Elämä pilalla

Tästä tulee pitkä tarina, en ihmettele vaikka kukaan ei jaksaisi lukea loppuun asti.
Tuntuu kuitenkin, että tänne on helppo purkaa pahaa oloa.

Vuosi 2011, kaikki oli hyvin: työ, vuokra-asunto lähellä työpaikkaa, puoliso, perhesuhteet kunnossa ja kaikki muutenkin mallillaan..
Pieni hetki ja kaikki oli muuttunut..parisuhde kariutui toisen puoliskon petollisuuteen, tuli pakko muutto ja uuden asunnon etsiminen ja nopeasti! Oma lapsuusperhe hajosi samoihin aikoihin, omat vanhemmat erosivat ja muuttivat erilleen. Löysin itselleni asunnon, tulevaisuutta miettimättä ostin sen, tuon pienen kaksion.

Tunsin oloni yksinäiseksi, masennuin, eristäydyin omiin oloihin ja tein elämäni suurimman virheen, aloitin uhkapelit. Kaiket päivät töistä tultuani kuluivat pelien merkeissä, välillä voitin, useimmiten en. "kyllä minä vielä voitan omani takaisin" tätä hoin itselleni ja sain itseni vakuutettua asiasta..tuli se päivä kun rahat loppuivat, mukaan astuivat pikavipit..kuin ihmeen kaupalla onnistuin pääsemään kuiville tuosta suosta.

2012, Tapasin uuden naisen, elämä näytti pitkästä aikaa valoisammalta, rakastuin ja muutimme yhteen. Elimme mukavaa elämää ja se oli muuttumassa vielä mukavammaksi, olihan minusta tulossa isä!! "Olen raskaana" en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä minut valtasi, olin onneni kukkuloilla! Raskausaika meni hienosti ja saimme pojan, tuon pienen ja viattoman poikalapsen.
Elämäni paras hetki, tuntui että nyt on kaikki kohdallaan! Kaikki on hyvin...

2014, Tämä vuosi..elämäni raskain vuosi..ero, taas se sama kaava toistui..olin tullut petetyksi ja kaikki oli pilalla..muutettiin erilleen, lapsi jäi äidilleen.
Kaikki alkoi lipsua käsistä, pahemmin kuin ennen. Pelit nostivat jälleen päätään ja pikalainat niiden myötä. En välittäny hoitaa talouttani, koska olin niin surullinen, en jaksanut välittää. Ikävöin lastani joka ikinen minuutti, vain pelaaminen saa ajatukseni hetkeksi muualle.

Tämä hetki, olen veloissani, ikävöin lastani enemmän kuin voin sanoin kuvailla..nään häntä liian harvoin. Talous on kuralla. En selviä tästä.. sairastuin masennukseen, enkä näe pois pääsyä.. yöt menee valvoessa ja miettiessä, mikä neuvoksi. 5 minuuttia sitten katsoin puhelimestani lapseni kuvia, videoita joita olen hänestä kuvannut.. tuo maailman tärkein ihminen saa kyyneleet valumaan poskellani..kyllä, olen mies joka itkee jos siltä tuntuu ja nyt tuntuu. Tuntuu niin pahalta. Kunpa pääsisi takaisin, takaisin tämän vuoden alkuun, tekisin kaiken toisin.

Miten koko elämä voi mennä pilalle 8kuukaudessa? Kaikki on mennyt, terveys, perhe, rahat, kaikki..ihan kaikki. Vain velat on tulleet ja niihin kompastumisesta en pääse enää ylös. Posti tuo varmaan taas huomenna perintäkirjeen, niinkuin lähes joka päivä. 10teuroa, sen pelasin, tuon summan velkaannuin ja heitin sen kuin kankkulan kaivoon.. tuon summan takia pilasin elämäni ja saan nyt valvoa yöni pohtien.

Kiitos, kiitos siitä että jaksoit lukea murheeni.

Tuntuu, että ei ole enää mitään annettavaa tälle elämälle. Ainut mikä saa yrittämään jatkamaan on lapseni. Ainut syy miksi en ole jo rasvannut köyttä on tuo rakas pieni poika, joka puhelimen tastakuvassa minua muistuttaa.