Kyllä sopimuksille hienoja nimiä keksitään

ne sotahullut taas

sopimuksen todellisen luonteen salaamiseksi. Kuten nytkin Naton kanssa "isäntämaasopimus". Kun jätetään sanahelinät pois niin huomaamme olevamme aivan samassa tilanteessa kuin keväällä 1941 jolloin pelattiin isäntämaapeliä Saksan kanssa itää vastaan.

Ei tästä taaskaan hyvää seuraa mutta ilmeisesti oikeistolaisten mielestä meille riittää aivan hyvin 70 rauhan vuotta. Liika on liikaa siinäkin ja taas on palava halu päästä sankartöitä tekemään ja itää valloittamaan.

Voi nuoria miehiämme kun taas sankarihautausmaat kasvavat ja tulee monta iki-invalidia ihan elämän alussa.

59

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha valehdella!!

      Tämä sopimus ei nimenomaan sisällä kauttakulkua. Eikä kukaan ole puuhaamassa hyökkäystä mihinkään suuntaan.
      Sopimus mahdollistaa avun vastaanoton kriisitilanteissa, jos sitä jostain on tulossa.
      Rauhan aikana kyse on lähinnä harjoitusjoukkojen lyhytaikaisesta huollosta.

      Stallarit yrittävät tapansa mukaan valehdella ja vääristellä tässäkin asiassa.

      • älä valehtele

        Nyt valehtelet tuosta sopimuksesta ja raskaasti valehteletkin.

        Nato tai mikään muukaan ei anna yksipuolista apua, kaikesta on maksettava ja sen takia tänne voidaan sijoittaa Nato-joukkoja jo rauhan aikana. Ei Yhdysvalloilla eikä muillakaan suurvalloilla ole mitään hinkua kerätä pikkuvaltioita ilmaisen avun piiriin. Kaikki sopimukset ovat aina kaksisuuntaisia eikä Natokaan ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö.

      • Hölynpölyä!!
        älä valehtele kirjoitti:

        Sopimuksessa ei ole kyse Nato-jäsenyydestä, joten se sulkee pois avunannon sotatilanteessa.
        Esimerkiksi YK:n peruskirjan mukaisen kriisiavun vastaanoton se mahdollistaa osaltaan.
        Tässä on kyse tiettyjen huoltotoimien järjestelystä rauhanajan harjoituksissa.

        Et ole taaskaan lainkaan perillä asiasta. Valehtelukin on silloin aivan turhaa.

      • ime mopoos

      • Tästä on kyse!!
        ime mopoos kirjoitti:

        Lue rättivääpeli tuosta ja tuki turpas sen jälkeen ja mieluiten pysyvästi.

        http://yle.fi/uutiset/isantamaa-asiakirja_sallii_myos_ampumatarvikkeiden_luovuttamisen_nato-joukoille/7437760

        Kerrotaan ihan muuta kuin sinun valeitasi.

        "Nato-maihin harjoituksiin tai kriisinhallintatehtäviin lähtevät suomalaisjoukot saavat huollon jatkossa isäntämaalta. Sama pätee myös toisinpäin.

        Suomen ja Naton välillä ensi viikolla allekirjoitettavan joukkojen huoltoa koskevan Isäntämaa-sopimuksen suurin anti liittyy sotilaiden huoltoon.

        - Kun suomalaiset joukot osallistuvat sotaharjoituksiin vaikka Norjassa, joukkojen ei tarvitse huolehtia itse muonituksestaan tai polttoaineista, erikoisasiantuntija Mika Varvikko puolustusministeriöstä konkretisoi pöytäkirjan sisältöä.

        Kriisinhallintatehtäväiin tai sotaharjoituksiin Nato-maihin suuntaava suomalaisosasto voi siis jatkossa jättää kenttäkeittiön tai näkkileipäkuorman turvallisilla mielin kotikasarmille ja luottaa paikalliseen muonahuollon toimimiseen. Sama pätee myös toisinpäin.

        Sotilaallisesti mielenkiintoiseksi sopimuksen tekee se, että sitä sovelletaan myös kriisiaikoina.

        Periaatteessa sopimus koskee myös ampumatarvikkeita ja asejärjestelmien varaosia, joita nyt voidaan saada paikan päältä."

        Muusta on turha valehdella. Palstan höpöpojat ja stallarit jäävät niistä aina kiinni

      • suotta yrität
        Hölynpölyä!! kirjoitti:

        Sopimuksessa ei ole kyse Nato-jäsenyydestä, joten se sulkee pois avunannon sotatilanteessa.
        Esimerkiksi YK:n peruskirjan mukaisen kriisiavun vastaanoton se mahdollistaa osaltaan.
        Tässä on kyse tiettyjen huoltotoimien järjestelystä rauhanajan harjoituksissa.

        Et ole taaskaan lainkaan perillä asiasta. Valehtelukin on silloin aivan turhaa.

        Sanot tuossa vähän ylempänä "Sopimus mahdollistaa avun vastaanoton kriisitilanteissa" ja nyt iniset, että " se sulkee pois avunannon sotatilanteessa". Siis kumpaako se tekee, valehtelet niin taajaan, että sekoot sukkiisi jo alkumetreillä.

      • suotta yrität taas
        Tästä on kyse!! kirjoitti:

        "Nato-maihin harjoituksiin tai kriisinhallintatehtäviin lähtevät suomalaisjoukot saavat huollon jatkossa isäntämaalta. Sama pätee myös toisinpäin.

        Suomen ja Naton välillä ensi viikolla allekirjoitettavan joukkojen huoltoa koskevan Isäntämaa-sopimuksen suurin anti liittyy sotilaiden huoltoon.

        - Kun suomalaiset joukot osallistuvat sotaharjoituksiin vaikka Norjassa, joukkojen ei tarvitse huolehtia itse muonituksestaan tai polttoaineista, erikoisasiantuntija Mika Varvikko puolustusministeriöstä konkretisoi pöytäkirjan sisältöä.

        Kriisinhallintatehtäväiin tai sotaharjoituksiin Nato-maihin suuntaava suomalaisosasto voi siis jatkossa jättää kenttäkeittiön tai näkkileipäkuorman turvallisilla mielin kotikasarmille ja luottaa paikalliseen muonahuollon toimimiseen. Sama pätee myös toisinpäin.

        Sotilaallisesti mielenkiintoiseksi sopimuksen tekee se, että sitä sovelletaan myös kriisiaikoina.

        Periaatteessa sopimus koskee myös ampumatarvikkeita ja asejärjestelmien varaosia, joita nyt voidaan saada paikan päältä."

        Muusta on turha valehdella. Palstan höpöpojat ja stallarit jäävät niistä aina kiinni

        Nato-maihin suuntaava suomalaisosasto voi siis jatkossa jättää kenttäkeittiön tai näkkileipäkuorman turvallisilla mielin kotikasarmille ja luottaa paikalliseen muonahuollon toimimiseen. Sama pätee myös toisinpäin.

        Jaa, mitä Nato-joukot täällä tekee muka "harjottelemassa" jos täältä ei hyökätä minnekään eikä meille aiota apuakaan antaa. Lapsekasta lienee puhua mistään muusta kuin siitä, että Nato harjottelee täällä hyökkäystä Venäjälle. Muutenhan hommassa ei ole mitään järkeä.

        että sitä sovelletaan myös kriisiaikoina.

        Ha haa, mitä Nato-joukot täällä tekisivät kriisiaikana muuta kuin sotisivat Venäjää vastaan tai hienommin sanoen olisivat Suomea "puolustamassa".

      • siviloviik kulinar
        suotta yrität taas kirjoitti:

        Sitä samaa mitä ryssät on tehneet harjoitellessaan luokassaan kehitysmaassa Valko-Venäjällä.

      • Kriisi on eri asia
        suotta yrität kirjoitti:

        Sanot tuossa vähän ylempänä "Sopimus mahdollistaa avun vastaanoton kriisitilanteissa" ja nyt iniset, että " se sulkee pois avunannon sotatilanteessa". Siis kumpaako se tekee, valehtelet niin taajaan, että sekoot sukkiisi jo alkumetreillä.

        kuin sota. Aseellisen avunannon sotatilanteessa mahdollistaa vain Naton jäsenyys.

        Tämä isäntämaasopimus mahdollistaa esimerkiksi materiaaliavun vastaan kriisin uhatessa tai sen aikana. Siitä on tietysti sovittava erikseen.

        On aivan turha vääristellä selviä asioita.

      • Se olisi Venäjän
        suotta yrität taas kirjoitti:

        Nato-maihin suuntaava suomalaisosasto voi siis jatkossa jättää kenttäkeittiön tai näkkileipäkuorman turvallisilla mielin kotikasarmille ja luottaa paikalliseen muonahuollon toimimiseen. Sama pätee myös toisinpäin.

        Jaa, mitä Nato-joukot täällä tekee muka "harjottelemassa" jos täältä ei hyökätä minnekään eikä meille aiota apuakaan antaa. Lapsekasta lienee puhua mistään muusta kuin siitä, että Nato harjottelee täällä hyökkäystä Venäjälle. Muutenhan hommassa ei ole mitään järkeä.

        että sitä sovelletaan myös kriisiaikoina.

        Ha haa, mitä Nato-joukot täällä tekisivät kriisiaikana muuta kuin sotisivat Venäjää vastaan tai hienommin sanoen olisivat Suomea "puolustamassa".

        Venäjän uhatessa tai hyökättyä meille erittäin suuriarvoinen apu.

        #Ha haa, mitä Nato-joukot täällä tekisivät kriisiaikana muuta kuin sotisivat Venäjää vastaan tai hienommin sanoen olisivat Suomea "puolustamassa". #

        Eivät Nato-joukot sodi Venäjää vastaan, ellei se ensin hyökkää. Eikä silloinkaan Suomessa, koska emme ole jäsen.

        Kriisi ei ole sota, vaikka yrität siitäkin valehdella.

        Sopimus on todella hyvä asia, koska stallarit tuntuvat menettäneen vähäisimmänkin harkintakyvyn. Eikö märät unet Venäjän hyökkäyksestä Suomeen nyt toteudukaan?

      • Anonyymi
        älä valehtele kirjoitti:

        Nyt valehtelet tuosta sopimuksesta ja raskaasti valehteletkin.

        Nato tai mikään muukaan ei anna yksipuolista apua, kaikesta on maksettava ja sen takia tänne voidaan sijoittaa Nato-joukkoja jo rauhan aikana. Ei Yhdysvalloilla eikä muillakaan suurvalloilla ole mitään hinkua kerätä pikkuvaltioita ilmaisen avun piiriin. Kaikki sopimukset ovat aina kaksisuuntaisia eikä Natokaan ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö.

        ” Nato tai mikään muukaan ei anna yksipuolista apua, kaikesta on maksettava ja sen takia tänne voidaan sijoittaa Nato-joukkoja jo rauhan aikana.”

        Ei voida, koska sopimuksessa NIMENOMAAN TODETAAN, että päätökset tehdään yhdessä! Ilman lupaa tänne ei tulla!

    • rokkarikko

      Kokkareista ja Ruotsalaisista tuntuu varmaan hienolta, kun pääsevät natokerhoon röyhistelemään rinnuksiaan, vaan entäs kun joudutte etulinjaan, taitaa löytyä jalat livakasti alle. Ei Suomi tarvitse maaperälleen minkään ulkovaltion sotilaita, parempi tulla toimeen omillaan ja olla sovussa rajanaapureiden kanssa. Natohan voisi kysyä Venäjältä haluaisivatko he rauhankumppaneiksi sopimuksella, niin riidat unohtuisivat ja tulisi molemmille valtavat säästöt.

      • Venäjä on NATON

        rauhankumppani.
        Kovin on heikot tiedot.

        Isäntämaasopimus on vain lisä rauhankumppanuuteen. Se ei merkitse jäsenyyttä.

      • älä kerro tarkkiksel
        Venäjä on NATON kirjoitti:

        rauhankumppani.
        Kovin on heikot tiedot.

        Isäntämaasopimus on vain lisä rauhankumppanuuteen. Se ei merkitse jäsenyyttä.

        Ja onpa amerikkalaisia jopa poraamassa öljyä Venäjällä.

    • Perustuslaki...???

      Onkohan tämän sopimuksen allekirjoitus perustuslain vastainen? Onko hallituksella päätösvaltaa tehdä sopimus ilman eduskunnan päätöstä?

      • Kaikesta sinäkin

        typerys huolehdit.
        Mikset seuraa asian uutisointia?

      • Stallarit keuhkoo!

        "Onkohan tämän sopimuksen allekirjoitus perustuslain vastainen?"

        Eiu ole. Liki sama sopimus oli voimassa jo Halosen aikana. Jos OIKEASTI luet sopimuksen sisällön niin huomaat, että:

        - kukaan ei voi tulla sen pohjalta amaahan kutsumatta
        . me emme liittyneet Natoon
        - kukaan ei aloita sopimuksen takia sotaa
        - Suomeen ei tule tukikohtia

        Kaikki jatkuu ennallaan!

      • olet sinä tyhmä
        Stallarit keuhkoo! kirjoitti:

        "Onkohan tämän sopimuksen allekirjoitus perustuslain vastainen?"

        Eiu ole. Liki sama sopimus oli voimassa jo Halosen aikana. Jos OIKEASTI luet sopimuksen sisällön niin huomaat, että:

        - kukaan ei voi tulla sen pohjalta amaahan kutsumatta
        . me emme liittyneet Natoon
        - kukaan ei aloita sopimuksen takia sotaa
        - Suomeen ei tule tukikohtia

        Kaikki jatkuu ennallaan!

        Kaikki jatkuu ennallaan!

        Buaah haaa hooo, miksi tehdään sopimus jos mikään ei muutu? Kirjataanko sopimukseen vain yksi pykälä näin kuuluen: "Suomen ja Naton välillä ei muuteta mitään". Olet sinä pelle, ei muuta voi sanoa.

        Uskotko sinä jo omia valeitasi?

      • kyse on siis
        olet sinä tyhmä kirjoitti:

        Kaikki jatkuu ennallaan!

        Buaah haaa hooo, miksi tehdään sopimus jos mikään ei muutu? Kirjataanko sopimukseen vain yksi pykälä näin kuuluen: "Suomen ja Naton välillä ei muuteta mitään". Olet sinä pelle, ei muuta voi sanoa.

        Uskotko sinä jo omia valeitasi?

        Ihan normaaliin rauhankumppanuuteen kuuluvasta asiasta. Hylkiö Venäjän kanssa ei kukaan eurooppalainen naapuri Valko-Venäjän lisäksi halua järjestää sotaharjoituksia ja sekös sinua vituttaa.

    • yhdentekevää

      Venäjä ei yleensä pidä mitään tekemäänsä sopimusta.

    • vs.mitä meinaat

      "Kun jätetään sanahelinät pois niin huomaamme olevamme aivan samassa tilanteessa kuin keväällä 1941 jolloin pelattiin isäntämaapeliä Saksan kanssa itää vastaan."

      Olisiko "isäntämaapeli" Putinin kanssa suotavampaa nyt ja silloin -41 Stalinin kanssa?

      • duoda duoda

        Ne venäläiset siellä Hankon kylpylöissä on tällä kertaa ihan maksavina asiakkaina.

    • vs.mitä meinaat

      "Voi nuoria miehiämme kun taas sankarihautausmaat kasvavat ja tulee monta iki-invalidia ihan elämän alussa."

      Suojelisiko Putin miehiämme tai olisiko Stalin suojellut miehiämme sotaan joutumisilta, jos olisimme valinneet "isäntämaapelissä" r`ssät?

      • kerro lisää

        No onko Putinin Venäjä tänne justaansa hyökkäämässä, mistä sinulla on sellainen tieto tullut?

        1941 Suomi oli hyökkääjä ja aloitti sotatoimet.

      • Luzhkov
        kerro lisää kirjoitti:

        No onko Putinin Venäjä tänne justaansa hyökkäämässä, mistä sinulla on sellainen tieto tullut?

        1941 Suomi oli hyökkääjä ja aloitti sotatoimet.

        Putinin rosvojoukko on jatkuvasti uhkaillut Suomea. Riivaajien uhkailut alkoivat lähes välittömästi Jeltsinin nimitettyä Putinin seuraajakseen. Krimin ryöstämällä Putin todisti sanojen voivan muuttua teoiksi koska tahansa. Lapsikaappaukset ja mummoista käydyt riidat eivät ole vielä riittä aihe sodalle, mutta esimerkiksi venäläisen koneen putoaminen Suomen maaperällä voi jo ollakin.

    • vs.mitä meinaat

      Miksi sinä et voi suoraan sanoa että venäläiset vs. Stalin ja Putin suojelisivat suomalaisia sodilta ja kaikilta esiin tuomiltasi kauhuilta kuten......lainaus.

      "Voi nuoria miehiämme kun taas sankarihautausmaat kasvavat ja tulee monta iki-invalidia ihan elämän alussa."

    • en pidä tästä

      Saksan kanssa tehtiin elokuussa -40 kauttakulkusopimus, jonka piti olla vain sitä varten, että Saksan armeijan sotilailla olisi Norjasta lyhyempi matka lomalle Saksaan. Eli kansalle valehdeltiin aika rankasti silloinkin.

      Nyt tehty Nato-sopimus käsittää myös Naton nopean toiminnan joukoille luvan kriisi(=sota)tilanteessa käyttää Suomen maa-, meri- ja ilma-alueita hyväkseen sekä paljon muutakin.

      Eli tämä Nato-sopimus menee jo paljon pitemmälle kuin sopimus Saksan kanssa elokuussa 1940. Siinä on sellainenkin ihmeellinen kohta, että Nato saa ottaa harjoitusten aikana Suomen aluetta haltuunsa ja käyttää siellä korkeinta valtaa. Sehän on jo miehitystä, sellainen. En tykkäisi ollenkaan siitä jos joku öykkäröivä jenkkieversti ottaisi esim. minun maani ja metsäni hallintaansa eikä Suomen viranomaisilta voisi saada mitään oikeusturvaa.

      Mitähän jos tehtäisiin Venäjän kanssa samanlainen sopimus, ihan vaan tasapuolisuuden nimissä.

      • Miksi valehtelet??

        Kauttakulkusopimus käsitti aluksi vain pienen määrän Saksan ilmavoimien joukkoja. Myöhemmin siihen lisättiin lomalaiskuljetukset sekä maavoimien miehet.
        Sopimus oli tasapainotus NL:n kauttakulkusopimukselle Hankoon.

        Isäntämaasopimus ei ole millään lailla samaa asiaa.

        "Nyt tehty Nato-sopimus käsittää myös Naton nopean toiminnan joukoille luvan kriisi(=sota)tilanteessa käyttää Suomen maa-, meri- ja ilma-alueita hyväkseen sekä paljon muutakin."

        Ei käsitä. Kyse on kulloinkin etukäteen sovittavasta harjoittelusta.

        "Siinä on sellainenkin ihmeellinen kohta, että Nato saa ottaa harjoitusten aikana Suomen aluetta haltuunsa ja käyttää siellä korkeinta valtaa. "

        Ei ole. Tolkutonta valehtelua jopa stallarilta.

        "Mitähän jos tehtäisiin Venäjän kanssa samanlainen sopimus, ihan vaan tasapuolisuuden nimissä."

        Venäjän joukot eivät tunnu tällaisia sopimuksia tarvitsevan, Ja aina ovat sinun laisesi maanpetturit toivottamassa tervetuloa

    • wickeds

      Suomeen ei hyökkää kuin ryssät. Putin on osoittanut olevansa valehteleva, impulsiivinen ja arvaamaton johtaja. Minkään muun seikan vuoksi suomella ei ole tarvetta varautua puolustukseen.

      • ensi-isku olisi paha

        Mitä enempi Suomi natottuu niin sitä suurempi uhka Suomen alueelta Venäjään kohdistuu eikä se ole hyvä meille.

        Jos vaikka Turkin ja Venäjän välille tulisi sota niin Suomi jo nykyisellään saattaisi olla Venäjälle ensi-iskun paikka, eivät jäisi odottamaan Naton iskua täältä.

      • isku isku
        ensi-isku olisi paha kirjoitti:

        Mitä enempi Suomi natottuu niin sitä suurempi uhka Suomen alueelta Venäjään kohdistuu eikä se ole hyvä meille.

        Jos vaikka Turkin ja Venäjän välille tulisi sota niin Suomi jo nykyisellään saattaisi olla Venäjälle ensi-iskun paikka, eivät jäisi odottamaan Naton iskua täältä.

        Jospa annat tarkkispoju Putinin iskoskella rauhassa siellä Ukrainassa, kun ei näytä sekään onnistuvan.

      • Kova on hinku
        isku isku kirjoitti:

        Jospa annat tarkkispoju Putinin iskoskella rauhassa siellä Ukrainassa, kun ei näytä sekään onnistuvan.

        stallareilla saada Venäjä hyökkäämään Suomeen.
        Kokonaan jää huomaamatta, että tämäkin isäntämaa-sopimus kaikessa vaatimattomuudessaan vaikuttaa juuri päinvastaiseen suuntaan. Se korostaa Suomen sidonnaisuutta länteen ja näin saatua suojaa Venäjältä.
        Ei ihme, että stallarit ovat hysteerisiä.

      • ole sinä pimee
        Kova on hinku kirjoitti:

        stallareilla saada Venäjä hyökkäämään Suomeen.
        Kokonaan jää huomaamatta, että tämäkin isäntämaa-sopimus kaikessa vaatimattomuudessaan vaikuttaa juuri päinvastaiseen suuntaan. Se korostaa Suomen sidonnaisuutta länteen ja näin saatua suojaa Venäjältä.
        Ei ihme, että stallarit ovat hysteerisiä.

        Olet sinä pihalla. Tähän asti on sanottu että Nato ei puolusta siihen kuulumatonta maata. Nyt kuitenkin oppiesi mukaan pelkkä isäntämaasopimuskin siihen riittää. Olet sinä sekaisin.

      • Valehtelet taas!!
        ole sinä pimee kirjoitti:

        Olet sinä pihalla. Tähän asti on sanottu että Nato ei puolusta siihen kuulumatonta maata. Nyt kuitenkin oppiesi mukaan pelkkä isäntämaasopimuskin siihen riittää. Olet sinä sekaisin.

        Isäntämaa-sopimus helpottaa yksittäisten harjoitusten huoltojärjestelyjä.
        Se voi myös mahdollistaa esimerkiksi materiaaliavun nopeuttamisen kriisitilanteissa.
        Aseellisen avun hyökkäystä vastaan takaa vain Naton jäsenyys.

        Koeta Vieno Huttula olla valehtelematta. Taidat olla siihen liian kieroon kasvanut.

      • riitos riitos

        Riittihän Neuvostoliitollekin YYA.

      • olet sinä surkee
        Valehtelet taas!! kirjoitti:

        Isäntämaa-sopimus helpottaa yksittäisten harjoitusten huoltojärjestelyjä.
        Se voi myös mahdollistaa esimerkiksi materiaaliavun nopeuttamisen kriisitilanteissa.
        Aseellisen avun hyökkäystä vastaan takaa vain Naton jäsenyys.

        Koeta Vieno Huttula olla valehtelematta. Taidat olla siihen liian kieroon kasvanut.

        Olet sinä kova valehtelemaan. Ensin kirjoitat " ja näin saatua suojaa Venäjältä" ja sitten urisetkin "helpottaa yksittäisten harjoitusten huoltojärjestelyjä".

        Taitavat olla pikkasen eri asioita, kundi. Harjoitukset ja suoja ovat kaksi eri asiaa, mutta mitäpäs aktiivi valehtelija mistään piittaisi.

      • Sopimus sisältää
        olet sinä surkee kirjoitti:

        Olet sinä kova valehtelemaan. Ensin kirjoitat " ja näin saatua suojaa Venäjältä" ja sitten urisetkin "helpottaa yksittäisten harjoitusten huoltojärjestelyjä".

        Taitavat olla pikkasen eri asioita, kundi. Harjoitukset ja suoja ovat kaksi eri asiaa, mutta mitäpäs aktiivi valehtelija mistään piittaisi.

        monia puolia. Yksi puoli on sen sisältämät käytännön järjestelyt harjoituksissa ja toinen puoli sopimuksen tuoma kriisiavun helpottuminen, joka osaltaan lisää suojaa Venäjän uhkaa vastaan.
        Huttuloille on liian vaikeaa kävellä ja pieraista yhtä aikaa.

      • olet sinä outo
        Sopimus sisältää kirjoitti:

        monia puolia. Yksi puoli on sen sisältämät käytännön järjestelyt harjoituksissa ja toinen puoli sopimuksen tuoma kriisiavun helpottuminen, joka osaltaan lisää suojaa Venäjän uhkaa vastaan.
        Huttuloille on liian vaikeaa kävellä ja pieraista yhtä aikaa.

        sopimuksen tuoma kriisiavun helpottuminen, joka osaltaan lisää suojaa Venäjän uhkaa vastaan

        Ööö, Natohan sanoo aina, että se ei auta siihen kuulumatonta maata. Siis auttaako vai ei? Jos auttaa jo isäntämaasopimuksen perusteella niin miksi tarvitsisi llittyä jäseneksi laisinkaan?

      • Isäntäsopimus siis
        olet sinä outo kirjoitti:

        sopimuksen tuoma kriisiavun helpottuminen, joka osaltaan lisää suojaa Venäjän uhkaa vastaan

        Ööö, Natohan sanoo aina, että se ei auta siihen kuulumatonta maata. Siis auttaako vai ei? Jos auttaa jo isäntämaasopimuksen perusteella niin miksi tarvitsisi llittyä jäseneksi laisinkaan?

        mahdollistaa kriisiavun saamisen. Esimerkiksi aseiden ja ampumatarvikkeiden. Lisäksi maahan voidaan kutsua Naton joukkoja harjoituksiin. Se nostaa hyökkäyskynnystä.
        Hyökkäyksen aseellinen torjuminen on eri asia.

        Huttila on tavallistakin tyhmempi tänään. Koeta nyt kävellä ja pieraista yhtä aikaa. Onnistuuko?

      • kuka puhuu p-aa?
        Isäntäsopimus siis kirjoitti:

        mahdollistaa kriisiavun saamisen. Esimerkiksi aseiden ja ampumatarvikkeiden. Lisäksi maahan voidaan kutsua Naton joukkoja harjoituksiin. Se nostaa hyökkäyskynnystä.
        Hyökkäyksen aseellinen torjuminen on eri asia.

        Huttila on tavallistakin tyhmempi tänään. Koeta nyt kävellä ja pieraista yhtä aikaa. Onnistuuko?

        Mutta Natohan puolustaa vain jäsenmaitaan, eikö? Miten se nyt yhden'äkin onkin alkanut Suomea puolustaa vaikka ei jäsen ollakaan. Joku siis valehtelee mutta kuka muu kuin sinä.

      • Ei kukaan väitä
        kuka puhuu p-aa? kirjoitti:

        Mutta Natohan puolustaa vain jäsenmaitaan, eikö? Miten se nyt yhden'äkin onkin alkanut Suomea puolustaa vaikka ei jäsen ollakaan. Joku siis valehtelee mutta kuka muu kuin sinä.

        isäntämaa-sopimuksen velvoittavan Naton Suomen aseelliseen puolustukseen. Sitä jauhavat vain stallarit, joille Suomen turvallisuuden paraneminen on kauhistus.
        Sopimus helpottaa avunantoa Suomelle kriisin aikana, ei sotimiseen. Se nostaa myös Venäjän hyökkäyskynnystä, mikä on stallareille suuri pettymys.

      • Siellä se tulkittiin
        riitos riitos kirjoitti:

        Riittihän Neuvostoliitollekin YYA.

        sotilassopimukseksi. Samoin lännessä.
        Suomi yritti selittää, että sopimus vain takasi osaltaan Suomen puolueettomuuden.

        Vasta Gorbatsov taisi tunnustaa Suomen puolueettomuuden.

    • Suomi Natoon

      Huomioitavaa Natosta. NL tai Venäjä ei ole loukannut Natoon kuuluvan maan aluetta kertaakaan sotilaallisesti. Sen verran kunnioitusta on Natoa kohtaan. Venäjä osoittaa rohkeuttaan vain pieniä liittoutumattomia maita kohtaan. Ukrainassa ei ole edes yleistä asevelvollisuutta koska Viktor Janukovytš lakkautti yleisen asevelvollisuuden Venäjän etuja ajaakseen.

      • höpö höpö

        Virossa on tapahtunut esimerkiksi lukuisia ilmatilaloukkauksia. Et tiedä taaskaan mitään.

    • kenen sotavoimat?

      Sellainen maa jossa ei ole omaa vahvaa armeijaa, mahdollistaa vieraan vallan sotavoimien sijoittaa sinne oma armeijansa. Näin Ukrainassa.

      "Ukrainassa ei ole edes yleistä asevelvollisuutta koska Viktor Janukovytš lakkautti yleisen asevelvollisuuden Venäjän etuja ajaakseen."

      • oletko pölhö?

        Moni länsimaakin on lakkauttanut tehnyt. Venäjän etujako nekin ajavat, Ruotsi esim. ???

    • mantran hokijat

      Kyllä Suomi on nyt de facto samassa tilanteessa kuin olimme keväällä -41 suhteessamme "itään". Kukin miettiköön onko se kovinkin järkevä tilanne. Oliko silloin ja onko nytkään.

      • Ei ole lainkaan

        sama tilanne. Nyt olemme lännen leirissä. Kukaan ei suunnittele hyökkäystä itään.
        Sodasta haaveilevat vain stallarit, jotka uskovat Venäjän kykenevän voittamaan koko läntisen maailman.

    • Anonyymi

      tulee monta iki-invalidia ihan elämän alussa.

      Oikein sanottu, sotien jälkeen puhutaan kaatuneista mutta unohdetaan nuoret invaliidit. Ei ole mukavaa tulla täysin sokeaksi jo 20-vuotiaana tai menettää kätensä tai jalkansa. Näistä vaietaan tyylillä "no ei se mitään, kunhan henki säilyi". Uskoisin monen invalidin miettineen, että kuolema olisi ollut parempi.

      Kun intomieli laulaa miten nuorukaiselle kuolla kuuluu niin laulaisi myös miten "nuorukaiselle sokeus kuuluu" tai "jalkojen menetys kuuluu".

      Kovan hinnan moni nuorukainen ja heidän läheisensä maksoivat suur-Suomi aatteesta tai miekkavalasta. Kuitenkaan näitä invalideja ei muisteta niin paljon kuin muutamaa sotahullua, jotka pikkasen aikaa sodan jälkeen linnassa istuivat ikään kuin he olisivat olleet suurimmat sodasta kärsijät. Miekkavalaseniiliä suorastaan palvotaan jumalallisena olentona.

      • Anonyymi

        ” Kovan hinnan moni nuorukainen ja heidän läheisensä maksoivat suur-Suomi aatteesta tai miekkavalasta. ”

        Ei suinkaan vaan uhreilla lunastettiin Suomen vapaus ja itsenäisyys!

        ”Kuitenkaan näitä invalideja ei muisteta niin paljon kuin muutamaa sotahullua”

        Suomessa ei ollut sotahulluja ja kaikki uhrit muistetaan!

        ”jotka pikkasen aikaa sodan jälkeen linnassa istuivat ikään kuin he olisivat olleet suurimmat sodasta kärsijät. ”

        Ei, vaan elossa olevat ja linnaan kutsutut edustavat koko veteraanien sukupolvea!

        ”Miekkavalaseniiliä suorastaan palvotaan jumalallisena olentona.”

        Ei suinkaan, mutta arvostetaan Suomen sodan ajan johtajana ja miehenä, joka johadatti maansa rauhaan!

        Yhtähyvin Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia, joka tapatti miljoonia punasotilaita edetessään ja miehittäessään Itä-Euroopan 45:n vuoden ajaksi orjuuteen poliisivaltioissa! Kaikki nämä alueet on sittemmin menetetty!

      • Anonyymi

        Pikku Pioneeri unohtaa muiden kommunismidiktatuuripuuhastelijoiden tapaan sen, että elokuun -39-sopimuksensa pohjalta kansallisosialistinen Saksa ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto rakensivat käsikynkkää Suur-Neuvostoliittoa ja Suur-Saksaa hyökätessään yhteistuumin Puolaan, juhlien sotasaalista muun muassa yhteisin paraatein.

        "Punatähden liitto hakaristin kanssa – Brestin salailtu voitonparaati 22.9.1939"

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-brestin-salailtu-voitonparaati-22-9-1939/

        https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc

        Hyökkäämällä Puolaan syyskuussa 1939 Neuvostoliitto ja Saksa aloittivat samalla koko toisena maailmansotana myöhemmin tunnetun sodan Euroopassa.

        Suomen osalta toinen maailmansota alkoi 30. marraskuuta 1939 puna-armeijan hyökkäyksellä maahamme.

        Kremlin diktaattorin ja hänen häntyrinsä Otto "Suomensyöjä" Kuusisen mukaan Suomen valtaus piti olla parin viikon helppo operaatio, mutta toisin kävi, sillä Suomi taisteli ja säilytti itsenäisyytensä, kun taas Neuvostoliiton kommunismikyhäelmä otti ja teki itsemurhan joitain vuosikymmeniä sodan loppumisesta, ja tuokos se vasta kyrsii vielä mitenkuten henkitoreissaan hoipertelevia kommunismidiktatuurin puuhasteiljoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Kovan hinnan moni nuorukainen ja heidän läheisensä maksoivat suur-Suomi aatteesta tai miekkavalasta. ”

        Ei suinkaan vaan uhreilla lunastettiin Suomen vapaus ja itsenäisyys!

        ”Kuitenkaan näitä invalideja ei muisteta niin paljon kuin muutamaa sotahullua”

        Suomessa ei ollut sotahulluja ja kaikki uhrit muistetaan!

        ”jotka pikkasen aikaa sodan jälkeen linnassa istuivat ikään kuin he olisivat olleet suurimmat sodasta kärsijät. ”

        Ei, vaan elossa olevat ja linnaan kutsutut edustavat koko veteraanien sukupolvea!

        ”Miekkavalaseniiliä suorastaan palvotaan jumalallisena olentona.”

        Ei suinkaan, mutta arvostetaan Suomen sodan ajan johtajana ja miehenä, joka johadatti maansa rauhaan!

        Yhtähyvin Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia, joka tapatti miljoonia punasotilaita edetessään ja miehittäessään Itä-Euroopan 45:n vuoden ajaksi orjuuteen poliisivaltioissa! Kaikki nämä alueet on sittemmin menetetty!

        ” Kovan hinnan moni nuorukainen ja heidän läheisensä maksoivat suur-Suomi aatteesta tai miekkavalasta. ”
        Ei suinkaan vaan uhreilla lunastettiin Suomen vapaus ja itsenäisyys!

        Paksua skeidaa, kesällä -41 eivät Suomen vapaus ja itsenäisyys olleet uhattuina muulta taholta kuin maata miehittäneen Saksan taholta. Suomen lähtö sotaan oli puhdasta houretta miekkavalasta, suur-Suomesta ja toiveita ns. epäkansallisten kansanmurhasta.

        ”Kuitenkaan näitä invalideja ei muisteta niin paljon kuin muutamaa sotahullua”
        Suomessa ei ollut sotahulluja ja kaikki uhrit muistetaan!

        Muistaminen varmaan lohdutti kovastikin parikymppisenä näkönsä menettänyttä. Ilo siitä, että sodan aloittajat muistavat minua muutti kaikki päivät juhlapäiviksi, uskotaan.

        ”Miekkavalaseniiliä suorastaan palvotaan jumalallisena olentona.”
        Ei suinkaan, mutta arvostetaan Suomen sodan ajan johtajana ja miehenä, joka johadatti maansa rauhaan!

        Ei vaan muistetaan miehenä joka johdatti Suomen sotaan ja mittaamattomiin kärsimyksiin. Ei ole muutenkaan kovin kasonen ansio johtaa rauhaan sodasta jonka on itse aloittanut.

        Yhtähyvin Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia

        Venäjä ei ole minun isänmaani joten ei kiinnosta. Pohdi sinä niitä, minä pohdin oman isänmaani eli Suomen asioita.

        -----Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia----

        Oikeistopoika hoi, kun olet Venäjän trolliopintomatkoillasi sen selvittänyt niin kerro sitten meillekin. Kyllä meitä sen verran teidän venäläisten asiat kiinnostaa että on ihan kiva tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Kovan hinnan moni nuorukainen ja heidän läheisensä maksoivat suur-Suomi aatteesta tai miekkavalasta. ”
        Ei suinkaan vaan uhreilla lunastettiin Suomen vapaus ja itsenäisyys!

        Paksua skeidaa, kesällä -41 eivät Suomen vapaus ja itsenäisyys olleet uhattuina muulta taholta kuin maata miehittäneen Saksan taholta. Suomen lähtö sotaan oli puhdasta houretta miekkavalasta, suur-Suomesta ja toiveita ns. epäkansallisten kansanmurhasta.

        ”Kuitenkaan näitä invalideja ei muisteta niin paljon kuin muutamaa sotahullua”
        Suomessa ei ollut sotahulluja ja kaikki uhrit muistetaan!

        Muistaminen varmaan lohdutti kovastikin parikymppisenä näkönsä menettänyttä. Ilo siitä, että sodan aloittajat muistavat minua muutti kaikki päivät juhlapäiviksi, uskotaan.

        ”Miekkavalaseniiliä suorastaan palvotaan jumalallisena olentona.”
        Ei suinkaan, mutta arvostetaan Suomen sodan ajan johtajana ja miehenä, joka johadatti maansa rauhaan!

        Ei vaan muistetaan miehenä joka johdatti Suomen sotaan ja mittaamattomiin kärsimyksiin. Ei ole muutenkaan kovin kasonen ansio johtaa rauhaan sodasta jonka on itse aloittanut.

        Yhtähyvin Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia

        Venäjä ei ole minun isänmaani joten ei kiinnosta. Pohdi sinä niitä, minä pohdin oman isänmaani eli Suomen asioita.

        ” Paksua skeidaa, kesällä -41 eivät Suomen vapaus ja itsenäisyys olleet uhattuina muulta taholta kuin maata miehittäneen Saksan taholta. Suomen lähtö sotaan oli puhdasta houretta miekkavalasta, suur-Suomesta ja toiveita ns. epäkansallisten kansanmurhasta.”

        Suomen vapaus oli kovasti katkolla Välirauhan aikana 1940-1941, jolloin Molotov ilmoitti neuvottelussa Berliinissä marraskuussa 1940 maansahaluavan ”saattaa Talvisota päätökseen” eli sovjetisoida Suomi! Siitä johtui Suomen mukaanlähtö Jatkosotaan eikä mistään miekkavalasta!

        ”Ei vaan muistetaan miehenä joka johdatti Suomen sotaan ja mittaamattomiin kärsimyksiin. Ei ole muutenkaan kovin kasonen ansio johtaa rauhaan sodasta jonka on itse aloittanut.”

        On se sinulle saavuttamaton ansio. Marskiluotsasi meidät kahden sodn läpi, jolloin maa selvisi vapaana ja itsenäisenä.

        Yhtähyvin Tarkkispoika voi pohtia sitä, miksi Venäjällä yhä kasvavassamäärin fanitetaan veristä diktaattoria Stalinia
        Venäjä ei ole minun isänmaani joten ei kiinnosta. ”

        Venäjä tuntuu olevan ainakin henkinen isänmaasi jasen etu menee sinulla Suomen edun edelle.

        ”Pohdi sinä niitä, minä pohdin oman isänmaani eli Suomen asioita.”

        Tällä ja muilla minä puolustan aina Suomea samalla kun Tarkkispojan elämäntehtävä on mollata Suomea ja fanittaa Neuvosto-Venäjää!

    • Anonyymi

      Taas pelataan härskejä sotapelejä kansan selän takana ja valehdellaan ummet ja lammet.

      Mikä isäntämaa Suomi siis on, mille toiminnalle me olemme isäntiä ja keitä siinä toiminnassa on mukana. Sitä ei kansalle kerrota mutta jos sota tulee niin päättäjät pakenevat niihin kuuluisiin Helsingin tunneleihin ja sieltä maaseudulle kansan jäädessä pommien ruhjottaviksi kuten Syyriassa.

      • Anonyymi

        ” Taas pelataan härskejä sotapelejä kansan selän takana ja valehdellaan ummet ja lammet.”

        Ei pelata eikä valehdella. Sopimusteksti on kaikkien luettavissa.

        ”Mikä isäntämaa Suomi siis on, mille toiminnalle me olemme isäntiä ja keitä siinä toiminnassa on mukana. ”

        Lue teksti niin ymmärrät.

        ”Sitä ei kansalle kerrota mutta jos sota tulee niin päättäjät pakenevat niihin kuuluisiin Helsingin tunneleihin ja sieltä maaseudulle kansan jäädessä pommien ruhjottaviksi kuten Syyriassa.”

        Helsingissä ei ole ”kuuluisia tunneleita” ellet sellaisiksi katso parkkihalleja eikä mitään sotaaole tulossa!

      • Anonyymi

        "Mikä isäntämaa Suomi siis on, mille toiminnalle me olemme isäntiä ja keitä siinä toiminnassa on mukana."

        Kaikisssa Naton kriisinhallintaharjoituksissa toimii isäntämaana se, jonka alueella harjoitus pidetään. Isäntämaalla on tietyt velvoitukset muiden maiden harjoitusjoukkoja kohtaan.
        Isäntämaasopimuksessa nämä velvoitteet on yhdessä määritetty, niin ettei tarvitse joka kerta sopia erikseen kuten aiemmin. Kyse on erilaisista huolto-ja turvallisuusvelvotteista. Nato maksaa korvaukset,ellei isäntämaa halua itse vastata kustannuksista.

        "Kansan" ei tarvitse olla perillä harjoitusten käytännön järjestelyjen yksityiskohdista.

        Sota on kokonaan eri asia kuin nämä harjoitukset. Niillä pyritään osaltaan estämään sodan syttyminen. Tosin stallarit ovat tervemenneitä ihan minne tahansa siinä tilanteessa. Syyrian kohtaloahan te Suomellekin haikailette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Taas pelataan härskejä sotapelejä kansan selän takana ja valehdellaan ummet ja lammet.”

        Ei pelata eikä valehdella. Sopimusteksti on kaikkien luettavissa.

        ”Mikä isäntämaa Suomi siis on, mille toiminnalle me olemme isäntiä ja keitä siinä toiminnassa on mukana. ”

        Lue teksti niin ymmärrät.

        ”Sitä ei kansalle kerrota mutta jos sota tulee niin päättäjät pakenevat niihin kuuluisiin Helsingin tunneleihin ja sieltä maaseudulle kansan jäädessä pommien ruhjottaviksi kuten Syyriassa.”

        Helsingissä ei ole ”kuuluisia tunneleita” ellet sellaisiksi katso parkkihalleja eikä mitään sotaaole tulossa!

        ------Sopimusteksti on kaikkien luettavissa.-----

        No nyt tulee jo niin paksua, että eipä uskoisi jos ei omin silmin näkisi ! Missä se on luettavissa vapaasti, kerro tai tunnusta olevasi palstan räikein valehtelija jolle on tehty omantunnon ohitusleikkaus.

        Kuten Jussi Niinistö tokaisi telkan uutisissa kun häneltä tivattiin sopimuksesta "tällaisia sopimustekstejä ei ole tapana julkaista".

        Tekstilöytyy netistä googlaamalla.
        Lienee liian vaativaa stallareille.
        Hauskempaa on lykätä valeita ja yrittää kylvää epäluuloa Suomen turvallisuuspolitiikkaa kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe