Erittäin hyviä uutisia työttömille

Kaarloppi

Pitkäaikaistyöttömyys poistuu nopeasti, kun kaikki vuoden työttömänä olleet ohjataan kuntouttavaan työtoimintaan ja muihin työvoimapoliittisiin aktivointitoimiin. Tämä muutos on tulossa ensi vuoden alussa, kun TYP-asiakkuus tulee työttömille aina pakolliseksi. Tietojenluovutuslupaa ei enää tarvita ensi vuoden alussa, kun TYP saa tiedot työttömistä muutenkin. Työttömien kannalta tämä on erittäin hyvä asia. Työttömien mieliala pysyy paljon virkeämpänä, kun työttömät käyvät säännöllisesti työvoiman palvelukeskuksissa aktivoitavana ja osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan.


Työministeri Lauri Ihalaisen nimittämä työllistämisasiantuntija Tarja Filatov esitti raportissaan, että työvoiman palvelukeskusten toiminta tulisi tehdä lakisääteiseksi. Nyt tämä esitys toteutetaan, kun kaikki vuoden työttömänä olleet pääsevät nauttimaan hyvistä TYP-palveluista. Tämä on erittäin suuri riemunaihe kaikille työttömänä oleville.

Raportti on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.tem.fi/files/35574/TEMrap_7_2013.pdf

Tässä vielä erittäin tärkeää valistusta syrjäytyneille työttömille työvoimahallinnon sivuilta lainattuna:

"Kuntouttavaa työtoimintaa lisätään huomattavasti ensi vuonna.


Kuntouttava työtoiminta – kunta tukee työllistymistäsi

Kuntouttava työtoiminta parantaa elämänhallintaa ja lisää mahdollisuuksia työllistyä. Toiminta on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet työttöminä pidempään.

Voit rakentaa polkua kohti avoimia työmarkkinoita, kun osallistut kuntouttavaan työtoimintaan. Kyseessä ei ole työsuhde, vaan tavoitteena on esimerkiksi totuttautua työelämän pelisääntöihin ja jämäköittää omaa elämänhallintaa.
Työtoimintaa kunnissa ja yhdistyksissä

Kuntouttavaa työtoimintaa järjestää kunta. Toiminta sijoittuu yleensä kunnan eri toimipisteisiin sekä eri yhdistyksiin avustaviin tehtäviin.

TE-toimiston ja kunnan virkailija laativat kanssasi aktivointisuunnitelman. Siinä sovitaan kuntouttavasta työtoiminnasta ja sen sisällöstä.

Varaa aika TE-toimistosta ja kysy aktivointisuunnitelmasta sekä kuntouttavasta työtoiminnasta."
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/tukea_tyollistymiseen/kuntouttava_tyotoiminta/

27

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinseon

      Höpöhöpö.

    • näinseon

      Kuulostaa todella hyvältä näin työttömän näkökulmasta. Kymmenien tuhansien työttömien syrjäytymiskierre loppuu heti, kun he pääsevät työvoiman palvelukeskusten asiakkaiksi ja sitä kautta kuntouttavaan työtoimintaan.

      • aetge

        Aivan. Toivottavasti näin tulisi käymään.
        Moni ajattelee että "hähhäh saavatpa työttömät nousta aikaisin aamulla töihin niinkuin me töissäkävijät"

        Mutta ei työttömät laiskoja ole. Pahin vielä päälle eli syrjäytyminen ja masennus. Laiskuus on viimeinen ongelma siinä vaiheessa.

        Täällä palstalla näkee niitä jotka muka nauttivat työttömydestä koska ovat katkeria. Kyllä auttaisi huomattavasti elämäntilannetta tämä että olisi jotain mitä tehdä


    • Ansioondidottu

      Oih, tulisipa pian ensi vuosi ja pääsisin kuntouttavaa työtoimintaan, olenhan huonokuntoinen ja jämäköityäkin haluaisin kauttaaltaan. Syrjäytyminenkin jo alkanut. Ei jaksa osallistua mihinkään, ei ottaa yhteyttä kehenkään. Sentään pääsen sängystä ylös ja tähän. Äkkiä ihminen tylsistyy, vaikka vasta maaliskuussa loppui kaksivuotinen työpätkä. Mutta tuokin jää haaveeksi, eihän 57 vuotiasta kannata enää kuntouttaa :)

    • voijössessentään

      "Oih, tulisipa pian ensi vuosi ja pääsisin kuntouttavaa työtoimintaan, ...Mutta tuokin jää haaveeksi, eihän 57 vuotiasta kannata enää kuntouttaa :)"

      No mutta mikä estää omaehtoisen kuntoutumisen siis tekemästä kotona tai mummon luona tai naapurissa jotain josta ei palkkaa eikä palkkiota makseta?

      Sehän palkattomuus on kuntoutumisvaikutuksen lisäksi vielä menoja säästävää kun ei tarvi holdingyhtiötäkään perustella jotta voisi mahdollisesti lankeavat verot kiertää.

      Myös on tärkeää muistaa että jos vaikka mummo ilmoittaa tarjoavansa pullakahvit kiitokseksi jostain tehdystä työstä niin siitäkin pitää kieltäytyä vedoten siihen että parempi on olla kahvittelematta jotta kuntoutuminen ei esty.

      Samoin jos miespuolisena esim käskemättä ja kehoittamatta ihan kuntoutuaksesi viet roskapussin ulos ja kiitokseksi siitä muija sitten illalla kiehnää että aviollisia oikeuksiasi minun suhteen saat tänään ihan vapasti toteuttaa, niin heti pitää sytämenvaltiattarelle sanoa että vaikka kuntoa moiseen toki runsaasti olisikin, niin pitkällä juoksua kaikenlainen palkitseminen työnteosta voi olla vahingoksi sillä se semmoinen voi estää jo ehkä alkamaisillaan olleen syrjäytymiskehitykseni vähenemistä, joten eiku pöksyt takas jalkaan rakas ja nukkumaan siitä.

      • Ansioonsidottu

        Elähän revi pelihousujasi siellä :D Huomasit kai hymiön tuon sepustukseni lopussa.
        Tuohan oli multa vaan aamuinen vitsinverryttely, jossa totta joka sana.

        Arvaa vaan teenkö kuntouttavaa työtoimintaa tässä ok-talossani, kun ei ole sitä ukkoa joka tekisi ja vielä öisin kuntouttaisi. Ilmaiseksi olen ommellut yhdistykselle myytävää, menevät virkistysrahoihin. Ei edes pullakahveja niistä.

        Ai niin unohdin kertoa, että olen myös omaishoitaja. Ja arvaa mitä, myös työtön voi olla omaishoitaja menettämättä päivärahojaan. Sekin jäi vielä kertomatta, että puolukoita ja herkkutatteja olen haalinut kuntouttavana työtoimintana ja veroja maksamatta myynyt.
        Jokohan tämä puolustuspuhe riittää. Lisätään vielä että kävin työttömän hintaan uimassa juuri...kuntoutuakseni.


    • TYP=työttömän paratiisi
    • Tarvitsen vain työtä

      Mitä jos vastaa, että "Kiitos, en tarvitse opastusta, kaikki on kunnossa, mutta en vain saa työpaikkaa"? Eli, henkilöllä voi todellakin olla elämänhallinta kunnossa, mutta kokemus ja työmarkkinat eivät vain kohtaa, kuten itselläni. En pysty tekemään muita töitä kuin mihin olen kouluttautunut, johtuen sairauksista, mutta tällä alalla on nyt huono työllisyystilanne. Pitääkö minun väkisin kuntoutua ja miten, kun minua eivät lääkkeet ja lääkäri pysty täysin kuntouttamaan.

    • JJ.

      Aika ristiriitaista touhua hallitukselta. Tässä ei ole kyllä päätä eikä häntää ollut enää aikoihin tässä Suomen päätöksenteossa. Byrokratia näyttää vievän minultakin mahdollisuuden osallistua nyt työhön. Se on nykyään sama mihin yrittää tässä maassa kouluttautua, kuten minäkin, niin aina vain vaikeutetaan sitten mahdollisuuksia saada edes vähän jalkaa ovenväliin työpaikoille. Koulutusta kyllä olisi.

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/keskisuomalainen-tuhansien-tukityopaikka-vaarassa/4322046

      • JJ.

        Tähän on vielä lisättävä, kuinka eriarvoisessa asemassa monesti ihmiset koulutuksenkin suhteen voivat olla. Minulla kävi hyvä tuuri kun edes sain opiskella uuden ammatin. Eihän meillä jo hieman varttuneemmilla potkut saaneilla ole mahdollisuutta pelkän opintotuen varassa opiskella sitten millään. Sain opiskella onneksi työttömyysaikana työttömyysrahalla 3 vuotiset opinnot, jotka vielä ahkerana jannuna kävin kahdessa vuodessa. Ei siinä ainakaan yhteiskunta hirveästi menettänyt. Vakituisia töitähän ei heti niinvain nykyisessä suurlamassa heti saa, sehän on selvä, mutta tukityöllistettynä pääsin oman alani töihin kuitenkin puoleksi vuodeksi ammattitaitoani kartuttamaan ja ylläpitämään.

        Eräs tuttavani olisi halunnut samalla tavalla opiskelemaan, niin sepä ei sopinutkaan jostain syystä. Tuet olisivat tippuneen ja opintotuen varaan olisi pitänyt jättäytyä. Varma koulutuspaikka oli jätettävä kesken. Onko tämän järjestelmän puitteissa parempi olla työttömänä, kun opiskelukaan ei enää ole mahdollista? Vai pitäisikö tehdä kuten johtajat, eli lisää velkaa vaan? Opintolainojakaan ei tahdo uskaltaa ottaa, nekin on joskus maksettava takaisin.

        Mutta työt ne loppuvat kohta minultakin, koska tuo linkkinä laittamani lakimuutos varmaan vie minultakin nyt jo luvatut jatkomahdollisuudet tämänhetkisessä työssäni. Kiitos Hallitus.


      • 16 + 12

        ylempänä kalevin ilmoitus että "kuntouttavaa" työtoimintaa ollaan lisäämässä.

        Sitten on nimimerkki JJ:n linkki että normaalia palkkatyötä jota on tehty yleistittelilllä työllistämisvaroinpalkattu ollaan vähentämässä.

        Noiden kahden välillä lienee yhteys. Palkkatukityötä vähennetään koska niissä tehtävää palkkatyötä aiotaan teettää työttömillä palkattomana pakkotyönä nimikkeen "kuntouttava" työtoimta alla.

        Elämme maassa josta puuttuu ainakin 450 000 palkkatyöpaikkaa.
        Tilanteessa jossa palkkatyöpaikkoja on tarjolla noin 450 000 liian vähän joka kerta kuin mistä hyvänsä syystä yksittäinen palkkatyöpaikka lakkaa olemasta palkkatyöpaikka työttömyys aina lisääntyy yhdellä.

        Kun palkkatyöpaikka ja nimenomaan myös palkkatyöpaikka jota on käytetty palkkatuki eli työllisyysvaroin palkatun työpaikkana muuttuu "kuntouttavan" työtoiminnan työpaikaksi silloin maasta häviää yksi palkkatyöpaikka joten työttömyys silloin pakostakin täytyy lisääntyy yhdellä.

        Joka kerta kun työttömyys lisääntyy yhdellä käy yhä useammin myös että aikanaan tarve kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen käytännössä kasvaa yhdellä.

        On esitetty väite että jos tuota kehitystä että normaaleja palkkatyöpaikkoja muutetaan palkattoman pakkotyön suorittamispaikoiksi eli "kuntouttavan" työtoiminnan suorittamispaikoiksi johdonmukaisesti jatketaan, siis että työttömyyttä ollaan hoitavinaan siten että työttömyys tosiasiassa vain lisääntyy ja työttömyyden hoidon tarve senseurauksena aina vain myös lisääntyy, pitäisi olla laskettavissa se päivämäärä jolloin viimeinenkin normaali palkkatyöpaikka tässä maassa muuttuu "kuntouttavan" työtoiminnan eli palkattoman pakkotyön tekemis- ja teettämistyöpaikaksi.

        Se tulee olemaan merkittävä päivämäärä silloin Suomi maana ja valtiona on käytännössä palannut takaisin feodaaliyhteiskunnaksi.


    • kirveellä töitä perk

      Eihän tässä nyky yhteiskunnassa olekkaan enää tarkoitus kenellekkään oikeeta typaikka tarjota vaan saada työvoima mahdollisimman halvalla ja ilman sitoutumista! Pisin työ suhteeni on ollut 3kk kerrallaan ja kun toisen 3kk jälkeen pitäisi lain mukaan tehdä (pysyvä soppari) niin sitten ilmoitetaan ,että ei jatketa enään sopimusta eli suomeksi saat potkut ja tilallesi otetaan joku muu ketä kokee saman kusetuksen ! Nykyään kyseinen firma ei enää palkkaa omia tekiöitä ollenkaan vaan ottaa henkilöstö firmankautta työvoiman ! Kyllä virolaisilla ja muilla halpa maista tulevat kouluttamattomatkin kelpaa töihin Suomeen kun ne ei pyydä kunnon palkkaa työstään 6-9€/tunti niitä kustaan silmään mennen tullen ja firmojen paskavattaiset pomot hieroo käsiään yhteen ja nauravat matkalla pankkiin! Saatana tästä yhteiskunnasta on hävinnyt kunnioitus työntekijää kohtaan täysin ! Työntekijät ovat kuin jotain esineitä mitä voidaan kohdella miten sattuu miellyttämään! Totuus on se että työntekijätkin on ihmisiä joilla on tunteet ja oma elämä! Millä helvetillä elät kunnollista elämää kun et pääse töihin ! Ja sitten valtiovallan taholta pakotetaan johonkin saatanan kuntoutus koulutuksiin vain siksi että saatais hetkeksi työttömyys lukuja alas jotta voidaan sanoa ,että työttömyys on vähentynyt!! Saatana ei tässä mitään kursseja kaivata vaan oikeita rehellisiä TYÖ PAIKKOJA työtä tekeville ihmisille säännöllinen palkka ja tarpeeksi iso että palkasta jäis jotain ittellekkin!
      Saatana 90luvullakin oli lama ja työttömyyttä mutta silloin pääsi töihin kun sanoi ,että: Haluaisin tehdä töitä ! Vastaus okei tule töihin ja siinä sitä sitten oltiin töissä ja hyvin meni toista kymmentä vuotta ! Nykyään et töitä saa millään vaikka on pitkä ura takana ja kokemusta! Mutta kun nykyään ei haluta kokeneelle maksaa palkkaa työstä vaan ennemmin oteaan joku virolainen joka ei osaa suomea ja jolla ei ole ammattitaitoa ,mutta ei se haitta kun se on halpa mies!
      Työn jäljellä ei ole niin väliä kunhan se on halpaa ja paskavatta pomoille jää enemmän näppiin rahaa jotta voi sitten kesällä ajella miljoona jahdillaan enemmän ! Saatana minä sanon että tämä kapitalistiriistäjien yhteiskunta kaatuu vielä omaan mahdottomuuten!

    • rautalangasta13124

      Mutta hetkinen. Eihän työkokeilut ja kuntouttava työtoiminta poista yhtään työtöntä. Miten voi olla muu kuin työtön, jos "työ" mitä tekee ei edes ole työsuhde?

      Sitäpaitsi, kun "työtä" tehdään pelkällä työttömyyskorvauksella ja muilla tukirahoilla, jotka ovat käytössä työtä tekemättömällä työttömälläkin, korvauksen ollessa samansuuruinen, niin eihän tämä kuntouttavassa työtoiminnassa oleva työtön edelleenkään ole itsenäisesti tienaava, valtion tuista vapaa työntekijä.

      Hän on edelleen sidottu hakemaan työttömyyskorvauksia työsuhteettomassa työssään, kuten kuntouttavassa työtoiminnassa ollessaan, eikä pääse irti työttömän tuista.

      Työtön on oikeasti itsenäisesti selviävä työntekijä vasta silloin, kun hän pääsee tukiverkosta ja sosiaalisista avustuksista eroon, tienaamaan jonkin yrityksen työntekijänä heidän liksaansa.

      Kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa ei valitettavasti näin ole, joten nämä eivät yhtään taloudellisesti itsenäisesti selviävää työntekijää luo.

      Käytännössä status on siis sama kuin työtön, joka tarvitsee edelleen ne sosiaaliset tukirahat, huolimatta siitä, että hän tekee töitä työpaikassa ilman virallista työsuhdetta. Maksaja on edelleen valtio, ja työsuhdetta ei synny.

      • 20 20 40

        Olet osunut asian ytimeen ja syvälle

        TÄTÄ TOSI ASIAA EDES KAARLOPPI YMMÄRRÄ!.


      • kirveellä töitä perk

        Ei niitä jotka ovat jossain työkkärin koulutuksessa tai ilmaistyössä lasketa silloin työttömyys lukuihin mukaan koska lain mukaan ihminen ei silloin ole työtön! Vaikka sillä ei ole työn kanssa mitään tekemistä!


    • JJ.

      Kyllähän tällainen politiikka lisää kansalaistemme köyhyyttä valtavasti. Suomalaisilla ei kohta ole vara ostaa mitään ylimääräistä ja nekin jotka ennen suosivat hyviä kotimaisia tuotteita, joutuvat nyt vähillä rahoillaan ostamaan mistä halvemmalla saavat. Sanotaan että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa pitänee paikkansa, mutta käytännössä on valinnanvara vähissä kun oikeasti on "Matti kukkarossa".

      Siitä koko kansantalous kärsii kun vähäiseksi kavennut kansalaisten ostovoima ei riitä pitämään esim. kaupan sektoreilla pyöriä pyörimässä. Oravanpyörässä sitten kysynnän heiketessä tulee lisää työttömiä kun raha ei liiku ja ilmiö vain siten kasvaa. Miten ns. hyvinvointivaltiomme voi kestää tämän tuhoisan oravanpyörän?

      Olisiko aika vähän käyttää järkevämmin verovaroja tukemaan ihmistä, eikä erilaisia raskasrakenteisia instituutioita tukemalla? Köyhyydestä kärsivä ihminen elää jatkuvassa epävarmuudessa tulevaisuudestaan. Pitkällä tähtäimellä se monin tavoin lamaannuttaa ihmisen, joka ei kohta edes kykene töihin vaikka työpaikka vihdoin olisi mahdollinen. Se käy vielä kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin ihminen, joka voisi tehdä tuottavaa työtä.

      Mielestäni yhteiskunnan tuki työttömille on välttämätöntä, kunhan jotenkin tuki kohdennettaisiin tehokkaammin ja sen tempun keksimisellä on todella kiire. Tuo ilmeisesti kokoomuksen keksimä brändi "nuorisotakuu" kuulemma epäonnistui aivan surkeasti.

      Huomaan että koko ajan syrjäytyy nuoria ihmisiä, jotka vielä hetki sitten olivat uutteria ja hyväkuntoisia. Tuodaanko sitten tarkoituksella lisää maahanmuuttajia korvaamaan heidät työelämässä, että jostakin saadaan lisää verotettavia tuhotun nuorisomme varhaiseläkkeisiin?

      • kirveellä töitä perk

        Tässä maassa ei ole hyvinvointia kun eduskunnassa ja miljoonia tienaavilla suuryhtiöiden pomoilla ja paskamaha yrittäjillä jotka firman miljoona jahdilla kesäisin ajelevat ja nauttivat ulkomaisesta halvasta työvoimasta!


      • kirveellä töitä perk
        kirveellä töitä perk kirjoitti:

        Tässä maassa ei ole hyvinvointia kun eduskunnassa ja miljoonia tienaavilla suuryhtiöiden pomoilla ja paskamaha yrittäjillä jotka firman miljoona jahdilla kesäisin ajelevat ja nauttivat ulkomaisesta halvasta työvoimasta!

        Kiitos kuuluu kokoomukselle ja jonka poliitikot ja ministerit syövät näitten miljonääri kapitalistien kädestä ja kusettavat kansaa minkä kerkeevät ja junailevat asiat niin ,että rikkaat saavat koko ajan enemmän ja tavikset saa kärsiä!


      • kirveellä töitä perk
        kirveellä töitä perk kirjoitti:

        Kiitos kuuluu kokoomukselle ja jonka poliitikot ja ministerit syövät näitten miljonääri kapitalistien kädestä ja kusettavat kansaa minkä kerkeevät ja junailevat asiat niin ,että rikkaat saavat koko ajan enemmän ja tavikset saa kärsiä!

        Tämä on kuin jotain helvetin monopoli peliä jossa lopuksi kaikki rahat on yhdellä ja siihen se sitten loppuu! Mailman 100 rikkainta omistaa enemmän kuin kaikki köyhät yhteensä!


      • Niinpä niin...
        kirveellä töitä perk kirjoitti:

        Tässä maassa ei ole hyvinvointia kun eduskunnassa ja miljoonia tienaavilla suuryhtiöiden pomoilla ja paskamaha yrittäjillä jotka firman miljoona jahdilla kesäisin ajelevat ja nauttivat ulkomaisesta halvasta työvoimasta!

        Niin... jos joku johtaja saa palkkaa miljoonan, niin sen maksamisesta on päättänyt yrityksen omistaja(t). Ei siinä ole mitään väärää. Ja tuon kokoisesta palkasta maksetaan kuukaudessa veroja enemmän kuin osaamaton hannttimies saa vuodessa bruttona.
        Ja tiedätkö montako yli 300´000 €/v ansaitsevia Suomessa on?

        Ulkomainen halpa rtyövoima...hmmm... Suomalaiset käyvät Tallinnassa parturissa, hankkivat sieltä silmälasit jne. koska siellä on halvempaa kuin Suomessa. Samoin sieltä haetaan halpaa alkoholia, koska niistä ei tarvitse maksaa veroja SUOMEEN!

        Koska viimeksi ostit suomalaiset sukat tai kengät? Vai pitääkö vaikkapa paita olla halpa eli Vinku-Intiassa orjatyöllä tehty?

        Jokaisen on katsottava peiliin näissä asioissa! Sinun ja minun!


      • JJ.
        Niinpä niin... kirjoitti:

        Niin... jos joku johtaja saa palkkaa miljoonan, niin sen maksamisesta on päättänyt yrityksen omistaja(t). Ei siinä ole mitään väärää. Ja tuon kokoisesta palkasta maksetaan kuukaudessa veroja enemmän kuin osaamaton hannttimies saa vuodessa bruttona.
        Ja tiedätkö montako yli 300´000 €/v ansaitsevia Suomessa on?

        Ulkomainen halpa rtyövoima...hmmm... Suomalaiset käyvät Tallinnassa parturissa, hankkivat sieltä silmälasit jne. koska siellä on halvempaa kuin Suomessa. Samoin sieltä haetaan halpaa alkoholia, koska niistä ei tarvitse maksaa veroja SUOMEEN!

        Koska viimeksi ostit suomalaiset sukat tai kengät? Vai pitääkö vaikkapa paita olla halpa eli Vinku-Intiassa orjatyöllä tehty?

        Jokaisen on katsottava peiliin näissä asioissa! Sinun ja minun!

        Ongelma on siinä, että vaikka yrittäsi olla tarkkana ostoksissaan ja haluaisi suosia suomalaisia tuotteita, ei rahat vain kerta kaikkiaan riitä niihin. Jos jatkuvasti ostaisi kotimaista niin tili on tyhjä jo paljon ennen uutta palkkapäivää. Minunkin palkkani on niin alhainen, että on enemmänkin käytettävä laskupäätä siihen että rahat ylipäätään riittävät.

        Jos saisi kunnon palkan tekemästään työstä ja työtä riittäisi eläkeikään asti, niin kyllä siinä sitten voisi valita mitä ostaa. Palkkaisivat nämä ns, menestyvät yritykset suomalaisia koulutettuja työntekijöitä eikä tätä ulkomailta tulevaa halpatyövoimaa. Suomalaisia työttömiä on niin paljon, että eiköhän alalle kuin alalle riitä väkeä omastakin takaa.

        Suhteellisuuden taju vain on kadonnut porvareilta, jotka haluavat tahkota vain suurempia voittoja. Minulle henkilökohtaisesti riittää suhteellisen pienikin ansio kunhan sillä vain saa välttämättömät menot hoidettua ja vähän vanhuuden varalle sukan varteen. Joku 700 000 euroa on jo niin suuri summa, ettei meikäläinen saisi sitä koko elämänsä aikana tuhlattua. Sitten tuntuu että valtiokin vain pelaa miljardeilla noppapeliä EU:n kanssa.


    • Huuhaa

      kuntouttava työtoiminta yhtä huuhaata.

    • 14123

      No voi helvetti, juuri tuli kutsu aktivointisuunnitelman tekoon vuoden lopulle. En ole seurannut yhtään työttömyyteen liittyviä uutisia, nyt vituttaa aivan saatanasti. Koko helvetin orjatyön kun poistaisi nuo mokomat möhömahat ni varmasti rupeisi pikkuhiljaa löytyä lisää oikeita työpaikkoja. Taitaa tälle kaverille kohta tulla TYPin kallonkutistajan palvelut tarpeelliseksi kun alkaa itsemurhan halu lisääntyä. Siinä varmaan yksi näiden tavoitteista onkin.

      Onko tuossa yhä se että voi selviytyä minimissään 1 päivällä viikossa neljä tuntia vai pitääkö valmistautua kunnon orjuutukseen?

    • Voiko joku kuntouttavassa ollut kertoa kokemuksia? Kuulemma siellä ei tarvitse juurikaan mitään tehdä?

      Työkkäri ei ole edes ehdottanut minulle kuntouttavaa, mutta olen vähän miettinyt sinne hakemista vapaaehtoisesti. :D Vaikka tuolle 9€:lle päivässä naureskellaan, niin kyllähän sen vuoksi voisi 4 tuntia hengailla jossain pajalla. Saisi kuukauden ruokamenot pitkälti katettua sillä, ja lopuilla voisi tehdä vaikka viikonloppureissuja Eurooppaan.

    • työintoon käy

      Reippaisiin töihin maalla:

      "MTK innostui työttömien saamisesta maatiloille

      MTK:n johtajan mielestä on loistavaa, jos heidät ja maatalousyrittäjät saadaan lähentymään toisiaan. Hänestä työttömät voisivat korvata ulkomaista työvoimaa.

      Forssassa on ryhdytty yhyttämään maatiloja ja työttömiä

      Kaupungin työllisyydenhoidon päällikkö Suvi Aaltonen kertoo, että alun perin kyse on kuntoutuksesta, jolla yritetään aktivoida pitkään työttömänä olleita.
      Kynnys töihin on yritetty laskea mahdollisimman matalaksi. Sekä tehtävät että tekijöiden kunto vaihtelevat. Jotkut ovat työskennelleet 4, toiset 30–40 tuntia viikossa.

      – Työkokeilussa selvitetään asiakkaan työkyky ja osaaminen. Jos hän suoriutuu hyvin, mietitään, voisiko yrittäjä tarjota hänelle palkkatöitä, Aaltonen kertoo.

      Forssassa toiminta alkoi maaliskuussa. Tavallisesti kokeilu on kestänyt pari, kolme kuukautta, vaikka laki sallii puolen vuodenkin pituisen jakson."

      http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/09/28/mtk-innostui-tyottomien-saamisesta-maatiloille/201413375/139

      • reipasta menoaaaa

        Tämä on hyvä. Moni maataloustilallinen sanoo että on vaikea löytää ketään sinne tuuraamaan tai muutenkaan, kun työ on rankkaa. Palkkaakin moni pitää huonona ja hajuja. Ja sitten vielä etäisyys.

        Tässä ei ole kuin tuo haju. Palkkaa ei makseta niin sen pienuus ei ole ongelma ja kyydin tarjoaa virkamies.


    • Näillä nousuun!

      Homma onkin sitä myöden selvä! Kohta ne lemppaa loputkin duunarit pihalle ja vastavuoroisesti Elinkeinotoimisto "Kuntouttaa" nämä iloisiksi veronmaksajiksi Kela 9€ päivä! Kalervokin kuntoutetaan vaikka heinäseipään korvikkeeksi! Kaikki on iloisia! Hip hurraa! Sdp joutuu muuttamaan nimensä työväenpuolueesta kuntoutettavien puolueeksi! mutta tämä on ain sellainen muodollisuus! Tätä ihmetellään vielä ulkomaita myöden!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe