Itsensä kanssa kilvoitteleminen

Käsillä tekeminen, kutominen tai vaikka ompelu on mukavaa ja keskittymistä vaativaa puuhaa. Harvoin enää on paljon korjattavaa verrattuna siihen aikaan kun lasten pitkiä farkkuja ym istui korjailemaan. Rauhoittavaa, joskaan lapasten tai sukkien kutomiseen en niinkään innostunut jo isoille lapsille.
Ei tuo otsikko ilman merkitystä silti ole, sen voi soveltaa niin moneen, käsitöissä ja muissakin pitkäjännitteisyyttä vaativissa töissä se kehittää kärsivällisyyttä. Niin on monessa muussakin asiassa, malttia odottaa, vaikka ei tuloksesta ole kuin aavistus ja toive. Ja kas' joku päivä, valmis työ tekijäänsä kiittää:D

Nämä levottomat ajatkin maailmalla, joiden vaikutukset ulottuvat kotimaahammekin, saa kaipaamaan omaa rauhoittunutta aikaa. Samoin koen palstallakin ilmenevät vanhojen "kukkotappelujen" jäljet" ikävinä jälkimaininkeina, joihin ei uudemmat paljoakaan voi vaikuttaa.

Niinpä siirryn kuuntelemaan aamu tv:tä kahvi pååtoorin kera:)

Me olemme erilaisia ihmisiä ja se on tosi tärkeää,muuten maailma olisi yksi toikkoinen. Minulla taas kädet syyhyy koko-ajan käsityöhön,heti kahvin jälkeen pistelin muutaman
rivin tuohon tekeleeseeni.
Kaikkia meitä tarvitaan ja kilpaillaan vaan rauhassa itsemme kanssa.
Me ansaitsemme jo tässä elämän ajassa, emme kilpaile vaan kunnioitamme toistemme menestyksiä.
Toivomme terveyttä toisillemme ja itselle.mä lähhden nyt kopeloitavaksi hoitoon.

Olipa kiva lukea tämä ketju, kiitos teille tutut kirjoittelijat. Kahvipirttiin kirjoittamani viesti sopisi ihan hyvin tännekin.

Karjalaispappa katseli telinevoimistelua telkasta; silvissii sie poika kilvoittele, siitä sie rahhaa saat, myötäsanaili.
Nykyään tuota kilvoittelu sanaa näkee vähemmän käytettävän, mutta jokaiselle kai sen merkitys on tuttua.
Mieleen tulee mielikuva pisteaidasta. En tiedä miten se kirjoitetaan. Siinä oli tuplakepit pystyssä. Vinoittain sitten aidaksia. Ne oli sidottu nuorista puista halkaistuja närepuusta kierrettyjä vitsaksia. Vielä vinotuet pitämässä aitaa pystyssä.

Komea ja pitkäikäinen se oli. Rivakka ja osaava mies teki pisteaitaa kymmeniä metrejä päivässä. En ole tehnyt uutta, mutta korjaillut vanhaa aitaa.

Pisteaita nimitys on minulle aivan vieras. Kotiseudullani käytetään nimitystä riukuaita, joka tehtiin yleensä lampaita, sikoja plus muiden pieneläimien laitumien ympärille. Riukuaita kuului ja kuuluu maalaismaisemaan erittäin hyvin.

Olin Tuupovaaralla kyläilemässä näin miten riu´uista oli tehty kujaset laitumelta navetalle johtavalle kujalle. Jota myöten lehmät tulivat iltalypsylle, jäivät navetan suojiin yöksi, seudulla oli havaittu petoeläimiä, olipa lammaskatrasta edellisenä kesänä verotettu 3 uuhen verran.

Täällä rajanpinnassa kilvoitellaan villieläimien kanssa, nyt ovat villisika laumat asialla kun perunamaista tönkivät uusia perunoita syödäkseen. On siinä monen perunamaat tulleet käännetyksi ympäri. Jopa 12 villasian laumoja liikkuu pikku orsaat perässä. Kuten tiedämme siat lisääntyvat yli 10 porsaan pahnueet ovat yleisiä.
Kuten jutustelimme viime joulukuussa löytyi ketun pesältä villikoiran 9 kpl pentue. Kaikki pennut pelastettiin Tassutarhan hyvään hoitoon ja myöhemmin saivat uudet kodit.

Myös maisemointiin riukuaitoja on tehty, esim 6. tien penkereillä näkyy pätkiä riukuaidoista.

Näin täällä Kaakonkulmilla asutaan ja eletään kaikessa sovussa villieläimien kanssa, tosin pyssyt paukkuvat tarvittaessa, jonkin asteista kilvottelua se on tämäkin, jokainen pitää kiinni omasta reviiristä.

Minun on ennenkin tehnyt mieli kysyä, että koska tuon seudun nimitys Kaakonkulmaksi on syntynyt. Nykyistä Suomen karttaa katsoessa sieltä kun se kulma on viety pois 40-luvulla Karjalan luovutuksessa.
Kaakkois-Suomi kyllä sielläpäin on.

ps. pisteaita minullekin oli vieras, mutta guugeli varmisti sen riukuaidaksi.
Loppuihan se sade että pyörällä pääsen liikkeelle, kiva.

Kylläpä tuottavat iloa tällaiset inspiroivat kirjoitukset, sellainen lämmin yhdistävä tunne,vapaat ajatukset, joissa ei paljon ´ tiedolla´ ole merkitystä. Yksi aloittaa villasukasta. sitten vähän mietintää kilvoituskäsitteen alkuperästä, merkityksestä, rantteella riukukasasta, päätyen riukuaitoihin ja villisikoihin. Se riukuaita pitäisi muuten lisätä siihen maailmanperintöluetteloon, suojeltava toki. Miksei myös monessa maalaispihassa löytyvä riukukasa.

Oho, tulipas yllättävä kova sadekuuro yht´äkkiä. Kerkisin kaupoilla käydä, sopiva välikkö ilmoittaa, että ei oo ennää luupiikki jalassa, kävellä kepsutella pystyin katuviertä pitkin. Sanoin noin, kun se tuntuu niin runolliselta. Mikähän laulu sekin oli, jossa niin laulettiin.
Ihan kadulla pysyin kyllä, tarkoittaneeko tuo katuviertä pitkin ihan ojassa kävelemistä.

Voihan tuon vanhahtavan sanan kokea kutoessaankin, peräänantamattomuutena suorittaa mieleistään/tarpeelliseksi havaitsemaansa tehtävää. Kuitenkaan en usko avaajan sen koommin siihen sisällyttäneen sen enempää, kuten hän jo "petasikin" valmiiksi.
Iloa kuin kun tyttäreni, joka on ollut hyvinkin kutova monen lapsen äiti, on nyt palanut harrastukseensa kun lapset on jo lähteneet, eikä lapsenlapsetkaan määrättömästi tarvitse "käsintehtyjä". Nyt hän innostuneena kertoi suunnitelleensa tunikaa, jossa eriväriset virkatut osaset liitetään yhteen kokonaisuudeksi. Varmaan haastavaa onkin.

Kerran näin upean villatakin, jonka selkäpuolelle oli kudottu kaunis kuviointi suurista kukista, kuitenkin sointuen harmaan ja lilan pohjaväriin. Sen oli kotitalousopettaja itselleen kutonut, taatusti ainutlaatuinen takki.
Luomisen ilo ei saisi unohtua, niin paljon se antaa tekijälleen ja sitä myötä muillekin.

Oonkohan minä ´ luonnonlahjakkuus ´ , viittä vaille valmis monenlaiseen työhön.
Vielä jäi kummittelemaan tämä kilvoitteleminen-termi, onko se jotain kovin tärkeätä, kaikkien kohdalla samanlaista. Ei ole. Esimerkkinä tuo keskeneräinen sukka-tekeleeni. Ei huolta uurastaa hiki päässä, kyllä se siitä sitten ajallaan. Niinkuin taas kävikin. Joskus taas kilvoittelu on uurasta työtä....perh...a, teen tään loppuun vaikka tältä istumalta.

Heittäytymistä milloin mihinkin, jos on sen arvoista, siihen antautuu vaikka henkensä uhalla. Sellaista on ollut minun elämäni. Rohkeutta, jopa yltiöpäisyyteen asti menevää. Onnistumista ja ei-onnistumista, pettymys-sanaa en tunne, sillä jos kaikkensa peliin panee, ei ole siltikään epäonnistunut.

Viittä vaille valmis....niinpä, monellakin tavalla. Ajatusteni ilmituominenkin naksahtaa nyt kesken. Keskeneräinen ei ole synonyymi viittä vaille valmiille.

Aivan oikeassa olet, Surmorisian : keskeneräinen ei ole viittä ekä varttiakaan vaille valmis. Erä on vain jakso, vaihe, jossa on mahdollista saavuttaa erävoitto. Erätauolla on syytä käydä voimien säästämiseksi. Siksipä sukkaakaan ei tarvitse väenvängällä yhdellä istumalla neuloa, ellei joku täysin sukaton odota sitä palelevaan jalkaansa seuraavana aamuna, silloinhan pitää yötä myöten puikkoja kilisyttää.

Elämä on täynnä erävoittoja ja erätappioita, mutta loppupeleissä niilllä ei ole merkitystä. Peli onkin monessa kielessä on sama kuin leikki, pelin hengen omalla tavallaan kulloinkin oivaltaen tappiotkin voi kääntää voitoikseen. Onpahan ainakin oppinut tappioistakin jotain, ja jos ei, sekään ei ole lopulta niin tärkeää.

Heittäytyminen, antautuminen, rohkeus, ne ovat tärkeitä. Minulta kysyttiin hiljattain, mikä on rakkauden vastakohta. Viha se ei mielestäni ole, vaan välinpitämättömyys. Tuo keskustelukumppani sanoi, että rakkauden vastakohta on pelko. Niin se onkin, sillä jos pelkää, ei uskalla antautua rakkaudelle peläten menetyksiä ja niiden tuomaa tuskaa. Rakkaudessa on myös avoin, avoimuus pelottaa monia. Rakkaus on suuri asia, sillä voi olla monta vastakohtaa.

Emäntä, joskus 20v sitten kutoi sellaisen tilkkutakilta näyttävän suuren takin, keltaista ja valkoista siinä on ja taskut erivärisinä lähellä helmaa. Välittämättä oikeaoppisuudesta itselle kudottuna siitä tuli niin taiteellinen ja lämmin että nuoremmat krillillä mielellään sitä käyttävät kylminä iltoina.

Itsekin joskus olen joutunut tekemään outoja töitä ja pyrkinyt täydellistä tekemään eikä tulos kuitenkaan ole lähellekään täydellinen. Parempi olisi kun tekisi joka suuntaan vinon hökötyksen täynnä yksityiskohtia, sehän voisi olla taiteellinen ja kaunis. Mies ei vaan hevin lähde epäonnistumaan.

Lähetän nyt kuitenkin tämän hökötyksen ja lähden kylille Hau!

Sain päähäni siihen aikaan kun Täälä syntyi kaksi huomattavaa pikkulasta ---minun tyttären tyär sai pokku MirjaMIN -- jA Vigtuuria sai sen Estella Silvia Ewa Mary Götlannin herttuattaren . Niin minä sain päähäni että hain täältä netistä Hänen korkeutensa Valkoisen villanutun ojeet .. Niitä ei ollutkaan helppo löytää --ja ajattelin että Minun pikku Mirjami Auroorani tarvitsee ihan omanmallisensa Nutun , mikäs siinä olen hyvä käsistäni --- mutta joskus otan liian vaikeita tehtäviä ---( kun luulen kaikkeen pystyväni) nutkin tuli tosi kiire . nimittäin kastetilaisuus läheni ja edellisenä iltana ei nuttu ollut ollenkaan nutun näkönen -- Varsinkaan sen Estellan nutunkanssa voinut mennä kilpasille.
No Ulla-mummu pisti puikot heilumaan ja niinse nuttu tulikun tulikin valmiiksi .
Kastetitilaisuus oli hieno Kastoi se Ruotsin-Suomalainen pappi Joka on täälä saanut kuuluisuutta -- niissäpiireissä - Loppuhyvin kaikki hyvin
Vaikka edellisenyön kudoin sitä nuttua jota eikai ole kertaakaan tarvittu laittaa mirjamin päälle --luulisin (Taisi olla liian pienikin)

Kivoittelua on tämäkin kun tietää lipaston laatikossa olevan konvehtirasian tai suklaalevyn. Keinutuolissa istuen telkkaria katsoessa se yht' äkkiä yllättäen tulee mieleen - konvehti ahh kuinka se maistuisi. Ottaisko YHDEN, VAIN YHDEN.
Kokemuksesta tiedän että ei se siihen yhteen jää jos nyt otan. Päätän kilvoitella ja olla antamatta periksi mieliteolleni.
Onnistuihan se ja herkku jäi ottamatta sillä kertaa. Mutta kyllä se lankeemus aina tulee. Vai VAIN YKSI, YKSI VAIN kunnes rasia tai levy on tyhjä.
Miksi sitten sen houkutuksen itselleni järjestän. No pettämällä itseäni ajattelemalla että ostanpa tuosta vieraille tarjottavaa, suut makeaksi.
Ainoa tapa on säästää itseni tuollaiselta ylimääräiseltä ja turhalta kilvoittelulta on jättää suklaa ja konvehdit kaupan hyllylle.
Ei tuollainen oikeaa kilvoittelua kai edes ole, en minä oikeastaan tosissani sitä kilvoitteluksi sano. Miksi tuollaista sitten sanoisi, ei se ole yhtä jaloa kuin kilvoittelu on.

Mukavaa päivän jatkoa..
"Koppoo kiinni tästä päevästä -- huomisessa on omat kahvasa", sannoo savolaene.