Miten on alkava syksy sujunut?

Ari Kähärä

kollegoilta kaikin puolin? Kelit on olleet toistaiseksi ihan kohtuullisia ja siten olleet helppoja työtämme ajatellen. Jokainen lienee lomallaan nauttinut levosta ja panostaneet itsensä tulevaa talvea varten, eli ladanneet patterit täyteen energiaa, jotta jaksaa ainakin talvilomaan saakka ja siitä vielä eteenpäinkin.

16

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kulkuri

      Taitaa olla vaalit tulossa!

      • Ari Kähärä

        Olet oikeassa kulkuri keväällä 2015 on taas EK-vaalit (eduskunta vaalit) mutta niihin osallistun vain äänestäjänä. Ei ole halua, eikä taloudellista mahdollisuutta osallistua noin isoon kisaan, sillä se vaatisi vähintään 40-60000 E rahaa erillaiseen vaalityöhön, enkä katso moista sijoitusta enään tässä iässä järkeväksi vaikka se olisikin mahdollista. Kisailkoot nuoremmat. Minulle riittää tämä paikallispolitiikkaa, jossa olen mukana. Katsotaan nyt josko sitä asettuu seuraavissa Kuntavaaleissa mukaan.

      • Kelokalle
        Ari Kähärä kirjoitti:

        Yritäs persuihin

    • ex kuski

      Miks dösäkuski menee kokoomukseen :D lol
      ajatko pomojen etuja siellä

      • toinenkin

        miksi ei menisi? Miten pomot sijoittuu poliittisen arvokysymykseen? Koetko dösäkuskin kuuluvan johonkin alempaa kastiin tai olevan kykenemätön itsenäiseen ajatteluun ja valintoihin elämänsä suhteen. Ehkä sinulla ex-kuski on henkilökohtaisesti asian suhteen vaikeuksia tai jopa ongelma, mutta ei sitä kannata yleistää.

      • Kelokalle
        toinenkin kirjoitti:

        Se joutu persuista potkituksi persu-ksille. Tarttuu kuin hukkuva oljenkorteen puolueeseen mihin vaan jos huolitaan.

    • Kontup

      Kontulan Persuistahan sai silloin samaan aikaan muutama muukin lähteä, sen jälkeen kun itse Timo ärähti, hommahan meni ihan ylitse näillä muutamilla ja joutuivat hakemaan toista puoluetta, katkera paikka se on edelleenkin joillekin ja eräs on monessa muussalin puolueessa ollut, aina tullut ovi vastaan.

      • Kelokalle

        Niinkuin eräällä Karjalassa lomailevalla. Kommunistitkin heittivät niskapers ulos.

    • kelo tietää

      kaiken, kelo osaa kaiken kelo on kaikki, kelo ei ole mitään. Kelo kerro oikeesti mikä tai mitä sä oot, kun selkeesti olet osoittanut näillä kommenteillasi, ettet ole mitään, tiedä mitään tai no ei sua ole edes olemassa.

      • Kelokalle

        Siinä sulla onkin tyhmyri pähkäilemistä... olen olemassa olemassa olematta ja silti olen olemassa. Mieti sitä Käppyrä ,mutta älä nyrjäytä aivojasi mitä vähää siellä toimintaa on.

      • tais kelon
        Kelokalle kirjoitti:

        Siinä sulla onkin tyhmyri pähkäilemistä... olen olemassa olemassa olematta ja silti olen olemassa. Mieti sitä Käppyrä ,mutta älä nyrjäytä aivojasi mitä vähää siellä toimintaa on.

        itsetuntoon sattua, kun siitä luotiin totuudellinen näkemys. Ethän sä kelo oikeesti oo kukaan, etkä mitään. Tai oot sä Kelo. Mutta kuten kaikki tietää niin kelo on kuiva pökkelö.

      • tais käkikäkkyrän
        tais kelon kirjoitti:

        itsetuntoon sattua, kun siitä luotiin totuudellinen näkemys. Ethän sä kelo oikeesti oo kukaan, etkä mitään. Tai oot sä Kelo. Mutta kuten kaikki tietää niin kelo on kuiva pökkelö.

        itsetuntoon todella sattua , kun tuli ulkoistetuksi Persuista

    • Väkivänkkä

      Kova paikka oli se Persuista ulosheitto, suunnitelmat olivat kuitenkin korkeat, jopa maamme parlamenttiin, kokoomuksessa jäänyt lähinnä siivoojan ja kahvin keittäjän rooliin.

    • mitenkä tuo

      toistuvasti esiin tuomasi väite persuista kuuluu joukkoliikenteeseen kelo?

      • Kelokalle

        Persuista heitetty työskentelee joukkoliikennealalla kuljettajana , mutta pyrkii päästä herraluokkaan vaikka tosiasiassa herruus hyvin kaukana. Olevinaan oleminen ja oikeasti herruus ovat kaksi hyvin eri asiaa ja selkeä ero.
        Väheksyy ja yrittää ajaa heikennyksiä duunareitten oloihin ,vaikka pohjasakkaan kuuluu itsekin.

      • Talkoo-Taavetti

        Tänään ainakin alkava syksy hyvin sujunut. Kähärän ent pulju lakossa eikä sekään enää ole siellä sotkemassa. Partajugi tekisi sovinnon Helmigrillissä nyt kun pitennetty suntiskin sattuneesta syystä, mutta kuulemani mukaan arvon neiti ei suvaitse tulla paikalle. Suurin syy lienee siinä ettei kehtaa katsoa Jugia suoraan silmiin, sillä niin työntekijänvastaisesti toimi rikkurina ja pomojen pullankantajana, josta Jugi suuttuikin sille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe