Mitä Me Tiedämme Kanoista?

pissiliisa.

Tuli mieleen puhua tällaisesta aiheesta, että mitä me tiedämme kanoista? Kanojen liha on terveellisempää kuin punainen liha, ja ostaessamme kananlihaa voimme valita luomun ja tavallisen välillä.

Jos katsotaan historiaan, kanat kesytettiin ja alettiin kasvattamaan kotieläiminä noin 8000 vuotta sitten. Antiikin Roomalaisten uskotaan keksineen munakkaan, ja kanan täyttämisen reseptejä.

Nykyään maailmassa on noin 19 miljardia kanaa, eli noin 3 yhtä ihmistä kohden. Vuonna 2004 tiedemiehet ratkaisi kanan dna:n, ja on projekteja joissa yritetään muun muuassa kanan dna:n avulla kasvattaa dinosauruksia, koska kana on dinosauruksen kaukainen sukulainen kuten useat muut eläimet. Tämä itse asiassa tuli minulle yllätyksenä kun luin tästä, mutta joo, siis on olemassa sellaisia projekteja joissa siis yritetään kasvattaa isoja matelijoita, ihan kuten kuuluisassa elokuvassa, dinosaurusten fossiilien dna:n ja nykyeläinten dna:n avulla yritetään muokata luontoa, siis joissakin maissa ainakin.

Vuonna 1900 yksi kana muni noin 83 munaa vuodessa, ja vuonna 2009 yksi kana muni noin 325 munaa vuodessa.

Suomessa kanojen kasvatusolosuhteet on paljon parempia kuin useissa muissa maissa.
Nykyään EU-alueella lintuja kasvatetaan kasvattamoissa, joissa ne saavat liikkua lattialla.

Useissa muissa maissa kanat pidetään häkeissä joissa on 7 tai 8 kanaa noin mikroaaltouunin kokoisessa häkissä, sama kuin 10 ihmistä eläisi hissin kokoisessa tilassa. Tavallisen kanahäkin leveys on 50cm, ja kanan siipien leveys 70 cm, eli kanat eivät ikinä eläessään pysty avaamaan siipiään.


Kanojen sairauksia lääkitään antibiooteilla, mutta viikko ennen teurastusta antibioottikuuria lakkautetaan, siinä aikana antibiootti poistuu kanan elimistöstä ja lihan tarkastuksessa sitä ei näy.

Suomessa kanaloiden sairastumistapaukset ovat erittäin harvinaisia, eivätkä leviä pitkälle, tarkan valvonnan ja hygieniakäytäntöjen ansiosta. Myös tuoreen lihan pintakäsittelyä ei oteta käyttöön, koska sille ei ole tarvetta hyvän hygienian takia.
Muissa maissa ei siis aina mutta aika usein tilanne on näin että hygienian puutetta kompensoidaan antibioottikuureilla, lihaa pintakäsitellään.

Aina ei voi oikein valvoa, miten lakeja toteutetaan, esimerkiksi juuri antibioottien suhteen, luomukanakin on voinut saada antibioottikuurin, jos antibioottia ei löydy lihassa, ei tarkoita ettei kana ole ikinä saanut sitä. Kuitenkin antibiootin pienetkin jäämät tutkimusten mukaan vaikuttaa ihmisiin, jos niitä saa säännöllisesti ravinnon kanssa, esimerkiksi keho tottuu antibioottiin niin, että sairastumisen tapahtuessa antibiootti ei tehoa niin hyvin kuin pitää.


Jotkut maat käyttävät geenimanipulointia ja kasvatushormoneja kanojen kasvatuksessa, esimerkiksi USA:ssa kasvatushormonien käyttö kanojen kasvatuksessa on kielletty jos kanaa myydään USA:n sisällä, mutta jos kanaa kasvatetaan USA:n ulkopuolelle myyntiin, kasvatushormonien käyttö kasvatuksessa on sallittua. Eli itselleen ei, mutta muille myyntiin saa.

Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa ja useissa muissa maissa kasvatushormonin käyttö on kiellettyä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1585
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1234
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1147
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1076
      5. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        1047
      6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        582
        1015
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        930
      8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        912
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        12
        796
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        710
      Aihe