Tupakointi

Pöff!!

Kyllä niitä kaikenlaisia helkkarin puupäitä on näemmä.
Eilen olin menossa erääseen sittariin ja tupakoin ulkona ennen kauppaan menoa.
Polttelin vielä hyvien tapojen mukaisesti kaukana ulko-ovista ja sen verran sivussa, ettei nyt kukaan vahingossakaan saa ei-toivottua häkämyrkytystä suorittamastani pahanteosta.
Huomasin erään vanhan miehen klenkkaavan kohti kaupan sisäänkäyntiä mua vilkuillen, mutten noteerannut häntä sen tarkemmin muuten, mutta siinä vaiheessa, kun tumppasin tupakkani, niin huomasin, että hän oli jäänyt kyttäämään/seuraamaan mun tupakointia.
Lähdin oville päin, niin hän kovaan ääneen kailotti, että mun olisi pitänyt heittää tää tupakka roskikseen.
Sit kun vastasin, että eihän palavaa natsaa todellakaan heitellä mihinkään roskakoreihin, niin sit mun olisikin pitänyt räkiä se natsa sammuksiin ja ties mitä. Ja vinkus ja vinkus vielä, kun sanoin siihen taas, että mä nyt en todellakaan ala räkimään pitkin pihoja edes natsojen takia tai muutenkaan. On kuitenkin todella kuvottava tapa tuo syljeskely, jos on tupakointikin.
Kyllähän tietysti vanhempaa väkeä täytyy kunnioittaa, mutta eipä tuokaan nyt mikään asiallinen tapa ole, että vieraita ihmisiä kytätään kauppojen pihalla ja kitistään heidän(niistä huonoistakin) tavoistaan. Siitäkin huolimatta tosiaan, että ihminen inhoaisikin tupakointia ja kaikkea siihen liittyvää niitä natsoja myöden. Mistäköhän näitä "kyläpoliiseja" aina tulee..?
Toinen aika inhottava tapa ihmisillä on tällainen, että he tulevat itse liian lähelle, kun toinen polttaa jossain ja sitten alkavat valittamaan tästä savusta ja vaativat tupakan sammuttamista. Näinkin on tässä viime aikoinakin käynyt.
Kun ulkona julkisilla paikoillahan saa ainakin vielä toistaiseksi polttaa, niin valitsisivat itse sen paikkansa niin, etteivät ole tulilinjalla kenenkään tervakeuhkon kanssa. Ja kun itse tosiaan otan kyllä muut sen verran huomioon, etten todellakaan mene muiden lähelle röökini kanssa. Niin odotan kyllä samaa näiltä terveysterroristeilta, ei mun lähelle silloin kun poltan, eikä sanaakaan minkäänmoista kitinää mulle siitä, kuinka mun pitäisi olla ja elää ko asian suhteen.
Ei luulisi olevan liian vaikea noudattaa.

20

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eisavua

      Olet vain tyypillinen, säälittävä tupakoitsija. Siedätkin tulla haukutuksi, koska saastutat meidän yhteistä ilmaa ja vielä roskaat ympäristöä haisevilla tumpeilla. Idiootti.

      • Kukin tavallaan

        Siinä kanssa on yksi terveysterroristi. Eisavua-nimim. meinaan.
        Itse tietenkin olet hoikka tai ainakin normaalipainoinen, paljon urheileva, terveellisesti syövä ja niin edelleen? Et myöskään käytä alkoholia, koska se on epäterveellistä etkä syö karkkia tms makeata..?
        Jos olet yhtäkin näistä edellä mainitsemistani, niin sulla ei ole todellakaan varaa mussuttaa kenenkään tupakanpoltosta.
        Eli jos sulla on kilokin ylipainoa, syöt pulla/karkkia tm makeaa edes satunnaisesti, jos juot suullisenkin alkoholia edes satunnaisesti ja makoilet enemmän sohvalla kuin olet lenkillä, niin pidä suusi kiinni. Et ole tuossa tapauksessa tarpeeksi fiksu arvostelemaan toisten tupakointia.


      • epra

        Tähän on helppo yhtyä!


    • kyllä aina niitä on

      Olen kanssa huomannut tuon kerrostalossa pidetään parvekkeen ovi auki sitten äkkiä soittaa isännöitsijälle Se alakerran tupakoiva täyttää minun asunnon savulla kerran oikein odotin että tulee sanomaan tupakoinnista olis tullut vilkku auto hakeen sen melko nopeasti

      • Sateri 3

        Tupakoitsijat haisevat kuin rankkitynnyri pahalle ja sotkevat tumpeillaan kadut. Minäkin sanon aina kun satun markettien oven edessä tupakoivan näkemään, että keuhkosyöpä sinua odottaa.


      • nuuska mies
        Sateri 3 kirjoitti:

        Tupakoitsijat haisevat kuin rankkitynnyri pahalle ja sotkevat tumpeillaan kadut. Minäkin sanon aina kun satun markettien oven edessä tupakoivan näkemään, että keuhkosyöpä sinua odottaa.

        Varo vaan että et mene sanomaan väärälle ihmiselle kantaasi. Voi olla kun tarpeeksi kauan kommentoit, sua odottaa puupalttoo. Six feed under.


      • Tsauhu
        Sateri 3 kirjoitti:

        Tupakoitsijat haisevat kuin rankkitynnyri pahalle ja sotkevat tumpeillaan kadut. Minäkin sanon aina kun satun markettien oven edessä tupakoivan näkemään, että keuhkosyöpä sinua odottaa.

        Eiköhän tupakoitsija tiedä sen itsekin? Terveysvalistus on ollut jo 80-90-lukujen taitteesta asti ainakin todella kattavaa, joten tarvitsee olla kyllä tynnyrissä kasvanut, jos ei tiedä tupakoinnin haittoja.
        Esim alkoholihan taas säännöllisesti käytettynä mm lisää maksa- ja munuaissairauksien todennäköisyyksiä huomattavasti.
        On sitten oma valinta, kumpaan kuolee, maksakirroosiin vai keuhkosyöpään. No toisaalta, onhan se hieno varmasti käydä dialyysissä kun henkeä ei ahdista...
        Itse olen polttanut kauan jo, joten tuttua tämä kaikki.


    • oota vuoroas

      Kyllä se "puupalttoo" odottaa sinuakin ja meitä kaikkia,poltimme tai emme ja joka hetki lähtee ihmisiä...

      • Nuuska mies

        Niin odottaakin, ihan terävä lohkaisu sulta. Mutta et ilmeisesti ole tarpeeksi fiksu tajutaksesi rivien välistä mitä tuo teksti tarkoitti. Taidat olla Pertu, tuosta terävästä kommentistasi päätellen.


    • Nuuskaton raitis

      Nuuska mies on hyvä ja työntää ne nuuskansa itse ruskeaan aukkoonsa,ettei tarvitse tulla työntämään!

    • Ymmärrän vanhusta

      Voisit tosiaan pistää tumpin roskiin, ei ole suuri vaiva sammuttaa sitä kun olet sen samalla vaivalla saanut sytytettyäkin. Mutta ilmeisesti maailmankuvasi mukaan toisten pitää siivota sun pas*at.

      Meidän taloyhtiössä rapun edusta on aina viikonlopun jäljiltä täynnä tupakantumppia ja klimppejä, talonmies niitä saa aina aamulla ensimmäisenä kerätä ja suihkutella katuja puhtaiksi.
      Olet varmaan ylpeä itsestäsi kun heittelet roskiasi kadulle. Ihan sama saastutatko keuhkosi, mutta älä laita muita siivoamaan sotkujasi. Vai paskotko kadulle myös?

      • 56-

        paskon suuhusi josset lopeta ulinaasi


      • Pöff!!

        Se on kyllä kiinteistön haltijan/omistajan tehtävä hoitaa riittävästi tumppiastioita myös piha-alueelleen. Enkä todellakaan ala räkimään kaduille tms. On vielä kuvottavampaa kuin tupakointi, jos vaikka sekin on huono tapa.
        Ja en, en pasko kadulle. Itsestään selvä asia, kun en kerta syljeskele pitkin poikin mistään syystä, niin en myöskään muita eritteitäni levittele pitkin pihoja. Ei pitäisi olla edes kysymisen arvoinen asia.
        Mutta hyvähän se on, että ymmärrystä löytyy tuollaiselle vähintäänkin oudolle ihmisten kyttäämiselle, mitä tämä kirjoittamani tilanne oli alkujaankin. Ei tosiaan mitään kyseistä henkilöä kohtaan, mutta voishan sitä omaakin käytöstä jotkut edes joskus miettiä.
        Ei mullakaan ole tapana huudella ihmisille kylillä, vaikka näkisin siellä jotain minua inhottavaa käytöstä/toimintaa. Kuten esim oksentelua, jota viikonloppuiltaisin varsinkin näkee turhan usein.


    • tumppirosis

      pistä cittarille noottia, että hankkisivat sellaiset nykyaikaiset rosikset, joissa on erikseen tumppiroskis...

    • kunnon ihmisiä

      Voi kauheaa, ihan cittariin menossa tupakoiva yksilö!!!
      Meillä päin vain vihreäkorttisissa käy tupakoivat.

      Hyi!

    • DF123

      Mulle ihan sama jos tupakoi, kunhan esim. bussipysäkeillä vetäisi sitä röökiä hiukan syrjemmellä niin ei tupakoimattomien tai varsinkaan lasten tarvitse siitä kärsiä. Oma isäni on polttanut ylä-asteelta lähtien ja polttakoon jos sillä haluaa elämänsä pilata. Mikä minä olen aikuisille ihmisille kertomaan kuinka tupakointi tappaa, jos ei sitä vielä tiennyt niin on tainnut kiven alla asua

    • omalla autolla nyt

      Bussipysäkkien katoksissa hermosairaiden röökihoito eli tupakointi on KIELLETTY.

      Mutta kun hermosairaus on täysin hallitsemattomissa, sitä istutaan haisemassa nimenomaan bussikatoksissa. Ainakin Turussa.

      Kun kohteliaasti huomautat asiasta, saat tappouhkauksia näiltä tupakoitsijoilta - Turussa.

      • Omalla kans

        Mä en ainakaan uhkaile ketään enkä tuppaa kenenkään viereen tupakkani kanssa.
        Mutta en myöskään kuuntele sanallakaan vittuilua enkä kitinää keneltäkään savuttomalta tapani vuoksi. Ja tuollaisia ihme vittuilijoita savuttomissa ihmisissä on ihmeenkin paljon. En nyt tarkoita omalla autolla kulkijaa, jos todellakin KOHTELIAASTI mainitset asiasta tupakoitsijalle, että menisi kauemmas polttamaan, mutta muuten puhun asiaa.
        Enpä mäkään mene valittamaan esim. humalaisillealkoholinkäytöstä, vaikka mielestäni ryyppääminen on todella vastenmielinen tapa. Lähinnä sen vuoksi, että ihmisen käytös muuttuu humalassa ja AINA huonompaan suuntaan. Tupakasta ei sentään mene pää sekaisin.


    • valuuttakauppias.

      "Ja tuollaisia ihme vittuilijoita savuttomissa ihmisissä on ihmeenkin paljon."

      Ei siinä mitään ihmeteltävää ole. Julkisesti tupakoiminen on vähän sama kuin hakkaisit tattiasi Sittarin oven edessä ennen kuin menet kauppaan. Tapa sekin ja yhtä lailla omituinen. Varmasti tulee kommenttia.

      • Omalla kans

        No eiköhän masturbointi nyt ole kuitenkin ihan eri asia kuin tupakointi.
        Mulle ainakin on.
        No tietysti jollekin tupakointikin voi olla seksuualisesti virittynyttä toimintaa, mutta siinä tapauksessa täytyy ihmisen olla jo vähän päästään pipi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe