Karstula Areenan hintalappu?

Hurjia lukuja kuulin

Paljonko jäähalli tulee maksamaan? Kuulemani mukaa 3.5 miljoonaa jo mennyt eikä tuokaan aivan tule riittämään. Kukaan ei enää pääse tietämään kuinka paljon Karstula tulee sijoittamaan jäähalliin. Halliyhtiö on osakeyhtiö ja siten osakeyhtö kertoo vain ei salaista tietoa veronmaksajille eli hallin rahoittajille. Avustukset olivat vain 650 euroa, joten kuntalaisten kuvetta on ja tullaan vielä kaivamaan jatkossakin perinteisillä salaisilla päätöksillä kunnanhallituksen kokouksissa.

66

894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuudet!

      Kuntalaiset eivät maksa jäähallista juuri mitään ja Venäjä ei ole lähettänyt lainkaan Ukrainaan sotilaitaan.

      • Putler

        Ja palstalla asiasta huolestuneena kyselevät ovat separatisteja.


      • ilmastointietupuolel
        Putler kirjoitti:

        Ja palstalla asiasta huolestuneena kyselevät ovat separatisteja.

        Ei separatisteja vaan sepalus-ihmisiä!


    • Warla Kof

      Nyt tarvittaisiin oma Karstulaan oma Edward Snowden, joka uhraisi itsensä ja paljastaisi tarpeellisen Areenan rahoituksesta.

    • kuuskaista

      Tänä viikonloppuna varmaan tarkempaa tietoa kustannuksista saa Nätistä. Mutta kyllä 3,5 miljoonaa eeroa on aika lähellä. Milli puolitoista pittää ottaa lainaa. Varmaan kunta joutuu takuumieheksi lainoille. Tuskin pankit muutoin lainaa lisää antaa.
      No kuntahan ne korotettuina käyttömaksuina kuitenkin maksaa loppupeleissä.

      • vikki 2

        Kuka voisi minulle kertoa mitä siellä jäähallissa sitten touhutaan ,maksaakin niin tolkuttomasti.


      • Joutavaa
        vikki 2 kirjoitti:

        Kuka voisi minulle kertoa mitä siellä jäähallissa sitten touhutaan ,maksaakin niin tolkuttomasti.

        Hakataan kiekkoa ja välillä vastustajiakin,sitähän jääkiekko on.
        Onhan se kivaa, kun veräyri nousee.


    • rahhoa on

      Eihä se oo hullu joka ottaa velekoa voan se joka velan maksaa!
      Jos karhunlihakeittoa möis vip vieraille ja pontikka päälle ..niin ne vois pikku pöhnässä sponsoroida.

      • gccvkkvv

        Menkää selvittämään asiat, mitä täällä vingutte ja valheitanne levitätte. Raukkaparat täällä nimettömänä vinkuu hallista...


      • tossuperäläinen
        gccvkkvv kirjoitti:

        Menkää selvittämään asiat, mitä täällä vingutte ja valheitanne levitätte. Raukkaparat täällä nimettömänä vinkuu hallista...

        Näytäppä esimerkkiä. Outo on sinunkin nimesi, ei yhtään vokaalia. Taijat olla näitä maataloustukia nostava rötöskepuli.


      • afdghygtju
        tossuperäläinen kirjoitti:

        Näytäppä esimerkkiä. Outo on sinunkin nimesi, ei yhtään vokaalia. Taijat olla näitä maataloustukia nostava rötöskepuli.

        Heh..edelleenkin; en kritisoikaan hallia. Opettelethan lukemaan ja sisäistämään tekstiä, niin ehkä tämä tästä...


      • cfvb vkh
        afdghygtju kirjoitti:

        Heh..edelleenkin; en kritisoikaan hallia. Opettelethan lukemaan ja sisäistämään tekstiä, niin ehkä tämä tästä...

        Lukaseppa ketjun otsake ja kirjoita aiheesta.


    • Eräperän orginaali

      Hallihan on ollut käytännössä jo kauan valmis, vain jää on puuttunut. Lehtitietojen mukaan sekin on kohta tulossa ja varmistus siihen saataneen viikonloppuna Nätissä. Mitään selvitystä tai selvitystilaa ei hallin osalta ole tietääkseni käynnissä, joten jätetään joutavuudet sikseen vaikka ei hallin tai jääurheilun ystävä olekaan. B-oikeuksien myöntäminen nuorisokahvilalle ei ole suotavaa, vaikka se voisi tuoda asiakkaita kauempaakin, ehkä jopa Heikkilänmäeltä saakka.

      • ising

        Todellinen jääurheilun harrastaja tulee kyllä Heikkilänmäeltäkin asti, jos ohjelma on sen väärti.
        Pidempimatkalaiset saattavat joutua olemaan matkan aikana jo yökylässä, mutta ei siitäkään varmaan kynnyskysymystä tule. Riuttaperällä, jopa sillan takana on innokaita harrastajia, jotka varmaan tulevat, vaikka matka vähän pidempi onkin.


      • fgshruykyk
        ising kirjoitti:

        Todellinen jääurheilun harrastaja tulee kyllä Heikkilänmäeltäkin asti, jos ohjelma on sen väärti.
        Pidempimatkalaiset saattavat joutua olemaan matkan aikana jo yökylässä, mutta ei siitäkään varmaan kynnyskysymystä tule. Riuttaperällä, jopa sillan takana on innokaita harrastajia, jotka varmaan tulevat, vaikka matka vähän pidempi onkin.

        Hei vinkujat! Nyt sitä jäätä on. Olette varmaankin iloisia?


      • nätti-jussi
        fgshruykyk kirjoitti:

        Hei vinkujat! Nyt sitä jäätä on. Olette varmaankin iloisia?

        Jääpaloja on löytynyt koko kesän, Nätistä.


      • hfbvllissfj
        nätti-jussi kirjoitti:

        Jääpaloja on löytynyt koko kesän, Nätistä.

        Kaltaisesi vinkuturvat ja viisastelevat vittupäät löytyvät paskasammiosta.


      • nätti-jussi
        hfbvllissfj kirjoitti:

        Kaltaisesi vinkuturvat ja viisastelevat vittupäät löytyvät paskasammiosta.

        Sieltäkö sinä nousit vinkumaan. Käy nyt ensin pesulla, ennenkuin menet talkoisiin siivoamaan jätöksiäsi.


      • Nätti-jussi

        Vai vinkuheinä oot ja mätisäkissä asustelet. Maksaako kunta vuokran. Ja vielä kaatopaikalta keräilet ruokasikin. Ei oo märkäkorvaisella peräkammarinpojalla häävit oltavat.


      • dfghjdf

        Vai runkattu spermakeuhko olet. Onko äitisi karjakko ja isäsi venäläinen laukkuryssä. Näin näyttää olevan puheistasi päätellen vai oletko näitä Mulikan spermakeuhkoja, jotka on sorvattu peräsuolen tähystyksen yhteydessä kouheroisissa keinosiementäjän toimesta. No voihan sinua jäähallissa luuttuna käyttää tarvittaessa, kun oksennuksia siivotaan.


      • aikamiespoikapekko
        dfghjdf kirjoitti:

        Vai runkattu spermakeuhko olet. Onko äitisi karjakko ja isäsi venäläinen laukkuryssä. Näin näyttää olevan puheistasi päätellen vai oletko näitä Mulikan spermakeuhkoja, jotka on sorvattu peräsuolen tähystyksen yhteydessä kouheroisissa keinosiementäjän toimesta. No voihan sinua jäähallissa luuttuna käyttää tarvittaessa, kun oksennuksia siivotaan.

        Näissä kommenteissa on kiteytettynä kirjoittajan kypsyys ja älykkyys. Tuntuu joillekkin olevan kova paikka jos täällä jotain asiaa arvostellaan tai kyseenalaistetaan. Vai mitä?


      • hyvähyvä
        dfghjdf kirjoitti:

        Vai runkattu spermakeuhko olet. Onko äitisi karjakko ja isäsi venäläinen laukkuryssä. Näin näyttää olevan puheistasi päätellen vai oletko näitä Mulikan spermakeuhkoja, jotka on sorvattu peräsuolen tähystyksen yhteydessä kouheroisissa keinosiementäjän toimesta. No voihan sinua jäähallissa luuttuna käyttää tarvittaessa, kun oksennuksia siivotaan.

        On mukava kun älymystökin ottaa henkevällä tavallaan kantaa asiaan.


      • sekoja

        On teillä Karstulassa sivistymätöntä porukkaa,ei mitään käytöstapoja.
        Otan osaa,ei edes täällä Pohjanmaalla,missä oli puukkojunkkarit,tälläistä kielenkäyttöä ole,häpeän sinua iteigldflk


    • Eräperän orginaali

      Nätti on ollut se tuki ja turva tässä jääasiassa kaiken aikaa. Hatun nosto tytöille ja heidän yritystoiminnalleen. Yritysvetoinen jääareena on myös vakaalla pohjalla. Nyt viimeisetkin epäilijät joutuvat häpeään. Lähes aikataulun mukaisesti areena on saanut neitsytjäänsä ja myös muut oheistoiminnot ovat ilmeisesti jo auki, niin nuorisokahvila kuin senioreiden kuntosali. Luulisi kaikkien muidenkin kuin vínkujien olevan tyytyväisiä ja iloisia.

    • Humpin isäntä

      Vai on jää jo valmiina yrittäjävetoisessa hallissa. Hieno homma, ajallaan ja maksettuna. Nyt vain kaikki harrastamaan maailman suosituinta pallopeliä, jääkiekkoa areenalle. Sivistynyt arvaus on, että lähes kaikki kuntalaiset ovat iloisia tästä uudesta kunnan pyhäköstä. Minimalistiset kunnan ja valtion tuet yrittäjävetoiselle hallille tulevat takaisin osinkoina, veroina ja palvelujen käytöllä. Tätä ei voi mokata enää millään kunnan syliin. Puuhamiehet ja naiset ovat sen verta hyvää työtä tehneet

      • kaikkeaon.

        Juuri markkinaehtoisuus ja vetoisuus on tässä projektissa se hieno puoli. Kunnan ei tarvitse halliin rahoja laittaa, vaan raha tulee markkinoilta ja itse asiassa lisää halliyhtiön maksamien verojen verran tuloja kunnalle.


    • Eräperän orginaali

      Jäätä näkyvissä ja jo nyt areenassa. Tämä oli kunnalta merkittävä teko. Pienellä sijoituksella on tulossa merkittävät tulot välillisesti ja välittömästi kunnalle. Ihme on jos ei puuhaporukkaa palkita Kopespipon ohella saunajuomilla ja residenssitaiteilijoiden teoksilla.

    • kuuskaista

      Areenahan valmistui etuajassa. Aiemminhan on ilmoitettu, että se valmistuu vasta ensi vuoden alussa. Mutta talkoillahan se onnistuttiin avaamaan . Milloinkahan ovat viralliset avajaiset. Toivottavasti Saulilla ja Jennillä on aikaa tulla avaamaan areena.
      Ensi kesän ohjelmassa on varmaan maatalousnäyttely, mieskuoron esiintyminen, lionsin tilaisuuksia, eerolanperän persettömien pikkujoulut, marttayhdistyksen kirpputoreja , jne. Ohjemasta ei ole pulaa.
      Yhteistyötä tulee tehostaa Nätin kanssa ja rakentaa vilkkaan liikenteen takia alikulku areenalta nättiin. Areenan porstuahan voitaisiin nimetä vuoden rakennukseksi.

    • peräkammari

      Niiiiin ....se porstuahan on Hongan YT-neuvottelujen puumerkki!

      • allikuikamoinen

        Kumpaa porstuaa tarkoitat: Olemassa olevaa vai puuttuvaa?


    • kaikmän

      Alunperinhän piti saada halli tehtyä hirrestä ja Honka toimittamaan tarpeet siihen puoli-ilmaiseksi.
      Ilmeni, että rakennusta ei kuitenkaan saanut tehdä hirsirakenteisena, mutta halli päätettiin siitä huolimatta rakentaa. Hinta kuitenkin pompsahti ja mopo lähti keulimaan oikein kunnolla. Sen jälkeen hintalappua onkin muutettu jo monta kertaa.

      • niin män

        Tottakai päätettiin rakentaa. Muitten ja varsinkin kunnan rahoilla on mukava mällästää.


    • wgvhnrymretw

      Kyllä täällä löydetään aina aihe v***illa. Ettekö te väsy ollenkaan? Kaikenmaailman loisia täälläkin elelee.

      • sdvdhj

        Etpä näytä väsyvän, sitkeä olet loiseksikin.


    • ibm

      IBM voi laittaa serverin lähettämään atlantin takaa että lähettää random-kohinaa, jota on aivan turha yrittää pakata, isonee vaan sitten paketit, että jokaiselle karstulalaiselle tulee varmasti IBM:n koneiden random-data paketti atlantin takaa ok, ja nopeudella 30megatavua sekunnissa.

      Jälkeen sitten IBM voi lähetellä tarkistusalgoritmeja että toimiko OK?

    • osapuilleen

      Jos arvioidaan hallin käyttöiäksi 30v ja käyttökustannuksiksi ja poistoiksi 300 000 /v ja aktiivikäyttäjiksi 400 henkilöä tulee kustannuksiksi vähän toista tuhatta euroa / henkilö / vuosi.

      Jos aktiivi käyttäjiä on 200kpl , kustannukset on vastaavasti jonkin verran yli 2000€ / henkilö.

    • kyllästynyt

      Voi jessus, kuinka olette lapsellista porukkaa. Lopettakaa tuo joutava urputus jäähallista. Pysykää siellä teboililla ja pitäkää turpanne kiinni, idiootit!

      • TBoil

        Vai itiootti oot ja Teboililla istut, jossa urputat hallista. Lapsellistahan se on.


      • pölkyn kalistaja
        TBoil kirjoitti:

        Vai itiootti oot ja Teboililla istut, jossa urputat hallista. Lapsellistahan se on.

        Kuinkas moni on hommannut luistimet että pääsee yrittäjävetoiseen halliin luistelemaan?


      • hokkari
        pölkyn kalistaja kirjoitti:

        Kuinkas moni on hommannut luistimet että pääsee yrittäjävetoiseen halliin luistelemaan?

        Jo vain ostin hokkarit ja aion mennä hallille luistelemaan!


    • Eräperän orginaali

      Niin on tupa ollut täynnä joka ilta yrittäjävetoisella areenalla. Itse en luistele, mutta odottelen nuorisokahvilan avautumista ja mikseipä seniorisalilla voisi näyttäytyä. Halvalla saatiin pitäjään tuottoisa sampo euroja tuomaan. Liikennejärjestelyhin täytyy kunnan jatkossa jokunen euro laittaa. Divisioonan kärkipeli sotki pahasti liikennettä. isäntä on kuulemma häämätkalla, vaikka siitä ei kuulemma saisi puhua.

      • kuuskaista

        Onkohan porstuassa ollut tungosta, kun kymmeniä henkilöitä ryntää yhtä aikaa sisälle. Pitäisiköhän Nättiin asentaa vehkeet, että sieltä käsin pystyisi seuraamaan otteluita, niin ei olisi niin tungosta porstuassa ja hallissa.


    • Humpin isäntä

      Palattu on häämatkalta ja yrittäjävetoiseen halliin ollaan suunnistamassa lähiaikoina harrastamaan maailman suosituinta pallopeliä, jääkiekkoa. Hyvin ovat vuorot käyneet kaupaksi ja saattaa tilikauden tuloskin olla positiivinen. Edustusjoukkue sen kun jyrää kärjessä ja kunta saa näin hyvää mainosta. Jo tänä vuonna voi asukasluku areenan ansiosta nousta ja palvelut näin lisääntyä paikkakunnalla. Tässä nähtiin, että hyvällä bisnesajattelulla ja innovaatiolla sekä minimaalisilla valtion ja kunnan satsauksilla saatiin taloudellisesti itsensä kannattava yrittäjävetoinen areena Karstulaan. Luulisi nyt jo viimeistenkin hankkeen vastustajien näkevän, että hanke on ollut järkevä. Viikonvaihteessa kilistellään sarjakärjessä kohti II-divaria Nätissä.

    • Eräperän orginaali

      Jo vain isäntä on löytynyt ja kyllä se näkyi ja kuului viikonvaihteessa Nätissä. Isäntää juhlittiin suurena yrittäjävetoisen hallin sankarina ja tarjoilut olivat sen mukaisia. Toki ansaittuja, sen haluan omasta puolestani todeta. Taisi alakerran saunakin olla käytössä. Näin saatiin pitäjään pitkän työn tuloksena areena joka tuottaa kunnalle ja lähiympäristölle sekä osakkeenomistajille mojovat tuotot. Jonkinmoista sutinaakin on paikkakunnalla alkanut muodostua hallin valmistumisen aikoihin ja jälkeen. Isäntää tämä ei tietenkään koske.

    • hyvältä näyttää!!

      "Jo tänä vuonna voi asukasluku areenan ansiosta nousta ja palvelut näin lisääntyä paikkakunnalla."

      -Palvelut eikun lisääntyy, koiran omistajille puuhataan koirapuistoa.
      Meillähän toki jo tuo ravirata on, jossa myös saa koirat juoksennella, mutta oma koirapuisto on todella hyvä, että saa ravimiehet harrastaa omaa lajiaan ilman koiria, joita hevoset saattavat säikkyä.

    • puuhapetet

      Kannattaisikohan tuo hiljan kuppilakin kunnostaa, jotta saataisiin kokouspaikka noille puuhapeteille ja kunnan silmaatekeville.

    • iltalypsy1

      Hyvin uunottivat nuo hallin alkuunpanijat poliitikkoja ja saivat halliin alkurahat alimittaisilla kustannuksilla. Nyt sitten lypsy hommiin ja kunnalta anotaan pari miljoonaa avustuksia hallimaksujen muodossa. Ja kunta maksaa.

    • hyvä pojat!!

      sentin on veroäyri noussut ja tänään nousee puoli senttiä lisää, eli kaikki maksaa tuon huru-ukko-areenan..

    • Vanha Vihtori
    • Eräperän orginaali

      Viikonvaihde on edessä ja Nätissä tunnelma katossa. Yrittäjävetoinen jääareena on nyt näyttänyt kyntensä ja toivottavaa on, että myös me piensijoittajat saamme tarjoiluista osamme. Prosentit ja sentit on syytä unohtaa tämän riemun keskellä ja toivoa, että saamme illan myötä nauttia myös taiteilijaresidenssin aikaansaannoksista. Hallin virallisia avajaisia odotellen.

    • hyvä pojat!!

      Koko Huru-Ukko areenan ylläpito menee kunnan veronmaksajien piikkiin, kun katsoo noita kunnan ostamia koululaisten luisteluaikoja..

      http://www.karstula-areena.fi/kalenteri-2/

      Hyvinhän se yrittäjävetoinen halli kannattaa, kun kunta ostaa 70% käyttöajoista, eli veronmaksajat maksaa..

      Ennen osattiin liikkua muutenkin kuin luistimilla, mutta onhan se opettajalle helppoa, kun käskee oppilaita painumaan hallille ja vetämään hokkarit jalkaan.

      • osakas

        Ei näy kalenterissa, milloin on osakkaitten luisteluvuorot.


    • hyvä pojat!!

      Siinä ei osakkaita tarvittu muuhun kuin rahoittamaan rakentamista..

      Teitä vietiin, kuin pässiä narussa, nyt teitä ei enää kaivata!!
      Kiitos rahoista. T. Huru-ukot.

    • Matemaatikko

      Paljonko on marraskuun tuotto jos ei lasketa kunnan varamaa peliaikaa,ei taida tuotto olla aivan toivotun mukainen..Kun alkuhuuma on ohi niin mitenkäs sitten suu pannaan, no voihan sitä myydä lisää niitä tuottoisia osakkeita.

      • Lätkä-äiti

        Johan on täällä ukoilla puheet! Eikö teillä ihan oikeasti oo muuta tekemistä kuin laskea jäähallin kustannuksia ja tuloja? Hankkikaa elämä ja alkakaa harrastaa vaikkapa jääkiekkoa! Tiedän kymmeniä iloisia poikia ja tyttöjä jotka harrastavat lajia sulassa sovussa ja ovat onnellisia omasta hienosta hallista! Kateellisia kiekkoukkoja on käynyt niin Keski-Suomesta kuin Pohjanmaaltakin hallia ihailemassa! Tervetuloa katsomaan pelejä ja kannustamaan kaikenikäisiä kiekkoilijoita! :)


    • Humpin isäntä

      Antaa ukkojen horista, he eivät tiedä mitään maailman suosituimman pallopelin, jääkiekon saloista. Yrittäjävetoinen areena on kunnalle lottovoitto ja tulevaisuudessa melkoinen Sampo niin taloudellisesti kuin julkisuudenkin osalta. Monumentti on sitä kokoluokkaa, että kateellisia tulee piisaamaan ja pällistelemään areenan ympärillä pilvin pimein. Maksullinen parkkialue olisi oiva tapa lisätä jo nyt vakavaraisen yhtiön tuloja. Päättäjät ovat olleet viisaita antaessaan pienet roposet kunnan puolelta yrittäjävetoiselle areenalle.

      • osakas

        Monumentti ja koko Karstulan ylpeys on nimenomaan areenan porstua. Sitä nimenomaan tullaan pällistelemään paikanpäälle. Nätin ikkunapöydät ovat kuulemma varattu jouluun saakka näille pällistelijöille. Jopa Vastingilta asti tehdään näitä pällistelymatkoja ja istutaan Nätissä koko päivä.


    • ilo silmälle

      Niin on kovin pikkunen. Ei meinoa talavipalttoo mahtua naulakkoon!
      Ei oon kyllä kommea tuo Nättiin päin oleva seinäkään. Sihen pitäis Mikkosen piiträä osakkeenomistajien kuvat sitä mukkaa kun tulloo osakkaita.
      Peästäs oikee räkneämää kellä on rahhoa!

      • tossuperäläinen

        Minä kuulin , että areenalle tulee ns. kympin narikoita paremmalle väelle ja kunnan herroille. Hantaakit ovat kuulemma ihan rosteria ja isoimmille herroille hopealla päällystetty. On se hienoa, kun saa jo ovelta huutaa, että laitetaan takki kympin naulaan.


    • Eräperän orginaali

      Joko avajaiset on pidetty? Meille VIP -sijoittajille ei ole ainakaan tullut mitään kutsua. Kausi on kohta ohi ja parhaat bailut ilmeisesti pitämättä! Tämä antaa mahdollisuuden vielä niille raukoille, jotka eivät ole ymmärtäneet ostaa osakkeita. Ostamalla osakkeita voit saada rahoillesi katetta ja saada kutsun avajaisiin. Mainoksia on myyty törkeä määrä ja se tietää meille osakkeen omistajille mannaa.

    • tossuperäläinen

      Minä olen kuullut, että avajaiset ovat kevään korvissa, kunhan halli on sisältä valmis.
      Osakkeenomistajat pääsevät avajaisissa porstuaan ja köyhempi väki saa seista rappusilla. Tarjoilusta päätetään myöhemmin, mikäli niihin saadaan jostain avustuksia molemmilta mainostajalta.

    • Eräperän orginaali

      Kiitos tiedosta, tarjoilut lienevät meille piensijoittajille VIP-luokkaa, kuten kuuluu. Sinuhe voisi olla oikea henkilö vihkimään halli. Hän kun sai omalla työllään hankittua valtiolta mukavan potin areenalle. Muutenkin tuntuu olevan viriili mies. Vaihtoehtoisesti Sabina Särkkä.

    • Selkäänpuukotettu

      Kermaperän ruhtinatarhan se perseensä saa kostumaan ja ihtensä hallin synnyttäjäksikin tituleeraa...
      Itsekeskeinen paskamaha pönkittää omaa oloonsa olemalla enemmän mitä on!
      Niin ne somat kulissit sitten kaatui, voi voi neitiparkaa kun ei enään ole rahoittajaa

      • risuperräine

        Assuuko ihan oikeasti kermaperällä vai kylymälläkylällä?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe