Katoliseksi sielunhoitajaksi?

Nimim. "Ritva"

Olen ollut nyt runsaan vuoden katolisen kirkon jäsen ja haluaisin kouluttautua katoliseksi sielunhoitajaksi. Miten ja missä se olisi mahdollista? Pappia minusta ei voi tulla, sillä olen nainen. Voisin kuitenkin avustaa sielunhoitajana esim. katastrofien ja onnettomuuksien yhteydessä - ynnä muutenkin. Toivon pääseväni hiippakunnan palkkalistoille, sillä täytyy minun tulla toimeenkin.

8

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KirkkoaUudistettava

      "Toivon pääseväni hiippakunnan palkkalistoille, sillä täytyy minun tulla toimeenkin."

      1. Suomessa on toimeentulotuki ja takuueläke; niillä tulee loistavasti toimeen jos ei käytä päihteitä (kuin korkeintaan minimaalisesti) eikä tuhlaa.

      2. Yleensä avustustehtävät ovat vapaaehtoisia ja palkattomia.

      3. Palkattuihin tehtäviin ei mielestäni pelkkä halukkuus riitä vaan on tultava valituksi pätevänä ja mieluusti useiden hakijoiden joukosta.

      4. Uskontoa ei tule valita sillä perusteella, mistä kirkosta saa eniten palkkaa, vaan uskonto tulee valita uskonnollisin perustein.

      5. Suomeen tuskin Suomen valtio palkkaa katolisia katastrofiavustajia, joten mahdollinen työ löytyisi katolisen kirkon palkkalistoilta ulkomailta; olisitko valmis esim. erittäin köyhään Haitiin ihmisiä auttamaan pienellä palkalla?

    • Sielunhoito on ainakin Suomessa tietääkseni pappisvetoista. En tunne tilannetta muualla, mutta luulisin että maissa, joissa seuraava katililainen on lähempänä kuin huutohollin päässä, tilanne voi olla toinen. Voi se meilläkin muuttua jossain vaiheessa, kun meistä tulee pieni vähemmistö eikä vain hyvin pieni, kuten nykyään.

      Suomessa kirkko pitää pienin lahjoitusvaroin ja ulkomaisella tuella yllä useita kirkkorakennuksia ja niiden remontteja sekä muutamaa palvelukeskusta eli Katolista tiedotuskeskusta, Katekeettista keskusta. Katekeettista keskusta pyöritetään sen sivun tietojen mukaan tällä hetkellä sääntökuntalaisvoimin. Tämä pohjustuksena sille, että hiippakunnan palkkalista on äärimmäisen lyhyt ja nollia palkkasummien perässä vähän.

      Jos palkkoihin jostain löytyy lisää rahaa, veikkaisin että listan kärjessä olisi Katolinen tiedotuskeskus, jonka vastuulla on julkaisu- ja käännöstoiminta. Suomeksi toimitettavia julkaisuja olisi paljon ja tekijöitä vähän. Keskuksen johtaja ei hoida vain niitä asioita, joita nimike antaa ymmärtää, vaan koordinoi paljon muutakin kirkon toimintaa ja mm. osallistuu kirkon liturgiseen elämään siinä määrin kuin maallikolle on mahdollista.

      Tätä taustaa vasten sellainen provosointi että kirkon hommissa ei ole sentään niin kiire kuin teho-osastolla, ei ole kovin osuvaa. Niin ei pidäkään olla, koska kukaan ei halua virheitä viliseviä dokumentteja ja julkaisuja.

      Sopivia toimintakanavia kuitenkin löytyy varmasti kysymällä. Parhaiten tietysti suurissa kaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla.

      • niin niin ja joo joo

        No just, Katolinen tiedotuskeskus ekana raha jonossa.... eikö eläkevirkaa voi näinä aikoina pitää varsin hyvänä etuutena, johon on päässyt ilman ammattitutkintoa ja josta käsin voi tuoda esille vain itseään kiinnostavia uutisia ja uskomuksia.


      • niin niin ja joo joo kirjoitti:

        No just, Katolinen tiedotuskeskus ekana raha jonossa.... eikö eläkevirkaa voi näinä aikoina pitää varsin hyvänä etuutena, johon on päässyt ilman ammattitutkintoa ja josta käsin voi tuoda esille vain itseään kiinnostavia uutisia ja uskomuksia.

        Puhuttiin siitä, mitkä ovat tehtävät, mitä käytännössä tehdään ja mihin on varaa, ei siitä mitkä ovat etuudet. Niitäkin varmaan löytyisi muualta enemmän, ja kahdeksan tunnin työajalla.

        Tiedotuskeskuksen johtajan kynänjälki näkyy kaikkialle, ja piispa puuttuisi asiaan, jos hän heittäytyisi omavaltaiseksi. Työhön on käsittääkseni oltu tyytyväisiä. Jos tuo oman tekstin tuottaminen on noin kadehdittava asia, niin toimittajan ammattiin ei vieläkään monissa paikoissa ole varsinaista pätevyyttä, eli haku päälle vain tai blogia pitämään.


      • ylpeys ja lankeamus
        katoliikki kirjoitti:

        Puhuttiin siitä, mitkä ovat tehtävät, mitä käytännössä tehdään ja mihin on varaa, ei siitä mitkä ovat etuudet. Niitäkin varmaan löytyisi muualta enemmän, ja kahdeksan tunnin työajalla.

        Tiedotuskeskuksen johtajan kynänjälki näkyy kaikkialle, ja piispa puuttuisi asiaan, jos hän heittäytyisi omavaltaiseksi. Työhön on käsittääkseni oltu tyytyväisiä. Jos tuo oman tekstin tuottaminen on noin kadehdittava asia, niin toimittajan ammattiin ei vieläkään monissa paikoissa ole varsinaista pätevyyttä, eli haku päälle vain tai blogia pitämään.

        Kukaan ei muuten varmaan arvaa, kuka nimimerkki katoliikki on? Kuka sen kissanhännän nostaisi, jollei...


      • ylpeys ja lankeamus kirjoitti:

        Kukaan ei muuten varmaan arvaa, kuka nimimerkki katoliikki on? Kuka sen kissanhännän nostaisi, jollei...

        Sano vain! :)


      • Katolilainen

        Katolisessa kirkossa kukaan muu kuin pappi EI VOI olla eikä voi kutsua itseään sielunhoitajaksi.


    • Michael@

      Ritva, Haluat varmaankin auttaa ihmisiä heidän kriiseissään. Sinun olisi ehkä mahdollisuus kouluttautua psykologiksi tai lääkäriksi. Jos jo olet sellainen, pyri hankkiutumaan sellaisen työnantajan palvelukseen, joka antaisi mahdollisuuden auttamistyöhön. Sielunhoito on määritelmän mukaan vain pappien hommaa. Se ei tarkoita psykologista tai muuta terapeuttista työtä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      362
      3205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      140
      1217
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      136
      987
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      752
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe