Outo suhina korvassa

Aina lentokoneessa

Tai se tuntuu kuin olisi siellä. Sairastin juhannuksen jälkeen kovan flunssan poskiontelotulehduksineen. Söin tuolloin cirrus merkkistä lääkettä, jonka aikana korvissa suhisi. Tuo samainen suhina, joka muistuttaa lievästi kuin olisin lentokoneessa, on jatkunut siitä asti. Paikannan sen oikean korvan puolelle. Tiedän ettei tämä ole lääkärin vastaanotto, mutta halusin kertoa onko muilla samoja kokemuksia ja onko suhina loppunut. En kuule sitä kun on ääntä, eikä se ole häirinnyt nukkumista. Työskenneltyäni korvasuojien kanssa melua tuottavassa ympäristössä (traktori, moottorisaha jne) se tuntuu illalla voimakkaammalta. Tuskin siihen mitään erityistä syytä kukaan löytäisi, joten kannattaneeko lääkäriinkään mennä. Olen 65 v mies

7

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niska
      • Aina lentokoneessa

        Kiitos vinkeistä. Kävin tänään terv.hoitajalla, joka määräsi kuulotutkimuksen tämän kuun lopulle ja parin päivän päästä sitten lääkärille. Korvat olivat silmämääräisesti kunnossa. Päivän aikaan en ole kiinnittänyt huomiota suhinaan, mutta kun nyt puhallin nenästä puristaen kolme kertaa, niin suhina alkoi. Tai sitten vain kiinnitin siihen huomiota. Illalla otan pari lasillista hyvää viiniä. Pitääpä seurata seurauksia. Kirjoitan kokemukset


    • Aina lentokoneessa

      Kuten eilen lupasin, palaan asiaan. Iltapalalla nautittu viini poisti suhinan tunteen. Tulikin mieleen sellainen, että voisiko se johtuakin aivoihin tallentuneesta flunssan aikaisesta muistikuvasta? Liekö tällainen päätelmä mitenkään järjellinen?

    • Niska

      Eli sinulla tuo kämmenellä leukaa painaminen ei muuta ääntä?

      Minulla eilen suhisi hiljaa ja kun painoin kämmenellä leukaa niin ääni muuttui.

      • vaiva kun vaiva

        Minulla alkoholi pahentaa tinnitusta, mutta sinä puhut suhinasta, todennäköisesti puhumme samasta vaivasta.


      • Aina lentokoneessa

        Huomenta
        Kokeilin juuri neuvomaasi leuan painamista eikä suhina - tuo sana kuvaa parhaiten vaivaani - muuttunut miksikään. Vaikka ääni on melko heikko, häiritsee se yöuntakin.


      • Aina lentokoneessa
        vaiva kun vaiva kirjoitti:

        Minulla alkoholi pahentaa tinnitusta, mutta sinä puhut suhinasta, todennäköisesti puhumme samasta vaivasta.

        Huomenta
        Nautin kerrallaan (n kerran viikossa) viiniä ruokailun yhteydessä vain muutaman lasin ja keskiviikkoinen kokeilu hävitti sillä hetkellä suhinan. Tosin aamulla se jatkui.

        En tarkalleen tiedä tinnituksen luonnetta, mutta käsittääkseni se soi sävelasteikolla mitaten korkeampana. Minulla se on lievää suhinaa/tai kohinaa, joka muistuttaa radion ääntä kun asema ei ole kohdallaan. Joskus flunssassa on ollut samanlaista mutta kestoltaan lyhyempänä. Olisiko joku krooninen tulehdus - vaikka lieväkin - päällä? Suhisevalle puolelle on tehty v 1998 radikaali leikkaus, jossa poistettiin poskionteloista paksuja limakalvoja ja tehtiin ylimääräinen reikä ilmautumisen parantamiseksi.

        Kuinka toivoisinkaan että kyseessä olisi vain joku lihasjännityksestä syntyvä riesa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe