Kateellinen yksinäisille

Kunhan pääsevät esikouluun, niin vaimosi saa omaa aikaa päivällä ja voit paremmin neuvotella omaa aikaa iltoihin ja jonkin hiljaisen harrastuksen, missä sen viettää. Perinteinenhän on pieni verstas autotallin nurkassa. Ellei ole tavallisen äkäinen vaimo, niin riippumatto vielä verstaan nurkkaan.

Se muuten oikeasti tekee kynnyksen ja kopastuskiven kavereiden hankitaan ja kaverisuhteiden ylläpitoon, kun on tottunut, että voi tehdä - ja olla tekemättä - mitä ja milloin huvittaa. Ei aina muista pitää yhteyttä eikä jaksa/osaa ehdottaa seuraavaa tapaamista hyvissä ajoin tai vaikka saman tien.

Kannattiko perustaa perhe? Ottaisin mieluusti sinun paikkasi. Jollekin tuo on pelkkää unelmaa.

Terveisin yksinäinen, työtön sinkku.

olet ehkä vähän väärällä palstalla

Älkää nyt tappako minua tämän viestin takia sillä sillä saahan sitä tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka olisi 100 ystävää. Yksinäisyyden tunnehan on jokaisen oikeus ( ironisesti ajateltuna)

Aloittaja ei taida tietää mitä toivoo.

Syrjäytymiseen asti mennyt yksinäisyys, tuntuu välillä samalta kuin olisi maanpäällisessä helvetissä josta ei ikinä pääse pois.

Minä taas nautin tavattomasti kun SAANUT olla yksi saa tulla ja mennä kui hupittaa ja tehdä ja suunnitella mitä huvittaa on tämä kyllä kieltämättä AUTUUTTA! Kavereitten ja perheitten huomaan pääsen koska haluttaa ja sieltä pois. Suosittelen lämpimästi jos vaan psyyke kestää mutta TÄMÄ VAATII LUONNETTA! Pitää osata ottaa itsestä täysi vastuu ei saa odottaa muilta mitään eikä antaa kietoa helppoheikkitouhuihin siipeilijöihin.

Tasa arvoa on tervettä odottaa kaikessa itsetuntoisen.

Ei en ole ruma enkä läski enkä edes nuorikaan enää. Nautin vaan vapaudesta ihan todella paljon ! siksi ymmärrän täysin tuota aloittajaa.

YHTÄÄN HUONOA PUOLTA EN KEKSI jota yksin asuminen tuo. Ellei rahan tuplaus tavallaan mutta ei sitä tarvi surra jos TÄLLAISTA LUXUSTA saa :)

Et todellakaan ole kateellinen yksinäisille. Tietäisitpä vaan miltä oikea yksinäisyys tuntuu. Olet kateellinen niille, joiden elämä on tasapainossa sosiaalisten juttujen ja yksin olemisen suhteen.

Pakko kanssa kirjottaa siitä, että alottaja ei taida tietää mitä on olla syrjäytynyt yksinäinen ilman yhtäkään ystävää, kaveria, sukulaisia, tyttöystävää, vanhempia, työtä, opiskelupaikkaa. Kerrassaan olla ypöyksin. Pitää olla kekseliäs, että ja tietää miten saat apua mistäkin ja kuinka saat ajan kulumaan ja mitä harrastaa ettet sekoa lopullisesti siihen totaaliseen yksinäisyyteen. Siitä ei aloittajalla ole minkäänlaista käsitystä. Olla kaikki joulupyhät ja uudet vuodet, pääsiäiset, ystävänpäivät sekä kaikki maholliset pyhät ja juhlat ypöyksin, kun kukaan ei muista ees syntymäpäivänä onnitella. Kuten jo tuossa edellä joku mainitsikin niin myös talousasiat pitää itse ratkaista jollain tavalla, kun ei ole sukua tai parisuhteessa auttamassa niin todellakin saa olla kekseliäs asioissaan.

Kyllä minä ymmrrän että aloittajaa stressaa se kun ei ole omaa aikaa. Itse olen sinkku ja minulla ei muuta olekaan kuin aikaa töiden jälkeen. Mutta usko pois elämä tuntuu välillä aika tyhjältä kun tulet tyhjään kämppään ja mietit mitä tekisit illalla ettei tarvitse tuijottaa samoja seiniä. Uskon että monet sinkut täyttävät vapaa-aikansa harrastuksilla juuri tästä syystä. Itsekin tykkään välillä olla yksin mutta toivon kuitenkin löytäväni kumppanin ettei tarvitsisi elää yksin.

Voisitko ottaa omaa aikaa, vaikka kerran kuussa keksiä käydä harrastuksessa vaikka oikeasti menet vain metsään tunniksi... tai parempi, keksit lapsille jonkun harrastuksen johon ne pitää viedä kerran viikossa, jossa voivat purkaa energiaa ja menet siksi ajaksi itse jonnekin yksiksesi?
win-win tilanne?

Aloittajalle. Minulle tuli tuntuma, että tuskaantumisesi on kuitenkin aika tilapäinen ilmiö. Kun kerroit tilanteestasi, tajusin kyllä. Mielestäni olet hiukan liian uupunut, jossakin väsymyksen kierteessä, lieneekö burn out nurkan takana. Tähän taas monet syyt varmaan, perheen ja työn yms. vetäminen. Sinun olisi hyvä tarttua tilanteeseen siinä mielessä, että mitä saisit lepo ja hiljaisuus/yksinolo-aikaa? Edelleen, tämä on järjestelykysymys! Minä en saa selvää oletko mies vai vaimo, mutta sama asia, pitää keskustella ja järjestää. Pakko tarttua tilanteeseen, esim. lapsille tilapäinen täti/setä-kaveri, joka välillä vie ne muualle melskaamaan, vaikka koko viikonlopuksi. Tällöin tulisi aikaa sekä sinulle että puolison kanssa yhdessä. Eikös tämä tilanne ole itsestään selvä, ettei sitä jaksa. Teillä kotona on nyt jokin "suunnitteluvirhe", tarttis puhaltaa yhteen hiileen nyt tässä... Tai kutsukaa sellainen Täti-Jo teille käymään ja pistämään järjestystä.

Ei tämä villi aika kauaa kestä, se on varmaa. Lapset kasvavat hokkus-pokkus, ja vain oven raosta niitä näet.

Itse olen ikisinkku ja usein olen kohdannut just kateutta, että "saan olla näin"... kun kuulemma syödäkään ei tarvi... tarkoitti kai, että miten huikean helppoa on järjestää ruokansa vain itselle. Ei ole!

Joka kadehtii sitä, joka "saa elää vain yksinään", ei katso pitkäjänteisesti ja on vähän moukkamainen. Ajatelkaa, sinkun tilanne saattaapi hyvinkin olla loputon, lohduton, jatkuu ja jatkuu. Kun taas tuo perheellisen hulivilivilsketilanne on vain jonkun vuoden ja sitten siinä on pääoma, että perheellisellä on aina läheisiä, siellä täällä, ja raskasta on meille yksinäisille sitten näiden perheellisten lastenlasten saanti. Ei meinaa jaksaa iloita, ei. Eri planeetalta.

Älkää hyvä ihmiset kadehtiko yksinään eläviä ja olevia, se on lyhytnäköistä!

Minä olen kateellinen sairaille vanhuksille hoitokodeissa. Saa maata päivät pitkät sängyssä, joku tulee ja nostaa sängyn päätyä ylös kun on ruoka-aika ja safkat tuodaan nenän eteen.

Koskaan ei tarvitse tehdä mitään jos ei huvita, lääkearsenaali pitää huolen ettei kivut tunnu missään ja päivän lopuksi tuodaan viimeiset napit jotta uni tulee hyvin joka yö.
Jos ei kukaan käykään katsomassa, ei ne sitä muista joten ei silläkään ole niille niin väliä.
Vessaankaan ei tarvitse raahautua kun vaippa vaihdetaan ainakin kerran viikossa.
Helppoa on elämä.

Eikun hetkinen... En tiedä olenko sittenkään kateellinen, vaikken ole päivääkään tuollaista elämää elänyt, voin silti kuvitella ettei se ole niin hehkeää kaikesta yllä mainitusta huolimatta.

Yritäpä aloittaja eläytyä siihen, että olet aina yksin.
Voit tuomita rauhassa kaikki lihavat, alkoholistit, narkkarit ynnä muut miettimättä hetkeäkään mikä ne on siihen jamaan ajanut.

Kun olet vuosikausia yksin, ilman että ketään kiinnostaa oletko elossa vai et, kyllä se vaan on kaikkea muuta kuin hienoa. Tiedän mistä puhun, vaikka en ehkä ehtisi muumioitua nykyisessä tilanteessa kun on töitä.

Ketään muuta kuin työnantajaa olemassaoloni ei kiinnosta. Jos löytyisin muutaman päivän luvattoman poissaolon jälkeen kuolleena kotoani, eiköhän sekin sivuutettaisi muutaman minuutin paperihommilla.

Sitten kun ikää on vasta 28-vuotta, yritä kuvitella miltä todellinen yksinäisyys tuntuu. Tuskin koskaan käsität lähellekään, millaista se on, mutta vannon että et sinä oikeasti yksinäisiä kadehdi.

Sama jos ensin vuosia haluaisi parisuhdetta ja sen jälkeen kun sellaiseen pääsisi niin alkaisi valittamaan sen vaikeutta...

Olla ajoittain yksin on tyystin eri asia kuin olla yksinäinen.
Ihminen voi joskus kaivata yksinoloa, eikä silti ole yksinäinen.
Todellinen yksinäisyys tappaa sisältäpäin.

Itse olen äärimmäisen onnellinen että olen täysin yksin 26-vuotiaana. En voi edes kuvitella miten perseestä olis olla jossain avioliitto helvetissä joka tuli solmittua 19-vuotiaana, pennut pyörimässä jaloissa. Olis kuin joku elinkautinen vankilatuomio, tai ura postinjakajana.

Valtaosa ihmisistä ei vaan ymmärrä sitä, että ei todellisuudessa tiedä persettäkään asioista mistä ei ole henkilökohtaista kokemusta. Kaikki kuvittelevat esim olevansa jotain suomen politiikan asiantuntijoita = voi huokaus. Tätä sitten pidetään älykkäänä keskusteluna. Naurattaa lähinnä.

Itse tulin kauppareissulta ja poikkesin pimeälle metsäpolulle, eksyin ihailemaan puhelintornia keskelle ei-mitään. Siellä pimeässä metsässä oli niin rauhallista että olo oli verrattavissa henkiseen orgasmiin. Kyllä se vaan niin on että ihminen on luonto-elukka siinä missä susi tai lintukin. Jos täällä Helsingissä eläminen aiheuttaa stressia liiallisen melun ja säpinän takia, niin en voi edes kuvitella miten perseestä olisi asua jossain New Yorkissa tai Hong Kongissa.

Sitten suomalaiset idiootit maksavat siitä että pääsevät Berliiniin tai Lontooseen kun se on niin trendikästä. Samaan aikaan japanilaiset maksaa siitä että pääsee jonnekin suomen korpeen erä-retkelle.

Huvittavaa.

Sähän voisit mennä lomalle ihan yksin, vois tehä sulle hyvää. Itse jos haluan olla täysin yksin menen metsään, siellä saa olla ihan rauhassa ja tausta melu on vain luonnon äänet.