Ilmestys

gdfh

TÄSTÄ ALKAA ILMESTYS:

Ilm. 3:10, 1 Tess. 1:10 Kello on 9 aamupäivällä. Rouva Andersen istuu radion ääressä ja kuuntelee lastentuntia. Noin neljä, viisi minuuttia on kulunut, kun ohjelma äkkiä katkaistaan. Huomiota herättävä uutinen Oslosta: kaupunki pakokauhun vallassa! Poliisiviranomaiset ilmoittavat, että on tapahtunut jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Sangen monta, ei tiedetä kuinka monta, lasta ja aikuista on kadonnut tietymättömiin. Viranomaiset eivät voi heitä kuuluttaa, koska kadonneita on niin paljon. Niitä perheitä, joita katoaminen on koskenut, kehotetaan antamaan mahdollisimman selvä ilmoitus viranomaisille. Muutaman minuutin kuluttua ilmoitetaan, että suurtorilla kaksi kaupantekijää on hävinnyt kesken työtään. Eräs kukkien ostaja kertoo, että hänen maksaessaan kukkiaan myyjälle, tämä hävisi vaihtorahaa antaessaan. Sama ostaja kertoi myyjän sanoneen: "Kiitos Jeesus." Ja niin hän oli hävinnyt. Hän hieroi silmiään, sillä hänestä näytti kuin sumua olisi ollut hänen edessään, mutta kukkakauppias oli poissa, samoin sumukin. Siinä samassa alkoi eräs nuori äiti huutaa hirveästi ja riuhtoa tyhjää lastenvaunua. Hän juoksi ja huusi: "Joku on varastanut lapseni. Se oli 8 kk ikäinen poika. Missä on poliisi?" Poliisi oli kyllä lähellä, mutta hän ei voinut tehdä mitään. Joka puolelta kuului huutoa ja kohua. Eräs kauppias juoksi ulos liikkeestään ja huusi: "Auttakaa, kaksi liikeapulaista hävisi yhtäkkiä myymäläpöydän takaa!"

TUKHOLMA, KÖÖPENHAMINA, HELSINKI...

Myös Tukholmasta ilmoitetaan, että suuri joukko ihmisiä on kadonnut samalla tavalla kuin Oslossakin, ja kaupunki on pakokauhun vallassa. Nyt myöskin Kööpenhamina ja Helsinki ovat ilmoittaneet samaa. Maaseudultakin on saatu tietoja katoamistapauksista. Joka paikasta on lapsia ja aikuisia kadonnut. Poliisi ei voi selvittää tätä asiaa. "Ulf", sanoo rouva Andersen, "mitähän tämä nyt on?" Hän astelee ulos kadulle ja silmäilee kaunista huvilakaupunkia. Kauniita pikkutaloja aitauksen ympäröimänä. Tuolta tulee rouva Häland. Hän peittää kasvonsa käsillään ja huutaa toivottomasti: "Ruth, Ruth!" Siinä samassa hän huomaa rouva Andersenin ja kysyy häneltä: "Oletko nähnyt ketään vierasta kulkevan täältä? Ruth on kadonnut. Hän istui rapulla ja katseli, kun minä leikkasin ruusupensasta. Hän on poissa. Huusin huutamistani, mutta kukaan ei vastannut. Minusta tuntui, että joku nousi ylös seinää pitkin, mutta olen varmaan pyörryksissä." "Ruth, missä olet? Kuka hänet vei?" Hän itkee katkerasti. "Mutta tuoltahan tulee Andersen. - Tuletko sinä nyt, tähän aikaan", kysyy rouva Andersen, "kellohan on vasta puoli kymmenen?" - "En jaksanut enempää. Kaikki on sekaisin työpaikalla. Monet työmiehet ovat hävinneet salaperäisellä tavalla. Koneet pysähtyivät äkkiä. Luulimme onnettomuuden tapahtuneen. Etsimme heitä, mutta heistä ei näkynyt jälkeäkään. Silloin eräs, joka oli kulkenut hengellisissä kokouksissa ja sanoo itseään kristityksi, alkoi huutaa: "Nyt se on tapahtunut!"

"JEESUS ON NOUTANUT OMANSA - MINÄ JÄIN JÄLJELLE!"

"Mikä sitten on tapahtunut?" kysyin. "Jeesus on noutanut omansa." Hän itki ja huusi: "Minä jäin jäljelle, minä jäin jäljelle." Pyysin häntä vaikenemaan, mutta hän vain yltyi. Oli kauheaa kuulla häntä. Näytti, että monella olivat asiat samalla tavalla. Jätin kaikki ja läksin. Saamme kuitenkin ylitöitä tänään. Kaupungin keskustassa oli suoranainen sekasorto. Liikenne oli aivan lamassa. Monta autonkuljettajaa oli hävinnyt autoistaan ja linja-autoista. Raitiovaunut seisoivat paikoillaan pitkissä riveissä. Ne kuljettajat, jotka olivat jäljellä, yrittivät pujottautua eteenpäin. Ihmiset olivat puolihulluja. He juoksivat edestakaisin omaisiaan etsien. Poliisi ei voinut mitään." Rouva Häland vääntelee käsiään, itkee ja juoksee kotiinsa. Andersen ja hänen vaimonsa menevät sisälle.
http://www.hengellinenkotikirjasto.fi/92150744

7

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisää sanoja

      Radio antaa lisää tietoja kadonneista. Merellä monista laivoista on hävinnyt ihmisiä. Synnytyslaitokselta ovat kaikki vastasyntyneet hävinneet. Hoitajat ovat pelon vallassa. Äidit valittavat epätoivoisina. Monet hoitajat ovat myöskin poissa. Vanhainkodista on myös hävinnyt monta vanhusta. Radio ilmoittaa kello 11, tällä kertaa Lontoosta, että siellä on myöskin kello 9 hävinnyt koko maasta suuri joukko lapsia ja aikuisia. Se on selittämätöntä. Monet papit ovat kutsuneet seurakuntansa koolle. He ovat todenneet, että rukoilevat ja tosiuskovaiset ovat poissa. Monta pappia ja saarnaajaa on kadonneiden joukossa. Eräs piispa jossakin suuressa hiippakunnassa on kutsunut pappinsa koolle. Nyt on kolme ja puoli tuntia kulunut ensimmäisestä tiedonannosta Oslosta. Koko ajan on virrannut tietoja uusista katoamisista kaikkialta. Kauko-ldästä, Koreasta tulee mitä huomiota herättävin uutinen: monta tuhatta henkilöä on kadonnut, niiden joukossa paljon sotilaita. Jos yrittäisi kuvailla tilannetta, se olisi aivan mahdotonta. Kaikki ovat pelon vallassa. On kyllä monia, jotka sättivät ja kiroilevat niin Jumalaa kuin ihmisiäkin. ”Emme olleet valmiina” Eräs mies juoksee kadulla, vääntelee käsiään ja huutaa: ”Olkaa varuillanne! Kohta me kaikki katoamme!” –Hän on kadottanut järkensä. Eräs vanha nainen seisoo kädet ristissä ja katselee taivaalle. Hän sanoo:”Ei, ei – kun emme olleet valmiina Hänen tulonsa edellä, Hän ei enää tule ketään noutamaan.Herra Jumala, Jeesus, auta meitä. Nyt se on tapahtunut,en uskonut että Hän näin nopeasti tulisi. En ollut kyllin valveilla.

      "lltalehdissä on selostus tapahtumista. Ihmisiä kehotetaan olemaan rauhallisia. Poliisit ja viranomaiset työskentelevät kuumeisesti saadakseen selville kadonneitten lukumäärän. Tiedemiehet, erityisesti meteorologit, ovat toiminnassa löytääkseen syyn tähän salaperäiseen tapahtumaan. Nyt alkaa tulvia tietoja Amerikan itävaltioista. Poliisit saavat lisää tietoja kadonneista ihmisistä. Vaikeita liikenneonnettomuuksia on tapahtunut asian yhteydessä, ja monet ihmiset ovat menettäneet henkensä. Uutisista päätellen tämä tapahtuma on koskettanut koko maailmaa. Maapallon eteläosassa on tapahtunut samaa kuin täälläkin. Hirveä levottomuus vallitsee kaikkialla. Näyttää siltä, etteivät ihmiset uskalla mennä levolle yöksi. Kaduilla neuvotellaan hysteerisesti tapahtuman johdosta. Tullaan lopulta siihen tulokseen, että kristityt ja kristinusko ovat olleet siihen suurimpana syynä. Ne, jotka henkilökohtaisesti tunsivat kadonneita, tiesivät kertoa, että he olivat uskovaisia "intoilijoita" ja viattomia lapsia. Eräs työläinen oli sanonut: "Nyt on Hans Olsen poissa. Hän on kokenut sen, josta hän aina puhui, että Jeesus tulee pian ja noutaa omansa pois." "Niin", vastaa joku toinen, "meidänkin joukossamme oli yksi tuollainen. Nyt hänkin on poissa. Nyt täytyy viranomaisten puuttua asiaan ja kieltää uskonnolliset asiat. Tämä tapaus ei saa toistua." "Oi ei", huudahtaa yksi joukosta. "Tämä ei tule enää koskaan tapahtumaan! Olisimmepa vain kuunnelleet, mitä saarnattiin, niin meidän kohtalomme olisi ollut toinen. Nyt meidän on pakko elää tässä sekasorrossa ja tässä helvetissä, ja vielä pahemmaksi se vain muuttuu." "Jaha, sinä uskoit heihin, olisit mennyt heidän mukanaan", sanoi eräs. "Toivomukseni on, että olisin voinut", vastaa tämä ja menee pois. Joku huusi hänen peräänsä: "Sinut pitäisi hirttää, sinut ja kaikki ne, jotka puuttuvat tuohon mielettömään uskontoon."

    • Mietittäväksi

      Siinäpä oli asiaa.

    • Netpunk

      Jarmo on näemmä kopioinut jutun pelastussanomasta.

    • Läski-bontsi

      Olen tuon lukenut aiemmin,mielenkiintoinen tuo näky on.

    • ttkkl

      Ilmestyskirjassa on ilmoitettu, "ettei yksikään aavuus asu heuhin" uskoviin! Ilmestyskirja 7:16.

      • ttkkl

        Ilmestyskirjassa on ilmoitettu, "ettei yksikään palavuus osu heihin" uskoviin! Ilmestyskirja 7:16.


    • ...

      ...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      74
      3374
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3190
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2762
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2062
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1795
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      136
      1442
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1248
    Aihe