Saksa palannut alkukesän -42 juoksuhautoihin Ukrainassa

antimerkelisti

Haluaako Saksa Merkelin johdolla todellakin jatkaa siitä mistä Hitlerin lopullinen rynnistys itään alkoi kesällä -42 eli Itä-Ukrainasta? Tosin tällä kertaa ei sota-asein koska ei uskalla eikä kykene mutta talouden asein, siis ensi erän.

Senhän näkee jo kuuluisa sokea-Reetakin kun Merkel vaatii vain uusia ja entistä ankarampia pakotteita Venäjälle vaikka mitä perustetta ei uusiin sanktioihin ole.

Ehkä ajatus on köyhdyttää Venäjä taloudellisella sodalla ensin niin huonoon jamaan, että sinne uskaltaa sitten lähteä kuumaan sotaan. Ei tästä hyvää seuraa, eikö EUssakaan ole enää vastavoimaa, joka Saksan pysäyttäisi vai onko Saksa ottanut jo koko Eun käsikassarakseen.

76

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • u6yj6ju7ki7ki

      Kaikki perustuu siihen, että Saksa himoitsee kaasun Venäjältä edulliseen sopimukseen. Saksa ei suhteessa pakotteista kärsi yhtä paljon,kuin Suomi. Siksi voidaan soittaa suuta ja fittuilla Putinille tuomalla natotankkeja Narvaan, josta on parin tunnin maantieajo Pietariin. Siksi on halu tuoda Saksan panssarit Mariupoliin ja laivasto perään estämään venäjän Mustanmeren operaatiot.
      Nythän englannin cameleolöntti ja Merkkili ovat jo siirtämässä Porolle Ukrainaan naton raskasta aseistusta. Se vain on niin arka teko, että matkalla voi tulla Putinin pommit niskaan. Siihen pitää saada kiinnitetyksi USAn ilmavoimat ja kunnon sodan uhka. Uskon, että Putte mieluummin käyttää atomiaseita, kuin enää taipuu ämmän käskettäväksi.

      • sota voi alkaa

        ,,,,,Uskon, että Putte mieluummin käyttää atomiaseita, kuin enää taipuu ämmän käskettäväksi.,,,,

        Tuo tässä kriisissä on se pahin pelko. Homma voi karata käsistä niinkuin kriiseillä aina on ollut tapana tehdä ja se alkaa elää omaa elämäänsä kenenkään voimatta tehdä mitään tuhon pysäyttämiseksi.

        Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.

      • tässä olisi järkeä
        sota voi alkaa kirjoitti:

        ,,,,,Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.,,,,

        Aivan oikein, nyt pitäisi alkaa liennyttää ja tekemään myönnytyksiä Itä-Ukrainan väelle rauhanprosessin auttamiseksi. Jos Venäjä ei sitten haluaisi liennyttää niin kyllä sanktioita voidaan julistaa myöhemmin lisää mutta ei ennen.

        Jotenkin alkaa vaikuttaa siltä, että lännessä olisi piirejä ja jopa hallituksia jotka eivät haluakaan kriisin laukeavan vaan vain pahenevan.

      • Länsimaat nimenomaan
        tässä olisi järkeä kirjoitti:

        ajavat tulitaukoa neuvottelujen aloittamiseksi.
        Koettakaa edes pikkuisen pysyä totuudessa.

      • T.Ahto
        tässä olisi järkeä kirjoitti:

        ,,,,,Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.,,,,

        Aivan oikein, nyt pitäisi alkaa liennyttää ja tekemään myönnytyksiä Itä-Ukrainan väelle rauhanprosessin auttamiseksi. Jos Venäjä ei sitten haluaisi liennyttää niin kyllä sanktioita voidaan julistaa myöhemmin lisää mutta ei ennen.

        Jotenkin alkaa vaikuttaa siltä, että lännessä olisi piirejä ja jopa hallituksia jotka eivät haluakaan kriisin laukeavan vaan vain pahenevan.

        Juurikin näin.
        Mahdollisesti kyse ei ole pelkästä typeryydestä vaan vakaasta tahdosta.

      • yritä pärjätä

        Saksa saa jo Venäjältä halpaa kaasua, mutta ethän sinä vanhana dementoituneena paskaläjänä mistään enää mitään tiedä.

      • eristäkää Venäjä
        T.Ahto kirjoitti:

        Juurikin näin.
        Mahdollisesti kyse ei ole pelkästä typeryydestä vaan vakaasta tahdosta.

        Putin on tosiaankin yhtä tyhmä kuin sinä. Sairaalla kehitysmaalla lähteä nyt haastamaan muuta maailmaa.

      • Anonyymi
        sota voi alkaa kirjoitti:

        ,,,,,Uskon, että Putte mieluummin käyttää atomiaseita, kuin enää taipuu ämmän käskettäväksi.,,,,

        Tuo tässä kriisissä on se pahin pelko. Homma voi karata käsistä niinkuin kriiseillä aina on ollut tapana tehdä ja se alkaa elää omaa elämäänsä kenenkään voimatta tehdä mitään tuhon pysäyttämiseksi.

        Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.

        ” Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.”

        Miksei? Jos Putte haluaa sankarillisen kuoleman niin miksei?

      • Anonyymi
        tässä olisi järkeä kirjoitti:

        ,,,,,Jousta ei pitäisi jännittää enää yhtään tämän enempää.,,,,

        Aivan oikein, nyt pitäisi alkaa liennyttää ja tekemään myönnytyksiä Itä-Ukrainan väelle rauhanprosessin auttamiseksi. Jos Venäjä ei sitten haluaisi liennyttää niin kyllä sanktioita voidaan julistaa myöhemmin lisää mutta ei ennen.

        Jotenkin alkaa vaikuttaa siltä, että lännessä olisi piirejä ja jopa hallituksia jotka eivät haluakaan kriisin laukeavan vaan vain pahenevan.

        ” Aivan oikein, nyt pitäisi alkaa liennyttää ja tekemään myönnytyksiä Itä-Ukrainan väelle rauhanprosessin auttamiseksi. ”

        Venäjä ei ymmärrä muuta kuin voimaa ja pitää liennytystä heikkoutena!

        ” Jotenkin alkaa vaikuttaa siltä, että lännessä olisi piirejä ja jopa hallituksia jotka eivät haluakaan kriisin laukeavan vaan vain pahenevan.”

        Enemmän niitä piirejä on idässä!

    • siege'

      Merkkel ja muut ovat tekemässä sitä, jota ,Briannian Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin olisi pitänyt tehdä. Näiden Hitlerin miehitysten myötäily rohkaisi Hitlerin jatkamaan lähinaapureiden ahdistelua. MR sopimuksen mukaisesti Hitler hyökkäsi Puolaan.

      Meidän aikamme Hitlerin= Putinin rosvoretket yrietään nyt pysäyttää paremmin kuin HItlerin aikanaan. Tässä suhteessa nykyiset keinot eivät riitä diktaattori KGP PUtinin pysäyttämisen.

      Mikä maan on seuraava Putinin kohde?

      • älä edes yritä

        ,,,,,Mikä maan on seuraava Putinin kohde? ,,,,,

        Mikä maa on nyt Putinin kohde, ei kai mikään? Tietääkseni ei mikään maa vaan ainoastaan pieni, etnisten venäläisten ikiajat asuma nurkka, eräästä maasta. Se on aivan eri asia kuin että olisi koko maa kuten oli kuten Belgradia rajusti pommitettiin. Siinä oli kohteena koko maa.

        Miksi olisi mikäään toinen maa seuraavana muuten kuin politiikkaan sekaantuvien rasistien sairaissa puheissa?

      • siege'
        älä edes yritä kirjoitti:

        Putin miehitti Krimin joukoilla joilla ei ollut armeijan tunniksia. Putin aluksi kiisti venäjän armeijan Krimillä olon, myöhemmin hän tunnusti valehdelleensa.

        Itä-Ukrainassa on meneillään sama touhu.Ukrainassa on tunnuksettomia venäläisjoukkoja. Putin ei ole kertonut minkä osan Ukrainaa hän haluaa nyt liitettävän Venäjään. Ehkä koko Ukrainan. Hitler sentään esitti vaatimuksensa lulkisesti, Putin toimii salassa. Hitler oli sotilas, Putin on KGP mies joten hän toimii salassa.

        Tämähän ei ole ensimmäinen Putinin ryöstöretki, miksi hän lopettaisi nyt? Sen hän on ilmaissut että hän on palauttamassa Neuvostoliittoa takaisin joten se tarkoittaa lisää miehityksiä.

        Stallarit /Putinistit myötäilevät kritiikittomästi Putinin touhuja samoin kun aikanaan NKP:n tekemisiä ei kyseenalaistettu.

        Miten se rasismi tähän liittyy?

      • he heh he
        älä edes yritä kirjoitti:

        ,,,,,Mikä maan on seuraava Putinin kohde? ,,,,,

        Mikä maa on nyt Putinin kohde, ei kai mikään? Tietääkseni ei mikään maa vaan ainoastaan pieni, etnisten venäläisten ikiajat asuma nurkka, eräästä maasta. Se on aivan eri asia kuin että olisi koko maa kuten oli kuten Belgradia rajusti pommitettiin. Siinä oli kohteena koko maa.

        Miksi olisi mikäään toinen maa seuraavana muuten kuin politiikkaan sekaantuvien rasistien sairaissa puheissa?

        Ja samalla logiikalla mongoolit saavat siis vallata Venäjän.

    • u6uj6uik7

      ":::::::::::::::::::::Saksa ei suhteessa pakotteista kärsi yhtä paljon,kuin Suomi. Siksi voidaan soittaa suuta ja fittuilla Putinille tuomalla natotankkeja Narvaan, josta on parin tunnin maantieajo Pietariin. Siksi on halu tuoda Saksan panssarit Mariupoliin ja laivasto perään estämään venäjän Mustanmeren operaatiot. ".................

      Olisi hyvä tietää mitä Pukaman Orama teksi, kun Puttei toisi tankkejaan Meksikoon ja Kanadaan rajalle.

      Mitä tulee pakotteisiin, niin maat Irlanti, Belgia, Hollanti ja Portugali kiivailevat eniten niitä. Ne maat yhdessä käyvät kauppaa Venäjälle rahallisesti saman, kuin Suomi kuukaudessa.

      • incpechtor

        Helppoahan kiivailu on noille läntisille pikkuvaltioille. Jos vaikka sotakin syttyy niin eivät ne ihan ensin ole tulilinjalla toisin kuin Kaakkois- ja Etelä-Suomi. Se selittänee eron.

      • siehä nero oot

        Loimaan proomullako ne sinne kulettais

    • Avaus on pötyä!!

      Merkel ajaa sellaisia pakotteita, joiden teho saisi Venäjän keskeyttämään Ukrainan asioihin sekaantumisen. Jopa ehkä luopumaan Krimistä.

      EU:ssa tehdään päätöksiä vain yhteisymmärryksessä. Merkel ei pysty yksin määräämään mitään.

      Uskollisuus Kremlille estää näköjään kaiken aivotoiminnan.

      • älä edes yritä

        ,,,,,Merkel ei pysty yksin määräämään mitään.,,,,

        Ei virallisesti mutta painoarvollaan kykenee sanelemaan. Vai minkä takia nyt on Suomessa ollut jo pari pv kauhea ulvonta siitä miten olemme mokanneet ja häpäisseet itsemme olemalla eri mieltä. Selvää tekstiä, Suomella ei saa olla omaa mielipidettä eikä tietysti monella muullakaan pikkumaalla. Ehkä Ranska ja Italia vielä sallitaan mutta jo Espanja on heikoilla koska Saksa on sen maan pankkien suurin pelastaja.

        Tässä onkin ongelman ydin, moni luuserimaa tarvii Saksan rahoja pelastumiseensa, näin Suomikin kohta.

      • dsfsdafae323232

        Sinun jokainen kanna ottosi on pelkkää tietämättömyyttä ja mieletöntä rakastumista anglojuutalaiseen maailmaan!

      • Suomella on täysi

        puheoikeus EU:ssa niin kuin kaikilla muillakin jäsenmailla. Mitään ulvontaa ei ole ollut. Tuomioja on vain herättänyt hieman huomiota omalla kananotollaan. Hän on täysin hallituksen linjoilla.

        Tällä hetkellä usea maa on samalla kannalla eli olisi syytä odottaa uusien pakotteiden kanssa.

      • et tiedä mitään
        Suomella on täysi kirjoitti:

        puheoikeus EU:ssa niin kuin kaikilla muillakin jäsenmailla. Mitään ulvontaa ei ole ollut. Tuomioja on vain herättänyt hieman huomiota omalla kananotollaan. Hän on täysin hallituksen linjoilla.

        Tällä hetkellä usea maa on samalla kannalla eli olisi syytä odottaa uusien pakotteiden kanssa.

        Etpä näköjään seuraa Suomen tai minkään muunkaan maan tiedotusvälineitä.

      • Seruraan tarkasti
        et tiedä mitään kirjoitti:

        Etpä näköjään seuraa Suomen tai minkään muunkaan maan tiedotusvälineitä.

        tiedotusvälineitä.
        Siksi onkin niin helppo todeta kremlistien valeet.

      • Ostaisin Soinin Timo
        Seruraan tarkasti kirjoitti:

        tiedotusvälineitä.
        Siksi onkin niin helppo todeta kremlistien valeet.

        Ostaisin Soinin Timon perseenkuvia. Hän hyväksyy palestiinalaisten tappamisen, heidän maidensa ryöstön ja jutikoiden pitämän Gazan keskitysleirin

      • tarkista lääkitys
        Ostaisin Soinin Timo kirjoitti:

        Ostaisin Soinin Timon perseenkuvia. Hän hyväksyy palestiinalaisten tappamisen, heidän maidensa ryöstön ja jutikoiden pitämän Gazan keskitysleirin

        Ja kun sinulta jakomieliseltä sekopäältä loppuu kyky väitellä sorrut asiattomuuksiin.

      • öööh öööh
        dsfsdafae323232 kirjoitti:

        Sinun jokainen kanna ottosi on pelkkää tietämättömyyttä ja mieletöntä rakastumista anglojuutalaiseen maailmaan!

        Ja sinun pelkkää mielisairaan ELÄMÄSSÄÄN EPÄONNISTUNEEN VANHAN PASKALÄJÄN sekoilua.

    • Reality check

      Mistä ihmeestä näitä hörhöjä löytyy? Saksa muka hyökkää Venäjälle?

      Hitlerin aikaan Sasksan armeijassa oli 18 miljoonaa sotilasta!

      Merkelin Saksan armeijassa on 185.000 sotilasta eli tuntuvasti vähemmän kaikissa suhteissa kuin Venäjällä!

      Ei niillä joukoilla Uralille mennä! Saksa onsotilaallisesti 6täysin eri valtio kuin se oli aikoinaan! Kaikki puheet ja rinnastukset vuoteen 1942 ovat täysin epärealistisia ja naurettavia!

      • pois vaa

        Miksi sinne hyökkäsi Napoleon, Hitler, Mannerheim?
        Et siis tiedä liikekannallepanosta mitään! Sillä saa Merkkelin ämmä kaksi miljoonaa kuukaudessa rintamalle.

      • Siinä taas yksi
        pois vaa kirjoitti:

        Miksi sinne hyökkäsi Napoleon, Hitler, Mannerheim?
        Et siis tiedä liikekannallepanosta mitään! Sillä saa Merkkelin ämmä kaksi miljoonaa kuukaudessa rintamalle.

        pölvästi lisää. Mistään hyökkäyksestä ei edes unelmoi kukaan muu kuin ehkä palstan Kremlin asioilla törttöilevät juoksupojat.

        Venäjän yrityksistä huolimatta Eurooppa elää rauhantilassa.

      • voi sua ressua

        ,,,,,Hitlerin aikaan Sasksan armeijassa oli 18 miljoonaa sotilasta!,,,,

        No voi sua äääääliötä !!!!!!!!! Meinaatko, että jo rauhan aikana Saksalla oli 18 milj. miehen armeija. Tuo luku on se, että moniko mies koko sodan aikana 1939-45 otettiin armeijan palvelukseen eli kuten ilmaistaan "moniko puki sotilaspuvun päälleen".

        Ei uskoisi sinun tasoisiasi ääliöitä edes olevan olemassakaan.

      • sitä ne koettaa

        ,,,,,Kaikki puheet ja rinnastukset vuoteen 1942 ovat täysin epärealistisia ja naurettavia!,,,,,

        Katso tollo itärintaman karttaa alkukesältä -42 niin huomaat, että sinä itse olet palstan ainoa naurettavuus.

        Aivan turhaa on koettaa valehdella, etteikö Euroopan oikeistomielisissä piireissä nähtäisi märkiä unia Venäjän (pysyvästä) heikentämisestä ja Putinin varusteluohjelman taloudellisen pohjan murtamisesta. Ja miksei pitemmällekin menevistä haaveista jos tilaisuus vaan ilmenee.

      • Stallari, stallari,
        sitä ne koettaa kirjoitti:

        Tyhmyytesi jo haisee. Se on tihkunut sontaa jo vuosia!

        Pane perään se Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari

      • Tyhmyys huipussaan!!

        "Katso tollo itärintaman karttaa alkukesältä -42 niin huomaat, että sinä itse olet palstan ainoa naurettavuus."

        Voi Huttila-parkaa. Onko tällä hetkellä kaksi miljoona-armeijaa käymässä 2. MS:n ratkaisutaistelua Ukrainassa.? Maan oman armeijan lisäksi siellä on venäläisiä ja heidän tukemiaan kapinallisia.
        Vuoden -42 propagandaa kyllä tulvii Kremlistä ja sinun kaltaisesi levittävät sitä yhtä uskollisesti kuin ennenkin.

        "Aivan turhaa on koettaa valehdella, etteikö Euroopan oikeistomielisissä piireissä nähtäisi märkiä unia Venäjän (pysyvästä) heikentämisestä ja Putinin varusteluohjelman taloudellisen pohjan murtamisesta. Ja miksei pitemmällekin menevistä haaveista jos tilaisuus vaan ilmenee."

        Esitä todisteet noille kuvitelmille. Niitä näkevät vain kaltaisesi valehtelijat.

        Länsivaltojen ainoa rooli on taloudellisilla pakotteilla yrittää saada Venäjä luopumaan aseellisesta toiminnasta ja neuvottelut käyntiin.

      • Tulit haukkuneeksi
        Stallari, stallari, kirjoitti:

        itsensä Vieno Huttulan. Pane ansioluetteloon.

      • Kale Donia
        Tyhmyys huipussaan!! kirjoitti:

        "Katso tollo itärintaman karttaa alkukesältä -42 niin huomaat, että sinä itse olet palstan ainoa naurettavuus."

        Voi Huttila-parkaa. Onko tällä hetkellä kaksi miljoona-armeijaa käymässä 2. MS:n ratkaisutaistelua Ukrainassa.? Maan oman armeijan lisäksi siellä on venäläisiä ja heidän tukemiaan kapinallisia.
        Vuoden -42 propagandaa kyllä tulvii Kremlistä ja sinun kaltaisesi levittävät sitä yhtä uskollisesti kuin ennenkin.

        "Aivan turhaa on koettaa valehdella, etteikö Euroopan oikeistomielisissä piireissä nähtäisi märkiä unia Venäjän (pysyvästä) heikentämisestä ja Putinin varusteluohjelman taloudellisen pohjan murtamisesta. Ja miksei pitemmällekin menevistä haaveista jos tilaisuus vaan ilmenee."

        Esitä todisteet noille kuvitelmille. Niitä näkevät vain kaltaisesi valehtelijat.

        Länsivaltojen ainoa rooli on taloudellisilla pakotteilla yrittää saada Venäjä luopumaan aseellisesta toiminnasta ja neuvottelut käyntiin.

        Neuvottelut käyntiin?
        Kenen kanssa?
        On yksinkertaisen idioottimaista esittää länsivaltoja roolissaan muka "rauhan"tahtoisina.

      • Länsimaat ajavat
        Kale Donia kirjoitti:

        Neuvottelut käyntiin?
        Kenen kanssa?
        On yksinkertaisen idioottimaista esittää länsivaltoja roolissaan muka "rauhan"tahtoisina.

        pysyvää tulitaukoa, josta voidaan edetä aselepoon ja edelleen neuvotteluihin.
        Esteenä ovat Putin ja punakapinalliset. Eikä Porosenkokaan niitä taipuisimpia ole.

      • Ostaisin Soinin Timo
        Länsimaat ajavat kirjoitti:

        pysyvää tulitaukoa, josta voidaan edetä aselepoon ja edelleen neuvotteluihin.
        Esteenä ovat Putin ja punakapinalliset. Eikä Porosenkokaan niitä taipuisimpia ole.

        Ostaisin Soinin Timon perseenkuvia. Hän hyväksyy palestiinalaisten tappamisen, heidän maidensa ryöstön ja jutikoiden pitämän Gazan keskitysleirin

      • 2. ime munaa 3. mene
        Siinä taas yksi kirjoitti:

        pölvästi lisää. Mistään hyökkäyksestä ei edes unelmoi kukaan muu kuin ehkä palstan Kremlin asioilla törttöilevät juoksupojat.

        Venäjän yrityksistä huolimatta Eurooppa elää rauhantilassa.

        2. ime munaa
        3. mene lääkäriin
        4. ota lääkkeesi
        5. käytä toisen nimimerkkiä, jos sitä ei ole rekisteröity
        6. vääntele rekisteröityä nimimerkkiä tyyliin sharyyni, wallinin jaana, humanoid1, hyysär1, eniron syysmuuveri jne.
        7. väitä että kaikki jotka eivät ole rasisteja ovat yksi ja sama ihminen
        8. vaadi poistettavaksi tai siirrettäväksi jokainen erimielisyyden ilmaus
        9. yritä aina tarttua henkilöön, älä koskaan asiaan
        10. älä edes yritä käyttäytyä sääntöjen mukaan, se on homojen hommaa

      • Toivottavasti jaksat
        2. ime munaa 3. mene kirjoitti:

        2. ime munaa
        3. mene lääkäriin
        4. ota lääkkeesi
        5. käytä toisen nimimerkkiä, jos sitä ei ole rekisteröity
        6. vääntele rekisteröityä nimimerkkiä tyyliin sharyyni, wallinin jaana, humanoid1, hyysär1, eniron syysmuuveri jne.
        7. väitä että kaikki jotka eivät ole rasisteja ovat yksi ja sama ihminen
        8. vaadi poistettavaksi tai siirrettäväksi jokainen erimielisyyden ilmaus
        9. yritä aina tarttua henkilöön, älä koskaan asiaan
        10. älä edes yritä käyttäytyä sääntöjen mukaan, se on homojen hommaa

        seurata omia ohjeitasi.

      • Reality check
        pois vaa kirjoitti:

        Miksi sinne hyökkäsi Napoleon, Hitler, Mannerheim?
        Et siis tiedä liikekannallepanosta mitään! Sillä saa Merkkelin ämmä kaksi miljoonaa kuukaudessa rintamalle.

        "Miksi sinne hyökkäsi Napoleon, Hitler, Mannerheim?"

        SIKSI, että heillä oli resurssit tehdä niin! Nyky-Saksalla ei ole!

        "Et siis tiedä liikekannallepanosta mitään! Sillä saa Merkkelin ämmä kaksi miljoonaa kuukaudessa rintamalle."

        Itse et tunnu tietävän! Saksassa EI OLE asevelvollisuutta, joten ei ole liioin Suomen tapaan koulutettua reserviä!

        NIINPÄ Merkel ei saa hetkerssä minkäänlaista 2 miljoonaa rintamalle vaan Saksan armeija on vain ja ainoastaan tuo 185.000 miestä!

        Ymmärrätkö nyt itse, miksi juttusi ovat niin utopistisia!

      • Reality check
        voi sua ressua kirjoitti:

        ,,,,,Hitlerin aikaan Sasksan armeijassa oli 18 miljoonaa sotilasta!,,,,

        No voi sua äääääliötä !!!!!!!!! Meinaatko, että jo rauhan aikana Saksalla oli 18 milj. miehen armeija. Tuo luku on se, että moniko mies koko sodan aikana 1939-45 otettiin armeijan palvelukseen eli kuten ilmaistaan "moniko puki sotilaspuvun päälleen".

        Ei uskoisi sinun tasoisiasi ääliöitä edes olevan olemassakaan.

        "Ei uskoisi sinun tasoisiasi ääliöitä edes olevan olemassakaan."

        Hitlerrin aikaan Saksalla oli 30-luvulla 2 vuoden asevelvollisuus ja sen myötä laaja koulutettu reservi. Nyt sellaista ei ole. Maassa ei ole enää asevelvollisuutta!

        Haistatteluista ja vähästä tietomäärästä päätellen keskustelen tarkkispojan kanssa:-D

      • ei Kalevia
        Toivottavasti jaksat kirjoitti:

        seurata omia ohjeitasi.

        Tuossa iässä enää jaksa.

      • voi voi voi voi
        sitä ne koettaa kirjoitti:

        ,,,,,Kaikki puheet ja rinnastukset vuoteen 1942 ovat täysin epärealistisia ja naurettavia!,,,,,

        Katso tollo itärintaman karttaa alkukesältä -42 niin huomaat, että sinä itse olet palstan ainoa naurettavuus.

        Aivan turhaa on koettaa valehdella, etteikö Euroopan oikeistomielisissä piireissä nähtäisi märkiä unia Venäjän (pysyvästä) heikentämisestä ja Putinin varusteluohjelman taloudellisen pohjan murtamisesta. Ja miksei pitemmällekin menevistä haaveista jos tilaisuus vaan ilmenee.

        Pyhää Venäjää vainotaan. Mitään tekemistä ei ole venäläisellä tyhmyydellä ja röyhkeydellä asian kanssa. Aina muiden syytä, ei tosin todellisuudessa.

      • yujkiolol
        Reality check kirjoitti:

        "Ei uskoisi sinun tasoisiasi ääliöitä edes olevan olemassakaan."

        Hitlerrin aikaan Saksalla oli 30-luvulla 2 vuoden asevelvollisuus ja sen myötä laaja koulutettu reservi. Nyt sellaista ei ole. Maassa ei ole enää asevelvollisuutta!

        Haistatteluista ja vähästä tietomäärästä päätellen keskustelen tarkkispojan kanssa:-D

        Väitätkö sinä typerys, että Hitler piti 1930- luvulla 18 miljoonan miehen armeijaa? Mitä sitten väität? Mannerheimin lahtariko piti sitten 500 000 miehen armeijaa 1930-luvlla? Kyllähän se meno tietysti sitä olikin....
        Nyt meillä on hornetit ja lauttamarssisopimukset natoon

      • Tarkkis valehtelee!
        yujkiolol kirjoitti:

        Väitätkö sinä typerys, että Hitler piti 1930- luvulla 18 miljoonan miehen armeijaa? Mitä sitten väität? Mannerheimin lahtariko piti sitten 500 000 miehen armeijaa 1930-luvlla? Kyllähän se meno tietysti sitä olikin....
        Nyt meillä on hornetit ja lauttamarssisopimukset natoon

        Me puhuimme sodasta ja aloittaja mainitsi vuoden 1942.

        Wehrmachtissa oli kaikkina aikoina 18 miljoonaa miestä. Osa tosin eri aikoina. Kelpaako, tonttu!

        Sama koskee Suomea. Armeija oli laajimmillaan syksyllä 1944 liki 600.000 miestä. Älä keksi omiasi minun sanomakseni!

      • Ei nyt sentään!!
        Tarkkis valehtelee! kirjoitti:

        Me puhuimme sodasta ja aloittaja mainitsi vuoden 1942.

        Wehrmachtissa oli kaikkina aikoina 18 miljoonaa miestä. Osa tosin eri aikoina. Kelpaako, tonttu!

        Sama koskee Suomea. Armeija oli laajimmillaan syksyllä 1944 liki 600.000 miestä. Älä keksi omiasi minun sanomakseni!

        "Sama koskee Suomea. Armeija oli laajimmillaan syksyllä 1944 liki 600.000 miestä."

        Elokuussa -44 oli puolustusvoimissa kirjoilla 536 000 miestä ja naista. Erilaisissa maanpuolustustehtävissä ( linnoitustyöt ja ilmasuojelu ym) oli lisäksi ehkä 100 000 miestä ja naista.

      • ei niitä päästetä
        Ostaisin Soinin Timo kirjoitti:

        Ostaisin Soinin Timon perseenkuvia. Hän hyväksyy palestiinalaisten tappamisen, heidän maidensa ryöstön ja jutikoiden pitämän Gazan keskitysleirin

        ,,,,,Gazan keskitysleirin ,,,,,,,,,,,,,,

        Eikös kaikkialla muuallakin tappamaan pyrkivät rikolliset pidetäkin aitojen takana, ei päästetä ihmisten sekaan.

      • kuppa söi aivosi
        Länsimaat ajavat kirjoitti:

        pysyvää tulitaukoa, josta voidaan edetä aselepoon ja edelleen neuvotteluihin.
        Esteenä ovat Putin ja punakapinalliset. Eikä Porosenkokaan niitä taipuisimpia ole.

        ,,,,,josta voidaan edetä aselepoon ja edelleen neuvotteluihin. Esteenä ovat Putin ja punakapinalliset,,,,,

        Vaan eipä ole kerrottu tiedotusvälineissä ns. kapinallisten tekemistä tulitaukorikkomuksista. Suollat taas vain tuota aivottomien apinoiden tuottamaa natsipropagandaa.

      • olet hukassa
        Tyhmyys huipussaan!! kirjoitti:

        "Katso tollo itärintaman karttaa alkukesältä -42 niin huomaat, että sinä itse olet palstan ainoa naurettavuus."

        Voi Huttila-parkaa. Onko tällä hetkellä kaksi miljoona-armeijaa käymässä 2. MS:n ratkaisutaistelua Ukrainassa.? Maan oman armeijan lisäksi siellä on venäläisiä ja heidän tukemiaan kapinallisia.
        Vuoden -42 propagandaa kyllä tulvii Kremlistä ja sinun kaltaisesi levittävät sitä yhtä uskollisesti kuin ennenkin.

        "Aivan turhaa on koettaa valehdella, etteikö Euroopan oikeistomielisissä piireissä nähtäisi märkiä unia Venäjän (pysyvästä) heikentämisestä ja Putinin varusteluohjelman taloudellisen pohjan murtamisesta. Ja miksei pitemmällekin menevistä haaveista jos tilaisuus vaan ilmenee."

        Esitä todisteet noille kuvitelmille. Niitä näkevät vain kaltaisesi valehtelijat.

        Länsivaltojen ainoa rooli on taloudellisilla pakotteilla yrittää saada Venäjä luopumaan aseellisesta toiminnasta ja neuvottelut käyntiin.

        ,,,,,Länsivaltojen ainoa rooli on taloudellisilla pakotteilla yrittää saada Venäjä luopumaan aseellisesta toiminnasta ,,,,,

        Mitä aseellista toimintaa Venäjän väitetään viime aikoina harjottaneen? Jopa Porokin on myöntänyt Venäjän vetäneen joukkonsa pois. Sekö onkin nyt paha asia?

      • on sulla vaikeeta

        ,,,,,Onko tällä hetkellä kaksi miljoona-armeijaa käymässä 2. MS:n ratkaisutaistelua Ukrainassa.? ,,,,,

        Kartoilla esitetään rajoja, ei armeijoita. Täytyykö tämäkin sinulle erikseen ja vartavasten opettaa.

        Joskus tulee mieleen, että teeskenteletkö sinä täysin tyhmää vai oletko sittenkin niin totaalisen tyhmä mitä jutuistasi, kuten tuostakin, voi päätellä. Ehkä olet mutta sehän on vain oma vikasi, niin ja vanhempiesi ja ehkä opettajasi.

      • olet sinä surkee

        ,,,,,,Merkelin Saksan armeijassa on 185.000 sotilasta eli tuntuvasti vähemmän kaikissa suhteissa kuin Venäjällä! Ei niillä joukoilla Uralille mennä!,,,,,,

        Siinä todellinen asiantuntija kertoo miten hän ei tiedä mikä merkittävä ero on rauhanajan ja sodanajan armeijoilla, vaikkapa nyt vahvuuksissa. Omapahan on häpeesi.

      • Jopa näin paljon!
        Ei nyt sentään!! kirjoitti:

        "Sama koskee Suomea. Armeija oli laajimmillaan syksyllä 1944 liki 600.000 miestä."

        Elokuussa -44 oli puolustusvoimissa kirjoilla 536 000 miestä ja naista. Erilaisissa maanpuolustustehtävissä ( linnoitustyöt ja ilmasuojelu ym) oli lisäksi ehkä 100 000 miestä ja naista.

        Eli yli 600.000 yhteensä!

      • Ite oot säälittävä
        olet sinä surkee kirjoitti:

        ,,,,,,Merkelin Saksan armeijassa on 185.000 sotilasta eli tuntuvasti vähemmän kaikissa suhteissa kuin Venäjällä! Ei niillä joukoilla Uralille mennä!,,,,,,

        Siinä todellinen asiantuntija kertoo miten hän ei tiedä mikä merkittävä ero on rauhanajan ja sodanajan armeijoilla, vaikkapa nyt vahvuuksissa. Omapahan on häpeesi.

        Kyllä vika on lukijan silmässä! Merkelillä on todellakin VAIN 185.000 sotilasta! Ammattiarmeijan ongelma on se, ettei ole mitään reserverjä. Siksi rauhanajan ja soadanajan vahvuus on sama. Vie kuukausia koluluttaa väkeä lisää tyhjästä!

      • Vain typerys ja
        on sulla vaikeeta kirjoitti:

        ,,,,,Onko tällä hetkellä kaksi miljoona-armeijaa käymässä 2. MS:n ratkaisutaistelua Ukrainassa.? ,,,,,

        Kartoilla esitetään rajoja, ei armeijoita. Täytyykö tämäkin sinulle erikseen ja vartavasten opettaa.

        Joskus tulee mieleen, että teeskenteletkö sinä täysin tyhmää vai oletko sittenkin niin totaalisen tyhmä mitä jutuistasi, kuten tuostakin, voi päätellä. Ehkä olet mutta sehän on vain oma vikasi, niin ja vanhempiesi ja ehkä opettajasi.

        historiasta täysin tietämätön voi verrata Ukrainan tämän päivän tilanneetta vuoden 1942 tilanteeseen.

        "Kartoilla esitetään rajoja, ei armeijoita. Täytyykö tämäkin sinulle erikseen ja vartavasten opettaa."

        Siis vuonna -42 taistelivat rajat, ei armeijat?

        Ja missä ovat tämän päivän Natsi-Saksan ja NL:n armeijat?

      • Tämän päivänkin
        olet hukassa kirjoitti:

        ,,,,,Länsivaltojen ainoa rooli on taloudellisilla pakotteilla yrittää saada Venäjä luopumaan aseellisesta toiminnasta ,,,,,

        Mitä aseellista toimintaa Venäjän väitetään viime aikoina harjottaneen? Jopa Porokin on myöntänyt Venäjän vetäneen joukkonsa pois. Sekö onkin nyt paha asia?

        mediassa (esim. IL) venäläiset sotilaat kertovat toimistaan Ukrainassa.
        Väitätkö heitä valehtelijoiksi?

        Ja jos joukkoja ei ole ollut, niin miksi ne on vedetty pois?

      • Huttilaa on turha
        Ite oot säälittävä kirjoitti:

        Kyllä vika on lukijan silmässä! Merkelillä on todellakin VAIN 185.000 sotilasta! Ammattiarmeijan ongelma on se, ettei ole mitään reserverjä. Siksi rauhanajan ja soadanajan vahvuus on sama. Vie kuukausia koluluttaa väkeä lisää tyhjästä!

        valistaa. Vain Kremlin propaganda uppoaa. Kun Kreml lykkää viime sodan propagandaa, niin Huttila uskoo sen olevan käynnissä.

        Hutttila ei myöskään käsitä Nato-maiden siirtyneen ammattiarmeijoihin, koska suuria maataisteluita ei tulla enää käymään. Siksi sellaisista ei ole länsimaissa mitään suunnitelmiakaan. Ukrainan kriisi on tosin pannut asian uudelleen mietintään.

      • Punaterroristit ovat
        kuppa söi aivosi kirjoitti:

        ,,,,,josta voidaan edetä aselepoon ja edelleen neuvotteluihin. Esteenä ovat Putin ja punakapinalliset,,,,,

        Vaan eipä ole kerrottu tiedotusvälineissä ns. kapinallisten tekemistä tulitaukorikkomuksista. Suollat taas vain tuota aivottomien apinoiden tuottamaa natsipropagandaa.

        ns. tulitauon aikana laajentaneet aluettaan, rikkoneet tulitaukoa kymmenet kerrat ja surmanneet ainakin neljä Ukrainan sotilasta.
        Ei Kremlin propaganda näistä kerro, mutta kannattaisiko kremlistien joskus vilkaista puolueettomia tiedotusvälineitä.

      • Merkelin puolesta !
        Ite oot säälittävä kirjoitti:

        Kyllä vika on lukijan silmässä! Merkelillä on todellakin VAIN 185.000 sotilasta! Ammattiarmeijan ongelma on se, ettei ole mitään reserverjä. Siksi rauhanajan ja soadanajan vahvuus on sama. Vie kuukausia koluluttaa väkeä lisää tyhjästä!

        ,,,,, Vie kuukausia koluluttaa väkeä lisää tyhjästä!,,,,,,

        Sitten ei varmaan kannattaisi alkaa pottuileen isommilleen. Vai Suomenko ehkä pitäisi sotia Saksankin puolesta?

    • Ollia uskottakoon
      • Eikö olekaan stallar

        Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari? Eikö olekaan stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari?

      • On kyllä
        Eikö olekaan stallar kirjoitti:

        Tarkkis onkin stallari, stallari, stallari tai homostallari, tai tarkkistallari tai stallari?

      • Ihan eri asia!!

        "Ehkä kannattaa ottaa onkeen tämäkin Olli Rehnin varoitus, ellei sitten määritellä hänetkn tyhmäksi stallariksi."

        Rehn kirjoittaa talousasioista.
        Pakotteissa EU on yksimielinen.

        Lainauksen tekijä on tyhmä stallari, joka ei erota asioita toisistaan.
        Sehän on tässäkin topicissa nähty avauksesta alkaen.

      • et tiijä mittään
        Ihan eri asia!! kirjoitti:

        "Ehkä kannattaa ottaa onkeen tämäkin Olli Rehnin varoitus, ellei sitten määritellä hänetkn tyhmäksi stallariksi."

        Rehn kirjoittaa talousasioista.
        Pakotteissa EU on yksimielinen.

        Lainauksen tekijä on tyhmä stallari, joka ei erota asioita toisistaan.
        Sehän on tässäkin topicissa nähty avauksesta alkaen.

        ,,,,,Rehn kirjoittaa talousasioista,,,,,

        Hm, mistähän asiasta sinä luulet kirjoittavasi, et taida tietää itsekään kun olet niin tyhmä.

      • Tyhmä olet!!
        et tiijä mittään kirjoitti:

        ,,,,,Rehn kirjoittaa talousasioista,,,,,

        Hm, mistähän asiasta sinä luulet kirjoittavasi, et taida tietää itsekään kun olet niin tyhmä.

        Rehn kirjoittaa EU:n sisäisestä talouspolitiikasta, ei Venäjään kohdistettavista pakotteista.
        Olet muiden typerysten lailla liian tyhmä ymmärtämään asioiden eroa.

      • 113125
        Tyhmä olet!! kirjoitti:

        Rehn kirjoittaa EU:n sisäisestä talouspolitiikasta, ei Venäjään kohdistettavista pakotteista.
        Olet muiden typerysten lailla liian tyhmä ymmärtämään asioiden eroa.

        Rehn puhuu juuri tästä. Suomihan ui Saksan vanavedessä juuri nimenomaan pakotepolitiikassa. Etkö sitäkään enää tajuu? Tajuuks sää enää mitään, haloo?

      • Ei puhunut
        113125 kirjoitti:

        Rehn puhuu juuri tästä. Suomihan ui Saksan vanavedessä juuri nimenomaan pakotepolitiikassa. Etkö sitäkään enää tajuu? Tajuuks sää enää mitään, haloo?

        pakotteista, vaan EU:n talouspolitiikasta.
        Rehn itse veti sitä vuosikausia hyvässä yhteisymmärryksessä Saksan kanssa.

        Pakotteista on EU:ssa yksimielisyys.

        On turha vääristellä selviä asioita. Lue Rehnin teksti.

    • kerros vieno

      Miks saksalaiset sinne kehitysmaahan lähtisi.

      • puten päässäkö?

        Kuka on vieno, onko hän sellainen pieni ja vihree ja ilmestyy aina ryyppyputkesi jatkuttua 2 vko?

      • Et sie Vienoo
        puten päässäkö? kirjoitti:

        Kuka on vieno, onko hän sellainen pieni ja vihree ja ilmestyy aina ryyppyputkesi jatkuttua 2 vko?

        tunne? Palstan kärkivalehtelijoita ja kremlistien nokkahahmo. Kehuu aina Venäjää tai NL:a.

    • Pane perään se Stall

      Pane perään se Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari Stallari, stallari, homopoika, tarkkispoikastallari, stallari höpöpoika, stallari homohöpö ja minä stallari professori Läskinenja stalrikaverini Sivesteroi, stallari

    • Anonyymi

      Taisi Saksan ja lännen projekti tyssätä alkumetreillä kun Putin pani kovan kovaa vastaan. Turhaa lännen mesota enempää, tilanne ei ole palautettavissa entiseen. Länsi nielköön tappionsa kuin mies, ei aina voi voittaa. Venäjä ei kaadu mihinkään, saa vain uusia voittoja.

      • Anonyymi

        ” Taisi Saksan ja lännen projekti tyssätä alkumetreillä kun Putin pani kovan kovaa vastaan.”

        Lännellä ei ollut mitään ”projektia”! VainPutella oli!

        ”Turhaa lännen mesota enempää, tilanne ei ole palautettavissa entiseen.”

        Ei länsi mitään mesoa! Pakotteet pysyy ja paranee, kunnes Venäjä palaa entiseen.

        ”Länsi nielköön tappionsa kuin mies, ei aina voi voittaa. ”

        Venäjä ei koskaan tule saamaan Krimiä!

        ”Venäjä ei kaadu mihinkään, saa vain uusia voittoja.”

        Maailman hylkiö kokee jatkuvia takaiskuja kunnes taas romahtaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ------Lännellä ei ollut mitään ”projektia”! VainPutella oli!------

        Maidan oli lännen projekti, ei Putinin!!!!!

        Houri huomenna vähän vähemmän niin ehkä alat edistyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Taisi Saksan ja lännen projekti tyssätä alkumetreillä kun Putin pani kovan kovaa vastaan.”

        Lännellä ei ollut mitään ”projektia”! VainPutella oli!

        ”Turhaa lännen mesota enempää, tilanne ei ole palautettavissa entiseen.”

        Ei länsi mitään mesoa! Pakotteet pysyy ja paranee, kunnes Venäjä palaa entiseen.

        ”Länsi nielköön tappionsa kuin mies, ei aina voi voittaa. ”

        Venäjä ei koskaan tule saamaan Krimiä!

        ”Venäjä ei kaadu mihinkään, saa vain uusia voittoja.”

        Maailman hylkiö kokee jatkuvia takaiskuja kunnes taas romahtaa!

        -----Maailman hylkiö kokee jatkuvia takaiskuja kunnes taas romahtaa!------

        Hylkiö se on vain natsisikojen märissä houreissa. Kaikki maat käyvät sen kanssa kauppaa ja USA tekee yhteistyötä avaruudessa.

        Hylkiöitä tämän päivän maailmassa ovat vain kaltaisesi natsisiat !!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      ------Miks saksalaiset sinne kehitysmaahan lähtisi.------

      Luonnon varat ja Mustan mullan alue, Lebensraumia nääs !

      • Anonyymi

        ” Luonnon varat ja Mustan mullan alue, Lebensraumia nääs !”

        Ei siellä OLE saksalaisia! Venäjä miehittää vierastaaluetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Luonnon varat ja Mustan mullan alue, Lebensraumia nääs !”

        Ei siellä OLE saksalaisia! Venäjä miehittää vierastaaluetta!

        Ihan sama onko siellä sakuja vai ei mutta Saksa saisi ne komentoonsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe