pitääkö pankin tehdä noin ja ajatella, että asiaan liittyisi joku rikos?
Millä muilla asiakirjoilla voin hoitaa asian ja kuitenkin kaikki vaadittavat asiakirjat ovat oikeita ja aitoja, sekä virallisia ja mielestäni riittävän laajoja asioiden hoitamista varten eikä niihin liity mitään epäilystä.

Kiitos jo etukäteen.

21

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun valtakirjan sisällöstä on kysymys ("liian laaja"), niin miksi et yksilöi tuota sisältöä? Jos valtakirja ei pankille nykyisellään kelpaa, se ei tarkoita, että voisit "muilla asiakirjoilla" asiaa hoitaa, vaan sitä, että valtakirjan tulee olla asianmukainen asian hoitamiseksi. Juuri sitenhän pankki on asian sinulle selvittänyt. - Eikö pankista saanut apua oikeansisältöisen valtakirjan laatimiseen?

      Pankin suhtautuminen ei merkitse sitä, että sinua jostain epäiltäisiin. Pankki vain valvoo omaa etuaan kaikissa vastaavissa tapauksissa eli noudattaa samaa käytäntöä kaikkiin asiakkaisiinsa.

      • rheryhwy

        Tämä exäni asuu kaukana ja asia on erittäin vaikea hoitaa, sekä asioita tulee hoitamaan elossa oleva poikani tulevaisuudessa ja kysymyksessä oli vain yksi siirto, eli ainoa minun hoitooni tullut asia johon sain omaisiltani kehoituksen ja toivomuksen.
        Ymmärrän tämän jonkunlaiseksi nöyryytykseksi pankin taholta.
        Mitä etuja pankki valvoo, ei mielestäni mitään ja en voi emmekä halua yksilöidä tapauksia jokaista pikku asiaa varten sillä valtakirja kattaa jo kaiken.

      • rheryhwy kirjoitti:

        1.700 euroa ei ehkä ihan "jokainen pikku asia" ole. Pankki tietysti valvoo asiakkaidensa ja viime kädessä omaa etuaan. Pankillahan on vahingonkorvausriski, jos se on menetellyt huolimattomasti. Miksiköhän pankki haluaisi "nöyryyttää" asiakkaitaan?!

        Kaukanakin asuvan asiat hoituvat puhelimitse/sähköpostitse/postitse. Jos olisit pyytänyt pankilta asianmukaisen valtakirjan, asia olisi hoitunut joustavasti. Nyt teet siitä arvovaltakiistan - ja asia seisoo. Se, että valtakirja sinun mielestäsi "kattaa jo kaiken", ei velvoita pankkia toimimaan vastoin omaksumaansa käytäntöä.

    • sthasjt

      Mutta, mutta valtakirja pitäisikin kuulemma laatia heidän kaavakkeellaan, exäni antama valtakirja ei kelpaa ja tässä tapauksessa ei kelpaa tuo pankki enää minulle johon on tulossa huomattava talletus aivan lähiaikoina.
      Jos asia ei toimi perikunnan mukaan, niin saa olla koko juttu.
      Pankilla ei ole riskiä, sillä me molemmat osakkaat olemme halunneet suorittaa tuon summan velalliselle kuolin pesästä joka on velkaa saajalle.
      Esitin itselleni kysymyksen juuri tuon onko ko. laitos meille ja koko suvulle sopiva ja vastaus on ei ole, eli vaihdan pankkia enkä syyllistä henkilöitä, vaan systeemiä.

      • Riskipankki

        Sinä tiedät, että pankilla ei ole riskiä, mutta eihän pankki voi sitä tietää.

    • Siitä vaan, sehän on oikeutesi. Kysypä sitten varmuuden vuoksi seuraavasta pankista, kelpaako valtakirjasi heille, ennen kuin ryhdyt asiakkaaksi.

      • Lakinainen

        Samat ohjeet koskevat kaikkia pankkeja, eli yleisvaltakirjalla ei saa hoitaa asioita missään rahalaitoksessa.

        Tässä hieman vanha tiedote, mutta tuo valtakirja-asia on siellä aika selkeästi kerrottu.

        http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Tiedotteet/Arkisto/Rata_tiedottaa/Documents/Rata_tiedottaa_062005.pdf

        Valtakirjan kyllä voi laatia muutenkin kuin pankin omaa lomaketta käyttäen, mutta koska se on usein maallikoille hieman haasteellista, niin on suositeltavaa käyttää pankin omaa lomaketta. Ilmeisesti juuri tästä syystä pankissa on ohjeistettu käyttämään heidän omaa lomakettaan, jotta tulee varmasti selväksi, mitä valtuutettu saa tehdä.

      • Lakinainen
        Lakinainen kirjoitti:

        Kirjoitan nyt vielä auki tuon kuolinpesän asioita ja valtakirjaa koskevan kohdan:

        "Kuolinpesän pankkiasioinnissa suojataan niin vainajan kuin pesän osakkaidenkin etuja

        Vainajan varallisuudesta määräävät kuolinpesän osakkaat yhdessä. Kuolinpesän on toimitettava pankille mm. vainajan sukuselvitys, perukirja sekä mahdollinen testamentti. Kuolinpesän puolesta pankissa asioivan on osoitettava yksilöidyllä valtakirjalla, että hänellä on oikeus hoitaa pesän pankkiasioita."

        Ja jos Finanssivalvonta ei ole tuttu, niin tiedoksi, että se on on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat mm. pankit, vakuutusyhtiöt.

        http://www.finanssivalvonta.fi/FI/FIVA/Pages/Default.aspx

      • JUNÄ..

        EI KYLLÄ ETELÄKARJALAN SÄÄSTÖPANKISSA TAAVETISSA SUOJATA KUOLINPESÄÄ, SIELÄ KÄY PESÄNHOITAJA, PERILLINEN .YKSIN ILMAN VALTAKIRJAA HOITAMASSA OSAKKEITTEN TULOT JA MENOT YM. PESÄÄNLIITYVÄT , EIKÄ TOISELLE PERILLISELLE OLE ANNETTU MITÄÄN TIETOA KUOLINPESÄN HOIDOSTA , KOKO AIKANA ,MINKÄ ON OLLUT KUOLINPESÄNÄ USEAMMAN VUODEN.

      • 11+11
        JUNÄ.. kirjoitti:

        Tätä meinikiähän täällä toivottiin, että ilman papereita saa huseerata mielensä mukaan.

        Tämä toinen perillinen on taatusti antanut valtakirjan "pesänhoitajalle".
        Älkää antako niitä valtakirjoja, jos ette halua antaa valtaa.

        Ja ne tiedot kuolinpesän tili- ym. tapahtumista osakas voi ihan itse pyytää sieltä pankista, jos asioiden hoitaja kenkkuilee.

        Ja miksi helkkarissa tämäkin pesä on jätetty jakamatta? Hoitakaa hommat asiallisesti ja loppuun, niin ei tartte itkeä keskustelupalstoilla.

      • JUNÄ,,
        11+11 kirjoitti:

        TOINEN PERILLINEN ON SAMA HENKILÖ KUIN PESÄNHOITAJA,

        JA KUN EI TOINEN PERILLINEN OLE ANTANUT VALTAKIRJAA . JA ON PYYTÄNYT JAKOA
        ,PESÄNHOITAJA PERILLINEN EI OTA KUULEVIIN KORVIIN SITÄKÄÄN. ELI HUSEERAA PESÄN KANSSA MIELENSÄ MUKAAN JA HÄVITTÄNYT IRTAIMISTONKIN. ETTÄ SILLEEN . EI TÄHÄN OLE OLEMASSA MITÄÄN LAKIA.

      • 11+11
        JUNÄ,, kirjoitti:

        Jos toinen perillinen on sama henkilö kuin pesänhoitaja, niin sittenhän siellä on vain yksi henkilö. Luulisi tyypin tietävän, mitä on itse tehnyt!
        Voihan hekotus!

      • 1+1=2
        11+11 kirjoitti:

        Jos toinen perillinen on sama henkilö kuin pesänhoitaja, niin sittenhän siellä on vain yksi henkilö. Luulisi tyypin tietävän, mitä on itse tehnyt!
        Voihan hekotus!

        kyllä minä ymmärsin että on 2 perillistä toinen pesänhoitaja/perillinen ja toinen perillinen. että heko heko miks vastaat kun et tajuu.

      • Suora lainaus:
        1+1=2 kirjoitti:

        kyllä minä ymmärsin että on 2 perillistä toinen pesänhoitaja/perillinen ja toinen perillinen. että heko heko miks vastaat kun et tajuu.

        "TOINEN PERILLINEN ON SAMA HENKILÖ KUIN PESÄNHOITAJA"

        Voisiko joku kertoa, mitä tuo sitten tarkoittaa?

        Ja ihan ylipäätän on todettava, että jos joku ilmaisee asioita tuolla tavalla, on aika selvää, missä ongelmien ydin piilee.

      • Luetunymmärtäminen
        Suora lainaus: kirjoitti:

        "TOINEN PERILLINEN ON SAMA HENKILÖ KUIN PESÄNHOITAJA"

        Voisiko joku kertoa, mitä tuo sitten tarkoittaa?

        Ja ihan ylipäätän on todettava, että jos joku ilmaisee asioita tuolla tavalla, on aika selvää, missä ongelmien ydin piilee.

        Se tarkoittaa sitä, että on kaksi perillistä ja toinen niistä on pesänhoitaja.

      • Selkeyttä kiitos!
        Luetunymmärtäminen kirjoitti:

        Se tarkoittaa sitä, että on kaksi perillistä ja toinen niistä on pesänhoitaja.

        Ihan hyvä pointti tuo, että pitäisi kirjoittaa selkeämmin. Jos tapahtumankuvauksessa kerrotaan, että toinen perillinen teki sitä, ja sitten että toinen perillinen teki tätä, ei koko jutusta tule enää tolkkua.

        Helpoin tapa osoittaa kenestä puhutaan, on se, että nimetään ihmiset kirjaimilla. Ja ylipäätää aloitetaan kertomalla, millainen henkilöpiiri on kyseessä.

        Esim. näin:
        "Kuolinpesässä on osakkaat A ja B.
        A käyttäytyi ikävästi ja B:lle tuli paha mieli."

        Selkeää, eikö?

    • kapula

      Noin yleisesti ottaen pankit kyllä kyykyttävät omaisensa menettäneitä.

      Vaikka olisi kaikki paperit kunnossa, lähettävät konttorista jonnekin juristien syynättäväksi ja aikaa kuluu helposti viikko tai kaksi. Siinä sitten leski kärvistelee rahatonna, jos kaikki pankkiasiat ovat olleet puolison hoidossa.

      Yksi pankki vaati henkilökohtaisen käynnin konttorissa kertoakseen vain sen, että vainajalla ei ollut tiliä siellä. Toisesta pankista tämä kerrottiin puhelimessa.

      Vainajan pankkitalletusten selvittäminen on täysin perikunnan hoidettava, pankit eivät näitä varoja ilmoita vaikka varmasti saavat tiedon kuolemantapauksista. Vainajan velkoja tuskin samalla tavoin "unohdetaan".

    • Mut jos sittenkin)

      Kiitos vastauksista ja todellakin kysymys on vainajan, eli kuolinpesän varojen hoidosta. Vainajan pesä on velaton ja osakkaita vain minä ja exäni ja valtakirja on exältä minulle jolla voin hoitaa varoja, kuten nostaa varoja, lopettaa tilejä j.n.e, mutta ei käy.
      Ei kiirettä kun nosto yritys oli vain alle 2000,- ja varoja tilillä 9000,-
      Pesän muu varallisuus on hyvin huomattava.
      Ainoastaan perintöverot on maksamatta, mutta hoidetaan kun tulevat.
      Pankilla ei ole intressejä muihin ja vannon, että asia on pankin kanssa taputeltu ja pahoittelen tapahtunutta kun ilmoitan pankille kaikkien varojen ja tilien, sekä kaikkien muiden omaisuuden hoitopalvelujen päättyvän pian ja seuraava organiasaatio kumartaa syvään ja toivotti jo tervetulleeksi ja ko. johtaja saapuu kotiini 11.10 sopimaan asioista.

      • Tyypillistä...

        Jos asian kääntäisi toisin, olit itse pankin asemassa.
        Minä tulisin epämääräisen valtakirjan kanssa tekemään tapahtumia, hyväksyisitkö ohjeistuksen vastaise valtakirjan ja ottaisit vastuun?
        Tämä ei koske ainostaan pankkeja, esim. potilasvahinkokeskus (jos muistan nimen oikein) ei hyväksynyt yleisvaltakirjaa potilasvahingosta ilmoittamiseen, vaativat yksilöidyn valtakirjan.
        Sama kanta on monessa muussakin virastossa.

        Sinä väität että sulla on yleisvaltakirja jolla voit lakkauttaa pesän.
        Oikeasti pitää olla perinnönjakosopimus ennenkuin voi pesän tilin lakkauttaa, jo joku lakkauttaa muulla dokumentilla pesän syyllistyy hän virheeseen.

        Yhteiskunnassa pelataan tietyillä säännöilä eikä liian suurella egolla varustettu aina mahdu sääntojen sekaan, ne kun pakkaavat pienentämään tuota oman egon tunnetta.
        Eiköhän olisi viisainta palata sieltä pilvistä maan tasalle tavallisten kuolevaisten tasolle ja alkaa toimia sääntäjen mukaan.

      • TYHMÄÄ 9
        Tyypillistä... kirjoitti:

        Voi voi sua änkyttäjää.
        Kuolinpesän omistaa A ja B
        B on antanut A.lle valtakirjan joka oikeuttaa täysin hallitsemaan kuolin pesää B.n puolesta ja yhteisestä sopimuksesta, kuten käyttämää pesän varoja ja lopettamaan tilejä, sekä myymään pesän omaisuutta ja muutenkin toimimaan haluamallaan tavalla B. antamin täysin valtuuksin.
        Mitä vielä pitäisi muiden virallisten ja vaadittujen asiakirjojen lisäksi olla??

      • yksilöity valtakirja
        TYHMÄÄ 9 kirjoitti:

        Voi voi sua änkyttäjää.
        Kuolinpesän omistaa A ja B
        B on antanut A.lle valtakirjan joka oikeuttaa täysin hallitsemaan kuolin pesää B.n puolesta ja yhteisestä sopimuksesta, kuten käyttämää pesän varoja ja lopettamaan tilejä, sekä myymään pesän omaisuutta ja muutenkin toimimaan haluamallaan tavalla B. antamin täysin valtuuksin.
        Mitä vielä pitäisi muiden virallisten ja vaadittujen asiakirjojen lisäksi olla??

        iinäpä se, YKSILÖITY.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3970
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3782
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3758
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      15
      2419
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2342
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1980
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1819
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1509
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe