Lupaus ylennyksestä peruttiin

reilu_peli

Mulle on lupailtu suullisesti firman puolesta ylennystä jo keväästä lähtien. Homman piti olla selvä, oman pomon kanssa kaikki valmiiksi puhuttu ja käytännössä siis kahden viikon päästä piti alkaa uudet hommat.

No. Nyt tuli kylmä ilmoitus, että eipäs tulekaan mitään ylennystä, kun sellaiset on kuulemma nyt yllättäen kielletty herra toimitusjohtajan päätöksellä.

Tiedän, että olisivat täysin kusessa ilman mun työpanosta. Oon raatanut viimisen vuoden ajan kuin eläin just siksi, että parempia päiviä luvattiin. Tuskin löytäisivät tilalle toista, koska mun työ vaatii tiettyjä ominaisuuksia.

Otanko loparit vai vaadinko lisää liksaa, koska mun työtehtävien vaatimustaso on selvästi kasvanut ja tuo ylennys olisi vain ollut homman "virallistaminen"? Eli käytännössä teen muuten pomon hommia duunarin palkalla.

119

6556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärin......

      "Tuskin löytäisivät tilalle toista, koska mun työ vaatii tiettyjä ominaisuuksia."

      Tuo on yleinen harhaluulo. Yli 30-vuotisen työurani en ole vielä kohdannut työntekijää, jota ei voisi korvata.

      Mutta keskustele palkankorotuksen mahdollisuudesta, mutta älä uhkaile lähdöllä. Se toimii erittäin harvoin, jos koskaan. Perustele hyvin, miksi sinulle pitäisi maksaa enemmän. Ja ihan faktoilla, ei mutulla.

      • 1122334455667788

        Ky ne nyt alottelijan kintuille wirtsasivat oikein kunnolla. H-i-ttojako noita enää kuuntelemaan. Jos vaan on mahdollista vaihtaa työnantajaa, niin vaihda ihmeessä työmaata. Turhia puheita kyllä pidetään ja työmiästä kyykytetään mennen-tullen. Niin tässäkin tapauksessa.

      • Mukavaa, ,, ,
        1122334455667788 kirjoitti:

        Ky ne nyt alottelijan kintuille wirtsasivat oikein kunnolla. H-i-ttojako noita enää kuuntelemaan. Jos vaan on mahdollista vaihtaa työnantajaa, niin vaihda ihmeessä työmaata. Turhia puheita kyllä pidetään ja työmiästä kyykytetään mennen-tullen. Niin tässäkin tapauksessa.

        Kärsivällisyys palkitaan paremmin kuin paniikissa singahtelu. Suosittelen malttia joka asiassa, avaa paljon enemmän mahdollisuuksia kuin se siltojen polttaminen.

    • reilu_peli

      Jep, faktoja kyllä riittää ja pomokin on ne myöntänyt, saattaapa jopa löytyä kirjallisenakin tuo.

      Vetäydyn tässä nyt ensin ns. duunarin tasolle pariks viikoksi, jotta huomaavat mistä mulle tällä hetkellä maksetaan. Sen jälkeen meen esittämään palkkatoiveet perusteluineen.

      On totta, ettei kukaan ole korvaamaton. Sanotaanko, että nää on taiteellisia ominaisuuksia ja luovuutta, joita ei firman muilta työntekijöiltä ainakaan tällä hetkellä löydy ;-)

      • 14+17

        Ei ehkä muilta firmassa olevilta mutta ulkoa löytyy, voit olla varma...

        Pahin virhe tänä päivänä on luulla olevansa korvaamaton.

      • Töitä mullakin...

        Nyt eletään kyllä sellaisia aikoja, että en lähtisi uhkailemaan ja häipyisi ovet paukkuen, kun kerran työpaikka on. Ole tyytyväinen, kun sinulla on töitä ja odottele nousukautta ja palaa asiaan sitten. Yt -neuvotteluita ja konkursseja uutisoidaan joka päivä. Ajattelepa sitä, äläkä ainoastaan sitä, miten ihmeellinen ja korvaamaton ihminen olet.

      • höppelisvaa
        14+17 kirjoitti:

        Ei ehkä muilta firmassa olevilta mutta ulkoa löytyy, voit olla varma...

        Pahin virhe tänä päivänä on luulla olevansa korvaamaton.

        näillä selityksillä on minua vedätetty kohta kaksi vuotta ja kaiken maailman hiipparit on menneet ohi naama ei vissii miellytä eikä johtamistyyli kaikkein pahinta on ettei nää rassukat ees ymmärrä mitä teen ja osaa neuvotella sopivista työehdoista olen tässä lähetelly muitakin työhakemuksia ja voin ruveta työttömäks ni saan vähän lomaa toistaseks roikun hommissa ettei tartte päätä hakata seinää kotona mutta joku päivä seki voi muuttua

      • voi voi ahhhhhh
        14+17 kirjoitti:

        Ei ehkä muilta firmassa olevilta mutta ulkoa löytyy, voit olla varma...

        Pahin virhe tänä päivänä on luulla olevansa korvaamaton.

        eihän sinulle ole käynyt mitään.sullahan on se työpaikka jota olet joskus hakenut,ei silloin ollut mitään puhetta muusta.ja ainahan voi lupailla jotain muuta vai oletko yrittänyt jo sängyn kauttaa voi voi ja aahhhhh

      • 5598
        höppelisvaa kirjoitti:

        näillä selityksillä on minua vedätetty kohta kaksi vuotta ja kaiken maailman hiipparit on menneet ohi naama ei vissii miellytä eikä johtamistyyli kaikkein pahinta on ettei nää rassukat ees ymmärrä mitä teen ja osaa neuvotella sopivista työehdoista olen tässä lähetelly muitakin työhakemuksia ja voin ruveta työttömäks ni saan vähän lomaa toistaseks roikun hommissa ettei tartte päätä hakata seinää kotona mutta joku päivä seki voi muuttua

        Höpö höpö. Opettele edes kirjoittamaan kunnon lauseita niin ehkä joskus kohoat tasolle jossa sinut voidaan ylentää...

      • Jyst det.
        5598 kirjoitti:

        Höpö höpö. Opettele edes kirjoittamaan kunnon lauseita niin ehkä joskus kohoat tasolle jossa sinut voidaan ylentää...

        Se ylennys saattaisi olla hieman lähempänä jos osaisi aloittaa lauseen isolla kirjaimella ja päättää sen pisteeseen.

      • atk-mies
        höppelisvaa kirjoitti:

        näillä selityksillä on minua vedätetty kohta kaksi vuotta ja kaiken maailman hiipparit on menneet ohi naama ei vissii miellytä eikä johtamistyyli kaikkein pahinta on ettei nää rassukat ees ymmärrä mitä teen ja osaa neuvotella sopivista työehdoista olen tässä lähetelly muitakin työhakemuksia ja voin ruveta työttömäks ni saan vähän lomaa toistaseks roikun hommissa ettei tartte päätä hakata seinää kotona mutta joku päivä seki voi muuttua

        Vai kaksi vuotta. Minua vedätettiin melkein 30 vuotta, kun huomasin, että minulla oli korkein koulutus (yliopisto) ja huonoin palkka. Pomo oli ns. kansakoulun käynyt, eli ylioppilas, ja sopi omalle jengilleen yli taulukkopalkkoja olevat liksat. Sitten kun rryhmä, jossa olin, yhdistettiin tuojhon kansakoulunkäyneiden ryhmään, niin tuo pomo kyllä piti huolen että palkkaani ei nostettu. Nyt kun eläkeikä kolkuttaa, kostautuu huono palkkani huonona eläkkeenäkin.

      • Lupaus suli
        Töitä mullakin... kirjoitti:

        Nyt eletään kyllä sellaisia aikoja, että en lähtisi uhkailemaan ja häipyisi ovet paukkuen, kun kerran työpaikka on. Ole tyytyväinen, kun sinulla on töitä ja odottele nousukautta ja palaa asiaan sitten. Yt -neuvotteluita ja konkursseja uutisoidaan joka päivä. Ajattelepa sitä, äläkä ainoastaan sitä, miten ihmeellinen ja korvaamaton ihminen olet.

        Aivan niin. Monissa työpaikoissa on talouistilanteen vuoksi jopa alentamaan palkkoja ja poistamaan etuisuuksia että firma ylipäätään pysyy pystyssä. Aiemmilla lupauksilla ei ole mitään merkitystä. Siitä korvaamattomuudesta vain että hautausmaat ovat heitä täynnään

      • atk-mies-ei-IT
        Töitä mullakin... kirjoitti:

        Nyt eletään kyllä sellaisia aikoja, että en lähtisi uhkailemaan ja häipyisi ovet paukkuen, kun kerran työpaikka on. Ole tyytyväinen, kun sinulla on töitä ja odottele nousukautta ja palaa asiaan sitten. Yt -neuvotteluita ja konkursseja uutisoidaan joka päivä. Ajattelepa sitä, äläkä ainoastaan sitä, miten ihmeellinen ja korvaamaton ihminen olet.

        Tuskin tulee enää nousukautta. Kokoomuspoliitikkojen tarkoitus on avustaa työnantajia saamaan tilanne, jossa työvoimasta on todella paljon ylitarjontaa, jotta palkkatasoa pystyttäisiin polkemaan kunnolla. Näin ilmeisesti pitää tehdä, jos Suomi ei pärjää Kiinan ja Bangladeshin välisessä tuotatokustannuskilpailussa.
        Yksi syy on tässä : Suomessa on euro, eikä voida devalvoida enää valuuttaamme.

        Miksikö luulette olevan syynä, kun EU haluaa laajeta ottamalla matalan palkkatason köyhiä kehitysmaita EU:n jäseneksi. Lisäksi on myös jäseniksi haluttu maita, jotka todellakaan eivät kuulu Eurooppaan maantieteellisesti.

      • hmmmm
        atk-mies kirjoitti:

        Vai kaksi vuotta. Minua vedätettiin melkein 30 vuotta, kun huomasin, että minulla oli korkein koulutus (yliopisto) ja huonoin palkka. Pomo oli ns. kansakoulun käynyt, eli ylioppilas, ja sopi omalle jengilleen yli taulukkopalkkoja olevat liksat. Sitten kun rryhmä, jossa olin, yhdistettiin tuojhon kansakoulunkäyneiden ryhmään, niin tuo pomo kyllä piti huolen että palkkaani ei nostettu. Nyt kun eläkeikä kolkuttaa, kostautuu huono palkkani huonona eläkkeenäkin.

        No ei se koulutus ole mikään palkan mittari varsinkin kun tutkinnosta
        on jo vuosikymmeniä. Ja taisi mennä opiskelu hukkaan jos et osannut
        edes huolehtia urakehityksestäsi.

      • Soronoo
        atk-mies kirjoitti:

        Vai kaksi vuotta. Minua vedätettiin melkein 30 vuotta, kun huomasin, että minulla oli korkein koulutus (yliopisto) ja huonoin palkka. Pomo oli ns. kansakoulun käynyt, eli ylioppilas, ja sopi omalle jengilleen yli taulukkopalkkoja olevat liksat. Sitten kun rryhmä, jossa olin, yhdistettiin tuojhon kansakoulunkäyneiden ryhmään, niin tuo pomo kyllä piti huolen että palkkaani ei nostettu. Nyt kun eläkeikä kolkuttaa, kostautuu huono palkkani huonona eläkkeenäkin.

        Vastaan yhtyen edellisen ajatukseen, että turha nöyristely pois. Itse tein päätöksen myös hetkessä eli 30 vuoden työvuosien jälkeen lähdin sanomatta mitään jättäen vain työpaikan avaimet luukkuun. Olin koko työpaikan korkeimmin koulutettu, pitkällä työhistorialla ja kaikkein huonoimmalla palkalla. Siivoojatkin oli nostettu parempaan asemaan kansakoulupohjalta. En ollut juuri koskaan sairaslomalla ja tunnollisesti joka työpäivä työssä ahkeroiden. Siitä huolimatta ei tullut minkäänlaisia kannustuksia, vaikka yritin todella kovasti niin opiskellen kuin korkealla työmoraalilla työskennellen. Nyt oikein harmittaa, että en lähtenyt aikaisemmin ja hakeutumalla parempipalkkaisiin töihin. Työvuodet menivät aivan turhiin ponnistuksiin. Tämän kokien kannustan tällaisen kohtelun saaneita lähtemään ja hakeutumaan sinne, missä saa arvostusta työllensä ja koulutusta vastaavan palkan. Luullakseni suomalaiseen esimiestyyliin kuuluu nöyrryttää sitä enemmän kun huomaa alaisen todella yrittävän eteenpäin. Euforia kun antaa nautintoa - se valta kun on niin ihanaa.

      • Kiltti poika ei saa
        atk-mies kirjoitti:

        Vai kaksi vuotta. Minua vedätettiin melkein 30 vuotta, kun huomasin, että minulla oli korkein koulutus (yliopisto) ja huonoin palkka. Pomo oli ns. kansakoulun käynyt, eli ylioppilas, ja sopi omalle jengilleen yli taulukkopalkkoja olevat liksat. Sitten kun rryhmä, jossa olin, yhdistettiin tuojhon kansakoulunkäyneiden ryhmään, niin tuo pomo kyllä piti huolen että palkkaani ei nostettu. Nyt kun eläkeikä kolkuttaa, kostautuu huono palkkani huonona eläkkeenäkin.

        Mitäs olet niin tyhmä? Yliopistonkin käynyt etkä osannut tuon paremmin jo etukäteen laskea, että huono palkka = huono eläke.

        Ei tuo nyt mitään rakettitiedettä ole ollut arvata tuota etukäteen jo 70-luvulla, joten peilistä löytyy syypää tilanteeseesi.

    • reilu_peli

      Jep, aivan taulukkopalkalle olisin nyt jäämässä. Ei auta ku alkaa katsella uutta työpaikkaa kaikessa hiljaisuudessa, sellasta, missä mun työn arvostus näkyisi myös rahassa eikä vain kauniissa sanoissa.

      Että ylimmästä johdosta tullaan kiittelemään, että teet ihan valtavan hyvää työtä ja kai sulle se on kerrottu oman esimiehenkin toimesta. Kauheen kiva, mut samaa v-tun paskapalkkaa silti työnnetään kouraan kuin niille, joita ei oikeesti työnteko kiinnosta ja jotka tekee vain välttämättömän. Kiitos, ihana työnantaja.

      • 20+18

        työläisenä sä olet vain välttämätön kuluerä. kaikki muu on kaunista bs-puhetta jonka voi ohittaa olankohautuksella. kannattaa tehdä vain se, mitä tarvitaan, ei enempää.

      • resuperse
        20+18 kirjoitti:

        työläisenä sä olet vain välttämätön kuluerä. kaikki muu on kaunista bs-puhetta jonka voi ohittaa olankohautuksella. kannattaa tehdä vain se, mitä tarvitaan, ei enempää.

        Duunarina ei tarvitse kuvitella olevan korvaamaton. Jos pyytää palkankorotusta niin saa kenkää koska parisataa työtöntä tulossa tilalle. Sen lisäksi virosta ja muualta tulevat halpuustyövoiman tarjoavat puoli ilmaiseksi työpanosta, Ei tarvita Elinkeinoelämän keskusjärjestön kovapalkkaisia johtajia julkisuudessa narisemassa kovista palkkakustannuksista kun vielä työpaikat ja tehtaat menneet ulkomaille.

      • 10+17

        Kaikkein typerin tapa lähteä on se, että polttaa sillat takanaan. Kun haet uutta työpaikkaa, niin sieltä soitetaan entiselle. Jos vastaus on silloin, että hän tuli meille hyvillä papereilla, mutta lähti/lähtee vielä paremmilla, niin voit unohtaa ainakin sen työpaikan.

      • atk-mies
        resuperse kirjoitti:

        Duunarina ei tarvitse kuvitella olevan korvaamaton. Jos pyytää palkankorotusta niin saa kenkää koska parisataa työtöntä tulossa tilalle. Sen lisäksi virosta ja muualta tulevat halpuustyövoiman tarjoavat puoli ilmaiseksi työpanosta, Ei tarvita Elinkeinoelämän keskusjärjestön kovapalkkaisia johtajia julkisuudessa narisemassa kovista palkkakustannuksista kun vielä työpaikat ja tehtaat menneet ulkomaille.

        Yes, näin on. Olen hakenut työpaikkaa, jossa oli ollut yli 200 hakijaa. Näin kerrottiin ei-kitos sähköpostissa jonka sain. Olisin ollut sekä paperilla että käytännössäkin parhaasta päästä tuohon hommaan. Valintaperusteista ei kerrottu sähköpostissa. Oli valtion paikka, joten siinä taisi olla jo joku paikkaan valmiiksi katsottuna.
        Ikää minulla olli varmaan myös liian paljon

      • Lupaus suli

        Kun olet vaihtanut työpaikkaa niin pistäyppä täällä kertomassa miten hyvän sait

      • Geskonen

        Voi olla että seuraava työpaikkasi on sellainen, jossa palkkasi laskisi.
        Esim. Kesskko on irtisanonut osaavia työntekijöitään ja palkannut halpoja kokemattomampia tilalle.
        Saapas nähdä mitä siitä seuraa.

      • rtharwa
        atk-mies kirjoitti:

        Yes, näin on. Olen hakenut työpaikkaa, jossa oli ollut yli 200 hakijaa. Näin kerrottiin ei-kitos sähköpostissa jonka sain. Olisin ollut sekä paperilla että käytännössäkin parhaasta päästä tuohon hommaan. Valintaperusteista ei kerrottu sähköpostissa. Oli valtion paikka, joten siinä taisi olla jo joku paikkaan valmiiksi katsottuna.
        Ikää minulla olli varmaan myös liian paljon

        Itse sain paikan johon oli yli 120 hakijaa. Tulin taloon uutena ulkopuolelta. Edelleen muutama tyyppi on vihainen, ettei ylennetty jotakuta talossa jo olleista. Ansioluetteloni ja suhdeverkostoni kuitenkin ylivoimaiset talossa jo olleisiin hakijoihin verrattuna.

      • vink vink
        atk-mies kirjoitti:

        Yes, näin on. Olen hakenut työpaikkaa, jossa oli ollut yli 200 hakijaa. Näin kerrottiin ei-kitos sähköpostissa jonka sain. Olisin ollut sekä paperilla että käytännössäkin parhaasta päästä tuohon hommaan. Valintaperusteista ei kerrottu sähköpostissa. Oli valtion paikka, joten siinä taisi olla jo joku paikkaan valmiiksi katsottuna.
        Ikää minulla olli varmaan myös liian paljon

        Valtion paikoista voit aina kysyä diaarian kautta listan hakijoista, valintaperusteista yms. Kannattaa kysyä jo ihan mielenkiinnonkin ja oppimisprosessin vuoksi.

      • WPu
        atk-mies kirjoitti:

        Yes, näin on. Olen hakenut työpaikkaa, jossa oli ollut yli 200 hakijaa. Näin kerrottiin ei-kitos sähköpostissa jonka sain. Olisin ollut sekä paperilla että käytännössäkin parhaasta päästä tuohon hommaan. Valintaperusteista ei kerrottu sähköpostissa. Oli valtion paikka, joten siinä taisi olla jo joku paikkaan valmiiksi katsottuna.
        Ikää minulla olli varmaan myös liian paljon

        ole ehkä vaarassä kuomaseni voi olla jotain muuta mutta ihan hyvä näin

      • kanki..??

        joo... se päällikön tehtäväkö sut sitten autuaaksi tekee...on meitä moneen...

        osa syntyy sinne k-päiden klaaniin tehtävänään päteä ja rahoittaa kiiltokuvaansa, toinen puoli katsoo elämää laveammin.

    • korvausssmay

      Mummo vainaa sanoi eläessään tuosta korvaamattomuudesta... (varmaan moni muukin on kuullut)

      Ota lasillinen vettä, pistä sormi veteen ja ota sitten sormi pois
      1) jos siihen jää kuoppa, missä sormi on ollut, olet korvaamaton
      2) Jos ei jää, sinut voidaan korvata

      Valitettavasti nykyään on työnantajan markkinat.

      • 14+18

        Olisi kiva tietää mistä tuokin harhaluulo on peräisin. Koskaan en nimittäin ole kuullut että yhdenkään ihmisen työtehtäviin olisi kuulunut sormella kuoppien tekeminen vesilasiin.

        Itseäni ei ainakaan työnantajana kiinnosta hevon humpan vertaa mitä siihen vesilasiin sormesi jäljiltä jää, kunhan et vaan työpäiviäsi vietä sormea vesilasissa uittaen.

      • Påpååääåå
        14+18 kirjoitti:

        Olen esimiehenä oikeasti kokenut miten käy kun yt:n ja eläköitymisen kautta osaava henkilöstö vähenee ja hiljainen tieto häipyy. En kuitenkaan usko vesilasiin, mutta noviisi tekee virheitä ja oppii.

    • lisää liksaa.....

      Duunarin ja johtajan yleisin harhaluulo on että hän on korvaamaton.

      Putin elää näissä harhoissa vielä vuosia.

      Toivottavasti sinä tulet järkiisi.

      Palkankorotus korvaa aina ylennyksen.

    • Todellisuudentajua??

      Luuleeko joku ihan oikeasti että nykyisenä työttömyysaikana on tosiaankin "korvaamaton" ja että jostain tärppää parempi palkka? Kyllähän se homma on niin, että siihen aloittajan paikallekin on jonossa tulossa jengiä PIENEMMÄLLÄ liksalla, eli työnantajalle tuskin on hirveä menetys, vaikka nyt syvästi loukkaantuneena lähtisitkin lätkimään..

      • miettikääs

        No, jos vaikka on tilanne, että tavisduunari tekee tavispalkalla 24/7 töitä ja siihen päälle esimiestyötä, mistä ei saa erikseen palkkaa ja hänelle ei makseta ylityölisiä, esimieslisiä, kielilisiä, päivystyslisiä jne. Tämän lisäksi hän tekee kotona töitä ja käytännössä johtaa, organisoi (ja keksii kaiken aikaa innovatiivisia asioita, joita voidaan kaupallisesti hyödyntää) koko yksikköä. Jos hän lähtee pois, kyllä, tilalle löytyy kyllä helposti toinen. Tosin tämä toinen ei tee minuuttiakaan ylitöitä ilman erillisiä korvauksia, ei osaa vieraita kieliä, ei osaa johtaa, ei päivystä puhelimen ääressä kotona, ei osaa eikä halua organisoida, ei ole lahjakas eikä innovatiivinen, ei omaa hiljaista ammattitaitoa ja jos sattuu sopivasti olemaan sellainen heikohkan työmoraalin ihminen niin huijaa työtunneissa sun muissa jne. Eli miettikääs kuka tässä häviäisi ja paljon. Tämä on vain esimerkki.

        Hyvää ammattiosaamista ja täydellistä panostusta työtehtäviin täytyy arvostaa ja siitä täytyy maksaa enemmän kuin sellaiselle, joilla näitä ominaisuuksia ei ole.

      • tavisjohtaja
        miettikääs kirjoitti:

        Kerro se ihmeessä sinun esimiehillesi jos eivät sitä tiedä. Miksiköhän eivät tiedä? 24/7, siis teet 24 tuntia 7 päivää viikossa töitä? En ihan usko. Taitaa olla vain sinun omia luuloja nuo poikkeavat ominaisuutesi!

      • Osakasmies

        Aina voidaan korvata olipa lähtijä millainen jermu tahansa. Elop lähti Nokialta ja tilalle tuli Rajev Suri. Menettikö yhtiö mitään vai voittiko?

      • heinäkuun 24
        tavisjohtaja kirjoitti:

        Kerro se ihmeessä sinun esimiehillesi jos eivät sitä tiedä. Miksiköhän eivät tiedä? 24/7, siis teet 24 tuntia 7 päivää viikossa töitä? En ihan usko. Taitaa olla vain sinun omia luuloja nuo poikkeavat ominaisuutesi!

        24 heinäkuuta,yks päivä vuodessa on tuo 24.7.helppo homma!!

    • vinkkarirutussa

      Mä olen korvaamaton... ainakin silloin kun tarvis pitää vuosilomia
      ei sitte meinaa onnistua millään loman pito kun aina tarvis olla tavoitettavissa.

      • loma=loma

        Ei korvaamattomuus tarkoita tuota vaan sitä, että kukaan muu ei pystyisi sinun hommiasi tekemään. Siis että jos sinut potkittaisi ulos/lähtisit itse, niin tilallesi löytyisi kyllä toinen työntekijä, joko yhtä hyvä tai jopa parempi.

        Voithan lomalla ilmoittaa olevasi lomalla tai olla vastaamatta yhteydenottoihin.

      • Heintz

        Entinen työkaveri muutti työn perässä Joensuusta Hkiin, kun myyntialalta luvattiin esimiehen paikka. Meni kuukausia, ei muutoksia-pelkkä perusduunari, eikä edes selityksiä luvatusta tehtävästä. Kotipitäjälle jäi vakkarityö, tyhjä kupla etelässä. Vaihtoi alaa sittemmin.

    • himmeetä porukkaa

      Ota lääkkeesi, turha noita tulla tänne vatvomaan,,katso peiliin, älä ole noin urpo.

    • Vähennä työtahtia ja harkitse rauhassa, älä tee liian hätäisiä päätöksiä. Kysele muita töitä, mutta ilman uutta työpaikkaa asiat menee huonompaan suuntaan.

      • 356782472456

        Tämä.

        Tee palkkasi edestä täysillä töitä, mutta vain palkkasi edestä.

        Ahkerat ja hiljaiset työntekijät, jotka eivät pyydä palkkiota tai hidasta tahtia ovat usein juuri niitä, joita koijataan kuin apinaa ihan vain siksi, ettei tällainen työntekijä älähdä asiasta.

    • vaihtorumba

      Hommahan menee juuri noin ja kukaan ei ole korvaamaton. Itse olen purkanut hommaa niin, että en enää pyydä mistään firmasta lisää palkkaa, vaan vaihdan kylmästi firmaa. Samalla saa CV:n puolelle pari uutta riviä ja kokemusta uusista tehtävistä. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin hoitaa hommat hyvin ja huolella että jää kohtuu hyvä muisto firmaan. Tämä rumba tietysti edellyttää että on sellaista osaamista mitä myydä ja paikkoja on auki. Voi näet olla että muutaman kympin korotus kk-palkassa (puhun nyt ns. peruspalkasta brutto ilman mitään lisiä) on mahdotonta saada. Minulla oli tällainen tilanne joitain vuosia sitten. Sain sitten yhdestä firmasta pari sataa korkeamman tarjouksen. Ilmeisesti on yhä enemmän niin, että työnantajat lähtevät siitä että vaihtakoon firmaa jos ei palkka piisaa. Se on vähän kuinka sen laskee. On myös kysymys iästä. Jos on ollut saman työnantajan leivissä jotain 20 vee, lieneemahdottomia korotuksia tänä aikana turha odottaa. Ja huomaa että nuoriso kiilaa sivusta ohitse. Toisaalta se muutaman kympinkin korotus uudesta firmasta on mielestäni arvokkaampi kuin sama korotus vanhasta, sillä kaupanpäälle tulee tuo CV-päivitys.

      • ei määrä vaan pituus

        "Toisaalta se muutaman kympinkin korotus uudesta firmasta on mielestäni arvokkaampi kuin sama korotus vanhasta, sillä kaupanpäälle tulee tuo CV-päivitys"

        Ei CV-merkinnät ole mikään itseisarvo, ei niillä uutta työpaikkaa saada, vaan kokemuksella (ja suhteilla). Kyllä 10v kokemus yhdessä työssä on arvokkaampi kuin 60 kpl 2kk työsuhteita. Ei noin lyhyissä työsuhteissa mitään edes opi. Työnantajat odottavat sitoutumista, jota ei ole se, että hypätään jatkuvasti työpaikasta toiseen.

        CVnkin pitäisi mahtua yhdelle A4:lle. Ei kukaan työnantaja ala selata 5 sivun CV:täsi.

    • töissä,mutta iloinen

      Ei jumaliste mikä tampio! SE ETTÄ SAAT YLIPÄÄTÄÄN TEHDÄ TÖITÄ ON JO PALKKA ITSESSÄÄN! Tiesitkös, että tilallesi on varmasti tunkemassa halvempia ja motivoituneempia työntekijöitä ovista, ikkunoista ja tuuletuskanavista??? Ja ihan varmasti kuka tahansa nuori harjoittelijakin suoriutuisi työtehtävistäsi yhtä hyvin - ellei paremmin - kuin joku itsestään liikoja luuleva perusduunari.

      Sinuna olisin ihan pirun kiitollinen siitä, että näinä vaikeina aikoina saa ylipäänsä olla töissä, mutta jos rahanhimo on tehnyt sinusta sokean, niin lähde vain kävelemään. Tuletpa sitten huomaamaan, miten "helppoa" se työn saanti tänä päivänä on. Ellet sitten satu olemaan jossain poliittisessa toiminnassa mukana.

      • miel. 1500 ku 500

        "SE ETTÄ SAAT YLIPÄÄTÄÄN TEHDÄ TÖITÄ ON JO PALKKA ITSESSÄÄN! Tiesitkös, että tilallesi on varmasti tunkemassa halvempia ja motivoituneempia työntekijöitä ovista, ikkunoista ja tuuletuskanavista???"

        Valitettavan totta. Varsinkin vastavalmistuneille tuntuu kelpaavan jopa ne ilmaiset harjoittelut. Kyllä näinä aikona saa olla todella onnellinen, jos on onnistunut saamaan työn, josta maksetaan palkkaa.

      • Lopussa

        Hyvä että olet iloinen työntekijä. Sellaisia Suomi kaipaa. Kaikki sinunlaisesi eivät silti vuosienkaan kaikkensa antamisen jälkeen saa töistään mitä toivovat, jolloin on aika vaihtaa metsästysmaita. Ikuisesti et sinäkään siellä töissäsi tule kukkoilemaan. Jotkut vain tajuavat sen aikasemmin ja pelaavat vähän isommilla panoksilla. Jos ei pelaa, ei voi voittaakaan. Lopussa rahat luovutetaan pois, vaikkei niitä olisi käyttänytkään.

      • Kaikki jees

        Itse en ajattele noin. Mikä tahansa työ ei ole vaivan arvoista. Ainakaan semmoinen missä palkka on pieni, työ on raskasta ja vie terveyden, yöunet ja kiinnostuksen elämään, joko tylsyyden, stressin tai huonon työilmapiirin takia. Vielä jos työmatka on pitkä ja työajat monivuoroisia... Se ei ole mikään palkka itsessään, jos samanlaista työtä on tehty ennenkin. Ainoastaan sanktiota ja kuritusta. Sitä ei sanoa vielä rahanhimoksi, jos ajattelee että tehdystä työstä pitäisi saada sen verran rahallistakin korvausta, että voi vähän säästää ja suunnitella "elämääkin".

      • Kok.

        Khyllä. Työntekijän tulisi oikeastaan suostua _alentamaan_ palkkaansa siitä ilosta, että saa kunnian olla töissä. Parastahan tietysti olisi, ettei palkkaa maksettaisi ollenkaan, tai vielä parempi, työläinen maksaisi työnantajalleen korvausta siitä, että saa käyttää työnantajan työvälineitä ja koneita!

      • koettu on
        Kaikki jees kirjoitti:

        Itse en ajattele noin. Mikä tahansa työ ei ole vaivan arvoista. Ainakaan semmoinen missä palkka on pieni, työ on raskasta ja vie terveyden, yöunet ja kiinnostuksen elämään, joko tylsyyden, stressin tai huonon työilmapiirin takia. Vielä jos työmatka on pitkä ja työajat monivuoroisia... Se ei ole mikään palkka itsessään, jos samanlaista työtä on tehty ennenkin. Ainoastaan sanktiota ja kuritusta. Sitä ei sanoa vielä rahanhimoksi, jos ajattelee että tehdystä työstä pitäisi saada sen verran rahallistakin korvausta, että voi vähän säästää ja suunnitella "elämääkin".

        Kaikki jees puhuu ilmeisesti yrittäjän työstä, eli yrittäjänä toimimisesta. Se on juurikin kuvatun kaltaista. Ei osuvammin voi luonnehtia.

      • Onnea ja rauhaa
        koettu on kirjoitti:

        Kaikki jees puhuu ilmeisesti yrittäjän työstä, eli yrittäjänä toimimisesta. Se on juurikin kuvatun kaltaista. Ei osuvammin voi luonnehtia.

        Yrittäjänä on varmasti kovaa. Ei mielenrauhaa kovin usein saa. On monenlaista psyykkistä painetta monesta suunnasta. Monien asioiden keskipisteenä ja odotusten ja unelmien kohteena. Kyllä siinä saa venyä moneen suuntaan. Jokainen kulkekoon omia teitään. En halua ketään masentaa puheillani. Se olisi helppoa ja se aina kostautuu. Jos heität jotain ylös, se tulee alas. Samoin mieli toimii. Jos teet jotain pahaa, niität ennempitkää tekemästi pahan mm. negatiivisina mielentiloina. Jos tekemäsi tai ajattelemasi on tarpeeksi paha, joudut onnettomuuteen. Mystistä.

    • 10+11

      Tuttu kuvio, pomo ylittää valtuutensa ja lupaa ylennyksen ja saa sut myymään sielusi yritykselle. Kun valhe paljastuu niin pomo siirtää näppärästi oman pomon kontolle. Ota hatkat koska tuollaisen kohtelun jälkeen sun työmotivaatio on nolla

    • Jacques Seta

      Luonnevikainen lähteköön muille työmarkkinoille.

    • Työläisporvari

      Jatka vaan raatamista. Ilmoita työnantajalle, että voisit tehdä noin 20% työajastasi palkatta työtä, sillä sinulle firman menestys on kunnia-asia, eikä palkka tai asema merkitse sinulle mitään. Kyllä työnantaja sitten sinut palkitsee jos/kun aihetta on! Tämä ajatusmalli on juuri sitä arvomaailmaa jota Perus Suomalaiset, Kokoomus ja Keskusta edustaa politiikassaan ja siksi niin moni palkansaaja tunteekin sen omakseen ja äänestää näitä puolueita työväenpuolueiden sijasta kaikissa vaaleissa.

      • väppi

        hi hi hii ja ha haa ei pidä paikkaasa kyl sdp on sdp ja kokomus kepu ja niin edelleen on niitä pahamn ilman lintuja huono viikon alkuun

    • asenteellinen

      Ehkä et ole kuitenkaan korvaamaton. Et voi vaatia mitään, ainoastaan neuvotella. Asenteesi paljastaa kaiken. Myös sen miksi ylennystä ei sitten tullutkaan. Ehkä et ole sopiva siihen virkaan, vaan vain juuri siihen mitä nyt teet, koska olet niin "korvaamaton".

    • Äiti 67

      Mä olen aina sääliny niitä lapsia,jotka joutuu jatkuvasti muuttamaan isän tai äidin takia..yksikään työpaikka ei ole lapsien kärsimyksen arvoinen..

      • Niin, niin, mutta

        eihän toi työ oo muutenkaan sun juttus.

      • prepsotin

        ei ole vaan kasvatuksen arvoinen niimpä hyvä nuoret ihmiset jos haluatte että lapsistanne tulee normi elääjiä niin älkää moittiko ja arvostelko lapsianne koska ei ole hyväksi kasvattaa nuorta aikuista puunukeksikaan vaan kuunelkaa mitä lapsi tai nuori sanoo ja sitten vastatkaa mitä mieltä ootte niin he saavat ainakin rauhallisen nuoruuden mutta tietyissä asioissa olkaa tiukkana.

    • odottaja.

      vanha aloitus. aloittaja voisi päivittää nykytilanteen

    • työmies.

      Kyllä kannattaa ottaa loparit jos kerta et saa ansaitsemaasi arvostusta. Itse otin loparit ja se firma oli kusessa sitten.Meni konkaan aika äkkiä koska työpanokseni oli merkittävän suuri. Luvattiin niitä ja näitä, luvattiin vakipaikka hyvällä palkalla muttä valehtelivat. Sanoin pomolle suoraan että ne eivät pärjää ilman minua kauan jos lähden mutta se ei uskonut. Sieltä lähti sitten kaksi muutakin. Itse olen monessakin paikkaa ollut lähes ilmaiseksi töissä, olen ollut ahkera mutta kiitosta en ole useinkaan saanut.

    • lusikka kauniiseen k

      Ilmoita heti että eroat tai erottakaa ellei lisää tule ja sassiin.

      Ja sitten kun sassiin saat kenkää niin pällistele kadulla hämmentyneenä, että mites tässä näin kävi.

    • Toinen turhautunut

      Tutunoloinen tilanne. Minäkin olen saanut jo vuosia kiitokseksi siitä että olen tehnyt huomattavasti enemmän kuin työnkuvani edellyttäisi, pelkkiä paskapuheita ja tyhjiä lupauksia palkankorotuksesta. Minunkin palkankorotukseni oli muka toimitusjohtaja estänyt, vaikka vähän vaikea sitä on kyllä uskoa että näin isossa firmassa itse toimitusjohtajaa kiinnostaisi työntekijöiden pikkuiset palkankorotukset. Mutta isossa firmassa kun on esimiesten aina helppo vedota siihen mystiseen "ylempäään tahoon" etteivät vain joudu itse ottaan vastuuta mistään...

      Päätin sitten että turhapa tuota on stressata ja rehkiä yhtään enempää kuin on pakko kerran siitä hyötyvät ainoastaan johtajat, osakkeenomistajat ym paskasakki joiden hyvinvointi ei kiinnosta minua sitten niin pätkääkään.
      Nykyään teen töitä niin vähän kuin vain voin, enkä taatusti tee ainuttakaan esimiehelleni tai muille pomoille taikka huoltoyhtiölle kuuluvia hommia vaan olen aina kysyttäessä hukkumassa omiin töihini vaikkei olisi muuta tekemistä kuin nokkaa kaivaa. Ajattelinpa jopa hommata älypuhelimen ja liittyä facebookkiin tms koska niillä vaikuttais saavan työpäivän kulumaan mukavasti vaikkei mitään tekisikään :D

      Paska systeemi, tiedän! Ei tästä kukaan mitään hyödy mutta kerran työnantaja haluaa tällaista peliä pelata niin pelataan sitten molemmat samoilla säännöillä!

    • Visio

      Sen sanon teille minun kuuluu olla teidän luonanne kuin veli kirjoittaakseen suruvalittelun veljenpojan kuoleman johdosta. Hyvä uni tuo onnen sinunkin elämääsi.

    • Voittamaton

      CV: Minä voisin tulla tilalle. Osaan kaikkia kieliä ja olen matematiikkanero. Luova ja kaiken osaava. Palkkatoivomus olisi 1200 euroa.

    • Kalevi Paskaperse

      Hei minä olen Kalevi Paskaperse. Maailman vittumaisin nuohooja!

      • Steven Seagal

      • puuluu

        haa haa ompa nimi ja minun nemi on pytäkkä hoile ilkkujain himme tööt

    • Kemisti___

      Sormen laittaminen vesilasiin on eri asia kuin sormen laittaminen lasiin vettä.

      Vesilasiin saatta myös pieni kuoppa jäädäkin koska sen viskositeetti on jotain avan muuta kuin veden...

    • EpärehellisyysMaksaa

      Pikkupomo todennäköisesti valheellisesti motivoi sinua tekemään enemmän töitä jotta voisi loistaa sitten ylempien pomojen silmissä. Paras keino osoittaa mieltä on ottaa hieman rennommin ja odotella mahdollista kehityskeskustelua. Sitä voi hieman räplätä kännykkää tai jotain muuta ajanvietettä osan päivästä piilossa jos mahdollista. Koitat vain saada ajan kulumaan töissä eli tekemällä lähinnä pakollisen etkä jää kuitenkaan lusmuilusta kiinni.

      Meilläkin pikkupomot on valehdellut erilaisia pieniä asioita, jolloin luotto johtoon on mennyt ja motivaatio sen mukana. Eräille nuorille luvattiin töitä oppisopimuksen jälkeen kuukauden verran. Vielä viimeisinä päivinä to sanottiin että työsopimukset tehdään sitten pe. Pe ilmoitettiin että toimitusjohtaja oli kieltänyt palkkaamisen ja pikkupomo oli todella pahoillaan. Jäi todella kusetuksen maku suuhun kuinka muka vasta viimeisenä oppisopimuspäivänä tiedetään ettei muka olekkaan tarvetta. Tuli sen verran suuri kohu asiasta että johto taipui ottamaan kuitenkin töihin nämä kaksi nuorta. Ilmeisesti suullisuus pystyttiin "todistamaan" koska kyseessä oli kuitenkin ***2*** henkilöä väittäen samaa että näin oli suullisesti sanottu (sovittu).

      Monet työntekijät ottavatkin sitten puolestaan aika rennosti työmaalla joka varmasti maksaa vuositasolle huomattavasti koska työteho on keskimäärin tippunut ainakin 20%. Ei juuri mitään lojaalia fiilistä työnantajaa kohtaan enään ole kun linja on vain "me päätetään, te teette, asioista ei neuvotella". Raha tuntuu menevän kovasti työntekijöiden ja kehityksen edelle (nopeat helpot voitot/työmäärät pomoilla), että kaikenlainen "hälläväliä" asenne on lisääntynyt esim. ei välitetä työnantajan omaisuudesta.

      Yritin vain valoittaa että työnantajat helposti luulee että kun heillä on valta käskeä yksipuolisesti (voivat kusettaa) lain puitteissa että kyllä ne edelleen työntekijät töitä tekee kun on rahan (elintason) takia pakko eikä mitään heille mahda. Motivaatiollakkin kannattaa laskea hintalappu sillä laiska työntekijä on vuositasolla firmalle kallis eikä välttämättä kunnolla erilaiset koulutuksetkaan kunnolla kiinnosta jolloin virheitäkin tulee helpommin.

    • Syylänenä

      Mikä on pomon nimi, minullaki on muutama välkkyvä sana.

    • Hermanni 1250

      Älä hätäile. Minulle luvattiin 4kk koeajan jälkeen Fortum-lämmössä 500 korotusta. Olin siellä töissä hieman yli 12vuotta enkä ehtinyt sitä vielä saamaan siinä ajassa. Ne on herrojen lupaukset sellaisia vähän poliittisia.

      • zaz-zaz

        Minulle olisi riittänyt 1-3 korotusta viimeisten 10 v aikana. Työ"uraa" on nyt takana yli 30 vuotta, mutta ei enää siinä pitkäkestoisimmassa paikassa.

    • only for women!!!

      Vain jos olet hyvännäköinen nainen, kysyminen kannattaa. Pomo kyllä suostuu maksamaan, jos ei halua sinua pois silmistään. Muussa tapauksessa ei.

    • Kilpailijan riveihin

      Uhkaa loikkaamisella kovimman kilpailijan puolelle. Mainitset, että siellä varmaan osataan kiittäen arvostaa kaltaistasi työntekijää. Mainitset myös, että käytät taidokasta osaamistasi kilpailijan riveissä hyödyksi. Tuo kannattaa ajoittaa vielä erittäin haavoittuvaiseen hetkeen, jolloin työpanoksesi olisi äärimmäisen tärkeää.

      Tuossa ei olisi edes mitään kiellettyä. Ei ole laitonta uhkailla loikkaamisella kilpailijan puolelle, eikä ole myöskään laitonta irtisanoutua työpaikasta ja vaihtaa toiseen työpaikkaan. Laiton uhkaus tarkoittaa vain rikoksella uhkailemista ja henkeen ja terveyteen kohdistuvia uhkauksia. Tuossa ei myöskään rikottaisi vaitiolovelvollisuutta, sillä vaitiolovelvollisuus koskee yrityssalaisuuksia. Työntekijän oma osaaminen ja taidot eivät ole vaitiolovelvollisuuden piirissä.

      • ............

        Ellei ole työsopimuksessa sopinut itseään salassapitovelvollisuuden alle.

      • Just, uhkaa

        itsesi työvoimatoimiston tiskille. Olet ilmeisesti hallituspuolueiden viestit työvoimatilanteesta sisäistänyt ja luulet maassa olevan työvoimapulan. Mitä nämä muutaman satatuhatta työtä vailla olevaa ovat? Eiköhän heidän joukostaan löydy yksi aloittajankin saappaisiin.
        Se korvaamaton duunari on viellä kehitysasteella isänsä kasseissa.

      • näin se menee
        ............ kirjoitti:

        Ellei ole työsopimuksessa sopinut itseään salassapitovelvollisuuden alle.

        Työpaikan salaiset tiedot ja yrityssalaisuudet kuuluvat vaitiolovelvollisuuteen, mutta jos työpaikalla oppii jonkin asian tai taidon että "se kannattaa tehdä näin" niin mitenpä tuollaisen voi mitenkään jatkossa estää. Ei mitenkään, eikä millään pykälillä, kun sellaisia pykäliä ei ole olemassakaan. Se on tavallaan ihmisen omaa kokemusta ja se kartuttaa ihmisen omaa kokemusta, eikä oman kokemuksen hyödyntäminen ole kiellettyä.

        Eipä työntekijän päässä ole myöskään mitään resetnappulaa, jolla saisi työpaikalta lähtiessään muistista pyyhittyä opitut taidot, käytännöt tai karttuneen kokemuksen.

      • Tavan tietäjät
        Just, uhkaa kirjoitti:

        itsesi työvoimatoimiston tiskille. Olet ilmeisesti hallituspuolueiden viestit työvoimatilanteesta sisäistänyt ja luulet maassa olevan työvoimapulan. Mitä nämä muutaman satatuhatta työtä vailla olevaa ovat? Eiköhän heidän joukostaan löydy yksi aloittajankin saappaisiin.
        Se korvaamaton duunari on viellä kehitysasteella isänsä kasseissa.

        350 000 työtöntä, pelkästään tänä vuonna mennään yli 50 000 uuden työttömän ... edellisen tilastoinnin mukaan tais olla jo 48 000. Nää laskee vain ostetuissa tilastoissa pitkäaikastyöttömiä jotka ei ole jossain muun toiminnan piirissä, palkkatuella tai pakkotyöpajoilla 9 euron päivärahalisillä tai koulutuksessa. Meillä on tänään Suomessa työttömiä saman verran kuin 1996 huippuvuotena. Osa on vaan siirretty myös työkyvyttömyys tai työttömyyseläkkeille tai eläketuelle eli työttömyyskorvausta vastaavalle eläketuelle... Ei ne koskaan oikeastaan kadonneet kortistosta - ne vaan siivottiin sieltä. Viikonvaihteessa on tullut 1300 lisää, yleltä ja tieto konsernilta). Että se siitä sadastatuhannesta työikäisestä työttömästä, me ei katota taloustutkimus Oy poliittisia ostotilastoja vaan te-keskuksen tilastoja.

    • Vaakakusi

      Ota ihmeessä loparit ja rupea kusemaan makuuasennossa! Elämä on elämistä varten!

    • Ontuen mennään

      Kyllä tässä taloustilanteessa täytyy hieman joustaa. Koeta nyt vaan tyytyä tuohon nykyiseen palkkaasi äläkä ainakaan ala puhua lopputilin ottamisesta toisena vaihtoehtona. Tulijoita nimittäin piisaa sinunkin hommaasi vaikka kuinka paljon ja yhtä päteviä ja pienemmällä palkallakin. Minun omistamassani firmassa työntekijät suostuivat nollakorotukseen tänä ja ensi vuonna, koska toinen vaihtoehto olisi ollut lomautukset. Jos nyt joku alkaa urputtaa, että on lain vastaista tms. niin lainvastaista ainakaan ei ole lomautukset. Jos joutuu valitsemana kahden huonon vaihtoehdon välillä, niin työntekijätkin ovat käsittäneet, että nollakorotus on paremi vaihtoehto kuin lomautukset. Itse en ole nostanut firmasta palkkaa tänä vuonna ollenkaan!

      • TheOtus

        Ensinnäkin, et varmasti omista firmaa. Toiseksi, on naurettava luulo että tuolla jossain olisi laumoittain PÄTEVIÄ työntekijöitä. Omassa työpaikassani olen saanut ihan riittävästi korvata näiden pätevien ja välillä kuulemma jopa kokeneiden tulokkaiden jälkiä.

    • Saat potkut

      Oikeasti olet pelkkä palikka, minkä voi korvata toisella koska tahansa. Olisit saanut ylennyksen, jos olisit sen arvoinen. Olet tarpeeton ja heikkoa ainesta.

    • Edustaja Sörkkä

      Niin Suomi loppuu kehätieltä, kunta katuvaloista ja ihmisen tietämys tuomitsemisen kautta.

    • OH-HOH!

      No nyt meille löytyi lääke talouden alamäkeen,,,korvaamaton duunari!!
      Paavikin, vaikka on liki Jumalasta seuraava joissain piireissä, korvataan aina uudella tämän puuduttua tai muutoin siirryttyä ajasta iäisyyteen,,,,tai minne nyt joutuukin. Siinä mielessä tuo korvaamattomuutesi yritykselle ja omaamasi likipitäin yliluonnolliset kyvyt työtehtävääsi saattavat olla oman käsityksesi luonnostelmia harhakuvia.
      Vai, että jo vuoden olet raatanut kuin leo eläin tuon tittelin eteen, hyvä, hyvä. Aattelehan, joku on saattanut tehdä kymmeniäkin vuosia töitä ilman ylennyksiä ja sinä otat loparit heti ensimmäisen "vastoinkäymisen" osuessa kohdalle. Voi olla pitkän makuinen matka eläkeputkeen tuolla asenteella. Tämän päivän työelämässä mikään ei ole kiveen hakattu, saati jonkun väliportaan povailema ylennys.
      Sikäli kun et pääse nopeasti yli tuosta ylennysasiasta ja osaa nauttia itse työn suomista pienistä anneista, raatimme suosittelee pikaista irtisanoutumista ja resurssien suuntaamista tahoille, joilta tuo kaipaamasi titteli irtoaa herkemmin.

      • TheOtus

        Se että joku raataa kymmeniä vuosia ilman mitään muutosta työnimikkeessä tai palkassa on vain omaa tyhmyyttä.

        Toki työpaikka kannattaa pitää kunnes löytyy uusi tilalle, mutta ei se työpaikka sellainen elinehto ole että kannattaisi ottaa ihan kaikki vääryydet vastaan.

      • Tilastojen valossa
        TheOtus kirjoitti:

        Se että joku raataa kymmeniä vuosia ilman mitään muutosta työnimikkeessä tai palkassa on vain omaa tyhmyyttä.

        Toki työpaikka kannattaa pitää kunnes löytyy uusi tilalle, mutta ei se työpaikka sellainen elinehto ole että kannattaisi ottaa ihan kaikki vääryydet vastaan.

        meillä on siis about 400000 vääryyttä kärsivää.
        Kyllä mulle kelpaa toimitusjohtajan vakanssi kohtuullisellakin palkalla lopuksi aikaa minkä työkykyinen olen:). En arvosta titteleitä vaan työn tuottavuutta ja tuloksellisuutta. Sillä ne kaiketi pysyvät firmat jalkeilla ja ihmisille riittää askaretta. Niin ikävää kuin onkin, kaikille suomalaisille vaikka pieni porukka ollaankin, ei taida sitä päällikön vakanssia löytyä.

    • Ethän vaan asu

      kehäteiden sisäpuolella?
      Sussahan on ainesta, ainakin politiikoksi. Puhut skeidaa kuten kaikki ennen vaaleja ja kun kansa antaa mandaatin heitetään jalat pöydälle neljäksi vuodeksi.
      Sen sun pikkupomos käsitys työsi tuottavuudesta ei ilmeisesti ollu ihan synkassa toimarin käsityksen kanssa.
      Eli, jatka raatamista, että joku huomaa sut, muutkin kuin sä ite ja tää sun frendis.
      Jos olisit korvaamaton, sä et nassuttas täälä.

    • opastaja

      Riippuu alasta ja paikkakunnasta onko hommiin tulossa työntekijöitä tuutin täydeltä. Itse myös uurastin ainoana osaavana työntekijänä reilun puoli vuotta, ohjaten ja opastaen samalla uusia. Tein kirjallisia ohjeita jne. Pyysin palkankorotusta, perustellen ihan asiallisesti sillä, että tahtomattani jouduin kantamaan työssä vastuun. Palkankorotusta ei kuullemma voitu maksaa, mutta sain ihan mukavan kertakorvauksen. Täytyy sanoa, että sekin lämmitti mieltä. Nyt uudet ovat oppineet suht. hyvin hommansa, mutta tunkua ei meidän töihin ole.

    • Vaihda tai jatka.

      Se on sitten niin, että jos alat nyt kiristämään palkkaasi ylemmäs uhkaillen, voi tulla kengänkuva peppuun. Pomon jälkeläinen sen toki voi tehdä, mutta perustuunarin on parempi olla hiljaa tai vaihtaa maisemia. Kokemusta on.

    • lopputili tuli
    • Loparit ja heti

      Ruppeeppa kääntäjäksi, niin et saa ylennyksiä etkä palkankorotuksia vuosikymmeniin.

    • tot on

      Kaikkien palkkoja on laskettava, niin pomosi kuin sinunkin ja tämä kylmä totuus. Laskemalla palkkoja useampi käsi tekee varmasti parempaa tulosta, kuin muutama kovapalkkainen. Katsokaa sinne missä menestytään!!! Minulle itselle vain ---valtioissa syvä lama.

    • työ

      Palkankorotus onnistuu parhaiten työpaikkaa vaihtamalla. Uutta paikkaa kannattaa etsiä ilman mainostamista nykyisessä työpaikassa. Ovet paukkuen ei kannata työpaikasta lähteä. Minusta ainakin on mukavaa olla entisenkin pomoni kanssa kaveri. Käytänkin häntä surutta suosittelijanakin.
      Työt löytyy etsimällä ei odottamalla.

    • TheOtus

      Lapsellista mussutusta että joku työntekijä ei voisi olla muita arvokkaampi. Pitkällä, vuosien tähtäimellä harva on korvaamaton. Mutta henkilökohtaisesti, jos olisin palkanmaksajana, pitäisin mieluummin ammattilaisen joka tekee työtehtävän neljässä tunnissa kuin palkkaisin uuden tumpulan jolta siihen menee päivä. Jonka jälkeen korjataan virheitä toinen päivä. Ihmisten motivaatioissa on myöskin valtavia eroja. Kyllähän se uusi tekijä jaksaa olla innoissaan ehkä viikon, mutta siinä se. Eikä hän sen viikonkaan aikana ole yhtä tehokas kuin kokenut työntekijä.

      Ihmiset täällä ilmeisesti painavat jotain nappia liukuhihnan vieressä jos luulevat että työntekijä = työntekijä.

      Lupaukset on pidettävä, itse sanoisin tuosta jämäkästi jotain. Ei mielestäni anna hyvää kuvaa alkaa alistuakaan tuollaiseen.

      • kiperä kysymys

        no ei kun olen tuon lukenut mutt lisää ett ota haaste vastaan panen seinään vasten pomos ja soita liittoon niin siitä asiasta pääsee mutta katso ensin että olet saanut ensin loppu palkan ennen kuin teet jotain niin hälle koituu ne kaikki samat ikävyydet mitä sinä olisit saanut hyvää päivänjatkoa

    • Sopeudu

      Tuollaista sattuu usein nykyisin. Tyydy nykyiseen työhösi. Palkkamaltti on nyt suosiossa. Hyvä että eivät alenna palkkoja.

    • Hae uutta

      Hae uus työ ja ota loparit. Ittesi parhaaksi. Parhaassa lykyssä saat parannuksen työsopimukseesi ja palkkaasi, huonossa lykyssä oottaa joukkoirtisanomiset nurkan takana, ei muuta ku uutta matoo koukkuun - on helpompi vaihtaa työtä kun on työpaikka ja hakea uutta työtä ennenku irtisanoo ittensä .. Toiseksi kun ne soittaa firmaan pomoille, että millanen se työntekijä on niin firmakin tajuu et työntekijä on lähdössä, eli tietää sitten joko maksaa lisää tai suositella että pääseevät helpommalla eroon - kalliimpi vaihtoehto se on niille antaa potkut kuin suositella eteenpäin. Vastaavia tapauksia on ollu ja saanu paremman duunin muualta hakemalla ennen irtisanoutumista.

      • VAROPA TÄTÄ

        Ja jos irtisanoudut ite, joudut karenssille - et saa päivärahaa vaan päädyt jonnekin sossun työpajaan kunnassasi ruinaamaan ahttu kourassa armoo ja almuja ku säästöt loppuu, 300 päivän jälkeen joutuu ottaan mitä vaan vastaan 3 tunnin matkaetäisyydellä (uudistus 2015) ja 2014 alaken ansiosidonnaista saa enää 400 päivää, kohta ei tiedä saako sitäkään enää tulevaisuudessa.

      • Varoitin tätä
        VAROPA TÄTÄ kirjoitti:

        Juu - johtuu langattomasta näppäimistöstä nää aakkosten sekoilut. Patteri loppu.

      • kiperä kysymus
        VAROPA TÄTÄ kirjoitti:

        Ja jos irtisanoudut ite, joudut karenssille - et saa päivärahaa vaan päädyt jonnekin sossun työpajaan kunnassasi ruinaamaan ahttu kourassa armoo ja almuja ku säästöt loppuu, 300 päivän jälkeen joutuu ottaan mitä vaan vastaan 3 tunnin matkaetäisyydellä (uudistus 2015) ja 2014 alaken ansiosidonnaista saa enää 400 päivää, kohta ei tiedä saako sitäkään enää tulevaisuudessa.

        tervetuloa työttömäen arkeen tämähän on niin mukavaa saa aamulla tehdä mitä huvittaa eikä maksut paina päälle hyvää päivänjatkoa

    • Tööt tööt

      Kaikki nykyajan johtajat on pelkkiä paskan jauhajia!!! lähde meneen tollasesta paska firmasta! löydät varmasti toisen paikan. Työnantajat ja johtajat ei mieti kun itseään!!!

      • Tööt tööt samaten

        Samaa mieltä, kovin on harvassa ne esimiehet mistä on todellisuudessa hyötyä talolle. Moni esimies ottaa alaisestansa itsellensä sielunveljen. helpomman työympäristön toivossa. Ehkä vain keventääksensä omaa työtaakkaa.
        Todellisuudessa tämmöinen peli ei vetele, jää pää vetävän käteen.
        Työympäristö reagoi ja myös tämä valittu joutuu lopulta myöntymää jatkuvaan nuoleskeluun. Mitä luulette jäätkö, saadaanko tiimistä tehot irti.
        Vain todellinen johtaja huomaa ongelman, mieti mikä on työpaikallasi organisaatosten tai esimiesten ja heidän toimenkuviensa muutosten nopeus.

        Vai harvassa yhtiössä korkein johto on tehtäviensä tasolla, jotta voi olla välitason
        esimies pitää osata valehdella ja nuolla hanuria.

    • naiset on tyhmiä

      Lapsellisia puheita nuo ylennykset. Ylennyksiä on armeijassa ja vastaavissa paikoissa, missä käskijä käskee alaisiaan, ilman neuvotteluja.
      Jo firmojen ylennyksistä haikaileva on vallan väärällä alalla.

      Kumpi on ylempi; yksinäinen Euroopan myyntipäällikkö vai ison firman pääkirjanpitäjä. Tai kumpi: käyttöpäällikkö vai myyntipäällikkö
      Tai: sorvaaja vai poraaja

    • sossu....

      Ota lopputili ja lopeta valitus.

    • vaihtokauppaXY

      Toimitusjohtaja taisi löytää nätimmän salaseuralaisen? Kyllä se salaseuralainen helposti vaihtuu toiseen kun uusi pirteä vaihtoehto ilmaantuu näkökenttään.
      Ei siinä enää muisteta mitä tuli luvattua sille vanhalle kumppanille.
      Vaihda firmaa ja toimitusjohtajaa.

      • kiperä kysymys

        toimitusjohtajat on toimitusjohtajia ja tavallinen duunari on tavallinen duunari on eroa

    • FITTUILEVA FETTI

      FITTUFETTI FITTUILEE JA FATTUILEE SINULLE.

    • Lopun Alkua

      Kuullostaa siltä et firma missä oot on hyvää vauhtia menossa konkkaan (niin kuin moni muukin) tai pannaan "lihoiksi"työntekijöitten kustannuksella, tj.n puheista päätellen mutta toiminnanjohtajalla ei ookkaan mitää hätää---
      osakkeenomistajien silmissä kun johtaa noin reippaasti..et arvo-osuustilin saldo kohenee ja bonustakin voi jäädä tilille..eikä sillä yläkerran pomollakaan oo hätää..
      Puheet voi toki olla valettakin.
      Minusta on ihan hyvä vaan kaikille jos ja kun kaikki hyödytön ja tarpeeton karsitaan.

    • reilu fakta

      Et sinä mitään lisää liksaa saa, koska tietävät ettet ota lopareita, vaikka leikkaisivat palkkasi puoleen. Nuori ja tyhmä = helppo höynäytettävä.

    • .ota.

      Lopatit

    • liity liittoon

      Hae ensin uusi työpaikka ja ota sitten ylläriloparit.

      • kiperä kysymys

        joo täytyy sanoa kyl se vähän näinkin asia että jos olet liitossa niin ota selvää mitä teet ja päätös sitten vasta tahi vaihtoehto on että hae toinen työpaikka jos luulet löytäväsi "duunit on nykyään kova työ loppu tulos jos senkään" mut ainakin tee selväks tuo et jos kuulut liittoon niin ota selvää mitä teet. Lykkyä sulle, hyvää päivänjatkoa

    • loikloi

      Tiedän, että olisivat täysin kusessa ilman mun työpanosta. Oon raatanut viimisen vuoden ajan kuin eläin just siksi, että parempia päiviä luvattiin. Tuskin löytäisivät tilalle toista, koska mun työ vaatii tiettyjä ominaisuuksia.

      Tiedätkö,kukaan ei ole työmaalla korvaamaton.
      Aina joku luulee että on korvaamaton,ota loparit
      niin näet kun toinen tulee paikallesi
      terv:Pääluottamusmies
      "korvaamaton oon"

    • Heip
      Mulla vähän sama juttu....meidän äsken eläkkeelle jäänyt pomo lupas mulle jonkun apuohjaajan paikan, mutta se tais unohtuu heti sen jälkeen, kun se oli sen sanonut... Nyt se on siis lähtenyt, ja uus tilapäinen tuli ja uusi vakituinen tulee ens kuun alussa. Että silleen.

      • kiperä kysymys

        kuka pitää lupauksen ja kuka ei mutta tiedäthän sen asian että ei pidä uskoa kehenkään ihmiseen mailmassa niinkuin itseään koska tietää että ei ainakaan tule petetyksi. Hyvää päivänjatkoa ja semppiä muuten ole iloinen että sinulla on yli päänsä töitä.

    • asdffffffffreeeeeeee

      HYVÄ PROVO!!!!!!!11

      Että lupas ylennyksen lol siinä vaiheessa tipahdin, kukaan joka ollut työelämässä tietää että ei se niin koskaan mene.

      • kiperä kysymys

        näihän se on ja kuka ei niin saa ritkuttaa pienellä rahalla.

    • kiperä kysymys

      tuohan on kiperä kysymys mutta vastaan mahdollisemman oikeella tavalla

      No jos minulta haluat kysyä tuota kiperää asiaa niin vastaan kyllä mutta katsottuna toiselta puolelta asiaa käänettynä niin en ehkä jos ei ole sovittuna näitä pomon työ kiireitä ollenkaan mutta voithan yrittää. Tsempiä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3764
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1853
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      166
      943
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      890
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      848
    Aihe