Olen avun tarpeessa, mitä teen elämälläni...

Neptune

Hei kaikki!

Suoritin peruskouluun 7,3:n keskiarvolla. Matemaattisissa aineissa sekä biologiassa ja ruotsissa pääsin hädin tuskin kokeista läpi. Pääsin kuitenkin onnekseni lukioon, johon hain.

Lukion meno oli kuitenkin virhe. Inhoan sitä paikkaa, kaikkea sitä lukemista, teoreettisuutta, ryhmätöitä jne. Kerroin huoltajilleni, että jätän lukion kesken (minua todella ahdistaa siellä ja olen useasti meinannut purskahtaa itkuun tunneilla, kun en tajua mistään mitään ylempänä mainitsemistani aineista) ja haen kymppiluokalle täksi lukukaudeksi, ja jos se ei onnistu, niin ensi vuodeksi sitten. Kymppiluokan kautta hakisin amikseen kouluttautumaan media-asssistentiksi.

Ongelma onkin se, että he eivät sulata tätä. Heidän puolestaan voin "olla luuseri ja mennä siitä, mistä aita on matalin", mutta he haluavat, että, kunnes kymppiluokalle pääsyni varmistuu, käyn lukiota. Olen kertonut heille, kuinka ahdistun siellä ja miten vihaan sitä paikkaa. Tunneilla tekee vain mieli avata ikkuna ja hypätä alas. He eivät kuitenkaan suostu siihen, että olisin kotona, kunnes pääsen 10.luokalle. Minun on heidän mukaansa käytävä lukiota, mikä on minusta todella turhauttavaa, kun kuitenkin olen sieltä eroamassa, eikä minulla ole ystäviäkään siellä. (Kaverien puute siellä ei kuitenkaan vaikuttanut lopettamispäätökseeni)

Vihaan lukiotani, minä todella vihaan. Kaikki voimani menevät siihen, ja minun tapauksessani, menettäisin kaiken aikani, jos haluaisin päästä kokeista läpi. Lähtökohtani ovat niin surkeat, sillä peruskoulussa pääsin läpi lukematta yhtään ja lusmuilemalla.

Olen myös huomannut itselläni useat masennuksen oireet, kuten jatkuvaa väsymystä 8h yöunista riippumatta, ärtyneisyyttä ja fyysisiä kipuja syyttä. Masennuskaan ei auttaisi edesottamuksiani lukiossa. Olen aivan uupunut, astianpesukoneenkin tyhjentäminen on nykyään työlästä minulle. En ole tästä avautunut kellekään, en halua terapiaa, sellaiset tilaneet ovat minulle todella epämiellyttäviä.

En olisi aikonut lukioon enää mennä muuta kuin puhumaan opon kanssa mahdollisuuksista kymppiluokalle pääsyyn. Nyt en aio tehdä sitäkään. Minulle riitti.
Muutan isovanhempieni luokse, jotka ovat herttaisia ja rakastavia ihmisiä. Aion maksa omat ruokani ja sähkönkulutuksenkin, jos tarve. En aio hankkia töitä mistään, vaan olen vain pävät pitkät heidän luonaan.

Minulla on tasan yksi suunnitelma tulevaisuudelleni. Aion käyttää kaiken aikani siellä romaanin kirjoittamiseen. Tarinassani on nyt 95 sivua ja Google Driven sivut ovat valtavia, joten painettuna siinä olisi sitäkin enemmän. Tiedän, että valmistuttuaan tarinassa on sivuja yli 600. Uskon myös, että siitä tullaan tekemään elokuva- tai/ja tv-sarja ja, että siitä tulee maailmanlaajuinen menestys.
Tämä kaikki on toki epävarmaa, eikä alalla mene erityisen hyvin, mutta olen niin masentunut ja välinpitämätätän, että olen valmis laittamaan kaiken tämän kortin varaan.

Mielummin epäonnistun nuorena kirjalijana ja tulen spurguksi, kuin olen lukiossa.

Kaikki vastaukset ovat tervetulleita, sillä tarvitsisin todella apuanne! Mitä minun kannattaisi nyt tehdä? Entä ovatko huoltajani sydämettömiä mulkkuja, vai eivät?

(Ja kirjoitustaidoistani on turha vetää johtopäätöksiä tämän tekstin perusteella, keskustelupalstallahan sitä tässä ollaan) :)

4

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnea matkaan.

      jaa a mitäköhä tähä ny sanois kun olet selvästi keskiverto ihmistä tyhmempi. peruskoulu menestyksesi on kohtalainen, en ymmärrä miten lukio voi tuottaa tuskaa. ne kurssit mistä ei vaan tajua tai halua tajuta mitään, niistä otetaan se hikinen vitonen. lukio on kuin peruskoulu mutta muutamissa aineissa mennää hieman syvemmälle asiaan (matikka, kielet esim). pitäisi sujua lukematta, jos sulla yläastekin meni. mutta en ny tarkalleen tiedä ahdistiko se ettet osaa enemmän vai ne harvat ryhmätyöt ja teoreettisuus. teoriaa ja lukemista joudut amiksessakin harrastamaan, tosin vähemmän.

      voithan aina feikata että käyt koulussa. koeta puhua vaikka opolle ettei vaan lähe soittamaan vanhemille ja selität 10 luokka tilantees yms.

      jos koet että sulla on oikeasti masennus niin hae apua. se on sairaus.

      joten sinnittelet sinne asti kunnes 10 luokka alkaa. älä laitaa mitää jonkin pahaisen kirjan varaan. se on todennäköisesti paljon paskempi kuin mitä itse kuvittelet.

      vanhempas varmaa välittää susta kun haluavat että saat lakin ja pääset mahollisesti korkeakouluun. etenkin kun toinen vaihtoehtosi amiksen puolella on media ala jolla tänä päivänä ei ole paskaakaan töitä.

    • KJNN

      Kirjoitustaidossasi ei ole mitään oleellisia puutteita. Lukioon meno runsaan seiskan keskiarvolla on todella aika turhaa, etenkin, jos et tunne lukiota oikeaksi kouluksi itsellesi.

      Sanot maksavasi ruokasi isovanhempiesi luona asuessasi saamatta mistään palkkaa, koska ei aio pyrkiä töihin. Aiotko siis itse valmistaa setelit, joilla elätät itsesi?

      Koska en ole nähnyt romaaniasi - sehän ei ole edes valmis vielä - en osaa sanoa mitään sen kaupallisista mahdollisuuksista.

    • Miriam*S*

      Eka jakso menossa ja kaikki ahdistaa, ymmärrän hyvin. Itselläni oli ihan sama ongelma, vaikka keskiarvoni peruskoulussa olikin vähän yli 8 luokkaa.

      Älä kulta jätä lukiota kumminkaan kesken vaan käy ihan pari kurssia vaikka per jakso ja opiskele sitten niiden kurssien sisällön kunnolla. Kerro opollesi, että sinulla on suuria oppimisvaikeuksia ja tarvitset hitaan tahdin ja opiskelet Vain niitä kursseja jotka korvaavat myös ammattikoulun pakollisia kursseja. Niin et ole vain paikoillasi, vaan opiskelet jo ammattikoulu-aikaasi varten.

      Muistat vaan yrittää vieläkin enemmän, lue seuraavaksi käytävä kappale aina jo ennen kuin tunti alkaa JA kysyä heti opelta jos tulee vaikea tehtävä/asia vastaan.

    • hytrfx

      Luulen jossain määrin ymmärtäväni sinua. En silti suosittele lukion keskeyttämistä. Sen sijaan otat seuraavassa jaksossa vain pari kurssia. Olet edes käyvinäsi lukiota. Jos vielä joulun jälkeen tuntuu samalta kuin nyt, sitten otat uudelleen esille ammattikouluun siirtymisen ja kenties kaksoistutkinnon.

      Mutta varoitan media-assistentin opinnoista. Ne johtavat työttömäksi.

      Kirjaa voit kirjoitella niin paljon kuin haluat. Hyvän kirjan ei tarvitse olla 600-sivuinen. Vähempi on yleensä parempi.

      Oletko muuten puhunut ongelmistasi isovanhempiesi kanssa? He ovat ymmärtäväiset. Jospa käväisisit heidän luonaan tai juttelisit puhelimitse. Se voisi vähän helpottaa.

      Vanhempasi vaikuttavat varsin kunnollisilta ja uskon heidän ajattelevan sinun parastasi. Olisitko sinä vielä heitäkin fiksumpi ja yrittäisit ymmärtää heitä vähän?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3548
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      194
      1648
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1317
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1182
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      863
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      845
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      799
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      51
      799
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe