Ulvilan faktat !

juttuonselvä

1. Vanhin tytär kertoi poliisille että terassioven ikkuna oli rikki kun hän kävi katsomassa kovaa "ukkosen" meteliä takkahuoneesta. Vanhemmat käskivät nukkumaan.

2. Anneli Auer kertoi juosseensa etuovesta ulos asti murhaaja kintereellä. Tytär ei ole kertonut nähneensä silloin ketään murhaajaa vaikka oli tapahtumien keskipisteessä.

3. Tappava päähän kohdistunut isku tehtii juuri sillä hetkellä kun tytär puhui puhelimeen, Annelin ollessa toisaalla.

4. Hätäpuhelunauhalla ei ole ulkopuolisia ääniä, vain Jukka, Anneli, ja vanhin tytär.

5. Terassioven ulkopuolella oli tuoli mutta sisäpuolella ei. Miten ulkopuolinen murhaaja pääsi ääntäkään päästämättä ulos ilman sisäpuolella olevaa tuolia.

6. Auer on myöntänyt riidan ja hänen osuuden henkirikokseen, kuten myös tekninen tutkimus sitä tukee.

7. Vanhimman tyttären näköhavainto huppumiehestä tuli esille vasta toisella poliisin pitämällä puhuttelulla.

8. Auer tunnisti poliisin järjestämässä tunnistuksessa 2 kertaa syyttömän miehen miehensä murhaajaksi, vaikka oli vilpillisesti saanut sähköpostitse miehestä valokuvan, silloisen tutkinnanjohtajan avustuksella.

9. Auer on tuomittu vakavasta rikoksesta vankilaan.

56

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terapeutti Stråle

      En ole hyvin perehtynyt tapaukseen niin että pystyn riitauttamaan vain pari pykälää.
      2) Auer on hyvinkin voinut sanoa että murhaaja on seurannut häntä. Mutta todennäköisesti ei ole kuitenkaan sanonut niin vaan kuulija on tulkinnut sillä tavalla. Täsmällisempi ja lakoonisempi henkilö olisi joka kerran sanonut että murhaaja teki uhkaavan eleen kääntyä häntä katsomaan(tavoittamaan) ja rouva lähti heti pakosalle eikä ehtinyt huomioida, seurasiko murhaaja häntä.
      4)Hätäpuhelunauhalta on hämärrytetty (häivytetty) ääniä, korostettu toisia ääniä ja jopa leikelty ääniä pois. Ei kuulemma ole edes vaikeaa sellaiselle joka noita juttuja työkseen tekee.
      6) Koko tämä farssi lähti rullaamaan siitä kun Auer "tunnusti"."Tunnustus" kaatui ja kaatuu siihen ettei hän osannut edes murhavälinettä nimetä, joten siinä teknisen tutkimuksen tuki vedetään hatusta.
      8) Auer tunnisti virheellisesti. Vahinkoja sattuu. Jopa Lisbeth Palme on tehnyt samanlaisen virheen tunnistuksessa.
      9. Vakava pedosyyte kuuluu oikeuslaitoksen, tai pikemminkin syyttäjän peliin johon oikeuslaitos yhtyi. Valitettavasti.

      • kuolemannaakka

        Älä puhu potaskaa, puhelulta mitään oo häivytetty. Munkin oli aluks vaikea myöntää ettei ulkopuolista kuulu, eikä ole mitään näyttöä. Tunnusti kolmasti, niissä on vissi perä. Eikä tommosia pedotuomioita ilman syytä kukaan saa. Kyllä juttu on selvä.


    • KUoti

      6. Miten tekninen tutkimus tukee? Sinähän höpertelet.

      • Tämä oli tässä

      • tätätämänytkinon
        Tämä oli tässä kirjoitti:

        Tekninen tutkinta antaa 100 % varman vastauksen kysymykseen miten asia ei ainakaan ole.

        http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194926136362/artikkeli/uusi todiste surmapaikan takaovella tehtiin rekonstruktio.html

        Poliisikoira ei saanut hajua jäljestä vaikka surmayönä olosuhteet olivat hajujäljittämiselle erinomaiset. Mikä oikeastaan tukee vahvasti ulkopuolisen tekijän olemassaoloa?

        Olisiko tutkija Mika Taurun pähkäily nyt sen parempaa kuin edellisilläkään kierroksilla. Hänen todistelunsahan on todettu turhaksi spekulaatioksi jo aikaisemmin, oliko se Vaasan hovissa. Murha. Infossa näyttää olevan perusteellista pohdintaa jo piiiiitkiä kommentteja tämänpäiväisestä todistuksesta. En vain ehdi perehtyä kun siivotakin pitäisi omassa läävässä.
        Poliisikoira teki niin hyvin työnsä kuin pystyi. Ei se koirasta ole kiinni että opastajan tulkinta heitti matkan varrella kuperkeikkaa ja opastaja tulkitsi koiran antamia merkkejä trendin vaatimaan suuntaan, vähän niinkuin äänitutkija Niemikin.


      • hah hah
        tätätämänytkinon kirjoitti:

        Olisiko tutkija Mika Taurun pähkäily nyt sen parempaa kuin edellisilläkään kierroksilla. Hänen todistelunsahan on todettu turhaksi spekulaatioksi jo aikaisemmin, oliko se Vaasan hovissa. Murha. Infossa näyttää olevan perusteellista pohdintaa jo piiiiitkiä kommentteja tämänpäiväisestä todistuksesta. En vain ehdi perehtyä kun siivotakin pitäisi omassa läävässä.
        Poliisikoira teki niin hyvin työnsä kuin pystyi. Ei se koirasta ole kiinni että opastajan tulkinta heitti matkan varrella kuperkeikkaa ja opastaja tulkitsi koiran antamia merkkejä trendin vaatimaan suuntaan, vähän niinkuin äänitutkija Niemikin.

        Koiraa ei voi hämärryttää annulistiksi.


      • tätätämänytkinon
        hah hah kirjoitti:

        Koiraa ei voi hämärryttää annulistiksi.

        Mutta opastajan voi hämärryttää antiannelistiksi.


    • kuolemannaakka

      Ap, täyttä asiaa. Olen tutkistellut tapausta alusta asti ja etsinyt todisteita ulkopuolisesta. Nyt olen tajunnut ettei hupparista mitään näyttöä ole, allekirjoitan täysin nuo 9 faktaa. Murha tuomio tulee, 3. ja viimestä kertaa.

    • rouva Tappinen

      Tällainen vastakkaista mielipidettä edustavien nimimerkkien käyttö hämärrytystarkoituksessa on jo muutaman vuoden ollut käytössä Suomi 24:llakin. Tarkoitus on toteuttaa oman tahdon mukaisia ratkaisuja, esim ihmisten mielikuvien muuttamista haluaamaansa suuntaan. Ehdottomasti erärehellistä ja epäeettistä puuhaa.

    • dekkareiden king

      Suomi on täynnä maailmanluokan psykologeja ym ihmisasijantuntioita, ainakin heidän omasta mielestään. Eikö näistä ole yhtäkään saatu arvioimaan hätäpuhelunauhan sanomaa. Uhrin mielentilaa ja käyttäytymistä puukotuksen uhrina. Syöttikö Auer pajunköyttä hätäkeskukseen, avainsanoja käyttäen "joku tuli ikkunasta" ym.. Toimiko Auer ja tytär juuri niinkuin kriisitilanteessa ihminen toimii. Oliko 9 vuotias tyttö huutojensa suhteen normaali "äiti äiti joku mies poistui juuri ikkunasta" ym. Onko meitä amatööridekkareita yksinkertaisesti kustu silmään.

    • dontrustanyone

      Puolustuksen juttu lepää vain yhden kortin varassa, esikoisen kertoma näköhavainto murhaajasta.

      Jos tuomarit ottavat sen todesta, saa Anu vapauttavan pinnan.

      Muutenhan juttu on selvää sillisalaattia.

    • tytär kuuli..

      ikkunan rikkomisen ja käskettiin suojaan.Samaa aikaan jankutetaan että miksi ei käsketty suojaan.Molempien väitteiden katsotaan osoittavan että A on murhaaja.
      Auer kertoi juosseensa etuovesta ulos mutta ei murhaaja kintereillään vaaan murhaaaja kääntyi häntä kohti mutta ei lähtenyt perään.Jos olisi lähtenyt olisi saanut viimeistään oven avauksessa kiinni mutta nähtävästi riitti että A pysyi sivussa koko touhusta.
      Kun A oli käynyt katsomassa niin uhri huusi vielä puoli minuuttia sen jälkeen.Ruumiin avauksen mukaan ei voinut saada ääntä sen tappavan iskun jälkeen
      Ensimmäisessä oikeuden päätöksessä perusteluina syyllisyydelle todettiin että ikkunasta ei pääse yli.Kun poliisi otti uuden linjan niin 10 poliisia meni jinossa just sillä tavalla ja väite kuului että murhaaja ei ottanut ikkunan yläreunasta kiinni vaan alareunasta koska nuo 10 poliisia ehkä pienen ohjeistuksen jälkeen tekivät niin.
      Heke-nauhalta kuului sellanen möly että kukaaan ei voi päätellä montako ihmistä siellä on.Ensi litteroinnissa siellä merkittiin tuntamattomia
      Auer ei ole myöntänyt riitaa vaan sanoi että nukkumassa oltiin
      Tytär kertoi huppumiehestä jo niin että se tallentui häke-puheluun
      Auer ei tunnistanut eikä voinutkaan koska huppari oli naamiotu vaan totesi että rakenne on saman tyylinen
      Vankilatuomiolle ei ole perusteita i

      • elinkautinen

        Nukkumaan vaan, ei täällä mitään hätää ole ))

        Veri ei kuivu ja imeydy patjan läpi muutamassa minuutissa, eikä kukaan ehtisi tehdäkään kaikkea. Ei epäilystäkään auerskan syyllisyydestä.


    • tuomio kaatui.

      siihen että verisiä kengänjälkiä ei löytynyt olkkarin puolelta vaikka tappaakseen Anelin olisi tarvinnut hyppiä verilammikossa.Veriä kenkiä sujavaatteta ei löytynyt jotka olisi pitänyt kätkeä 2 minuutissa.Kukaaan ei ole kyennyt uskottavaan selitykseen miteb se olisi onnistunut

    • hanskat naulaan

      Yksi todisteista on Jukka S. Lahden ja Anneli Auerin sängystä löytynyt verinen musta näppylähanska.

      Auer on kertonut, että näppylähanska on saattanut tippua sängylle puukorista tai vaatekasasta. Näppylähanska on voinut olla makuuhuoneessa, koska sitä on käytetty puiden siirtelyyn. Pariskunnan makuuhuoneessa oli takka ja halkopino.

      Myös terassin oven rikotun ikkunan vierestä on löytynyt verinen näppylähanskan jälki. Sen näppyläkuviot täsmäävät sängyltä löydetyn hanskan kuvioihin. Sen sijaan neulosjälki on erilainen.

      Syyttäjän näkemyksen mukaan olisi erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolisella surmaajalla olisi ollut mukanaan samanlaiset näppylähanskat kuin kyseisessä taloudessa tai näppylähanskat ylipäätään.

      • Voi elämä mitä peetä

        Kun se sängystä löytynyt näppylähanska ei ollut verinen.
        Mitä ihmeen puppua taas.


    • neulosjälkeä..

      ei ikkunanpuitteista voinut löytyä mutta nuo näppyläkuviot kyllä jotka ei täsmänneet talosta löydettyyn sarjaan joten se on enemmän puolustuksen valtti kuin syyttäjän

      • annelisti

        Onko verrattu neulosta, kun käsi on hanskan sisällä?


      • mikä ihme

        Piilottihan se muutakin, siinä samalla yhden tai useamman hanskankin.


      • mikä tärkeintä
        mikä ihme kirjoitti:

        Piilottihan se muutakin, siinä samalla yhden tai useamman hanskankin.

        Hanskan jälki sellaisessa paikassa, että pakko olla lavastettu. Kukaan ei olisi pystynyt ottamaan kiini siitä kohti ilman, että lasi olisi leikannut ranteen auki.

        "Kyseinen näppyläjälki oli ovenkarmin yläosassa 8,5 senttiä pitkän lasin palan vieressä.

        - Mikäli joku olisi saanut otettua sieltä saakka kiinni, tämä lasinpala olisi mennyt hänen ranteestaan läpi, Tauru selitti."
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090918645828_uu.shtml


    • Jyrpätinjooseppi

      hehheh, voi voi Annelinhalaajia, kylmää kyytiä.
      Poliisikin siirteli tuolia, niin että kolisee, vuhuuu.

    • vit.n pöljät

      Ei 9 vuotiaalla tytöllä voi olla kuin 1 vaihtoehto jos oma isä makaa verilammikossa ja oma äiti hokee että täällä on joku murhaaja tullut ikkunasta ja tappaa mun miestä. Moniko 9 v lapsi epäilee omaa äitiänsä kyseiseen veritekoon? Tyttö uskoo varmasti lopun elämää että hän näki varjon poistuvan ikkunasta.

      • niinpä.

        Eikä pysty myöntämään vaikka olisi nähnyt koko tapahtuman tai ollut osallisenakin siihen.


    • päivän huvit:)

      Niinpä. Päivän huvi on lukea annelistien sepustuksia, joissa yrittävt jankata ettei anneli ole syyllinen - mihinkään. Kaikki on salaliittoa annelia vastaan. Oikeastu, miten aikuiset ihmiset ovat menneet naisen junaileman hirveän huijauksen ansaan? Ei sellainen voi olla täyspäinen, joka uskoo auerin tarinaa ullopuolisesta hirmuisesta tappajasta. Minfossakin muutama hörhö, jotka eivät uskalla myöntää totuutta, et ovat tulleet huijatuksi. Hejacissa löytyy fiksuimmat jotka uskaltavat nähdä auerin sumutuksen läpi.

    • terapeutti Stråle

      Härkä taas päätti alkaa poppoonsa johtajaksi. Auer ei syyllinen mihinkään -mistä tuollaista liioittelua löytää?
      Salaliitto?-jo vain. Hejac on paras, tietysti mutta sehän onkin exklusiivinen keskustelukerho.

    • tiesi syyllisen...

      Ei ollut huolen päivää että murhaaja ottaa häneen yhteyttä (esiintyen vaikka Seppo nimellä) ja hoitaa päiviltä.

    • mikä kännykkä on ?

      Helsingin murharyhmän ryhmäjohtaja, verijälkiasiantuntija Mika Tauru todisti tiistaina Ulvilan surman toisessa hovioikeuskäsittelyssä.

      Taurun näkemyksen mukaan paikalta olisi pitänyt löytyä sekä Lahden että tekijän verisiä jalanjälkiä, mikäli he olisivat kamppailleet huoneessa.

      - Jos tekopaikka olisi luonnollinen pitäisi olla erittäin paljon molempien jalanjälkiä. Nyt tässä on muutama teatraalinen jälki ja osajälkiä. Vaikuttaa lavastetulta, Tauru kommentoi.

      Auer kertoi sairaalassa poliisille ettei osaa käyttää kännykkää, toki omat pullantuoksuiset nettisivut ovat samaan aikaan toiminnassa.

      • Juu, juu

        Auerilla on aivan liian monta ei-uskottavaa selitystä tilanteeseen liittyen.

        Mitä tulee lasten havainnointiin, kenen muun kotona pystyisi rikkomaan ikkunan ilman että lapset kuulisivat kilinää ja tulisivat katsomaan mitä tapahtuu? Kouluikäiset lapset osaavat kyllä havainnoida lähiympäristöään sen suhteen keitä talossa liikkuu ja rikoutuuko ikkuna.

        Puolustuksen argumentointi on ihan pelletouhua. Syötetään mitä mielikuvituksellisimpia satuja tarinoita.


      • idiootti55
        Juu, juu kirjoitti:

        Auerilla on aivan liian monta ei-uskottavaa selitystä tilanteeseen liittyen.

        Mitä tulee lasten havainnointiin, kenen muun kotona pystyisi rikkomaan ikkunan ilman että lapset kuulisivat kilinää ja tulisivat katsomaan mitä tapahtuu? Kouluikäiset lapset osaavat kyllä havainnoida lähiympäristöään sen suhteen keitä talossa liikkuu ja rikoutuuko ikkuna.

        Puolustuksen argumentointi on ihan pelletouhua. Syötetään mitä mielikuvituksellisimpia satuja tarinoita.

        Väität siis että ikkunaa ei olekaan rikottu?


      • Juu, juu
        idiootti55 kirjoitti:

        Väität siis että ikkunaa ei olekaan rikottu?

        En väitä. Ihmettelen vain kun lasten osuus havaintojen tekemisen suhteen on häivytetty käsittämättömästi. Ainakaan julkisuudessa ei ole ollut tietoja siitä onko lapsilta kysytty olemassa olleista, kadonneista, veitsistä, kengistä, olemassa olleista pyyhkeistä, kadonneista pyhkeistä, keitä talossa oli surmayönä ja keitä ei ollut. Lasten havainnoinnin on täytynyt käynnistyä ikkunan rikkomisesta. Vaikka olisivat olleet nukkumassa.

        Jos isältä katoaisi kenkä perhetilanteen ollessa normaali, eiköhän kadonnutta kenkää koskevan keskustelun lapsetkin kuulisi. Itsekin muistan joitain asioita hyvin kirkkaasti ajalta ennen kouluikää.

        Pohtikaapa kenen kotona olisi mahdollista että yöllä ikkunasta tulee tappaja joka puukottaa isän, puukottaa äitiä ja tekee tekosensa niin hiljaisesti että perheen 3 lapsesta kukaan ei saavu katsomaan miksi keskellä yötä lasit rikkoutuu ja on älämölöä. Lapset ovat luonnostaan uteliaita. Totta ihmeessä tästä surmaepisodista on täytynyt lähteä monenlaista yöaikaan kodissa hyvin poikkeuksellista ääntä. Lapsista ei tiettävästi ole saatu irti mitään, oliko talossa ulkopuolisia ja jos niin mitä tekivät miltä näyttivät.


      • niinpä.
        Juu, juu kirjoitti:

        En väitä. Ihmettelen vain kun lasten osuus havaintojen tekemisen suhteen on häivytetty käsittämättömästi. Ainakaan julkisuudessa ei ole ollut tietoja siitä onko lapsilta kysytty olemassa olleista, kadonneista, veitsistä, kengistä, olemassa olleista pyyhkeistä, kadonneista pyhkeistä, keitä talossa oli surmayönä ja keitä ei ollut. Lasten havainnoinnin on täytynyt käynnistyä ikkunan rikkomisesta. Vaikka olisivat olleet nukkumassa.

        Jos isältä katoaisi kenkä perhetilanteen ollessa normaali, eiköhän kadonnutta kenkää koskevan keskustelun lapsetkin kuulisi. Itsekin muistan joitain asioita hyvin kirkkaasti ajalta ennen kouluikää.

        Pohtikaapa kenen kotona olisi mahdollista että yöllä ikkunasta tulee tappaja joka puukottaa isän, puukottaa äitiä ja tekee tekosensa niin hiljaisesti että perheen 3 lapsesta kukaan ei saavu katsomaan miksi keskellä yötä lasit rikkoutuu ja on älämölöä. Lapset ovat luonnostaan uteliaita. Totta ihmeessä tästä surmaepisodista on täytynyt lähteä monenlaista yöaikaan kodissa hyvin poikkeuksellista ääntä. Lapsista ei tiettävästi ole saatu irti mitään, oliko talossa ulkopuolisia ja jos niin mitä tekivät miltä näyttivät.

        auerska oli etukäteen sanonut ettei saa tulla katsomaan vaikka kuuluisi meteliä. Toiset lapsetkin kaikki laittanut samaan huoneeseen, mutta tyttö uskollisena apurina nukkui yksinään. Taisi auerska käyttää vanhinta tyttöä ensimmäisenä hyväkseen kun kikattelivat huoneessa, yllättiköhän Jukka sinä yönä.


      • ja taasen
        niinpä. kirjoitti:

        auerska oli etukäteen sanonut ettei saa tulla katsomaan vaikka kuuluisi meteliä. Toiset lapsetkin kaikki laittanut samaan huoneeseen, mutta tyttö uskollisena apurina nukkui yksinään. Taisi auerska käyttää vanhinta tyttöä ensimmäisenä hyväkseen kun kikattelivat huoneessa, yllättiköhän Jukka sinä yönä.

        Sinäkö, Annijatta? Ei kai.....


      • syökää lääkkeenne
        ja taasen kirjoitti:

        Sinäkö, Annijatta? Ei kai.....

        Voi että :)) Kyllä luulotautisia piisaa täällä. Sehän on merkki paranoiasta, dementiasta tai skitofreniasta...jostain mielen sairaudesta joka tapauksessa.


    • valokuvadetektiivi

      Taurun todistuksen heikkous on se että hän on verijälkiin tutustunut vain valokuvista. Hän on hämärtynyt luulemaan että verijälkiä oli vähän koska kaikista ei olettu kuvia.

      • hah hah

        Yhteen kuvaan mahtuu koko lattia, eikä kukaan mene yhdellä loikalla huoneen poikki.


    • totuuden torvi

      Taurun todistukset perustuvat huolelliseen rekonstruktioon joita on tehty useita. Kyl ne näyttävät toteen sen, ettei kukaan mikään isokokoinen huppistappaja ole könynnyt ikkusta ulos. Olis ranne auennut ja mitä muuta. Totuus on karu, vaikka niin mielellään moni uskois satuihin. Varsinkin annumamman satuihin.

    • valot klo 00.50 !!
      • muisti paranee,

        pysyvästi hyvinkin, tuoreeltaan tapahtumien jälkeen klo 23 ja vuosien päästä aivan kirkkaasti aikaisintaan 00:50


    • kumma juttui

      jos Auer on tekijä niin silloin ei tekijän jälkiä tarvitse löytyä mutta jos huppis on tekijä niin silloin tarvii.Vielä kummallisempi kun etp mukaan takkahuoneessa oli runsaasti jalanjälkiä.Mistähän syystä tuo naapuri teki sen tysin varman havaintonsa vasta seb jälkeen kun A oli syytettyna.Silloin kun etsittiin ulkopuolista niin valot sammui jo kli 23 jälkeen.Siitä ikkunasta loikki 10 poliisia ulos helposti josta löytyy video

      • Jutui pisaa kyllä

        ja kehitetään niitä tarvittaessa lisääkin kun kovia todisteita ei vaan ole. Kyllä se ämmä on saatava tuomiolle, kaikki keinot on nyt sallittu. Syyttäjän todistajissa ja todisteissa ei muuta ole ollutkaan kuin kummallisuuksia ja tarkoitushakuisia suunnan muutoksia aina tarpeen mukaan.
        "kyl mää jotenkin kovin hämärästi muistelisin heti näin kahdeksan vuoden jälkeen, että vähän oudolta se minusta silloin ehkä saattoi tuntua, että..."


      • tätätämänytkinon
        Jutui pisaa kyllä kirjoitti:

        ja kehitetään niitä tarvittaessa lisääkin kun kovia todisteita ei vaan ole. Kyllä se ämmä on saatava tuomiolle, kaikki keinot on nyt sallittu. Syyttäjän todistajissa ja todisteissa ei muuta ole ollutkaan kuin kummallisuuksia ja tarkoitushakuisia suunnan muutoksia aina tarpeen mukaan.
        "kyl mää jotenkin kovin hämärästi muistelisin heti näin kahdeksan vuoden jälkeen, että vähän oudolta se minusta silloin ehkä saattoi tuntua, että..."

        Tekninen tutkija, ensitutkija, ei edelleenkään ole löytänyt yhtään todistetta, joka osoittaisi Auerin olevan surmaaja.
        Kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat.


      • ei "tekijän" ääntä
        tätätämänytkinon kirjoitti:

        Tekninen tutkija, ensitutkija, ei edelleenkään ole löytänyt yhtään todistetta, joka osoittaisi Auerin olevan surmaaja.
        Kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat.

        Sama tutkija ihmetteli ettei häkenauhalla kuulu muiden kuin auerin, uhrin ja lapsen ääntä. Sanno, että oikein korvaan pisti kun "tekijän " ääntä ei kuulu missään? No, luulisi että olisi välähtänyt jo, että miksi ei kuulu.


      • huvittavaa....
        tätätämänytkinon kirjoitti:

        Tekninen tutkija, ensitutkija, ei edelleenkään ole löytänyt yhtään todistetta, joka osoittaisi Auerin olevan surmaaja.
        Kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat.

        Kertomuksessaan kuitenkin kaikki viittaa kuitenkin vain ja ainostaan auerskan syyllisyyteen.


      • 6,5,4,3,2,1
        huvittavaa.... kirjoitti:

        Kertomuksessaan kuitenkin kaikki viittaa kuitenkin vain ja ainostaan auerskan syyllisyyteen.

        Nyt sun huvittuneisuus menee kyllä jorkasmin piikkiin. Kenttä on taas vapaa kaiken maailman vapaalle assosiaatiolle jossa omat mielikuvat sekoittavat valheet ja totuudet pelkäksi sekametelisopaksi. Pakko vain (pakkoraossa) on vielä huomauttaa että ensimmäinen tekninen tutkija , Mäkinen , korosti ettei hän näe yhtään todistetta Auerin syyllisyydestä. Mutta antaa mennä vain, kuka nyt totuudesta piittaa , valehtelulinja jatkaa, hiiohei...


    • limit-limit

      Puoli Suomea tietää jo miksi nauhalta nykyään kuuluu se mikä kuuluu eli kuulija kuulee eri juttuja riippuen siitä kenen mixtraamaa nauhaa sattuu kuulemaan. Eihän vanhempi (eläkeläinen?) konstaapeli ikinä tule ymmärtämäänkään että nauhoja sillä tavalla käsitellään ja sen sitten pitäisi todistaa jotakin. Tiimityö on nykyään muotisana.
      Siitä puheenollen, Tauru ei osannut selittää joitakin verijälkikysymyksiä ja vastasi oikeussalissa että oikeuslääkäri tietää. Oikeuslääkäri puolestaan oli vastannut että verijälkitutkija tietää. Siksikö Auer on katiskassa (vankilassa) kun tiedon rajat venyvät ja vanuvat tarkoitushakuisesti?

      • Maalaisjärki.

        Tauru joka itse ilmottautui halukkaaksi todistajaksi saa suurimman otsikoinnin mediassa.
        Sitä saa mitä tilaa, ja kun tilaa julkisuutta niin sitähän saa.

        Pahalta näyttää että Tauru joutuu vielä naurunalaiseksi.

        Ja tuo mainitsemasi nauhan mixtraaminen on aloitettu jo paljon ennen kuin nauhaa on julkisuuteen ekaakertaa edes päästetty. ?

        Jo lapsille opetetaan että jos ja kun joutuu soittamaan joskus hätänumeroon, niin pitää sanoa oma nimensä. Ja minun tietojen mukaan hätäkeskus ei edes ota sellaista hätätilausta vastaan jossa soittaja ei sano nimeään. Anneli Auer ei sano missään vaiheessa sitä kuka hän on. Eikä sitä HÄKE edes kysy, joten se kohta on leikattu pois, ja mahdollisesti jotain muutakin. Ehkä tahattomasti tuhottu, ehkä tahallisesti. Mutta ei varmaan yhteistyössä murhaajan kanssa.


        Olis vaan hauska tietää miksi nauhalta on poistettu se kohta jossa Auerska sanoo nimensä.


    • ookko nolo

      Joutsenlahti: "Mikään ei edelleenkään viittaa Aueriin"

      Täysin ymmärrettävää pihua samaa mantraa vuodesta toiseen koska kuka haluaa sanoa julkisesti olleensa niin sinisilmänen ja vielä naisen vedätettävänä. Miehen epärehellisyys on tullu jo hyvin esille kun kaveerasi Auerin kanssa, ja lähetteli sähköpostitse valokuvia epäillyistä, Auer oli omassa päiväkirjassa ihmetellyt myös kyseisen poliisin avointa toimintaa.


      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091018648667_uu.shtml

      • No mikään ei todellakaan viittaa Aueriin. Esimerkiksi, taannoinhan syyttäjä väitti ikkunan rikotun jälkikäteen sisältäpäin, mutta sehän ei selittäis mitenkään Lahden jalkapohjissa olleita haavoja.
        Tänään tutkija kertoi, että "rikkoutumisen jäljet olivat kankaassa vaaleammalla puolella, eli auringon haalistamalla puolella". Eli lasi oli siis rikottu ulkopuolelta. Ei siis ole järkeenkäypää, että AA olisi ensin käynyt rikkomassa lasin ulkopuolelta ja sitten tullut puukkopolkalle hyppyyttämään miestään lasinpalojen päälle, lasinsiruttomiakin tiloja talossa olisi ollut.


    • vitun tunarit

      Tuntuu välillä siltä ettei Suomalaista poliisia pitäisi laskea lähellekkään henkirikospaikkaa, varsinkaan jos soittaja ei ole humalassa, ja mies.

      Mitä henkirikoksiin tulee, miehet enemmistönä, mutta naiset yleisestiottaen julmimpia.

      • niin...

        Onneksi joutenlahti ei toivottavasti pilaa enää yhtään tutkimusta, muut poliisithan tajusi heti syyllisen.


      • JJ syytteeseen

      • ajoituksen mestarit
        JJ syytteeseen kirjoitti:

        Aivan. Uutta syytettä pukkaa, hyvä niin.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091218657598_uu.shtml

        Uutta syytettä ikivanhasta jutusta tosiaan pukkaa ja kas kummaa, julkistus sattui tapahtumaan täysin sattumalta juuri kun henkilö on todistajana hovissa. Edellinen syytehän, myös ikivanhasta jutusta, julkistettiin sopivasti käräjien alla. Todistajan mainetta tuhotaan suunnitelmallisesti tarkoin ajoituksin. Joskus tulevaisuudessa nähdään sitten miten syytteet tahallaan pitkitetyissä jutuissa lopulta kestää mutta ketä se enää silloin kiinnostaa.
        Tarkat ajoitukset ja puolustuksen todistajien järjestelmällinen mustamaalaus on jo näissä käsittelyissä tuttu juttu. Hyvä voitontavoittelun kannalta mutta täysin moraaliton yleisen oikeustajun kannalta.


    • tunarit pentele

      Kuuluuko Muuramen pedorinki Ulvilatapaukseen? Entäs Inkisen tietokoneen myrkyttäminen?

      • rouva Tappinen

        Tuosta Muuramen pedoringistä en muuta vielä ole havannut kuin että M J-E olisi siinä ollut tutkijana(?) selvittelemässä. Täytyy etsiä tietoja tuosta.
        Inkisen tapaus jäi niin täysin selvittämättä, olisiko ollut ensimmäisiä esimerkkejä siitä että poliisilta vuoti lehdistön kautta epäily, jonka totuusarvoa ei koskaan edes yritetty selvittää koska potilas(Inkinen) käveli pitkän laiturin loppuun ja jatkoi siitäkin eteenpäin...


      • ikävä kohtalo
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Tuosta Muuramen pedoringistä en muuta vielä ole havannut kuin että M J-E olisi siinä ollut tutkijana(?) selvittelemässä. Täytyy etsiä tietoja tuosta.
        Inkisen tapaus jäi niin täysin selvittämättä, olisiko ollut ensimmäisiä esimerkkejä siitä että poliisilta vuoti lehdistön kautta epäily, jonka totuusarvoa ei koskaan edes yritetty selvittää koska potilas(Inkinen) käveli pitkän laiturin loppuun ja jatkoi siitäkin eteenpäin...

        Vuotaa ei olisi saanut, vaikka syyllinen olisi ollutkin. Mieluummin tuon kohtalon olisi suonut auerskalle, olisi yhteiskuntakin säästänyt pitkän pennin.


      • yön valopilkku
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Tuosta Muuramen pedoringistä en muuta vielä ole havannut kuin että M J-E olisi siinä ollut tutkijana(?) selvittelemässä. Täytyy etsiä tietoja tuosta.
        Inkisen tapaus jäi niin täysin selvittämättä, olisiko ollut ensimmäisiä esimerkkejä siitä että poliisilta vuoti lehdistön kautta epäily, jonka totuusarvoa ei koskaan edes yritetty selvittää koska potilas(Inkinen) käveli pitkän laiturin loppuun ja jatkoi siitäkin eteenpäin...

        Taisi olla J tietoinen Muuramesta kun tutki aihetta.
        Nainen tekijänä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      56
      2979
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2818
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      34
      1977
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1922
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1727
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1432
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      93
      1200
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe