Kenen varpaille astui

kaupunginjohtaja

Kenen varpaile astui kaupunginjohtaja, kun sellainen suuri älämölö alkoi kaupunginjohtajan ominaisuuksista ??
- Mikä oli se syy törky-lian heittoon ? - Mitä kulisseissa tapahtuu ?
- Luulisi tuollaisen valitun hengettömän puupylvään, kuten tuo tarkoin valittu kokoomusjohtaja on, tyydyttävän juuri turhan johtaja tarpeen alusta loppuun.

11

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäsopua virastossa

      Samaa ajattelin. Kun kaikki isot puolueet älähti, ja alkoi kylvää sontaa julkisuuteen median kautta. Siis oman pesän likaajina oli kokoomus, kepu, sdp.
      Ja kun me maksamme näiden tolvanoiden palkat, ja koko naivius- idealismi shown, Niin tulisi nyt tietää maksajan, että mikä on nyt se todellinen ongelma ?

    • somebody of Lpr

      Jarva ei varmaan lähtenytkään näiden hyvä veli herrojen kelkkaan. Delegoi tehtäviä alaisilleen kuten hyvä johtaminen edellyttää ja luottaa siihen, että toisetkin osaavat hommansa ja kaikki viisaus ei ole yhdessä päänupissa.

      Kyllä Telkän poika ja Järvenpää tekivät karhun palveluksen puolueelleen Jarvan moittimisesta julkisesti.

      Äänestin eduskuntavaaleissa Telkkää, mutta nyt kantani on muuttunut enkä aio äänestää ketään kokoomuslaista ehdokasta kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. On valtakunnallisellakin tasolla räikeitä töppäyksiä jatkuvasti.

    • ahneuspolitiikkaa

      kokoomus on ahneuspuolue....

    • rottala

      tais muut tallata kaupungin johtajan varopaille . joka otti ja tiputti kukonpojat maan kamaralle,joka urpolle löytyy järjästys ja kuri. toivoa on ettei hyvä veli toiminta toimi leprassa.

    • hanuriin vety

      Ei tienny jätkä minne tuli töihin: Lappeenrantaan. Kaupunkiin jossa ihmiset janoavat rajoituksia ja sääntöjä itselleen, jossa ihmisillä on oma käsityksensä ympäröivästä maailmasta, jossa toivontaan komentoa ylemmältä taholta. Tää on mestat missä ei uskalleta edes ajatella yksin.
      Onnea vaan!

    • Pikkukihot ruotuun

      Ehkäpä tämä kaupunginjohtaja yritti ihan aidosti vaatia jotain alaisiltaan. Sehän ei käy päinsä näille poliittisesti valituille pikkukihoille. Virkamiehet haluavat päättää kaiken pikkuporukoissa keskenään, eivätkä noudata ylemmältä taholta tulleita ehdotuksia ja toiveita.

      Jospa kaupunginjohtaja halusi sanoa johonkin asiaan viimeisen sanansa ja se ei käynyt näille muille päättäjille. Alkoi savustaminen ja julkinen arvostelu. Lapsellista touhua kaikenkaikkiaan arvostelijoilta, ei voi muuta sanoa.

    • piilo korruptio

      Talous on sössitty, aivan ite. Liian kallis halnto, Super Naivit visiot. On tehty hulluja sopimuksia, esim teatteri, huhtiniemi,, lentokone huuhaa, jne.. aivan ite. Korruptio siis jyllää. Eihän muuten noin hoopja juttuja tehtäisi !!!!

    • sillä lailla

      Järvenpään varpaat ainakin punoittaa ja mies ontuu sekä Telkkä telkkii siihen malliin että räpylät on kipeät :D

      • kauppak.

        Lisää kävelykatuja niin saadaan hyvin tyhjennettyä koko keskusta!


    • varpaat syynissä

      Lappeenrannan uutiset on taas asiaa vatvomassa ja kummallisen puolueelliselta kantilta jälleen.

    • kaupunginloinen

      ällän kiellän ympäli ollen....hyvä veli kerhosta on vanhoja jäseniä pois ja kaupunginjohtaja ei näköjään halunnutkaan suhmuroida entisten kavereiden malliin niin siitähän tää kaikki johtuu.Vaaleilla nää k...päät saataisiin vaihdettua,mutta ei taida onnistua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe