Helluntailaisuus leviää

hellun tai

Helluntailaistyyppinen kristinusko on jo vuosikymmenien ajan ollut maailman nopeimmin leviävä kristinuskon muoto, eikä sen suosioon maailmalla ole yhtä selitystä. Aihetta käsittelee Kotimaa Pro.

Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen nostaa esiin kokemuksellisuuden ja henkilökohtaisuuden.

– Erityisesti köyhää maailmaa ajatellen helluntailaisuuteen liittyy kokemukseen vetoamisen ohella "sopiva" moraali- tai parannussaarna. Heikoissa yhteiskunnissa se on yksi keino, jolla ihmiset saavat elämäänsä ryhtiä, Saarinen sanoo.

Euroopan helluntaiyhteisön sekä Maailman helluntaiyhteisön lähetyskomission puheenjohtaja Arto Hämäläinen pitää helluntailaisuuden leviämisen tärkeimpänä teologisena syynä pitäytymisen raamatulliseen teologiaan.

– Raamattua kunnioitetaan Jumalan sanana, Raamattua selitetään Raamatulla, se otetaan totena arkielämän keskellä, hän tiivistää.

Ylipäätään helluntailaisuuden menestystä selittävät Hämäläisen mielestä Kristus-, Raamattu-, seurakunta- ja lähetyskeskeisyys, sekä vahva maallikkopainotus. Helluntailaisuudessa otetaan todesta myös henkivallat.

– Ne ovat todellisuutta monien muiden mantereiden ihmisille, olipa heidän uskonnollinen taustansa mikä tahansa. Ei siinä päästä pitkälle liberaaliteologisella pohdiskelulla, riivaajat eivät pelkää sofistisia teologisia esityksiä, vaan Jeesuksen nimeä ja siihen liittyvää voimaa, Hämäläinen sanoo.

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/helluntailaisuus-leviaa-koska-ottaa-henkivallat-todesta/

..."riivaajat eivät pelkää sofistisia teologisia esityksiä, vaan Jeesuksen nimeä ja siihen liittyvää voimaa, Hämäläinen sanoo."

Amen!

1

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköhän suurin houkutin helluntailaisuuteen ole Helluntailiikkeen nykyinen suuntaus korostaa kokemuksia ja ihmeitä. Ihmiset juoksevat ihmeiden perässä ja erityisesti köyhissä maissa, jossa kattavaa sairaanhoitoa ei ole, ovat ihmiset tottuneet juoksemaan jos kenen poppamiehen parannettavana.

      Puheenjohtaja Arto Hämäläisen on aivan turha näin väittää mitään muuta. Helluntailais-karismaattisuus on uususkonto, joka on viime vuosikymmeninä etääntynyt Raamatun teologiasta ja keskittynyt kokemuskristillisyyteen. Hyvin paljon valheiden avulla (ihmeparantumiskertomukset, kuolleistaherättämiset) tuo liike saavuttaa herkkäuskoisten ihmisten kannatuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe