Mlloin syksy alkaa

Kesä jatkuu

Minua on häirinnut pitkään syksy-intoilijoiden(mm. radiotoimittajat) kiire päästä määrittelemään kesä loppuneeksi ja syksy alkaneeksi viimeistään elokuun 10. päivän paikkeilla ensimmäisen aamu-usvan nähtyään töihin tullessa.
Juuri silloin kun kesän keskipiste on vasta ylitetty ja kesästä on on oikeasti vielä puolet jäljellä.
Ja todellisuudessahan tuo kesän keskipiste on kutakuinkin elo-heinäkuun vaihteessa, vaihdellen hieman vuosittain kesäjakson pituuden mukaan.

Olemme saaneet nauttia "intiaanikesästä" syyskuun alussa ja säätyyppi näyttää vain jatkuvan kesäisenä. Joidenkin "syksyilijöiden" mielestä syksy on kuitenkin alkanut jo kuukausi sitten, vaikka intiaanikesänkin voi määritellä monella tavalla.
Miksikäs ei jatkuisi, sillä kesä loppuu fyysisesti vasta silloin, kun vuorokauden keskilämpötila laskee alle 10 asteen pysyvästi. Tämä ajankohta vaihtelee Etelä- ja Keski-Suomessa syyskuun lopun ja lokakuun alun välillä, jolloin syksy voi oikeasti vasta alkaa.
Kesä alkaa vastaavasti ja kevät loppuu, kun vuorokauden keskilämpötila nousee yli 10 asteen pysyvästi. Tämä ajankohta on yleensä toukokuun 25. pv paikkeilla Etelä- ja Keski- Suomessa. Lapissa mennään usein kesäkuun puolelle Toukokuun lopulla on siis yleensä samoja lämpötiloja kuin syyskuun lopussa.

Miksi ei voitaisi nauttia kesästä silloin, kun se oikeasti on vielä olemassa, kuten nyt, eikä kiirehdittäisi synkistelemään mielialoja 1-2 kk etuajassa syksyn puolelle.
Onko kysymyksessä ns. kansallinen piirre synkkyyteen ja kateuteen taipuvaisilla suomalaisilla päästä syksyilemään etuajassa, ettei vaan kukaan muukaan pääsisi nauttimaan kesästä silloin, kun sen parhaimmat ja kypsät puolet ovat kaikkialla ympärillämme esillä ja käytettävissä.

Onko kivempaa synkistellä syksystä heti, kun kesälomat ovat ohi ja koulut alkaneet, ettei tarvitsisi tuntea enempää surua ohi lipuvasta, mutta edelleen jatkuvasta kesästä, josta ei voi kunnolla enää nauttia arkielämän vuoksi ?
Luulisi täällä pohjoisessa olevan erityisen tärkeää, että kesä on ainakin itsensä mittainen eikä sitä lyhennettäisi asenteella ja mielialalla aiheettomasti ja ennenaikaisesti.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tv:tä ei katsota

      jos on hyvät ulkoilusäät

      taitaa vain television uutistenlukijat haluta syyssateiden nopean tulon etteivät television katsojamäärät laske mikäli aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu pitkään ihmisethän viihtyvät ulkoilemassa pidemmälle syksyyn joka alentaa television katsojalukuja ja nostaa syyssateiden tulopaineita tv-yhtiöissä

    • Syksy kesällä ?

      Syksy pitää määritellä uudestaan tietoisena sen todellisen alkamisajankohdan mukaan syyskuun lopulle.
      On kesäihmisten kannalta kohtuutonta, että syksystä aletaan rummuttamaan heti, kun kesä on vasta kunnolla päässyt alkamaan elokuun alussa, kun lämpötilat alkavat palautumaan alkukesän tasolle. Aiheuttaako tämä syksyefektin ?
      Kuinka elokuussa jatkuvista keskikesän helteistä voidaan mennä kertarysäyksellä syksyyn muuten kuin mielikuvissa ja puheissa ?
      Kohtuutonta luonnon kiertokulun väärinymmärtämistä yhteiskunnan rakenteiden johdosta..

      Onko koulujen ja työelämän alkaminen lomien jälkeen keskellä kesää pakottanut ihmiset tiedostamaan asian kieroutuneella tavalla ?
      Koulujen alkaminen pitää siirtää mahdollisimman pian syyskuun alkuun tai elokuun viimeiselle viikolle ja päättyminen juhannusviikkoa edeltävälle viikolle( 2 viikkoa eteenpäin).

      Huomio Ilta-Sanomat, Iltalehti ja radiotoimittajat yms. nyt asialle, kun asia on hyvin ajankohtainen !

    • syksyjä!

      N. 40 vuorokauden päästä eteläsuomessakin on ensimmäiset räntäsateet nähty. Kuten ennenkin. Siitä muutama päivä ja kelloja tunti taaksepäin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe