Mistä pentu parhaaksi kaveriksi?

Itseolin lapsi kun sain ekan karkkarikettiksen ja en mieltänyt rotua hankalaksi mutta energiseksi.tosin liikuin paljon lenkeillä metsissä ja hiihdin ja uin ja koira oli aina vapaana. Mnusta ei ole aloittajan rotua vaan on otettava rotu joka miellyttää oikeisiin olosuhteisiin ja johon ollaan valmiita perehtymään kaikin puolin Sama koulutus tulee joka koiralle mutta oma luonne ratkaisee että onko mukavuudenhaluinen kärsimätön periksiantava silloin rotu ei voi koskaan olla ns.haastavampi.eli luonteesi ratkaisee rodun mikäli olet valmis perehtymän. Kromförländer on osittain kettis mikä näkyy ulkonäössäkin mutta on seurakoiranaisempi.kettis ja muut ehdottamani rodut on ns opieniä suuria koiria. Terriereissä joissa on luonnetta on myös rauhallisenpia ja jopa pelkkiä seurakoiria mutta sitten on eläinyhdistykset, kdinvaihtajat rescuet tori apula rotuyhdistyksen etsii kotia osiot. Älä erehdy sijoituskoiraan kuitenkaan

Tuota, et kai nyt yritä sysätä vaan niitä koirasi lopettamiskuluja muille? Hoitaisit nyt vaan loppuun saakka kun koiran kerran olet hankkinut. Ellet pysty niin kannattaisikos sitten miettiä sitä vaihtoehtoa että et tämän elämän päättyessä ota enää uutta hauvaa?

"Tiedän että edes valmistautumalla hyvin en tule olemaan täydellinen omistaja, mutta ainakin pyrin tekemään parhaani ja pidän huolta että perusjutut tulee olemaan hallinnassa."

Tuo on se mikä riittää.... :) Kuulostat juuri sellaiselt kuin tulevan koiranomistajan pitääkin en tiedä kaikkea mutta teen parhaani ja jos teen väärin katson mistä johtuu ja teen asian uudestaan ja paremmin.

jokainen koira on erilainen vaikka olisi jopa samanrotuinenkin kuin aiempi. Ja juuri kun kuvittelee että hallitsee jonkun asian niin uusia haasteita ilmenee.. jokainen koira tuo haasteita omana persoonanaan ja rotunaankin.

Seropissakin voi miettiä rotuja kunkin yksilön takana. Ja onko niissä lonkkavikaa jss onko vietikäs vai sohvapotumpi.

Kannattaa miettiä tykkääkö harrastaa jotain ja miettiä rotua myös sitä kautta.

Minusta hieman tuntuu rivien välistä että haluat kuitenkin harrastaa jotain eli älä katso vain ulkonäköä vaan katso luonnetta se on kuitenkin se tärkeämpi..

itseäni viehättää esim terriereiden omaaloitteisuus ja touhukkuus ongelmanratkontakyky ja se että kun on perusasiat menty niin koulutettavuus hyvä kun taas paimenkoiran kanssa on asiat äärihelppoja ja sivulle opettaminenkin sujuu nopeasti mutta sitten tulee se että itse tylsistyn paimenkoiraan se ei ole omaaloitteinen vaan odottaa käskyt omistajalta ja ei keksi asioita vaan pyrkii miellyttämään vain.

Ok on hauskaa silti kun menen ettei tarvitse kuin napauttaa sormia ja koira on sivulla ja kaikki katsoo onpa hyvin koulutettu. Kun ei ole edes, enemmän satsasin terrieriin ja kun napautan sormia ok tulee myös vaikkakin kyseenalaistaen hieman käskyä mutta katsoo että eikös tää jo riitä nyt mä menen katsomaan tuon heinätupon. Ja huomaan että terrierin kanssa olen enemmän läsnä kuin paimenkoirani jonka unohdan täysin..jo senkin takia ettei se mene mihinkään eikä tee mitään yllättävää. Jos kuitenkin haluat paimenkoiran kuuliaisuuden niin ota sellainen...roduissa on suuria eroja ja koira elää pitkään toivon mukaan niin ei ole kiva tehdä huonoa valintaa. Ok koira on kiva mutta tylsä tai koira on kiva mutta rasittavan energinen..

Muistan erään joka otti collieseropin ja manasi että olisi toivonut koiran olevan kuin collie..ilmeni että rodussa oli myös ajavaa rotua jota muistutti luonteeltaan eikä collieta. Eli seropeissakin hyvä tietää taustoja.

ggfhgg kirjoitti:

"Tiedän että edes valmistautumalla hyvin en tule olemaan täydellinen omistaja, mutta ainakin pyrin tekemään parhaani ja pidän huolta että perusjutut tulee olemaan hallinnassa."

Tuo on se mikä riittää.... :) Kuulostat juuri sellaiselt kuin tulevan koiranomistajan pitääkin en tiedä kaikkea mutta teen parhaani ja jos teen väärin katson mistä johtuu ja teen asian uudestaan ja paremmin.

jokainen koira on erilainen vaikka olisi jopa samanrotuinenkin kuin aiempi. Ja juuri kun kuvittelee että hallitsee jonkun asian niin uusia haasteita ilmenee.. jokainen koira tuo haasteita omana persoonanaan ja rotunaankin.

Seropissakin voi miettiä rotuja kunkin yksilön takana. Ja onko niissä lonkkavikaa jss onko vietikäs vai sohvapotumpi.

Kannattaa miettiä tykkääkö harrastaa jotain ja miettiä rotua myös sitä kautta.

Minusta hieman tuntuu rivien välistä että haluat kuitenkin harrastaa jotain eli älä katso vain ulkonäköä vaan katso luonnetta se on kuitenkin se tärkeämpi..

itseäni viehättää esim terriereiden omaaloitteisuus ja touhukkuus ongelmanratkontakyky ja se että kun on perusasiat menty niin koulutettavuus hyvä kun taas paimenkoiran kanssa on asiat äärihelppoja ja sivulle opettaminenkin sujuu nopeasti mutta sitten tulee se että itse tylsistyn paimenkoiraan se ei ole omaaloitteinen vaan odottaa käskyt omistajalta ja ei keksi asioita vaan pyrkii miellyttämään vain.

Ok on hauskaa silti kun menen ettei tarvitse kuin napauttaa sormia ja koira on sivulla ja kaikki katsoo onpa hyvin koulutettu. Kun ei ole edes, enemmän satsasin terrieriin ja kun napautan sormia ok tulee myös vaikkakin kyseenalaistaen hieman käskyä mutta katsoo että eikös tää jo riitä nyt mä menen katsomaan tuon heinätupon. Ja huomaan että terrierin kanssa olen enemmän läsnä kuin paimenkoirani jonka unohdan täysin..jo senkin takia ettei se mene mihinkään eikä tee mitään yllättävää. Jos kuitenkin haluat paimenkoiran kuuliaisuuden niin ota sellainen...roduissa on suuria eroja ja koira elää pitkään toivon mukaan niin ei ole kiva tehdä huonoa valintaa. Ok koira on kiva mutta tylsä tai koira on kiva mutta rasittavan energinen..

Muistan erään joka otti collieseropin ja manasi että olisi toivonut koiran olevan kuin collie..ilmeni että rodussa oli myös ajavaa rotua jota muistutti luonteeltaan eikä collieta. Eli seropeissakin hyvä tietää taustoja.

Lue lisää

lisää päättämällä tehdyn päätöksen että tämä on koiran viimeinen ellei sitten ainoa koti, josta se lähtee vain tassut edellä. Vanhan kansan tyyliin sanottuna ennen talosta lähtee akka kuin tuo pystykorva.

Tämän tietoisesti tehdyn päätöksen jälkeen on paljon hankalampi enää koirasta luopua ja jos sen tekee niin vaikea nähdä peilissä enää edes itselleen saati muille rehellistä ihmistä.

Tällä vain haluan korostaa että koira tulee takuuvarmasti aiheuttamaan jotakin, vähintään pientä ellei joku helvetin isoakin ongelmanpoikaa, joka kysyy kärsivällisyyttä ja joskus jopa kukkaronpohjaakin. Mutta tuon päätöksen jälkeen ne kaikki on paljon helpompi kestää tilapäisinä harmeina ja rahanmenoina.

Yksi asia kannattaa vielä muuten muistuttaa: Jos koira nimittäin tuntuu rasittavalta, niin se on vuosivälit 1-3. Kun koira tulee aikuiseksi se kyllä rauhoittuu. Mutta jos alussa laistaa tehtävän pennun kasvatustyön, niin tuo aikajänne on se jossa moni ihminen luopuu koirastaan kun ei enää sitä kestä. Panosta siis alusta saakka, jos pennun otat, sen tapakasvatukseen odottamatta että kunhan se siitä kasvaa... Ja jos vuotikkaan tai yli olevan kodinvaihtajan, niin valmistaudu että parin kuukauden kuherrusajan jälkeen sieltä tulee niitä laiminlyötyjä kohtia roppakaupalla esiin.
Mutta ongelmaisestakin koirasta saa kyllä kasvatettua kelpo lemmikin.

Vielä kun tuohon kirjoitti:

lisää päättämällä tehdyn päätöksen että tämä on koiran viimeinen ellei sitten ainoa koti, josta se lähtee vain tassut edellä. Vanhan kansan tyyliin sanottuna ennen talosta lähtee akka kuin tuo pystykorva.

Tämän tietoisesti tehdyn päätöksen jälkeen on paljon hankalampi enää koirasta luopua ja jos sen tekee niin vaikea nähdä peilissä enää edes itselleen saati muille rehellistä ihmistä.

Tällä vain haluan korostaa että koira tulee takuuvarmasti aiheuttamaan jotakin, vähintään pientä ellei joku helvetin isoakin ongelmanpoikaa, joka kysyy kärsivällisyyttä ja joskus jopa kukkaronpohjaakin. Mutta tuon päätöksen jälkeen ne kaikki on paljon helpompi kestää tilapäisinä harmeina ja rahanmenoina.

Yksi asia kannattaa vielä muuten muistuttaa: Jos koira nimittäin tuntuu rasittavalta, niin se on vuosivälit 1-3. Kun koira tulee aikuiseksi se kyllä rauhoittuu. Mutta jos alussa laistaa tehtävän pennun kasvatustyön, niin tuo aikajänne on se jossa moni ihminen luopuu koirastaan kun ei enää sitä kestä. Panosta siis alusta saakka, jos pennun otat, sen tapakasvatukseen odottamatta että kunhan se siitä kasvaa... Ja jos vuotikkaan tai yli olevan kodinvaihtajan, niin valmistaudu että parin kuukauden kuherrusajan jälkeen sieltä tulee niitä laiminlyötyjä kohtia roppakaupalla esiin.
Mutta ongelmaisestakin koirasta saa kyllä kasvatettua kelpo lemmikin.

Lue lisää

"
Tällä vain haluan korostaa että koira tulee takuuvarmasti aiheuttamaan jotakin, vähintään pientä ellei joku helvetin isoakin ongelmanpoikaa, joka kysyy kärsivällisyyttä ja joskus jopa kukkaronpohjaakin"

Itse meinasin antaa koirani pois n.6-vanhana koirani omasi epilepsiaa ja oli eroahdisteinen ja kun työkiireet päällä niin tilanne meni hankalaksi. Koira tuli toimeen muutaman päivän mutta loppuviikosta oli ihn stressaantunut ja ylikierroksilla ja kohtaukset pääälle kierre oli valmis. Leikkaututin koiran koska hormonitkin vaikutti yllättävän paljon koiran käytökseen..en kuitenkan raskinut antaa pois. Onneksi työkuviot muuttui paljon etätyöksikin niin kerkisin paremmin paneutumaan koirani ongelmaan..koira oli eroahdisteinen silti mutta lieveni koulutuksen kautta. Paljon johtui siitä että tein etätyötä kun pentu tuli meille ja olin krooninen levytarkastaja(tosin koulutin samalla itseäni pois siitä ettei koira reagoi tarkisteluuni) summa summarum minusta johtui enimmäkseen ongelmat. Paitsi että kun tuli vanhaksi niin yhtäkkiä eroahdistus loppui jostain kumman syystä.

Olisiko koira ollut paremmassa paikassa - en tiedä..mutta toisaalta oli aikas vaativa tapaus koska stressiherkkä yleisestikin ja energinen tapaturmaaltis joka paikan höylä vaikkakin toisaalta hyvin kiltti ja tottelevainen..johtui puolestaan ehkä siitä että tuli minulle puolestaan vanhempana tarhaolosuhteista..mutta kaiken kaikkiaan kummallista kyllä ihanin otus jota kaipaan edelleen vaikka kuolemasta on jo muutamia vuosia. Kaipaan varmaan lopun elämääni mutta eli pitkän elämän kanssani ja opetti enemmän kuin mikään muu koira.

Niin ja vanhaksi tullessaan kun eroahdistuskin loppui niin heräsin keskellä yötä koiraa pissittämään (vanhana koira tarvi useamman kerran ulos) ja aamulla töihin. Tein sen mielelläni kun tiesin että en pitkään saa koiraani enään pitää. Joskus vanhuus teettää työtä myös..ja kun ei jaksanut kovin pitkiä retkiä enään (metsä sen verran kaukana)niin mentiin autolla metsään jossa sai haistella omaan tahtiinsa.

Koirat saattaa olla työläitä mutta sen arvoisia.