H'elvetti - ikuinen piina vai tuhoutuminen?

George L

Onko hel-vetti ikuinen piina vai täydellinen tuho? Helve'tistä puhutaan nykyään harvoin, siksi on tärkeää tietää mitä Raamattu siitä kertoo. Sen olemassa olo pyritään nykyään kieltämään eri tavoin, mutta mitä Jeesus sanoi siitä, ja lähinnä kenelle Hän puhui siitä? Jumala valmistelee helvettiä, mutta miksi ja kenelle? Minkälaiset ihmiset joutuvat helvettiin ja minkä takia? Jeesus varoitti kaksi kertaa fariseuksia helvetistä, mutta muuten kaikki varoitukset kohdistettiin Hänen seuraajilleen. Miten helvetin tuomion voi välttää?

Tässä on erittäin tärkeä sanoma erityisesti kristityille! Jumalan ja helvetin pelko puuttuvat kristityiltä tänäpäivänä lähes kokonaan. Jumalan pelko poistaa kaikki muut pelot. Meidän tulee palvella Jumalaa pyhällä arkuudella ja pelolla, sillä Herra on kuluttavainen tuli. Pelätkää Häntä joka voi heittää sekä ruumiin että sielun helvettiin. Tämä varoittakoon meitä joutumasta väärään tilaan ja tuttavallisuuteen Herran kanssa, jota Herran palvonta tänäpäivänä on, Jumala esitetätään kaikkien kaverina ja kaiken hyväksyjänä.

Tässä Raamatun mukaista opetusta helve'tistä:

* Tekstitetty

http://www.youtube.com/watch?v=_1ejsDO_1f8

Opettajana David Pawson.

42

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • George L
      • kannattaa katsoa

        .

        25:59

        …Bill Wiesen todistus kadotuksesta, YouTubessa

        •tekijä: JumalanHullut
        •3 vuotta sitten
        •11 587 näyttökertaa

        …Bill Wiese on tavallinen liikemies, joka koki vuonna 1998 järkyttävän kokemuksen: hänet temmattiin hetkeksi kadotukseen.

      • pelastunut ateisti

        Olisihan se hyvä, että edes helvetin "pelottelulla" ihmiset kääntyisivät, ellei Kristuksen rakkaus- herätä rakkautta Häneen.

        Minulla on liittosuhde Jumalaani juuri tämän rakkaussuhteen kautta. En ole pakkopelkoavioliitossa, että nyrkkiä ja tulta tulee, jos ei usko.

        Vaan uskon, koska rakkaus- millä hän rakasti, sekä rakastaa, kutsuu ja herättää, on saanut minut entisen ateistin heräämään.

        Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, ----- vaan----- saisi ---- iankaikkisen ----elämän.

        Siis iankaikkinen elämä, so. armolahja Kristuksessa Jeesuksessa ja Hän on tullut kirkastamaan Isän rakkauden myös minua varten.

        etten kokisi kuolemaa, toista kuolemaa.

        ja koska HÄN luo kaiken Uudeksi, jotta kaikki entinen on sitten pois, niin synti on silloin koko maailmankaikkeudesta poistettu.
        Jumala on Voittaja, eikä p.erkeleen sanat ole totta, että ette suinkaan kuole.

        Vaan te... kadotetut kuolemalla kuolevat.... Ilm. se on toinen kuolema, helvetin tulijärvi.

        ja

        Mal 4:1 Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
        Mal 4:2 Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat
        Mal 4:3 ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.

        Olkiukot palavat tuhkaksi..

        Ei Jumala tarvitse iankaikkisesti kadotettuja, jotka 80- vuotta elämäänsä kärsivät, enää iankaikkisesta iankaikkiseen paimentaa, helvetin tulessa.

        ja epäonnistua synnin hävityksessä.

        Siksi pitää pelätä häntä, joka voi sielun ---- tappaa ----...

        Tosin se tuomio, missä kadotettu villevallaton tuomitaan, käy läpi kaikki elämänvaiheet, jossa jokainen Villevallattoman sanan merkitys ja siemen katsotaan juuria myöten, on itku ja hammastenkiristysaikaa.

        Siinä Villevallaton katsoo, kuinka hän on johdattanut rakkaansakin tuohon samaan suohonsa. Sekä näkee heidän ajallisen kärsimystensä summan, toisessa ja kolmannessakin polvessa.

        Ei ole helppoa, ....se ei ole "lottovoiton aikaa ja juhlaa""... ei....

        Ehkä samanlainen elämänaika ..... sekunnilleen ja minuutilleen, ehkä vielä pidempi, kun katselee toisen ja kolmannen poven siementä, mitä Villen elämäntapa ja henki sai aikaiseksi.

        Siinä ehkäpä Hitlerkin katselee jokaisen kaasuttamansa ihmiselämän tulokset, ja se vasta kestää.... ja kuolema ei siinävaiheessa tule turvaksi, vaan tuomiota luetaan, luetaan ja luetaan ja se kärsitään. Kunnes Jumala saattaa luomakuntansa siihen tilaan, kun se alkujaan piti olla.

        Helvetin tuli, .... saattaa iankaikkiseen osaan, toinen kuolema, ..... tuon Villenosaisen vallattoman.

        Se, että Jumala saattaa luomakunnan --- puhtaaseen --- olotilaan, se on kuin Ekokemin prosessi, tulessa.

        ja luodaan Uusi taivas ja maa. ......

        Ilm 21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        Ilm 21:2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        Ilm 21:3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        Ilm 21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        Ilm 21:5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        Ilm 21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        Ilm 21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

        Sinne ei pääse mitään epäpyhää, eikä kauhistuksen tekijää.
        Siksi pelkurit, luopiot, epäuskoiset tuon tuomion jälkeen kokevat tuomionsa.

        Ilm 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

    • Nimierkkii

      Voi teitä jotka teette hyvästä pahan.
      Armosta armottomuuden.
      Vanhurskaista tuomioista sadistisen pedon tuomion.
      Voi teitä jotka teette Jumalasta Jumalattoman.
      Eikö teitä ole varoitettu ?
      Ettekö tiedä ketä palvelette kun teette elävästä Jumalasta Pedon.
      Ettekö näe tätä kadotuksen lasta joka on tullut Herran temppeliin ja julistaa olevansa Jumala ?
      Se millä te tuomitsette tullaan teitä tuomitsemaan, se millä te mittaatte tullaan teitä mittaamaan.
      Voi teitä, ettekö erota hyvää pahasta ?
      Ettekö näe Pedon valhetta ?
      Sama peto on koraanissa, mutta selkeämmin.
      Raamattuun Peto on ujuttautunut tekemällä kuolemasta elämän, nukkumisesta hereillä olon, hukkumisesta ikuisen kärsimyksen. toisesta kuolemasta ikuisen elämän, kadotuksesta ikuisen kidutuksen jne..
      Ettekö näe vai ettekö halua nähdä tuomioita jotka selvästi lukee Raamatussa useaan kertaan ?
      Elävässä Jumalassa ei ole vääryyttä, Hän on Pyhä ja Vanhurskas tuomari.
      Lukekaa Raamattua ja etsikää totuutta.
      Uskomalla pahuuden henkivaltoihin ihmisten kautta palvelette tässä tapauksessa Petoa !
      Kenelle te haluatte antaa elämänne ?
      Jeesus Kristus vie kaikkeen totuuteen, rakkauteen ja Isän tuntemiseen.
      Antikristus vie armottomuuteen, ikuiseen vihaan, pelkoon ja omavanhurskauteen jossa heitetään kaikki lähimmäisen rakkaus ja rakkaus Isää kohtaan pois.
      Pedon luku oikeassa kädessä tai otsassa tarkoittaa tekoja ja mieltä.
      Etsikää Herraa jos vielä uskallatte päästää pahasta.
      Älkää palvelko, älkääkä kumartako petoa.
      Herra Jeesus Kristus auta heitä jotka etsivät totuutta !
      Herra Jeesus Kristus tule pian sillä aika on paha !
      Jumalan Rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa kaikille, uskoitte miten tahansa, mutta tämä ei ole ilosanoman levitystä.
      Ketään ihmistä ei ole vielä tuomittu kadotukseen, sitä päivää ei ole vielä tullut. Lukekaa Raamattua, etsikää Herraa ja hänen tuntemistaan, älkää luottako ihmisiin, meillä on vain yksi opettaja Jeesus Kristus !
      Ja jos saatte silmät Raamatun lukemiseen, niin näette ettei petoa kumartavia kiduteta ikuisuudesta ikuisuuteen vaikka sitä irstautta julistavatkin !
      Ikuinen, pysyvä päätös jota ei peruuteta löytyy raamatusta jos etsii.
      Jumalalle kiitos tulevista vanhurskaista tuomiosta, kadotustuomiokin on jo kirkkautta !

      • hsgfs

        Olet siis nainen?

    • Helvetti on totta

      En epäile sitä hetkeäkään, se onko tervettä miettiä helvettiä kaikessa sen kauheudessaan on eri asia. Onko mielestäsi hyväksi herkälle ihmiselle antautua täysillä helvettipohdintoihin? Eikö uskoontulo, jeesukseen uskominen, syntien anteeksi pyytäminen, kerran viikossa hengellisessä kokouksessa käynti, raamatun lukeminen ole tarpeeksi? Täytyyhän meidän elää myös tämä maanpäällinen elämä, mitä siitä tulee, jos mietimme koko ajan tulevaa? Emme kuitenkaan tiedä siitä yhtään mitään. Jos ei usko riitä, niin mikä?

      • !!!.

        Kyllähän me jotain tiedetään kadotuksesta.Ja ainakin sen että ikuista piinaa ei Raamattu opeta.Jokainen saa tekojensa mukaan.

      • KTS (Ei kirj.)
        !!!. kirjoitti:

        Kyllähän me jotain tiedetään kadotuksesta.Ja ainakin sen että ikuista piinaa ei Raamattu opeta.Jokainen saa tekojensa mukaan.

        Nimenomaan. Jokainen saa tekojensa mukaan eikä yhtään enempää eikä liikaa.

        Tämä on johtoajatus Raamatussa joka ei änkyrälössille kelpaa.

      • George L
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Nimenomaan. Jokainen saa tekojensa mukaan eikä yhtään enempää eikä liikaa.

        Tämä on johtoajatus Raamatussa joka ei änkyrälössille kelpaa.

        "Ja ainakin sen että ikuista piinaa ei Raamattu opeta.Jokainen saa tekojensa mukaan."

        "Nimenomaan. Jokainen saa tekojensa mukaan eikä yhtään enempää eikä liikaa."

        Mistähän olette tällaiset päätökset saaneet aikaiseksi?

        Mitä niille, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa sitten teidän mielestänne käy?

        Mikä helvetti on? Mitä siinä koetaan?

    • Jo huomioidaan KAIKKI JUMALAN ilmoitukset mitkä liittyvät ihmiseen, niin JUMALA olisi erittäin ristiriitainen aivoituksissaan, jos tämän päivän helvetti käsitys olisi JUMALAN aivoittama.
      No, onneksi todellisuus on toinen ja JUMALA aivoitti pelastaa KAIKKI hengellisesti Aadamissa kuolleet ihmiset.

      Mutta, mitä kiksejä ihminen saa siitä kun sensuroi JUMALAN ilmoituksia ja siten kyhää opin ja vääristää JUMALAN olemuksen. Vallasta ja hallinnasta onkin kysymys,- ei JUMALAN tahdon toteutumisesta.

      • voisitko?

        Voitko tulla siunamaan homopareja? Parikin samaasukupuolta olevaa pariskuntaa jotka tunnen haluaisivat siunauksen, voisitko tulla toimittamaan? Ei tarvitse pelätä mitään seurauksia, kuoleman jälkeenhän he ja mekin lakkaamme olemasta niin sehän on aivan ihanaa, ei tätä paskaa meinaa muutenkaan jaksaa.

        Pidän tuosta evankeliumistasi joka ei tuomitse, aivan ihana! Kirkonkin pitäisi ottaa käyttöön tämä, ei ihmisen tekemisiä saa rajoittaa. Kirkonkin tulisi muistuttaa että kuolemaan kaikki päättyy.

      • Nimierkkii
        voisitko? kirjoitti:

        Tuomitseminen ja homoparien yhteen siunaaminen on kaksi eri asiaa.
        Heidän puolestaan kyllä pitääkin rukoilla.
        Homous, lesbous jne. on syntejä kuin viha veljeä tai lähimmäistä kohtaankin.
        Kuka on antanut kuninkuuden kenellekkään meistä lähteä ketään tuomitsemaan.
        Meillä on yksi tuomari, joten jätetään tuomiot hänelle.
        Jumala tuntee jokaisen sydämmen ja tuomitsee jokaisen vanhurskaasti.
        Jumalassa on enemmän armoa kuin ihmisessä ja Häntä meidän tulee pelätä ja kunnioittaa !
        Jumala tappaa sielun ja Hän antaa elämän !
        Hän rakastaa jokaista homoa ja lesboa sekä toivoo että he Etsisivät Herraa rakkaudessa ja totuudessa.
        Uskon kynnyksellä tunnustaisivat syntinsä Herralle ja pääsisivät eroon pikkuhiljaa maailman turmelluksesta.
        Jumalan siunausta Jeesuksessa Kristuksessa voisitko? kirjoittajalle !

      • voisitko? kirjoitti:

        Voitko tulla siunamaan homopareja? Parikin samaasukupuolta olevaa pariskuntaa jotka tunnen haluaisivat siunauksen, voisitko tulla toimittamaan? Ei tarvitse pelätä mitään seurauksia, kuoleman jälkeenhän he ja mekin lakkaamme olemasta niin sehän on aivan ihanaa, ei tätä paskaa meinaa muutenkaan jaksaa.

        Pidän tuosta evankeliumistasi joka ei tuomitse, aivan ihana! Kirkonkin pitäisi ottaa käyttöön tämä, ei ihmisen tekemisiä saa rajoittaa. Kirkonkin tulisi muistuttaa että kuolemaan kaikki päättyy.

        Niin, koko ajattelutapasi / ymmärryksesi ei näe JUMALAN ilmoitusta turmeltuneesta ihmisestä ja erikoisesti sitä, miten me ihmiset olemme samalla viivalla. Kukaan JUMALASTA syntynyt ihminen ei voi torjua armon merkitytstä. Olipa homo tai hetero.

        Jos pohditaan ihmisen synnin hylkäämistä eli mielen muuttumista, niin tämäkin on JUMALAN teko ja vaikutus.

        25. ; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden 2 Tim 2

        Punainen lanka on juuri tuossa mielenmuuttumisessa. Aivan sama asia kuin tupakoimisen lopettamisessa ihmisen mieli muuttuu. Ennen teki mieli tupakoida ja taas JUMALAN puuttuessa asiaan /antaa mielenmuutoksen,- niin tupakoimiseen tulee kielteinen mieli.

        Juuri tuohon JUMALAN tekemän mielen muuttukiseen liittyy, ettei sivullisilla ihmisillä ole oikeutta ja valtaa tuomita toista ihmistä. Jos JUMALA ei ole muuttanut ihmisen mietä, niin sivullisilla ei ole oikeutta vaatia sitä.

        Voi jos sinäkinb poloinen ymmärtäisit ja saisit JUMALALTA uskon / mielenmujutoksen ja näkisit kokonaisuuden;

        32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
        33. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Room 11

        Todellisuus on, miten JUMALA on tekevä jokaiselle ihmiselle mielenmuutoksen, mutta omana aikaaan.

    • 8. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
      9. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

      10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
      18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

      Todellisuus on, miten pelolla ei koskaan kirkasteta JUMALAA, vaan sillä, mitä JUMALA on. Väitämpä edelleen, miten syvä ja laaja-alainen JUMALAN tunteminen poistaa ihmisen alitajunnasta ja tietoisuudesta vääränlaisen pelon / pelkotilan.

      Ihan hymähdyttää jo ajatus. Miten tämän päivän helvettikäsitykseen uskova ihminen voi olla pelkotiloista vapaa, jos uskoo/ uskoisi menehtyneen jumalattoman läheisensä / rakkaimpansa piinattavan helvetin tulessa ajattomasti.
      Mutta,- onneksi todellisuus on toinen ajatellen JUMALAN ilmoituiksia ja surutyötä tekevää ihmistä. Hänelle on suuri lohdutus jos uskoo mitä JUMALA on todellisesti ilmoittanut ihmisen turmeltuneisuudesta ja pelastamisesta.Vain välimatka eroittaa siten surutyötä tekevän rakkaimmastaan.

      • George L

        Mitä yrität sanoa?

        Nuo Raamatun kohdat eivät liity millään tavalla Jumalan pelkoon. Raamatusta ei voi repiä asioita pois asia yhteydestään ja selittää niitä omien halujensa mukaan. Jumalan pelko poistaa kaikki muut pelot. Jos ei halua elää Jumalan tahdon mukaan se on oma valinta.

        "Miten tämän päivän helvettikäsitykseen uskova ihminen voi olla pelkotiloista vapaa, jos uskoo/ uskoisi menehtyneen jumalattoman läheisensä / rakkaimpansa piinattavan helvetin tulessa ajattomasti."

        Sitten hyväksyt vain Jumalasta yhden puolen, sen josta pidät, ja hylkäät ne joista et pidä, kuten Hänen hyvyytensä, pyhyytensä ja oikeudenmukaisuutensa, Jumala tulee rankaisemaan kaikkea pahaa, Hän vihaa pahuutta ja pahan tekijöitä.

      • -.-

      • peloton....
        George L kirjoitti:

        Miksi pelätä rakastavaa Jumalaa?

      • toinen peloton....
        peloton.... kirjoitti:

        Miksi pelätä rakastavaa Jumalaa?

        Olen samaa mieltä peloton.... -nimimerkin kanssa kanssa, Jumalaa rakastaa, joten saamme tehdä mitä haluamme, ilman pelkoa että ketään tuomittaisiin, me olemme jo täysin synnittömiä, ei ole mitään kadotustuomiota, kaikki mitä teemme on ehdottoman oikein ja jumalallista. Kaikki on jo kuitenkin pelastettu niin ei tarvitse pelätä, siksi esimerkiksi on törkeää että toiset änkyrät tuomitsevat homoseksuaalit, Jumala rakastaa ja se on tärkeintä, Hän ei tuomitse ketään, Raamattu nyt on niin ristiriitainen kirja että sitä ei kannata lukea ja ottaa niin tosissaan, on siellä jotain hyvää, mutta jokainen määrittelee itse mikä on totuus. Jeesus rakastaa ja muuta ei tarvita.

      • toinen peloton.... kirjoitti:

        25. hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ......ehkäpä .....Jumala ......antaa .....heille.... mielenmuutoksen,..... niin .......että...... TULEVAT TUNTEMAAN TOTUUDEN.
        26. ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään. 2 Tim 2

        YMMÄRRÄTKÖ, mitä tuossa on JUMALA ilmoittanut?
        Kuka vaikluttaa ihmisen mielenmuutokseen / uudistukseen. Sinä ihmisenä,- vaiko JUMALA.
        Jos oikein ymmärrän aatoksiasi, niin sinulle on täysin vieras käsite vanhurskaus.
        No, ei uutta auroingon alla.

      • toinen peloton.... kirjoitti:

        Olen samaa mieltä peloton.... -nimimerkin kanssa kanssa, Jumalaa rakastaa, joten saamme tehdä mitä haluamme, ilman pelkoa että ketään tuomittaisiin, me olemme jo täysin synnittömiä, ei ole mitään kadotustuomiota, kaikki mitä teemme on ehdottoman oikein ja jumalallista. Kaikki on jo kuitenkin pelastettu niin ei tarvitse pelätä, siksi esimerkiksi on törkeää että toiset änkyrät tuomitsevat homoseksuaalit, Jumala rakastaa ja se on tärkeintä, Hän ei tuomitse ketään, Raamattu nyt on niin ristiriitainen kirja että sitä ei kannata lukea ja ottaa niin tosissaan, on siellä jotain hyvää, mutta jokainen määrittelee itse mikä on totuus. Jeesus rakastaa ja muuta ei tarvita.

        Niin, YMMÄRRÄTKÖ, miten vain ja ainoastaan JUMALA voi tehdä ihmiseen mielenmuutoksen / mielenuudistuksen. JUMALASTA syntymisestä on kysymys.

        Mielenmuutoksen vaikutus on juuri se, että ihmisen mieli tehdä jotain, muuttuu. Lihan mieli/syys mieltyy määrättyihin asioihin ja Hengen mieli/syys toisiin. Lihan mieli mieltyy asioihin, joka johtaa kuolemaan ja Hengen mieli mieltyy asioihin, joka johtaa / on elämään.

        Todellisuus on, miten lihan mieli / mieliteot ovat vihollisuudessa JUMALAA kohtaan.

        Punainen lanka on, miten Jeesus saamallaan vallalla muuttaa ihmisten mielen eli päättää JUMALAA kohtaa olevan vihollisuuden ja lopputulos on kaunis;

        9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
        10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
        11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil 2

        Kyseessä on täydellinen mielenmuutos ja erikoisesti kollektiivisesti ihmistä ajatellen.

      • toinen peloton....
        markkulievonen kirjoitti:

        Mutta kun Jeesus rakastaa jo niin mielen muutokset ovat aivan turhia. Voisit lopettaa saarnaamisen lähteä vetämään kunnon lärvit. Miksi tarvisi tuntea mitään totuutta kun totuus rakastaa jo, Rakkaus ei tuomitse, Homoseksikin on rakkautta ja te ette sitä voi tuomita, ei Jumalakaan tuomitse koska Hän rakastaa.

        Kaikki ovat jo Jeesuksen lunastamia ja pääsevät juhlimaan hänen kanssaan, mitä virkaa jollain vanhurskaudella? Ja vaikka kuolisinkin tekojeni seurauksesta, niin mitä sitten? Jumala ei tuomitse ja vaikka tuomitsisikin niin pääsisin ihanaan tyhjyyteen. Seksi ja känni on kaikista tärkeintä elämässä ja mahdollisimman monen naisen rakasteleminen. Sitä tunnetta ei voita mikään kun laukeaa varattuun naiseen. En minäkään tuomitse rakkaitani vaikka rakas olisi murhannutkin, ei siis jumalakaan.

    • Vaikka ihmisen kuolema onm torjuttu asia tänä aikana ihmisen tietoudesta, niin seuratkaapa ja tutkikaa, miten voimakkaasti läheisen ihmisen kuolema muuttaa ihmisen käyttäytymistä.Siis kuolleen läheisten.

      Juuri tuohon käyttäytymisen muuttumiseen vaikuttaa mikä käsitys ihmisellä on kuolemasta. Tosin itsenäistymisen näivettyminen / vanhempiin riippuvaisuus vaikuttaa yhtä laajasti.Putoaminen tyhjän päälle.

      • udertaker.

        Roskat poltetaan, tietoisuus lakkaa. Kun taas pedon merkin ottaneet seuraavat saatanaa tulijärveen.

      • omatekstini
        udertaker. kirjoitti:

        Roskat poltetaan, tietoisuus lakkaa. Kun taas pedon merkin ottaneet seuraavat saatanaa tulijärveen.

        David. C. Pack luonnehti helvettiä paikaksi, jossa roskat poltetaan eli he lakkaavat elämästä tietoisesti. Jonkinlaista unenomaista elämää on kuoleman jälkeen, kunnes viimeisellä tuomiolla tulee loppu. Kristinuskon Jeesus aikoo erotella jyvät akanoista. Hänellä on viskimensä. Viimeisen tuomion jälkeen akanat poltettiin ja tuhottiin, niin ettei jäljelle jäänyt muuta kuin kasa hiiltynyttä tuhkaa. Kristillisen dogmin mukaan kyseessä on lopullinen kuolema, jonka jälkeen ei ole tietoista ajattelua. "Kunhan hän ei vain nyt ojentaisi kättänsä ja söisi myös elämän puusta ja eläisi iankaikkisesti". Tai otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (Moos 3: 19) Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24) Joissakin vapaissa suunnissa on harhaoppisia käsityksiä kiirastulesta ja helvetistä. Protestanttien oppiin on sekoittunut paljon myyttejä sekä sadunomaisia tarinoita taivaasta, asiat kyllä löytyvät vanhasta ja uudesta testamentista. Purppuraan puettu Ylipappi Kaifas (18-37 jaa.) tuntui kuitenkin löytäneen paikkansa tuonelan liekeistä, kenelläkään muulla ei purppuraviittaa ollut kuin ylipapilla. Tuttu kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Jeesus mitä ilmeisemmin tuomitsi hänet vertauskuvassaan ja siunasi Lasaruksen. Lasarus voisi myös hyvin kuvata pakanoita, Kaifas juutalaisia, jotka kielsivät Kristuksen.

      • udertaker. kirjoitti:

        Roskat poltetaan, tietoisuus lakkaa. Kun taas pedon merkin ottaneet seuraavat saatanaa tulijärveen.

        30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
        31. samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
        32. Sillä...... Jumala ......on .....sulkenut .....kaikki .....tottelemattomuuteen, ...että..... hän..... kaikkia....armahtaisi.
        33. Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
        34. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
        35. Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
        36. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia
        iankaikkisesti! Amen. Room 11

        Muuten, ymmärrättekö miten JUMALA voi paaduttaa ihmisen ja samoin tehdä hengellisesti eläväksi. Ykikään pakana ei olisi pelastunut, jos JUMALA ei olisi paaduttanut kansaansa Israelia.

        Toimisiko JUMALA oikeudenmukaisesti, jos toteuttaisi ajatuksesi.

        >Roskat poltetaan, tietoisuus lakkaa. Kun taas pedon merkin ottaneet seuraavat saatanaa tulijärveen. <

        Ensin paaduttaisi ja sulkisi ihmisen tottelemattomuuteen sitten polttaisi. No, onneksi tuo ei ole todellisuutta.

    • George L

      Katsokaapa nämä ohjelmat nyt ja kommentoikaa sen pohjalta, kiitos!

    • :):)

      Hih..hu..lit..

      • Suosittelen kaikille!

        Kirja Helvetin historia kertoo erittäin selkotajuisesti siitä, miten oppi helvetistä muokkaantui vähitellen Jeesuksen kuoleman jälkeen.

      • sana.
        Suosittelen kaikille! kirjoitti:

        Kirja Helvetin historia kertoo erittäin selkotajuisesti siitä, miten oppi helvetistä muokkaantui vähitellen Jeesuksen kuoleman jälkeen.

        Rangaistuksen kestoa ilmaistaan kreikkalaisesa alkutekstissä sanalla aion, joka lopumattoman ajan lisäksi tarkoittaa m m.maailmanaikaa,määrätynpituista aikaa ja aikakautta.Suomessakin sana iankaikkinen tulee sanoista ikä kausi.Näin on mahdollista ymmärtää,että tulijärvessä on jumalattomille heidän syntiensä mukaan määrätty aika.Sen pituus on varmasti sopusoinnussa Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa.Taivaasta lankeava tuli päättää syntisen maailman julman ja järkyttävän historian.

      • 20+6
        sana. kirjoitti:

        Ei kreikkalaisessa tekstissä noin kyllä ole, valetta, kerropa se kreikan kielen sana?

      • sana.
        20+6 kirjoitti:

        Ei kreikkalaisessa tekstissä noin kyllä ole, valetta, kerropa se kreikan kielen sana?

        Puhuessaan jumalattomien rangastuksesta,Uusi testamentti käyttää sanoja ikuinen,iankakkinen, Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa.Väärinkäsityksen vältämiseksi on muistettava,että aioonios on merkitykseltään suhteellinen.Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios iankakkinen, ikuinen Jumalasta,se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön-sillä Jumala on kuolematon.Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista,se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.Esimerkiksi, Sodoma ja Gomorra kärsivät iankaikkisen tulen rangaistusta. Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala.

        Arkkipiispa William Temple lausui: Yhden asian voimme sanoa varmasti: ikuinen piina ei kuulu kuvaan.Jos ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömydestä ja sitten lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään,he olisivat omaksuneet siitä Uudesta testamentista,opin annihilaatiosta eikä ikuisesta piinasta.Raamattu nimittää tulta ikuiseksi,ei siihen heitettyä elävää olentoa.

    • Monella on jo täällä maanpäälinen elämä yhtä helvettiä,ainaskin mulla,niin kyllä sitä taivaaseen mennään ja Jeesus on ovi.Ne joiden elämä ei ole yht helvettiä tällä ajassa,loppujen lopuksi päätyvät helvettiin...no tälläinen ajatus..älä menetä yö unia!

      • ---

        Niin Raamattuhan sanoo että maa ja taivas tulevat tuhoutumaan ja Jumala luo uudet, ja uudessa maassa asutaan, taivaaseen menemistä ei Raamatussa ole... Jeesus puhui aina Jumalan valtakunnasta.

    • Onko Jeesuksen isä Jahve=JHWH ? Istuuko siis Jeesus Jahven oikealla puolella kuvitellussa taivaassa.

      • lappix...Kyllä taivas on todellinen..jos et usko,katso pilviä!

    • Pilvet ovat vesihöyryä, joten sillä on tieteellinen perusta. Sitten on avaruus planettoineen, sekin on tieteen todistama. Taivas ja jumalat ovat pelkkää mielikuvituksen tuotetta.
      Jos Mooseksella olisi ollut Voyager tutkimusluotain, niin tuskin hän enää olisi sepittänyt mielikuvituksellisia juttujaan jumalista ja taivaasta.

    • oktaavi ei kirjautun

      lappix..olet mielikuviteksen tuotetta,en usko väitteesi

      • Järki hoi.

        Siis vesihöyry vei Jeesuksen. Ap.t.1:9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.

      • lappix

        Ei sinun oktaavi tietysti ole pakko uskoa että pilvet ovat vesihöyryä, kosteutta. Pidä sinä niitä taivaanasi, tiede on vain uskomuksestasi eri mieltä.

        Mutta. Moosekselta puuttui myös GPS, koska matka Egyptistä luvattuun maahan kesti 40 vuotta. Google mapsin mukaan Kairosta Jerusalemiin on 745 kilometriä tietä pitkin.
        Eli 365x40 =14600 päivää. Sen mukaan beduiinijoukko napisi ja kulki peräti 51.027 metriä vuorokaudessa.

        Tiede on sellainen että se todistaa luulot ja uskomukset pelkiksi tarinoiksi.

      • lappix kirjoitti:

        51,027 m vuorokaudessa? Siinhän tuli millimetritkin hyvin mukaan laskelmiin.

        Pitänee huomioida että he eivät kulkeneet sinne suorinta tietä. He leirityivät monen monta kertaa uusiin paikkoihin, ja lisäksi aavikot ja vihollisjoukot olivat jarruttamassa matkan tekoa.

        Tämä kartta valaisee "exodusta" ja siitä näkyy miten he kiersivät puolikehää, ja jopa palasivat takaisin aikaisempiin paikkoihin:
        http://www.bible-history.com/maps/route_exodus.html

    • Kukahan sen kartan on piirtänyt ja onko se edes suunnilleen missä kuljetttin? Tarinaa kuten muutkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe