NYT lähti POLIISILLE

Tässä oli raja!

**Oli läpsimistä ja riepottelua. Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.**

Tuollaisella yksityiskohdalla ei ole mitään tekemistä lestadiolaisen, tai minkään muunkaan suomessa vaikuttavan uskonnon kanssa. Tutkikoon lainoppineet, että pyritäänkö tuolla ja muilla vastaavilla lausunnoilla nostattamaan vihaa ihmisryhmää vastaan ja että voidaanko sellainen toteennäyttää.

42

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wow!!

      match com

      • ehkäisykiellosta

        Minusta on vielä siedettävää, että a)kirjoitetaan juttu/kirja laittomasta ehkäisykiellosta, jossa b) informantteina käytetään suurella todennäköisyydellä samoja omia peukuttajia joista jo edellä mainitsin. Siihen on oikeus ja myös jonkuntasoinen tai hyväkin kokemusperäinen perustekin olemassa.

        Mutta se taas ei ole sivistynyttä, että noitten vaiheeseen jääneiden informanttien aivojen ehkä parantumattomasta vajaakäytöstä epäsuorasti syyllistetään jopa 100 000 terveesti omilla aivoilla ajattelevaa vanhoillislestadiolaista ihmistä. Tässähän on kysymys siitä, että vaiheeseen jääneiden ihmisten kertomana työstetään totena illuusiota, että uskovaiset ihmiset eivät omista henkilökohtaista aivotoimintaa edes sängyssä.

        Jos minä kuuluisin tuohon liikkeeseen jäsenenä, niin ellen heti tekisi rikosilmoitusta, niin ainakin metakan nostaisin.

        Kun Helsingin Sanomien juttua silmäili pidempään, niin huomio kiinnittyi edelleen perinteiseen "yksityiskohtaan", jossa aiheen "ulkopuolinen" kommentaattorikin kuuluu samaan vaiheeseen jääneesen peukuttajaryhmään.

        Kyseessä oli pastori Leppänen. Hän sanoi liki suoraan sen mitä minä tällä avauksella yritän avata: Hänen mielestä lestadiolainen ihminen ei ole aidosti uskovainen vaan hän mm. ehkäisee salaa!! Tuohan on jo inhimillisesti ajateltuna äärimmäisen sairas kommentti toisen sänkyelämästä, mutta myös törkeä kannanotto suuren yhteisön jäsenistön henkilökohtaisesta aivotoiminnasta (uskosta).

        Tämä leppänen on kuulemma kepun ent. varapuheenjohtajan Juha Pentikäisen tytär.

      • Hermanni Lötjönen
        ehkäisykiellosta kirjoitti:

        """jopa 100 000 terveesti omilla aivoilla ajattelevaa vanhoillislestadiolaista ihmistä."""

        Missä nämä ovat?

      • ehkäisevä

        Salaa ehkäiseminen ei tee ihmisestä epäaitoa uskovaista.

      • ehe heheheee

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

      • sun ihailijas

        Nostapa oikeen iso metakka, niin kirjaa myydään vielä enempi. :-D

      • Hieno Uskonto!!
        ehkäisevä kirjoitti:

        Salaa ehkäiseminen ei tee ihmisestä epäaitoa uskovaista.

        Eiköhän tuossa pointti ollut tunkeutuminen toisen seksielämään.

        Toisaalta jos jollekin se ehkäisy on uskon asia niin vit.tuako sinun uskonkäsityksellä on hänen henkilökohtaisen uskon kanssa tekemistä. Vai olettako että kaikki uskovat kuin sinun aivopesty pää raksuttaa, eli erilaisia satuja ;D?

      • AAAA+++
        ehe heheheee kirjoitti:

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

        Juuri noin!

      • Paljon lukijoita
        Hermanni Lötjönen kirjoitti:

        """jopa 100 000 terveesti omilla aivoilla ajattelevaa vanhoillislestadiolaista ihmistä."""

        Missä nämä ovat?

        Hyvä avaus! Nyt olet asian ytimessä!!!

        Kuten kaikki huomaavat, asiaosalliset menivät täysin paniikkiin. Kauhea uhittelu päällä niin kuin aivottomilta osaa odottaa. Siis vaiheeseen jääneitä aivopestyjä..

        Sitä se aivottomuus teettää kun TOTUUS paljastuu ja pelko ISKEE.

        PS: Tuo sukurutsasta kommentoija ei kuulu heihin, hän on Melperi1

        ;)

      • Paljon lukijoita
        sun ihailijas kirjoitti:

        Nostapa oikeen iso metakka, niin kirjaa myydään vielä enempi. :-D

        Hyvä avaus! Nyt avaaja on asian ytimessä!!!

        Kuten kaikki huomaavat, asiaosalliset menivät täysin paniikkiin. Kauhea uhittelu päällä niin kuin aivottomilta osaa odottaa. Siis vaiheeseen jääneitä aivopestyjä..

        Sitä se aivottomuus teettää kun TOTUUS paljastuu ja pelko ISKEE.

        PS: Tuo sukurutsasta kommentoija ei kuulu heihin, hän on Melperi1

        ;)

      • ehkäisijä
        Hieno Uskonto!! kirjoitti:

        Eiköhän tuossa pointti ollut tunkeutuminen toisen seksielämään.

        Toisaalta jos jollekin se ehkäisy on uskon asia niin vit.tuako sinun uskonkäsityksellä on hänen henkilökohtaisen uskon kanssa tekemistä. Vai olettako että kaikki uskovat kuin sinun aivopesty pää raksuttaa, eli erilaisia satuja ;D?

        Kukas ja ketkäs liikkeessä puuttuvat toisten seksielämään? Eiköhän se puuttuminen lähde sieltä seurapuheista, jossa ohjeistetaan miten tulee oman seksuaalisuutensa kanssa toimia.

        Kannattais ehkä lukea ensin kirja ja vasta sen jälkeen arvostella sen sisältöä. :-D

      • eikä mene perille
        ehkäisijä kirjoitti:

        eikä mene perille kirjoitti:

      • ehkäisijälle

        Joko tämän luit? hauska versio :DDDD

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

      • ehkäisijä
        ehkäisijälle kirjoitti:

        Joko tämän luit? hauska versio :DDDD

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

        Luin joo, mutta lueppa tämä ;)))))))))))

        Hän tarkoittanee että Jumalalta salaa - eihän kukaan muu voi nähdä ja siten sitä ei tarvitse muilta salata.

        Noin Viisas rovastinna Leppälä on.

        Laittakaa paremmaksi jos pystytte :)

        ps. Koulu on pilannut monen hyvä työmiehen/naisen elämän,

        Maristakin olisi tullut hyvä siivooja! - vai mitä Juha isä ? ;)

      • merkonomi mormoni

        ehkäiseminen tai muu luonnonvastainen toiminta ei tee ihmisestä Jumalan veroista maailmanparantajaa.

      • Siivoojatäti
        ehkäisijä kirjoitti:

        Luin joo, mutta lueppa tämä ;)))))))))))

        Hän tarkoittanee että Jumalalta salaa - eihän kukaan muu voi nähdä ja siten sitä ei tarvitse muilta salata.

        Noin Viisas rovastinna Leppälä on.

        Laittakaa paremmaksi jos pystytte :)

        ps. Koulu on pilannut monen hyvä työmiehen/naisen elämän,

        Maristakin olisi tullut hyvä siivooja! - vai mitä Juha isä ? ;)

        Aliarvioitko siivoojia? Etkö ymmärrä miten tärkeää työtä tekevät? Miltä tuntuisi mennä hammaslääkääriin tai leikkausaliin jota ei olisi siivottu ammattitaitoisesti edellisen asiakkaan jäljiltä? Asiakkaan jolla kenties on tarttuva tauti, hepatiitti esim? Sellaista tilaa ei olekkaan mitä ei tarvitse siivota. Tai meneppä hotelliin joka on edellisen asiakkaan jäljiltä siivoamatta? Etkö arvosta sitä että sen on joku laittanut kuntoon sinua varten? Tehnyt ison työn paskapalkalla.

      • sivustaseurannut
        ehkäisijä kirjoitti:

        Kukas ja ketkäs liikkeessä puuttuvat toisten seksielämään? Eiköhän se puuttuminen lähde sieltä seurapuheista, jossa ohjeistetaan miten tulee oman seksuaalisuutensa kanssa toimia.

        Kannattais ehkä lukea ensin kirja ja vasta sen jälkeen arvostella sen sisältöä. :-D

        Miksei täällä kukaan koskaan puutu noiden maahanmuuttajamuslimien sexielämään ja lastentehtailuun; nuo lihan lemmen hedelmät kuitenkin suurimmalata osalta jäävät yhteiskunnan elätettäväksi? Lestadiolaisäitejä ja perheitä täällä kyllä mollataan, vaikka ne kyllä elättävä itsensä työllä eivätkä ole sos-luukun vakoasiakkaina. Olen tavannut monia lestadiolaisperheitä, joissa on ollut lukuisa joukko lapsia, ja nuo perheet ovat olleet yritteliäitä ja onnellisia ihmisiä. Heidän suurin syntinsä näyttää olevan sivullisten mielestä suuri lapsiluku! Onkohan noilla herjaajilla itsellä huono omatunto noissa asioissa, kun ovat ehkä tappaneet kohdun hedelmät jo sen elämän alkuvaiheessa ?

      • nytnabbbbaaa
        ehkäisijä kirjoitti:

        Kukas ja ketkäs liikkeessä puuttuvat toisten seksielämään? Eiköhän se puuttuminen lähde sieltä seurapuheista, jossa ohjeistetaan miten tulee oman seksuaalisuutensa kanssa toimia.

        Kannattais ehkä lukea ensin kirja ja vasta sen jälkeen arvostella sen sisältöä. :-D

        jabbbbaa

    • Vaude!

      Oot avaaja kova jätkä. Onkohan sinussa vl-sukurutsaa?

    • vihtahousut

      piiskaaminenhan tuottaa joillekkin, sekä saajalle, että antajalle seksuaalista mielihyvää. Seksuaalisten nautintojen monimuotoisuudesta on kysymys tässäkin piiskaamisessa. Raamattu sanoo; joka piiskaa säästää, se vihaa lastaan. Tämä tulkittiin aikoinaan lestadiolaisessa uskossa kirjaimellisesti, mutta nykyään tästä uskon tulkinnasta on luovuttu. Tämä osoittaa, että kyllä opillisetkin asiat voivat muuttua, vaikka uskonnossa yhä julistetaan niinden pysyvyyttä
      Ennen oli myös sanonta, joka kuului: "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee!"

    • konstit on vähissä ?

      Kiinnitin huomioni myös Ilolan / Ruohon kirjassa mm. siihen, kuinka kirjassa mässäiltiin raflaavin kuvauksin vl- perheitten " väkivaltaa" esitellen..
      Oikeastaan oli huvittavaakin lukea tuota kaikkea, kun näytti, että kaikki mahdolliset rikkeet oli taatusti kirjattu, osa todennäköisesti suurennellen ja törkeästi yleistäen viestillä = tälläista on elämä vl-perheessä.........
      Ehkä jonkun "vl"- isän hermostuminen jossain liikennetilanteessa oli erehdyksessä jäänyt pois kattavasta syntiluettelosta kirjassa ?

      "Lukekaa nyt KAIKKI= Tuollaisia nuo lestat ovat ! "
      Se oli tiivistettynä kirjan kirjoittamisen viesti / motiivi.

      Otos "tutkimukseen"( pakko laittaa lainausmerkit tuohon- tutkimukseen- kohtaan....) oli VAIN 30 perheestä, joka on niin pieni määrä, ettei sillä ole tutkimukselliseti mitään arvoa.
      Jokainen miettiköön, oliko niiden joukossa monta perinteisesti uskovaa vl:ää ????
      Kyllähän tämä Ilolan maine asioiden vääristelijänä on niin tunnettu, että ihmettelen, jos joku oikea vl-uskova lähtee mukaan hänen tutkimukseensa.
      On vaikea uskoa sitä.
      Näitä entisiä vl:ä ja remppa-väkeä kyllä todennäköisesti tuossa 30:ssa on paljonkin.

      Vielä aito kysymys:
      Uskotko sinä lukija todella kaiken Ilolalta vuosien aikana nähtyjen
      räävittömien hyökkäysten jälkeen, että, ko. tutkimus olisi neutraalilla asenteella tehty ja puolueeton ?
      Toki jotkut uskoo joulupukkiinkin.

      • ekkönä tajuu ...?

        Kuules, uskopa ei olekaan perinneliike, vaan elävää yhteyttä Jeesukseen Kristukseen.

        Jos joku kirjoittaa kirjan vaikka koulukiusaamisesta, niin oletko sinä vaatimassa siihen kirjaan tasapuolisesti tarinoita niiltä, joita ei koskaan kiusata ja joiden mielestä koulu on tosi kivaa?

        Lue SRK:n omia kirjoituksia, niissä on pelkkää positiivista juttua suurperheistä. Tilaa ekaks vaikka Päivämies ittelles!

      • 10+2
        ekkönä tajuu ...? kirjoitti:

        Tuossa toisessa viestissä taidettiin kysyä, onko kirjan / tutkimuksen väitteet väritettyjä,väännelty totuudesta poiketen?
        Ei siitä kait ollut kyse ja vaatimus, että hyviä esimerkkejä olisi pitänyt tuoda kirjassa esiin ?
        Sehän olisi ollut aivan mahdoton vaatimus noille kirjan tekijöille. ** :)

        Tämä kommenttina sinulle=
        ekkönä tajuu ...?
        10.9.2014 13:16

      • uskonnoton ihminen
        10+2 kirjoitti:

        Tuossa toisessa viestissä taidettiin kysyä, onko kirjan / tutkimuksen väitteet väritettyjä,väännelty totuudesta poiketen?
        Ei siitä kait ollut kyse ja vaatimus, että hyviä esimerkkejä olisi pitänyt tuoda kirjassa esiin ?
        Sehän olisi ollut aivan mahdoton vaatimus noille kirjan tekijöille. ** :)

        Tämä kommenttina sinulle=
        ekkönä tajuu ...?
        10.9.2014 13:16

        Ei tuosta kirjasta puutu mitään. Täyttä pas.kaa alusta loppuun. Kirjaan on voinut tutustua jo 12 vuotta lukemalla tätä palstaa ;)

      • reps ;)
        uskonnoton ihminen kirjoitti:

        Ei tuosta kirjasta puutu mitään. Täyttä pas.kaa alusta loppuun. Kirjaan on voinut tutustua jo 12 vuotta lukemalla tätä palstaa ;)

        Itseasiassa kirjoittajatkin ovat tältä palstalta, kuin myös tarinan avainhenkilöt, kuin myös lukijat. Ironistako lie, mutta myös nyt täällä aiheesta "keskustelevat" hoitokokoustollot :D:D:D:D;)

    • psyko11

      *Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.**"

      Mikäs kauhuelokuvakäsikirjoitus toi sidos onkaan?

      • mietis vähän omilla

        Jospa tuo teksti havahduttaa ne isät, jotka lankeavat tämmöiseen syntiseen käytökseen.

        Kumpi on tässä syyllinen, isä joka pahoinpitelee lastaan, vai henkilö joka uskaltaa tuoda asian esille?

      • Paljon lukijoita
        mietis vähän omilla kirjoitti:

        Jospa tuo teksti havahduttaa ne isät, jotka lankeavat tämmöiseen syntiseen käytökseen.

        Kumpi on tässä syyllinen, isä joka pahoinpitelee lastaan, vai henkilö joka uskaltaa tuoda asian esille?

        Hyvä avaus! Nyt avaaja on asian ytimessä, sinä " mietis vähän omilla" olet lisäksi yksinkertainen ;)

        Kuten kaikki huomaavat, asiaosalliset menivät täysin paniikkiin. Kauhea uhittelu päällä niin kuin aivottomilta osaa odottaa. Siis vaiheeseen jääneitä aivopestyjä..

        Sitä se aivottomuus teettää kun TOTUUS paljastuu ja pelko ISKEE.

        PS: Tuo sukurutsasta kommentoija ei kuulu heihin, hän on Melperi1

        ;)

    • Ihan sivusta comment

      Hyvä avaus! Nyt olet asian ytimessä!!!

      Kuten kaikki huomaavat, asiaosalliset menivät täysin paniikkiin. Kauhea uhittelu päällä niin kuin aivottomilta osaa odottaa. Siis vaiheeseen jääneitä aivopestyjä..

      Sitä se aivottomuus teettää kun TOTUUS paljastuu ja pelko ISKEE.

      PS: Tuo sukurutsasta kommentoija ei kuulu heihin, hän on Melperi1

      ;)

    • luettu on

      Eipä kukaan ole väittänytkään, että lestadiolaisuudessa neuvotaan lasta satuttamaan. Kirjassakin sanotaan ihan päin vastoin.

      Ongelma onkin se, että uupumus voi lyödä yli, tai joillakin on ollut pakko ottaa lapsia vastaan, vaikka oma halu on puuttunut. Siitä on seurannut se, ettei kiintymyssuhteita ole päässyt syntymään.

      Kannattais ehkä sun lukea kirja, ennen kuin rupeat reuhtomaan ja keksimään juttuja omasta päästäs.

      Toisaalta sanotaan, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Onko sulla huono omatunto? Pelkäätkö jääväs kiinni, jos asiaa ruvetaan oikein tutkimaan?

      • Vuokolle:

        Hassu kommentti Vuokolta. ;)

        Oletko muuten lukenut jo tämän kommentin ?

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

      • Tirkistelystä
        Vuokolle: kirjoitti:

        Hassu kommentti Vuokolta. ;)

        Oletko muuten lukenut jo tämän kommentin ?

        ***ehkäisee salaa!!**

        Aika pervoa on tirkistelynhimo, jotta ilkeää tunkeutua ventovieraiden seksisessioihin, saati että sitä julkisesti vielä kommentoi.

        toisaalta se vasta akrobaattinen taidonnäyte on että sieltä salaehkäisynkin bongaa.

        Huippu pastori :)

        puheenollen - SRK:n voimakkaasti tukemissa hoitokokouksissa vl-rivijäsenet joutuivat tekemään selkoa jopa omasta sänkykamarielämästään. Eiköhän varsinaiset pervot tirkistelijät löydy kuitenkin vl-lahkon omista riveistä.

        Jos kirjoitetaan, että ehkäistään salaa, niin se ei ole samaa kuin tirkistely, sinä yksinkertainen vl-poikanen, joka rajusti "kommentoit" Ilolan kirjaa.

        Näinhän se teidän ihmisoppien sääntelemässä lahkossanne menee, esitetään, mutta vain esitetään ulospäin "uskovaista," mutta tehdään salaa monia asioita kuten pedofiiliaa ja insestiä.

        Ihmiset eivät uskalla puhua ehkäisystä avoimesti vl-liikkeen sisällä ja ovat ottaneet oman järjen käyttöön ja ovat täten vastuullisesti ymmärtäneet, ettei tuollainen järjestön ehkäisykielto ole tästä maailmasta eikä myöskään Raamatusta, vaan joidenkin vanhojen SRK:n ukkohoriskojen ajatusmaailmasta eli ihmisoppia.

        Jos vl-mies osaisi synnyttää, niin perheissä olisi vain yksi lapsi. On järjetöntä, että miehet määrittelevät tuon synnytyspakon, jota vl-liikkeessä monet noudattavat oman terveytensä ja jaksamisensa riskillä.

      • Sivuseikka tässä
        Tirkistelystä kirjoitti:

        Onko sulla huono omatunto? Pelkäätkö jääväs kiinni, jos asiaa ruvetaan oikein tutkimaan?

    • poliisin ystävä

      Hyvä juttu! Tee ilmoitus poliisille, niin saadaan selvitys siitä, kuinka yleistä tämmönen läpsiminen ja riepottelu liikkeen piirissä on.

      • :).

        Hävisit jo. Nyt lataukselle aivopieru ;)

      • pieruaivoko oot
        :). kirjoitti:

        Hävisit jo. Nyt lataukselle aivopieru ;)

        pieru tulee perseesreiästä,ei aivoista!
        vai sulla on vaihtunut pää ja persekannikat keskenään!
        biologia jäänyt väliin teinipelleltä....

    • ilkka kukkanen

      Sinä tunnut tietävän, mitä kaikkea Suomessa tapahtuu tai on/ ei ole tapahtunut. Miten se on mahdollista?

    • ulkopuolelta

      Tätä palstaa lukiessa käy hyvin ilmi miten omahyväisiä lestadiolaiset ovat. Minä vaan ihmettelen kauheasti, miten Suomeen on voinut päästä syntymään tämmöinen uskonlahko?

      • z??

        Toisaalta sanotaan, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Onko sulla huono omatunto? Pelkäätkö jääväs kiinni, jos asiaa ruvetaan oikein tutkimaan?

    • Starr that"s

      Wa

    • jokotuli

      No joko poliisi on vastannut ja millä tavalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe