Ikäväni on suunnaton

Takaisin kotiin

Sinne meni ja jäi, nyt on pari vuotta aikaa kulunut ja aivan tyhjä olo vieläkin. Siis jouduimme myymään ok-talon, koska piti lähteä työhön pk-seudulle. Onneksi meni kaupaksi, mutta itkien sieltä lähdin. Minun puutarhani, minun pihani, minun kasvimaani, unelmani josta sain nauttia kymmenkunta vuotta. Näin se vaan nyky Suomessa menee. Pakkomuuttoa on tehtävä, eihän sillä ole väliä, siis ihmisten tunteilla. En usko, että toivun tästä koskaan. Elämäni on tyhjää täällä kaiken hälinän keskellä. Ainut unelma, joka vielä elää on se että pääsisin joskus pois täältä hälinästä. Olemme laskeneet ja laskeneet, että ehkä pärjäisimmekin pienemmällä vähän kauempana ja vain toinen työssä, en tiedä. En siis enää ehkä ikinä herää aamulla, aukaise verhoja ja edessä juuri kukkiva kirsikkapuu. Nykyisin edessä toinen kerrostalo rumine pihoineen. Ei pitäisi tietty valittaa, kun on töitä ja hengissä vielä, mutta silti on aivan hirveetä, kun ensin saa tehtyä unelmaansa ja sitten se repäistään pois. Elämässä on toki hirveempiäkin asioita, mutta sattuu silti ja kovaa. Haluan pois.

15

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pihamaa

      Ymmärrän suruasi.
      Minä olen valinnut pienemmät tulot ja kotini on kyllä linnani ja tästä kyllä nautin. Aikanaan ihmettelivät kun lapsiperhe rakensi vain 1 1/2 kerroksisen talon alakerran n70m2, no enempään ei budjetti silloin riittänyt ja nyt ihan hyvä meille kahdelle vanhemmalle. Se nautinto tässä piha kaikkine kasveineen, istutuksia liki4000m2 paljon silmäniloa ja vähän syötävääkin. Aikanaan en huolinut kaavatonttia sen pienuuden takia vaan ostimme 5000m2 tontin muutama km kaupungin ulkopuolelta eikä ole kaduttanut,
      Aika monet käyvät pääkaupunkiseudulla töissä vähän kauempaa, mahtaisiko se olla teillekin vaihtoehto ? Isoja tontteja kyllä on radan-ja moottoritien varrella tarjolla
      Toivon, että sinullekin vielä päivä paistaa

    • tyytyväinen

      Miksi luopua unelmista. On täälläkin ok-taloja. Itse asun 215m2 ja pihalla omena,kirsikka ja luumupuu. Myös musta ja punaviini marjapensaat. Karviaispensas,raparperia,paprikaa,perunaa tosin syöty,porkkanaa,paprikaa ja vielä vielä hieman mansikkaa tuli. Kaikki tämä vain 15 min. Bussi matkan päästä Helsingin keskustasta. Eli Espoossa.

      • Samaa maata

        Totta, mutta millä hinnalla. Kymmenen vuotta sitten sait ihan oman uuden ok-talon parilla sadalla tonnilla, mutta et täältä saa. Ja tonttikin oli oma. Eli vaikka myytyä sai, niin velkaa piti ottaa lisää, jotta sai edes pienen kolmion kerrostalosta. Aivan sairasta, mutta toivon tosiaankin pääseväni pois pk-seudulta ja ehkä en enää pääse kotiini, mutta tuossa jo alta sadan kilsan saapi uudehkoja/uudenkin pientalon pienehköllä tontilla (alta 2000 m2) ja jopa oman tontin. Joku tykkää, että onko sillä väliä vuokra vai oma tontti, mutta minulle on. Se vaan on semmonen tunne tila, minun maani, minun pihani. Jollekin voi monet muut asiat olla tärkeitä, me pidämme enemmän rauhallisesta pientalo-alueesta, omasta pienestä keskustasta vähän kauempana jne. Aamu kahvista omalla pihalla/terassilla jne. Emme kumminkaan halua enää maksella lainoja, sillä jokainenhan suunnittelee elämäänsä myös työiän jälkeen. Haluamme tilanteen, että vaikka toinen olisi vailla töitä, niin silti pärjätään. Joten nyt kun eilen laskeskeltiin, niin kaikki on maksettu parissa vuodessa ja sitten myymme kerrostalo kämpän pois ja muutamme pois täältä urbaanista maailmasta metropolialueelta rauhaan ja hiljaisuuteen. Jo pelkkä meteli pk-seudulla on hirvittävää joka puolella. Koko ajan rakennetaan ja liikenne meluaa. Se ei ole minun unelmani asua edes pk-seudulla. Eipä uskoisi, että oikeesti olen jo kolmannessa polvessa stadilainen ja siippanikin toisessa, mutta silti kaipaamme pois täältä. Toivottavasti pysymme ilman pahempia karikoita hengissä edes niin kauan, että tunnen taas oman pihanurmikon jalkojeni alla.


      • martti3

        Siellä etelässä kasvaa näköjään punaviinikin oikein pensaissa.


    • mek

      Miksi et muuta rivariin niin saat sen piennen pihan ja hyvätulee. Itse asun vantaalla rivarissa ja mikä sen muvampaa kun kesäisin voi aamukahvin juosa omalla terassilla auringon lämmössä. Omaa rauhaa ja tonttia opn riittämiin mökillä ja lähin naapuri 300 m päässä ja kukaan ei häiritse.

    • dfsdfd

      MINUN pihani, MINUN kasvimaani? Olet siis yksinhuoltaja vai eikö piha ole puolisosi myös? Puoliso tietysti sai kyllä raataa yksin pihan eteen ja tehdä raskaat työt.

    • Anni.

      Minä tiedän mistä puhut. Olen itsekin Helsingin kasvatti, mutta asuin maalla teini-ikäisenä. Palasin Helsinkiin opiskelujen jälkeen ja siellä vierähti peräti 15 vuotta. Koko ajan tunne, että jotain puuttuu. Kaikki tuntui harmaalta ja rumalta.

      Ajatus kypsyi vuosia, kunnes repäisin ja ostin maalta talon. Pätkätöitä, mutta elintasoni on paljon parempi. Koirien kanssa metsässä, järvellä soudellen ja nuotion äärellä makkaraa paistellen paljon muuta. Rakastan tätä. Helsinkiin en palaisi enää mistään hinnasta.

      • mek

        Itse nuoruudessa pikkukylissä asuneena en niihin enää mene kun naapuri tietää sinun asiat paremmin kuin sinä itse ja jo viodesta 87 asunut pääkaupunkiseudukka ja en varmaan koskaan muuta pois kun olen tänne kotiutunut ja maallaolosta saa riittäväsi kun käy mökillä kesäisin mutta en sinne korpeen asumaan halua kun kaikki palvelut puuttuvat. Täällä kun lähtee viihteelle niin ei kukaan jälkeen päin huomattele että teit silloin sitä ja tätä mutta kun pikkukylässä käyt kerran tai kaksi paikallisessa niin juorut liikkuu nopeammin kuin itse kerkiät ja muut tietävät liikaa toisetensa aasioista ja se ei minulle oikein sovi. Nykyisessä asuipaikassa tunnetaan vain naapurit ja ei letään muuta eikä tarvitsekkaan.


    • sokki lukialle.

      "Nykyisessä asuipaikassa tunnetaan vain naapurit ja ei letään muuta "

      Onpa köyhää elämää.....hemmettiäkö sitä sitten naapureita tuntemaan,kun haluaa kerran asua tiedottomana.

      Minä kerron sinulle faktan,sinä luulet ettei kerrota baarissa,ne on kuule niin kuppasia kuppiloita helsingissä missä vaan sielä,jos siis käyt aktiivisesti niin takuulla tiedetään ja juorutaan ,tätä et voi välttää edes sielä.

      Ne on niin pieni räkälöitä,ihan kuin kuin olisi korpikylissä ja hemmetin moinen juoruaminen on todellista.

      Mitähän sinä sielä maalla olet tehnyt kun kaksi kertaa olet käynyt ja seuraavina päivinä sitten kerrotaan kylillä.

      Se on kuule heksingin kalliokin niin kuppanen kylä ette sinä todellakaan taia tietää,juoru kylä on kyseessä,joten kun seuraavan kerran meet räkälään niin takuulla tiedät että kuvio on ihan sama kuin sielä pienen pienessä kylässä.

      Helsinki on pieni kaupunki ja suuret jutut.

    • vai palveluita

      Mitä tarkoitetaan ns. palveluilla? Eipä ihminen juuri muuta tarvitse kuin ruokakaupan. Henkilöauto kaiketi lähes joka perheessä on ja ei ole mikään juttu käydä 10-20 kilometrin päässä, jos tarvitsee terveyspalveluita.

      • mek

        Minä ainakin tarvitsen kuntosalit , uimahallin ja muita urheilupaikkoja lähellä kotia ja mökillä ollessa ei vkl lähdetä heti hakemaan jos jotain tatvikkeita puuttuu ja ne tuodaan seuraavalla kerralla ja se siitä.


    • Ei ikinä enää pk-seu

      Käynpä reppu selässä pari krt viikossa ruokaostoksilla ja ihan otan koirat mukaan. Matkaa tulee kymmenen km ja rapiat. Ei paha, vaan just hyvä lenkki. Raskaammat ostokset haetaan sitten miehen kanssa autolla. On kiva lähteä aamutuimaan ja olla torilla ajoissa. On myös torin lieppeillä kahvio, jonka ulkopuolelle voin jättää koirat ja kahvilan omistaja tuo vettä rekuille ja kattoo perään, ettei kukaan vie. Saan hoidella asioitani, mitä lieneekään (puolituntia) ja sitten vielä aamukahvit/juorut ja takaisin kotiin. Aika ihanaa, juuri alkaa putoilemaan lehdet puista, pääsen siis haravahommiin, valmistelemaan pihaa talvea varten ja istuttamaan kukkasipuleita taas kevättä kohde. Hiljaista on kotitiellä ja ei täällä tosiaan kuppiloissa istuta. Ehkä kerran pari kesässä mennään syömään ulos keskustaan ja ihan rekkujen kera ja otetaanpa ne pari tuoppiakin. Meillä kun koirat saavat terassille juoman ja puruherkun myös. Aika kivaa. Paljon ulkona oloa tai takkatulen lämpöä. Mikä sen ihanampaa, kun ulkona tuiskuu ja tuulee ja tulet koirien kanssa sisään, otat punkkulasillisen ja istahdat lepotuoliin kuuntelemaan kaunista musiikkia (vaikka Joutsenlampea) ja tuli takassa.

    • Omataloparastalo

      Ikävä kuulla tarinasi...itse olen syntynyt maalla, mutta asunut koko ikäni kaupungissa (Hki,Espoo) , paitsi viimeiset 6v. Pari ekaa asuntoa oli pakko ostaa kaupungista kun oli koulu ja työpaikat siellä. Ei ollut rahkeita muuttaa. Heti kun tuli mahdollisuus muutin vähän kauemmaksi ihanaan omakotitaloon (työpaikka kuitenki Hki:ssä)....omaa pihaa riittää, istutuksia, halkohommia yms, yms....mutta usko tai älä, jotkut todella nauttivat 35m^m yksiöstä, ilman parveketta ja talonseinä ikkunanäkymällä. Kesällä kuuma kun "h.....tissä" ei saa läpivetoa, talvella viileä, kun vanhan talon lämmitys toimii hieman viiveellä / keskellä taloa paistutaan ja kulmakämpissä palellaan.

      Itse välillä ihmettelen että onko osalla näistä tilanne kuin pohj. Koreassa....ei tiedetä paremmasta. Osa on kyllä ihan vapaasta tahdostaan, jota itse en ymmärrä.....en millään.

    • iloinen tsadilainen

      Ymmärrän että aloittajaa harmittaa. Itsekin asuisin mieluusti omakotitalossa tai edes omistamassani asunnossa. Se nyt vaan ei ole taloudellisesti mahdollista.

      Ei kuitenkaan kannata myrkyttää mieltään ja katkeroitua loppuiäksi. Kannattaa iloita kaikesta mitä ympäriltä löytyy. Jokaiselta asuinalueelta löytyy mukavia lenkkipolkuja, puistoja, metsikköjä. Merta ja sen rantaa ei voita mikään. Suomenlinna, Seurasaari, mitä kaikkea onkaan.... Jos pelkäät hälinää niin lähde vaikka tänä iltana (su 19.10. sää sateinen ja pilvinen) ulos kävelemään, ei tule montaa naamaa vastaan :-)

    • maalle .

      Puhut kuin minun suullani. Kaipuu maalle on älytön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe