Olen avun tarpeessa, mitä teen elämälläni...

Hei kaikki!

Suoritin peruskouluun 7,3:n keskiarvolla. Matemaattisissa aineissa sekä biologiassa ja ruotsissa pääsin hädin tuskin kokeista läpi. Pääsin kuitenkin onnekseni lukioon, johon hain.

Lukion meno oli kuitenkin virhe. Inhoan sitä paikkaa, kaikkea sitä lukemista, teoreettisuutta, ryhmätöitä jne. Kerroin huoltajilleni, että jätän lukion kesken (minua todella ahdistaa siellä ja olen useasti meinannut purskahtaa itkuun tunneilla, kun en tajua mistään mitään ylempänä mainitsemistani aineista) ja haen kymppiluokalle täksi lukukaudeksi, ja jos se ei onnistu, niin ensi vuodeksi sitten. Kymppiluokan kautta hakisin amikseen kouluttautumaan media-asssistentiksi.

Ongelma onkin se, että he eivät sulata tätä. Heidän puolestaan voin "olla luuseri ja mennä siitä, mistä aita on matalin", mutta he haluavat, että, kunnes kymppiluokalle pääsyni varmistuu, käyn lukiota. Olen kertonut heille, kuinka ahdistun siellä ja miten vihaan sitä paikkaa. Tunneilla tekee vain mieli avata ikkuna ja hypätä alas. He eivät kuitenkaan suostu siihen, että olisin kotona, kunnes pääsen 10.luokalle. Minun on heidän mukaansa käytävä lukiota, mikä on minusta todella turhauttavaa, kun kuitenkin olen sieltä eroamassa, eikä minulla ole ystäviäkään siellä. (Kaverien puute siellä ei kuitenkaan vaikuttanut lopettamispäätökseeni)

Vihaan lukiotani, minä todella vihaan. Kaikki voimani menevät siihen, ja minun tapauksessani, menettäisin kaiken aikani, jos haluaisin päästä kokeista läpi. Lähtökohtani ovat niin surkeat, sillä peruskoulussa pääsin läpi lukematta yhtään ja lusmuilemalla.

Olen myös huomannut itselläni useat masennuksen oireet, kuten jatkuvaa väsymystä 8h yöunista riippumatta, ärtyneisyyttä ja fyysisiä kipuja syyttä. Masennuskaan ei auttaisi edesottamuksiani lukiossa. Olen aivan uupunut, astianpesukoneenkin tyhjentäminen on nykyään työlästä minulle. En ole tästä avautunut kellekään, en halua terapiaa, sellaiset tilaneet ovat minulle todella epämiellyttäviä.

En olisi aikonut lukioon enää mennä muuta kuin puhumaan opon kanssa mahdollisuuksista kymppiluokalle pääsyyn. Nyt en aio tehdä sitäkään. Minulle riitti.
Muutan isovanhempieni luokse, jotka ovat herttaisia ja rakastavia ihmisiä. Aion maksa omat ruokani ja sähkönkulutuksenkin, jos tarve. En aio hankkia töitä mistään, vaan olen vain pävät pitkät heidän luonaan.

Minulla on tasan yksi suunnitelma tulevaisuudelleni. Aion käyttää kaiken aikani siellä romaanin kirjoittamiseen. Tarinassani on nyt 95 sivua ja Google Driven sivut ovat valtavia, joten painettuna siinä olisi sitäkin enemmän. Tiedän, että valmistuttuaan tarinassa on sivuja yli 600. Uskon myös, että siitä tullaan tekemään elokuva- tai/ja tv-sarja ja, että siitä tulee maailmanlaajuinen menestys.
Tämä kaikki on toki epävarmaa, eikä alalla mene erityisen hyvin, mutta olen niin masentunut ja välinpitämätätän, että olen valmis laittamaan kaiken tämän kortin varaan.

Mielummin epäonnistun nuorena kirjalijana ja tulen spurguksi, kuin olen lukiossa.

Kaikki vastaukset ovat tervetulleita, sillä tarvitsisin todella apuanne! Mitä minun kannattaisi nyt tehdä? Entä ovatko huoltajani sydämettömiä mulkkuja, vai eivät?

(Ja kirjoitustaidoistani on turha vetää johtopäätöksiä tämän tekstin perusteella, keskustelupalstallahan sitä tässä ollaan) :)