Pahoitteluni juutalaisille

Uutisissa :(

Uutisissa (1TV) näkyi juuri pätkä, jossa kerrottiin kuinka jotkin juutalaiset ovat kohdanneet vihamielisyyttä Helsingin synagogan läheisyydessä. Heitä päin on syljetty ja henkilökunta on saanut uhkaavia soittoja.

Kaikenlainen vihamielisyys on mielestäni hullua. Olen syvästi pahoillani omasta puolestani tapahtuneesta. Hävettää olla ihminen tällaisiakin uutisia kuullessa.

En käsitä ihmisten typeryyttä ja vihamielisyyttä.

54

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amandax

      Ei voi olla totta, siis ihan sairasta! Kuka hullu tekee tuollaista, miten Suomessakin on noin pimeitä ihmisiä.

      • Amandax

        Katsoin uutiset äsken, ihme ettei kerrottu asiasta mitään.

      • Median politiikka
        Amandax kirjoitti:

        Katsoin uutiset äsken, ihme ettei kerrottu asiasta mitään.

        Ei tietysti kerrottu koska joku saattaisi kokea sympatiaa juutalaisia kohtaan. Tämä oli tapahtunut jo kesällä.

      • 5+5

        Totuus on se,että Suomessa on paljonkin tuollaisia ja/tai heidän tavallaan ajattelevia ihmisiä.Antisemitismi on valitettavasti todellisuutta myöskin Suomessa ja se kasvaa jatkuvasti.Ruotsin tilanne on siirtymässä pienellä viiveellä Suomeen,aivan kuten pelättiinkin.

      • 7+22
        Amandax kirjoitti:

        Katsoin uutiset äsken, ihme ettei kerrottu asiasta mitään.

        Ei sellaista uutista ollut olemassakaan,aloittaja pelleili,kuten tavallista,hänen mielestään valehteleminen on kai kivaa.

      • näin itsekin tvstä
        7+22 kirjoitti:

        Ei sellaista uutista ollut olemassakaan,aloittaja pelleili,kuten tavallista,hänen mielestään valehteleminen on kai kivaa.

        http://areena.yle.fi/tv/2369360

        Alkaa kohdasta 2:41

      • Amandax
        näin itsekin tvstä kirjoitti:

        http://areena.yle.fi/tv/2369360

        Alkaa kohdasta 2:41

        Katsoin, totta se tosiaan on. En tajua tuollaisia ihmisiä, eikä tajua kukaan muukaan normaali ihminen.

      • Amandax
        5+5 kirjoitti:

        Totuus on se,että Suomessa on paljonkin tuollaisia ja/tai heidän tavallaan ajattelevia ihmisiä.Antisemitismi on valitettavasti todellisuutta myöskin Suomessa ja se kasvaa jatkuvasti.Ruotsin tilanne on siirtymässä pienellä viiveellä Suomeen,aivan kuten pelättiinkin.

        Siis tosiaan tuntuu että kaikkia ihmeen ääriliikkeitä ja rasisteja on yhtäkkiä ilmaantunut ympäri Eurooppaa paljon entistä enemmän. Tosi ahdistavaa ajatella koko asiaa, mutta eihän sitä voi olla ajattelemattakaan.

      • OIVOIVOIOIOIVOIVOIVO
        Amandax kirjoitti:

        Katsoin, totta se tosiaan on. En tajua tuollaisia ihmisiä, eikä tajua kukaan muukaan normaali ihminen.

        AIVAN KAUHEEAA KERTAKAIKKIAAN HIRVEÄÄ. ONKO JOTAKI SYLJETTY.AIVAN HIRRRRVEÄÄ KERTAKAIKKIAAN KAUHEAAA. VOIII VOII VOIIIH

      • olet junttieinari
        OIVOIVOIOIOIVOIVOIVO kirjoitti:

        AIVAN KAUHEEAA KERTAKAIKKIAAN HIRVEÄÄ. ONKO JOTAKI SYLJETTY.AIVAN HIRRRRVEÄÄ KERTAKAIKKIAAN KAUHEAAA. VOIII VOII VOIIIH

        Muiden päälle sylkeminen on varmaan sinulle ihan normaalia.

      • Amandax
        OIVOIVOIOIOIVOIVOIVO kirjoitti:

        AIVAN KAUHEEAA KERTAKAIKKIAAN HIRVEÄÄ. ONKO JOTAKI SYLJETTY.AIVAN HIRRRRVEÄÄ KERTAKAIKKIAAN KAUHEAAA. VOIII VOII VOIIIH

        Mikä ihmettä huudat siinä, et itsekään tykkäisi jos joku sylkisi päällesi. Ihan pimeää sylkeä kenenkään päälle.

    • uikki

      Erinomainen kirjoitus:

      "Suomessa vihreät ja vasemmistopuolueet esiintyvät mielellään naisten ja seksuaalivähemmistöjen airueina. Mutta Lähi-Idän kiemuroissa kyseisten puolueiden edustajat kannattavat mieluummin terroristijärjestöä, joka systemaattisesti polkee naisten oikeuksia ja jonka hallinnon alla seksuaalivähemmistöjen edustajat elävät kirjaimellisesti hengenvaarassa. Siis mieluummin kuin Israelia, jossa naisten tasa-arvo on itsestään selvyys ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet perustuslaissa taatut. Albert Einstein sanoi sattuvasti: ”Typeryyden ja nerouden ero on siinä, että nerous on rajallista”."

      http://gideonbolotowsky.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174679-hamasin-politiikan-haviajat

      Pasi Turunen Patmos säätiöstä kirjoitti erinomaisen kirjoituksen median roolista. Ja tässä on maailmanlaajuisesta ilmiöstä kyse. Ei ihme, että saadaan kansat vihaamaan toista kansaa.

      http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/608/mihin_katosivat_hamasin_taistelijat_kuvista_-_gaza-uutisoinnin_kummallisuudet_osa_1

      • aito israelson

        Oma näkemykseni on kauan ollut sama kuin Bolotowskyn esittämä:Palestiinan valtioita ei enää tule, Hamas on osoittanut miksi ei, ja Hamasin takanahan on Iran. Syy miksi Iran ei halua Palestiinan valtiota on kai sama miksi se ei halunnut itsenäistä Libanonia: Hisbollah käytännössä määrää Libanonissa ja ajaa maan sotaan milloin Iran sitä haluaa.
        Hisbollah ja Hamas ovat Iranin kätevä palvelusjoukko, Iranille lähes ilmaisia, vähän aseapua ja pojat panevat tuulemaan kun käsky käy .

        Palestiinalaisten järjettömyys on kyllä käsittämätöntä, kilpailevia ja toisiaan tappavia joukkoja ja ryhmäkuntia riittää eikä oikein missään ole mitään tolkkua, mutta niinhän se on itsenäissäkin arabimaissa. Oman valtion palestiinalaiset niin halutessaan olisivat saaneet jo 1948 ja valtio voisi nyt olla vaikka kuinka kukoistava - jos olisi keskittynyt oman yhteiskunnan rakentamiseen.

      • 70x7

        Jos te olette juutalaisia, niin varmaan Mooseksen 5 kirjaa ovat tiedossa.

        Sodoma ja Gomorra nimiset kaupungit sijaitsivat muinaisen Israelin alueella ja siellä ihmiset harjoittivat kaikenlaista siveettömyyttä ja homosyntiä.
        Siksi ne kaupungit tuhottiin tulella ja tulikivellä.
        Ja arkeologit todellakin löysivät muutama vuosi sitten näiden kaupunkien rauniot, ne kaupunkien muurit olivat RIKKI kiven peitossa.

        "Kun aurinko oli noussut vuorten yläpuolelle ja Loot oli tullut Soariin, Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle. Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin. (1 Moos 19:23-25)
        " Muistakaa Lootin vaimoa! Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. (Luuk 17:32-33) "

        Luuk 17:26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
        27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
        28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
        29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
        30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."

        Ja alkaneista vainoista, nyt myös Suomessakin, ei ole mitään sattumaa vaan johtuu siitä, että me olemme Viimeinen sukupolvi ennen Yahushua Jeesus Kristus toista tulemista, tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
        Matteus 24 ja Luukas 21.

        Luukas 17:26-30
        26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:

        30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. "

        " Thursday, 14 August 2014

        VISION (PROPHESY) OF AN UPCOMING PERSECUTION OF ISRAELITES (JEWS) STAYING OUT OF THEIR HOMELAND OF ISRAEL (IN EXILE IN OTHER NATIONS)
        In a very mighty prophetic vision (supernatural dream) of The LORD God Almighty, The LORD Jesus Christ and The Holy Spirit in the morning of 14th August 2014, The LORD presented someone before me. So I found myself in a place where I was talking to a person whom The LORD made me know in the vision to be an Israeli (a Jew). This was in a place out of the land of Israel; this Jew (Israelite) was in exile from his country (the land of Israel). In other words, there is an impending terrorist attacks against Israelites (Jews) residing in exile i.e. in other nations other than their homeland. "

        "So the question that then arises is: If in their homeland they are not safe, and now that even in their exiled nations they will now not be safe, where will the Israelites (the Jews) find safety and rescue? And the answer is: Only in The Messiah Jesus Christ will The Israelites (Jews) find Rescue/Redemption/Hope/Safety/Salvation.

        This will be the moment when the Israelites (Jews) will proclaim/say: “Blessed Is He Who Comes In The Name of The LORD!!!”, for only through the true Messiah The LORD Jesus Christ will the Israelites (Jews) get their salvation. They did not recognize their moment of visitation ages gone, but by this time they will now indeed recognize their hour of visitation, because everywhere there will be persecution, with nowhere to run to except to The LORD Jesus Christ (The Messiah and the savior of mankind including Israelites-The Jews).

        PRAY FOR THE ISRAELITES (THE JEWS)!!! "
        SHALOM!
        http://injesuschrististand.blogspot.fi/2014/08/vision-prophesy-of-upcoming-persecution.html

        Yahushua ha Mashiach
        Maranatha!

      • lyhyemmin, kiitos
        70x7 kirjoitti:

        Voisiko näitä pitkiä viestejä jonkin verran tiivistää jatkossa. On raskaslukuista.

      • bazal adom
        aito israelson kirjoitti:

        Oma näkemykseni on kauan ollut sama kuin Bolotowskyn esittämä:Palestiinan valtioita ei enää tule, Hamas on osoittanut miksi ei, ja Hamasin takanahan on Iran. Syy miksi Iran ei halua Palestiinan valtiota on kai sama miksi se ei halunnut itsenäistä Libanonia: Hisbollah käytännössä määrää Libanonissa ja ajaa maan sotaan milloin Iran sitä haluaa.
        Hisbollah ja Hamas ovat Iranin kätevä palvelusjoukko, Iranille lähes ilmaisia, vähän aseapua ja pojat panevat tuulemaan kun käsky käy .

        Palestiinalaisten järjettömyys on kyllä käsittämätöntä, kilpailevia ja toisiaan tappavia joukkoja ja ryhmäkuntia riittää eikä oikein missään ole mitään tolkkua, mutta niinhän se on itsenäissäkin arabimaissa. Oman valtion palestiinalaiset niin halutessaan olisivat saaneet jo 1948 ja valtio voisi nyt olla vaikka kuinka kukoistava - jos olisi keskittynyt oman yhteiskunnan rakentamiseen.

        aito israelson

        Itse asiassahan heillä se jo on; Jordania.Luulisi sen kelpaavan aikoinaan alueelle pyrkineille egyptiläisille,syyrialaisille ja saudeille,joita alettiin propagandistisista syistä nimittää "palestiinalaisiksi" 1964 jälkeen egyptiläisen Yasser Arafatin luovuuspurkauksen seurauksena.
        Länsi nieli koukun kohoineen,siimoineen ja vapoineen, olisi mennyt varmasti venekin jos vain olisivat älynneet sitäkin samassa marinadissa tarjota.

        On perin vaikeaa välttyä käsitykseltä,että on saavutetun läntisen sympatiapääoman kannalta jokseenkin samantekevää mitä "palestiinalaiset" niin Juudeassa,Samariassa,tai Gazassa tekevät tai jättävät tekemättä; ´piikki´ on ilmeisesti auki maailman tappiin saakka ja sitä jatketaan tarvittaessa vaikka hitsaamalla.

      • 4+15
        lyhyemmin, kiitos kirjoitti:

        Voisiko näitä pitkiä viestejä jonkin verran tiivistää jatkossa. On raskaslukuista.

        Ja väärällä uskontopalstalla.

      • 3+7
        4+15 kirjoitti:

        Ja väärällä uskontopalstalla.

        Onko tää uskontopalsta. luulin että on juutalaisuuspalsta.

      • hoppsansa
        3+7 kirjoitti:

        Onko tää uskontopalsta. luulin että on juutalaisuuspalsta.

        Sulkevatko ne toisensa pois? Eikös juutalaisuus ole myös uskontokunta kansan lisäksi,on se ainaskin tähän asti ollut.

    • bää

      niin. asiathan menee pimeemmäksi kokoajan loppua kohden. loppu on lähellä.

      • rutger hoeghauer

        Mikä loppu? Kenen ja missä? Intergalaktinen ragnarök?

        Ai niin tosiaan,tarjoillaan jälleen kristinuskon raamattua ja ilmestyskirjaa tarkoitushakuisesti väärin tulkitun heprealaisen raamatun selässä ratsastaen. Hieno homma. :)

    • silminnäkijä

      No eihän uutisissa kaikkea kerrotakkaan. Muslimeillekkin tuo on jokapäiväistä.
      Itse todistin huhtikuussa kun keskellä kirkasta päivää lauma valkoihoisia nuoria miehiä kävi musliminaisen kimppuun yrittäen repiä tältä vaatteet päältä.
      Onneksi siihen tuli kunnon suomalaismiehiä ja pojat sai kyytiä.
      Tulihan siihen poliisitkin jotka sanoivat että tuo alkaa olla jo jokapäiväistä ja pyysivät poikien tuntomerkkejä ja että nainen tekisi rikosilmoituksen.
      Hän ei kuitenkaan uskaltanut koston pelossa yhtään mitään. Me muut annoimme tuntomerkit kun poliisit sitä vaativat. Toivottavasti pojat eivät ole kostaneet tuolle naiselle jos ovat jääneet kiinni.

      • lisäys vielä

        Tuo kiusaaminen juutalaisia kohtaan johtuu heidän politiikastaan ja pitämästään keskitysleiristä. Ei kukaan normaali ihminen voi sulattaa viattomien tappamista oli ne minkä maalaisia tahansa. Tämä ei voi päättyä hyvin. Kaikki sympatia myös noille viattomille juutalaisille jotka eivät ole tahranneet käsiänsä viattomien vereen.

      • Amandax
        lisäys vielä kirjoitti:

        Eihän Suomessa mitään leirejä ole, eikä muuallakaan Euroopassa. Miksi jotain Israelin tilannetta tänne sotketaan ja käydään viattomien ihmisten kimppuun. Kuka tuollaista vääryyttä voi tajuta. Ja ihan hullua sekin että jonkun päältä on yritetty repiä vaatteet. Minä en tajua rasistien ajatusmaailmaa, ihan mahdoton käsittää mitä niiden päässä pyörii.

    • bää

      kukaan ei voi enää suomea ja suomalaisia pelastaa, muutakuin Jeshua Ha Masiah.

    • skfosald

      Sellaista uutisklippiä ei ollut ko. uutisissa,tarkistettu on (YLE/Areena). Taisi olla kyse oman mielikuvituksesi tuottamista uutisista.

      • aaroninparta

        Toisessa ketjussa joku kirjoittaa hesan alue uutisissa, ilmeisesti ollut uudenmaan ylen alueuutiset.

      • kyyllä oli
        aaroninparta kirjoitti:

        Toisessa ketjussa joku kirjoittaa hesan alue uutisissa, ilmeisesti ollut uudenmaan ylen alueuutiset.

        Juu ja ylen tv1 klo 18 uutisissa ja Hesarissa. Tosin tämä oli tapahtuma oli jo kesällä. Vähän myöhään kerrottiin.

    • nro13

      http://yle.fi/uutiset/juutalaisvastaisuus_nostamassa_paataan_helsingissa_-_juutalaisen_paalle_syljettiin/7436340

      Siis tämä vai? YLE uskalsi tällä kertaa jopa mainita "arabiääriaineiston" ja "jihadistit" supisuomalaisen kantaväestön lisäksi.

      Suomalainen media ei kuitenkaan kerro niistä ihan tavallisista "maltillisista" muslimeista jotka rukoilevat viisi kertaa päivässä kuolemaa juutalaisille (ja muille ns. vääräuskoisille) ja stä 99% "maltillisista" muslimeista jotka ovat hiljaa kun heidän uskontoverinsa asenteillaan ja teoillaan ruokkivat islamilaisen rasismin ja islamilaisen natsismin nousua euroopassa.

      • Tämäpä tämä

        Juu, tämä juuri. Ja tuo totuus ääriaineksistahan tuli Gideon Bolotowskyn suusta mutta hyvä, että näytettiin ja julkaistiin....

    • 4+20

      Syyrialaiset ovat kaapanneet 43 rauhanturvaajaa Golanilla.

      • 13+14

        Saudi-Arabiassa on teloitettu 19 henkilä elokuussa, osa väkivallanteosta osa huumeiden salakuljetukssta ja yksi noituudesta.

      • 17.
        13+14 kirjoitti:

        Saudi-Arabiassa on teloitettu 19 henkilä elokuussa, osa väkivallanteosta osa huumeiden salakuljetukssta ja yksi noituudesta.

        i.stuff.co.nz/national/10417951/Fears-for-Saudi-christian-converts

        Toivottavasti nämä miehet ovat kunnossa. Onneksi islam on rauhan uskonto ja takaa uskonnonvapauden kaikille.

      • 9+16
        13+14 kirjoitti:

        Saudi-Arabiassa on teloitettu 19 henkilä elokuussa, osa väkivallanteosta osa huumeiden salakuljetukssta ja yksi noituudesta.

        Viime vuonna Saudi-Arabiassa teloitettiin 79 ihmistä.

      • niinpäniin
        9+16 kirjoitti:

        Viime vuonna Saudi-Arabiassa teloitettiin 79 ihmistä.

        Ja saudit ovat muslimeista maltillisimpia...

      • 8+2
        niinpäniin kirjoitti:

        Ja saudit ovat muslimeista maltillisimpia...

        suomessa hillutaan kun muslimit raiskaa naisia. Monet olis valmiita telottaan ne.

    • 17.
    • 8+15

      17 .

      Siinäpä näette, Jeesus ei pelasta.

      • hätäinen johtopäätöksesi

        Sinulla ei taida olla pelastumisesta ja pelastamisesta paljonkaan tietoa. Luepa vaikka joku evankeliumeista niin tiedät mistä on kysymys.

    • 3+2

      Älkää valehdelko ihmisille, että Jeesus pelastaa, kun ei pelasta kuitenkaan.

      • 3+17

        Jumala on rakkaus, olipa kyseessä mikä Jumala tahansa.
        Rakkaus pelastaa.
        Mikään Jumala ei halua pahuutta maailmaan, jota syntyy kun ihminen on pohjimmiltaan paha ja tulkitsee asioita väärin ja levittää pahaa.

        Kukaan oikeamielinen juutalainen, muslimi, kristitty, budhalainen tai minkään muunkaan uskonnon edustaja ei tee pahaa toiselle ihmiselle. Pahuus syntyy sairaiden ihmisten sisällä...

      • minäkin sinäkin
        3+17 kirjoitti:

        Kaikki ihmiset ovat luonnostaan pahoja.

      • 21+1
        minäkin sinäkin kirjoitti:

        Kaikki ihmiset ovat luonnostaan pahoja.

        Olette kumpikin väärässä.

      • minäkin sinäkin
        21+1 kirjoitti:

        Olette kumpikin väärässä.

        Kumpi sitten on ja kumpi ei siis paha?

      • 3+17
        minäkin sinäkin kirjoitti:

        Kaikki ihmiset ovat luonnostaan pahoja.

        "minäkin sinäkin" tarkoitatko syntisiä?

        Jokainen tekee syntiä, mutta suurin osa ihmisistä ei ole pohjimmiltaa julmia ja pahoja. Ne jotka valjastavat pahuuden uskonnon nimissä tapahtuvaan toimintaan ovat sairaita päästään.

      • Room. 7

        18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
        19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

      • Room.7
        Room. 7 kirjoitti:

        18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
        19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

        Oloko siis Paavalikin "sairas päästään". Ei ollut vaan yksi meistä.

      • 3+17
        Room.7 kirjoitti:

        Oloko siis Paavalikin "sairas päästään". Ei ollut vaan yksi meistä.

        Raamattua pitää lukea ja tulkita niin ettei kukaan tai mikään taho ole niin paha kuin itse saatana ja ettei mikään uskonto kehoita saatanalliseen toimintaan, vaan haluaa ihmisille rauhan maahan ja hyvää tahtoa.

        Se joka tulkitsee mitään uskontoa niin, että sen varjolla saa tehdä toisia ihmisiä satuttavia asioita on hyvin hakoteillä. Varmaankin jonkun saatanan riivaama.

        Ne jotka valjastavat pahuuden (TAPPAMISEN, VAINOAMISEN, KIDUTTAMISEN JNE) uskonnon nimissä tapahtuvaan toimintaan ovat sairaita päästään.

      • hyvin sanottu

        Samaa mieltä. Osa palstan kirjoittajista lukee kuin piru Raamattua.

      • Nykyään islamin
        3+17 kirjoitti:

        Raamattua pitää lukea ja tulkita niin ettei kukaan tai mikään taho ole niin paha kuin itse saatana ja ettei mikään uskonto kehoita saatanalliseen toimintaan, vaan haluaa ihmisille rauhan maahan ja hyvää tahtoa.

        Se joka tulkitsee mitään uskontoa niin, että sen varjolla saa tehdä toisia ihmisiä satuttavia asioita on hyvin hakoteillä. Varmaankin jonkun saatanan riivaama.

        Ne jotka valjastavat pahuuden (TAPPAMISEN, VAINOAMISEN, KIDUTTAMISEN JNE) uskonnon nimissä tapahtuvaan toimintaan ovat sairaita päästään.

        kannattajat voivat surmata toisuskoisia ja islamista luopuneita. Tämä on sairasta.

    • Jani.

      Voi kun osuisin paikalle kun noin käy, niin saisi punikki/a,,,,i turpiinsa.

      • Älä uhoile, sillä

        ei ole viisautta.

    • Maailma todella

      pahan vallassa, ja Job sai aikanaan sen kokea ja samoin profetat ja Jeesus ja apostolit ja kaikki, jotka maailman ihmisten mielivallan kohteina nykyäänkin ovat, ja pahuus on suurta vaikka ikäänkuin salassa monet tapahtuvat ja tekijät tahtovat esiintyä hyväntekijöinä. Joka pahaa tekee ei tahdo valkeuteen tulla ettei teoistaan häntä nuhdeltaisi eikä tieto niistä leviäisi. Ihmisten pahan tekeminen ei ole aina edes tekijöillä itsellään tiedossa sillä elävät kuin Saulus ennen Paavaliksi syntymistä Jumalan vedestä eli Jeesuksen sanoista. Tätä ymmärtämätön ei voi ymmärtää pahuuttakaan maailmassa.

    • Lähitulevaisuudessa

      pahat ihmiset alkavat syyttämään Jumalan tuntevia pyhiä, ja maailman saavuttaa silloin hävityksen kauhistus, ja pedon merkki tulee pakotettuna kaikille ihmisille, toki Jeesuksessa voittavat totuutta rakastavat ja pyhittyneet. Myös Jumalan evankeliumi tullaan kaikille julistamaan ennen pahuuden aikakautta eli yötä maailmassa. Tarvitsemme lamput ja astiat joissa öljyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe