Tuntuu etten selviä enää.

Oletko kasvanut ilmapiirissä, jossa ulkoisella menestymisellä on ollut pääpaino. Tunteita ei ole näytetty sanoin eikä ainakaan elein. Sinulla on sisällä valtavasti kätkettyä patoutunutta vihaa. Kohdistat sen pääasiallisesti itseesi, mutta joskus se meinaa ryöpsähtää myös muualle.
Ei suin kannata suunnitella itsetuhoa: sinulla vilkkuu paljon toiveikkaita lamppuja ja unelmia. Ja koet, että aurinko paistaa joskus pilvenraosta. On totta että vaikea on kaveerata, jos jatkuvasti ruikuttaa ja käyttäytyy yllätyksellisesti. Kaverit joutuvat hämilleen ja eivät tiedä suhtautua.
Sinun olisi hyvä löytää jokin ulkopuolinen taho, jonka kanssa purkaa tuntemuksia.
Varmaan itsekullakin on aikoja, jolloin kaipaa suunnattomasti olkapäätä ja rakkautta. Kun sisäisesti eheytyy, sitä voi rakkautta ja lämpöä voi antaa toisille ja ei sitä välttämättä niin paljoa enää kaipaa tai antaessaan huomaa, että itse myös saa.
Oletko jutellut ammattilaisen kanssa?

Itse painin lukion ja masennuksen kanssa jo neljättä vuotta ja viime hetkinä oloni on ollut tosiaan huono. Varmaan johtuu tästä sateisesta ja kylmstä ilmasta, kuten mainitsit. Vaikka en minä mikään sellainen ihminen ole joka mitenkään erityisesti piristyisi mistään aurinkoisesta säästäkään.

Kyllä ihmiset tosiaan kaipaa seuraa, sellaisen hengenheimolaisen. Itse olen kanssa tuskaillut itsetunto-ongelmien ja sellaisten kanssa, mutta ehkä se vaan kuuluu elämään. Olen kyllä yrittänyt muuttaa ajatuksiani miellyttävämpään suuntaan, mutta aina pahat ajatukset vie voiton. Johan sitä ihminen saattaa tuollaisestakin taistelusta uupua. Ettet vain kokisi samanlaista tunteiden vuorstorataa? Nykyään tunteet ovat minun kohdallani jo kadonneet. Ainoa tunne, jonka tunnistan on ahdistus.


Lainatakseni kirjoituksesi kohtaa: "Ja koska kärsin ja tämä "sairaus" tekee musta tällaisen, en ihmettele jos kaverit erkanee. Kuka jaksaa olla jatkuvasti valittavan kanssa? "

Miten hyvin voinkaan samaistua tähän ajatukseen. Minulla on pari kaveria joihin pidän yhteyttä, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että seurani ei kelpaa heille, koska olen niin kadonnut tähän masennukseen.

Onneksi sinulla on hyviä päiviä. Nauti niistä :D

Mä neuvoisin yksinkertaisesti hakemaan apua läheisestä mielenterveyskeskuksesta. Siellä arvioidaan tilanteesi tarkemmin.

Oireesi viittaavat vahvasti epävakaan persoonallisuuden alkuun. Tuo sana varmasti kuulostaa hirveältä, mutta kannattaa tunnustaa tosiasiat, se helpottaa! Kyllä apua on saatavilla kun on rohkea.

Kaikkea hyvää! :)

Kirjoitin jo pitkät pätkät sinulle mutta Google Chromeni kaatui, voi voi, mistä taasen uudelleen alkaisi?

Joka tapauksessa ole yli 50-vuotias kaveri joka on mielestään elänyt ihan hyvän elämän ollen viimeiset neljä vuotta työttömänä. Koin sun kirjoituksen kuitenkin sen verran läheisenä ja kirjoitat sen verran rehellisesti että ansaitset hyvän vastauksen. Mulla on samoja syitä mitä sullakin on elämässä sillä erotuksella että mä en enää syyllistä itseäni niinkuin mua jokin vaivaisi, tai että mä olisin jokin mielenvikainen. Ei. Maailma on vaan kylmä ja karu ja kova, ja esimerkiksi kun mun vanhemmat kuoli huomasin olevani aika yksin täällä maailmassa kun seurustelusuhteenikin lopsahtivat, onneksi kuitenkin ilman mitään väkivaltaa tai muuta pahaa tai ikävää.

Haluan siis sanoa sulle että mitä jos muuttaisit elämän asennettasi? Sä olet vielä niin nuori, 16-vuotiaalla on niin paljon kaikkea mitä elämästä voi vielä oppia ja kokea. Ei siihen tarvita kuin opettelua. Siis aivan monotonista ja automaattista opettelua jotta perushommat hoituu. Kylmiltään ei pidä mihinkään lähteä. Aikaisemmin kirjoitin jo sulle kaatuneeessa pitkässä rimpsussa miten minäkin aina teen "kuivaharjoittelun" ennenkuin lähden edes ruokakauppaan tai tuttujeni luokse, jos siis on oikein heikossa hapessa. Ei kukaan lähde ulos laittamatta itseään ainakin vähän parempaan kuntoon, parempaan kondikseen. Ketään ei innosta "oksentaa" itseään ulos muiden nähtäville. Jo pelkästään tukan pesu ja kynsien leikkuu piristää kummasti mielialaa. Tällaisista pienistä asioista kaikki elämän aktiivisuus loppujen lopuksi lähtee.

Pointti minulla oli sulle että turhaan sä haudot ja syyllistät itseäsi maailman kovuudesta ja välinpitämättömyydestä. Parempi on että otat maailmasta sen hyvän, minkä siitä saat ja hylkäät kaiken sen pahan, mitä siellä on. Ei ole mitään järkeä kiusata ja kiduttaa itseään tämän maailman uhrina koska kuitenkin ja loppujen lopuksi me kaikki ihmiset olemme tässä tilassa. Kukaan ei pääse tämän elämän eksistentialismin tuskan ylitse.

Voi hyvin siis. Olet hyvässä ja isossa seurassa etkä todellakaan yksin. Meitä muita kanssakärsijöitä on noin 7 miljardia, mutta meissä muissa (kai) on se ero sinuun että me osaamme kätkeä tuskamme : )

Sinulta rakas Ano en omaa tuskaani kätke, koska sitä ei tällä hetkellä ole olemassa ( : kun vuosin kanssasi.

Pyri säkin siis samaan. Elämäsi on kuitenkin lahja, kuten meidän kaikkien.