Stefun Satu sai upean uuden ison Mersun autokseen

Ooooh.

Sevenissä.... Satu sai sponosoriltaan Mersulta upean uuden Mersun käyttöönsä...
Mites se Martina ei saa mitään muuta miltään sponsseilta paitsi jotain kälyisiä Viron piikityspaikkoja (siis naamabotoxit) tai Turkin silareita tai mitättömien kampaamoiden sun muiden irtohiuksia....

29

1099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihanko totta

      oho

    • Nuorta onnea

      Makeeta! Kyllä niiden nyt kelpaa cruisailla keskustassa ja Kaivarin rannassa.

    • Kuuri Tsarhinen

      Esko ajaa kaupunkibussia. Silläkin pääsee. Ei nyt ihan Kaivariin, mutta Länsimäkeen.

    • Satu,Terävin Kynä...

      Tuomisto on herättänyt kohua televisioesiintymisillään. Yle TV1:n Kuudes aisti -ohjelmassa hän kertoi Suomen itsenäistyneen vuonna 1952.[15] Arto Nybergin keskusteluohjelmassa hän kertoi kerjäläisten olevan Suomelle tarpeellisia. Väitettään hän perusteli sillä, että yhteiskunta tarvitsee toimiakseen myös vähäosaisia.[16] Missikisojen aikana lehdistössä kohuttiin muun muassa Tuomiston urasta eroottisena tanssijana Martina Aitolehden Dazzling Ladies -ryhmässä.[17] Tuomiston rohkeista kuvista, joissa hän oli alasti vain kädet rintojensa peitteenä, syntyi kohu, ja Tuomisto oli vähällä menettää kruununsa.[18] Keväällä 2009 nousi kohu, kun Tuomisto kertoi häntä häiriköivästä sukulaisesta. Tilanne johti lopulta siihen, että Tuomisto päätti tehdä rikosilmoituksen.[19]

      Tämmöinen tyttö.

      Mitä se oikein tekee työkseen? Seisoo jossain energiajuoma kädessä? Onko se jotain oikeaa työtä? Hankkis oikean ammatin kuten Martina, joka kouluttautui hengenpelastajaksi.

      http://www.satutuomisto.fi/kuvagalleria.php?gallery=Keikoilla_tapahtunutta&pic=4274Satu-Tuomisto250.jpg&lid=

      Instassakin kovin hiljaista.

      • Menestyjä Satu

        Satu on Panos Emporion uimapukumallikin. Edsutaa myös Mersua jasaikin sitten kyseisen auton käyttöönä,

        Satulla on oikeat tulot ja sponssilahtajatkin vähän yoistaa kuin Martinalle lu´vattu ssäännllinen manikyyri.


      • Ei aikaa turhuuksiin

        Satu ei ole julkisuusriippuvainen, eikä halua yksityiselämäänsä myydä lehdellä. Satu on kiireinen kuntoklubiyrittäjä.


    • Waude!

      Olisko siinä ihan kattoluukku ja vaaleata nahkaa penkit, uusi hurmaava tuoksu. Sähköiset ikkunat ja ilmastointi? Kelpais kyllä mullekin.

      • Puolisoa etsimässä

        Korteklaani taas asialla. Eihän tyttöystävän tarvitse välttämättä olla fiksu, kelpasihan Martinakin sellaisenaan.


    • Waude1

      Olisko siinä ihan kattoluukku ja vaaleata nahkaa penkit, uusi hurmaava tuoksu. Sähköiset ikkunat ja ilmastointi? Kelpais kyllä mullekin.

      • No ei oo waude

        Saanut auton lainaan... Viikon päästä hyppää ratikkaan....


      • Sadulla pyyhkii hyvi
        No ei oo waude kirjoitti:

        Saanut auton lainaan... Viikon päästä hyppää ratikkaan....

        Kateus vie kalatkin vedestä. Sapettaako ?


    • Voi voi Maraa

      Martinaa ottaa päähän.... kyllähän sen ymmärtää kun oma elämä on täysin päin per.sttä ja Sadulla menee hienosti.

    • clk 350

      Täytyyhän tytöllä auto olla, kuka sitä nyt bemarilla pullistelis.

    • Huulet puuttuu

      Sadulla ei ole huulia ja outo purentavika.

      Martinan kroppa parempi, urheilullinen ja lihaksikas. Satu on vain... tavallinen.

    • Mara Fani

      Kummalla on enemmän ulosOtossa, kumpi on ykkönen siinä?

      • Permpi <missi

        Satu oesee mennen tullen artinan ihan kaikessa. Upeallla kropallaan, kalliimmat sonssarilahjat kuin julku kampaajallakäynti. Martina on kansan valitsema Miss Suomi. Miehet tykkäävät Sadun rennosta olemuksesta ja siitä, töllä on pilkettä silmäkulmassa. Ruskeat ja iloisat silmät. Martinalla on aina ollut se typerä tyhjä katse, joka kertoo hänen "sieluttomuudestaan

        Satu voitti 6-0 Martinan ja sesiitä.


      • Mara voitti
        Permpi <missi kirjoitti:

        Satu oesee mennen tullen artinan ihan kaikessa. Upeallla kropallaan, kalliimmat sonssarilahjat kuin julku kampaajallakäynti. Martina on kansan valitsema Miss Suomi. Miehet tykkäävät Sadun rennosta olemuksesta ja siitä, töllä on pilkettä silmäkulmassa. Ruskeat ja iloisat silmät. Martinalla on aina ollut se typerä tyhjä katse, joka kertoo hänen "sieluttomuudestaan

        Satu voitti 6-0 Martinan ja sesiitä.

        Martinalla paremmat mahatatskat.


      • Lumikenttien hutsu
        Mara voitti kirjoitti:

        Martinalla paremmat mahatatskat.

        Kunnia menee mutta maine kasvaa


      • Permpi permpi...
        Permpi <missi kirjoitti:

        Satu oesee mennen tullen artinan ihan kaikessa. Upeallla kropallaan, kalliimmat sonssarilahjat kuin julku kampaajallakäynti. Martina on kansan valitsema Miss Suomi. Miehet tykkäävät Sadun rennosta olemuksesta ja siitä, töllä on pilkettä silmäkulmassa. Ruskeat ja iloisat silmät. Martinalla on aina ollut se typerä tyhjä katse, joka kertoo hänen "sieluttomuudestaan

        Satu voitti 6-0 Martinan ja sesiitä.

        Mitä tarkoittaa permpi? oesee? artinan? sonssari? julku? töllä? iloisa? Uutta salakieltä?

        Eikä Martina ole kansan valitsema Miss Suomi.

        Satu on hammasvikainen laihaläski, ei yhtään sporttinen. Martinalla on upeat silmät!

        http://websta.me/p/778019723418381897_247791642

        Sadun sopimus Panoksen kanssa on päättynyt aikoja sitten.

        Niin mitä se tekee työkseen? Esittelee energiajuomaa?


    • yhyiiiii

      mistäs tiet mitä lisukkeita sil suppusuulla on ?? kauhea suu!!

      • bussikyyti

        Kummatkin hyvännäköisiä keskimääräiseen suomalaiseen verrattuna. Stefu pelimies ja tällasilla naiset vaikka vaihtuu. Ei ole vika nainen ja Mersun arvo vähenee, jo tänään...


    • Marttiina on parempi
    • its..true

      Hagert, Lindberg,Lumberg.....sukua..

    • bändäri-hutsu

      Onko Martinan Ruotsin mustalaisen tyttö??
      Anne- äiti BÄNDÄRIÄ siunattiin kolmen eri miehen lapsilla. YKSI TAIS OLLA
      MANNEN LAPSI.

      Ulkonäkö ja teot viittaisivat sellaseen iskään....

    • 16+5

      Onko tämä S Tuomisto se ex-missi joka voitti Tanssii Tähtien kanssa kisan joitakin vuosia sitten?
      Muistuttaa kasvoiltaan hiukan nuorta Anna-Lisa Tilusta (Ylen tv kuuluttaja).
      Onko Satukin Stefua vanhempi, en ole ikäänsä mistään bongannut, toisaalta samapa tuo jos hyvin menee.

      • Silmäniloa

        Joko se Mersu on bongattu jossain?


      • Mersun noloin
        Silmäniloa kirjoitti:

        Joko se Mersu on bongattu jossain?

        Etuvetoinen nysvä.


    • rattijuoppo Mara

      Kukaan ei ole niin hullu, että sponssaisi rattijuopolle Aitolehdelle auton.Martina ajelee muiden nimissä olevilla autoilla, kun ei ulosottovelkaisena voi edes omistaa autoa. Kuinkahan nopeasti menee kortin takaisin saatuaan kännissä rattiin...

      • hik ja yhdet vielä

        Ei sitä autoa kortilla ajeta....


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe