Työurat pidemmiksi

Make Maalta

Marssijärjestys pitäisi olla, että nuoret ensin täystyöllistetään.
Miten nuorilla voisi olla työtä, jos avoimia työpaikkoja ei synny vanhempien antaessa tilaa nuoremmille.
Suurimmat ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja monet heistä sinne päätyneet työttömyyden kautta, mutta paljon nuorempina kuin tänä päivänä olisi mahdollisuus. Olikohan jo niin, että 53 vuotiaalla oli mahdollisuus putkeen tai sinne päin ja myös paremmin ehdoin ja karttumin.
Eläkeuudistus aikoinaan rokotti juuri meitä vuonna 1950 ja jälkeen syntyneitä ja siitä nuorempaan päin aina heikentyen, joten me emme saaneet tänä päivänä mahdollista karttumaa alle 23 vuotiaana tehdystä työstä ja meille ei lasketa parasta mahdollista karttumaa kuten alle 1950 syntyneille.
Olemme siis väliinputoajia mitä suuremmassa määrin ja nyt ollaan mattoa vetämässä lisää jälkojen allta.
Mitä väliä jos terveys kestäisi ja olisi se niin monen kaipaama työpaikka, mutta kun se ei ole jokaisen oikeus ja meitä joilla ei ole suojatyöpaikkaa on todella paljon.
Hyvä noiden on säätää lakejaan joita kurjistaminen ei koske, ja on myös monia työpaikkoja joista ei ole pelkoa jäädä työttömiksi.
Jolla on työtä ja terveyttä pärjää varmasti, silti juuri puhutaan että työntekoa pitää tehdä kannattavammaksi, vaikka sitä se on jo nykyisin, mitä enenevässä määrin.
Kaikkien tulisi tietää mikä puolue on kaiken takana ja toimia seuraavissa vaaleissa.
Vaikka usko tässä on koetuksella politiikkojen suhteen puoluetta katsomatta, mutta pahinta työttömille ja pienipalkkaiselle ja pienellä eläkkeellä oleville on kuitenkin tuo politiikkka, mitä yksi ryhmä ylitse muiden harrastaa köyhien kustannuksella.

13

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työtön 59v

      Mitenkä käy, nyt Kokoomuksen Stubbi jo uhkaili, että jos ei eläkeneuvotteluissa sopua, niin hallitus voi päättää asiasta itse ja Kokoomus EK:n herrojen nuorassa, saa pelätä miten tässä käy.
      Voivatko ilman siirtymäaikaa poistaa ansiosidonnaisen lisäpäivät ja heittää meidät ikääntyneet nyt päivärahalla olevat ja lisäpäiviä odottavat köyhyysloukkuun?
      Kukaan ei palkkaa 59 vuotiasta töihin, kun sairauksiakin on, työhistoriaa takana yli 40 vuotta, lapsesta asti töissä ja nyt työtön, joku kohtuus yhteiskunnassa pitäisi olla meitä köyhiä, ikääntyneitä kohtaankin, kokoomuksen toimet on nähty, häikäilemätön omien etujen ajaminen, ja köyhien vähättely, kuten tämä tuorein ministerijupakka taas osoitti.
      Sak on ainoa toivomme, kunpa oikeus voittaisi, ettei meitä laiteta kadulle kerjäämään, veroja on maksettu yli 40 vuotta.

      • mitä hölmöyttä!

        Harmi vain että tuo Stupido on onnistunut saamaan nuoret uskomaan, ettei ole tarvetta kuulua liittoon. Liitto on aina ollut ja on aina oleva duunareitten ainoa suoja vastaan näitä kapitalistiverenimijöitä! Ja sitten on Stupido & Co. myös saanut monet duunarit uskomaan, että kannattaa äänestää Kokoomusta, jottei tarvitse maksaa muutamaa euroa perintöveroa jos vanhemmilta jää jotain yli. Siitähän Wahlroos että muut sikarikkaat taputtavat duunaria selkään!

        Joudumme nyt kaikki duunarit maksamaan tästä nykypolven tyhmyydestä, kun niille riittää että Stupido twiittaa jotain kivaa ja lähettää kuvia itsestään netissä!


      • frdxnx

        sulta ne poistaa kaiken ...käy juuri niiku peloittikin sinua.


    • 50-luku

      Itsekin jouduin toteamaan eläkekertymän epäoikeudenmukaisuuden äskettäin, kun tein hakemusta työkyvyttömyyseläkettä varten. Kun selvitin työhistoriaani 15-vuotiaasta 23 vuoden ikään, se potti oli melkoisen suuri tai ainakin olisi iso lisä sen jälkeiseen ammattiuran aikana kertyneeseen eläkkeeseen.
      Pitkiä päiviä ja useita vuosia työssä, joita ei huomioida ollenkaan!

      Eläkeyhtiö vähättelee, kutsuu niitä "kesätöiksi" ja ikään kuin harrastustoiminnaksi.
      Epäreilua. (no, eläkehakemuskaan ei mennyt läpi)
      Vanhoja väliinputoajia olemme.

    • Byro B

      Me 60-luvulla syntyneet olemme enemmänkin väliinputoajia kuin te 50-lukulaiset. Silloin se putki on ainakin historiaa, kun ite lähestyn 60v. Olin töissä alle 23v ja olin hoitovapaalla eikä silloin kertynyt eläkettä. Nyt suunnittelevat työmarkkinatuesta jotain siltaa eläkkeelle, ovat kai tunnustaneet ettei 50v töitä saa.

    • Pahalta näyttää

      Kusessa ollaan kaikki ja porukkka työssäollessaan liittyy Loimaan kassaan, siinä tehdään karhunpalvelus muillekin, Sak ja ammattiliitot jäsenvoimallaan, puolustavat vielä meitä, mutta Loimaan liittoliaiset antavat tukensa kokoomuslaisille ja EK:lle, sehän heillä on tavoitteenakin.
      Sak on eläkeneuvotteluissakin pitänyt puoliamme, Ek ajaa heikennyksiä.
      Loimaan kassalaiset syövät oman tulevaisuutensa ja seuraavien polvien myös.

    • hölmistynyt

      Massatyöttömyys koskettaa pian miljoona ihmistä Suomessa.
      Onko se Suomalaisten työttömien ja työttömäksi joutuvien syy?
      Ristiriitaista

      • Tää outoa on ?

        Eu:n kaavailemat lisäpakotteet syöksisi maan vaikeaan taloudelliseen taantumaan tai lamaan.Tulossa olisi Suomessa jopa yli10000 työpaikan menetys.
        Tulisi taas yli 10000" työtä välttävää" lisää muiden ennestään "työtä karttavien" lisäksi.

        Politiikot ovat niin ystävällisiä, että työnteosta pyritään tekemään kannatavampaa kuin työttömyydestä : D ohho!

        En ymmärrä yhtään kun kaikki tuntemani ja tietämäni työttömäksi joutuneet, tai työttömyys uhan alla olevat, ovat paniikissa ja äärimmäisen masentuneita tilanteesta. Ovatko he jotenkin poikkeavia?


      • En olisi uskonut
        Tää outoa on ? kirjoitti:

        Eu:n kaavailemat lisäpakotteet syöksisi maan vaikeaan taloudelliseen taantumaan tai lamaan.Tulossa olisi Suomessa jopa yli10000 työpaikan menetys.
        Tulisi taas yli 10000" työtä välttävää" lisää muiden ennestään "työtä karttavien" lisäksi.

        Politiikot ovat niin ystävällisiä, että työnteosta pyritään tekemään kannatavampaa kuin työttömyydestä : D ohho!

        En ymmärrä yhtään kun kaikki tuntemani ja tietämäni työttömäksi joutuneet, tai työttömyys uhan alla olevat, ovat paniikissa ja äärimmäisen masentuneita tilanteesta. Ovatko he jotenkin poikkeavia?

        Ihan vaan niille herroille tiedoksi jotka näitä lakeja säätää, että ottaisin mielelläni työtä vastaan, mistä saisin toimeentulon, ilman, että pitäisi sen lisäksi hakea erilaisia avustuksia ja tukia.

        Sellainen työ olisi Onnen potku ja minusta työllään pitäisi tulla toimeen, eikä näitä täällä kerrottuja 9 eukon töitä saisi enää järjestää, vaan ne pitäisi lailla kieltää.

        Surun päivä oli kun jäin pitkästä työhistoriasta huolimatta työttömäksi, ja alun positiivisuuden jälkeen masennuin, kun alussa vielä uskoin, että työtä tekevälle 49v., kunnon ahkeralle kansalaiselle löytyisi töitä, ja kun sitten sain karvaasti pettyä useista haku yrityksistä huolimatta, niin olihan se järkytys, ja tuo tie jatkuu edelleen.


      • hullua touhua
        En olisi uskonut kirjoitti:

        Ihan vaan niille herroille tiedoksi jotka näitä lakeja säätää, että ottaisin mielelläni työtä vastaan, mistä saisin toimeentulon, ilman, että pitäisi sen lisäksi hakea erilaisia avustuksia ja tukia.

        Sellainen työ olisi Onnen potku ja minusta työllään pitäisi tulla toimeen, eikä näitä täällä kerrottuja 9 eukon töitä saisi enää järjestää, vaan ne pitäisi lailla kieltää.

        Surun päivä oli kun jäin pitkästä työhistoriasta huolimatta työttömäksi, ja alun positiivisuuden jälkeen masennuin, kun alussa vielä uskoin, että työtä tekevälle 49v., kunnon ahkeralle kansalaiselle löytyisi töitä, ja kun sitten sain karvaasti pettyä useista haku yrityksistä huolimatta, niin olihan se järkytys, ja tuo tie jatkuu edelleen.

        Kiitos Paavo Lipposen ja Euron.
        Olemme ku.sessa.
        Äkkiä pois Eurosta ja markka takaisin.
        Markalla saisimme pelivaraa,mutta nyt ei.
        Lisää vain kurimusta eurolla ja työttömyyttä ja kurjuutta.


      • Mitä useampi kokki
        hullua touhua kirjoitti:

        Kiitos Paavo Lipposen ja Euron.
        Olemme ku.sessa.
        Äkkiä pois Eurosta ja markka takaisin.
        Markalla saisimme pelivaraa,mutta nyt ei.
        Lisää vain kurimusta eurolla ja työttömyyttä ja kurjuutta.

        Keskusta, kokoomus ja SDP kaikki olivat viemässä Suomea EU:hun. Muutamia soraääniä oli keskustalaisissa ja SDP:n politiikoissa.
        SDP:n ja keskustan kannattajat vastustivat useat, huonoin tuloksin.

        Mutta miksi Ukrainalaisista osa haluaisi EU:hun ja vielä hullumpaa jos heidät olisi EU:hun ottamassa/otettu kun siellä on talous ollut/on täysin kuralla.
        Kreikka oiva esimerkki kun on hyväksytty EU:hun ja minkälaisin seurauksin.
        Kuka ja ketkä on Kreikan hyväksynyt EU:hun on pitkälle syyllinen olemassa olleeseen taantumaan.

        Heikoilla ollaan kun tuollaisiin virheisiin ei todellakaan olisi varaa, kun sillä on niin mittavan laajat merkitykset EU:hun kuuluvissa maissa ja joilla on ollut negatiiviset vaikutukset klopaalisti. Siis ketkä ovat siitä vireheestä vastuussa, muut kuin Kreikkalaiset itse?

        EU on menossa mitä suuremmassa määrin liittovaltioon päin ja liittovaltiot ei ole ikänä toiminut hyvin, mitä useampi kokki sen huonompi soppa.
        Ukrainan riisi taas kerran osoittaa vanhan sananlaskun paikkansa pitävyyden.


    • luisun_nelikko

      Työttömyys pitenee ja varsinkin ikääntyneillä:

      "Työttömyyden nousua on hillinnyt se, että työvoiman ulkopuolella olevien määrä on kasvanut. TEMin mukaan osin kyse on ikärakenteen muutoksesta, mutta myös piilotyöttömyys on korkealla tasolla.

      Työttömien työnhakijoiden määrä on 2000-luvun ennätystasolla eli 330 000 tänä vuonna ja se kasvaa ensi vuonna 340 000 henkeen. Työttömyys on pitkittynyt ja pitkäaikaistyöttömyys kasvanut. Syyskuussa 2014 keskimääräinen työttömyyden kesto oli 50 viikkoa.
      Huolestuttavin tilanne on yli 55-vuotiailla työttömillä työnhakijoilla, joiden työttömyyden kesto syyskuussa 2014 oli keskimäärin 91 viikkoa.

      Joka kuukausi yli 6000 henkilön työttömyyden kesto ylittää 12 kuukautta. Ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömiä on 93 000 henkilöä vuonna 2014 ja 100 000 henkilöä vuonna 2015. Vaikeasti työllistyvien määrä on kasvanut 170 000 henkilöön. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on 44 000 henkilöä vuonna 2014 ja 45 000 henkilöä vuonna 2015."

      Lähde: http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/tem ennustaa tyollisyyden lasku pysahtyy ensi vuonna 55 vuotiaiden tilanne huono/a1023258

    • diipa daapa

      Putkeen pääse nyt jos on 58v1kk vanha,eli 55-56syntyneet.Nythän potkitaan yli 55v yt:ssä ulos,ei mahista työlistyä,mutta nuoremmat 25-35v pääsevät duuniin tai oppi sopimukseen.On tosi väärin potkia vanhempia duunareita ulos,Ruotsissa laki että viimeksi duuniin tulleet lähtevät ekana,mikä on minusta OK.Kyllä nuoremmat jaksavat valittaa että ei heitä saa potkia duunista,mitähän vanhemmat duunarit ovat joutuneet kokemaan vuosien varrella.Kyllä nuorille paikka löytyy toisin on vanhoilla duunareilla.Vähän kunniotusta vanhempaa väkeä kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4490
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2228
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1437
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      289
      1315
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      60
      1011
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe