Miten selvitä kiusaamisesta?

3-lapsen äiti

Haluaisin tietää miten ihminen/nuori selviää kiusaamisesta? Minun nuorin, tyttö 13v. on koulukiusattu. Asia selvisi n. vuosi sitten, sitä oli silloin jo jatkunut puolitoista vuotta. Oli 5lk. kevään koko ajan pois koulusta, kun oli jatkuvasti kuumetta, pää- ja mahakipua. Kysyttäessä kielsi aina kiusaamisen. Lääkärissä tutkittiin, mitään syytä ei löytynyt. Syksyllä sitten tuli yksi ilta kotiin katkerasti itkien ja sanoi ettei ole mitään tapahtunut. Tunti meni ennen kuin ratkesi ja sitten sitä tuli. Kaikki ne teot ja sanat, järkyttävää kuunneltavaa ja itse jouduin tekemään kaikkeni, etten itse ratkea itkemään. Lapsen takia piti pysyä vahvana. Koulussa kiusaamiseen osallistui yhtä lukuunottamatta koko luokka ja muiden luokkien oppilaita myös. Kiusattiin ihan kaikesta, mitä voi kuvitella. Kuitenkaan mitään "järkevää" syytä kiusaamiselle ei ollut. Tytöllä on aina ollut kavereita ja viihtynyt ulkona paljon. Nyt viime kesä meni täysin kotona, vain pari kertaa kävi jossain, silloinkin minun tai mummun kanssa. Harrasuksia ei ole, keväällä hommattiin jyrsijöitä, kun koiraa ei voinut toisten lasten allergian takia ottaa.

Miten voi selvitä ilman yhtään ystävää/kaveria? Kuinka minä voisin äitinä auttaa? Tuska on melkein käsin kosketeltavaa, päivittäistä. Nyt yläkoulun puolella kiusaamista ei vielä ole ollut, eikä toivottavasti tulekaan. Ainut, että tytön itstunto on poljettu maan alle, ei luota itseensä yhtään. Missään ei tunne olevansa hyvä. On niin aivopesty, että minäkuva on tämä: ruma, haiseva läski, jonka vaatteet on roskiksesta. Tyttö on kuitenkin hoikka, ihan normaalin näköinen, vaatteet ei todellakaan ole roskiksesta, vaikka eivät kalleinta olekaan.

271

5924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla ei ole lapsia, joten en ole paras vastaamaan. Luultavasti näkisin aika paljon vaivaa saadakseni tytön pois kotoa. Menisin itse mukaan ratsastamaan ponilla tai ostarille syömään jäätelöä tai Cheekin keikalle tai suurin piirtein mihin vaan, kunhan sen ensin saisi edes ulos.

      Saattaisin kannustaa "uudelle altistumisessa" jopa hieman kouluarvosanojen kustannuksellakin.

      • YH-äiti

        No ei siihen mitään poniratsastuksia tai Cheekin keikkoja tarvita! Ihan tavalliset arkiset jutut, joihin on varaakin.


      • Hyvä Nasse!

        Toi on itseasiassa totta, ja olet ilmeisen hyvä vastamaan. Ainakin parempi kuin riehuva isä, joka ei tuo yhden yhtä kaveria lapselleen, eikä auta varmasti pätkääkään siinä, mitä hänen lapsestaan ajatellaan. Vaikka hän saisi kiusaamisen jopa loppumaan, mikä olisi hyvä, hän ei auta lastaan saamaan yhden tippaa itsetuntoa lisää eikä itsenäisen pärjäämisen tunnetta. Yhtään ystävää ei lapsi myöskään isän riehumisella saa.

        On inhimillistä suuttua ja puolustaa, mutta olisi parempi ensinnäkin auttaa ensisijaisesti lasta saamaan muita kavereita:
        tämän tiedän, koska minut pelastettiin siten. Eikä kouluun riehumalla tulemalla. Sain tosi kivan joukkueharrastuksen, missä vanhempani olivat mukana, missä itse sain olla mukana ja mikä oikeastaan pelasti koko itsetuntoni.

        Lisäksi kiusaajalle harvoin mahtaa mitään, sen vanhemmat on todnennäköisesti luonnevikaisia ja se on luonnevikainen. Eihän semmoiset nää mitään vikaa itsessään. Joten on hyvä yrittää puhua, sanoa kovaa, selvittää. Olisi hyvä että näitä kus*päitä laitettaisiin oikeasti keskenään vaikka sisäoppilaitokseen: en tosin tiedä ketään joka haluaisi opettaa siellä, mutta siellä he voisivat sitten katsoa keskenään miten kivaa on kun koko talo on täynnä kiusaajia ja pois ei pääse.

        Mutta... Tosiasia on se, että se joka jää yksin ja kiusattavaksi tarvitsee:
        - Kannustusta ja rohkaisua vanhemmiltaan, kyllä, mutta...
        - Oman ikäisiä kavereita ja harrastuksen koulun ulkopuolelta
        - Pärjäämisen ja osaamisen sekä osallistumisen tunnetta itselleen!
        - Päästä myös pois kotoa eikä vaan nyhjätä koulun/kodin välillä, koska ketään 13-vuotiasta ei auta pelkästään se että "kyllä äiti sua rakastaa" kun kahden vuoden päästä viimeistään haaveillaan jo poikaystävästä.
        - Keikka on yksi vaihtoehto, mutta ei pitkän ajan kaveripiiri, minkä voi saada myös, mutta harrastuksesta. On siis ihan hyvä tavallaan lahjoa ja lohduttaa jäätelöllä tai viedä poniratsastukseen että on kivaakin elämässä: extraa ja muuta,
        mutta se ei korvaa todellisia ystävyyssuhteita.

        Joten niiden hetkellisten lahjusten sijaan, itse yrittäisin kannustaa lastani pitkäaikaiseen harrastukseen, missä on muitakin.
        Hyväksyviä piirejä usein on: urheiluseurat, missä on joukkue. Siellä on kaikkien pakko tottua ja jos valmentajalla nyt on vähääkään aivoja niin tähän "fair play" meininkiin on kaikki lähtemässä. Ei millään huipputasolla, missä heikot potkitaan kyllä pois, mutta sieltä ei voi aloittaakaan. Ja jos tästä lapsesta tuleekin huippu, hän voi jatkaa minne saakka vaan.
        Toinen suvaitsevaikseksi kokemani: musiikki. Muusikot ja orkesteri. Se on kehittävä harrastus, missä ollaan totuttu pienestä saakka työskentelemään kaikkien ja kaikenikäisten kanssa, se on vaativaa ja haastavaa, mutta orkesteriin päästessä saa yhteishenkeä jne.

        Ja todella! Kyllä, vaikka niiden hemmetin kouluarvosanojen kustannuksella. Ne on ihan shaibaa, en ole tarvinnut niitä IKINÄ elämässäni. Ne on olleet keskinkertaisia ja vain muutama kiitettävä, mutta muutama heikkokin, ja suoraan sanottuna paljon enemmän olen tarvinnut näitä oikeita taitoja, ystäviä ja elämää.


      • YH-äiti kirjoitti:

        No ei siihen mitään poniratsastuksia tai Cheekin keikkoja tarvita! Ihan tavalliset arkiset jutut, joihin on varaakin.

        En minäkään halua ratsastaa ponilla enkä mennä Cheekin keikalle. Omasta puolestani. Käytinkin näitä ääriesimerkkejä havainnollistaakseni sitä, että kannattaa tehdä jotain uutta - jotakin, missä saa uusia vaikutteita ja tapaa uusia ihmisiä.

        Uudet, korjaavat ihmisskontaktit syntyvät sosiaalisessa elämässä. Vanhempi voi auttaa olemalla itse sosiaalinen ja avoin muita ihmisiä kohtaan.

        Ystävällinen suhtautuminen kanssaihmisiin ja heidän ajatuksiinsa on paras esimerkki, jonka aikuinen voi tarjota lapselleen. On tilanteita, jolloin oikeuksiaan saa suojella napakastikin, mutta turha suunsoitto ja negatiivisuus on sellainen syöveri, että sinne menee nopeasti lapsikin mukaan.


      • Pelotteluavaan
        YH-äiti kirjoitti:

        No ei siihen mitään poniratsastuksia tai Cheekin keikkoja tarvita! Ihan tavalliset arkiset jutut, joihin on varaakin.

        Siitähän ne kiusaajat verensä juuri ottavat: kateudesta. Uhkaus ja äly... siinä oiva ase.


    • Näin

      Itteekin on kiusattu pari vuotta . Sitten een enää kestäny ja tämä kiusaaja sai lähdon koulusta poliisille ja mustan nenän… mut siihen kohti se ei kannata mennä

      • äiti toimii

        Olin itse koulukiusattu nuorena, jäi elämänikuinen arpi sieluun. Omaa nuorempaa tytärtäni kiusattiin koulussa, puutuin heti asiaan, kun kuulin siitä. Lapset eivät aina halua kertoa olevansa hyljeksittyjä ja syrjittyjä, en minäkään aikoinani.

        Heti yhteys luokanvalvojaan, rehtoriin, kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin tai mitä teidän koulusta löytyykään!!!
        Pyydät järjestämään vanhempainillan, missä asiasta keskustellaan (vaikka epäilen, että kiusaajien vanhemmat eivät osallistu).
        Ehdota kouluun teemaviikkoa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista?


      • Talvisodan hengessä
        äiti toimii kirjoitti:

        Olin itse koulukiusattu nuorena, jäi elämänikuinen arpi sieluun. Omaa nuorempaa tytärtäni kiusattiin koulussa, puutuin heti asiaan, kun kuulin siitä. Lapset eivät aina halua kertoa olevansa hyljeksittyjä ja syrjittyjä, en minäkään aikoinani.

        Heti yhteys luokanvalvojaan, rehtoriin, kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin tai mitä teidän koulusta löytyykään!!!
        Pyydät järjestämään vanhempainillan, missä asiasta keskustellaan (vaikka epäilen, että kiusaajien vanhemmat eivät osallistu).
        Ehdota kouluun teemaviikkoa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista?

        Kannattaa kokeilla "oman talon" tyttöjä ketkä samassa koulussa että jeesaisivat kaveria.Tuntuu väärältä mutta tavallaan lahjoisi saman talon tytöt kaveriksi koulun välitunneille jne.Ei siihen tarvitse kuin hauska yhteinen hetki hampurilaisbaarissa tms. Se kaveruustunne tulee ihan itsestään..


      • kokemus = tietoa
        äiti toimii kirjoitti:

        Olin itse koulukiusattu nuorena, jäi elämänikuinen arpi sieluun. Omaa nuorempaa tytärtäni kiusattiin koulussa, puutuin heti asiaan, kun kuulin siitä. Lapset eivät aina halua kertoa olevansa hyljeksittyjä ja syrjittyjä, en minäkään aikoinani.

        Heti yhteys luokanvalvojaan, rehtoriin, kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin tai mitä teidän koulusta löytyykään!!!
        Pyydät järjestämään vanhempainillan, missä asiasta keskustellaan (vaikka epäilen, että kiusaajien vanhemmat eivät osallistu).
        Ehdota kouluun teemaviikkoa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista?

        Täällä myös koko ala- ja yläasteen ajan kiusattu.
        Heti alkuun pakko sanoa, että nämä vanhempien ja opettajien ehdottamat "älä kiusaa - tapahtumat" ovat pelkkää roskaa.
        Kuvitelkaa itsenne 10-vuotiaaksi pojaksi, joka provosoituu _aivan kaikesta_, mikä on vähänkin hänestä itsestään poikkeavaa.
        Tällaiset aikuisten ehdottamat tapahtumat vain pahentaisivat asiaa.
        Helposti provosoituvat lapset suorastaan yllytettäisiin kiusaamaan lisää.

        Ja jos oikeasti minä nyt esimerkiksi paljastaisin kaikki kiusaajieni nimet, niin niistä saisi selville kuka olen ja missä asun. JA se myös lisäisi kiusaamista entisestään.

        Kiusaamisesta esim. opettajille kertominen, on _vasikointia_ kiusaajien mukaan, ja myös tämä vain lisää ja lisää kiusaamista.


        Käytännön esimerkkejä kehiin _päivittäin_!
        Esim: Antakaa lapsille paperi. Käskekää rytätä se ja vaikka pomppia paperin päällä. Sitten käskekää yrittää suoristaa paperi. Käskekää pyytämään siltä anteeksi. Palautuiko paperi ennalleen? Ei. Sanokaa, että tuo paperi kuvastaa nyt sitä, mitä teette toisille ihmisille ollessanne täysiä idiootteja.

        Kun noita käytännön esimerkkejä toistettaisiin päivittäin, jossain vaiheessa lapset toteaisivat, etteivät enää halua rytätä ja talloa paperia.
        Silloin tietää, että viesti on ainakin jossain määrin mennyt perille.

        Kiusaajat eivät silti koskaan tule tajuamaan sitä, että kiusaaminen on väärin ja että se sattuu ja pysyy mukana koko elämän, ennen kuin heitä itseään kohdellaan samalla tavalla.
        En nyt tietenkään kehota ketään alkamaan kiusaamaan kiusaajiaan, mutta se on valitettavasti lähes ainoa keino, millä nuori, tyhmä ihminen sen tajuaa.

        Sitten vasta kun itsestä tuntuu pahalta, niin tajuaa tehneensä muillekin pahaa.


      • Tupuna 2
        äiti toimii kirjoitti:

        Olin itse koulukiusattu nuorena, jäi elämänikuinen arpi sieluun. Omaa nuorempaa tytärtäni kiusattiin koulussa, puutuin heti asiaan, kun kuulin siitä. Lapset eivät aina halua kertoa olevansa hyljeksittyjä ja syrjittyjä, en minäkään aikoinani.

        Heti yhteys luokanvalvojaan, rehtoriin, kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin tai mitä teidän koulusta löytyykään!!!
        Pyydät järjestämään vanhempainillan, missä asiasta keskustellaan (vaikka epäilen, että kiusaajien vanhemmat eivät osallistu).
        Ehdota kouluun teemaviikkoa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista?

        Kiusaajien vanhemmat levittelevät käsiään,"eivät ole nähneet mitään"! Olen sen verran piru, että seurasin kiusaajia harkoissa. Annoin kuulua yleisesti kaikkien kuullen mitä mieltä olen asioista. Tosin välit vanhempien kanssa meni, mutta lasten mielenterveys ei mennyt.


      • SillyNti
        äiti toimii kirjoitti:

        Olin itse koulukiusattu nuorena, jäi elämänikuinen arpi sieluun. Omaa nuorempaa tytärtäni kiusattiin koulussa, puutuin heti asiaan, kun kuulin siitä. Lapset eivät aina halua kertoa olevansa hyljeksittyjä ja syrjittyjä, en minäkään aikoinani.

        Heti yhteys luokanvalvojaan, rehtoriin, kouluterveydenhoitajaan ja kuraattoriin tai mitä teidän koulusta löytyykään!!!
        Pyydät järjestämään vanhempainillan, missä asiasta keskustellaan (vaikka epäilen, että kiusaajien vanhemmat eivät osallistu).
        Ehdota kouluun teemaviikkoa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista?

        Opettajat tietävätAINA ketä luokalla kiusataan ja osallistuvat itse siihen sulkemalla silmänsä, sallimalla esim. karkkitarjoilun kiertää tämän tai nämä onnettomat, ja jopa osallistumalla siihen alentuvin lausein kuten "no, pitihän se tietää, sinäkö no niin tietenkin, ai poissa joko taas" yms.


      • likkasuomesta
        Tupuna 2 kirjoitti:

        Kiusaajien vanhemmat levittelevät käsiään,"eivät ole nähneet mitään"! Olen sen verran piru, että seurasin kiusaajia harkoissa. Annoin kuulua yleisesti kaikkien kuullen mitä mieltä olen asioista. Tosin välit vanhempien kanssa meni, mutta lasten mielenterveys ei mennyt.

        Tupuna2 ,siis kuka haluaa olla sellasten ystavina joitten mukulat kiusaa muita?
        Mina ainakin hapeesin silmat paastani jos minulla olisi ystavia joitten lapset olisivatten piruja -hyi olkoot! En jaksais


    • Salla Karimies

      Voisiko tyttäresi mennä johonkin seurakunnan nuorten toimintaan mukaan? Sieltä voisi vähän erilaisia arvoja löytyä kuin koululuokasta. Jumala auttaa sorrettuja ja maahan painettuja.

      • ......

        Ei pahemmin auttanut...

        mutta ala soittelemaan JOKAISEN kiusaaja penskan vanhemmille sillä se rajoittuisi osalla jotkut ei sitä tahdo uskoa omasta kullannupustaan mutta epäluottamuksen simen on kylvetty ...
        Tee kaikkesi että saisit kiusaamisen loppumaan ja tosiaan jokin harrastusvolisi hyvä vaikka hän voi eristyä sielläkin huonojen kokemuksien ja huonon itsetunnon takia


      • Kovat keinot
        ...... kirjoitti:

        Ei pahemmin auttanut...

        mutta ala soittelemaan JOKAISEN kiusaaja penskan vanhemmille sillä se rajoittuisi osalla jotkut ei sitä tahdo uskoa omasta kullannupustaan mutta epäluottamuksen simen on kylvetty ...
        Tee kaikkesi että saisit kiusaamisen loppumaan ja tosiaan jokin harrastusvolisi hyvä vaikka hän voi eristyä sielläkin huonojen kokemuksien ja huonon itsetunnon takia

        JUURI NÄIN!!! Yhteyttä jokaisen kiusaajan vanhempaan ja EHDOTTOMASTI RIKOSILMOITUS, koska sehän on rikos! Myös opettajiin ja rehtoriin yhteys.


      • Äippä81
        Kovat keinot kirjoitti:

        JUURI NÄIN!!! Yhteyttä jokaisen kiusaajan vanhempaan ja EHDOTTOMASTI RIKOSILMOITUS, koska sehän on rikos! Myös opettajiin ja rehtoriin yhteys.

        Nii, tai sit se pahentaa asiaa kun ottaa kiusaajien vanhempiin yhteyttä..

        Olen ollu melkeimpä koko peruskoulun koulukiusattu. Homma loppu siihen et pienenä likkana vetäsin kiusaaja jannuja nekkuun.
        Omaa poikaa kiusattiin ekalla luokalla. Kiusaaja oli kuudes luokkalainen. Parin turhan viestin jälkeen kun kiusaaminen ei loppunnu ni ilmotin opettajalle että, JOS se perkeleen touhu ei lopu, niin tulen itse paikanpäälle lopettamaan sen. Seuraavana päivänä sain viestin että, pojat on sopineet ja kiusaaminen loppu siihen.

        Tyttäres tarvii nyt jotain mikä jeesaa itsetunnon kohottamiseen. Eilen töissä juttelin vanhemman miehen kanssa joka kerto olleensa kiusattu. Jannu alotti harrastamaan itsepuolustusta ja näin loppu kiusaaminen.

        Koittakaapa saada Duudsonit kertomaan kiusaamisesta koululle. Tai vaikka joku joka tietää asiasta paljon..
        Zemppiä sulle äiti! Tarviit voimia ku lähet tota asiaa ajamaan eteenpäin, ja tyttäresi sua!


      • Taitekohtia

        Tahra on aina tahhra eikä muuksi muutu hyväntahtoisesti ajattelemallakaan.


      • totuustyhmille
        Kovat keinot kirjoitti:

        JUURI NÄIN!!! Yhteyttä jokaisen kiusaajan vanhempaan ja EHDOTTOMASTI RIKOSILMOITUS, koska sehän on rikos! Myös opettajiin ja rehtoriin yhteys.

        nii missä kohti rikoslakia kisuaaminen on rikos?? sinun oma pääsi ei tee mistään laillista tai laitonta, kiusaamista ei ole rikoslaissa ja sinun oma mielikuvituksesi ei sitä muuta, kukkahattutäti taitaa tarvita väljemmän hatun


      • KYLLÄ !
        Äippä81 kirjoitti:

        Nii, tai sit se pahentaa asiaa kun ottaa kiusaajien vanhempiin yhteyttä..

        Olen ollu melkeimpä koko peruskoulun koulukiusattu. Homma loppu siihen et pienenä likkana vetäsin kiusaaja jannuja nekkuun.
        Omaa poikaa kiusattiin ekalla luokalla. Kiusaaja oli kuudes luokkalainen. Parin turhan viestin jälkeen kun kiusaaminen ei loppunnu ni ilmotin opettajalle että, JOS se perkeleen touhu ei lopu, niin tulen itse paikanpäälle lopettamaan sen. Seuraavana päivänä sain viestin että, pojat on sopineet ja kiusaaminen loppu siihen.

        Tyttäres tarvii nyt jotain mikä jeesaa itsetunnon kohottamiseen. Eilen töissä juttelin vanhemman miehen kanssa joka kerto olleensa kiusattu. Jannu alotti harrastamaan itsepuolustusta ja näin loppu kiusaaminen.

        Koittakaapa saada Duudsonit kertomaan kiusaamisesta koululle. Tai vaikka joku joka tietää asiasta paljon..
        Zemppiä sulle äiti! Tarviit voimia ku lähet tota asiaa ajamaan eteenpäin, ja tyttäresi sua!

        Siis KYLLÄ!
        Juuri näin kuuluu toimia!!
        Nyt KAIKKI ottakaa tästä tosissaan opiksenne!

        Joo, kiusaamisesta voi ehkä ensin ilmoittaa opettajalle, että tämä tietää asiasta.
        MUTTA, jos heti SEURAAVANA PÄIVÄNÄ asialle EI OLE TEHTY MITÄÄN, soittakaa opettajalle ja sanokaa juuri noin: "Jos kiusaaminen ei lopu, niin minä tulen sen itse lopettamaan" !!!

        JES !
        Voitte olla 100% varmoja, että tulen tekemään noin tulevaisuudessa omien lasteni kohdalla!


      • Kiusaamisesta
        Äippä81 kirjoitti:

        Nii, tai sit se pahentaa asiaa kun ottaa kiusaajien vanhempiin yhteyttä..

        Olen ollu melkeimpä koko peruskoulun koulukiusattu. Homma loppu siihen et pienenä likkana vetäsin kiusaaja jannuja nekkuun.
        Omaa poikaa kiusattiin ekalla luokalla. Kiusaaja oli kuudes luokkalainen. Parin turhan viestin jälkeen kun kiusaaminen ei loppunnu ni ilmotin opettajalle että, JOS se perkeleen touhu ei lopu, niin tulen itse paikanpäälle lopettamaan sen. Seuraavana päivänä sain viestin että, pojat on sopineet ja kiusaaminen loppu siihen.

        Tyttäres tarvii nyt jotain mikä jeesaa itsetunnon kohottamiseen. Eilen töissä juttelin vanhemman miehen kanssa joka kerto olleensa kiusattu. Jannu alotti harrastamaan itsepuolustusta ja näin loppu kiusaaminen.

        Koittakaapa saada Duudsonit kertomaan kiusaamisesta koululle. Tai vaikka joku joka tietää asiasta paljon..
        Zemppiä sulle äiti! Tarviit voimia ku lähet tota asiaa ajamaan eteenpäin, ja tyttäresi sua!

        Töniminen, toisen päälle sylkeminen ja nimittely muilla nimillä kuin henkilön omalla.
        Entäpä jos Taijaa olisi huoriteltu koko ikä?
        Matkitaan toisen kävelytyyliä jos toisella on lyhyempi jalka, se on apinointia ja kun yllyttäjä yllyttää muutkin apinoimaan että tuossa ihmisessä on jokin virhe kun se ontuu tms.
        Myös hipaisu on rikos koska jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, tahallisesti lätkitään laukulla tai hatulla ja lapasella. Se on kaikki kiusaamista ja toisen alistamista.


      • Tupuna 2
        Kovat keinot kirjoitti:

        JUURI NÄIN!!! Yhteyttä jokaisen kiusaajan vanhempaan ja EHDOTTOMASTI RIKOSILMOITUS, koska sehän on rikos! Myös opettajiin ja rehtoriin yhteys.

        Juu, toi on hyvä. Kiusaajien vanhemmat kyllästyvät soitteluun ja pistävät lopulta penskat kuriin!


      • rakkaudella

        Valitettavasti jumalatkaan eivät auta kiusattuja ja sorrettuja, seuraa vaikka uutisia raamatun lukemisen ohella.

        Ihmisen täytyy itse löytää se oma vahvuus, itseluottamus omasta itsestään.
        Kiusattujen pitäisi keksiä jotain omia "voimalauseita", joita ajatella/ hokea päässä monta kertaa päivässä. (esim: minä olen hyvännäköinen,älykäs, reipas ja rohkea, pärjään missä vaan).


      • On kipeitä

        Saila Karimies ja muille;

        Tulee muistaa, että myös uskovaisissa on paljon pahaa, pedofiliaa.

        Erilaiset lahkot sairaita, itse harjoittavat pedofiliaa ja lapsiin sekaantumista, mutta esim. omat lapset voidaan hylätä jos kuuluu vähemmistöön.

        Tämä se vasta sairasta kiusaamista ja eristämistä on.

        Myös Kirkkojen sisällä paljon haureutta, sairaita työyheisöjä, eristämistä, sortamista.

        Tuntuukin, että uskovaiset ovatkin om asairas lahkonsa.


      • totuus idiootille
        totuustyhmille kirjoitti:

        nii missä kohti rikoslakia kisuaaminen on rikos?? sinun oma pääsi ei tee mistään laillista tai laitonta, kiusaamista ei ole rikoslaissa ja sinun oma mielikuvituksesi ei sitä muuta, kukkahattutäti taitaa tarvita väljemmän hatun

        Kiusaaminen = kunnianloukkausta, toisen omaisuuden vahingoittamista / rikkomista / varastamista, pahoinpitelyä...

        Kunnianloukkaus = rikos (vaikka tekijä olisi lapsi)

        Toisen omaisuuden vahingoittinen / rikkominen / varastaminen = rikos (vaikka tekijä olisi lapsi)

        Pahoinpitely = rikos (vaikka tekijä olisi lapsi)

        Muitakin tekoja löytyy ja ne voi myös harkitsematta luokitella rikoksiksi.

        Sinun omassa päässäsi kiusaaminen saattaa tuntua pieneltä (koska olet todennäköisesti myös itse kiusaaja), mutta laissa se on rikos!


      • ....................
        KYLLÄ ! kirjoitti:

        Siis KYLLÄ!
        Juuri näin kuuluu toimia!!
        Nyt KAIKKI ottakaa tästä tosissaan opiksenne!

        Joo, kiusaamisesta voi ehkä ensin ilmoittaa opettajalle, että tämä tietää asiasta.
        MUTTA, jos heti SEURAAVANA PÄIVÄNÄ asialle EI OLE TEHTY MITÄÄN, soittakaa opettajalle ja sanokaa juuri noin: "Jos kiusaaminen ei lopu, niin minä tulen sen itse lopettamaan" !!!

        JES !
        Voitte olla 100% varmoja, että tulen tekemään noin tulevaisuudessa omien lasteni kohdalla!

        Kyllä juuri noin olen aikeissa minäkin toimia, jos lastani sorretaan:
        Vastaavat sitten minulle siitä. Kiusaat lastani = kiusaat minua.


    • Entinen kiusattu

      Hei!

      En tiedä vieläkö luet vastauksia, mutta kirjoitan tämän nyt kuitenkin. Minua alettiin kiusata koulussa 3lk, syytä en tiedä vieläkään mistä kaikki alkoi ja miten "silmätikuksi" jouduin. Välillä kiusattiin vaatteista, nimiteltiin, käytiin käsiksi jne..
      Olin hirveän yksinäinen silloin, vihasin itseäni. Kaikista pahinta oli etten saanut apua mistään, jokainen oppilas ja opettaja tiesi kiusaamisestani, mutta kukaan ei tehnyt asialle mitään. Valitettavasti ei vanhempanikaan.
      Siksi on hienoa että välität, kiusatulle on tärkeää tietää että joku välittää hänestäkin, ettei hän ole pelkkä roska. Keskustele, kuuntele mitä tyttösi haluaa tehdä. Älä missään nimessä pakota mihinkään tai toimi selän takana.
      Vaikka nyt tuntuu kuinka raskaalta niin usko pois kiusaamisesta voi selvitä, mutta se ahdistus ei koskaan unohdu.

      • pepsi max

        Mä oon nelosella ja kaks tyttöö mun luokal kiusaa ja ei oo yhtään kaverii luokalla mun paras kaveri joutui toiselle luokalle välkällä oon mun parhaan kaverin kaa ja liikkatunneilla olen kokenut niiltä kahdelta tytöltä lyömistä kuristamista tönimistä ollaa laitettu viesti ei tehty mitään ja jatkuu viel kiusaaminen ja ei voi vaihtaa kouluu eikä luokkaa ennen oltii niitten kaa kavereit mut en enää oo lapsuudenkin tietää mun koko luokka melkein ei mun luokka ees oo luotettava


    • kiu sattuu

      Kiusaamista on aina ollut ja tulee olemaan, minua on kiusattu koulussa ja siihen ei opettajat vaan pystynyt puuttumaan ja nykyään eivät edelleen pysty vaikka on kuinka "ei kiusata koulu" kyseessä. Sanoisinkin kaikille kiusatuille että jos on jotain vanhempia sisaruksia tai niiden kavereita tai muita vähän vanhempia kavereita niin menkää ja laittakaa ne kiusaajat kerralla ojennukseen kunnon selkäsaunan muodossa, muu ei kyllä auta sanon minä.

      • 9+12

        Valitettavasti olet oikeassa,
        ehkä paras, tehokkain keino kiusaamisen lopettamiseen aikuisiälläkin on:

        Tarpeeksi isoja kavereita "keskustelemaan" kiusaajien kanssa.
        Usein lyhyt henk.koht. keskustelu hoitaa ongelman pois päiväjärjestyksestä.


    • sormisuuhunjanettiin

      Et kyllä mitenkään notkumalla täällä
      Netti palstoilla.

    • tsemppia

      vaihda paikkakuntaa ennen kun on liian myohaista.

      juttele tyttaresi kanssa ja kysy minne haluisi menna ja keskustele mika koulu myos olisi sopiva.

      suomi on joskus vaikea ja kova maa. itsella myos vahan kavereita, mutta ulkomailla on tosi paljon kavereita ja muutenkin viihtynyt paremmin ulkomailla.

      • ryshfd

        jaa että paikkakuntaa pitäisi vaihtaa..mitä pahaa kiusattu on tehnyt? kiusaajille pitäisi lakiin määrätä pykälä että paikkakunnan vaihto jos kiusaaminen ei lopu


      • Kiusatun kummitäti

        Ei kiusatun tarvitse muuttaa vaan kiusaajan! Tiedän tapauksen, jossa kiusaaja(t) joutunut vaihtamaan koulua kun uhattiin tehdä rikosilmoitus. Reksi tarkka koulun maineesta ja kiusaaja pois! Tästä säikähtäneenä kukaan muukaan ei enää kiusannut vaan pyysi anteeksi ja on nyt kavereita. Eivät olleet uskaltaneet uhmata "pääkiusaajaa", etteivät olisi itse joutunut kiusatuksi. Kauan meni, että poika sai itsetuntonsa ja -luottamuksensa takaisin, mutta sai kuitenkin. Nyt kaikki hyvin neljän vuoden kiusaamishelvetin jälkeen.


      • VJohanna
        Kiusatun kummitäti kirjoitti:

        Ei kiusatun tarvitse muuttaa vaan kiusaajan! Tiedän tapauksen, jossa kiusaaja(t) joutunut vaihtamaan koulua kun uhattiin tehdä rikosilmoitus. Reksi tarkka koulun maineesta ja kiusaaja pois! Tästä säikähtäneenä kukaan muukaan ei enää kiusannut vaan pyysi anteeksi ja on nyt kavereita. Eivät olleet uskaltaneet uhmata "pääkiusaajaa", etteivät olisi itse joutunut kiusatuksi. Kauan meni, että poika sai itsetuntonsa ja -luottamuksensa takaisin, mutta sai kuitenkin. Nyt kaikki hyvin neljän vuoden kiusaamishelvetin jälkeen.

        Täällä tyttönen, syntynyt vuonna 1981. Myös minua kiusattiin ekaluokasta asti koko kouluiän. Haukkumalla, huutelemalla, syrjimällä ja ylä-asteella jopa käsiksi käymällä. Järkevää syytä ei koskaan ollut, pituus, ulkonäkö, vanhempien "huonot" ammatit olivat hyvä syy kiusaajille saada pönkitystä omaan surkeaan itsetuntoonsa. Ok, hyväksynyt olen että ikuiset arvet sain. Mutta kaiken sen jälkeen hienoa huomata että olen paljon, paljon vahvempi ja pärjännyt aikuisena elämässä paremmin kuin kiusaajani jotka loppuen lopuksi olivatkin niitä heikompia. Kaikki kärsimys, paha olo ja suru kääntyikin voitoksi itselleni ja tänä päivänä moni kiusaajani "rämpii suossa". Kaikki se kasvatti itseäni vaikka sen vasta yli kolmekymppisenä tajusin. Nyt yksityisyrittäjänä ollut 9 vuotta, viimeiset vuodet saanut elämässä niittää hyvää satoa:) Vaikeudet vahvistaa, näin totesi myös sydänystäväni johon tutustuin aikuisiällä ja hän myös käynyt läpi samat koettelemukset kuin minä. Mitä itse kylvää, sitä myös niittää, ennemmin tai myöhemmin, näin se vaan menee:)


      • totuustyhmille
        Kiusatun kummitäti kirjoitti:

        Ei kiusatun tarvitse muuttaa vaan kiusaajan! Tiedän tapauksen, jossa kiusaaja(t) joutunut vaihtamaan koulua kun uhattiin tehdä rikosilmoitus. Reksi tarkka koulun maineesta ja kiusaaja pois! Tästä säikähtäneenä kukaan muukaan ei enää kiusannut vaan pyysi anteeksi ja on nyt kavereita. Eivät olleet uskaltaneet uhmata "pääkiusaajaa", etteivät olisi itse joutunut kiusatuksi. Kauan meni, että poika sai itsetuntonsa ja -luottamuksensa takaisin, mutta sai kuitenkin. Nyt kaikki hyvin neljän vuoden kiusaamishelvetin jälkeen.

        kiusaaminen ei ole rikos, sitä ei ole rikoslaissa, jotn turha valittaa ja huudella asioista joista ei tiedä mitään


      • Lestin malli
        ryshfd kirjoitti:

        jaa että paikkakuntaa pitäisi vaihtaa..mitä pahaa kiusattu on tehnyt? kiusaajille pitäisi lakiin määrätä pykälä että paikkakunnan vaihto jos kiusaaminen ei lopu

        Jalka on aina jalka oli jalassa sitten kumi- taikka naudanpuolikkaat.


      • ryshfedrysh
        ryshfd kirjoitti:

        jaa että paikkakuntaa pitäisi vaihtaa..mitä pahaa kiusattu on tehnyt? kiusaajille pitäisi lakiin määrätä pykälä että paikkakunnan vaihto jos kiusaaminen ei lopu

        ei kiusattu olekaan mitaan pahaa tehnyt. mutta miksi olla koulussa jossa kiusataan?
        joidenkin lasten kohdalla asiat paatyy joskus itsemurhaan. tai muuten jaa ikuiset arvet. eli parempi vaihtaa paikkaa, kun jaada ikuiseen kierteeseen.

        muuten usein kiusaajien vanhemmilla ei ole aikaa lapsiin ja jos joku sanoo jotain. ei asiat siita muutu.


      • uitrrrwsyujk
        ryshfedrysh kirjoitti:

        ei kiusattu olekaan mitaan pahaa tehnyt. mutta miksi olla koulussa jossa kiusataan?
        joidenkin lasten kohdalla asiat paatyy joskus itsemurhaan. tai muuten jaa ikuiset arvet. eli parempi vaihtaa paikkaa, kun jaada ikuiseen kierteeseen.

        muuten usein kiusaajien vanhemmilla ei ole aikaa lapsiin ja jos joku sanoo jotain. ei asiat siita muutu.

        Hevetinenkelit auttaa mielellään ja pieksää kunnolla kiusaajasi.


      • kummitadille
        Kiusatun kummitäti kirjoitti:

        Ei kiusatun tarvitse muuttaa vaan kiusaajan! Tiedän tapauksen, jossa kiusaaja(t) joutunut vaihtamaan koulua kun uhattiin tehdä rikosilmoitus. Reksi tarkka koulun maineesta ja kiusaaja pois! Tästä säikähtäneenä kukaan muukaan ei enää kiusannut vaan pyysi anteeksi ja on nyt kavereita. Eivät olleet uskaltaneet uhmata "pääkiusaajaa", etteivät olisi itse joutunut kiusatuksi. Kauan meni, että poika sai itsetuntonsa ja -luottamuksensa takaisin, mutta sai kuitenkin. Nyt kaikki hyvin neljän vuoden kiusaamishelvetin jälkeen.

        esim Joensuussa skinit oli poliisien lapsia. porukalla on voimaa ja yksin on aika voimaton.


      • ...
        totuustyhmille kirjoitti:

        kiusaaminen ei ole rikos, sitä ei ole rikoslaissa, jotn turha valittaa ja huudella asioista joista ei tiedä mitään

        Mm. kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, pahoinpitely (lieväkin eli vaikkapa pelkkä tönäisy), vapaudenriisto (kuten vaikkapa paikalta poistumisen estäminen), ilkivalta, sukupuolinen häirintä ja tätä nykyä myös vainoaminen ovat rikoksia. Rikoslaista ei löydy rikosta nimeltä "kiusaaminen", mutta se mitä kiusatessa tehdään täyttää hyvin usein jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Jos kiusaaja saa rikossyytteitä niskoilleen, niin siinä ei auta vinkuminen, että "kiusaaminen ei ole rikos, sitä ei ole rikoslaissa".

        Alaikäisten sopii myös miettiä sitä, että jos he käyttäytyvät miten sattuu, niin heidän käytöksensä voi johtaa huostaanottoon ja sijoittamiseen johonkin inhottavaan laitokseen ja siihen, että koulunkäyntikin alkaa tapahtua siellä normaalin koulun sijaan. Tämä ei edellytä mihinkään rikokseen syyllistymistä vaan se riittää, että ottaa tavaksi sopimattoman, muita häiritsevän käytöksen, tieto siitä kantautuu sosiaalityöntekijöiden korviin ja he toteavat, etteivät vanhemmat saa kuritonta kakaraansa kuriin ja tämä tarvitsee sijaishuoltoa.


      • kummitadille
        kummitadille kirjoitti:

        esim Joensuussa skinit oli poliisien lapsia. porukalla on voimaa ja yksin on aika voimaton.

        muuten kiusaahan poliisitkin ihmisia. esim siviilipoliisit kiusaa autoilijoita joskus. lahtevat kisomaan ja antavat sitten sakot, kun toinen ajaa ylinopeutta.


      • kshdufrhgtgtghthghtt
        ... kirjoitti:

        Mm. kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, pahoinpitely (lieväkin eli vaikkapa pelkkä tönäisy), vapaudenriisto (kuten vaikkapa paikalta poistumisen estäminen), ilkivalta, sukupuolinen häirintä ja tätä nykyä myös vainoaminen ovat rikoksia. Rikoslaista ei löydy rikosta nimeltä "kiusaaminen", mutta se mitä kiusatessa tehdään täyttää hyvin usein jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Jos kiusaaja saa rikossyytteitä niskoilleen, niin siinä ei auta vinkuminen, että "kiusaaminen ei ole rikos, sitä ei ole rikoslaissa".

        Alaikäisten sopii myös miettiä sitä, että jos he käyttäytyvät miten sattuu, niin heidän käytöksensä voi johtaa huostaanottoon ja sijoittamiseen johonkin inhottavaan laitokseen ja siihen, että koulunkäyntikin alkaa tapahtua siellä normaalin koulun sijaan. Tämä ei edellytä mihinkään rikokseen syyllistymistä vaan se riittää, että ottaa tavaksi sopimattoman, muita häiritsevän käytöksen, tieto siitä kantautuu sosiaalityöntekijöiden korviin ja he toteavat, etteivät vanhemmat saa kuritonta kakaraansa kuriin ja tämä tarvitsee sijaishuoltoa.

        Tuo vaikuttaa yhdeltä ainoista järkevistä viesteistä, mitä tässä keskusteluketjussa on, jossa korostetaan, että kiusaaminen on rikos. Itseäni on vainottu siksi, että kirjoitan tänne Suomi24-keskustelupalstoille: en tiedä keitä vainoajat ovat, koska nimetön foorumi, mutta vainoaminen on ollut mm. sitä, että minua on erinäisissä keskustelupalstakeskusteluissa täällä pelotetu, että joku "näkee" minut esimerkiksi tietokoneeni webbikamerasta - en harjoita itseni esittelyä internetissä missään, eikä minulla ole esimerkiksi henkilökohtaista youtube-kanavaa, enkä aio laittaa teippiä webbikamerani eteen, koska en webbikameraani koskaan käytä ja oletan, että kun maksan virustorjuntaohjelmasta, että se virustorjuntaohjelma myös toimii. Taitaa kuitenkin minua vainonnutta ja/tai vainonneitakin vähän pelottaa kuitenkin, koska jokukin vainoaja intti minulle eräässä toisessa palstakeskustelussa täällä Suomi24:ssa, että jos menisin esimerkiksi "tk- lääkärille" valittamaan, että olen kiusattu Suomi24- keskustelupalstakeskusteluissa ja että Suomi24- ylläpito muokkailee viestintääni täällä ilman lupaani, että minut muka laitettaisiin samantien pöpilään, sellaisia vihjaili vainoaja ja minua Suomi24:ssa ahdistellut nettihäirikkö.


        Pitää myös muistaa, että aika usein juuri rikolliset haluavatkin nettivastakkainasetteluja ja muka "riitoja" luoda, syynä tietysti jonkun sortin taloudellisen hyötymisen intressi useilla sellaisilla, jotka keksivät päästään nettikiusaajiksi hyvämaineisia ihmisiä. Erittäin vakava rikos on myös se, että jos netissä levitetään yksityiselämää loukkaavia tietoja. Siten kaikkien niiden, jotka ovat joissakin Facebookien tyyppisten palveluiden jäseninä, kannattaa erittäin tarkasti miettiä, että kannattaako edes lähteä keskustelemaan aiheista, jotka voisivat olla jonkun maineen kannalta loukkaavia.


        Minuun nettivainoamista harjoittaneet tästä Suomi24:sta ovat sellaisia, että he härskisti käyttävät hyväkseen nimetöntä kirjoitteluani tässä tuntemattomille. Motiiveistansa en tiedä, mutta tuskin ne kovin kauniita motiiveja ovat, koska olen sairastunut masennukseen Suomi24-palstoilla kokemani kiusaamisen ja pelottelun ja irvailun vuoksi, se kun on ollut tauotonta, vaikka olen tässä keskustellut tuntemattomien kanssa.


        Tosi iso rikos on se, että jos sitäkin tapahtuu, että toisten nimissä rikolliset menee nettiin. Itse en tiedä mitä Facebookeissa tapahtuu, kun en ole ko. palvelun käyttäjä, mutta jotkut ystävät ovat joskus kyllä näyttäneet mulle sieltäkin, kuinka täysääliöt siellä laativat esimerkiksi poliittisesti kanssaan erimielisistä herjalistoja ihan tunnistettavasti - jotkut internettoimijat käyttävät Facebookia siis sen sortin "harrastuksiin".


        Vainottuna julkisesti internetissä oleminen pelkän nimettömän Suomi24- keskustelupalstalle kirjoittamisen vuoksi on kieltämättä tuntunut inhottavalta. En voi tajuta, että millaisten ihmisten moiivina on lähteä herjaamaan minua, kun kirjoitan nimettömällä Suomi24-palstalla.


        Etusivulta lähtien pelkkiä tekaistuja huijausaloituksia, tai jotakin sairasta kiusaamista. Sitä tää Suomi24-foorumi on. Ja terveitä eivät ole mulle Suomi24- näillä palstoilla viha-, herja-, pilkka- ja uhkailukirjoituksia kirjoitelleet. Toki joku voi olla niinkin yksinkertainen, ettei tajua etten kirjoita mitenkään muuten, kuin nimettömästi Suomi24-keskustelupalstoilla, mutta ne jotka minua ovat vainonneet, kyllä sen tietävät, etten tiedä keiden kanssa olen keskustellut, kun olen keskustellut näillä Suomi24-palstoilla.


        Ja jos lapset ja nuoretkin kerran kirjoittavat internetissä, niin varmaan olisi paras, etteivät kirjoittaisi, ennen kuin osaavat muutenkin paitsi teknisesti käyttää internetiä. Esimerkiksi tänne Suomi24-foorumille eivät lapset ja nuoret kuulu kirjoittamaan, minä ainakaan, jos mulla olisi lapsia, en ikinä päästäisi lapsia tai nuoria tänne edes selaamaan näitä sekopäisiä palstoja. Jos aikuinenkin voi huonosti tällaisten palstojen sisällöstä ja herjasta, niin miten sitten lapset ja nuoret...


      • ....................
        ryshfd kirjoitti:

        jaa että paikkakuntaa pitäisi vaihtaa..mitä pahaa kiusattu on tehnyt? kiusaajille pitäisi lakiin määrätä pykälä että paikkakunnan vaihto jos kiusaaminen ei lopu

        Ei tietenkään mitään ole tehnyt, mutta se on myös vanhemmalta väärin pitää lasta koulussa jossa kiusataan. On muitakin kouluja!


      • 15v jannu
        VJohanna kirjoitti:

        Täällä tyttönen, syntynyt vuonna 1981. Myös minua kiusattiin ekaluokasta asti koko kouluiän. Haukkumalla, huutelemalla, syrjimällä ja ylä-asteella jopa käsiksi käymällä. Järkevää syytä ei koskaan ollut, pituus, ulkonäkö, vanhempien "huonot" ammatit olivat hyvä syy kiusaajille saada pönkitystä omaan surkeaan itsetuntoonsa. Ok, hyväksynyt olen että ikuiset arvet sain. Mutta kaiken sen jälkeen hienoa huomata että olen paljon, paljon vahvempi ja pärjännyt aikuisena elämässä paremmin kuin kiusaajani jotka loppuen lopuksi olivatkin niitä heikompia. Kaikki kärsimys, paha olo ja suru kääntyikin voitoksi itselleni ja tänä päivänä moni kiusaajani "rämpii suossa". Kaikki se kasvatti itseäni vaikka sen vasta yli kolmekymppisenä tajusin. Nyt yksityisyrittäjänä ollut 9 vuotta, viimeiset vuodet saanut elämässä niittää hyvää satoa:) Vaikeudet vahvistaa, näin totesi myös sydänystäväni johon tutustuin aikuisiällä ja hän myös käynyt läpi samat koettelemukset kuin minä. Mitä itse kylvää, sitä myös niittää, ennemmin tai myöhemmin, näin se vaan menee:)

        Olen nyt 15 vuotias ja minua kiusattiin ala-asteella eskarista 5 luokalle.kiusaaminen oli yleensä fyysistä ja veri tuli yleensä nenästä.kyllästyin kiusaamiseen viidennellä luokalla kun minut hakattiin sairaala kuntoon.sen jälkeen aloitin jääkiekon ja aloin kehittämään lihaksiani 6 luokan alussa annoin turpaan pääkiusaajalle ja muille jotka puplusti häntä.tämän jälkeen minua ei ole kiusattu.


    • Kiusatun äiti 2

      Ensimmäiseksi hankkisin tytölle terapia-apua. Itsetunnon luomisessa osaavat ammattilaiset sysätä alkuun parhaiten. Terveydenhoitajan työtä on auttaa teidät oikeaan paikkaan.

      Sitten jos voit, niin mene harrastamaan hänen kanssaan jotain, ellei hän yksin suostu aloittamaan harrastusta. Kun löytää ihmisiä, joilla on samankaltaiset mielenkiinnon kohteet, saattaa kavereitakin löytyä. Omalla lapsellani se oikea ystävä asuu tosi kaukana, mutta netin ja whatsappin kautta yhteyttä voi pitää.

      Kun kerran koiraa olisitte halunneet, niin olisiko tuttavapiirissä yhtään koiraa, jota hän voisi käydä ulkoiluttamassa? Koirapuistossa on helppo alkaa tuntemattomien kanssa juttusille.

      Tarkasta silloin tällöin, mitä netissä (ja whatsappissa) puhutaan. Jos siellä tulee vastaan herjaavaa kielenkäyttöä, niin sehän on sitten helppo todistaa poliisille.

      • Tupuna 2

        Älä ihmeessä psykiatrille ainakaan pukkaa. Lykkäävät sellaiset mömmöt että tyttösi on entinen sen jälkeen. Kouluterveydenhuoltokin on nykyään sitä luokkaa ettei sieltä apua saa.

        Harrastuksia kehiin!


    • stopbullies

      Toivon ja rukoilen, että sinun ja tyttäresi elämä muuttuu paremmaksi. Toivon, että löytäisitte ihmisiä elämäänne, joiden kanssa voitte jakaa sekä ilot että surut.

    • kannustakaa

      Uusi harrastus, joissa tapaa samanhenkisiä kavereita esim. Partio, urheiluharrastus. Itsellä on kokemusta vain työelämän kovuudesta, kouluaikoina ei kiusattu. Se jättää jäljen, josta kaikki ei selviä.

    • Mene ihan vaan sanomaan kiusaajalle ja vaadi isät paikalle.

      Ihan vaan tolkkua, ja maalaisjärkeä. ja aina aikuinen voi, puuttua, kysymys on ihan välittämisestä, vähän vaan normaalia touhua.

    • vanharouvanen

      Minä kävin itse henk.koht. koulukiusaajien luona ja sanoin että revin päät irti jos vielä kuulen koulukiusaamisen jatkuvan. Siihenpä loppui..

    • eeadofjoiafjs
    • sfjfjiorgjreio

      Ilmeisesti tuossa iässä joistakin tulee hirviöitä jotka kiusaavat muita, lisäksi monista tulee niiden hännystelijöitä eikä kukaan uskalla olla kiusatun puolella kun ei ole kanttia erottua joukosta. Tuossa iässä voi sanoa että porukassa tyhmyys tiivistyy.
      Minua kiusattiin yläasteella aikoinaan niin että se oli suorastaan tyrmistyttävää, en olisi uskonut miten pahoja ihmiset voivat olla. Yläasteen jälkeen hieman kasvettuaan useimmat alkavat kyllä järkevöityä joten aika kyllä parantaa kun ei sellaista enää myöhemmin elämässä tule vastaan. Vain hyvin häiriintyneet yksilöt saattavat vielä aikuisenakin toimia kuin yläasteen koulukiusaajat mutta he ovat poikkeus ja lain koura kyllä toimii heitä vastaan.

      Pahinta on että yläasteella päättötodistuksen numerot voivat jäädä tarpeettoman heikoiksi koulukiusaamisen vuoksi ja sillä on vaikutusta myöhempään elämään, ei pääse haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan eikä haluamalleen alalle töihin, tai sitten aika menee vain kiusaamisesta selviämisen miettimiseen eikä ole aikaa, energiaa tai käsitystä siitä mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä työkseen tai opiskella.

      Minusta koulukiusaamiseen kuuluu puuttua nimenomaan opettajien ja kovalla kädellä kun sinne kouluun on kuitenkin pakko mennä jokaisen ja juuri ne yläasteen viimeiset luokat ovat tärkeitä jatko-opiskelun kannalta joten ei siinä olisi kellään varaa tuhlata voimavaroja niinkin turhanpäiväiseen kuin kiusaamiseen tai siitä selviämiseen.

      • kdsfhrtguthyyu

        Jaa. Minä taas en usko, että joskus koulukiusaajina olleet koskaan "järkevöityisivät". Se on luonnekysymys, että haluaako tuottaa pahaa mieltä vai ei. Olen ihan varma, että yhä vielä vuoskymmentenin jälkeen minua koulussa kiusanneet lähinnä ylpeilee sillä asialla - kiusaajat kun valitsee uhreikseen ihan ketä tahansa. Ei kukaan minua peruskoulussa kiusannut suhtautuisi minun ystävällisesti vuosikymmentenkään jälkeen. En tosin niiden kanssa tekemisiin hakeutuisikaan. Itse en tiedä mistä syystä minua kiusattiin koulussa, luulen syynä olleen sen, että käytin liikaa sivistyssanoja, mikä mielletään leuhkuudeksi tyhmien piireissä. Korkeakouluasteelle asti onneksi harvempi kiusaaja koskaan pääsee, mutta ainakin minua peruskoulussa ja lukiossa kiusanneiden sopis lähinnä kiittää kiusaamansa minun perhettä, että sitä opuntotukea ja sossutukea tippui siksi, että mun perhe hyvä veronmaksaja. Ärsyttävää, jos kukaan saa jo lukio opintotukea, kun joku toinen joutuu vaihtamaan koulua omilla rahoilla siksi,ettei voinkäydä kououa paikassa, jossa on koulukiusaajia. Minulla kyllä menneisyyden ja vuoskymmenten takiaisia kokemuksia, mutta kiristelen hampaitani ravosta, että joku mikään minua kiusannut nilliperhe on saanut kakaransa korkeakouluun, joka on mua koulussa kiusannut, mun perheen rahoilla veroissa. Nyt ne on määkymässä narsistisesti joka paikassa, että lisää tukiiiii kotona oleville työikäisille ja että oikeasti köyhille ei kuuluisi mitään tukimuotoa. Ai stana.


    • Mc,,,

      Me motoristi olemme kesästä lähtien kirtäneet kouluja,koulukiusaamista vastaan,viellä tässä syksyllä muutama koulu kirtämättä.Toivottavasti tämä jatkuu ensikesänäkin.Tosi hyvin on koulut ottaneet vastaan ja olleet tyytyväisiä tapahtumaan. Sisältää pienenpuheen ja keskustelua lastenkanssa,lopuksi lapset saavat tutustua erilaisiin moottoripyöriin,ovat kyllä innokkaita kuvailee ja kuvauttamaan itseään.Uskomme osaltamme tuovan jotain pientä helpotusta ja ymmärystä koulukiusaamiseen.

      • ksdfhrugthuy

        No se on motoristeiltakin ihan jees juttu, että jos menevät puhumaan kouluihin koulukusaamista vastaan, arvostan sellaista. Jossakin Yle.n uutisessa oli sellaisesta, joten tuskin sontaaa kirjoitus. Ylipäätään karvanamojan kovanaamoja uskoo enemmän jopa ne amikset, joiden työssäkäymättämien lapset kouluissa aiheuttaa mielenterveysongelmia terveille. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua kokemaan sitä, että buutseilla hakataan päähän 13- vuotiaana kouludiscossa tai joutua kokemaan väkivaltaa - mun kokemani kokemus väkivallasta on se ja pydstyn asian tarvittessas myös todistamaan, että sellaista koin, jos niikseen tulee, mutta haluaisin nyt vaan, että ne mammelit minut kouludisossa hakanneetki nuorena synnyttäneet kasvatttaisi normaaleita lapsia, jotka ei hypi sivistyneiden silmille. Rikollisia mooristeja en tietysti symppaa, mutta yleisesti motoristeilta ihan hieno idea mennä puhumaan peruskouluihin lapsille ja nuorille väkivaltaa vastaan.


      • pienempi pyörä

        mc...
        hieno homma, jatkakaa!


    • 18+11

      Siihen pitää opettajien ja rehtorin puuttua. Lapsen voisi siirtää esim. steiner kouluun tai ottaa kotiopetukseen. Tärkeintä on, että kiusaaminen ei jatku.

      • Kiusattu81

        Ootsä pimee???
        Eli kiusaajille voitto kun kiusattu poistuu paikalta. Auttaa kiusattua ihan mielettämästi!
        Toki siihen pitää koulun puuttua että loppuu, mut ei kiusattua pois pidä laittaa! Näin sitä opetetaan kiusatulle, kuinka vaikeista asioista pääsee eroon. Tulevaisuudessa sit nökötetään kotona ku ahdistuneina ei päästä ovesta ulos.
        Ne asiat on vaan kohdattava!


    • ksdfhrugthiuhtyu

      Sananvapausrikosten lukeminen on kauheaa, mitä näkemieni tekstien lukemiseen tulee... Minä selvisin koulukiusaamisesta aikoinaan siten, että oma perheeni omilla rahoillaan maksoi mulle lukion käymise loppuun toisella paikkakunnalla, kun en olisi voinut suorittaa sitä lukiota loppuun paikkakunnalla, missä ihminen suljetaan vessaan ja pidetään ovea kiinni kiusaajaoppilaiden istuen vessan edessä, missä ihmiset kieltäyyvät puhumasta ja missä osa opettajistakin osallistuu sellaiseen touhuun, vaikka näkee, että joku oppilaaansa on romahduspisteessä. Sama tosin sillä paikkakunnalla oli kohdallani jatkunut jo aiemmin ja ennen lukiotakin, karmeita muistumia on paljon: seiskaluokasta muistan sen, että joku oli varastanut kalliin polkypyöräni kaupan edestä ja heittänyt sen hajotettuna jonnekin, kouludiscossa päätäni hakattiin seinään ja potkittiin minua buutseilla ja kuulin vielä, että oli ollut ihan suunniteltu juttu ( meni kaksi vuotta sen jälkeen, että uskalsin tärisemättä missään kävellä), kaupan edessä "luokkakaverini" heittelivät päähäni makkarankuoria ja ensimmäinen muistumani seiskalle menosta on se, että rintojani puristelee häiriityneet huonosti kasvatetut teinipojat. Että kasvata normaaleita kakaroita, jos v*ttu on pakko lisääntyä.


      En toivoisi kenellekään sellaista pelon täyttämään kouluaikaa, mitä oli minun oma peruskouluni. Se oli kun taivas, kun vaihtoi lukiota ja missä ihmiset käyttätyi normaalisti, eikä joillakin sairaila luuloilla, joita niiden kasvattajat on niille opettaneet kodeissaan. Nykypäivänä siitä kiusaamisesta mitä minä koin peruskouluaikana, saisi oikeasti ilmoituken poliisille. Toivon minua kiusanneiden kakaroille yhtä kamalaa nuoruutta, kun minkä sellaisten vanhemmat minulle aikoinaan järhesti. Kasvoin tosin ihan terveeksi, koska mulla on välittävä perhe ja ystäviäkin. Eivät estäneet koulukiusaajat minulta elämänmahdollisuksia, eikä kenenkään kiusatun pidä antaa sairaiden kasvattamattomien kakaroiden itselleen sitä tehdä.

      Usein niitä häiriityneet kiusaa, jotka ei ketään kiusaa. Maailman lakeja.

    • :) yritän auttaa

      No se harrastus juttu on niin et cheerleading olis sellanen laji että siellä kaikki on tosi hyvii ystäviä ja hyvissä väleissä et se on sellanen harrastus et kaikki on kamuja ja sit jos asuu pk-seudul nii suosittelen ftc tai hac eli funkyteam cheerleaders tai helsinki atlanthes cheerleaders ja siis en tiiä iedätkö sä mitä cheer oikeesti on koska monilla on aika huono käsitys mitä se on koska se EI TODELLAKAAN ole lätkä tai jossain matseissa tanssimista ja pomskien heiluttelua vaan se on monipuolista liikuntaa: akropatiaa, stuntteja, hyppyjä ja tanssia siis tosi kiva laji et voit ehdottaa tyttärelless tätä jos yhtään kiinnostaa temput nii sieltä ainakin tulee kavereita ja oikeesti ihan mahtava harrastus

    • ghjfygjyf

      Etsi tyttäresi kanssa hänelle mikä tahansa asia, jossa hän kokee onnistumisen tunteita. Sitä kautta hän saisi myös ehkä luotua ystävyyssuhteita.

      Tyttäresi täytyy selvitä kiusaamisesta itse. Sinun täytyy vain olla tukena ja auttaa häntä rakentamaan itselleen kehikkoa, jonka avulla hän voi puolustaa itse itseään jatkossa. Sanavalmius, ihmissuhteet, itseluottamus. Mitä enemmän saat hänet vuorovaikuttamaan muiden ihmisten kanssa, sitä taitavammaksi hän tulee ihmissuhteissa. Itse olin kiusattu ja eristäydyin omiin oloihini lähes vuosikymmeneksi - voit vain kuvitella, kuinka kamalaa oli alkaa opetella vuorovaikutustaitoja parikymppisenä!

    • Lapselle apua

      Ihmettelen aina kuinka sokeita aikuiset koulussa oikein ovat, jos tapahtuu taas tätä, että yhtä kiusataan jopa naapuriluokan avustuksella.
      Marssi kouluun.
      Pitäähän tähän muutos tulla!
      Ja jos van tapahtuu jotain rikollista, tavaraa viedään tai rikotaan, tai käydään käsiksi, ilmoita poliisille suoraan, ihan heti. Ei mitään neuvotteluja opettajien kanssa, koska hekään eivät ole neuvotelleet sinun kanssasi.
      Pakkohan heidän on tietää.

    • Yritän auttaa

      Ja oli miten oli mutta jos mun mieliks näyttäisit sille youtubesta funkyteam gorillaz sm 2014

    • likkasuomesta

      Minunkin tyttareni oli koulukiusattu. Kaikki alkoi siita etta hanen ystavansa aiti vei tytartani leffaan ja ajoi punaisia pain ja veti autonsa kolariin. Tyttareni sai vakavan vamman aivoihin ja tietty ystavat jattivat . Kun tytar meni kouluun alkoi haukkuminen heti eka paivana! Koulukiusaaminen jatkuin melki koko vuoden kunnes mina aitina aloin tytartani treenata seka henkisesti etta fyysisesti.
      Joka ilta koulun jalkeen istuimme kaksistaan olohuoneessa ja vain kuuntelin hirveita juttuja miten raakaa oli taaskin koulu paivalla ollut.
      Kerroin ensiksi etta hanessa ei ollut vikaa silla hanen ainua vikansa oli se etta oli hoikka,kaunis ja viisas-pakkohan maailmassa on silloin saada kateutta.
      Halusin ensiksi opettaa hanelle itsetuntoa . Kun huomasin etta tyttarelleni alkoi tulla itsetuntoa ,seuraavana aloin opettaa hanelle suorastaan turpiin antoa. Aloin hanta treenaamaan "saalistajaksi" jolloin hanen pitaa alkaa huomaaman milloin kiusaajat (5) ovatten erillaan jengista ja milloin yhdessa.
      Tyttareni tuli sitten koulusta ja sanoi etta on huomannut etta likat ovatten erillaan toisistaan noin klo 12.30 koska heilla koulun ruokailu alkaa eri aikoina.
      Teimme kotona paatoksen etta heti kun huomaan etta joku kiusaajista seisoo koulun pihalla yksin niin silloin hanen on mentama puhumaan likalle ja sanoa suoraan etta alkaa seuraamaan likkaa ja oottaa milloin saa antaa turpiin sille koulun jalkeen-kehotin viela etta huutaa sille kurkku suorana varoitukset.
      Tuli uusi paiva ja tyttareni tuli koulusta nauraen ja iloisena kotiin- oli tempun tehnyt ekalle likalle. Kun tyttareni oli mjennyt ulkona seisovan likan luo niin jo siina hetkessa oli jengilainen vapissut.
      Siihen loppuivat kiusaamiset. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa tyttarellesi ,siltikin parhain laake on se etta han menee HETI kiusaajan luokse "jutteleen " asioista kun kiusaaja on yksin!

    • Koulukiusaaminen on todella paha juttu kehittyville nuorille, olen itse myös koulukiusattu, se jättää syvät jäljet itsetuntoon jotka näkyy ja tuntuu pitkälle aikuisikään asti jos ei uhri päädy tekemään todella surullista itsemurhaa ennen kun saa apua ongelmiinsa. Luulisin että saat sen myös nykyään loppumaan jos itse aktiivisesti otat selvää ketkä ovat ne kiusaajat ja yhteydenotto heihin, niiden vanhempiin, opettajiin, koulukuraattoriin, koulun terveydenhoitajalle/lääkärille, rehtorille, pahassa ja pitkään jatkuneessa tapauksessa rikosilmoitus poliisille. Kiusaamista vastaista kampajaa voi myös omalta osalta lopettaa kiusaamista, joku ratkaisu kuitenkin pitää saada jotta kiusaaminen loppuu tai saada vähintään herättää aiheesta vakavamielistä keskustelua siellä koulussa. Aikuisten asia on puuttua siihen tilanteeseen että kiusaaminen loppuu.

    • 4+20

      Hei,

      En kaikkia vastauksia lukenut, joten en ole täysin varma mitä täällä on jo sanottu.

      Itse olen ollut koulukiusattu ja nimenomaan koko luokka osallistui siihen. Vanhemmille ja opettajille kielsin kaiken koska pelkäsin kiusaamisen paheentuvan.

      Mahakipu jne. voi olla todellisia ja psykosomaattisesti aiheutuneita ja niitä ei pidä sivuttaa. Se, mikä nyt on tärkeintä olisi saada tytön omatunto kohdilleen. Käydä esim. terapeutin puheilla ja katsoa onko kiusaamisen seurauksena syntynyt maseennusta ja muutenkin olisi hyvä, että tyttö saisi jutella aikuisen (ei vanhemman tai opettajan) kanssa.

      Koulun vaihto on hyvä idea. Vaikka koulussa ei tällä hetkellä olisi kiusaamista, jos sielä on samat ihmiset ja naamat niin huhut kiertää ja ihmiset joutuvat välikäsiksi jos esim. ystävystyy sekä tytön että kiusaajan kanssa. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista.

      Harrastukset joista voi saada ystäviä koulun ulkopuolella on myös hyvä idea.

      • paavompettäjä

        Ota kunnollinen koira ja opeta siitä vihainen tappaja. Sitten houkutteet kiusaajat sopivaan paikkaan ja päästät koiran kimppuun. Itse voit vielä hakata kiusaajiasi jollain astalolla. Et voi olla tuntematta nautintoa kiusaajiesi kärsimyksestä.


      • dlighrughtihyjyujyu

        Kuvaava esimerkki kiusaamisesta on _tämä sananvapausrikollinen foorumi- Suomi24_. Rikollinen Suomi24-foorumin ylläpito esimerkiksi systemaattisesti poistattelee näiltä palstoiltaan kaiken todistusaineiston, että minua on kiusattu täällä keskustelupalstan keskusteluissa, kaikki sellaiset viestit ylläpito poistattaa, jota loisivat todellista kuvaa siitä, että mitä täällä palstoilla tapahtuu. Mitä kiusaamiseen tulee, niin todella pahasti psyykkistä hoitoa vailla ovat kaikki ne, jotka kirjoittelee esimerkiksi että ihmisiä pitäisi hakata tai jotka kehottavat kajoamaan fyysisesti mitenkään kehenkään.


        Typeryksiä taas ovat ne, jotka vaativat julkistamaan koulukiusaajien nimiä internetissä. Mitä se hyödyttäisi? Koskaan koulukiusaamista todella kokenut yksikään tuskin haluaa leimautua julkisesti joskus koulussa kiusatuksi reppanaksi, joten jos netissä alettaisiin julkistaa koulukiusaajien nimiä, siitä olisi eniten haittaa kiusatuille. Tämä maailma kun toimii valitettavasti siten, että erityisesti kiusaajaluontoiset ihmiset ajattelevat, ihan aikuisertkin ihmiset, että kiusatuksi joutuminen on jotenkin kiusatun luonteen heikkoutta, vaikka asia ei koskaan ole niin.


        Sen sijaan niiden kouluissa kiusanneiden nuorten nimet kyllä voisi oikein hyvin julkistaa ihan vaikka lehdissä, jotka fyysisesti ovat käyneet käsiksi kouluissa kiusaamiiinsa lapsiin tai nuoriin ikäovereihinsa, muutoin kuin itsepuolustussyistä - se kun on rikos, eikä enää mitään pikku "kiusaamista", jos vaikka 15- vuotias hakkaa jonkun ikätoverinsa, joka ei pysty puolustautumaan. Minut itseni hakattiin aikoinaan 13- vuotiaana kouludiscossa ja hakkaajia oli monta, minut hakannut oli silloin muistaakseni 15- vuotias rikollinen, joku koulukotinuori, jota en edes tuntenut ja kaverinsa.


        En usko, että koulukiusaamista pystykään mitenkään kokonaan kitkemään... Eihän näillä Suomi24-palstoillakaan kirjoittelevat aikuiset, tai suurin osa heistä, tee mitään muuta kuin kiusaavat kirjoittelullaan...


        Minulla on lapsuudestani kokemus koulukiusatuksi tulemisesta, ja se oli: eristämistä joukosta, irvailua, tönimistä, päälle käymistä fyysisesti, jatkuvaa pilkkaamista nimestä, huumorintajuttomaksi syyttelyä kun kiusatuksi joutuminen ei naurattanut ja sellaista... Jos joku nuori nyt tällä hetkellä kokee koulukiusaamista, niin kun on kaiken maailman v*tun Facebookitkin olemassa, ainoa ohje minkä voi kiusatulle antaa, ettei siellä edes ota kaverikseen keitään tai mitään muita ihmisiä, kuin ne joista todella on varma, että ovat mitä sanovat olevansa. Netin typerykset kun toimii nykyään niin, että ne levittelee ihmisten yksityisasioita kiusamielessä.



        Ja sille jollekin sadistille, joka minua olet näillä Suomi24-palstoilla pilkannut ja pitänyt pilkkaamistaan vielä mua hyvänäkiin vitsinä ja harrastuksenaa, hakeutukoot hoitoon. Kyseinen tai kyseiset minulle tuntemattomat nettipalstakiusajat ovat vahvasti vaikuttaneet minun sairastumiseeni masennukseen ja siihen, etten ole kyennyt masenukseltani edes opiskelujani hoitamaan loppuun. Sen verran iso merkitys sanoilla on. Kukaan tuntemani ei tietenkään minua ole pilkannut.


        Uskon, että ainakaan missään tekemisissä ei kukaan entinen koulukiusattu halua olla sellaisten kanssa, jotka ovat aikoinaan kiusanneet. Ne on täysin urbaanilegendoja, että muka entinen koulukiusaaja ja koulukiusattu olisi muka keskenään aikuisena parhaat kaverukset. Ja kaiken maailman entiset koulukiusaajat jotka pyytelevät anteeksi käytöstään aikuisena, he eivät hae mitään muuta, kuin hyvää omaatuntoa itselleen. Kukaan päästään terve entinen koulukiusattukaan tuskin entisiä koulukiusajiaan vihaa, mutta ei kerta kaikkiaan halua myöskään olla tekemisissä heidän kanssaan, edes aikuisena. Ikävintä on se, että jos pakottavista syistä joutuu joku olemaan tekemisissä entisten koulukiusaajiensa kanssa - se on varmasti vastenmielistä jokaiselle entiselle koulukiusatulle.


        Itse tosiaan selvisin aikoinaan koulukiusaamisesta vaihtamalla koulua, ihan muualle melkein toiselle puolelle maata. Korkea-asteella kukaan ei minua ole kiusannut, eikä toivottavasti selkäni takana kiusaakaan.


    • magirus

      En tiedä muuta. Mutta syvältä toi kiusaaminen on. Ja tänä päivänä tää päänsilittely tyyli kun on iskenyt vanhempiinkin. Niin on järkitoimilla hankala saada mitään aikaiseksi. Mutta edelleen pätee sellainen asia, et pelätään jotain mitä nähdään. Et ei sattuisi olemaan tuttavapiirissä tällasta normikansalaisista erilaista porukkaa. Jenkkiharrastajia tai prätkäporukkaa. Näiden kans tytön mennä käymään koululla ja jos vähän nää ns tytön kaverit hieman suutansa avaisivat. Ei tarvitse mitään äärimmäisyyksiä, mutta ehkäpä tulisi pelko ja kunnioitus kiusaajille. Et sillähän on tollasia ystäviä.

    • jartsa100

      Hei! Eiköhän paras tapa ole ratkaista tämä ja mennä kouluu puhumaan tästä kiusaamisesta. Se EI muuten lopu. Kerrot kaikki mitä ja miten lastasi on kiusattu. Koulukiusaaminen ja työpaikka kiusaaminen on ihan pas*****inta mitä olla voi. Menet ensin rehtorin puheille lapsesi kanssa ja sitten kysyt voiko sille luokalle puhua missä kiusataan. Ja mikä olis vielä parempi niin erikseen niille kiusaajille puhuu miten syvät arvet se jättää varsinki henkiset arvet. Ja fyysisetkin jos sellaista on. Itse olen ylä-asten ajan ollut koulukiusattu ja vieläki vaikuttaa sosiaallisessa tilanteessa. Vaikka ikää on jo 45 vuotta! Ja pitää kysyä niilta kiusaajilta miltä niistä tuntuisi jos niitä kiusataan jne jne..

      • been ther

        Ei, ei ja ei. Lisänöyryytykset eivät auta ketään ja kaikki kiusaaminen on koulun henkilökunnan ja kiusaajien ongelma. Jos lapset alkavat vaihtaa koulua nopeasti ensimmäisenä syynä kiusaaminen, alkaa rehtorin esimiehen mieltä kaivella ja heille tulee ongelmia ilman mitään neuvotteluja. Toimikaa heti, koulu vaihtoon.


      • likkasuomesta

        Jos sinua on koulukiusattu niin helppo on tulla kiusatuksi myos tyossa. Kun nain tyttareni tuskat koulussa aloin huomaamaan myos toissani etta tama koulukiusaaminen myos on tuttua toissani mutta eri muodossa.
        Olen nyt ottanut "toikseni" toissani tuoda esille "koulukiusaamiset". Jos huomaan etta jotakuta tyo kaveriani kiusataan ,sanon heti sille joka kiusaa etta "teitko nain myos kansakoulussa?" Onko sinusta kivaa kun mina huomautan sinulle etta olet jaanyt kansakoulu tilaan ja yritat esiintya toissa kansakoululaisena?
        Siihen aina loppuu kiusaamiset. Meidan aikuisten ON PAKKO tehda sellaista puhdistuis opetusta myos aikuisille. NOLAAMISESTA ON TULTAVA LOPPU>


      • Syrjitty & loukattu

        Kouluissa se yleinen lausahdus on" Ei meidän koulussa vaan ketään kiusata, ei ole sellaista huomattu" (vaikka onkin, mutta asialta on silmät ummistettu.)
        Nyt on 30-40% aikuisväestöstä työkyvyttömyyseläkkeellä juuri koulukiusaamisen takia.
        Minulla oli hyvä työ, mutta menetin sen ollessani siellä 10-vuotta.
        Minulle on sanottu miksi en opiskele toista ammattia, mene kouluun ja tule taas kiusatuksi?
        En mene?


    • surullista mutta to

      Jos kiusaamista ilmenee, pitäisi heti tarttua asiaan. Luokanopettajaan, rehtoriin j n e. Rippuu paljon siitä miten koulu suhtautuu koulukiusaamisen.Tytölle myös keskusteluapua.Jos aikaisemmin on kiusattu, on nytkin tarpeen. Jos koulu ei tunnusta ongelmaa, tai eivät ole valmiita tekemään asialle jotain suoosittelen koulun vaihtoa. Oma tytärtä on kiusattu yläastella, ja siitä alkoi vuosia kestävä masennus/itsemurhakierre.Nyt aikuisena masennus jatkuu yhä. Koulu ei silloin susostunnut tunnustamaan koulukiusaamisen olemassaoloa.Asiaan on joka tapauksesa tarttuva heti..

    • Minä olen koko maailman pahiten koulukiusattu!! Ala-asteella ollessani n.2-v.hakattiin nyrkeillä päätäni...tark.takaraivoani ja pulpetin alta yhtä kauan potkittiin selkääni. Ollessani 6-luokalla pomppasin puolustautumaan ja minulle annettiin 2,5 tuntia jälki-istuntoa. Liitutauluun oli POLIISIHAALAREISSA Kauhajoen Aronkylän ala-asteelle hiipparoinut joku henkilö valkoista liitua käyttäen piirtänyt XX X, joita minun JARMO SÄISÄN piti katsoa vasemmalta oikealle ja toisinpäin se 2,5 tuntia. vasemmassa ranteessani oli bodom MURHIEN todistusaineistoa eli sen nuoren naisen rannekello, jossa oli 3 veritippaa, kun häntä oli isketty astalolla vasemmalle puolelle päätä vuonna 1960..itse olen syntynyt vuonna 1969..lause mikä kuului luokkahuoneessa oli SINULLA EI OLE YHTÄÄN MITÄÄN OIKEUKSIA!!! Bodom todistusaineiston rannekellon lasista ne VERITIPAT oli puhdistettu kynsilakan poistoaineella. Yksi PÖSIÖ, joka näytteli opettajaa Kauhajoella oli kotoisin KAJAANIN Kauppakadun silloinen APTEEKKARI!! Jos joutuu kiusattavaksi niin ottaa itselleen hyötykäyttöön sen kiusaamisen Esim.liikunta, sormillaan hakkaaminen jotain kovaa vasten, etusormien punnerruksia, yhden käden punnerruksia toisen käden ollessaan selässä ja juuri, kun nenä koskettaisi lattiaa niin käsien vaihdot eli päinvastoin j.n.e.

    • orrtfg

      Kaikilla näyttää olevan että oppilaat ovat kiusanneet. Mutta entä opettajat?

      Itse kärsin kiusaamisesta kouluissa ihan 26-vuotiaaksi asti jolloin valmistuin amiksesta. Mulla on oppimisvaikeuksia ja olen hiukan levoton.

      Opettajien sanoja mm: luuseri, lasika, saamaton, typerä, idiootti.
      Pahin mitä mulle sanottiin oli kasilla kun oltiin yksilötapaamisissa opon luona ja mietittiin alustavasti mihin halutaan mennä ylä-asteen jälkeen. Opon sanat mulle oli: Susta ei ikinä tuu mitään. Sä oot ihan stanan tyhmä.

      Oppilaiden kanssa ei ollut koskaan mitään ongelmia. Sain ppari kiusaamistakin loppumaan olemalla todella ilkeä takaisin tai uhkaamalla vetää turpaan jos vielä aukovat naamaansa.
      Opettajille ei kauheasti voinut mitään sanoa, koska ne teki elämästä muuten helvetin.

      Ala-asteella mun vanhemmat tulivat kouluun ja huusivat opettajille heidän kansaliassa. Vanhemmat onneksi aina uskoivat mua ja puolustivat. Ala-asteella se autto. Ylä-asteella en halunnu enää edes kertoa siitä kotona.

      • uskomatonta!

        Järkkyttäviä opettajia!


      • slfhrugtuhjyujyu

        Huh, huh. Tuo taitaa olla vilpitön tuo tarina, nimimerkki "orrtfg". Minä kärsin aikoinaan kiusaamisesta siten, että siihen osallistuivat tottakai eniten oppilaat, mutta aikoinaan osin myös jotkut opettajat, puhun ajasta ennen 1990-luvun puoliväliä, silloin kävin persuskoulut. Opettajat ei mua pystyneet syrjimään, koska olin sen verran hyvä koulussa, mutta eivät myöskään puuttuneet kokemaani koulukiusaamiseen mitenkään, vaikka sellaisia tilanteita varmasti näkivät. Tietysti sellaista hienoista nillitystä oli joskus (kun perhetausta oli sellainen, että olin muutenkin vähän silmätikkkuna) opettajien taholta, että jos sain vaikka kemman kokeesta jonka perusteella arvosana määräytyi arvosanan 8,5, niin opettaja laittoi todistukseen että 8, kun joku toinen oli saanut samalla arvosanalla arvosanan 9, mutta sitäkin ihmettelin, etä mitä sitä multa tarttee anteeksi tulla pyytämään, sinähän ne arvosanat määräät. Samaten ala-asteella (opettajan poliittinen tausta erilainen kuin mun) silloisen opettajan oli todella vaikea todeta minut luokkani parhaaksi opiskelijaksi, tai olisko se ollut siten, että kolme max. neljä tyyppiä sai ala-asteelta lähdettäessä yli 8,5 arvosanan, minä olin yksi heistä, vaan aina jos vähänkin oli syytä, niin mulle kiltille räyhättiin. Sitten kokoomusta äänestävien keroja lellittiin, vaikka oli yksinlertaisia kuin apinat, osa niistä.


        Itse muistan yläasteajastani sen, että jos siellä olisi saanut opiskella älyltään samantasoisessa seurassa, se olis ollut huikean kiinnostavaa, mutta valitettavasti kaikissa luokissa mentiin käytöshäiriöisten ehdoilla. Ja kun itseäni kiusattiin koulussa, tiputin todistuksen arvosanani 8,3:n, ettei vielä hikariksikin kiusattaisi. Se pelko oli todella käsin kosketeltavaa yläasteella, muistan kuinka sydämeni aina hakkasi välitunneilla. Pelkäsin, että milloin joku sekopää taas tulee vetämään housuni alas kaikkien nähden, milloin joku heittää päähäni makkarankuoria ja että millon se loppuu, että ne idiootit ymmärtää puhua sivistyneesti ja tarkoitan silloisia koulukiusaajiani. En kuitenkaan traumatisoitunut. Osalla vaan ei ole kotikasvatusta. Jos sinä olet sen vuoksi että sinulla on ollut oppimisvaikeuksia koulukiusattu, asia on todella väärin. Älyyn kun ei aina ole sidoksissa se, että miten omasta mielestään pätevät ihmisiä kategorisoi.

        Tietysti koulukiusattuja puolustavina ritareina voi esiintyä kuka vaan. Eri asia sit se, että mitä informaatiota netistä nielee ns. purematta.


        Tulis mieleen tosta tarinasta, että sua on kiusattu perheesi vuoksi, eikä siksi, että mitä tai miten sinä koulussa käyttäydyit. Jos pitää paikkansa tarinasi.


      • likkasuomesta

        Jos opettaja kehtaa todellakin olla ilkee ja itse kouluusa se koulukiusaaja niin sitten todellakin pitaa ottaa "katutoimet" kaytantoon -ei se paskan ope koulussa asu. Pakko sen on ulos sielta tultava-antakaa kunnon miesten vetaa sita turpiin ja ohjata sita etta se lopettaa kiusaamisen.- ei kiusaajille muu tehoo kuin "katuhommat" .
        Itsellani oli ope myos sellanen etta aina antoi 7 numeron joka kokeista vaikka piti tulla 10. Istuin sellasen likan vieressa koulussa jonka vanhemmat pitivat opesta huolta seka rahallisesti etta monin lahjoin......huh huh.
        En edes uskaltanut kotona puhua asioistani silla isani hakkasi minua aina ..lahdin kotoa pois 15 vuotiaana.
        Kun olen karsinyt kiusaamisesta niin se vanha pieni koulutytto tulee esiin - ne tunteet kiusattuna joita oli joita pelkasin silloin tehda tanapaivana tehdaan/ tulee turpiin jos kiusataan /sanotaan inhottavasti takaisin.


    • ....

      Kuulostaa vähän siltä että joku opettaja näyttänyt vihreää valoa kiusaamiselle jos ei yhtään kaveria ole. Koulun vaihtoa suosittelen.

      • likkasuomesta

        Nyt on kaikki pelit ja vehkeet kameroineen laitettu joka puolelle kouluja. Mina voisin ehdottaa etta voisin tulla elakkeella kouluihin hieman seuraamaan tata koulu kiusaamista. Ottaa kipeasti aivoihin kun olen henkilokohtaisesti joutunut kasittelemaan koulukiusausta seka kotona etta nyt toissa. Olen ulkomailla tehnyt oikeitten jengilaisten kanssa toita ,myos opastanut nuorisovankiloista nuoria uudelle tielle elamassa. Olen pelkaamaton silla olen itse kokenut paljon asioita elamassa -en hyvaksy kiusaamista missaan muodossa. Tama kiusaaminen on kylla joka maassa mutta Suomessa olen erityisesti huomannut vanhempiin ihmisiin nuorisolta tulevan vihan-nuorisot huutavat ostareilla inhottavia asioita vanhuksille. Poliisitkin kaantavat selkansa. Miksi? Ovatko nama tyypit sielta kouluista olevia kiusaajia? Minullekin on huudettu mutta heti kaannyn niita nuoria kohden ja menen kysyyn naamatusten etta mita ne mulle sanoivat............porukka hiljenee . Alkaa antako tallaisen kasvaa keskellanne Suomessa! Jokaisella teilla on oikeus liikkua siella ilman etta peraan huudetaan idiootti maisesti.


    • been ther

      Toimi heti. Älä päästä tytärtä kouluun ja aloita koulunvaihto-operaatio nyt.

    • luota-itseesi

      menkää juttelee koulukuraatorille hän voi auttaa tytön itsetuntoa.
      tytön täytyy tietää ettei hänessä ole mitään vikaa.
      hänen on saava vain puhuttua kiusaajista, jotta näinhin voidaan olla yhteydessä.
      pyri selvittää tytöltä kuka häntä kiusaa ja soitta koululle ja kerro opettajalle ja rehtorille kiusaajien nimet.
      Ääri tapauksessa soita tai käy niiden kiusaavien lapsien kotona.
      pyri keskistelemään kiusaajien kanssa jollain konstin vai jonkin välityksellä.
      vaikka sitten pyydät poliisilta virka-apua.
      Asiaan voi puuttua niin monella tavalla.
      koulu on ensisijainen tekijä asiassa.koulun vastuu on näyttelee suurta
      osaa asiasta. tytön pitää puhua koulussa sellaiselle henkilölle joka kuuntelee
      hänen ahdistustaan auttaa kiusatuksi tulemisesta.
      kova kovaa vasten vaan vaikka poliisin ja lakimiehen avulla.
      Hommaa vaikka lähestymiskielto kiusaajille-
      ketään ei saa polkea se on rikos siinä missä mikä tahansa yksöiön vapautta loukkaava toiminta.
      Terveisin
      Isä JK

    • myös pahasti kiusatt

      joitakin hyviä viestejä itse kiusatuilta. mielestäni:
      et voi hyökätä vielä vaikka se onkin ongelman juuri.
      1. ensin oma suhde tyttäreen vahvaksi ja luotto takaisin. olet varmasti menettänyt sen syyttä.. nuori ei haluu jakaa hyvin kipeetä tunnettaan monestakin syystä.
      tärkeää saada hänet vakuuttuneeksi tärkeydestään ja siitä että on rakastettu.
      lempeästi mukaan hänen tilaansa.. ehkä voit kertoa oman tai toisen kertomuksen jonka olet lukenut jossa positiivinen loppu.
      2. tuen etsintä kuoluun. ensin mene itse opettajan luokse mukana liuta kysymyksiä. oletko huomannut kiusaamista. ketkä voisivat olla samanmielisä kavereita. (ehkä yhteys FIKSUJEN vanhempien lapsiin ??) mitä sinä opettaja voisit tehdä. mitä me vanhempina voisimme tehdä. ei syyttelyä vaan ongelman ratkaisua. voisiko näyttää videon kiusaamisesta luokalle yleisesti ja puhua kiusaamisesta. kysyä oppilailta ketkä haluavat olla kiusaamista vastaan
      3. voisitko pyytää sopivan kaverin vanhempaa kahville/kylään.. ts. auttaa luomaan uutta kaveria. aluksi hieman huomiota jotta ystävyys lähtisi käyntiin.
      kerhot loistavia.. tosin nuori itse ei sitä monesti haluu aluksi... olisiko mahd. sukulaisvierailu jossa samanikäisiä. yksikin hyvä/positiivinen kerta toisten nuorten kanssa voi purkaa "padon".. / vanha ystävä tm...
      4. oikea suhtautuminen kiusaajaan. kerro että kiusaajalla vielä pahempi olo kuin lapsella. ei osaa sitä käsitellä purkaa toisiin..
      ÄLYLLISIÄ vastauksia, ei väittelyitä.
      esim. rumat vaatteet sulla V) vaikka niin.. en mahda mitään jos et arvosta toisten tyyliä. sinulla hienot !
      olet tyhmä! V) Onneksi en kuitenkaan kiusaa toisia.. koska se se vasta raukkamaista onkin..
      jos tönitään V) saisinko mennä pois koska sinun itsetunto kiinni toisten minun kiusaamisestani..... ihan vaan esimerkkejä.. ei välttämättä sovi kaikkien suuhun.. mutta idea on että kun on kiusattu voi estää tuon pahan olon menon omaan sisään vaan torjua sen sivulle/joskus suoraan takaisin.
      4. ensin pitää olla suojaverkko ennen kuin käydään puhuttamassa kiusaajien vanhempia.. koska yleensä sen jälkeen voi paheta jos asiaa ei osata valvoa/puuttua. jälleen varovasti koska val. maailmassa ihmisiä jotka heti torjuu ja ei usko.. eli ei liian suurin toivein.. jottei riitaa... ei ole todellakaan se ainoo/eka tärkeä asia VAIKKAKIN voisi onnistuessaan ratkaista koko homman.
      5. pitkään vie parantuminen.. jopa vuosia.. nuori tarvii taas sen itsetunnon jonka menettänyt tai paremman kuin oli.. tämäkin niin vaihtelee laps kohtaisesti.. eikä ole aina vanhemmista kiinni.. Puhu vielä myöhemmin 1,2-4 vuoden päästä -Muistatko kun sinua kiusattiin.. miltä sinusta nyt se aika tuntuu..
      jotta ei jäisi muhimaan vuosien päähän (niinku mulla ja meni koko elämä nurin)

      pahaa ei voiteta pahalla... kiusaamista ei pelkästään voimalla.... on saatava enemmän nuoria/lapsia vihaamaan kiusaamista ja puolustamaan kiusattuja.

      voisitko sinä jonka lapsia ei kiusata.. kysyä voisiko sinun lapsesi tehdä hyvän työn ja huomioida heikompaa/estää kiusaamisen/ottaa porukkaan ?? !!

    • Unelmien kirje

      Huomasit, että tytölläsi on ongelmia ja epäilit kiusaamista. Se on hyvä asia, koska tytöllä on nyt pitkältä ajalta muisto ja tiedossa, että äiti välitti jo silloin, vaikkei tyttö silloin asiaa myöntänytkään. Ihmiselle syntyy tarve pärjätä ja tarve pärjätä yksin.

      Sinä voit äitinä silloin tällöin tuoda esiin asioita, joissa sinä olet saanut toisilta ihmisiltä apua ja tukea. Niitä varmasti elämässäsi on. Anna lapsellesi se esimerkki, että joskus saa olla heikko ja tarvita apua ja tukea.

      Tytön itsetunto kaipaa nyt parannusta. Hyvä terapiasuhde olisi tärkeä. Tyttö on juuri siirtynyt yläasteelle, joten on hyvä, että äidin (ja muiden läheisten) lisäksi tukemassa on joku vieras. Tyttö saa itse miettiä keinoja, miten pärjätä tilanteessa ja mikä on hänestä hyvä.

      On hienoa, että haluat lähteä tytön kanssa jonnekin. Hieno konsertti on toki herkkua. Sen lisäksi pitäisi olla niitä arkisia onnistumisia. Se voi olla hyvä sieniretki. Tyttö varmasti tarvitsee paljon aikaa miettimiseen ja nukkumiseen, se on tyypillistä murrosiässä, mutta etenkin kun on iso kiusaamisasia mietittävänä. Kotonakin voi onnistua, jos tytöllä on yhtään kiinnostusta, niin kokkaaminen, puutarhatyöt jne. Ja ne kannattaa ottaa ihan luonnollisina asioina (mitä ne ovatkin) että nuoren on hyvä opetella monia taitoja elämää varten.

      Jos joku naapuri tarvitsee koirantaluttajaa, niin tyttö voi lähteä sellaiseen. Jos koulussa tai muuten paikkakunnalla on näytelmäkerhoa, niin siellä voi saada hienoja kokemuksia. Joku kirjoittajapiiri olisi myös paikallaan. Harrastukset riippuvat ihan siitä, mitä tyttö itse tykkää tehdä. Liikunta on hyväksi mielelle, koska se aktivoi mielihyvähormonit ja parantaa kehonkuvaa.

      Tekstistä ei ilmene, minkä ikäisiä muut lapsesi ovat. Jos ikäeroa on paljon, niin nuorimmalle voi suoda sellaistakin, mitä vanhemmat eivät saaneet.

      Tytölle on tärkeää saada ikäistään seuraa, ei pakottaen, mutta vähä vähältä luottamaan oppien.

      Vuosien kuluessa ongelman kohtaamisen voi kääntää vahvuudeksi. Voit antaa tytölle tehtävän: Hän kirjoittaa kirjeen itselleen, jossa hän kertoo, mitä hänelle kuuluu, kun hän pääsee ylioppilaaksi tai valmistuu ammattikoulusta. Hän saa säilyttää itse kirjeensä suljettuna ja lukea sen vasta tuolloin. Hän voi siinä kuvitella, mihin ammattiin hän on valmistunut tai miten hän aikoo jatkaa opintojaan. Hän voi miettiä, mitä hän harrastaa vapaa-aikanaan. Hän voi kertoa tärkeimmistä ihmissuhteistaan, joita hänellä on tuolloin. Hän voi kertoa sen hetken unelmistaan.

    • Puolellasi.

      Tee itsestäsi ongelma.
      Ole se vittumainen hullu äiti, joka ottaa koko ajan yhteyttä opettajaan, rehtoriin, muiden lasten vanhempiin.
      Ota selvää kotiosoitteet, mene koputtelemaan ovea. Kaikkina vuorokaudenaikoina, säästä välittämättä.
      Tee valitukset sivistystoimeen, ota selville lautakunnan jokaisen sähköposti, myös henkilökohtaiset ja ala pommittaa.

      Koulu ei välitä. Koulu haluaa, että kaikki sujuu helposti. Opettaja ei välitä, lapsia ei saa ojentaa.

      "Bullied at school suicide" antaa Googlessa 5 880 000 tulosta. Muutama lähestymiskielto ei merkitse mitään, että lapsesi ei tee itsemurhaa kun kiusaaminen ei vain pääty.

      • likkasuomesta

        Hyva vastaus Puolellasi!
        Voisin myos ehdottaa etta vanhemmat voivat alkaa myos kampanjaan jossa otatte selvaa onko koulussa olevalla kiusaajalla sisarta tai veljea............taa tuntuu hirveelta mutta niita voi ihan ok alkaa kiusaamaan vaikka milta taholta ja uskokaa mutta silloin tulee vanhemmille terveiset takuulla. Ei useampikaan vanhempi jonka lapset kiusaavat halua puuttua asiaan vaan antavat kaiken "koulujen syyksi".
        Ei tietty pida syyttomia alkaa hatisteleen mutta nyt voi olla kiusatun elama kasissa.
        Jotkut laakkeet pitaavat tehota.
        Minulla toissa oli tapaus jolloin yksi hullu mies jahtasi minua joka paiva kun itse varasti talolta rahoja ja yritti minutkin saada siihen. Minuun se tormasi ,hukkasi papereitani,valehteli ja uhkaili joka paiva. Vein vihdoin asiallisen virka valituksen miehesta mutta silloinhan vasta helvetti alkoi- ja tietty minusta kaikki miehet ihan ylaportaissakin tekivat sen "joka kiusaa".
        Mieheni kanssa sitten paatettiin etta ei minusta saada varasta ei sitten kirveellakaan mutta herjauksien on loputtava.
        Aloimme iltaisella seuraamaan missa mies asui vaimonsa kanssa . Meista tuli saalistajia. Saimme tietaa etta miehella on vaimo joka yksin ajaa autolla mainostuksia paikasta toiseen . Mieheni alkoikin sitten kiusata tata naista ja tehda ilkeita kuten auton renkaista ilmat pois kun ulkona -20 pakkasta jne. Joskus vaimollekkin mieheni puhui ilkeasti ja vaimo ei millaan meinannut ymmatraa miksi hanta vainotaan -vihdoin mieheni alkoi kysya naiselta etta mista Paavosta tuntuu kun sinua kiusataan???Terveisia Paavolle!!!!
        Siihen loppuivat tyossa harnaamiset ja kenellekkaan ei tullut syytosta mistaan.
        Koulukiusaamisessa on muistettava etta kaikki haluavat vain paataan kaantaa eika kukaan halua puuttua asioihin. Parempi kun itse saalistaa nama ihmiset ja opettaa kiusausta kiusaajille. Kiusaajilla tulevat paskat housuun silla sekunnilla kun niille hiemankin juttelee ja niita ojentaa.


    • ohjeita

      Jotenkin minulle tuli olo, että tääl nyt vaan vaahdotaan kiusaamisesta joka ilmeisesti on loppunut yläkouluun siirtymisen myötä. Kun asia kerran on hautautunut kannattaa ottaa katse uuteen. Yläkouluikäisen maailmassa tärkeää ovat alkuun mm merkkivaatteet. Jos sinulla ei ole varaa uusia koko vaatekertaa, niin menkää tytön kanssa isoon kaupunkiin ostoksille ja ostakaa vaikka merkkifarkut tms joku tytön mielestä tosi muodikas vaatekappale, jota voi pitää päivittäin ja jonka toisetkin huomaavat. Lisäksi hankkikaa työlle meikit, ne on must tuossa iässä suosion lisäämiseksi. Yleensäkin kannattaa lapselta kysellä millaisia vaatteita yms muilla on ja pysyä samalla linjalla. Nuoret eivät halua erottua massasta.

      Lisäksi voi järjestää vaikka pikku koulun aloitusjuhlat jos synttäreitä ei juur nyt ole, ja kutsua sinne luokalta pari uutta tyttöä, joita tyttäresi ei ole entuudestaan tuntenut..ei kannata ehkä valita kovimpia tyyppejä vaan pari ihan tavallista kuten omakin lapsi on. Juhlilla pitää olla jotain yhteistä hauskaa, missä ei voi jättää ketään ulkopuolelle..jos ei muuta niin vaikka muffinsien koristelua tms..

      Pienillä asioilla on nyt merkitystä ja ne kaikki pienet asiat nostavat kummasti hymyn tyttäresi huulille ja se on merkki siitä,että itsetuntokin alkaa kohentua..

      • Kokemusta on

        Sorry ny vaan, ei auta juhlatkaan. Ei edes muualla kuin kotona pidetyt, että silleen. Juhlissa voidaan olla mielinkielin, koulussa taas jotain muuta.


      • kiusatun tuoksuinen
        Kokemusta on kirjoitti:

        Sorry ny vaan, ei auta juhlatkaan. Ei edes muualla kuin kotona pidetyt, että silleen. Juhlissa voidaan olla mielinkielin, koulussa taas jotain muuta.

        Samoin, ei auta "kavereiden" mielistely. Tätäkin on yritetty.

        Joku suomalainen naiskirjailija/toimittaja sanoi: "minussa on aina kiusatun haju" ja hyeenat haistaa sen tai jotain sinne päin? Kukahan se oli? Muistaakseni sisarkin kirjoittaa jotain? Kertokaa?

        Keskustelun aloituksessa puhuttiin koulukiusaamisesta, mutta se voi jatkua työpaikkakiusaamisena...


      • likkasuomesta
        Kokemusta on kirjoitti:

        Sorry ny vaan, ei auta juhlatkaan. Ei edes muualla kuin kotona pidetyt, että silleen. Juhlissa voidaan olla mielinkielin, koulussa taas jotain muuta.

        joo ja jalkikatten nauretaan etta saatiin ilmaset sapuskat!


    • veteraan

      ikävä kyllä se kuuluu siihen kasvamiseen.itse satuin vähän rikkaamman peruskoulun piiriin ja kyllä siellä katottiin duunarin mukulaa aika karsaasti piti olla uusimmat luistimet mutta loppus hattuilu 6luokalla.ylä-aste vielä pahempi ei fyysistä mutta henkistä kiusaamista koska isosiskoni oli ollut samassa opinahjossa (huom opettajatkiusasivat).niyt kun katsoo niin paremmat todistukset kyllä sain ja paljon paremman itse tunnon.aina kannattaa vastata kiusaamiseen joko välinpitämättömyydellä tai puhumalla.ja kavereita saa aina mutta ei ystäviä.kerro teinilles toi.

    • Ehkä

      Asiaan on yksinkertainen ratkaisu,kiusattuja on taatusti muitakin samassa koulussa,sekä tyttöjä että poikia,ainut ongelma on vaan siinä että kuinka nämä saadaan yhteen?

    • oletteniintyhmiä

      Huono itsetunto ei kyllä millään konserteilla ja shoppailulla parane, vaikka niitä täällä kovasti ehdotellaankin.

      Kelatkaa, jos teitä oltaisiin vuosikausia nimitelty JOKA PÄIVÄ koulussa tyhmäksi, läskiksi ja rumaksi niiden ihmisten toimesta, joiden kanssa jouduitte väkisin olemaan kuusi seitsemän tuntia päivässä. Tuskin joku uusi vaate tai Cheekin konsertti saisi teidät uskomaan, että olettekin älykkäitä, kauniita ja hoikkia. Itsetunnon uudelleen rakentaminen on pitkä prosessi, johon tarvitaan luultavasti psykiatrista apua (jos kyse on oikeasti täysin romahtaneesta itsetunnosta ja vääristyneestä minäkuvasta niin kuin esim. allekirjoittaneella).

      • kasvattikakara

        Äläpä yleistä. Ei tarvita psykiatria, kyllä se itsetunto sieltä muutenkin alkaa nousta, kun pääsee eri ympäristöön.


    • Haaste

      Mikä auttaisi koulukiusatun asemaan. Olemalla ajan tasalla kouluun liittyvässä päätöksen teossa ja ongelma tilanteissa otatte vastuun kunnolla. Olette vanhempana vastuussa nuortenne koulu menestyksestä. Kannattaa rohkaista tyttöä puhumaan ongelmistaan, vaikka tyttäresi on sinulle rakas, niin puhujanpöntössä liikkuu aina huhuja. Tällä tarkoitan omia ongelmiasi joita rinnastat tyttäreesi. Olet luopunut toivosta itsesi suhteen, josta tyttäresi kärsii.

      "Kasvatuslaitos, tai tukikoulu mihin voi hakeutua"

      • täh?

        Onpas sekopäinen keskustelupalstaviesti! Ketjun aloituksessa ketju alkaa sillä, että joku herjaaja kirjoittaa nimettömästi olevansa 13- vuotiaan kiusatun äiti ja kyselee mm. minulta palstaa lukeneelta, että miten esim. minä selvisin aikoinaan koulukiusaamisesta, tarinointinne jatkuu sitten noin, että yhtäkkiä viitataankin koulukiusatun isän vaiko äidin herjauksilla olevan syypää johonkin joko menneeseen tai meneillään olevaan kiusaamiseen. Mikä "puhujanpönttö" ja mitkä "huhut"?


    • Kunnolla nyrkkiä

      Keino on yksinkertainen kiusaajille eli kunnolla turpaan vaan ja jos toisen kerran tulee vastaan pimeällä kujalla niin kunnon uusinta ja käsittely.

      Näin saadaan kiusaajat kuriin, jotk aovat yleensä mieletään ns. epävakaita persoonia ja heitä täytyy kohdella "kunnolla nyrkillä". Näin he vasta oppivat olemaan kunnolla.

      Kiusaajille tulee antaa niin monta kertaa kunnon opetus, että he oppivat olemaan itse hiljaa nurkassa.

      Turha näitä petoja on helliä, samalla mitalla silmä silmästä.

      • Väkivallaton

        Raaka kommentti. Hiukan minuun silmääni koskee kun luen tuollaista mutta tahtoisin kysyä sinulta, oletko tietoinen väkivallan seurauksista?


      • ksuhfrytuy7

        Aika huono ohje: minuun kohdistuneen hakkaamisen peruskouludiscossa 1990-luvulla ainakin masinoi teinit tyypit, joka suosi juuri väkivaltaa, eli toivottavasti sinulla ei ole lapsia, ettei ihmisten fyysinen koskemattomuus vahingoitu. Noin 13- vuotiaana ihmisen moraalinen maailmankatsomus oj siten valmis, että joko pystyy käyttämään väkivaltaa, tai ei pysty paitai itsepuoustustilanteissa. Aika vaikea verrata, että puolustautuuko joku kouluväkivaltaan itsepuolustussyistä, vaiko siksi että ihannnoi väkivaltaa. Minun peruskouluaikaisten koulukiusaajieni ihanne oli väkivalta. On toki rumaa väittää, että ketään mitään kpulukiusaajiani haluiaisin hakatuksi samalla tapaa kuin itseni hakattiin peruskouun discossa vuoskymmeniä sitten, mutta ainakin sen yhden koulukodissa ollleen lehmän joka aiheutti mulle paniikihäiön fyysisellä käsiksi käymisellä vuosiksi ja josta en silloin tehnyt poliisi-ilmoitusta, niin jos sillä on kakaroita, toivottavasti sen kakarooita kohdellaan kouluissa samalla tavalla, kuin äitinsä itse kohteli viatonta minua fyysisellä päälle käymisellä.


        Todella kammottavaa oli kärsiä paniikkihäiriöstä läpi peruskoulun siksi, että joku minulle tuntematon ikätoveri sekopää kavereineen oli päättänyt hakata minut, kun muka olin liian leuhka tai merkkivaatteissa. Yhdellekään tän maailman ihmiselle en toivo sitä samaa kenenkään nuoren elämään, että menee kouludiscoon ja 10 vierasta ihmistä alkaa potkiai buutseila naamaan ja hakata päätä seinään. Olen nainen ja nyt aikuinen, ja ne hakkaajavat oli naisia. Hakkaajani pääsi linnatuomiolta siinä, että minä en rikosilmotusta tehnyt; jos sellainen sika kehtaa millään tavoin tunkea mun tai mun läheisten elämänpiiriin ainakaan herjaamaan, en välttämättä takaa mitä sanoisin, jos naamakkain kohdattais. Ällöttävää on vielä, että sukuu on ulkopuolelta tulut yksi, joka on niiden minua herjanneiden suurikin kaveri: aina kun näen sen vanhempieni olohuoneessa, tekis mieli vääntää siltä nirri solmuun.

        Penikan pynkärit voi opettaa ihan tapojakin niillle,. Ei tartre olla vaikka kuten yhdessäkin ruokakaupassa, että joku "Pyry" peruuttaa pers eellä kärryjen kanssa kiinni iholle ja vielä pitäisi muka ihailla. Samalla aikaa synnyttäjänsä lastaa kärryyn alennuseinespitsoja, v*ttu lapsilisien Suomessa.


      • kasvattikakara

        Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa, niinhän se menee. Kiusaajien vanhempien olisi kuulunut pitää tiukempaa kuria kullannupeilleen.


      • aatosjalo24
        ksuhfrytuy7 kirjoitti:

        Aika huono ohje: minuun kohdistuneen hakkaamisen peruskouludiscossa 1990-luvulla ainakin masinoi teinit tyypit, joka suosi juuri väkivaltaa, eli toivottavasti sinulla ei ole lapsia, ettei ihmisten fyysinen koskemattomuus vahingoitu. Noin 13- vuotiaana ihmisen moraalinen maailmankatsomus oj siten valmis, että joko pystyy käyttämään väkivaltaa, tai ei pysty paitai itsepuoustustilanteissa. Aika vaikea verrata, että puolustautuuko joku kouluväkivaltaan itsepuolustussyistä, vaiko siksi että ihannnoi väkivaltaa. Minun peruskouluaikaisten koulukiusaajieni ihanne oli väkivalta. On toki rumaa väittää, että ketään mitään kpulukiusaajiani haluiaisin hakatuksi samalla tapaa kuin itseni hakattiin peruskouun discossa vuoskymmeniä sitten, mutta ainakin sen yhden koulukodissa ollleen lehmän joka aiheutti mulle paniikihäiön fyysisellä käsiksi käymisellä vuosiksi ja josta en silloin tehnyt poliisi-ilmoitusta, niin jos sillä on kakaroita, toivottavasti sen kakarooita kohdellaan kouluissa samalla tavalla, kuin äitinsä itse kohteli viatonta minua fyysisellä päälle käymisellä.


        Todella kammottavaa oli kärsiä paniikkihäiriöstä läpi peruskoulun siksi, että joku minulle tuntematon ikätoveri sekopää kavereineen oli päättänyt hakata minut, kun muka olin liian leuhka tai merkkivaatteissa. Yhdellekään tän maailman ihmiselle en toivo sitä samaa kenenkään nuoren elämään, että menee kouludiscoon ja 10 vierasta ihmistä alkaa potkiai buutseila naamaan ja hakata päätä seinään. Olen nainen ja nyt aikuinen, ja ne hakkaajavat oli naisia. Hakkaajani pääsi linnatuomiolta siinä, että minä en rikosilmotusta tehnyt; jos sellainen sika kehtaa millään tavoin tunkea mun tai mun läheisten elämänpiiriin ainakaan herjaamaan, en välttämättä takaa mitä sanoisin, jos naamakkain kohdattais. Ällöttävää on vielä, että sukuu on ulkopuolelta tulut yksi, joka on niiden minua herjanneiden suurikin kaveri: aina kun näen sen vanhempieni olohuoneessa, tekis mieli vääntää siltä nirri solmuun.

        Penikan pynkärit voi opettaa ihan tapojakin niillle,. Ei tartre olla vaikka kuten yhdessäkin ruokakaupassa, että joku "Pyry" peruuttaa pers eellä kärryjen kanssa kiinni iholle ja vielä pitäisi muka ihailla. Samalla aikaa synnyttäjänsä lastaa kärryyn alennuseinespitsoja, v*ttu lapsilisien Suomessa.

        Mikäpä sinua estää vääntämästä kaulaa solmuun. Parempi myähään kuin eiollenkaan. Kosto on kivaa.


      • ldfjrgthhtyjhtyhuyjh
        aatosjalo24 kirjoitti:

        Mikäpä sinua estää vääntämästä kaulaa solmuun. Parempi myähään kuin eiollenkaan. Kosto on kivaa.

        Jos tuo minulle oli, niin se estää, että en ole väkivaltainen. Taitaa olla suomenkielen taito vähän huonoissa kantimissa joillakin täällä, jso ei tajua eroa sanojen "tekis mieli vääntää nirri solmuun" ja sen välillä, että olisiko todella sellainen, joka johonkin väkivaltaan kykenisi tai saatika että jotakin väkivaltaa kannattaisi (en ole rikollinen ihminen), minä en eikä ole mitään syytä väkivaltaisesti käyttäytyä. Enkä minä tietenkään omia sukulaisiani, tai ketään, vihaa mitenkään. Se vaan on niin, että kun omassa perheessä ei ole ollut tapana huudella perheen yksityisasioita muille ja kun oma perheeni ei ole mikään juorukelloperhe vaan eritäin sivistyneitä ihmisiä, niin jostakin syystä sen jälkeen kun sukuun tuli avioliion kautta ulkopuolinen, ihan tuntemattomatkin ovat olleet turhan perillä perheeni yksityisasioista, joista ainakaan oma perhe ei puhu missään... Ja ei, sillä ei ole mitään merkitystä, että keitä tarkoitan. Nimellä esiintyen en menisi nettiin kirjoittamaan mistään koulukiusatuksi joutumiskokemuksistani enkä arvostelemaan ketään tuntemaani, siitä kun on jo todella kauan kun olin koulukiusattu ja olin silloin lapsi, ja ainoat jotka minua aikuisiälläni ovat kiusanneet, ovat jotkut tänne Suomi24:n erinäisille keskustelupalstoille kirjoittavat minulle tyystin tuntemattomat aikuiset ihmiset.


        On toki paljon ihmisiä, joista en pidä, mutta en minä niitä yksityiskansalaisia lähtisi nimeltä luettelemaan. Sekin mitä näillä palstoilla olen puhunut, niin nimeltä en koskaan ole maininnut ketään muita paitsi joitakin merkkijulkisuuden ihmisiä, joista kaikki muutenkin puhuu. Ei voi keskustella edes nimettömästi tuomatta julki joskus ihmisiä tai nimiä, jos yrittää käydä esim. yhteiskunnallista keskustelua, mielipide ei tulisi ymmärretyksi, jos vain vihjailisi.


        Ne ihmiset mitä minä halveksun, on niitä, jotka joissakin Facebookeissa utsii ja urkkii muiden yksityisasioita ja jotka juoruaa sen sortin paikoissa missä ei ole mitään yksityisyydensuojaa, joskin tuskin paljon täälläkään on, ihmisten yksityisasioita. Mielestäni esimerkiksi kaikki paikkakunta-aiheiset nettiryhmät pitäisi kieltää lailla. Ei kaikki ihmiset ole niin fiksuja, että he tajuaisivat, että jos he itse ovat nimillänsä jossakin tunnistettavasti vaikka Facebookissa, että kaikki mitä he sanovat vaikkapa jossakin Facebookissa, koskettaa myös kokonaisuudessaan kaikkia heidän tuntemiaan ihmisiä.


        Kuten sanottu, olen suositellut hoitoon hakeutumista kaikille teille nettitoimijoille, jotka kirjoittelette netissä väkivaltaisia juttuja ja jotka pelottelette jutuillanne minua kirjoittamalla asiattomuuksia Suomi24:n palstoille. Ja Suomi24:n ylläpito on muuten vastuussa, ettei netin keskustelupalstojen avulla ketään aleta kiusaamaan. Vaikka tuntuukin joillekin tuottavan suunnatonta iloa pilkata vaikka minua.


      • likkasuomesta

        Nain se on Kunnolla nyrkkia..........ihan samaa mielta olen. Olen kummatkin tyttareni opettanut etta jollei kiusaajat opi sivistyneesti niin otetaan katutoimet kasiin! Katutoimet aina tepsinyt.
        Kun kavin Suomessa niin sellaset toyhtopaa 15 vuotiaat juosivat metrossa eestakaisin . Aina vetivat mummua tai pappaa paahan kun ohite juoksivat . Kaikki vanhukset olivat hiljaa eika kukaan mieskaan sanonut niille mitaan!!!Apua!!!
        Vihoviimen sitten oli yksi toyhtopaa jaljella kun saavuin keskustaan ja sitten hyppasin hissiin sen kakaran peraan ja taa toyhtopaa alkoi minulle ulvoa etta hissi on taysi vaikka siella se itse mollisteli yksin . Olen pitka ja nain iakkaanakin aika urheilijan nakoine niin ajoin jatkan hissin nurkkaan ja huusin sille kurkku suoranan etta "onko sulla huono nako vai tarttetko turpiisi"! Huusin viela etta sen ulkonako inhottaa kun sen parturillakin on ollut huonot sakset jne jne
        Ei varmana koskaan unohda kun tallane mummeli kavi sitapain ja antoi pojalle kuria. Kun toimit nopeasti niin kiusaajilta loppuu aika sulle vastata............esita aina hullua niin kukapas kavisi hullun kimppuun?


    • HPJ

      Moi, yksinhuoltaja isänä tälläistä asiaa hoitanut ala-asteella lapsen ollessa kuisaaja ja kiusattu...nyt yläasteella kiusattu....
      Avain asia on saada koulu tarttumaan asiaan, sitä on siellä kuitenkin paljon...sekä kaikkee muutakin kouluun kuulumatonta!!
      Eli se että saat luokanvalvojan, kuraattorin ja kenties jonkun tilanteita nähneen opettajan tarttumaan asiaan, mielellään kaikki yhessä...ja jos ei auta niin kiusaajien vanhempia palaveriin...!!!

    • 16+5

      Kiusaamisesta ei voi selvitä mitenkään.
      Sinun on turha yrittää auttaa.
      Tietenkin jos pystyt, niin olisi hyvä jos listisit nuo lapsiesi kiusaajat.

    • hirveää

      Todella hirveää olin itsekkin koulukiusattu ja muutenkin sain turpaani melkein joka päivä koko yläasteen ajan.
      Olin erillainen kuin muut siksi varmaan niin kävi.
      Ikävää on kyllä se mutta jos lohduttaa yhtään niin asiat paranee kun pääsee pois peruskoulusta löytää uusia ihmisiä ja kaikki menee paremmin. Tietenkään kenenkään ei pidä kärsiä koulut auosii kiusaajia eivätkä puutu asiaan. Kannattaa otta yhteyttä poliisiin. Koulukiusaus on rikos ja jos koulussa ei asiaa osata hoitaa niin kyllä virkavalta puuttuu asiaan.
      Koitakaa jaksaa asiat paranee k

      • sdifhrugy7y7u

        Itse ainakin uskon, että aina parempaa olla "erilainen" kuin ihmiset jotka peruskoulussa tai missään ketään kiusaa. Monasti olen tosin miettinut sitä, että mitä on se erilaisuus, käsitetasolla: koulukiusatuissa on oikeasti ikästään kypsempiä, taloussyistä kadehdittuja, talousyssyistäi itseään muita parempina pitäviä, yksinkertaisesti tyhmiä ja häiriintyneitä ja normaaliväestöä. Itse ainakaan en enää tänä päivänä pelkäisi, jos joku tehdasduunarin penikka tulisi irvimään mulle, jonka suvussa akateemisuus on niinkin kaukaaista kuin että oma mummo oli kylässä opettaja joskus 1950-luvulla, mutta 1990-luvulla lapsena pelkäsin: ajattelin, että ne omakotialueilla tehastyöläisten hinnoilla minitaloissa asuvat ovat muka jotenin parempia kuin minä tai mun akateemisesti koulutetu perhe, koska sitä mulle koko ajan tolkutettiin. Kateus. Luoja mua kiitä, etten koskaan joudu asumaan enää samanlaisessa helvetissä, missä elin lapsuuteni, se oli hirveää: oma perheeni oli normaali ja oli ystäviä lapsuudessa, mutta se suuunaton kateus ja jpa arvosanojen pyöristäminen alaspäin pukulylän kouliussa sillä perusteella, että mikä on lapsen perheen puoluekanta; se oli hirveää. Tosin ala-asteen opettajani joutui toteamaan, että olen luokkani paras oppilas, tai kolmehan sieltä sai lähtiessä sen alle ysin kesiarvon eikä kukaan yli sen ja minä kuuluin kolmen parhaimman joukkoon. Muistan kuitenin ikuisesti sen herjaamisen, joka jatkui jopa löhdettyäni yläasteelle: yritin miellyttää kouukiusaajia olemalla lukematta läksyjä, no en silti päässyt peruskoulusta löhtiessä paitsi reippaasti yli kasin keskiarvoon, olis ollut kymppi, jos siellä olis voinut tasoisessaaan seuraassa lukea. Lukion aloitin hyvin arvosanoin, onneksi vaihdoin sieltä toisaalle, koska olisin todella tänä päivänä mielenterveyspotilas, jos olisin jäänyt niiden koulurääkkäreiden armoille - kiusaajilleni varmaan iloa tuottaa, etten kirjoittanut eximiaa. Oikeissa olosuhteiss tottavie mun älyllä sekin olisi tehty.

        Ja on ylioopistosta tutkinto, mikäs sulla on?


    • kiusatun äiti

      Mene koululle ja laita piste kiusaamiselle.Puolusta lastasi.Kutsuta koululle kiusaajien vanhemmat ja käsitelkää asia,se on myös kiusaajille etu.

    • Nainen 49v.

      Hyvä kolmen lapsen äiti,

      olet saanut paljon vastauksia, mutta laitanpa minäkin vielä. Olen itse opettaja, minua kiusattiin aikanaan yläluokilla, tytärtäni sekä ala- että yläluokilla. Minulla on tietenkin koulussa nollatoleranssi kiusaamiseen. Tiedän kuitenkin, ettei kaikilla opettajilla ole yksinkertaisesti taitoa hoitaa asiaa. Kuitenkin monessa koulussa on Kiva koulu -ohjelma eli kiusaamisen vastainen ohjelma ja siinä on tietyt opettajat, jotka saavat koulutuksen ja hoitavat tapaukset. Ensin yhteyttä omaan opettajaan, sitten jos ei mitään tapahdu, rehtoriin. Oma lapseni kielsi puhumasta rehtorille, mutta onneksi hän kerran myöntyi. Ei ollut liian myöhäistä, vaikka itse harmittelin jälkikäteen, ettei minun olisi pitänyt lapsen kiellosta välittää. Rehtorille soitto auttoi. Jos sekään ei auta, sitten opetusvirastoon tai koulun koululääkärille (jota kyllä saa harvoin kiinni).

      Alakoulun puolella tyttäreni opettaja ja rehtori olivat avuttomia. Rehtori kuunteli mitään sanomatta vieressä, kun puhuin luokan vanhemmille. Itse tulin loukatuksi siinä yhden vanhemman taholta, mutta ajattelin vain, että parempi minä kuin lapsi. Sovittiin, että voi soittaa sen vanhemman kotiin, jonka lapsi kiusaa. No, minähän soitin - tuo isä ei ollut paikalla vanhempainillassa. Hän kielsi täysin ja käyttäytyi huonosti. Onneksi rehtori vaihtui ja uuden kanssa luontui. Mutta hitaasti asiat etenenivät.

      Kaverit auttavat asiassa. Lapseni on nyt 19-vuotias ja alkoi saada lukiota edeltävänä kesänä kavereita. Hän harrastaa aktiivisesti ja täällä Helsingissähän on paljon maksutonta toimintaa, mm. järjestötoiminta.

      Mitä voi tehdä, jos lapsella ei ole kavereita? Ehdotan, että tuet häntä harrastusten löytämisessä.

      Kun kiusaaminen on jatkunut pitkään, siitä jää helposti pysyvät haavat. Kannattaa hakea apua ammattilaisilta: ensin kouluterveydenhoitajalta ja hänen kauttaan voi saada lähetteen nuorisopolille. Jos terapiaan on tarvetta, heidän avullaan pääsee sinnekin.

      Niin paljon kuin väitetäänkin kaikkien resurssien olevan alhaalla, eivät ne ole niin alhaalla kuin aikaisemmin. On menty parempaan suuntaan. Kela tukee kaikkien nuorten psykoterapiaa vanhempien tuloista riippumatta. Tietysti jos on rahat tiukilla, voi omavastuukin olla liikaa. Silloin lienee sosiaalitoimisto auttava taho.

      Toivon, että jaksat olla lapsesi tukena. Kaikkialle ei äidin kannata itseään "tunkea" mukaan, mutta esim. lomamatkat, kaupoissa käynti tms.

      • äiti vastaa

        kiitos asiallisesta kommentista!


      • ksdfhruhtughtyu
        äiti vastaa kirjoitti:

        kiitos asiallisesta kommentista!

        Ei kiitosta h-vetin asiattomasta viestinnästä, mitä julkaisette tässä Suomi24-palstoilla. Kukas tossa nyt väittää olevansa kiusattu, joku aikuinen työtön 3:n pikkulapsen lapsen äitikö (joka tosin kirjoitti nimimerkkikenttänsä naamattomaan viestiinsä sanan "3-lapsen äiti"), joku muka oikeasti 13-vuotias vai kuka? Te keksittyjen tarinoiden kirjoittajat varmasti sen tiedätte, normaali mielipiteenilmaisu tuntemattomien välisessä julkisessa nettikeskustelussa tässä keskustelupalstalla kun ei repertuaariinne ja taitoihinne tai tapakäsitykseenne havaitusti kuulu.


        Ja minkä takia muka kiusatut aina kuuluisivat terapiaan? Minun lakiin kuuluvat juridiset oikeuteni jos ovat toteutuneet oikein, internetissä _etenkään täällä Suomi24:ssa_ ei tiedetä, ketkä ovat ystäviäni tai milainen perhe tai suku minulla on - asia kun ei internetkansalle kuulu. Olen joskus jopa nettipoliisiin ottanut yhteyttä, kun pelotti nää Suomi24- palstat niin paljon NIMELLÄNI JA OMASTA PUHELIMESTANI SOITIN, en harjoita nimetöntä viestintää virallisten instanssien kanssa missään, enkä etenkään internetissä. Siellä vastas vaan joku aggressiivisen ja vähän stressaantuneen oloinen naispoliisi, joka tuntui olevan sillä asenteella, että mitäs tänne soittelet, sanoi että hän ei käy Suomi24-palstoilla. Muutama päivä sen jälkeen joku Forssi- nettipoliisi ( Marko Forss) esiintyi Hesarissa painetussa lehdessä valittamassa, että ihmiset ottaa poliisiin yhteyttä muka mitättömistäkn syistä. Ja että muka aikuiset kiusaa lapsia netissä. Siis miten pihalla ne voi olla... Suurin ongelma on IDENTITEETTIRIKOLLISUUS! Tosi harva alaikäinen kakara menee minnekäään nettiin mitään daisareitaan tai mitään esittelemään, mutta netissä asioita vahtivat nettipoliisitkin välittää jukisuuteen käsitystä, että muka ( melkein, kärjistys!) joka toinen tekisi sellaista. No: tavallisten perheiden alaikäiset eivät edes roiku netissä. Ja ne jotka rikollisiksi aikuisia vaikka tänne Suomi24:n kirjoittavia tahallisesti leimaa taviskansalaisia, ne on itse niitä nettirikollisia.

        Suosittelisin nettipoliiseita perehtymään siihen asiaan, että tietoteknisesti erityisen taitavat rikolliset tyypit jopa tunkeutuu asentamaan vakoiluohjelmia viattonien koneille. Voi varmaan joo tääkin viesti näyttää ulospäin vaikka minkälaiselta herjaukselta, mutta kyse on siitä, että valitettavasti näen ja luen tuntemattomien nimettömiä sisällöltään laittomia viestejä tässä Suomi24:ssa keskustelupalstoilla koko ajan.


        Eiköhän kiusaamisaiheisten palstojenkin pitäisi olla muuta, kuin pelottelupalstoja, mitä julkaistuihin juttuihin tälläkin foorumilla tulee.


        Tsemppiä toki jos todella jonkun lapsi on joutunut koulukiusatuksi, se on aina todella paha rikos. Itse avausuin aloittajan kyselyihin tässä ketjussa laajasti, ja paljastin muun muassa asian jota eivät tiedä edes kaikki läheisimmistä ystävistäni, että minä aikoinaan selvisin koulukiusaamisesta vain sillä, että jouduin perheeni omilla rahoilla opintoni rahoittaen vaihtamaan lukiota toiselle puolelle Suomea, ja että lisäksi jouduin paikkailemaan murskautunutta itsetuntoani vuosia, ennen kuin pääsin sen kiusaamiskokemuksen yli. En halua, että keskustelupalstojen avulla ketään kiusataan. Se kun on laitonta touhua, jos todella ihmisten identiteetit räävitään julkiseen jakoon ja että jos netissä on selkien takana kiusaamisfoorumeita, joissa vaan utsitaan ja urkitaan ja herjataan tavallisia ihmisiä.


      • likkasuomesta

        Voi hyva Sylvi !!! Milloin te opitte etta koulukiusaamisen ainoastaan tehoo turpiin anto. Voikaa nyt ihmeessa ajatella mita maailmassa on tapahtunut kaikkien terroistien vuoksi-jolla on kiusaaja lapsenaan niin havetkoot!
        Ei terroristi jarjestot muuten peraanny kun isketaan sodalla! Sama kouluissa kiusaajat kuriin ja niitten perheet -turpiin tulee vaikka olenkin yksinainen aiti!
        Ei kiusaajat ymmarra vasta kun kerrotaan ja naytetaan millaista on silla jota kiusataan.
        Jos sinulla on lapsi joka on kiusaaja niin jos mukulasi kiusaa minun lapsiana kouluaikana niin kylla minulta loytyy 16 tuntia teidan perheelle vuorokaudessa.
        Minun lapsiani ei kiusata ! Henkilokohtaisesti annan opetusta jos sita ei kotoa tule. Mitaan paperisotaa eika rehtoria vaivata asioilla eika poliisia. Tervetuloa koulukiusaajat -odotan teita!


    • minun lapsiani on koulukiusatta. eräänä yönä tuli 12 v.tyttärelleni puhelu jossa haukuttiin huoraks y.m. otin puhelimen ja sanoin vaan että tämä ei jää tähän,eikä jäänyt. soitin samantien koulun rehtorille k.lo. oli varmaan noin yksi yöllä, en antanut periksi,ennenkuin sain häneltä vastauksen , että asia tutkitaan.ei mennyt kauaa kun tuli kutsu keskustelu tilaisuuteen ja myös kiusaajan vanhemmat tulivat.voitte vaan arvata mikä yllätys ,kun tavattiin ja huomattiin että olimme vanhempien kanssa ystäviä,vaan lapset eivät tienneet sitä.siihen jäi kiusaaminen.tahdon vaan sanoa että heti pitää ottaa yhteyttä eteenpäin ,oli yö tai päivä.me ainakin saimme avun.

    • Kuuntele, ole läsnä!

      Ensin suosittelisin että lapsi pääsisi puhumaan kiusaamisen tuomista traumoista vaikka perheneuvolaan tai terapeutille. He osaavat myös neuvoa lapselle keinot selviytyä kiusaamis tilanteista ja jopa lopettamaan ne.

      Joka päivä tehkää jotain mukavaa yhdessä. Lenkille puistoon, metsään, lintuja katsomaan. Mieti mikä saa lapsesi rauhoittumaan. Laittakaa yhdessä ruokaa, kattakaa hienosti ja järjestäkää kauneuden hoitoiltoja. Kosketus lievittää stressiä ja kertoo lapselle varmasti että on jossakin rakastettu ja hyväksytty.

      Käytä tukiverkostoa, läheisiä tai luo sellainen lapsellesi. Älä epäröi pyytää apua.

      Puutu kiusaamiseen koulussa! Äläkä suostu kuuntelemaan vähättelyä. Käytä kaikki keinot.

    • pidä puolesi

      Huh huh , onpa tyttösi joutunut kestämään, opettajat ja koulun henkilö-kunta saa kyllä nyt katsoa peiliin ja hävetä sillä tällainen ei oo varmaan jäänyt huomaamatta.
      Kiva koulu järjestelmä on hyvä mutta sillä myös on nurja puolensa, yritetään peitellä että ei meidän koulussa kiusata ketään.
      Meidän poika joutui maahan-muuttajana samaan ryöpytykseen jo eskarista alkaen ja kyllä jätti jälkensä. Puhuttiin koulussa opettajan janssa ja rehtorin, mutta siellä vaan vähäteltiin asiaa. Kun poika piti puolensa , hänestä tehtiin syyllinen tappeluihin. ja siot olikin jo sosiaalin ihmiset kimpussa, palkattiin juristi hoitamaan asiaa ja alkoipas asiat järjestyy ja tais tulla hätä monelle kun virkateitse asiaa hoidettiin, mutta vaatii aikaa ja rahaa, ÄLÄ ANNA ASIAN OLLA!

    • KMD

      Mulla ei ollut muuta vikaa kuin pikkasen ulkoneva korva. Helvetti hörtsälällä kesti 6 vuotta, fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä...

      Jouduin loppujen lopuksi vankilaan ja koulukotiin ...ihan kiva teille mulkuille!

      Sissi kun olen, niin päädyin opiskelemaan termodynamiikkaa ...varsinkin toista pääsääntöä;) Terveiset teille mulkuille, olette idiootteja!

    • 2+6

      kovaa kovaa vastaan. pitää elämässä itseään puolustaa jatkossa kin ei se elämä kouluun lopu. kyllä melkein kaikkia kiusataan joskus koulussa tai töissä se on elämää. toiset joutuu elämään sodan keskellä. helppoa meillä suomessa on

    • apsoidjf

      Mun yks tuttava, joka on myös äiti, kertoi, että oli mennyt kouluun koulupäivän jälkeen selvittämään tyttäreensä kohdistunutta kiusaamista. Mulla itsellä ei ole lapsia. En siis osaa sanoa, miten itse toimisin. Oletko puhunut asiasta opettajalle? Itse olen työskennellyt kasvatusalalla ja olen huomannut sen, että kiusaaminen on valitettavan yleistä. Itse puutun asiaan aina, jos lapsi tulee minulle siitä kertomaan. Olen jopa soittanut kiusaajien kotiin vanhemmille. Olen aina puuttunut asiaan, enkä jättänyt sitä selvittämättä. Näin minä olen toiminut.

      • lsidfruogihuyjiu

        No valitettavasti ainakaan kaikien koulukiusattujen nuorten vanhemmat eivät ehdi kouluihin koulupäivän jälkeen "selvittämään lapseensa kohdistunutta kiusaamista". Mulla ainakin kun mua kiusatttiin peruskoulussa ja lukion alussa, niin vanhemmat teki 12 tuntista työpäivää. Muistan lapsuudestani virkamiesäitini tulleen kotiin kahdentoista aikaan yöllä, korkkarien kopinan muistan, ja ensimmäiset sanat sillä oli, että "anteeksi minulla kesti". Isä samoin oli virkamies, ei siellä peeloiltu, että uka on koulukiusaaja ja kuka ei ja kun joudui koulukiusaamisen vuoksi aikoinaan vaihtamaan koulua, se tehtiin ihan ilman rähinää ja perheeni omilla rahoilla. Sitä olisin vihainen, jos joku mäsäileee mun kpoulukiusatuksi joutusmikokemuksilla netissä, koska ei mun perheni ainakaan sitä tee ja itsekin olin sen vdrran iloinen päästessäni koulukiusaamisympärisrtöstä muualle, että ei suuremmin alkais ottaa kontaktia minua vuoskymenmeniä sittne kiusaneisiin. Se oli sen verran rankka kokemus, että missään en ole siitä koskaan puhunut, mitä oi joutua koulukiusatuksi. Enkä ollut kiulukiussattu luuseriuttani tai outouttani, vaan siinä olin ihan kyse siitä, etä osalle kersoista oli opetettu kodeissaan, että joku ei ole saman arvoinen kuin he. Nykyiset penikanpynkärit vois vähän miettiä, että miten kannattaa niitä penikkoja kasvattaa: omasta mielestäni se tyttö 1990-luvulta esimerkiksi joka mut lukiodicossa buutseilla päähän hakkasi kun olin 13- vuotias, niin kastraatio olisi sellaiselle ikåistäään tyttöä hakkaavalle sekopäälle paras vaihtoehto, kokemuksseni perusteella: tosin lienee varmaan jo viis kersaa kaikilla sellaisellakin, yäks.


      • likkasuomesta
        lsidfruogihuyjiu kirjoitti:

        No valitettavasti ainakaan kaikien koulukiusattujen nuorten vanhemmat eivät ehdi kouluihin koulupäivän jälkeen "selvittämään lapseensa kohdistunutta kiusaamista". Mulla ainakin kun mua kiusatttiin peruskoulussa ja lukion alussa, niin vanhemmat teki 12 tuntista työpäivää. Muistan lapsuudestani virkamiesäitini tulleen kotiin kahdentoista aikaan yöllä, korkkarien kopinan muistan, ja ensimmäiset sanat sillä oli, että "anteeksi minulla kesti". Isä samoin oli virkamies, ei siellä peeloiltu, että uka on koulukiusaaja ja kuka ei ja kun joudui koulukiusaamisen vuoksi aikoinaan vaihtamaan koulua, se tehtiin ihan ilman rähinää ja perheeni omilla rahoilla. Sitä olisin vihainen, jos joku mäsäileee mun kpoulukiusatuksi joutusmikokemuksilla netissä, koska ei mun perheni ainakaan sitä tee ja itsekin olin sen vdrran iloinen päästessäni koulukiusaamisympärisrtöstä muualle, että ei suuremmin alkais ottaa kontaktia minua vuoskymenmeniä sittne kiusaneisiin. Se oli sen verran rankka kokemus, että missään en ole siitä koskaan puhunut, mitä oi joutua koulukiusatuksi. Enkä ollut kiulukiussattu luuseriuttani tai outouttani, vaan siinä olin ihan kyse siitä, etä osalle kersoista oli opetettu kodeissaan, että joku ei ole saman arvoinen kuin he. Nykyiset penikanpynkärit vois vähän miettiä, että miten kannattaa niitä penikkoja kasvattaa: omasta mielestäni se tyttö 1990-luvulta esimerkiksi joka mut lukiodicossa buutseilla päähän hakkasi kun olin 13- vuotias, niin kastraatio olisi sellaiselle ikåistäään tyttöä hakkaavalle sekopäälle paras vaihtoehto, kokemuksseni perusteella: tosin lienee varmaan jo viis kersaa kaikilla sellaisellakin, yäks.

        Juu juu siina on jarkea kun vanhemmat vetavat duunia aamusta yohon ja kun lapsille tulee vaikeuksia niin rahalla paasee uuteen kouluun- mitahan sina siita opit? Olitko halpa lapsi?Ei vanhemmat antaneet sinulle aikaa vaan rahalla siirrettiin sinut vaikeasta tilanteesta pois...........minun lapsille annetaan aikaa ja opetetaan siihen etta meilla ei pereteta kun tulee vaikeuksia vaan otetaan harkaa sarvista kiinni- tata on elama!


    • exkiusattu

      Yritä löytää tytön kanssa yhdessä jotain, koulun ulkopuolella olevaa harrastusta ja toimintaa, mikä toisi iloa ja kohottaisi hänen itsetuntoaan. Olisiko mitään missä hän olisi hyvä?

      Minä olen ollut koulukiusattu tyttösi tavoin ja vielä näin 30v, kärsin siitä. Olen käynyt läpi masennuksen, monta syömishäiriötä ja itsetuntoni ei ole koskaan palannut. Joillakin se ei koskaan palaa. Itsemurhaakin on yritetty.

      Siksi on tärkeää että tytölle löydetään elämää jostain muualta, koska varmasti koulu on jäänyt ikuisesti "pahaksi paikaksi". Tärkeää myös olisi, että hän pääsisi puhumaan jonkun kanssa.

      Minulla vanhempani eivät koskaan puuttuneet kiusaamiseen. Luulen, että se on osasyy, miksi kokosin jonkinlaisen kivimuurin minun ja vanhempieni välille.

      Kannattaa vahvasti kiinnittää huomiota miten tyttö tulee tulevaisuudessa käyttäytymään, varsinkin nyt kun murrosikä tulossa. Yritä nähdä viilteleekö, tai muuten oireileeko kuten masentunut tai miten ruokailee, ettei joudu samaan syömishäiriökierteeseen, kuin minä. Vielä näinä päivinä en voi syödä normaalisti.

      Tärkeintä on kuitenkin sen uuden harrastuksen löytäminen, se, että löytäisi sen oman porukan jostain muualta, kuin sieltä koulusta, että olisi jotain iloa elämässä.

    • Jeesukseen Uskova

      www.Jesus-is-Savior.com -siellä on paljon tekstiä eri aiheista, kuten etusivulla linkki "How to go to Heaven" (suom. "Kuinka mennä Taivaaseen").

      • ..........

        Ei auta mitään hihhulointi tässä, oikeista asioista puhutaan.


      • Ei auttanut Jumala

        Ei ole Jeesus pelastanut, eikä Jumala auttanutkaan. Leipäjonossa olaan vaikka on hyvä ammatti kukaan ei ota töihin. Raitista ja tupakoimatonta ahkeraa työlle omistautuvaa työntekijää.


    • NGm

      Tietysti nollasta kaverista on haasteellista ponnistaa, mutta onko tyttäresi tapauksessa mahdollista että hän vaihtaisi koulua, jossa voisi aloittaa ns puhtaalta pöydältä? Muistan ainakin joskus tällaisia järjestelyjä tehtäneen.

      Omalta osaltani kiusaaminen on tuttu juttu ja ratkaisin asian aikanaan siten että suljin vain suuni ja muutenkin jokseenkin kaiken sosiaalisen elämäni koulupiireissä ja keskityin yksinomaan vapaa-ajan kavereihin. Olin sitten 8-9 luokat sellainen outolintu jota pidettiin lähinnä ehkä vaarallisena, mutta jonka annettiin olla rauhassa. Tätä vaihetta ennen kiusaamista oli jatkunut vuosien ajan ja pahin välikohtaus tapahtui seiskaluokalla kun kesken oppitunnin hiukseni sytytettiin tuleen. Tässä vaiheessa koulun rehtori puuttui asiaan ja teki selväksi että asiaa puidaan tästä eteenpäin poliisin kanssa, mikäli meno ei muutu. Se auttoi osaltaan myös.

      Aikanaan lukioon mentäessä kaveripiiri sitten vaihtui kuin enimmät ääliöt menivät ammattikouluun. Juuri kukaan ei tuntenut minua ennalta ja pääsin profiloitumaan "sosiaalisena ja puheliaana" tyyppinä, joka on kaikkien kanssa väleissä. Eli jos tämän vuodatuksen yhteenvetoon palataan, niin onko tilanteessanne mahdollista päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä?

      • lsifrugthiu6hyi7u

        En ihmettele, jos jonkun älykön hiuksetkin on yritetty sytyttää tuleen peruskoulussa, koska minutkin hakkasi peruskoulussa buutseilla päähän 1990-luvulla omaasta mielestään ihan normaalit, jotka kuulemani mukaan ovat synnhyttäneet lapsia. Ihkuja äitejä ja isiä niillä penikoilla, yäk... Ja ne on vääntäneet kersaa heti kun synnytysikään pääsi. Jokaisella apukoulutason- kouukiusaaja- tyypilllä ikäiselläni on nykyisin kakskytvuotaiita lapsia. Ällötävää, että jos nainen on neljäkymmentävuotias 2010-luvun Suomessa, että omaisi 20-vuotiaan lapsen. Jännä, että kun yhteiskunnnan todelisuus kylläkin kertoo, että ei ne kovin suurilla rahoila itse ole omia lapsiaan auttaneet verovaroissa, niin raivostuttaa edes ajatus, että mun lapsettoman pitäisi. En koe mitään sympatiaa jossakin kaupan lattialla rääkyvää mölyrasiaa lasta kohtaan, minusta suuri osa lapsista on epämiellyttäviä, joskus harvoin tosin on hyvinkin kasvatettuja. Itse eniten maailmassa ihmettelin aikoinaan sitä, että miksi hvetissä joku jolla olisi ollut koko maailma edessään, menee vaikka 19- vuotiaana tekemään lapsen. Eri asia oli silloin, kun kyseisten äidit vasta syntyi, ja koen törrkeänä, että täällä pässit herjaa iäkkäitä, kun äitinsä ovat korkeintaan viiskynvuotiaita.


      • yläastehelvetti

        Tuossa on oiva esimerkki siitä että kiusaamiseen pitäisi puuttua heti alkuunsa ettei se pääse etenemään noinkin hengenvaaralliselle tasolle että hiukset sytytetään palamaan tms.
        Meillä oli yläasteella 80-luvun lopulla elektroniikkatöitä teknisten töiden tunnilla ja yksi pa8kapää keksi tahria paitani piirilevyjen syövytyshapolla. En enää muista minkä selityksen keksin vanhemmille että miksi paita on selästä ruskean hapon tahrima... luultavasti arvasivat että olin kiusattu vaikken milloinkaan sitä sanonutkaan.


    • Ex-kiusattu

      Rukoile hänen puolestaan. Paljon siunausta ja voimia ja menestydtä ja tervettä itsetuntoa tytölle.

    • Ope_61

      Ilmoita kiusaamisesta luokanopettajalle/luokanohjaajalle heti! Jollei koulu toimi heti, tee rikosilmoitus välittömästi! Lapsesi elämä on arvoka!

    • kiusattu99

      Yhteyttä kouluun ,opettajille ,rehtorille ,poliisille ,julkisiin yms.Kotoa käsin ei kukaan pysty tekemään mitään eikä siihen jädet ,limut tai muutkaan auta jos menee kylille ,itte olin kylillä joka päivä kiusaamisen takia kouluun ei voinnut mennä kun samat sällit aina oli kimpussa ,siksi koulukin meni miten sattuu ja nykyisinkin vaikka kohta lähelle viittäkymppiä oon vaikuttaa ja aina kulkee mukana ,ei siitä muistoista eroon pääse.Tietoon vain kiusaajien vanhemmille kyllä se isi antaa omankäden oikeutta tai toiset paripulloa kaljaa siitä hyvästä ,toiset ostaa tupakatkin nuorille vielä että saavat varmasti kaiken mitä nykytenavat kaipaa,viinakset nykyään ostetaan jo ton ikäsille ,sitä kun kuvetta piisaa ja ittekkin aina ovat juhlatuulella ,kaikki lähtee sieltä juuresta ,ja kasvaa sen mukaan .Toivottavasti ei kuitenkaan tee tytär mitään ittelle kun se on vähiten syyllinen .Toivon rauhaisaa syksyä ja menkäähän kiusaajat itteenne ,voi jossakin kulmantakana yllätys koittaa.

    • EntinenKoulukiusattu

      Vaihtakaa koulua välittömästi! Osta lapselle sellaisia vaatteita, joita hän haluaa ja joita muut hänen ikäisensä käyttävät. Aikuisenahan voi ajatella, ettei pukeutumisella saisi olla väliä, mutta jos sillä on lapsen luokkalaisille väliä, niin asia on tärkeä!! Keskustele myös lapsen kanssa harrastuksista ja ilmoita hänet johonkin harrastukseen, mistä hän itse on kiinnostunut. Harrastukset tuovat onnistumisen kokemuksia ja tukevat positiivisen identiteetin muodostumista. Harrastuksista löytää myös uusia, samanhenkisiä ystäviä!! Näillä alkuun ja kaikkea hyvää teille! :)

    • Willyannan äippä

      ... js vaikka olisikin ruma, läski vanhoine vaatteineen, ei se oikeuta kiusaamiseen.
      Minulla oli kaunis tytär, jota kuskasin huilutunneille, ratsastustunneille ja tanssimaan. Hän matkusteli astmansa vuoksi joka kevät ulkomaille ja ilmeisesti näistä johtuen tuli kolmannella kiusatuksi. Ensimmäinen ylemmillä luokilla oleva kiusaaja hoidettiin tuttavani kanssa niin, että miestuttu /myöhemmin erityisope, soitti tälle kotiin, esittäytyi tyttäreni serkuksi yläasteelta ja toivotti kiusaajan tervetulleeksi uuteen kouluun aikanaan, että siellä he odottivat. No, tyttö muutti perheineen kauas pois ennen yläastetta, liekö sattumaa :)
      Tyttäreni vaihtoi ystävineen koulua. Mutta sana kiiri. Yksi kiusatuista sai syömishäiriön ja myöhemmin mielenterveyshäiriöit, yksi heistä lähti tosi etäälle kouluun eikä ole koskaan seurustellut ja tämä minun tyttäreni kulkee maailmassa arkana ja epävarmana. Osa opettajista osallistui tähän kiusaamiseen. Koulut olivat Mikkolan koulu, Peltolan koulu. Vain yksi kiusaajista on pyytänyt myöhemmin anteeksi selityksineen joka oli kuulema kateus. Musiikinopelle, matikan ope ja luokanvalvoja osallistuivat kiusaamiseen.

    • Jos vain paikka kunnallasi on mahdollista harrastaa Karate , Judo , Takewando tai Nyrkkeily tai jokin muu kamppailu laji . Poikani oli koulukiusattu vuosia ja Takewando seura oli kotikulmilla sinne mentiin yhdessä harrastettiin ja tyttökin tuli myöhemmin mukaan . Lasten itse tunto kasvo varsinkin pojan sai kavereita menesty lajissa ja niin jäi kiusaajat yritystä oli mutta pojan itsetunto oli jo niin hyvä että ei enää tehonnut .
      Jos vain toivot asiasta keskustella niin ota yhteyttä [email protected] niin voitas jutella puhelimitse . Olen ollut koulu alalla työssä 20 vuotta , jos vain voin olla jotenkin avuksi.

    • Rangaistus

      Voi tyttö-parkaa, ja myös sinuakin. Puhutaan koulukiusaamisesta paljon, mutta onko opettajat todellakin niin sokeita ??? Heille kuuluu oppilaiden hyvinvointi. Toivottavasti tälläinen huolimattomuus ei ole yleistä .Tälläiset kiusaajat ovat yleisesti jääneet ilman huomiota kotona. Vanhemmat ei välitä, mitä nuoriso touhuaa. Sanovat olleensa tietämättömiä pikku " prinsessansa " touhuista. Tollaisilta vanhemmilta pitäisi huostaanottaa " prinsessat " määräajaksi yhteiskuntapalveluun pesemään vanhusten pyllyjä.

    • kaikkiok

      Voisitko olla lapsellesi ystävä?
      Itse voisin olla vaikka adoptoitu ja sitä olisi kaduttu, ei mitään läheistä yhteyttä vanhempiin.

      Jännä juttu että lapsen tuhoa voidaan katsella sivusta mutta jos joku kolhaisee uutta bemaria parkkiksella niin raastuvassa selvitellään kolhua ja pahoinpitelyä.
      Lapset ovat nykyään kuin koiria, kyllä ne on kivoja ja pärjää omillaan.
      Ruokaa kun antaa niin kaikki hyvin.

    • Oikeuden mukainen!

      Miksi sinä hyvä ihminen tulet tältä palstalta apua ja neuvoo kysymään, täällä on kommentoimassa nuo samat ääliöt joilta et ikinään asiallisisa vastauksia saa. Jos olet täällä aikaseemin vieraillut ja lukenut noita juttuja, niin aina aloittajassa itsessään on ollut vika, niin kun näistä sinullekkii tulleista kommenteista huomaat.

      Ei muuta kun hirveesti tsemppii ja voimii sinulle asian selvittämiseksi ja tyttösi tsemppaamiseen.

      • kfghuyg

        Aia törkeä kommentti.


      • hiljainenmaanjäristy

        Asiaan "puutumis" järjästys:

        ensi puhuminen lapsen kanssa
        puhuminen lapsen kavereiden kanssa
        puhuminen lapsen opettajan kanssa
        puhuminen rehtorin kanssa
        ¤¤

        kirjallinen ilmoitus rehtorille ja koulun johtokunnalle
        seuraa rikosilmoitus

        Sanktioina:
        kiusaajan puhuttelu; opettaja, rehtori, jälki istunto,
        erotaminen koulusta 2 viikoa.

        Näin tämä eteni 1980-luvun lopulla.

        Ilmoitin myös rehtorille ottavani yhteyttä tuttavaani (nimi) koululautakunnan jäseneen, sekä hänen kautaan koulutoimenjohtajaan, jos asiaan ei tule muutosta. (turha väitää ettei tämä kuulu koulutoimenjohtajalle.)
        Asiaa aletaan korostamaan lapseni jää pois koulusta, kunnes asia hoituu.
        Tuttavani koululautakunnanjäsen vei asian koululautakunnan kokoukseen, jossa asiasta puhutiin Hän esitti kysymyksen koululautakunnalle; PITÄÄKÖ KIUSATUN LOPETTAA KOULUN KÄYNTI kunnes asia hoidetaan.


      • hiljainenmaanjäristy
        hiljainenmaanjäristy kirjoitti:

        Asiaan "puutumis" järjästys:

        ensi puhuminen lapsen kanssa
        puhuminen lapsen kavereiden kanssa
        puhuminen lapsen opettajan kanssa
        puhuminen rehtorin kanssa
        ¤¤

        kirjallinen ilmoitus rehtorille ja koulun johtokunnalle
        seuraa rikosilmoitus

        Sanktioina:
        kiusaajan puhuttelu; opettaja, rehtori, jälki istunto,
        erotaminen koulusta 2 viikoa.

        Näin tämä eteni 1980-luvun lopulla.

        Ilmoitin myös rehtorille ottavani yhteyttä tuttavaani (nimi) koululautakunnan jäseneen, sekä hänen kautaan koulutoimenjohtajaan, jos asiaan ei tule muutosta. (turha väitää ettei tämä kuulu koulutoimenjohtajalle.)
        Asiaa aletaan korostamaan lapseni jää pois koulusta, kunnes asia hoituu.
        Tuttavani koululautakunnanjäsen vei asian koululautakunnan kokoukseen, jossa asiasta puhutiin Hän esitti kysymyksen koululautakunnalle; PITÄÄKÖ KIUSATUN LOPETTAA KOULUN KÄYNTI kunnes asia hoidetaan.

        Mietin niin ahkerasti tuota virallista järjästystä, että jäi pois..

        Sain koulukavereilta tietooni pahimman kiusaajan nimen, soitin päivällä koska oletin pojan olevan kotona.
        Pojan isä vastasi.
        Kysyin ensi poikaa, sekä koska on saatavissa puhelimeen.
        Soitin toisen kerran ja puhuin pojan kanssa. Venkoili ja yritti kieltää kiusaavansa. Kerroin keltä sain asiasta tietää ja ettei poikani vielä edes tiedä minun puutuvan asiaan. Ja sinut on nimetty koplan vetäjäksi.

        Seuraus oli välitunti pelissä kiusaaja taklasi poikani koulun seinää niin ettei kyennyt liikumaan vähään aikaan TÄMÄNKIN kertoi koulukaveri.

        Sitten otin selvää koulunjohtokunnanjäsenen kautta, mikä on asian eteenpäin viennin järjästys.
        Soitin kiusaajalle uudelleen, puhelimeen vastasi pojan isä.
        Keroin asiani ja miten se alkaa edetä ja mistä olen tietoni hankkinut, sekä luottamustoimien haltioiden nimet; johtokunnan ja koululautakunnan.

        Ilmoitin myös isälle että olen todella pahoillani että poikani joutuu olemaan edes samassa huoneessa hänen poikansa kanssa. Minua oksettaa jo ajatuskin että samaa ilmaa saatta kulkeutua heidän keuhkoisaan.
        Isä oli ihmisään heidän poikansa on ujo ei tule edes syliin. Käskin kysy ihan suoraan puhunko totta, hoitamaan asian, minä alan hoitaa asiaa, jos ei muutosta tule.

        2-3 kk jälkeen tämä poika kävi ovemme takana, koska meillä oli roolipeliryhmä. Avasin oven kun ovikello soi, en tiennyt kuka hän oli. Hän kysyi poikaani, huusin poikani nimeltä ovelle. Muut olivat tunnistaneet äänestä ja huoneesta kuului ei tänne enää sovi. Roolipeliä oli pelaamassa 1 5 poikaa. Minun poikani ei koskaan saanut tietää miten asiaan puutuin ja kuinka pitkälle olisin tarvitaessa mennyt.
        MUTTA olin myös itse koulukiusattu; rämäntalon lapsi, isäsi keitää pontikkaa, tuollaisia vaateita ei kukaan kehtaa päälleen pukea jne. Joskus se mita tulee täysi.


      • hiljaa maanjäristys
        hiljainenmaanjäristy kirjoitti:

        Mietin niin ahkerasti tuota virallista järjästystä, että jäi pois..

        Sain koulukavereilta tietooni pahimman kiusaajan nimen, soitin päivällä koska oletin pojan olevan kotona.
        Pojan isä vastasi.
        Kysyin ensi poikaa, sekä koska on saatavissa puhelimeen.
        Soitin toisen kerran ja puhuin pojan kanssa. Venkoili ja yritti kieltää kiusaavansa. Kerroin keltä sain asiasta tietää ja ettei poikani vielä edes tiedä minun puutuvan asiaan. Ja sinut on nimetty koplan vetäjäksi.

        Seuraus oli välitunti pelissä kiusaaja taklasi poikani koulun seinää niin ettei kyennyt liikumaan vähään aikaan TÄMÄNKIN kertoi koulukaveri.

        Sitten otin selvää koulunjohtokunnanjäsenen kautta, mikä on asian eteenpäin viennin järjästys.
        Soitin kiusaajalle uudelleen, puhelimeen vastasi pojan isä.
        Keroin asiani ja miten se alkaa edetä ja mistä olen tietoni hankkinut, sekä luottamustoimien haltioiden nimet; johtokunnan ja koululautakunnan.

        Ilmoitin myös isälle että olen todella pahoillani että poikani joutuu olemaan edes samassa huoneessa hänen poikansa kanssa. Minua oksettaa jo ajatuskin että samaa ilmaa saatta kulkeutua heidän keuhkoisaan.
        Isä oli ihmisään heidän poikansa on ujo ei tule edes syliin. Käskin kysy ihan suoraan puhunko totta, hoitamaan asian, minä alan hoitaa asiaa, jos ei muutosta tule.

        2-3 kk jälkeen tämä poika kävi ovemme takana, koska meillä oli roolipeliryhmä. Avasin oven kun ovikello soi, en tiennyt kuka hän oli. Hän kysyi poikaani, huusin poikani nimeltä ovelle. Muut olivat tunnistaneet äänestä ja huoneesta kuului ei tänne enää sovi. Roolipeliä oli pelaamassa 1 5 poikaa. Minun poikani ei koskaan saanut tietää miten asiaan puutuin ja kuinka pitkälle olisin tarvitaessa mennyt.
        MUTTA olin myös itse koulukiusattu; rämäntalon lapsi, isäsi keitää pontikkaa, tuollaisia vaateita ei kukaan kehtaa päälleen pukea jne. Joskus se mita tulee täysi.

        Asiaan "puuttumis" järjestys:

        ensi puhuminen lapsen kanssa
        puhuminen lapsen kavereiden kanssa
        puhuminen lapsen opettajan kanssa
        puhuminen rehtorin kanssa

        kirjallinen ilmoitus rehtorille ja koulun johtokunnalle
        seuraa rikosilmoitus

        Sanktioina:
        kiusaajan puhuttelu; opettaja, rehtori, jälki istunto,
        erottaminen koulusta 2 viikkoa.

        Näin tämä eteni 1980-luvun lopulla.

        Ilmoitin myös rehtorille ottavani yhteyttä tuttavaani (nimi) koululautakunnan jäseneen, sekä hänen kauttaan koulutoimenjohtajaan, jos asiaan ei tule muutosta. (turha väittää ettei tämä kuulu koulutoimenjohtajalle.)
        Asiaa aletaan korostaa lapseni jää pois koulusta, kunnes asia hoituu.
        Tuttavani koululautakunnanjäsen vei asian koululautakunnan kokoukseen, jossa asiasta puhuttiin. Hän esitti kysymyksen koululautakunnalle; PITÄÄKÖ KIUSATUN LOPETTAA KOULUN KÄYNTI kunnes asia hoidetaan.

        Mietin niin ahkerasti tuota virallista järjestystä, että jäi pois..

        Sain koulukavereilta tietooni pahimman kiusaajan nimen, soitin päivällä koska oletin pojan olevan kotona.
        Pojan isä vastasi.
        Kysyin ensi poikaa, sekä koska on saatavissa puhelimeen.
        Soitin toisen kerran ja puhuin pojan kanssa. Venkoili ja yritti kieltää kiusaavansa. Kerroin keltä sain asiasta tietää ja ettei poikani vielä edes tiedä minun puutuvan asiaan. Ja sinut on nimetty koplan vetäjäksi.

        Seuraus oli; välitunti pelissä kiusaaja taklasi poikani koulun seinää, niin ettei kyennyt liikkumaan vähään aikaan, TÄMÄNKIN kertoi koulukaveri.

        Sitten otin selvää koulunjohtokunnanjäsenen kautta, mikä on asian eteenpäin viennin järjestys.
        Soitin kiusaajalle uudelleen, puhelimeen vastasi pojan isä.
        Keroin asiani ja miten se alkaa edetä ja mistä olen tietoni hankkinut, sekä luottamustoimien haltioiden nimet; johtokunnan ja koululautakunnan.

        Ilmoitin myös isälle että olen todella pahoillani että poikani joutuu olemaan edes samassa huoneessa hänen poikansa kanssa. Minua oksettaa jo ajatuskin että samaa ilmaa saatata kulkeutua heidän keuhkoissaan.
        Isä oli ihmeissään, heidän poikansa on ujo, ei tule edes syliin. Käskin kysy ihan suoraan puhunko totta, hoitamaan asian, minä alan hoitaa asiaa, jos ei muutosta tule.

        2-3 kk jälkeen tämä poika kävi ovemme takana, koska meillä oli roolipeliryhmä. Avasin oven kun ovikello soi, en tiennyt kuka hän oli. Hän kysyi poikaani, huusin poikani nimeltä ovelle. Muut olivat tunnistaneet pojan äänestä, ja huoneesta kuului, ei tänne enää sovi. Roolipeliä oli pelaamassa 1 5 poikaa. Minun poikani ei koskaan saanut tietää miten asiaan puutuin ja kuinka pitkälle olisin tarvittaessa mennyt.
        MUTTA olin myös itse koulukiusattu; rämäntalon lapsi, isäsi keittää pontikkaa, tuollaisia vaateita ei kukaan kehtaa päälleen pukea jne. Joskus se mitta tulee täysi. .
        OLIPA KIRJOITUS VIRHEITÄ kone korjasi


    • TAHVO

      KOSKA MEITÄ KIUSAAJIA YMMÄRETÄÄN JA LOPETETAAN KIUSATUISTA Valittaminen.. ENSINNÄKIN VÄHENMÄLLE HUOMIOILLE ONPI JÄÄNYT SE ETTÄ KIUSAAMINEN ON KIVAA11 ON SE.. SE ON TOTTA.. LUOKAN NÖSSÖTKIN MIÄHISTYY KUN NIITÄ VETÄÄ PARIKERTAA KUNNOLLA TURPAAN JA ARMEIJASSA SIITÄ ON APUJA11 ETTÄ TOTTA SEKIN ON..JA JOS KIUSAAMINEN OLIS VÄÄRIN NIIN JUMALA OLIS KYLLÄ PUUTUNU SIIHEN JO.. ETTÄ JEESUSTAKIN SAI KIUSATA IHAN VAPAASTI JOTTA NÄIN.

    • ihminen101

      mitäpäs jos ottaisit myös yhteyttä kiusaajien vanhempiin...koulun kautta
      se voisi helpottaa
      ja keksi tyttösi kanssa joku kiva harrastus....
      harrastuksen parista yleensä löytyy oikeita ystäviä

    • tähän pitää puuttua

      Lapsesi on herkässä iässä ja juuri tuossa iässä laukaistut kommentit ja kiusaamiset vaikuttavat itsetuntoon ja käsitykseen omasta kehosta tulevana naisena, persoonasta riippuen millä tavalla ja miten kauan. Kokeile esim. luovaa terapiaa, joka tukee itsetuntoa. Esimerkkinä taide- tai tanssiterapia tai muu itseilmaisukeino, vertaistukiryhmät tai muu terapiamuoto tai voit miettiä koulun vaihtoa tai muun harrastuksen tukemista vapaa-aikana. Pääasia, että hän kokee olevansa arvokas juuri sellaisena kuin on ja ymmärtää että toisen ulkomuodon arvosteleminen on epäasiallista käytöstä, joka ei sovi normaaliin vuorovaikutukseen. Auttoiko tämä?

    • 4+3

      Tärkeä on, että näytät lapselle paljon tukea, ja teet asioita hänen kanssaan. Jos itsetunto ei kohotu pian, se säilyy aikuisuuteen asti huonona. Tsemppiä.

    • Valetta tyynni

      Kaikki roskapuheet sinäkin uskot.

    • ykis..

      On se hyvä ko jokku äipät edes repii perseensä mukulan kiusaamisen vuoksi.
      Itellä sitä onnea ei ollu olin ala ja yläastevuodet syrjitty ja kiusattu.
      Kotona kiusaajista pahin . Oma pikkuveli ja homma loppu siihen kun ulkopuolinen taho lopetti sen. Lähdin toiselle paikkakunnalle hoittamaan päätä kuntoon ko olin 15 vuotta. Tajusin ettei kotoa tuu apua.... ja äidin väkivaltasuudesta en viitti tähän yhteyteen mitää laitaa....
      Sieltä pohjalta oon hiljaa noussu . Yrityksen ja erhdyksen kautta normaaliin eläämään. Tosin aika epäsosiaalisena, vieläki ko en osaa niitä sosiaalia taitoja kunnolla vieläkää. Älistuminen on jättäny jälkensä. Porukoihin ja sisaruksiin en oo pitäny yhteyksiä moneen vuoteen. Oon jopa duunissa....

    • Salla

      Itse oon lapsi, 9v ja mua kiusataan koulussa tosi paljon myös ilman "järkevää" syytä..... Tuun kotiin melkee aina itkien koska mua kiusataan:(. Te varmaan voisitte antaa vinkkejä tai jotain ku oon vasta lapsi...

      • Kerro asiasta

        Salla.
        Kerro kiusaamisesta vanhemmillesi, opettajallesi ja koulukuraattorille. Heidän tehtävä on auttaa sinua ja lopettaa kiusaaminen.
        Kaikilla pitää olla opiskelu- ja välituntirauha.


      • typykkänypykkä

        Sijoita karkkirahat kurinpitoon. Palkkaa niillä joku karski tyyppi joka käy ihan vähän mukiloimassa niitä kiusaajiasi. Ja nauti kun kiusaajat kärsii.


    • surusilmä

      Voimia ja jaksamista teille

    • 534545345345345345

      Rukoilen että teet tytön kiusaamisen eteen jotain!

      Olin itse kiusattu erittäin rankasti ja yläasteen jälkeen meni 5 vuotta neljän seinän sisällä koska olin henkisesti romahtanut että en kyennyt menemään ovesta ulos, olen myös sosiaalisesti täysin syrjäytynyt eli kavereita tai sosiaalisia suhteita on yhteensä 0.

      Nykyään asun yksin ja menen ovesta ulos ehkä 1-2 kertaa viikossa pakollisiin menoihin.

      En kykene enään luomaan sosiaalisia suhteita saati sitten ylläpitämään niitä.



      Sama voisi tapahtua tyttärellesi jos et tee asian eteen mitään, en toivoisi tätä kenellekkään.

    • jossjoss

      Kuulostaa multa. Ole kuuntelevana ja se pehmeä paikka johon pudota. Mun äiti aina vaan kuulusteli ja syytti mua tai soitti ja haukkui kaikki pataluhaksi niin että sain kuulla muilta että kaikki on minun syytäni.

      Onko koulussa tukioppilasta jolle voisi opettaja jutella että katsoisi vähän tytön perään mitä siellä välitunnilla tapahtuu? Tai vaikka menisi juttelemaan jos tyttö on yksin?

      Koulussa on varmasti koululaisia jotka haluavat auttaa mutta eivät osaa sitä tehdä jollei heiltä kysy ja ehdota mitä voivat tehdä.

      Aivopesu on pahinta, omat vanhempani eivät tajunneet että minut oli aivopesty niin täydellisesti että kaikki oli omaa vikaani. Kiusaaminen on myös hyvin salakavalaa, ei aina suoraa. Kiusaaja voi aina kivahtaa että "emmä sille puhunu!" tai "Mitä mä muka sanoin?"

      Onnistumisen kokemuksia, pelottavien tilanteiden harjoittelua etukäteen, omien tuntemusten sanomista ja niin edelleen. tai tytöstä tulee kuin minä. Olen masennuslääkkeillä ja asun tuetusti enkä koskaan uskaltaudu pitkälle neljän seinän sisältä. Hävettää että 15 vuoden asiat vaikuttavat edelleen, näen painajaisia joissa olen ahdistettu nurkkaan. tai kuten serkunpoika joka viettää kaikki välitunnit sisällä....

      • ongelmat kärjistyvät

        "Koulussa on varmasti koululaisia jotka haluavat auttaa mutta eivät osaa sitä tehdä jollei heiltä kysy ja ehdota mitä voivat tehdä. "


        Ei näissä tapauksessa yleensä auttavia oppilaita löydy.

        Ongelmien rakenne johtuu 100%:sesti opettajien käyttäytymisestä ja siitä ettei asioihin haluta/viitsitä/kehdata/kiinnosta/tarvitse puuttua. Tämä johtaa tilanteiden kärjistymiseen.

        Totta kai kouluissa aina kerrotaan siitä että miten asioihin puututaan jne. mutta todellisuus on toista. Tuo on se suurin ongelma siihenkin miksi ongelmat kärjistyvät usein koko luokan kiusaamiseen.


      • 3609$#@
        ongelmat kärjistyvät kirjoitti:

        "Koulussa on varmasti koululaisia jotka haluavat auttaa mutta eivät osaa sitä tehdä jollei heiltä kysy ja ehdota mitä voivat tehdä. "


        Ei näissä tapauksessa yleensä auttavia oppilaita löydy.

        Ongelmien rakenne johtuu 100%:sesti opettajien käyttäytymisestä ja siitä ettei asioihin haluta/viitsitä/kehdata/kiinnosta/tarvitse puuttua. Tämä johtaa tilanteiden kärjistymiseen.

        Totta kai kouluissa aina kerrotaan siitä että miten asioihin puututaan jne. mutta todellisuus on toista. Tuo on se suurin ongelma siihenkin miksi ongelmat kärjistyvät usein koko luokan kiusaamiseen.

        Kiusaajille kunnolla turpaan jalka tai käsi poikki ja hampaat kurkkuun. Eivät ne muuten opi.


      • skdhruftrghgthtyu

        Identiteettirikollinenko se siinä kynäilee, niinkö? Toivottavasti ainakaan mun nimissäni kukaan ei netissä välitä/levitä sellaista kuvaa, mitä tossa tekstissä lukee... Minua ainakaan ei "aivopessyt" koulukiusattuna ollessani mitenkään oma perheeni, sieltä koulusta se tuli se käsitys minulle nuorena, että olisin muka huono ihminen. Ei yhden ihmisen pää välttämättä voikaan täysin pysyä kunnossa, jos sellaiset neljäkymmentä ihmistä päivittäin irl- tilanteissa koulussa pilkkaa. Itsetuntoni on kylläkin aina ollut p*run vahva. Huolimatta siitä, että tässä Suomi24:ssa keskustelupalstoilla intenetkiusaajat levittelevät valheita. Luulen nyt olevan vähän sellainen tilanne, että jossakin Facebookeissa ihmiset joista en piittaa tai joita en edes tunne, ovat vähän turhan uteliaina siitä, että mitä minulle kuuluu. Haluavat mässäillä menneillä koulukiusaamisillaan ja leimata itsensä kiusaajiksi internetissä vääriä puita, tahalllisesti oletan. Säälittävä harrastus sellainen, että jos netissä kiusaa.


        Ja minä muuten en ole mielenterveyslääkityksellä. Ja se missä päin Suomea asun ja että mistä kirjoitan, ei kuulu internetissä yhdellekään. Masentunut kyllä olen - siitä että moraaliltaan ala-arvoinen foorumi edes tarjoaa luettavakseni kiusanhaluisten sontatekstejä. Ja äläpä kehtaa toisten sukulaissuussuhteistakin levitellä väärää tietoa, identiteettikriminaali(ko) keksittyjen tarinoiden jorisija.


        Eniten halveksuisin, jos minua tässä Suomi24-palstoilla oikeasti on kiusanneet jopa akateemiset ihmiset. Mistä jotkut tänne levittää yksityisasioita?


        Ja minua ainakaan ei koskaan ole reaalimaailmassa aikuisiällä kiusattu missään muualla, kuin näillä Suomi24:n erinäisillä keskustelupalstoilla, tietoni mukaan Törkeintä olisi, jos joku levittäisi mun naamalla tai muuten henkilööni tunnistettavasti viitaten internetissä valhetta, että olen muka tällä hetkellä mielenterveyspotilas. No onpa sitä väliin aika erikoisia tilanteita sattunut tuolla ihan kaduillakin: tyystin tuntemattomat morjestelee, vaikka asun kaupungissa missä on anonymiteetti, mulle on tultu täällä Suomi24-palstoilla vihjailemaan asioita, että jos olen jossakin ruokakaupan kulmalla tokaissut jotakin jollekin pikkupojalle, että olisko jo kotiinmenon aika - sellaiset sitten kadulla irvailleet mulle jotkut nappulaikäiset. Näillä palstoilla mieleltään sairaat pelottelee, että " mä tiedän kuka sä olet!" - vähemmän arvostettavaa, kun enpä ole nimellä kirjoitellut, kun Suomi24:n olen tänne palstoille kirjoittanut.



        Kyllä mä haluaisin tietää, jos jollakin on internetissä mun nimissä profiili. Se kun on vakava rikos. Itse en ole rikollinen, en ole tänne koskaan mitään profiilia luonut ja olen käsittänyt, että tänne voi kirjoittaa rekisteröitymättä, jos pelkästään keskustelupalstoille kirjoittaa, kuten minä olen tehnyt. Todella aidosti säälittävää, että kun on nimetön foorumi, niin jotkut ilmeisesti ihan todella käyttävät näitä nimettömiä palstoja kiusaamiseen ihmisten selkien takana. Varmaan samaiset sitten Facebookeissa ovat niin mielin kielin tutuille ja tuntemattomille, eihän nyt kukaan nettiherjaaja itseään halua narauttaa hyh hyh rikollisesta nettikiusaamisekäytöksestä. Tai saatika vainoamisesta, mitä minä olen kokenut, että teknisesti mun kirjoittelua kyyläillään ja herjataan mua joka tietämättömyyttäni sanon mitä sanon,kun en näe keskustelijoiden nimiä enkä naamoja.


    • joopajpo

      mitäpä tuosta, kaikkia kiusataan!! pöljää tommosen kirjottelu, jos ei pelkästä kiusaamisesta selviä ei tule mistään muustakaan selviämään

      • Tiedoksi kiusaajalle

        Olet uskomattoman tyhmä, jos et vielä sitä ole huomannut.


    • Repesorsa555555

      Puutu asiaan, konstit on monet, tärkeää että puutut ja puolustat tyttösi oikeuksia olla ilman kiusaamista. Luu kurkkuun kiusaajille, miten? riippuu tapauksista, joillekin riittää vanhempien puhuttelu toiset tarvii paljon kovemmat otteet. Tärkeää on että aikuiset näyttävät sen että tuommoista pelleillyä ei hyväksytä. Toisaalta, aika kornia kun miettii minkälaisia kiusaajia aikuisistakin ihmisistä löytyy. Mutta puutu ja puolusta kiusattua kuin naarasleijona pentujaan.

    • Raakasti kiusattu...

      Ole hyvä ja puutu asiaan keinolla millä hyvänsä.

      Olen itse raakasti koulukiusattu mies...

      Takana on laitosta jos jonkinlaista, vankilaa, huumeita jne...

      Puutu asiaan!!!

    • jotakin tälläistä

      Yleensä kiusaamistapauksissa ei kannata luottaa ainakaan koulun apuun. Opettajien väitteet "Kyllä asioihin puututaan" ovat lähes 99%:sesti ongelmien lakaisemista maton alle.

      Hyvin harvoin kiusaamiseen alunperin osallistuu koko luokka tai naapuriluokat. Tuo johtuu lähinnä siitä, ettei asioihin puututa millään lailla koulun ja opettajien toimesta. Sen seurauksena ensin muutaman oppilaan toimesta alkanut kiusaaminen johtaa koko luokan kiusaamiseen ja sitä kautta naapuriluokkien kiusaamiseen.

      Kannattaa huomioida, ettei opettajille tai rehtorille asiasta kertominen auta mitään pahoissa kiusaamistapauksissa. Käytännössä pitäisi saada tietoon nämä "pari päätekijää", jotka kiusaamista johtavat ja mennä itse oppilaan vanhempien luokse kertomaan asiasta. Fyysinen hyökkäys on usein paras puolustus, koska opettajat eivät niille tee yhtikäs mitään.

      Vaihtoehtoja näissä tapauksissa ei ole kuin 1.) ensin pitää puuttua itse todella kovasti tapauksiin ja oppilaan olisi jo hyvä etukäteen "lyödä takaisin", jos se ei auta niin oppilaan vanhemman pitäisi ottaa yhteyttä ei vain koulun opettajiin vaan myös oppilaiden vanhempiin, 2.) koulunvaihto / luokan tenttiminen kotoa käsin (yleensä koulut eivät ole kovin halukkaita näitä järjestämään jos ei itse niitä vaadi todella paljon).

      Jos kiusaamista ei tapahdu yläasteella, vaan lähinnä ongelma on muunlaisen toiminnan järjestämisessä ja tekemisessä, niin tällöin pitäisi pyrkiä ohjata esim. sopiviin harrastuksiin.

      Käytännössä nuo harrastukset voisivat olla liikunta (kaikissa muodoissaan, esim. sähly, kamppailulajit, ratsastus, jalkapallo, tanssi jne.) tai jotkut muut harrastuskerhot (tälläisiä voi löytyä esim. seurakuntien tai eri järjestöjen toimesta). Tietokoneeseen liittyvät harrastuksetkin ohjelmoinnista, grafiikan teosta, kuvien käsittelystä yms. tai lukeminen ja tuon kaltaiset jutut ovat hyviä ideoita. Erilaiset luontokerhotkin voivat olla hyvä idea.

      Pitäisi selvittää kiinnostuksen kohteet ja sitä kautta alkaa keksimään tuollaisia ideoita.

      • jotakin tälläistä

        Todettakoon vielä että kaikki koulujen sisäiset "Älä kiusaa" yms. kampanjat ovat ihan täyttä roskaa. Niillä lakaistaan ongelmia ainoastaan maton alle ja yleensä koulut varjelevat mainettaan viimeiseen asti. Sen takia se on kiusattu joka lähtee koulusta, ei kiusaaja. Pahimmillaan opettajatkin osallistuvat kiusaamiseen tai eivät halua puuttua siihen millään tavalla.

        Parasta olisi jos kiusattu itse nousisi vastarintaan ja käytännössä tämä tarkoittaa niin fyysistä kuin sanallista taistelua. Sympatiat eivät niin helposti käänny kiusaajien puolelle, jos tilanteissa taistellaan vastaan, vaan voi tapahtua päinvastainen käännös.

        Jos tuollainen ei kuitenkaan auta ja sitä ei ole etukäteenkään opeteltu, niin ainoa vaihtoehto on tuossa jälkimainitussa eli itse pitäisi viedä asiat tarpeeksi pitkälle. Esim. yksi kirjailija kävi hajoittamassa pari ikkunaa kiusaajan vanhempien luota. Loppui kiusaaminen siihen paikkaan, vaikka oli alunperin vuosia kiusattu oppilasta. Hyvin harvoin pahemmissa tapauksissa asioita eri ratkaista pelkällä puheella.

        Opettajia kiusaamiset eivät yleensä kiinnosta, koska "sama homma jatkuu jokaiselta luokkavuodelta toiselle". Toisekseen ei ole erikoisempia ohjeita ja sääntöjä tai tarvetta niihin puuttumiseen ja kaikista helpointa onkin usein olla puuttumatta ongelmiin.


      • paras keino
        jotakin tälläistä kirjoitti:

        Todettakoon vielä että kaikki koulujen sisäiset "Älä kiusaa" yms. kampanjat ovat ihan täyttä roskaa. Niillä lakaistaan ongelmia ainoastaan maton alle ja yleensä koulut varjelevat mainettaan viimeiseen asti. Sen takia se on kiusattu joka lähtee koulusta, ei kiusaaja. Pahimmillaan opettajatkin osallistuvat kiusaamiseen tai eivät halua puuttua siihen millään tavalla.

        Parasta olisi jos kiusattu itse nousisi vastarintaan ja käytännössä tämä tarkoittaa niin fyysistä kuin sanallista taistelua. Sympatiat eivät niin helposti käänny kiusaajien puolelle, jos tilanteissa taistellaan vastaan, vaan voi tapahtua päinvastainen käännös.

        Jos tuollainen ei kuitenkaan auta ja sitä ei ole etukäteenkään opeteltu, niin ainoa vaihtoehto on tuossa jälkimainitussa eli itse pitäisi viedä asiat tarpeeksi pitkälle. Esim. yksi kirjailija kävi hajoittamassa pari ikkunaa kiusaajan vanhempien luota. Loppui kiusaaminen siihen paikkaan, vaikka oli alunperin vuosia kiusattu oppilasta. Hyvin harvoin pahemmissa tapauksissa asioita eri ratkaista pelkällä puheella.

        Opettajia kiusaamiset eivät yleensä kiinnosta, koska "sama homma jatkuu jokaiselta luokkavuodelta toiselle". Toisekseen ei ole erikoisempia ohjeita ja sääntöjä tai tarvetta niihin puuttumiseen ja kaikista helpointa onkin usein olla puuttumatta ongelmiin.

        Vielä yksi juttu eli parhaiten kiusaamistapauksia estettäisiin ennalta opettamalla oppilaille itsepuolustusta. Varsinkin jos on ns. vähemmän sosiaalinen luonne, niin sitä suurempi tarve sellaiselle olisi.

        Suurin ongelma kiusaamisissa on siinä, että tilanteet tulevat niin yllättäen ettei niihin osaa reagoida. Olisi siis hyvä käydä ns. fyysistä itsepuolustusta läpi tai alan harrasteita.

        Kyse on yleensä kyllä täysin tuuristakin. Luokan oppilasrakenne vaikuttaa todella paljon siihen, että tuleeko kiusaamista vastaan vai ei. Joissakin tapauksissa sopiva luokka ennalta ehkäisee tilanteita ja toisissa tilanteissa taas sattuu se huonoin mahdollinen luokka vastaan. Tuohon ei etukäteen voi vaikuttaa.

        Itsepuolustus on paras keino ennaltaehkäistä tulevia ongelmia.


      • ksdhytgjythyh5y
        paras keino kirjoitti:

        Vielä yksi juttu eli parhaiten kiusaamistapauksia estettäisiin ennalta opettamalla oppilaille itsepuolustusta. Varsinkin jos on ns. vähemmän sosiaalinen luonne, niin sitä suurempi tarve sellaiselle olisi.

        Suurin ongelma kiusaamisissa on siinä, että tilanteet tulevat niin yllättäen ettei niihin osaa reagoida. Olisi siis hyvä käydä ns. fyysistä itsepuolustusta läpi tai alan harrasteita.

        Kyse on yleensä kyllä täysin tuuristakin. Luokan oppilasrakenne vaikuttaa todella paljon siihen, että tuleeko kiusaamista vastaan vai ei. Joissakin tapauksissa sopiva luokka ennalta ehkäisee tilanteita ja toisissa tilanteissa taas sattuu se huonoin mahdollinen luokka vastaan. Tuohon ei etukäteen voi vaikuttaa.

        Itsepuolustus on paras keino ennaltaehkäistä tulevia ongelmia.

        No ei tarvitse opettaa kersoille itsepuolustusta väkivaltaisten seinähullujen varalta, vaan eri kouluihin sekopäät ja normaalit. Sori ei kovin akateeminen mielipide, mutta enpä ole koskaan akateemisilla foorumeilla kirjoitellutkaan netissä. Varmaan kovin monen lapsen ja nuoren on vaikea siksi käydä kouluja, että älyllisesti täysin eri tasoilla olevat kakarat laitetaan samoihin luokkiin ja lisäksi opetussuunniitelmat tehdään idiootimpien lapsien ehdoilla peruskouluissa, eli jos joku on vielä 13- vuotiaana niin päästään pipi, että heittelee makkarakuoria tai pyyhekumin paloja mun päähän luokassa, niin niitä hyysätään niitä siten käyttätyviä kersoja, vaikka itse ainakin olisin halunnut käydä peruskoulun, missä olisi ollut vain normaaleita ja älyllisesti ja sivistyksellisesti keskenään saman tasoisia. Ällöttää se, että kun _käytöstapojen puutteesta_ johtuu kaikki kiusaaminen, niin miksi pitää väittää, että muka kun niillä on niin vaikeaaaaaaaaa kotona niillä kouluissa kiusaavilla kersoilla, niin siksi niiden kersojen pitäis muka saada kiusata muita peruskouissa ja pilata toisten luottamus ihmisiin.


        Oli mullakin vaikeaa joutua vaihtamaan alaikäisenä koulua koulukiusaajien vuoksi. Mitään yhteiskunnan tukia ei siihen saanut, kun perhe sen verran varakas etten saanut lukioon opintotukea 1990-luku. Sitten hyysätään paijaamalla imbesillejä, jotka heti kun synnytysikään pääsevät, vääntävät mukulaa. Olen kohtuullisen älykäs, mutta itse ainakin muistan että olin 20-vuotiaana sen verran kersa, että jos mä siihen olisin alkanut lasta tehdä, ei tasan olisi saanut mitään hyvää elämää lapsen kasvattama lapsi. omia lapsia en tule tekemään, koska mulla on melko harvinainen fyysinen sairaus, enkä halua että se tarttuisi, enkä tietysti muutenkaan tekisi lasta, koska ei niitä nyt moraalin omaavat kenelle tahansa tee, eikä ole sellaista miestä vielä tullut vastaan, että jonka kokisin niin luotettavaksi, että alkaisin oikein asumaan yhdessä ja kakrua vääntää. Oma ihannemallini yhteiskunnasta on kaksi korkeakoulutettua vanhempaa, jotka työssä käymällä elättävät perheensä ja jotka itse kustantavat omien lastensa kulut: se on mun kodin malli, jollakin toisella ehkä toisin. Ja ei ole mitään pikkulapsia tai lapsiperheitä vastaan, mutta kuka voi rehellisesti sanoa, että kaikki lapset ovat muka mukavia... Minusta ällöttävimpiä ovat jotkut pikkulasten vanhemmat, että jos kakaransa räkii jonkun tuntemattoman punttiin, niin ovat siinä, että tämä meidän heh heh rigdemirojuliusneljäs nyt on vaan tällanen kiva vekara.


        Kerran olin esim. juhlissa. Juhlat oli tärkeä merkkipäivä. Jonkun perheen tenavat päätti, että menevät hyppimään ruokapöydille - ilmaiseksi oli perheelle ruoat siellä isäntien taholta. Mitä teki perheenäiti ja isä - mässäili kuin viimeistä päivää ilmaisia sapuskoita ja naureskeli, että onpas mukavaa, kun meidän ridgemiroaadaeemeliadalmiinajameliaameliaroni- mitä nimiä niillä nykyisin on, täällä vähän näyttää osaamistaan, muut oli vaivautuneita.


        Ei mitään itsepuolustustaitoja, vaan kännykät v*ttuun, että loppuu kiusaaminen koululuokissa... Tiedätkö., että lapsista suurin osa on häiriintyneitä siksi, että heidän omat kasvattajansa viettävät kaiken aikansa internetissä? Ne ei osaa esimerkiksi enää eläinten nimiä, eivät osaa sienestää eivätkä erota poroa hirvestä. Koska nykyisistä koölmi- nelikymppisistä suurin osa tekee lapsia ja käyttäytyvät kuin lapset, mitä internetiin tulee.


      • ksfhrguhthyuhy
        ksdhytgjythyh5y kirjoitti:

        No ei tarvitse opettaa kersoille itsepuolustusta väkivaltaisten seinähullujen varalta, vaan eri kouluihin sekopäät ja normaalit. Sori ei kovin akateeminen mielipide, mutta enpä ole koskaan akateemisilla foorumeilla kirjoitellutkaan netissä. Varmaan kovin monen lapsen ja nuoren on vaikea siksi käydä kouluja, että älyllisesti täysin eri tasoilla olevat kakarat laitetaan samoihin luokkiin ja lisäksi opetussuunniitelmat tehdään idiootimpien lapsien ehdoilla peruskouluissa, eli jos joku on vielä 13- vuotiaana niin päästään pipi, että heittelee makkarakuoria tai pyyhekumin paloja mun päähän luokassa, niin niitä hyysätään niitä siten käyttätyviä kersoja, vaikka itse ainakin olisin halunnut käydä peruskoulun, missä olisi ollut vain normaaleita ja älyllisesti ja sivistyksellisesti keskenään saman tasoisia. Ällöttää se, että kun _käytöstapojen puutteesta_ johtuu kaikki kiusaaminen, niin miksi pitää väittää, että muka kun niillä on niin vaikeaaaaaaaaa kotona niillä kouluissa kiusaavilla kersoilla, niin siksi niiden kersojen pitäis muka saada kiusata muita peruskouissa ja pilata toisten luottamus ihmisiin.


        Oli mullakin vaikeaa joutua vaihtamaan alaikäisenä koulua koulukiusaajien vuoksi. Mitään yhteiskunnan tukia ei siihen saanut, kun perhe sen verran varakas etten saanut lukioon opintotukea 1990-luku. Sitten hyysätään paijaamalla imbesillejä, jotka heti kun synnytysikään pääsevät, vääntävät mukulaa. Olen kohtuullisen älykäs, mutta itse ainakin muistan että olin 20-vuotiaana sen verran kersa, että jos mä siihen olisin alkanut lasta tehdä, ei tasan olisi saanut mitään hyvää elämää lapsen kasvattama lapsi. omia lapsia en tule tekemään, koska mulla on melko harvinainen fyysinen sairaus, enkä halua että se tarttuisi, enkä tietysti muutenkaan tekisi lasta, koska ei niitä nyt moraalin omaavat kenelle tahansa tee, eikä ole sellaista miestä vielä tullut vastaan, että jonka kokisin niin luotettavaksi, että alkaisin oikein asumaan yhdessä ja kakrua vääntää. Oma ihannemallini yhteiskunnasta on kaksi korkeakoulutettua vanhempaa, jotka työssä käymällä elättävät perheensä ja jotka itse kustantavat omien lastensa kulut: se on mun kodin malli, jollakin toisella ehkä toisin. Ja ei ole mitään pikkulapsia tai lapsiperheitä vastaan, mutta kuka voi rehellisesti sanoa, että kaikki lapset ovat muka mukavia... Minusta ällöttävimpiä ovat jotkut pikkulasten vanhemmat, että jos kakaransa räkii jonkun tuntemattoman punttiin, niin ovat siinä, että tämä meidän heh heh rigdemirojuliusneljäs nyt on vaan tällanen kiva vekara.


        Kerran olin esim. juhlissa. Juhlat oli tärkeä merkkipäivä. Jonkun perheen tenavat päätti, että menevät hyppimään ruokapöydille - ilmaiseksi oli perheelle ruoat siellä isäntien taholta. Mitä teki perheenäiti ja isä - mässäili kuin viimeistä päivää ilmaisia sapuskoita ja naureskeli, että onpas mukavaa, kun meidän ridgemiroaadaeemeliadalmiinajameliaameliaroni- mitä nimiä niillä nykyisin on, täällä vähän näyttää osaamistaan, muut oli vaivautuneita.


        Ei mitään itsepuolustustaitoja, vaan kännykät v*ttuun, että loppuu kiusaaminen koululuokissa... Tiedätkö., että lapsista suurin osa on häiriintyneitä siksi, että heidän omat kasvattajansa viettävät kaiken aikansa internetissä? Ne ei osaa esimerkiksi enää eläinten nimiä, eivät osaa sienestää eivätkä erota poroa hirvestä. Koska nykyisistä koölmi- nelikymppisistä suurin osa tekee lapsia ja käyttäytyvät kuin lapset, mitä internetiin tulee.

        Ja kirjoitin, että "lasten", enkä että "lapsien".


    • Elämän tuhoajia

      Se on äitinäkin vaikeaa. Ainoa mitä voi tehdä koulukiusatun lapsen hyväksi, on ottaa opettajaan yhteyttä ja miksei myös kiusaajien vanhempiin. On uskomattoman törkeää tuhota nuoren syyttömän ja herkän ihmisen elämä. Sisartani kiusattiin koulussa, hän ei koskaan selvinnyt. Hän masentui ja sairastui psyykkisesti, ei halunnut enää mennä kouluun, hänen elämä tuhottiin. Häntä ei ymmärtänyt enää kukaan miksi hän ei halunnut kouluun. Hän oli ja on yhä kaunis, sopusuhtainen nainen. Kiusaaminen oli käsittämätöntä ja vain siksi kiusattiin kun hän oli kiltti ja hän jäi helposti yksin, hänelle ei riittänyt kaveria koulussa.
      Emme koskaan voi unohtaa näitä kiusaajia, he ovat kiusaajia meidän mielissämme elämän loppuun asti. He ovat ihmisiä, joille emme anna arvoa enää aikuisinakaan. Kiusaajat ovat piruja ja itse sairaita ihmisiä!

      • väläkky

        Aika hyvin sanottu, mutta tuo ei ole todellakaan kaikki mitä voi tehdä, mennä vetoamaan niihin jotka tekevät pahaa ja levitellä muuten käsiään? Lasta ei saa pakottaa kouluun, jos häntä kiusataan ja piste. Se on sitten kotiopetusta tai koulunvaihtoa, mutta koulukidutuksen keskelle ja sinne missä on pahasti joutunut nöyryytetyksi, ei saa pakottaa eikä yrittämään "sopia" mitään kenenkään kanssa. Siinä vaiheessa kun kaikki tulee ilmi, on yleensä myöhäistä koettaa korjata asiaa vaan elää sen kanssa, eli jättää kiusaajat muhimaan keskenään.


      • Ongelma pois
        väläkky kirjoitti:

        Aika hyvin sanottu, mutta tuo ei ole todellakaan kaikki mitä voi tehdä, mennä vetoamaan niihin jotka tekevät pahaa ja levitellä muuten käsiään? Lasta ei saa pakottaa kouluun, jos häntä kiusataan ja piste. Se on sitten kotiopetusta tai koulunvaihtoa, mutta koulukidutuksen keskelle ja sinne missä on pahasti joutunut nöyryytetyksi, ei saa pakottaa eikä yrittämään "sopia" mitään kenenkään kanssa. Siinä vaiheessa kun kaikki tulee ilmi, on yleensä myöhäistä koettaa korjata asiaa vaan elää sen kanssa, eli jättää kiusaajat muhimaan keskenään.

        "Lasta ei saa pakottaa kouluun, jos häntä kiusataan ja piste. Se on sitten kotiopetusta tai koulunvaihtoa"

        Täsmälleen! Rehtorille soitto, että lapsi ei tule kouluun, ennen kuin kiusaamisasia on tyydyttävästi selvitetty.

        Mielestäni rehtorin pitää tarvittaessa poistaa kiusaaja koulusta loppuvuodeksi tai siirtää tämä erityiseen, kiusaajille tarkoitettuun kouluun. Valitettavasti laki ei taida antaa tähän mahdollisuuksia.


      • väläkky
        Ongelma pois kirjoitti:

        "Lasta ei saa pakottaa kouluun, jos häntä kiusataan ja piste. Se on sitten kotiopetusta tai koulunvaihtoa"

        Täsmälleen! Rehtorille soitto, että lapsi ei tule kouluun, ennen kuin kiusaamisasia on tyydyttävästi selvitetty.

        Mielestäni rehtorin pitää tarvittaessa poistaa kiusaaja koulusta loppuvuodeksi tai siirtää tämä erityiseen, kiusaajille tarkoitettuun kouluun. Valitettavasti laki ei taida antaa tähän mahdollisuuksia.

        Aivan. No en minä ainakaan asettaisi lastani alttiiksi ja kenenkään häntä kiusanneen läheisyyteen enää minuutiksikaan asian tultua ilmi ja muutenkin olisin äärimmäisen epäluuloinen, että onko asiaan tehty kunnolla parannusta. Ehkä sitten koulu menee huonosti jos on poissa, mutta ei se hyvin mene kiusaajien seuraan pakotetullakaan.


    • back

      Miksi kiusatun pitää aina alistua. Anna kiusaajille takaisin. Alastonkuvia ja nettiin.

    • voi auttaa

      Vaihda koulua. Ei tuo ole ihmisen elämää mennä rääkättäväksi.

    • Äiti itsekin

      1. Kuule, näe, tunne ja tue lastasi
      2. Kysy, miten hän toivoisi sinun toimivan tai ehdotuksia
      3. Ota yhteys koulun henkilökuntaan
      4. vie lapsi mieluisten asioiden pariin
      5. Sano kiusaajille tai heidän vanhemmilleen a. kirjeitse b henkilökohtaisesti c. puhelimitse
      6. Kerro että kiusaaminen ei ikinä ole hyväksyttyä, oli syy mikä tahansa!
      7. Opeta lapsi puolustautumaan kiusaajia vastaan a. sanallisesti b. suojaamaan itseään (googlella löytyy)

      Nyt siis onnea matkaan!! Olet jo askeleen edellä, kun välität mitä lapsellesi kuuluu!

    • tsemppiä

      Tuet lasta ja teet selväksi ettei kiusaaminen ole ikinä kiusatun syy. otat yhteyttä opettajiin/ kiusaajien vanhempiin. Opettajien pitäisi puuttua koulukiusaamiseen ja saada se loppumaan. Puhu lapsen kanssa paljon ja kysy mitä kuuluu ja tehkää asioita yhdessä. Jos kiusaaminen on ollut pahaa, myös ammattiapu voi olla hyvä.
      Nimim. olin koulukiusattu monta vuotta

    • Nykyisin rohkea äiti

      Olen aikanani koulussa vuosia kiusatuksi ja hyljityksi joutunut nainen. Kotona en asiasta kertonut. Häpesin, olin varma, että itsessäni on jotain vikaa, kun vain minua kiusataan. Olin koulussa aina yksin, kukaan ei puhunut minulle, minut yksinkertaisesti eristettiin porukasta. Jos jotakuta aamulla moikkasin laittaessani takkia naulakkoon, ja siinä oli joku toinenkin, vastausta ei tullut koskaan. Liikuntatunneilla, kun pelasimme esim. pesäpalloa, minut joutui jompi kumpi puoli viimeiseksi ottamaan joukkueeseensa. Ei huonouden vuoksi, sillä olin luokan parhaita pelaajia. Osuin aina palloon ja löin kauas. Opettajat varmasti tiesivät tilanteeni, mutta eivät puuttuneet asiaan. Tosin he pitivät minusta, varsinkin miesopettajat, mutta myös naiset. Olin hento ja herkän sievä, minkä vasta myöhemmin tajusin. Kiusattuna ollessani luulin olevani ruma. Vuosia kärsittyäni aloin sanoa kiusaajille vastaan eli avasin suuni. Olisinpa älynnyt ja uskaltanut tehdä niin jo aikaisemmin! Katsoin heitä silmiin ja kysyin vihaisesti, että mikä helv.... teitä oikein vaivaa? Jos ei teille sovi, että mä olen tässä luokassa, niin painukaa saat...t vit....n täältä ite. He katsoivat minua pöllämystyneinä, mutta tuon jälkeen nälviminen ja halveksunta hiljalleen jäi pois. He alkoivat puhua minulle vähän, siis v ä h ä n, mutta sain olla sentään rauhassa. Varmaan minun olisi kannattanut vaihtaa koulua aikanani. En usko, että ap.n lapsen kannattaa jatkaa nykyisessä koulussa. Epäoikeudenmukaista se on, sitä en kiellä. Opeta lapsesi myös sanomaan vastaan muille. Aina ei tarvitse olla kiltti! Normaalisti en itse kiroile, huom. Uskaltaako lapsesi suuttua ja huutaa silloin vastaan?

    • Arvet jää

      Minuan itseäni myös kiusattu lähes koko ylä-aste. Yritin tehdä muutama kuukausi sitten rikosilmoituksen kiusaajasta: kunnianloukkaus. Mutta poliisissa sanottiin, että jos rikoksesta on kulunut yli 8-vuotta niin ilmoitusta ei voi enää tehdä. Mutta en tiedä olisiko auttanut silti tähän päivittäiseen tuskaan, olen siis nyt 24v. ja kiusaamisesta on noin 10 vuotta. Minulla on tällä hetkellä lääkitys päällä ja olen viettänyt aika paljon aikaa psykiatrisella osastolla. Nyt se on alkanut tuntua se kiusaaminen muutaman vuoden viiveellä. Sitä luulee että siitä selviää olan kohautuksella, mutta ei se niin mene. Vaikka mieli olisi muuten unohtanut teot niin se tunne jälki mitä siitä jää seuraa monia vuosia tai vuosikymmeniä, jos sitä ei käsittele terapiassa. Olen elävä esimerkki siitä että kiusaaminen voi myös tuoda vuosien päästä aivan vakavia fyysisiä oireita, kuten hengen ahdistusta ja erilaisia kipuja. Elikkä kiusaaminen ei vaikuita vain mieleen vaan myös fyysiseen olotilaan myös. Oma ohje on tälle äidille että pitää tehdä kaikkensa pysäyttäessä kiusaamisen mahdollisimman pian. Jos kiusaamista ilmenee yläkoulussa, joko luokan vaihto tai koulun vaihto. Ja pitää varmistaa joka päivä ainakin alkuun että lastaan ei kiusata, esim kyselet koulun jälkeen että miten meni ja välillä soitat esim. rehtorille tai opettajille ja kyselet. Tärkeintä on että kiusaaminen saadaan loppumaan täysin ja lapsi voi mennä turvallisin mielin kouluun.

      • uunosynkeys

        Hirteen kiusaajat. Geenit periytyy ja kiusaajien pennuista kasvaa uusia kiusaajia. Paras vaan katkaista kierre ja nirri pois.


    • kiusattumyös

      mihin tämä kilpailutus on mennyt?shit.. työ elämässä nykyään ketkä joutuu ns:yyteen uhriksi ne jotka eivät jaksa pistää hanttiin,tai hiljaiset jotka raatavat äänekkäämpien puolesta?tämä brobleema on ja pysyy ellei vanhemmat puutu asiaan.kaikki mikä näistä koulukisaajista sikiää on edelleen toisten hyväksikäyttäjiä vanhemmiten (niillä on oma puoluekkin).lapsen kanssa täytyy olla ,selittää moraaliset jutut ja nostaa itsekunnioitusta vaikka muut mollaavat.minä en ole mikään sinua opettamaan mutta ehkä sait jotain?

    • Stephan Lindforss

      Kerrankin asiallinen keskustelunaihe! Kiitos Minna, että älysit vinkkini!

    • mut on bännätty, en voi puhuu missää mitää

    • Hei. Tyttäreni on saman ikäinen, mutta onneksi hänellä on kavereita, eikä ole tullut kiusatuksikaan. Uskoisin, että hän voisi alkaa tyttäresi kaveriksi, vaikka aluksi kirjoitellen sähköpostilla tai muulla mahdollisella vaihtoehdolla. Hän ei nyt itse ole kotona, joten en voi kysyä, mutta hänet tuntien olisi varmasti heti valmis vaikka ystävyyteen tyttäresi kanssa. Voit laittaa viestiä nimimerkkiini, mikäli tuntuu että siitä olisi teille apua. Toivon teille paljon voimia tilanteeseenne. 3 lapsen äiti olen minäkin.

    • Exitialis

      Tarvitaan yksi tai kaksi ihmistä jotka aloittaa kiusaamisen, loput tulee perässä koska eivät halua poiketa massasta tai pelkäävät joutuvansa itse kiusatuksi. Kyseessä ei edes tarvitse olla kateus, vaan kiusaaja saa yksinkertaisesti henkilökohtaista tyydytystä kun näkee toisen kärsivän. Se on sairasta.

      On valitettavaa, että vaikka kiusaaminen tulee vanhempien ja opettajien tietoon, ei sillä ole mitään merkitystä. Opettajat sun muut sanovat vain "soo soo ei saa kiusata" ja parin päivän päästä kiusaaminen jatkuu entiseen malliin. Kun ajatellaan asiaa realistisesti, niin vanhempana et voi tehdä mitään mikä lopettaisi kiusaamisen. Ainoastaan niitä taukoja tai korkeintaan vähenemistä voi tulla. Sitten aikanaan kun hän pääsee toiseen kouluun jossa ei ole vanhoja naamoja, asia voi muuttua - ja todennäköisesti muuttuukin.
      Toki voi kutsua kiusaajien vanhemmat kokoon ja tiedottaa heidän olevan täyspaskoja äitejä ja isiä. Ei kannata yllättyä, kun äitit sanovat "ei meidän pikku kullannuppu ketään kiusaa". Harvalta sellainen tulee tehtyä, kutsua nyt kokonaisen luokan oppilaiden vanhemmat samaan paikkaan. Ja siitä huolimatta hetken päästä sitä saadaan pitää uusi torikokous kun edellisen kokouksen merkitys unohtui.

      Ilman ystävää/kaveria voi kyllä selvitä, se on vaan vaikeampaa. Netistä voi löytää jutteluseuraa esim. chatista tai irkistä.

      Jokainen ihminen joka koulukiusaa toista, ansaitsee kuolla, mieluiten hitaalla ja mahdollisimman tuskallisella tavalla - tai vammautua kamalalla tavalla loppuelämäkseen.

      Minun ei tarvitse edes kysyä miltä tyttäresi näyttää, mikä hänen luonteensa on jne. koska tiedän, että vika on kiusaajissa. Niillä on vakava aivovaurio johon auttaa vain kuolema.

      Ylempi teksti voi vaikuttaa karulta... mutta se on myös totuus.

      • lidhrugthkhuy

        Tuo kirjoitus on sairas. Syyllistyt itse asiassa rikokseen, jos kehotat väkivaltaan tällaisilla julkisilla palstoilla. Nimittäin tiedät aivan varmasti, jos ja kun kerran osaat tänne Suomi24:n palstoillekin kirjoittaa, että kaikki nettiä lukevat ihmiset eivät ole mitään suoranaisia älyköitä. Jos joku väkivaltaimpulsseja omaava sekopää siis sattuu netistä lukemaan, että 13- vuotiasta tyttöä kiusataan, niin luuletko niillä kaikilla olevan akateemistasoiset mediakritiikkitaidot? Tai edes kyky toimia asiallisesti. Enpä pitäisi mieleltään terveenä ketään, jonka mielestä kukaan ansaitsisi vammautua väkivallasta...


        Korkeintaan siinä olet oikeassa, että kaikenlaiseen kiusaamisdynamiikan aloittamiseen riittää muutama henkilö, oli sitten kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai muusta kateudesta ja silkasta pahuudesta, kuten mistä viimeksimainitusta on kyse internetissä tapahtuvassa sairasmielisestä herjaamisesta. Itse en muista, miten minuun kohdistunut koulukiusaaminen aikoinaan alkoi. Se oli kohtuullisen laimeaa v*ttuilua läpi peruskoulun ( hakatuksi nuorena teininä tulemista lukuunottamatta) ja vasta sitten lukioasteella sen jotenkin tajusi, että pikkupaikkakunnalla suositaan toisia ja sorsitaan toisia lapsia, tämä oli ennen kuin oli ensimmäistäkään esim. maahanmuuttajaa missään koulussa, että heitä ei voi syyttää, eikä herjata mua tai ketään viatonta ainakkaan rasistiksi.


        Itse luulen, että nykyisessä kiusaamisessa on kyse siitä, että ihmiset urkkivat vainoharhaisina muiden asioita. Tiedän itsekin joitakin, jotka ihan oikeasti heti jos jonkun uuden ihmisen kanssa juttelevat, tarkistavat netistä tai joistakin Facebookeista, että mitä siellä ihmisestä tiedetään - sellainen on sairasta, kunnon kyyläyhteiskunta. Mistä syystä itse olenkin pysynyt erossa Facebookeista, netti vääristää liikaa.


        Hakeudu mielenterveyshoitoon, oikeasti. Ei ole normaalia, että minua yritetään yhdistää sosiaaliseen mediaan, kun kirjoitan tuntemattomien aloituksiin ja tuntemattomien kommentteihin Suomi24-pasltoilla kommentteja. Eikä ole normaalia, että mun kommentteja ylläpito muokkailee.


        Ja tsemppiä kaikille kiusatuille. Usein syy on kateus. Rikollisuus ja rikollisten mielisairas rahanhimo siinä tapauksessa, jos joidenkin hyvämaineisten maine yritetään mustata, mutta se on eri asia.


      • ldfhrguthuhyuhyj
        lidhrugthkhuy kirjoitti:

        Tuo kirjoitus on sairas. Syyllistyt itse asiassa rikokseen, jos kehotat väkivaltaan tällaisilla julkisilla palstoilla. Nimittäin tiedät aivan varmasti, jos ja kun kerran osaat tänne Suomi24:n palstoillekin kirjoittaa, että kaikki nettiä lukevat ihmiset eivät ole mitään suoranaisia älyköitä. Jos joku väkivaltaimpulsseja omaava sekopää siis sattuu netistä lukemaan, että 13- vuotiasta tyttöä kiusataan, niin luuletko niillä kaikilla olevan akateemistasoiset mediakritiikkitaidot? Tai edes kyky toimia asiallisesti. Enpä pitäisi mieleltään terveenä ketään, jonka mielestä kukaan ansaitsisi vammautua väkivallasta...


        Korkeintaan siinä olet oikeassa, että kaikenlaiseen kiusaamisdynamiikan aloittamiseen riittää muutama henkilö, oli sitten kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai muusta kateudesta ja silkasta pahuudesta, kuten mistä viimeksimainitusta on kyse internetissä tapahtuvassa sairasmielisestä herjaamisesta. Itse en muista, miten minuun kohdistunut koulukiusaaminen aikoinaan alkoi. Se oli kohtuullisen laimeaa v*ttuilua läpi peruskoulun ( hakatuksi nuorena teininä tulemista lukuunottamatta) ja vasta sitten lukioasteella sen jotenkin tajusi, että pikkupaikkakunnalla suositaan toisia ja sorsitaan toisia lapsia, tämä oli ennen kuin oli ensimmäistäkään esim. maahanmuuttajaa missään koulussa, että heitä ei voi syyttää, eikä herjata mua tai ketään viatonta ainakkaan rasistiksi.


        Itse luulen, että nykyisessä kiusaamisessa on kyse siitä, että ihmiset urkkivat vainoharhaisina muiden asioita. Tiedän itsekin joitakin, jotka ihan oikeasti heti jos jonkun uuden ihmisen kanssa juttelevat, tarkistavat netistä tai joistakin Facebookeista, että mitä siellä ihmisestä tiedetään - sellainen on sairasta, kunnon kyyläyhteiskunta. Mistä syystä itse olenkin pysynyt erossa Facebookeista, netti vääristää liikaa.


        Hakeudu mielenterveyshoitoon, oikeasti. Ei ole normaalia, että minua yritetään yhdistää sosiaaliseen mediaan, kun kirjoitan tuntemattomien aloituksiin ja tuntemattomien kommentteihin Suomi24-pasltoilla kommentteja. Eikä ole normaalia, että mun kommentteja ylläpito muokkailee.


        Ja tsemppiä kaikille kiusatuille. Usein syy on kateus. Rikollisuus ja rikollisten mielisairas rahanhimo siinä tapauksessa, jos joidenkin hyvämaineisten maine yritetään mustata, mutta se on eri asia.

        Ja kirjoitin, että kyse "sairasmielisessä herjaamisessa", enkä että "sairasmielisestä herjaamisesta". Todella täällä on törkeä sananvapausrikollinen tän Suomi24:n moderointi ja ylläpito. Ja kirjoitin, että "peruskoulut", enkä että "persuskoulut".


        Jos mua tai mun läheisiä täällä herjataan, istutte toivon mukaan joskus linnassa! Joku täysin sairas yrittänyt väittää sitäkin joku nettiherjaaja INTERNETISSÄ, että minä muka OMAA ISÄÄNI TAI ÄITIÄNI internetissä herjaisin kirjoittamalla Suomi24:n. V*ttu miten sekopäätä porukkaa! Tiedoksi, että herjaus on sen verran harvoin syytekynnyksen nostava asia, että vasta jos te väitätte internetissä vaikka jonkun rehdin ihmisen kunnollisen faijan olevan pedofiili tai talousrikollinen, akateemisen tyttären muka olevan päästään vialla oleva koulukiusaaja vaikka vain kiusattu häirintyneiden tuntemattomien aikuisten taholta Suomi24-palstakeskusteluissa ja jos vielä lisäksi väitätte niitä asioita Facebookin kaltaisissa paikoissa, sitten tippuu kyllä tuomiota. Toivottavasti ei ole niin, että te hihhulit ja hullut ihan todella vakavissanne olette mua täällä olleet kiusaamassa, tässä Suomi24-foorumilla.


        En tiedä nimiä, joita täällä näissä keskusteluissa mainitaan. En ole Facebookin jäsenistössä. Kaikki nettikiusaajat sen sijaan takuulla ovat - kyllähän jos uteliaisuus jollakin häiriintyneellä riittää jopa nimettömästi keskustelupalstalla kirjoittavan joukkoherjaamiseen internetissä, niin aivan varmasti sellaiset kyylät ovat ensimmäisten joukossa menneet myös Facebookin jäseniksi. Ja tiedoks, että koskaan en ole postannut nettiin yhtäkään kuvaa. Mulla on aina se todiste esittää, jos joku sekopää alkaisi väittäaa mun muka olevan joku kiusaajansa. Internetissä ei siis kuulu tietää miltä minä näytän. Ne vähät kuvat mitä musta on jollakin googlehaulla, on jos sellaisia olisi, muiden nettiin laittamia. En ole sen tason julkis, että kukaan lehtikuvaaja olisi minusta koskaan kuvaa nettiin laittanut, suurinta herjaa kokevat varmaan ne, jotka eivät halua olla netissä ihmisten herjaamina julkisuuden henkilöinä.

        Koskaan, koskaan en ole postannut nettiin yhtään kuvaa. En nimittäin osaa sitä, ei ole koskaan kiinnostanut opetella ja tykkään yksityisyydestä. Kuten varmaan kaikki herjatut.


        Suositus on, että jos näette jossakin jonkun tekstin jostakin ihmisestä, lukekaa sen ensin viisi tai kymmenenkin kertaa, jos on lukihäiriö, miettikää sitä, että voisiko kyseisenlainen sanoa mitä väite on. Ja jos haluatte herjata, tehkää se siten, että kirjoitatte nimillänne, omillanne. Tulisi vähän perspekstiiviä siihenkin, että ketkä oikeasti kiusaa ja ketkä ei. Yli puolet internetissä lukevasta informaatiosta on sontaa. Lukekaa kirjoja, niin sivistytte.


      • Exitialis
        lidhrugthkhuy kirjoitti:

        Tuo kirjoitus on sairas. Syyllistyt itse asiassa rikokseen, jos kehotat väkivaltaan tällaisilla julkisilla palstoilla. Nimittäin tiedät aivan varmasti, jos ja kun kerran osaat tänne Suomi24:n palstoillekin kirjoittaa, että kaikki nettiä lukevat ihmiset eivät ole mitään suoranaisia älyköitä. Jos joku väkivaltaimpulsseja omaava sekopää siis sattuu netistä lukemaan, että 13- vuotiasta tyttöä kiusataan, niin luuletko niillä kaikilla olevan akateemistasoiset mediakritiikkitaidot? Tai edes kyky toimia asiallisesti. Enpä pitäisi mieleltään terveenä ketään, jonka mielestä kukaan ansaitsisi vammautua väkivallasta...


        Korkeintaan siinä olet oikeassa, että kaikenlaiseen kiusaamisdynamiikan aloittamiseen riittää muutama henkilö, oli sitten kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai muusta kateudesta ja silkasta pahuudesta, kuten mistä viimeksimainitusta on kyse internetissä tapahtuvassa sairasmielisestä herjaamisesta. Itse en muista, miten minuun kohdistunut koulukiusaaminen aikoinaan alkoi. Se oli kohtuullisen laimeaa v*ttuilua läpi peruskoulun ( hakatuksi nuorena teininä tulemista lukuunottamatta) ja vasta sitten lukioasteella sen jotenkin tajusi, että pikkupaikkakunnalla suositaan toisia ja sorsitaan toisia lapsia, tämä oli ennen kuin oli ensimmäistäkään esim. maahanmuuttajaa missään koulussa, että heitä ei voi syyttää, eikä herjata mua tai ketään viatonta ainakkaan rasistiksi.


        Itse luulen, että nykyisessä kiusaamisessa on kyse siitä, että ihmiset urkkivat vainoharhaisina muiden asioita. Tiedän itsekin joitakin, jotka ihan oikeasti heti jos jonkun uuden ihmisen kanssa juttelevat, tarkistavat netistä tai joistakin Facebookeista, että mitä siellä ihmisestä tiedetään - sellainen on sairasta, kunnon kyyläyhteiskunta. Mistä syystä itse olenkin pysynyt erossa Facebookeista, netti vääristää liikaa.


        Hakeudu mielenterveyshoitoon, oikeasti. Ei ole normaalia, että minua yritetään yhdistää sosiaaliseen mediaan, kun kirjoitan tuntemattomien aloituksiin ja tuntemattomien kommentteihin Suomi24-pasltoilla kommentteja. Eikä ole normaalia, että mun kommentteja ylläpito muokkailee.


        Ja tsemppiä kaikille kiusatuille. Usein syy on kateus. Rikollisuus ja rikollisten mielisairas rahanhimo siinä tapauksessa, jos joidenkin hyvämaineisten maine yritetään mustata, mutta se on eri asia.

        Tiedän kyllä, että mielenterveyteni ei ole ihan terve - ei ole ollut enää pitkään aikaan, eikä se kyllä tähän liity millään tavalla? Jokuhan voisi ottaa tuon loukkauksena, minä en.

        En myöskään kehota ketään mihinkään. Ainakaan peruskoulun kielioppitaito ei löydä tuosta sellaista kohtaa, jossa kehotetaan tekemään asia x henkilölle y.

        Juuri tällaisen avautumisten takia välttelen noita tuollaisia tarinointeja kaikkialla, koska ne saa vereni kiehumaan. Tuota kommenttiani kirjoitellessakin piti hieman hillitä tunteita asiasta, jos olisin kirjoittanut suoraan mitä ajattelen asiasta, niin siitä olisi voinut tulla ihan aitoja ongelmia. Tällä kertaa avasin linkin hetken mielijohteesta, koska etusivulla ja oikein isolla. En arvannut, että kyseessä on ihan noin laaja tapaus.

        En kadu yhtään sitä mitä kirjoitin, koska en pidä siitä. Katumisesta, siis.

        Minä sentään osaan kirjoittaa nimimerkkini kaksi kertaa peräkkäin samalla tavalla.


      • kdjfhgkgtugtutyuy
        Exitialis kirjoitti:

        Tiedän kyllä, että mielenterveyteni ei ole ihan terve - ei ole ollut enää pitkään aikaan, eikä se kyllä tähän liity millään tavalla? Jokuhan voisi ottaa tuon loukkauksena, minä en.

        En myöskään kehota ketään mihinkään. Ainakaan peruskoulun kielioppitaito ei löydä tuosta sellaista kohtaa, jossa kehotetaan tekemään asia x henkilölle y.

        Juuri tällaisen avautumisten takia välttelen noita tuollaisia tarinointeja kaikkialla, koska ne saa vereni kiehumaan. Tuota kommenttiani kirjoitellessakin piti hieman hillitä tunteita asiasta, jos olisin kirjoittanut suoraan mitä ajattelen asiasta, niin siitä olisi voinut tulla ihan aitoja ongelmia. Tällä kertaa avasin linkin hetken mielijohteesta, koska etusivulla ja oikein isolla. En arvannut, että kyseessä on ihan noin laaja tapaus.

        En kadu yhtään sitä mitä kirjoitin, koska en pidä siitä. Katumisesta, siis.

        Minä sentään osaan kirjoittaa nimimerkkini kaksi kertaa peräkkäin samalla tavalla.

        Nimimerkki "Exitialis": et ole ainoastaan hieman sairas, vaan hyvin vakavasti psyykkisesti sairas, koska kirjoittelit, että mielestäsi koulukiusaajien pitäisi vammautua onnettomuudessa tai kuolla - se on niin sairasta tekstiä, että soita hyvä ihminen vaikka Suomen mielenterveysseuran auttavaan puhelimeen, älä kirjoittele internetiin tai hae tukea sairaille ajatuksillesi mistään ihmisvihaajien nettiyhteisöistä.


        Kerropa nyt minullekin, että mitä tarkoitat "laajalla tapauksella"? Minua kyllä kiinnostaa, koska en pidä internetkiusaamisesta, enkä minkäänlaisesta kiusaamisesta. Julistat asiaa Suomi24:n julkisella nimettömällä palstalla. Yleensä teikäläisten tyylisillä nimettömästi ilmaiselvilla kirjoittajilla kyllä on ollut sellainen tyyli, että kirjoittelette ensin herjaa keskustelupalstoille, ja sitten kun joku kysyy asiallisesti lisäselvennöstä, että mistä puhutaan, sitä kommenttia ei tule.


        Minä olen tässä nyt vähän epävarmana, että yritetäänkö herjausaloituksessa pilkata jotakin kolmen lapsen aikuista äitiä, jotakin nuorta vaiko ketä. Hirveän uteliaina täällä ainakin on oltu mun vanhoista koulukiusaamiskokemuksistani. No olen varmaan oman sorttiseni höhlä väliin, kun kerran kirjoitan menneistä koulukiusaamiskokemuksistani nimettömästi Suomi24:ssa, enkä ole hakemassa huomiota esim. Facebookeilta.


        Ilmoittaisin poliisille kaikki näkemäni uhkausviestit, mutta kun tän foorumin ylläpito ei yleensä poistata mitään asiatonta sisältöä.


        Luulen niin sairaita ihmisiä maailmassa olevan aika vähän, jotka joitakin esimerkiksi koulusurmaajiakin ihannoi, tms. Tässsä ketjussa näen kuitenkin myös sellaisia viestejä.


        Ja fiksut aikuiset eivät harjoita mitään "ramboilua", vaan mikäli lapsensa sattuu joutuman koulukiusatuksi, selvittävät asiat ihan puhumalla. Joskus tietysti muu ei auta kuin koulunvaihto nuorella, mutta siinä vaiheessa kiusaaminen on kyllä yleensä jo sen verran pahaa, ettei lapsen ole järkeä sellaisessa koulussa käydäkään.


        Tottakai se kiusaaminen on sitten jo todella laajaa, jos syyllisiksi kiusaamiseen yritellään netissä väittää tai lavastella täysin viattomia ihmisiä, aikuisia tai nuoria. Vastuussa on ne, jotka on jossakin Facebookeissa, etteivät luulojensa mukaan mene siellä lisäilemään kavereiksi ketä vain. Jostakinhan kiusaaminen on peräisin, luulen että Facebookit suurin syyllinen.


      • Exitialis
        kdjfhgkgtugtutyuy kirjoitti:

        Nimimerkki "Exitialis": et ole ainoastaan hieman sairas, vaan hyvin vakavasti psyykkisesti sairas, koska kirjoittelit, että mielestäsi koulukiusaajien pitäisi vammautua onnettomuudessa tai kuolla - se on niin sairasta tekstiä, että soita hyvä ihminen vaikka Suomen mielenterveysseuran auttavaan puhelimeen, älä kirjoittele internetiin tai hae tukea sairaille ajatuksillesi mistään ihmisvihaajien nettiyhteisöistä.


        Kerropa nyt minullekin, että mitä tarkoitat "laajalla tapauksella"? Minua kyllä kiinnostaa, koska en pidä internetkiusaamisesta, enkä minkäänlaisesta kiusaamisesta. Julistat asiaa Suomi24:n julkisella nimettömällä palstalla. Yleensä teikäläisten tyylisillä nimettömästi ilmaiselvilla kirjoittajilla kyllä on ollut sellainen tyyli, että kirjoittelette ensin herjaa keskustelupalstoille, ja sitten kun joku kysyy asiallisesti lisäselvennöstä, että mistä puhutaan, sitä kommenttia ei tule.


        Minä olen tässä nyt vähän epävarmana, että yritetäänkö herjausaloituksessa pilkata jotakin kolmen lapsen aikuista äitiä, jotakin nuorta vaiko ketä. Hirveän uteliaina täällä ainakin on oltu mun vanhoista koulukiusaamiskokemuksistani. No olen varmaan oman sorttiseni höhlä väliin, kun kerran kirjoitan menneistä koulukiusaamiskokemuksistani nimettömästi Suomi24:ssa, enkä ole hakemassa huomiota esim. Facebookeilta.


        Ilmoittaisin poliisille kaikki näkemäni uhkausviestit, mutta kun tän foorumin ylläpito ei yleensä poistata mitään asiatonta sisältöä.


        Luulen niin sairaita ihmisiä maailmassa olevan aika vähän, jotka joitakin esimerkiksi koulusurmaajiakin ihannoi, tms. Tässsä ketjussa näen kuitenkin myös sellaisia viestejä.


        Ja fiksut aikuiset eivät harjoita mitään "ramboilua", vaan mikäli lapsensa sattuu joutuman koulukiusatuksi, selvittävät asiat ihan puhumalla. Joskus tietysti muu ei auta kuin koulunvaihto nuorella, mutta siinä vaiheessa kiusaaminen on kyllä yleensä jo sen verran pahaa, ettei lapsen ole järkeä sellaisessa koulussa käydäkään.


        Tottakai se kiusaaminen on sitten jo todella laajaa, jos syyllisiksi kiusaamiseen yritellään netissä väittää tai lavastella täysin viattomia ihmisiä, aikuisia tai nuoria. Vastuussa on ne, jotka on jossakin Facebookeissa, etteivät luulojensa mukaan mene siellä lisäilemään kavereiksi ketä vain. Jostakinhan kiusaaminen on peräisin, luulen että Facebookit suurin syyllinen.

        Laajalla tarkoitan lähinnä pitkäaikaista, useamman vuoden jatkunutta kiusaamista ei ole kavereita.

        En näe järjen häivääkään avautua netissä minkäänlaisella sivustolla tai edes oikeassa elämässä ongelmistani kenellekään, koska on helpompaa pitää asiat omana tietonani. Miksi soittaa jollekin tuntemattomalle, kun voi olla soittamatta?

        En ole yhtään yllättynyt, että kun kertoo täällä mielipiteensä tietynlaisista ihmisistä, ni heti ollaan herjaamassa sairaaksi ja olevan avun tarpeessa.

        Get help.


    • Niittipallero

      No itse suosittelisin kannustamaan vaikkapa leirejä ulkopaikkakunnilla ja tarkistamaan että yksikään tuttu ei ole sielä, kenties sieltä löytäisi kaveria.

      En ole itse vanhempi, mutta itseäni kiusattiin koko peruskoulun ajan aika rankasti ja lopulta jätin lukion kesken sielä jatkuneen kiusaamisen takia ja siirryin kauemmas amikseen opiskelemaan ja kiusaamista ei ole liiemmin ollut (vain ne jotka peruskoulustani sattuivat samaan opinahjoon ovat räkyttäneet, mutta ovat eri aloille joten harvemmin törmää).

      Mutta voisin omakohtaisella kokemuksella nyt heittä neuvoja mikäli lapses alkaa kärsiä mielenterveysongelmista (koska itse olen vetänyt kaikki pohjamudat läpi mm. koska vanhemmat pahensi oloa kotona oireista pilkkaamalla).

      Jos lapsi itkee oudoissa paikoissa tai outoihin aikoihin, älä kyseenalaista. Mahdollisesti jonkin turhanpäiväisen aiheen puheeksi ottaminen voi helpottaa mikäli tyttö oli ajatuksissaan.

      Älä kommentoi teinisi syömisiä mikäli koet että nyt ruuassa on liikaa kaloreja tai liikaa ruokaa, pahennat vaan minäkuvaa ja saat lapsen ajattelemaan että säkin oot sitä mieltä että hän on läski (been there done that, yritän toipua syömishäiriöstä ja pahin mitä äidiltä kuulee jatkuvasti on "tossahan on ihan liikaa kaloreja, en mä ois koskaan saanu syödä tollasta määrää kaloreja").

      Älä kuittaile lapsen vaatetuksesta, ellei mielipidettä erikseen kysytä ja sillonkin sano nätisti (oma äiti on tuominnut minut siitä etten mahtunutkaan s-koon housuihin marrosiän jälkeen ja jaksoi syyllistää siitä vuosia).

      Mikäli teini masentuu, pistä vaikka omistuinen käytöspiirre googleen ja katso onko se oire ennen kuin alat huutamaan vaikkapa siitä ettei ole vienyt tiskejä (hygienia on yksi asia joka huononee masennuksen aikana).

      Mitä ikinä lapsi tekee, pohdi ensin voiko olla että johtuu mielenterveydestä ja jos niin, kannusta mielenterveyshoitajalle menoa.

      Mikään ei ole niin kamalaa kuin kuulla omilta vanhemmilta ilkkumista tai haukkuja vaikkapa masennuksen oireista, se vain pahentaa tilannetta (mm. väsymys, unettomuus, pitkien unienkin jälkeen väsynyt olo, kiukkuisuus, jaksamattomuus, motivaation puute, hygienian laiminlyönti, kaiken turhaksi kokeminen, epäaidoksi itsensä tunteminen, itseviha ja itsensä ja tekojensa aliarviointi ovat oireita).

      • slfjrgithihjyhyhju

        Kyllä te todella pahoja ihmisiä olette valtaosa, jotka tänne Suomi24.n palstoille kirjoittelette. Vai että nimimerkkinä "Niittipallero" ja herjaat vielä jonkun äitiä tai isää...


        Minusta alkaa tuntua, että joku vakavasti mieleltään sairas projisoi omia kiusaamiskokemuksiaan minuun: muuta en kiusaajastani tiedä, kuin että kirjoittelee joka päivä tänne Suomi24-palstoille erityisen aktiivisesti keksittyjä tarinoita, seuraa Suomi24:ssa keskustelupalstoilla perässäni ja kaikki kommenttinsa ovat erityisen pahansuopia ja pilkkaavia kiusaajalla. Keskustelupalstakiusaaja haluaisi nähdä minut esitettävän friikkinä ja outona laajassa nettijulkisuudessa. Se on pahuutta. Kyllä varmaan koulukiusatuksitulemiskokemuksiaan voi käsitellä jotenkin terveemminkin, kuin ottamalla nimettömältä netin keskustelupalstalta itselleen silmätikun, josta yrittää netissä tehdä hullun muiden silmissä, kuten mitä käytöstä mnuun on käytetty täällä Suomi24:ssa.


        No ainakin se on fakta, että Facebookin jäsen en ole ( enkä minkään netissä olevan sosiaalisen median jäsen). Onko nykyisin niin, että kaikkia niitä kiusataan, jotka eivät ole Facebookissa jäseninä? Sivistyneiden ihmisten asenne tähän Suomi24-foorumiin on , ja varmaan ihan aiheesta, että täällä kirjoittelee melkein vain sekopäät, asiallisia keskusteluita ei ole. Itseäni inhottaa ja hävettää, vaikkei se syytäni olekaan, että olen tänne Suomi24:n eerehtynyt kirjoittamaan, en mä voinut aikoinaan tietää, että ei tälle foorumille mitkään tavalliset kirjoittele ja että nää palstat on vain sitä, että netin häirkköt käyttävät keskustelupalstoja ihmisten pilkkaamistarkoituksessa, eikä keskustelemisen tarkoituksessa.


        Ja muuten: kyllä ihmisten pitää saada säilyttää yksityisyydensuojansa, vaikka olisikin olemassa palvelu Facebook. Tottakai varmaan monet ikävät nettiriidat nuorillakin ( aikuisista tyhmistä puhumattakaan) leviävät, jos Facebookeissa jäseninä olevat eivät tajua, että kaikki se mitä netissä lukee, ei välttämättä ole totta.


        Surullista toki, jos jollakin on muka niin kamalat vanhemmat, että vanhempiansa pitää kaikesta syyttää. Se on sitten vain sivistymättömyyttä.


        Minä en ainakaan koskaan ole kokenut itsevihan tunnetta, ei ole ollut mitään syytä. Olen ylpeä siitä, etten koskaan ole käynyt internetissä tai missään kiusaamassa/ kiusaamaan ketään. Ja jokseenkin mieleltäni terveenä olen pysynyt siitä huolimatta, että Suomi24:ssa minulle tyystin tuntemattomat mm. natsit ja muut ovat alkaneet pelotella minua keskustelupalstoilla tässä Suomi24:ssa ja vuosia tehneet niin. Sekin tosin on sitten sääälittävää, että jos ja kun ei missään pääse keskustelemaan minun kanssani missään nimillä toimimisen paikoissa minua Suomi24:ssa pelotelleet, että into pelotteluun ja pilkkaamiseen on niin suuri, että tarkoitukseen käyttävät jopa keskustelupalstoja.


        Mulla ei ainakaan tietoni mukaan yhtään vihamiestä ole. Eikä toivottavasti ole läheisillänikään. En ole koskaan siinä määrin ketään vastaan rikkonut, että kenelläkään olisi vihaamiseensa mitään pätevää syytä. Ne taas sitten ovat mielenterveysongemaisia ja pahasti, jotka pelkän eriävän mielipiteen vuoksi netissä tai netin avulla vainoaa ihmisiä.


        Minä nyt kuitenkin luulen, että ei se "herjajuttujen perimmäinen sylttytehdas" missään hourulassa ole. Syynä on Facebook- nimimen palvelu. Missä kaikkialla varmaan ainoastaan samanmieliset keskustelee keskenään ja täällä sitten vihaavat erimielisiä tällaisessa Suomi24:ssa. Minä ainakaan en koskaan ole valinnut tai halunnut,. että yhtäkään minun tänne Suomi24:n kirjoittamaani tekstiä käytettäisiin provona.


        Ja ainakin osa ylläpitäjistä on syypätä ihmisvihaan. Systemaattinen viha-aloitusten poistamatta jättäminen ja tietämättömien spontaanin kirjoittelun väärin hyödyntäminen ei ole mitään muuta, kuin vihaa.


        Uskon sen, kun joku fiksu aikoinaan yritti Hesarissakin vai missä se oli, puhua siitä, että esimerkiksi mielenterveyskuntoitujatkin ajetaan näiden kiusaamis- Suomi24-palstojen avulla helposti huonoon kuntoon. Minulla itsellänikin tekee pahaa lukea näitä Suomi24-palstoja, niin miten sitten niillä, joilla ehkä oikeasti ei ole ketään läheisiä, ja jotka uskaltautuvat vaikkapa jostakin ongelmistaan puhumaan...


        Että jospa nimimerkkikiusaajat vääristelijät jättäisitte identiteetit rauhaan herjalta, vaikka kuinka kivalta tuntuisikin pilkata esiintymällä toisen nimissä julkisuudessa...


    • Koulunkiusaja voi hoittaa vaan kaksi tie. Ensin § ja sitten mitä aikuset tietä mitä pitä tehdä. Mutta monet opetaja ett vältämättä otta asia kiini. Kotisoitto en enä onnistui. Koska me ei enä länkapuhelin. Mutta kerto vanhuksille voi auttaa, että saada kiusamiseen lopettu.

    • Vuosi_1984

      Itseäni alettiin kiusata 3lk ja sitä kesti lukukauden verran. Oli eronneet vanhemmat ja "väärässä" maassa syntynyt ja sitäkös ei pikkupaikkakunnalla hyväksytty. Olin H..o ja Huoranpenikka vaikkei kukaan ollut edes äitiäni nähnytkään. Opettajat ei siihen puuttuneet muutenkuin antoivat olla sisällä välitunnin ettei tarvinnut mennä pihalle haukuttavaks. Sitten porukan pääpukari teki sen virheen että luuli jo saaneensa minut henkisesti niin alhaalle että voisi käydä fyysiseksi. Muistan tänäkin päivänä kun hän tarttui takaapäin hiuksiini ja repäisi minut lattialle selälleen. Nousin ylös ja vedin häntä suoraan turpaan,toisen ja kolmannenkin kerran. Itkuhan siinä kiusaajalle tuli ja veri nenästä valui. Se tunne sen jälkeen oli huikea kaikki se taakka ja suru hävisi itseltä samantien ja voin sanoa että silloin oli ns. voittaja olo...

    • Oppi ja ikä kaikki

      Pentu pitää laittaa karatekurssille. Ei pelkästään fyysisen kehityksen takia vaan ennen kaikkea henkisen. Kiusaaja ei ole terve, mutta ei kiusattukaan ole sitä.

      Määrätynlaiset looserit oikein imevät kiusaamista. Ongelma on yleensä lähtöisin vanhemista. Tytöt ovat vielä julmempia ikäisilleen kuin pojat. Pitää oppia pärjäämään.

    • ensin pimu kuosiin ja sitten paanalle..elis minä veisin tyttäreni shoppaileen vaatteita..visaa voisi hiukan vingutella sillä sehän on vain rahaa ja ei niin tärkeää kuin oman lapsen itsetunto..ammatti auttajalta terapiaa ja ulkomaan matkoja...pieni loma vaikka lapin rinteissä..osata kuunnella ja olla muutenkin omien lasten elämässä intensiivisemmin mukana..esim voisin ajatella koulun vaihtoa..ihan mitä vaan kun omasta tyttärestä on kysymys..ja sinä äitinä jos nyt tätä luet niin ei sinua kukaan syytä ei tytärtäs eikä ketään..tilanne on vain ajautunut sellaiseksi..toivottavasti parempaa tulevaisuutta..kohta lunta ja pakkasta..se piristää kivasti..

    • Hän pelkää että jos hän kertoo asiasta kiusaajaa ei oikeasti pistetä aisoihin,vaan kiusaaja voi kostaa !!!!!!!!!!!

    • Hei mulla on 16 v tyttö kävi saman läpi. ainoa asia mitä voit tehdä on kehua tyttöäsi fiksuksi ja kauniiksi ja miten on paljon järkevämpi kuin muut sanoin aina tytölleni että kiusaajilla on oma elämä niin kurjaa että täytyy kiusata muita. ole tyttösi lähellä se riittää T äiti

    • jäbä21

      Pennut eivät itse ikäväkyllä tajua, että mitä toisilleen tekevät. Kuinkahan moni tuostakin kiusaaja porukasta oli ryhmän painostuksen takia mukana koko kiusaamisessa. Todennäköisesti valtaosa.

      Itellä kans oli ala-asteella kiusaamista. Nimittelyä ja vähän fyysistä kiusaamista. Kamppailtiin, annettiin lumipesua, hakattiin ilmat pihalle yms.
      Ite pistin välillä kiusaajille kampoihin ja potkasin kerran yhtä kiusaaja välitunnilla munille. Seuraavalla välkällä sitten tulikin useamman jätkän toimesta hieman enemmän turpaan. Mulla kiusaamiseen puututtiin, kun meillä kiersi luokassa lappu, jossa oli kysymyksiä kiusaamisesta ja ite kirjotin, että itteäni kiusaa vuotta vanhemmat pojat. Aluksi opettajat eivät meinanneet uskoa, mutta kun vanhemmat alko soitteleen vihasia puheluita koululle niin asiaan puututtiin.

      Ite en suhtaudu noihin ala-asteen kiusaamisjuttuihin kuin lähinnä huumorilla. Tietää nykyään, että oltiin vaan penskoja ja tehtiin kaikkea typerää, eikä välttämättä ajateltu yhtään mitään. Oon jopa ottanut yhdestä haukkumanimestä itselleni lempinimen :D.

      Lukiossa koin itseni täysin syrjityksi ja olin koko lukioajan käytännössä kokonaan yksin. Se jätti itselle joksikin aikaa arvet itsetuntoon, mutta näin muutamavuosi jälkeenpäin muistelen niitäkin aikoja lähinnä vain naureskellen. Oon itse muuttunut todella paljon niistä ajoista ja itseluottamus on kova ja kavereita on.
      Kavereiden ja harrastusten avulla pääsee pitkälle tai ylipäänsä tekemällä asioita, mistä oikeasti tykkää. Ne tuo positiivisuutta arkeen :).

    • äijä'88

      Ei sille mitään mahda vaan pitää kestää. Ite olin koko elämäni kiusattu 9 luokalla yritettiin sytkärillä polttaa hiukset, housuja repiä alas ja varastettiin kännykkä ja luettiin kaikki tekstarit ääneen. Tulos on se että kestin kaiken paskan 16v puhkes kuitenkin panikki häiriö ja myöhemmin muita MT ongelmia nukkumisesta lähtien.

      Nyt olen melkein 30v ja silti sairastuin elinikäisesti. Kourallinen lääkkäeitä päivässä. Ainoa keino ehkäistä kiusaamista on käydä antamassa oman kädenoikeutta tälläsii paskoja kohtaan. Ei sille muuta voi tehdä. Opettajat vaan sanoo että ei saa kiusata, mutta mitä se auttaa?.

      • äijä"88

        Täytyy vielä sanoa että ite aloin treenaa punttia olin vuosia helvetin katkera. Nykyään vihasta päässyt jotenkin eroon, mutta nykyään päihde addikti. Työelämään en sopeudu.

        Toivon sun tytölle tsemppiä. Ja se että ei haukku haavaa tee on niin paska sanonta että sen keksijää vois vetää pataan. Nimen omaan ite olisin mielummin ottanut turpaan kun olisin nöyryytetty tällä tavoin.

        Heikkoudesta pääsin eroon, mutta viha täytti niin paljon ja nykyisin vihastakin jotenkin eroon, mutta edelleen päihde ongelma.


    • lonely1984rennesmee

      Tuleva äiti!
      Kuuntele lastasi, ole sen tukena ja auta sitä sitä. Missä on vanhempien rakkaus nykyään!!!!! Itser olen nuoruudessani ollut koulukiusattu kerhoiästä yhteiskouluun asti. En ole pystynyt turvautumaan vanhempiini , koska äiti syytti että syy on minussa. Yhteiskoulun aikaan en enää kuunnellut ketään vaan puolustin omaa itseäni. En ole koko elämäni aikana kertonut vanhemmilleni murheistani ja ikää on jo 30 VUOTTA!!!! Käyn tapaamassa nykyään vanhempiani vain silloin ku on aivan pakko! Muussa tapauksessa en käy. Ne eivät ole ikinä kuunnelleet, tukeneet, ymmärtäneet tai auttaneet minua. Olen kaiken tämän pitänyt sisälläni, koska minulla ei ole koskaan ole ollut ketään kenelle purkaa murheeni, suruni tai murheeni. Syy varmaan on se miksi nykyään asun mieluimmin yksin ilman suhdettakaan, koska en enää nykyään luota kehenkään. En edes omiin kavereihin/ystäviin joita minulla vähän on. Nuoruudessani sain kuulla vain haukkuja ja et syy on minussa, jos minua kiusataan. Kukaan ei ajatellut et vanhempien käytös vaikuttaa lapsiin, seuraavaan sukupolveen ja niiden käyttäytymiseen. Nykyajan lapset muuttuvat vain enemmän eristyneimmiksi omista vanhemmistaan ja niiden avusta!!!!!!!!!!! Tosi asia. On tullut huomattua omas perhees ku olin nuori, Ensiksi vanhemmat oli samas työpaikas, riitelivät vielä melkein joka päivä ku olin yhteiskoulun ikäinen ja eivät kuunnelleet meitä ollenkaan. Olen nyt 30 vuotias ja käyn vanhempieni luona vain silloin ku on aivan välttämättömän pakko käydä. Muussa tapauksessa kuljen mieluimmin omillani, koska en enää nykyään luota tai turbvaudu kehenkään!!!!!! Minulle voi tähän sähköpostiin kirjoittaa kyllä murheistani. Löydätte minut rennesmee84 nimellä Suomi24.fi sivulta, jos olet joku nuori ja tarvitset kuuntelijaa tai turvaa murheillesi. Kiusaamisen kokenut olen ollut. Tuttu tunne. Ette ole ainoat ja aina on joku joka kuuntelee silloin ku on tarve. Muutama kaverini on ymmärtänyt onneksi oman tilanteeni ja ovat silti kavereitani. :)

      • lonelyrennesmee84

        Siis tarkemmin otten sähhköpostiosoitteeni on [email protected] joku on kuuntelijaa vailla tai tarvitsee apua elämänsä jatkamiseen. Kuuntelen kyllä ja autan parhaani mukaa. Paras keino on kuitenkin puolustaa omaa itseänsä. Itse tein nuoruudessani virheen et kuuntelin äidin neuvoa et ei kannata piitata kiusaajista. Lopuksi oma pokkani petti ja suutuin yhden kerran välitunnilla noin 17 vuotta sitten. Puolustin omaa itseäni ja sen jälkeen kiusaaminen loppui. Älkää aina kuunnelko vanhempianne vaan menkää sen mukaan mikä teistä tuntuu olevan oikein tai turvallista oman itsenne kannalta. Muihin luottaminen on roskaa puhetta!!!!!!!! Tämän kokenut olen ja hyvä vain niin!!! :)


    • Paklaa

      Käyttäkää paklaa

    • Juolavehnä

      Kiusattujen itseluottamusta pitäisi vanhempien yrittää vahvistaa. Joillakin siihen voisi auttaa jokin liikunnallinen harrastus. Siitä olisi sekin etu, että pystyisi paremmin vastustamaan ruumiilista väkivaltaa.
      Liikuntaharrastusta varten ei tarvitse liittyä mihinkään urheiluseuraan, koska sielläkin on niitä samoja kiusaajia. Yksin voi harrastaa esimerkiksi maastojuoksua, pyöräilyä ja suunnistusta. Voimaa saa lisää hankkimalla pari punttia tai kahvakuulaa.
      Kiusaajille voi ehdä myös kiusaa siten, että lukee läksynsä hyvin ja saa parempia numeroita.

    • kokemuksensa muista

      et voi vaikuttaa mitenkään. Kiusaajat saavat vain lisää yllykettä, jos alat näkyvästi suojelemaan. Yritä opettaa tyttöäsi vain lukitsemaan korvansa ja välttelemään tilanteita, joissa toiset pääsee käsiksi. esin välitunnilla selkä seinää vasten, valvojan vieressä, yms.
      Yksinäisyys ei tapa. Siitä voi jopa tulla tapa, kuten itselläni. Kun aikani kärsin kaverin puutetta, löysin kirjat ja kirjoittamisen sekä mielikuvitusten maailman. Puoliso, (42v) saman kohtalon kokenut löytyi, kun 45 tuli täyteen. Ei roihuvaa "rakkautta" vaan tasaista elämää saman katon alla.
      Totta, koulussa vuosia jatkuva kiusas lyö lähtemättömän merkin, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Ja huomaa, se kiusaus voi jatkua myös työssä ollessa. Kannattaa siis miettiä jo tulevaa ammattia. Jos ihmiset pelottaa, niin sitten on parasta valita ala, jossa ei tartte olla niin paljon ihmisten kanssa (puutarhuri, metsäkoneen kuljettaja. bussikuski ( on ihmisiä aina lähellä, vaan bussikuskin kanssahan ei saa jutella!)

    • parakopana

      On olemassa sellaisia tyyppejä jotka pienellä rahalla käy puhuttelemassa kiusaajia. Jos puhe ei auta muutama eku lisää niin... Ilman hampaita ja sormet murskana ei huvita kiusata. Kiusaaminen on terrorismia, siihen puree vain terrori laki.

      • Ex kiusatun äiti

        Koululla olisi keinoja lopettaa kiusaaminen,mutta usein niitä ei käytetä.meillä kiusaaminen ei loppunut koulun toimesta.kuraattori puollusti kiusaajaa.vasta koulupoliisin puuttuminen sai totuuden ilmi.sinä kiusatun äiti toimi nopeasti. Tee stoppi lapsesi pahalle ololle.jos lapsesi on nyt ilman kavereita ja yksin välitunnit alkaa itsetunto romahtaa.vaihda lapsesi koulua tai hae lapsesi ns pajaluokalle.siellä lapsesi löytää taas rohkeutensa .mikäli tilanne on jo niin paha ettei lapsesi uskalla tutustua muihin eikä luota niin hae myös apua nuorisopsykiatrilta.ei sieltä lääkkeitä anneta,vaan jutellaan.älä jätä lastasi yksin selviämään.voin antaa sähköposti osoitteen jos haluat kirjoitella.


    • selviytyjä32v

      Hei mä olin kuin sun tyttö joskus aikoinaan ja kiusaamista kesti 3. luokalta 9. luokalle ilman ystäviä ja ilman että olisin kellekään uskaltanut kertoa. Samoin mulla oli itsetunto nollassa ja itsetuhoisia ajatuksia. Kun lopulta lukiossa luin lehdestä juttua koulukiusatun tytön itsemurhasta niin äiti kysyi taas oliko mua kiusattu. Olin aina häpeissäni kieltänyt mutta nyt tuntui ettei enää ole mitään menetettävää ja kerroin kaiken itkien.

      Mitä äiti siihen? Mua oli vuosikausia piinattu ja äiti vain tokaisi olankohautuksella että kaikkia kiusataan joskus. Menin sitte itse terkkarille puhumaan ja pääsin koulupsykologille. Mulla todettiin depressio, ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

      En ole enää koskaan luottanut äitiini täysin. Älä tee samaa virhettä oman tyttösi kanssa. Pahinta oli se että äiti vähätteli mun kokemuksia. Älä koskaan vähättele hänen kokemuksiaan. Ole hänelle luotettava tuki ja turva. Ole se puuttuva ystävä jolle uskaltaa kertoa mitä tahansa ilman pelkoa vähättelystä tai tuomitsevuudesta. Älä utele äläkä painosta häntä mutta näytä että välität ja kuuntelet. Ja ole rehellinen. Tyttösi huomaa kyllä jos yrität teennäisesti imarrella häntä itsetunnon kohentumisen toivossa. Saat olla vihainen hänen puolestaan! Ole leijonaemo, puolusta häntä.

      Parasta olisi jos voitat hänen luottamuksensa. Kiusaajat ovat syyllisiä, ei kiusattu. Tytölläsi ei ole mitään hävettävää, hän on uhri. Jos tyttösi luottaa sinuun etkä aio "nolata" häntä niin voisitte yhdessä mennä juttelemaan vaikka koulun terkkarille tai koulupsykologille. Heillä on vaitiolovelvollisuus joten kiusaajat ei saisi tietää tästä. Kun tyttösi saa vahvistusta itselleen ja ymmärtää että kiusaajat ovat väärässä, on se ensiaskel kohti luottamusta ja tasapainoisempaa elämää.

      • selviytyjä32v

        Lisäisin vielä että älä tee isoa numeroa siitä että hän on vain kotona eikä hänellä ole kavereita. Älä patista häntä ulos. Hän tuntee jo olevansa erilainen ja huonompi kuin kukaan muu maailmassa joten ethän pahenna sitä ethän. Suhtaudu vaan hyväksyvästi ja tehkää yhdessä jotain mitä hän tykkää tehdä. Älä vertaa häntä muihin ikäisiinsä lapsiin äläkä hänen sisaruksiinsa. Hyväksy hänet sellaisena kuin hän on ja ole läsnä hänelle. Kiitos.


      • keufhyrughh67hy6

        Onpas sinulla kamala perhe, varmaan samoja, jotka kiusaa aikuisiakin internetissä, jos muka joku omasta äidistään tuolla tavalla kirjoittaa ja ei kirjoita. Ja minä ainakin olen ylpeä, että mun mutsi ei koskaan ole ollut mikään mun kaveri, vaan äiti: kun olin lapsi, se istui usein käräjillä lautamiehenä selvittämässä rikosasioita, oli uranainen ja ihan s*tanan fiksu vielä tänä päivänäkin. Jos mulla olisi ollut mutsi tai faija, jotka olisi yrittänyt leikkiä mulle "kaveria" eikä olla auktoriteetteja kun olin lapsi, niin olisin varmaan tänä päivänä samanlainen, kuin kaikki koulukiusaajien penikat.


        Itse ainakaan en koskaan saaanut mitään apua mistään kouluterveydenhoitajilta aikoinaan kun olin lapsi ja koulussa vakavasti kiusattu, enkä luota psykologeihinkaan suuremmin. Ne kaikki, jotka saa palkkansa muiden psykologisesti pääkoppaviallisiksi toteamisesta, eivät ole objektiivisia. Muuten, sana "vaitiolovelvollisuus" tarkoittaa juridiikassa, että terveydenhuoltoalan edustaja syyllistyy rikokseen, jos jorisee mitään asioita eteenpäin. Tarkoittaa sitä, että vaikka minkälaisella kuppaisella pikkupaikkakunnalla asuisit ja jos tuttujasi olisi potilainasi ja vaikka kuinka utelias olisit, et SANALLAKAAN saa kertoa kavereillesi työasioista. Ja jos olet kouluterveydenhoitaja ( en usko), niin siinä tapauksessa sinä ET saa lärvivärkkien perusteella uskoa ketä tahansa. Minulla ainakin kun minuun kohdistunut koulukiusaaminen aikoinaan lukiossa alkoi, niin jotkut omat luokkakaverini oli käyneet ensin terkkarin pakeilla puhumassa minusta - samat, jotka minua kiusasivat. Ja ikinä en ole hyötynyt mitään ppsykologien avusta: jos tänä päivänä saisivat tietää, että mitä lääkkeitä psyykkisesti täysin terveelle mulle syötettiin tossa 1990-luvun lopulla, pyörtyisivät. Tyyliin psykoosilääkkeitä potilaalle, joka ei ole koskaan ollut psykoottinen kirjaimellisesti, vaan koulukiusaamisen johdosta sekaisin ollut hetkellisesti - sellaisille alaikäisille Suomen terveydenhuollossa ainakin vielä 1990-luvun lopussa lykättiin iso lääkesäkki käteen, että syö tuosta. Joo söin, enkä edes valveilla pysynyt, paitsi sitten kun se terapia loppui, jota pakolla mulle nuorisopsykiatrian poliklinikalla tarjottiin ja vielä soiteltiin perään sittenkin, kun olin 18- vuotta täyttänyt. Omat vanhempani eivät olleet tehneet mitään pahaa, hakivat vaan terveydenhuollosta apua mulle, kun näkivät, että voin huonosti. Ja seuraus se mistä em. ko. kerroin. Sitten taas kun aikuisena oikeasti olisin halunnut terapia-apua, niin mulle murjaistiin ylioppilaiden terveydenhuoltosäätyöstä, että sä olet jo yli 30-vuotias. Joku laiska psykologin planttu mua muutaman vuoden vanhempi eikä yhtään tasan sen älykkäämpi ainakaan kuin mäkään, niin istui siellä sillä tavalla että ilmoitti minulle, että " en tiedä voinko ottaa sinua enää jatkossa vastaan" - euolla oli siellä omat tutkimuspaerinsa auki ja ilmeisesti tosi hyväö kaveri jonkun psykopaatin psykiatrin kanssa, joka oikeastin vaikessa elämäntilanteessa käytti minuun henkistä väkivaltaa. No: nauran niille. Ymmärrän sen, että rahastahan siinä vaan on kyse. Mut tulen vaatimaan mua koskevat paperit terveydenhuollosta kaikkialta myöhemmin. Mua ei kannata alkaa suuremmin nöyryyttää, ainakaan jos pitää itseään ihmisten auttajana. Nimittäin en ole koskaan elämässäni ollut mielisairas, jos mulle tehtäisi mikä tahansa todellisuudentajutestaus, kukaan ei voisi sanoa, että olen päästäni vialla.


        Pois terveydenhuollosta rahastajat.


        Ja varmaan tosi paljon omaa lastaan suojelee joku ämmä tai mikään lasten isä, joka kirjoittelee reaalisista meneillään olevista elämäntilanteista Suomi24:n tai Facebookiin. Suojelis joku minuakin, joka olen tuntemattomien aikuisten herjaama. Ja sitäpaitsi myös nuoret voivat olla rikollisia.


    • jepulisboy

      Minua auttaa ajatus että Jumala rakastaa minua vaikka mitä tapahtuu elämässä. Ihmiset eivät koskaan voi täyttää tyhjyyttää jota tunnen,
      Kyllä minuakin on useasti vielä aikuisiälläkin kiusattu niin että ei huuomioida ja kaikkia tekemisiä arvostellaan puhutaan selän takana asioita jotka ei pidä paikkaansa, johtuen kai että olen aika intovertti luonteeltani ja hiljentyminen ja luonto ovat tärkeitä asiiutata elämässäni.Juhliminen ja muut sosiaalisest tapahtumat eivät tunnu oikeilta minun hyvinvoinnille.
      Suuri viha ja ahdistus nousee mieleeni näitä kiusaajaa kohtaan niin että en välttämättä saa helposti joinain yönä unta. Mutta sitten tapahtuu useasti käänne kun ajattelen Jumalan rakkautta kuinka hän antoi ainokaisen poikansa että syntimme on anteeksiannettu niin sydämmeeni tulee niin suuri rakkaus kaikki kohtaan myös tätä kiusaajaa kohtaan. ja kun näen hänet niin ajattelen hiljaa vain rakkautta sen kummemmin reagoimatta mihinkään.

    • isä 83

      itse tein rikosilmoituksen kiusaajista sekä opettajasta. opettajasta sen vuoksi, koska hän ei puuttunut kiusaamiseen vaikka se oli ihan näkyvää.
      on se kumma, kun suomessa on oppivelvollisuus joka "pakottaa" lapset kouluun, koska ei ole varaa kotiopettajaan ja siellä sitten lasta pahoinpidellään päivästä toiseen ja asialle ei voi muka mitään tehdä.

      • kiusattu itsekin

        Opettajat ovat ikävässä välikädessä; puuttua pitäisi kiusaamiseen, mutta ainoa asia, jota voi tehdä, on jakaa jälki-istuntoja, joita niitäkään ei voi jakaa tiettyä tuntimäärää enempää kerralla. Se pelkkä istuminen luokassa ei tehoa suurimpaan osaan nykyteinejä, vaan pitäisi hoitaa homma niin, että rangaistus tuntuisi. Nämä nykyiset jälki-istunnot ovat lähinnä "hinta", jonka joutuu maksamaan hauskuudesta saada kiusata.

        Jo se, että jälki-istunnossa tehtäisi jotain nuoren kannalta inhottavaa/epämiellyttävää juttua, ja ennenkuin se olisi tehty oikein, ei pääsisi pois, auttaisi kummasti. Tämän saa muutettua ottamalla yhteyttä kasanedustajiin.


      • skdfrugtkghkhuyjy
        kiusattu itsekin kirjoitti:

        Opettajat ovat ikävässä välikädessä; puuttua pitäisi kiusaamiseen, mutta ainoa asia, jota voi tehdä, on jakaa jälki-istuntoja, joita niitäkään ei voi jakaa tiettyä tuntimäärää enempää kerralla. Se pelkkä istuminen luokassa ei tehoa suurimpaan osaan nykyteinejä, vaan pitäisi hoitaa homma niin, että rangaistus tuntuisi. Nämä nykyiset jälki-istunnot ovat lähinnä "hinta", jonka joutuu maksamaan hauskuudesta saada kiusata.

        Jo se, että jälki-istunnossa tehtäisi jotain nuoren kannalta inhottavaa/epämiellyttävää juttua, ja ennenkuin se olisi tehty oikein, ei pääsisi pois, auttaisi kummasti. Tämän saa muutettua ottamalla yhteyttä kasanedustajiin.

        Niin ja mitä tehdä aikuisten kohdalla, jotka eivät tajua/tajuavat internetissä olevansa jopa rikollisia kiusaajia tai jotka nauttivat kiusaamisesta internetin avulla, niiden aikuisten kohdalla, jotka tietävät kiusaavansa, eivätkä lopeta kiusaamiskäytöstään? Minun mielestäni paras ratkaisu kouluissa tapahtuvaan koulukiusaamisongelmiin olisi rikosoikeudellisen vastuun alarajan alentaminen. En usko, että kukaan joka on esimerkiksi 13-vuotias ja jos ei ole jälkeenjäänyt, etteikö tietäisi ja ymmärtäisi kiusaavansa, jos kiusaa.


        "Kiusaajatyyppisten" ihmisten psyyke taas on monimutkainen rakenne, luulen. Ja psyyken rakenne muodostuu jo melko nuorena. Ihmisiä kiusaavat ihmiset ovat heikkoluontoisia ihmisiä, en muista yhtään koulukiusaajaa lapsuudestani, joka yksin olisi saanut iloa minuun kohdistamastaan kiusaamisesta tai edes pystynyt kiusaamaan yksin, mutta porukassa heistä tuli lähes eläimiä, miten minua kohtelivat. Yhdenkin kiusaajan muistan, joka aina ivasi minua koulussa, joka olin ja olen hyväkäytöksinen ja ystävällinen ihminen - kyseinen jos on aikuisena vastaan tullut ( onneksi harvoin kun en asu samalla paikkakunnalla, ainakaan toistaiseksi), niin tervehdyskin tulee ihan hiiren äänellä, eikä kehtaa suurinpiirtein silmiin minua katsoa. Enemmän siinä hävettääkin niiden kiusaajien nolous. Pakollahan se tekee noloksi, että jos kiusaa jotakuta koulussa siihen mittaan asti, että toinen joutunut jopa mielenterveyshoitoon sen takia. Ei ne omille kakaroilleen kouluissa sellaista kohtelua haluaisi, miten itse ne koulukiusaajat kohtelivat minua aikoinaan 1990-luvulla peruskoulussa jne.


        Ja kiusaajatyyppiset ihmiset eivät muutu. Olen aina ihmetellyt sitä, että mikä vinksahtaneisuus sellaisissa on, joilla on tarve surkeaa itsetuntoaan pönkittää alistamalla ja kiusaamalla ja pilkkaamalla aikuiset ihmiset internetissä. Itselleni ainakin hyvä omatunto on sen verran tärkeä asia, että en ikinä alentuisi kiusaamaan ketään.


        Odotan aikaa, että esimerkiksi Facebook kielletään lailla. Sitten saa taas ihmiset olla rauhassa kiusaajilta edes siten, että jos ei itse tekemisiin vapaaehtoisesti hakeudu, eivät myöskään netin v*ttuilijat saa Facebookeissa rouskuttaa pilkkajuttujaan ja uteliasta urkintaansa.


        Se on kaikkein pahin kiusaaja, joka on mun nimissä netissä, joka nimettömältä Suomi24-palstoilta postailee ja jakelee mun juttuja pilkkaajille, se yksilö on sairas - joku oikeasti internetrikollinen. Kunnollisten maineen pilaaja.


        Vaikea myös uskoa, että kukaan olisi tota nimetöntä aloitustakaan laatinut muusta syystä, kuin saadakseen minut avautumaan vanhoista koulukiusaamiskokemuksistani. Mihin täällä sitten kirjoituksia käytetään, sitä en tiedä.


        Ja ne on outoja, jotka haluaa väittää, että joidenkin omat perheet olisi syypäitä, jos lasta kiusattu joskus koulussa.


      • akhufurtghtuhyy6

        Et sä voi opettajasta rikosilmoitusta tehdä. Jos lapsesi opettaja ei ole syyllistynyt mihinkään esimerkiksi ilkeään juoruamiseen perheistä Facebookisssa, et todellakaan voi tehdä rikosilmoitusta opettajista. Pahoinpitelystä voi ja pitää aina tehdä rikosilmoitus ja erityisesti mikäli todella lastasi on kouluikätoveri lyönyt koulussa tai koulun ulkopuolella, puhehan lasten koulukiusaamista. Itse voisin tehdä rikosilmoituksen Suomi24:n ylläpidosta: ovat sallineet minulle tuntemattomien rääkkäävän minua keskustelupalstalla.


        Se on oikeasti kauheaa, että ne tekee lapsia, jotka ei pysty niitä kasvattamaan. Olisin natsi jos väittäisin, että joillakin, millään osalla ihmisistä, ei olisi oikeutta tehdä lapsia, mutta ihan totuushan on, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisia, että heidän pitäisi voida lisääntyä: esimerkkeinä vaikka ne, jotka tässäkin keskustelussa aikuiset ihmiset on kirjoitelleet väkivaltaisia pelottelu juttuja. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen todella onnellinen, etten ainakaan ole syntynyt mihinkään sellaiseen perheeseen, missä vanhemmat ei kävisi työikäisinä töissä tai missä kadehdittaisiin muita. En ole Facebookin jäsen, kosken osaa sitä käyttää, mutta ans kattoa, mä laitan pikkusen luut kurkkuun kiusaajille, sitten joskus ehkä ja jos kun sinne tulen. Ennen kuin voisin Facebookiin edes liitttyä, mun pitäisi tosin käydä kurssi, että miten Facebook toimii. Kuulopuheiden perusteella se on ihan kammottava paikka: kaikki nettityypit kyyläilee siellä puolituttujensa tekemisiä ja selvittelee, että kuka tuntee kenetkin ja yäk. Uskon, että mun ystävät tietää, miksi aikoinaan Facebookista lähdin: en kertakaikkiaan osannut käyttää sitä ja tuntui ällöttävältä, että pitäisi raportoida omia tekemisiään - onneks ne on kaikki älykkäitä, jotka sen ajan siellä kaverustossani oli.


        Minä en koskaan ole tehnyt yhtäkään huomionhakualoitusta internetiin ja lisäksi en koskaan ole postannut kuvia internetiin. Mikä Sumi24:n rikollisen ylläpidon mielestä on jotenkin kestämätöntä sanottavaksi keskustelupalstalla viestipoistatteluiden määristä päätellen, on se asia, että nimetön kertoo, että oikeasti omaa naamaa ei tiedä internetissä KUKAAN kirjoittajan omien toimien kautta. Olen verbaalisesti hyvin lahjakas, mutta erityisalani ei ole tietotekniikka. Mahtaa olla kissanpäivät minua vainoavilla. JA VIELÄ yksi tieto: mun sukulaisten kanssa en koskaan ole riidellyt netissä, en koskaan ole keskustellut julkisella palstalla sukulaisteni kanssa, missään nettiyhteisössä. Enkä ole riidanhaluinen ihminen,vaan ihan tavallinen tntemattomien Suomi24-palstalla rikollisesti rääkkäämä aikuinen. Joka muuten en hyväksy koulukiusaamista tai mitään väkivaltaa enkä mitään rikollisuutta, koska olen rehellisestä taustasta.

        Tissejä esittelevät rikollisetkin voi varmaan tehdä sen muuten, kuin kärttämällä kommentteja hyvässä taloustilanteessa eläviltä iäkkäiltä, joilla ei ole nettitaitoja rikollisten kanssa yhteneväisesti. Vaikka kuinka olis yh- perheistä ja vaikka kuinka olis väärin, että jollakin on ja toisella ei.


    • Mahdollistatko?

      Koulu ja vanhemmat joutuvat usein napit vastakkain selvittäessään koulukiusaamistilanteita. Yhä useammin paikalle kutsutaan myös poliisi selvittämään tilannetta, kertoo Helsingin poliisista ylikonstaapeli Juha Anttinen.

      – Aina kiusaaminen ei lopu poliisin käyntiinkään, sanoo Anttinen.

      MTV:n Uutisiin yhteyttä ottanut 8-vuotiaan pojan äiti kertoo, kuinka koulu hänen mielestään ummisti silmänsä kiusatun tilanteelta, ja keskittyi suojelemaan kiusaajaa. Äiti otti lopulta yhteyttä poliisiin.
      – Luokalla oli yksi villimpi poika, joka muun muassa löi poikaani köydellä ja käsiraudoilla päähän koulun pihalla. Toisen oppilaan isä puuttui asiaan kerran aamulla nähdessään kiusaamisen, kertoo äiti.

      – Luokan opettaja sanoi aina, ettei hän ole nähnyt mitään. Rehtori puolestaan vetosi siihen, että kiusaajalla on niin vaikea perhetilanne, että mitään yhteisneuvotteluja ei voi järjestää eikä myöskään antaa kiusaajan vanhempien yhteystietoja, jotta asiasta olisi voinut puhua, sanoo äiti.

      – Opettaja sanoi myös, että lapseni on reipas ja usein esillä, ja siksi hänen on vaikea nähdä poikaani uhrina. Eihän reippaudella ole tekemistä siihen, saako toinen käyttäytyä väkivaltaisesti.
      Rehtori: Asiaan on puututtu

      MTV:n Uutiset tavoitti kyseisen koulun rehtorin. Rehtori sanoo, ettei ole tietoinen siitä, että koulussa olisi lyöty oppilasta köydellä tai käsiraudoilla.

      – En ole kuullut sellaisesta, että olisi ollut käsirautoja. Totta kai, jos opettaja näkee, että joku lyö toista jollakin, otetaan välineet pois ja soitetaan lapsen huoltajalle, että tämä hakee välineet pois.

      Rehtori sanoo koulun tekevän kulisseissa paljon työtä, joka ei näy vanhemmille.

      – Meillä on ollut tämänkaltaisia tilanteita, mutta emme me voi kertoa toimenpiteistä, joihin on jonkun toisen lapsen kanssa ryhdytty. Silloin tietysti tälle kiusatun lapsen huoltajalle saattaa tulla tunne, että koulu ei puutu tai koulu pimittää.
      Poliisi mukaan selvittelemään

      Äiti kertoo pojan saaneen välikohtauksissa nirhaumia ja naarmuja kasvoihinsa.

      – Vein pojan lääkäriin ja soitin poliisille. Tein tapauksesta rikosilmoituksen. Lopulta poika vaihtoi luokkaa ja kiusaaminen loppui siihen.

      – Olen tajunnut, että kiusaaminen ei ollut kiusaajan taholta henkilökohtaista, vaan hän purki sen lähimpänä oleviin. Kun poikani siirtyi toiselle luokalla, on hän saanut olla rauhassa, kertoo äiti.

      – Eniten minua ärsyttää salailu, että asiasta ei puhuttu avoimesti kaikkein osapuolien kesken.

      Ylikonstaapeli Juha Anttinen sanoo olleensa usein selvittämässä vastaavanlaisia tapauksia.

      – Usein kiusatun lapsen vanhempien viesti on, että koulu ei tee mitään. Kun poliisi sitten selvittää asiaa, selviää että koulu on tehnyt toimenpiteitä, jotka eivät ole vanhempien tiedossa.

      Rankka kiusaaminen on rikos

      Toisinaan koulukiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

      – On ollut pahoinpitelyä, jossa lapsille on syntynyt vammoja nyrkillä iskemisestä, tönimisestä tai jollakin esineellä lyömisestä, kertoo Juha Anttinen.

      Poliisin keinot puuttua ovat kuitenkin rajalliset, koska alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa.

      – Poliisi pyrkii selvittämään tapahtumien kulun ja viestittämään että kyseessä on vakava teko, johon poliisi puuttuu. Sakkoa ei alle 15-vuotiaalle anneta, mutta vahingontekijälle voi tulla vahingonkorvausvaateet esimerkiksi jos takki on repeytynyt. Käytännössä vanhemmat sitten maksavat korvaukset, Anttinen sanoo.
      .
      .
      Asiasta keskusteltuna paikalla on ollut kiusaajia ja kiusattuja.
      Kiusaajat sanovat:
      Kiusasin koska se oli mahdollista.
      .

    • ''''''''''''''''''''

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ss-yha-useampi-kiusattu-hakeutuu-psykiatrin-puheille/4294162

      Kiusaajat tarvitsevat hoitoa, ei kiusaaminen sillä lopu että "uhreija" hoidetaan.
      Ehkä jo se että joutuu hoitoon koska kiusaa, lopettaa halun kiusata.

      Kiusaaja jatkaa valitsemallaan tiellä työmaailmassa. Lievin ilmiö on sarkasmi, juuri samat ihmiset löytävät ihmiset ja heidän erillaisuutensa tai heikkoutensa, josta riittä sarkastista huulta.

      Kiusaaminen tulee kalliksi, mutta he jotka asiassa tekevät päätökset hyötyvät työnä ja valtana

    • auttakaa kiusattua

      menkää juttelee koulukuraatorille hän voi auttaa tytön itsetuntoa.
      tytön täytyy tietää ettei hänessä ole mitään vikaa.
      hänen on saava vain puhuttua kiusaajista, jotta näinhin voidaan olla yhteydessä.
      pyri selvittää tytöltä kuka häntä kiusaa ja soitta koululle ja kerro opettajalle ja rehtorille kiusaajien nimet.
      Ääri tapauksessa soita tai käy niiden kiusaavien lapsien kotona.
      pyri keskistelemään kiusaajien kanssa jollain konstin vai jonkin välityksellä.
      vaikka sitten pyydät poliisilta virka-apua.
      Asiaan voi puuttua niin monella tavalla.
      koulu on ensisijainen tekijä asiassa.koulun vastuu on näyttelee suurta
      osaa asiasta. tytön pitää puhua koulussa sellaiselle henkilölle joka kuuntelee
      hänen ahdistustaan auttaa kiusatuksi tulemisesta.
      kova kovaa vasten vaan vaikka poliisin ja lakimiehen avulla.
      Hommaa vaikka lähestymiskielto kiusaajille-
      ketään ei saa polkea se on rikos siinä missä mikä tahansa yksöiön vapautta loukkaava toiminta.
      Terveisin
      Isä

    • MissPegasos84

      Minua on kiusattu koko ylä-aste ja vielä sen jälkeenkin. Alan olla sinut itseni kanssa ja toipua vasta nyt, kolmekymppisenä kun on omia lapsia ja perhe. Ja olen asunut viimeiset kymmenen vuotta kaukana nuoruuden seuduista. Etäisyys ja aika ovat ainoat vinkkini. Arvet ovat ikuisia, mutta enää ne eivät ole ammottavia haavoja. Enää kiusaaminen ei vaikuta jokapäiväiseen elämääni. Mutta kymmenen vuotta sain nuoleskella haavoja, ennen kuin heräsin. Masennun yhä helposti ja itsetunnon kanssa on kova työmaa, mutta edistyn koko ajan.
      Jos omia lapsiani joskus aletaan kiusata ja tilanne äityy jatkuvaksi, tiedän että ainoa oikea ratkaisu on vaihtaa hoitopaikkaa tai koulua. Olisinpa älynnyt tuon silloin yläasteella.

    • Siis ihanko oikeasti täällä nyt aikuiset keskustelevat? Ketju näyttää paikoin enemmänkin henkiseltä hiekkalaatikolta.

      En usko, että kunnioittavia ja ystävällisiä ihmissuhteita on mahdollista luoda aggressiivisella ja mitätöivällä suhtautumisella toisiin.

    • Minua itseäni kiusattiin koko ala-aste ja kiusaaminen jatkui myös koko yläasteen. Itseni mielestä ainut keino jolla selvisin, riippui omasta asenteestani. Kovetin itseni ja jätin kiusaajat omaan arvoonsa. Kun minua yritettiin kampittaa käytävällä kävelin ronskisti jalkojen yli. Nyky maailmassa ei selviä jollei osaa puolustaa itseä ja sopeutua olosuhteisiin.

    • toipuminen kestää

      Minä olin 13-vuotias, kun koulukiusaaminen alkoi. Lisäksi äitini oli naimisissa tunne-elämältään epäkypsän miehen kanssa, joten kiusaaminen ei aina loppunut kotonakaan. Onneksi äiti tajusi lopulta erota miehestä.

      Yritin selvitä kiusaamisesta kieltämällä itseltäni sen todellisuuden ajattelemisen. Elin ne vuodet siinä uskossa, että minua ei kiusata, vaan että se on normaali osa minun elämää. Joskus havahduin siihen, että minua tosiaan kiusataan, kun joku esimerkiksi potkaisi minua selkään tai takapuoleen ohi kulkiessaan. Hyvin pian kuitenkin painelin pois muistot näistä tapauksista, etten joutuisi käsittelemään niitä mielessäni.

      Vasta hieman alle kolmekymppisenä aloin pohtimaan uudelleen peruskouluaikoja ja tajuamaan, miten se kaikki on vaikuttanut myöhempään elämään. Kiusaaminen aiheutti sen, että minusta tuli sosiaalisesti arka ja vaistomaisesti seuraa karttava ihminen, joka uskaltaa hädin tuskin vastata puhelimeen. Voi vain kuvitella, miten se on vaikuttanut esimerkiksi myöhempään opiskeluun, työpaikan löytämiseen ja seurustelusuhteisiin.

      Syrjäytyminenhän siitä seurasi. Elämä on ollut hyvin rajoittunutta, ja suurimman osan ajasta olen oikeastaan vain yrittänyt olla piilossa maailmalta. En ole halunnut osallistua elämään, kun taustalla on aina ollut syrjityksi tulemisen pelko ja syvä epäluottamus toisia ihmisiä kohtaan. Jännitän edelleen kohtuuttomasti uusia sosiaalisia tilanteita ja joskus jopa kehittelen tekosyitä jäädä niistä kokonaan pois.

      Nyt olen kuitenkin taas vaihteeksi saamassa otteen elämästä, kun päätin selättää työttömyyden opiskelemalla uuden ammatin, eli tulevaisuus näyttää sikäli valoisalta. Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden vähyys vain surettaa. Mietin usein, millaista on vanhempana, jos en koskaan rohkaistu ja ala olemaan vapautuneemmin ihmisten seurassa.

      En tiedä, mikä tuossa teidän tilanteessa auttaa, mutta voisin kuvitella, että edes jonkinlaisen sosiaalisen verkoston ylläpitäminen auttaisi. Jos sitä ei tule koulumaailman kautta, niin sitä voisi kenties yrittää järjestää sen ulkopuolelta. Harrastukset, joissa ollaan yhdessä toisten kanssa, voisivat olla yksi keino. Toinen voisi olla se, että käytte vaikka viikonloppumatkoilla, niin että tyttö näkee välillä ihmisiä ja saa jotain muuta ajateltavaa.

      Itselläni taisi kiusaaminen vaikuttaa erityisen paljon juuri sen takia, että koulun lisäksi ei ollut muuta tekemistä kuin istua omassa huoneessa ja lukea kirjoja. Kehitin ehkä turhankin vilkkaan mielikuvituselämän, johon pakenin ankeaa todellisuutta. Jokin mielekäs harrastus tai sosiaalisen reviirin laajentaminen olisivat voineet auttaa.

      • kfhgtuhgyuhyuh

        No sulla ei ole ollut isää. Isättömien eroperheiden aikuiset lapset kiusaa muita, kun puhutaan 2010- luvun Suomesta. En todellakaan ole konservatiivinen ihminen, mutta olen sitä mieltä, että terveimmät lapset kasvavat ydinperheissä, joissa kasvavalla lapsella on sekä isä että äiti. En muista yhdenkään koulukiusaajan todella vakavasti 1990-luvulla peruskoulussa jne. koulussa minua kiusanneen olleen lapsi, jolla oli ydinperhe eli avioliitossa asuvat isä ja äiti. Ne minua 1990-luvulla koulukiusanneet oli kaikki eronneiden perheiden lapsia. Tai muuten ongemaisia. Tietysti on niitäkin, jotka pystyvät eroamaan sivistyneesti, mutta ne tuskin tai niiden kersat netissä kamalaa lapsuuttaan julistavatkaan, kun ei ole mitään syytä.

        Ja Suomi24 ylläpito: törkeää, jos poistatatte faktan, että en koskaan ole internetiin laittanut yhtäkään kuvaa. Se kuitenkin on taivahan tosi, että jos mun naama tiedettäisiin internetissä, rikolliset ovat syypäitä. Puhumattakaan, että mun keskustelupalstakirjoitusten yhdistäminen sosiaaliseen mediaan.


    • kokoikäsitäsamaa

      Ota yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen jonka on tehtävä jotain.Kunon tarpeeksi yhteydenottoja niin viimein on tehtävä jotain.Kaikista ei voi pitää mutta kohtuuskaikessa.

    • adihaslafghj

      tee, kuten isäpuoleni teki kiusaajilleni. kun kerroin hänelle tapahtuneesta,alkoi tapahtua. tosin se istuu nyt elinkautista niistä hommista. mut väkivalta lopettaa sen anyway.

    • Juolavehnä

      Äidin ja tytön pitäisi saada lisää kontakteja sellaisiin ihmisiin, joilla on vaikutusvaltaa. Erään mahdollisuuden tarjoaa poliittinen toiminta. Vaalit ovat tulossa eri puolueet kaipaavat lisää avustajia jakamaan mainoksia ja tekemään muutakin järjestelytyötä.

      Liittyköön siis äiti johonkin puolueeseen ja tytär puolueen nuorisojaostoon. Kun siellä tekee aikansa perustyötä, niin voi tutustua eri tasoisiin vaikuttajiin. Siellä saa myös mielekästä puuhaa. Tuskin siellä kiusataan, koska puolueilla on nimenomaan kova tarve saada nuoria kannattajia. Jos koulussa kiusaaminen yltyy kohtuuttomaksi, niin puolueen vaikutusvaltaisilta jäseniltä voisi saada jopa tukea, jos heidän kanssaan pääsee lähempään tuttavuuteen.

    • Tuuliaaa1

      Kiusaaminen on kyllä minuunkin vaikuttanut tajuttoman paljon. Nykyään olen 25 vuotias.
      Peruskoulussa kiusattiin noin kolmannelta luokalta alkaen aina yläasteen loppuun saakka. Sellaista huutelua, ei niinkään fyysistä. Läskiksi haukkumista lähinnä. Tämä kuitenkin riitti siihen että nykyään olen todella arka ja hiljainen. Olin kyllä jo silloinkin. En tykkää olla esillä enkä esittää mielipiteitäni, koska pelkään että minut ja mielipiteet poljetaan ja haukutaan samantien. Itsetunto on ollut vuosia nollissa, ehkä se on nyt sieltä alkanut nostaa päätään pikkuhiljaa. Inhoan aikalailla sosiaalisia tilanteita joissa on vähänkin tuntemattomampia ihmisiä. Välttelen puhelimessa puhumista viimeiseen saakka, hoidan kaiken mieluiten viesteitse, ihan läheistenkin ihmisten kanssa. En pysty katsomaan ihmisiä silmiin pitkää aikaa.
      En uskalla (selvinpäin) juurikaan heittäytyä tai irrotella koska pelkään kuollakseni itseni nolaamista ja sitä että joku vieras nauraisi ja ilkkuisi.

      Että kiusaajat ovat kyllä pahinta saastaa tässä maailmassa. Jäljet kun saattavat olla pysyviä, koko loppuelämään vaikuttavia.

      Minä kestin ja jaksoin. Kaikki eivät jaksa.

      • ksduherygjtuuyh

        No ei kukaan voi 25-vuotiaana edes muistaa, että milloin koulussa kiusattiin, jos ei ole todella pahoja koulukiusaamiskokemuksia. Te kun täällä tarkasti erittelette, että millä luokalla mikäkin kiusaamisen alkoi ja milloin päättyi, niin oletteko tyyppejä, jotka olette koko ikänne asuneet jollakin yhdellä ja samalla paikkakunnalla ja samojen kanssa? Voin kertoa koulukiusatuiksi joutuneille, että se auttaa todella paljon unohtamaan koulukiusatuksi tulemisen kokemuksia, kun tapaa monenlaisia ihmisiä ja asuu erilaisilla paikkakunnilla. Itse ainakin vaikka jouduin alaikäisenä vaihtamaan koulua koulukiusaamisen vuoksi melkein toiselle puolen Suomea ja maksoi perheelleni paljon se kun en ole tukielättien kakara, niin jo 21- vuotiaana nauroin makeasti, kun tajusin, että ne samat tyypit yhä on ainoastaan samojen kanssa tekemisisssä, jotka mua peruskoulussa kiusasi. Yhdestäkin kuulin, että tyttö (olen itsekin nainen) minua koulussa kiusannut oli heti lukion jälkeen alkanut pyngätä lasta ja perustaa perhettä. Toinen oli niin tyhmä, että vaikka varmaan periaatteessa olisi ollut älykäs, oli _niin outo!!!_, että mieluummin meni OMAN PAIKKAKUNTANSA amikseen = ammattikorkeakoulu, kuin että olisi hakenut yliopistoon 2000-luvun alussa. Kolmas vissiin luki jossakin korkeakoulussa, mutta yhtä mulkku asenne sillä on mut nähdessä, kuin peruskoulussakin oli. Valtaosa on joitakin kampaajia tai lähihoitajia, eikä heissäkään mitään vikaa, mutta alkaa rassata niiden innokkuus näkyä netissä herjaamassa.


        Olisi todella ihanaa, jos esimerkiksi akateemisia aiheita ei pääsisi netissä kommentoimaan amikset. Kun ei voi kuvitella, että joku pikkupaikkakuntalainen kolmen lapsen yh tai huonossa avioliitossa elävä nelikymppinen nainen, jonka ainoita ajanvietteitä ovat ruokakauppa ja omat peruskouluaikaiset kaverinsa - tääkin on vain r-e-t-o.r-i-n-n-e -n n-i-m-e-t-ö-n m-i-e-l-i-p-i-de k-i-r-j-o-i-t-u-s t-u-n-t-e-m-a-t-t-o-m-i-l-l-e INTERNET KIRJOITUS KESKUSTELUPALSTALLA, että mikään sellainen suuremmin olisi kiinnostunut siitä, että kohdellaanko ihmisen mainetta väärin netissä vai ei. Ne ei TAJUA, että ne ei saa kirjoittaa mitä vain, jotka netissä maineita lokaa. Eikä niihin auta mikään. Mediakritiikikasvatus korkeintaan, parempia kaikki netttikiusaajat teknisesti on nettiä käyttämään, kuin esimerkiksi minä.


    • luut5

      Minä aikoinani tein näin, kun minua kiusattiin. Otin nyrkit esiin ja annoin kunnolla näköön johtavaa kiusaajaa. Näkivät minun nyrkkeilylahjani, mitä kukaan ei tiennyt. Kiusaaminen loppui siihen. Olin ujo, hiljainen ja pitkäpinnainen, mutta joskus se narunpääkin tulee vastaan. Olen väkivaltaa vastaan nykyään, mutta tuolloin se tuntui oikealta ratkaisulta omalta kannaltani. Jos en olisi tehnyt noin, minua olisi kiusattu koko koulun loppuajan (ylä-aste) ja tämä tapahtui 70-luvun lopulla silloin kun ei vielä niin kauheasti puututtu mihinkään. Ja yllättävintä, että kiusaaja oli uskovaisesta lahkosta. Lestadiolainen. Ilmeisesti hänen kotona täytyi olla kiltisti.

    • Aurinko1983

      MIettikää tyttäresi kanssa missä hän on hyvä. Ja etsikää sellaisia harrastuksia, joissa pääsee tätä kykyä käyttämään, sekä saamaan kavereita erilaisista piireistä.
      Jos asutte pienessä kaupungissa, voisi kesäleiri jossain aivan muualla tuoda uusia ystäviä, kun tytärtä ei tunneta eikä paineita taustasta ole.

      Hieman kallis ratkaisu, mutta varmasti itsetuntoa kohottava kokemus olisi kielikurssi ulkomailla. Kun huomaa, että pärjää maailmalla saa vielä kavereita, oppii kieltä ja näkee erilaisia ihmisiä.

      Itselleni nuorena juurikin urheilun tuomat onnistumiset ja tuollainen reissu ilman vanhempia oli avain juttuja, että hieman ikävän ala-asteen jälkeen sain rakennettua itselleni hyvän itsetunnon, sosiaalisen verkon elämän, josta nautin.

      Tsemppiä teille!

    • ---

      Kiusaaminen ainakin lievenee tai kenties kokonaan loppuu jos kiusaaja laitetaan tarkkailuluokalle. Kiusaajat luottavat aina siihen että kiusaaminen on sallittua jos kukaan ei puutu siihen tuntuvien rangaistusten kautta.

      Tämän vuoksi näitä kiusaajia tulisi laittaa myös tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon. Kiusatuiltakin voi loppua psyykkiset ongelmat samantien kun kiusaaja katoaa elämästä koska tätä kautta katoaa usein myös pelko.

      https://www.youtube.com/watch?v=g2-Re_Fl_L4

    • koulunvaihto

      vaihtakaa koulua! voi muuten kummasti elämä muuttua - siinä koulussa on opettajissa jotain vikaa, jos kiusaaminen on tuota luokkaa. Muistan että 2 lk ala-astella luokanopettaja kiusasi minua, enkä unohda sitä paksukaista ikinä, hirveä akka, seur. luokan opettaja oli enkeli. Koulussa samalla luokalla ollut mustalainen kiusas usein ja tuli hakkaamaan selkään, mutta onneksi olen ollut vahvaa tekoa, ja pärjäsin myöh koulussa todella hyvin, kirjoitin Ressusta ja sain stipendinkin. Koulukiusaaminen ei unohdu ikinä - en ymmärrä ihmisiä, jotka kiusaa toisia, ne on sairaita päästään - jotain sisäisesti todella vinossa, tai kotona perverssit vanhemmat. Yleensä se lähtee kotioloista, kiusaajilla on jotain vikaa kotioloissa, vanhempien suhteessa vialla, tai vain yksinkertaisesti he saavat kasvaa vähän liian rajattomasti, esim. rahaa työnnetään koko ajan, että niistä tulee tunteettomia, ja ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon - lopulta kyllä joutuvat kärsimään omissa nahoissaan, ovat usein narsisteja, koska puuttuu empatiakyky - sitä tarvitaan kanssakäymisessä. Kiusaajat nauttivat siitä, että saavat huomiota, ja hyväksyntää, kun monet haluaa olla kiusaajien ystäviä, etteivät itse tule kiusatuksi. Suomi muuten on johtava kiusaajien maa, myös työpaikkakiusaaminen on täällä hyvin yleistä.
      Tyttäresi pitäisi saada vertaistukea, varmasti sellaisia ryhmiä löytyy, niin ei tuntisi olevan ainut kiusattu, jakaminen helpottaa, ja saattaa jopa vahvistaa. Laita se johonkin taistelulajin pariin, tai kuntosalille nostaa puntteja tai kai tunnet jonkun miehen, joka menee näyttää niille kiusaajille taivaan merkit.

    • yrjötön

      Jokainen on uskossaan autuas.Myös alkoilevat opettajat!

    • Äkkiä muualle..

      Vaihda koulua ja tai asuinpaikkaa. Tyttö terapiaan. Lapsen elämää pitää suojella, kouluun ei tartte mennä jos siellä rääkätään.. Muutma itse. Se pn piemepi vaiva kuin se että pilaat lapsesi elämän pakottamalla hänet työpaikaan jossa häntä kiusataan. Menisiktö itse?.

    • varmuuslukko

      Kiusaajia tulee nöyryyttää julkisesti muiden oppilaiden edessä. Heidät pitää laittaa riviin luokan eten ja toiset sylkevät päälle. Näin aikoinaan saksassa käsiteltiin juutalaiskiusaajia.

      Ole Vahva.
      Sieg Heil. Voimaa Kalevalasta!

      • Lamk opettaja

        Lahdessa phkk tj Arvo Ilmavirta hävisi oikeuskäsittelyn erään amk opettajan viranpurkutapauksessa. Opettajan palatessa virkaan hän määräsi voittaneen opettajan tekniikan oppilaitoksen kellariin valokuvaamaan ja luetteloimaan vanhoja koneita ja kirjoja naureskellen muulle johdolleen "enkös keksinytkin X:lle hyvän tehtävän". Samana päivänä hän irtisanoi ko opettajan. Myöhemmin phkk/ Ilmavirta hävisi kaikki tapauksen oikeuskäsittelyt korkeimassa hallinto-oikeudessa, kiusaamista ei korvaa mikään eikä kukaan. Tämä kertomus on tosi.


      • Opettaja56
        Lamk opettaja kirjoitti:

        Lahdessa phkk tj Arvo Ilmavirta hävisi oikeuskäsittelyn erään amk opettajan viranpurkutapauksessa. Opettajan palatessa virkaan hän määräsi voittaneen opettajan tekniikan oppilaitoksen kellariin valokuvaamaan ja luetteloimaan vanhoja koneita ja kirjoja naureskellen muulle johdolleen "enkös keksinytkin X:lle hyvän tehtävän". Samana päivänä hän irtisanoi ko opettajan. Myöhemmin phkk/ Ilmavirta hävisi kaikki tapauksen oikeuskäsittelyt korkeimassa hallinto-oikeudessa, kiusaamista ei korvaa mikään eikä kukaan. Tämä kertomus on tosi.

        Voiko edellinen olla totta? Kuka on Arvo Ilmavirta? Ei ihme, että opiskelijat voivat henkisesti pahoin, jos opettajia kohdellaan noin! Missä on lainkäyttö, missä ovat muut opettajat, katsoivatko he tämän kaiken vierestä? Todella sairasta!


    • Kiusaaminen seis
    • Ota yhteyttä koululle. Kiusaamista voi ehkä äänittää ennen sitä, jos haluaa todisteita. Lasta voisi auttaa lupa suorittaa tenttejä kotona opiskellen, niissä aineissa joissa se on mahdollista eli lukuaineet. Välitunteina sisällä olo ja tukioppilas.

    • ei ruutia harakoille

      Kiusaaminen johtuu yleensä kateudesta tai alemmuuden tunteesta kiusattua kohtaan. Kiusaamisella kiusaaja yrittää pönkittää omaa huonoa itsetuntoa ja saada ryhmän kunnioituksen.

      Kiusatun paremmat ominaisuudet ( Jotka näyttävät kilpailuhenkisen kiusaajan silmissä paremmilta) yritetään kaikin keinoin häivyttää.
      Kiusatusta yritetään tehdä näkymätöntä.

      Kiusaaja ei kohdista kiukkuaan henkilöön, joka on kiusaajalle merkityksetön. Turha laittaa ruutia harakoille.

      Kiusaaja näyttää ulospäin kovalta, koska on sisältäpäin heikko.

      Janne Viljamaalta on tullut uusi kirja, jossa on juttua kiusaamisesta. Siitä oli jossain lehdessä

      • akdhrkughtgtugthuy

        Kummallinen väite, että mukamas "kiusaaja ei kohdista kiukkuaan henkilöön, joka on kiusaajalle merkityksetön" - ei päde ainakaan tässä internetissä, minua ainakin on Suomi24:ssa kiusanneet ainoastaan tasan tarkkaan minulle tuntemattomat. Pelottelette. Siinä olet ehkä oikeassa, että kiusaajat ovat hyvin kilpailuhenkisiä, mutta sairaalla tavalla: heille voi riittää kateuteen pelkästään se, että joku on opiskellut yliopistossa ja he itse eivät. Tai se, että joillakin on yhteiskunnassa asema, että heitä arvostetaan jonkun tietyn asian tai alan asiantuntijoina, ja kiusaajia itseään ei. Tai se, että joillakin on kahden vanhemman ydinperhe, ja kiusaajilla itsellään ei. Tai se, että joillakin on omakotitalo, ja kiusaajilla ei tai muuten parempi rahatilanne. Tai se, että joku vaan näyttää jonkun mielestä leuhkalta. Sellaisista asioista häiriintyneet kadehtii muita. Sairainta se, että vielä internetissäkin, missä siis aikuisety ihmiset ovat suurimpia nettikiusaajia. Eikä kiusaaja aina ole sellainen, joka näyttäisi ulospäin kovikselta. Minua ainakin peruskoulussa aikoinaan kiusasi ihan sellaiset jotkut ns. hellantelttu- tyypitkin, jotka välituntisin kulkivat opettajan käsikynkässä ja muuta, mutta jotka heti kun opettajan silmä vältti, olivat pilkkaamassa minua. Jos ne joutuivat jonnekin reksin puhutteluun, niin ne selitteli aina kiusaamisensa parhain päin, hyviä suustaan kaikki kiusaajat aina ovat. Kiusaajatyyppisten ihmisten kanssa oli todella ällöttävää käydä peruskoulua, usein tuntui, että niihin olisi pitänyt suhtautua kuin joku äitinsä, kun ne mekkaloi ja riehui. Yks läheiseni sanoikin kerran mulle, kun näytin peruskouluni 9- luokan luokkakuvan yksityisessä tilanteessa, että kuvan perusteella melkein vois sekoittaa opettajan minuun, koska olin niin paljon kypsemmän näköinen kuin ne monet muut.


        Ja älkää sekoittako vainoamista ja kiusaamista, minua ainakin on Suomi24-palstoilla vainottu, eikä se ole ollut mitään "kiusaamista" . tuntemattomat olleet pelottelemassa. Minua Suomi24:ssa herjanneet eivät ole edes tyytyneet haukkumaan vaan minua, vaan kommenteistaan on ollut luettavissa, että kyllä ne herjaa ihan mun läheisiäkin. Mistä v*tusta sitten saaneet niin yksityisluontoisia tietoja, sitä en tiedä, mutta rikos se on, yksityiselämää koskevan loukkaavan tiedon välittäminen.


        Mistä syystä joku voi kokea alemmuudentunnetta pelkän mielipidekirjittelun perusteella, mä ainakaan en ole ketään kiusannut ikinä.


      • khfryj
        akdhrkughtgtugthuy kirjoitti:

        Kummallinen väite, että mukamas "kiusaaja ei kohdista kiukkuaan henkilöön, joka on kiusaajalle merkityksetön" - ei päde ainakaan tässä internetissä, minua ainakin on Suomi24:ssa kiusanneet ainoastaan tasan tarkkaan minulle tuntemattomat. Pelottelette. Siinä olet ehkä oikeassa, että kiusaajat ovat hyvin kilpailuhenkisiä, mutta sairaalla tavalla: heille voi riittää kateuteen pelkästään se, että joku on opiskellut yliopistossa ja he itse eivät. Tai se, että joillakin on yhteiskunnassa asema, että heitä arvostetaan jonkun tietyn asian tai alan asiantuntijoina, ja kiusaajia itseään ei. Tai se, että joillakin on kahden vanhemman ydinperhe, ja kiusaajilla itsellään ei. Tai se, että joillakin on omakotitalo, ja kiusaajilla ei tai muuten parempi rahatilanne. Tai se, että joku vaan näyttää jonkun mielestä leuhkalta. Sellaisista asioista häiriintyneet kadehtii muita. Sairainta se, että vielä internetissäkin, missä siis aikuisety ihmiset ovat suurimpia nettikiusaajia. Eikä kiusaaja aina ole sellainen, joka näyttäisi ulospäin kovikselta. Minua ainakin peruskoulussa aikoinaan kiusasi ihan sellaiset jotkut ns. hellantelttu- tyypitkin, jotka välituntisin kulkivat opettajan käsikynkässä ja muuta, mutta jotka heti kun opettajan silmä vältti, olivat pilkkaamassa minua. Jos ne joutuivat jonnekin reksin puhutteluun, niin ne selitteli aina kiusaamisensa parhain päin, hyviä suustaan kaikki kiusaajat aina ovat. Kiusaajatyyppisten ihmisten kanssa oli todella ällöttävää käydä peruskoulua, usein tuntui, että niihin olisi pitänyt suhtautua kuin joku äitinsä, kun ne mekkaloi ja riehui. Yks läheiseni sanoikin kerran mulle, kun näytin peruskouluni 9- luokan luokkakuvan yksityisessä tilanteessa, että kuvan perusteella melkein vois sekoittaa opettajan minuun, koska olin niin paljon kypsemmän näköinen kuin ne monet muut.


        Ja älkää sekoittako vainoamista ja kiusaamista, minua ainakin on Suomi24-palstoilla vainottu, eikä se ole ollut mitään "kiusaamista" . tuntemattomat olleet pelottelemassa. Minua Suomi24:ssa herjanneet eivät ole edes tyytyneet haukkumaan vaan minua, vaan kommenteistaan on ollut luettavissa, että kyllä ne herjaa ihan mun läheisiäkin. Mistä v*tusta sitten saaneet niin yksityisluontoisia tietoja, sitä en tiedä, mutta rikos se on, yksityiselämää koskevan loukkaavan tiedon välittäminen.


        Mistä syystä joku voi kokea alemmuudentunnetta pelkän mielipidekirjittelun perusteella, mä ainakaan en ole ketään kiusannut ikinä.

        Nettiin tulee kirjoittelemaan pätemisen tarpeiset. Mutta netissä kirjoittelu ja lukeminen on vapaaehtoista, kun taas koulussa ja töissä on pakko käydä.


      • skdfhrghthgtuhtuh
        khfryj kirjoitti:

        Nettiin tulee kirjoittelemaan pätemisen tarpeiset. Mutta netissä kirjoittelu ja lukeminen on vapaaehtoista, kun taas koulussa ja töissä on pakko käydä.

        Oletko hyvä nimimerkki "khfryj" tietoinen, että tuolla tavalla nimettömästi ja naamattomasti tällä tavalla tuntemattomien välisessä julkisessa Suomi24-keskustelupalstakeskustelussa esitettynä, jopa tuo kommentti näyttää ja tuntuu minusta pelottavalta? Minäpä taidan tehdä sellaisen ratkaisun, etten enää koskaan kommentoi mitään näitä Suomi24- foorumin etusivulle nostamia aloituksia. Jos jatkossa kommentoin tässä Suomi24-palstoilla mitään, valitsen vain niitä aloituksia luettavaksi, jotka eivät ole Suomi24:n etusivulleen nostamia. En usko, että sen sortin nettihäiriköinnissä on kyse mistään viattomasta "pätemisen tarpeesta", mitä näitä keskusteluja näen. Vai onko niin, että kaikki eivät näe niitä samoja laittomia viestejä, joita melkein pelkästään minä Suomi24-palstoilla tässä koko ajan näen ja jos ette näe kaikkia samoja tekstejä uin minä, niin kukahan siinä sitten mahtaa olla peloteltu.... Yksi vinkki, että minä kuulun peloteltuihin.


        En osaa ottaa kantaa siihen, että ketä kiusataan missäkin tai että miten. Se on niiden asia ratkoa nettikiusaamisongelmat, jotka ovat jossakin Facebookeissa jne. jäseninä. Siitä en pidä, että tuntemattomat yrittävät leimailla kiusaajikseen internetissä ihmisiä, jotka eivät internetissä kiusaa ketään.


        Ja tällaissa nimettömissä keskusteluissa ei ole laissa sallittua mainita keskustelupalstaviesteissä nimettömästi esiiintyen yksityiskansalaisten nimiä, edes etunimiltä, kun esiinnytte itsekin nimettömästi ja keskustelun aihe on nähdäkseni ollut, että joku kolmen lapsen äiti kyseli, että mitä tehdä kun 13- vuotiasta tyttöään kiusataan. Te siinä sitten alatte puhua työpaikkakiusaamisesta ja sotkette kaikki asiat ilmeisen tahallisesti.


        Typerää käytöstä se mitä näen näillä palstoilla. Uhkailua, vihjailuja, erilaisten aiheiden sekoittamista keskenään ja niin edespäin. Ja miksei arvon aloituksen laatinut ole kommentoinut esimerkiksi yhtäkään viestiä, joita aiheeseensa kirjoitin? Luulis, että jotakin arvostusta olis sitäkin asiaa kohtaan, että joku todella vastaa niiden ketjujen aiheisiin, mistä on kyse aloitusten teksteissä, mutta pilkkanahan täällä vaan muakin pidetään... No onpa kamalan hirveetä, että olen nimettömästi ja ilman mitään kuvia tai mitään kirjoittanut Suomi24-keskustelupalstalle, levittelemättä ikinä mitään juttuja missään tai kirjoittamatta mitään mielipiteitäni siten, että mua voisi suoraan keneksikään tunnistaa tai yrittää edes tunnistaa.

        En todellakaan olisi edes tullut tähänkään keskusteluketjuun, jos ei olisi Suomi24- ylläpito nostanut yo.olevan aloituksen etusivulleen. Sosiaalisista medioista en tiedä.


    • Ketjun yhteenveto

      Suomi on lamassa näiden kiusattujen mammanpoikien ja tyttöjen vuoksi.

      Minua on loukattu, ja minua ei saa katsoa, eikä minulle saa puhua, ja mi mi mi mi :(

      Näistäkö määrätietoisia uusia yrittäjiä jotka luo uusia työpaikkoja? HAH!

      • staplari

        Koulukiusaaminen on runsainta juuri Suomessa, kaltaistesi ääliöiden takia. Meiltä puuttuu toisten hyväksyminen ja yhteisöllisyys, joka on todellinen häpeä ja kyllä vain, juuri siksi meiltä puuttuu ne määrätietoiset uudet yrittäjät työpaikkoineen.


      • Alahan hyväksyä jo
        staplari kirjoitti:

        Koulukiusaaminen on runsainta juuri Suomessa, kaltaistesi ääliöiden takia. Meiltä puuttuu toisten hyväksyminen ja yhteisöllisyys, joka on todellinen häpeä ja kyllä vain, juuri siksi meiltä puuttuu ne määrätietoiset uudet yrittäjät työpaikkoineen.

        Ääliötä sinä et ainakaan suvaitse. Miksi et? Varmaan siksi koska sinä ja sinun herkkyys on se pääasia.

        minä minä minä, mi mi mi mi :(

        Tekstisi on täysin totta, käytäntö vain ei oikein näytä onnistuvan.


      • lsefrugthuykuhyu

        Minä en ole yrittäjä, mutta jos olisin, en varmasti tarjoaisi työtä yhdellekään, joka minua on tässä Suomi24.ssa julkisesti nimettömänä herjannut. Olen nähnyt ja lukenut niin järkyttäviä tekstejä, että oikeasti totuus on se, että Suomen maassa vapaalla jalalla liikkuu tosi iso määrä täysin sekaisin olevaa sakkia, joilla ei todellisuudentaju siihen riitä, että ei nimettömälläkään foorumilla saa sanoa tai tehdä tai väittää sentään ihan mitä vaan. Itse luulen, että valtio- Suomi on lamassa siksi, että suurin osa työikäisistä suomalaisista käyttää puolet ajastaan sosiaalisissa medioissa, lapsensa jäävät siksi vaille kasvatusta ja osa jopa tuntuu kuvittelevan, että ihan työksikin kelpaisi joriseminen netin keskustelupalstoilla. No sanonko, että Suomea ei nosteta lamasta millään pelleuusilla konsolipeleillä, eikä sellaisella, että työikäisten ainoat bisnesideat ovat joku bloggailu tai muu mölinä, mikä ei tuota valtiolle mitään tai sen sorttinen, vaan sillä, että valtion omaisuutta ei kaupata ylikansallisille yhtiöille, että (sori vaan) oikeistopoliitikoiden liiallinen ulkoistamisinto loppuu mitä julkisen sektorin palveluihin tulee ja että ihmiset lakkaavat olemasta vainoharhaisia. Pitänee ymmärtää, että kaikkein tärkein taito nykymaailmassa on ihmisellä lukutaito ja mediakritiikkitaidot. Jos ne omaa, sitten ei voi mennä kovin huonosti, eikä tartte pelätä, että muut paitsi rikolliset herjaisi.


        Ja mikäs mammantyttö esimerkiksi minä muka olen, kun olen vaan herjattu keskustelupalstalla? Jos tänne kirjoittavat ihmiset käyttäytyisi normaalisti, nää palstat olisi täysin toisennäköisiä. Saattaisi jopa syntyä kansalaiskeskustelua siitäkin, että miten Suomen maahan luotaisiin lisää työpaikkoja tai voitaisiin lukea ihmisten ajankuvakokemuksia 2010-luvun Suomesta eri aiheista, mutta sitähän tän foorumin ylläpito ei halua, koska eivät valvo palstojaan. Jos mä jotakin yritän välttää, niin aina ainakin kommentoimasta turhien julkkisten tekemisiä - samojen tyyppien epämielenkiintoisia tekemisiä täällä aina tyrkytetään keskustelunaiheiksi, kuin mitä löytyy Allerin Seiska Päivää- lehtien kansistakin. No totuus on, että oikeasti mielenkiintoiset kirjoittajat eivät ole netissä patsastelemassa missään sosiaalisissa medioissa ainakaan aktiivisesti, jos ollenkaan. Luuletko, että esimerkiksi minä muka herättäisin niin paljon herjahuomiota täällä, jollen olisi poikkeuksellisen naseva kirjoittaja?


        Ja jos MIKÄLI sä olet se sekopää, joka mua on täällä pitänyt julkisena silmätikkunaan ja eniten pilkannut seuraamalla profiilitonta minua Suomi24- palstalta toiselle; mikäli olet, ihan oikeasti hanki itsellesi mielenterveyshoitoa. Se varmaan suuruudenhulluille on jokin edes huomion saamisen muoto, että netissä voi esiintyä minä vaan, mutta todellinen maailma ei toimi siten. Ainakin minua pahimmin herjanneet olisi oikeasti syytteessä, jos ne saisin kiinni, sen verran häiriintynyttä pilkkaa olen kokenut tässä Suomi24:ssa.


      • Kiusaaja on kallis paukk

        Ei vaan Suomi on lamassa kiusaajien takia - se maksaa tälle valtiolle paljon rahaa ! Ihan liikaa!


    • sympatiani

      Lapsiparka... Kerro hänelle, ettei kiusatuksi joutuminen ollut hänen vikansa - kiusaaminen on aina kiusaajan syytä, ei kiusatun. Suosittelen lukemaan Päivä Hamaruksen kirjan "Huomaa, puutu, ehkäise", siinä kiusaaminen esitellään joukkoilmiönä ja siinä on muutakin hyödyllistä tietoa.

      Kerro lapsellesi, että hän on sinulle rakas ja tärkeä ja että rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on. Päivä kerrallaan.

    • vahdi selustaasi

      Ikävää mutta ainoa keino on todellakin vetää turpii kiusaajia.
      Tämä toimii ehdottomasti poikien kesken peremmin... ehkä tytöillekin?

      Koska koulu harvemmin puuttuu asiaan.... eli he mielummin syyllistävät kiusatun, kun kohtaavat ne kiusaajat.
      Koulu voi itse toimia kiusaajana (kuten esim Lempäälässä käsi- ja (muka) taidekoulussa). Ja se voi tehdä sen sallitusti. Koska koulun tapauksessa kiusaaja toimii asian tutkijana.

      Oppilaalla kun ei ole ihmisoikeuksia.
      Nyt ei ilmennyt minkälaisesta kiusaamisesta on kyse?
      Jos esim kyseessä on pelkkä sanallinen kiusaus... opeta tyllerö käyttämään sanan viiltävää miekkaa. Nasevia kommentteja millä sivaltaa.

      Toinen keino josta voi olla apua on tehdä RIKOSILMOITUS.
      Ilmoitat esim. koululle, että jos asiaan ei puututa välittömästi, teet sen.

      • Herää jo

        Just. Älä vaan jätä mitään vääryyttä kostamatta. Eihän maailmassa mitään ärsyttävää ja loukkaavaa tapahdu muillekaan. Voit olla jopa seuraava koulusurmaaja jos tarpeeksi jaksat pitää puoliasi.

        Tai sitten voit antaa asian olla niinkuin kaikki muutkin joita ei kiusata.


    • Ei kiva koululle

      Kiva koulu ei toimi


      Oman tyttären vuosia jatkunutta piinaa, yhden ADHD / Asperger -pöljäkkeen pojan taholta, yritettiin laittaa selviteltäväksi Kiva kouluun. Tästä hän kieltäytyi ehdottomasti sanoen, että pitääkö hänet vielä nöyryyttää tälläkin tavoin. Hän koki sen lisärangaistuksena kaikein kokemansa lisäksi.
      Hänellä ei ole mitään sanottavaa eikä sovittavaa kyseisen pöljän pojan kohdalla, joka on ollut hänen painajaisensa eskarista saakka. Olimme samaa mieltä ja kielsimme ehdottomasti kaikenlaisen sovittelun ja Kiva koulun. Se voisi toimia satunnaisissa kiusaamistapauksissa mutta ei tällaisessa systemaattisessa ja pitkäkestoisessa moppaamisessa.

      Poika lienee ollut aluksi ihastunut tyttäreemme ja vastakaikua saamatta se ihastus vaihtui vähitellen kiusaamiseksi, joka viime vuosina muutui ihan sairaaksi vainoamiseksi koulussa. Nyt se on lopetettu ja toivottavasti tilanne pysyy tällaisena.

      Viime keväänä pojalla oli uhkana koulusta erottaminen, vaan eipä toiminut sekään. Nyt on järeämmät keinot käytössä.
      Politiikasta on jo opittu kuinka neuvottelujen tie on loputon. Nyt on nollasumma peli menossa, eli jos tulee yhtäkään kiusaustapausta kyseisen pöljäkkeen taholta, niin se on rikosilmoitus pojasta ja koulun rehtorista, joka ei kykene takaamaan KOULURAUHAA. Tyttöni EI vaihda koulua, ei vaihda luokkaa, ei sovi kiusaajan kanssa, eikä väistele enää. Hän tuntee vain syvää vihaa kiusaajaansa kohtaan. Samoin me vanhemmat. Pojan vahempien kanssa on ok välit, mutta he eivät halua pistää poikaa kuriin kun sellainen olisi kuulemma haitaksi hänen itsetunnolleen!
      Heitä ei tyttäremme itsetunto huoleta lainkaan. Heillä itsellään on 4 poikaa, muttei tyttöjä. Meillä on molempia.

      LOPUKSI KAIKILLE:

      Ole kirottu sinä aikuinen, (opettaja, rehtori, kuraattori, vanhempi), joka annat kiusatulle neuvoksi "Älä välitä..." Sehän tarkoittaa oikeasti, ettei aikuiset välitä sekaantua selvittämään ja lopettamaan kiusaamista. Kiusaamiseen on puututtava heti ja lujasti. Älä ummista silmiäsi kun näet sellaista tapahtuvan!

      On suuri vääryys kun kiusattua työnnetään kuraattoreille ja srinkeille yms. terapeuteille, kun sinne kuuluisi laittaa KIUSAAJAT ja heidän hengailijansa. Samoin ne aikuiset, jotka ei puutu kiusaamiseen sen estämiseksi, esim. koulussa tai päiväkodissa jns.


      http://kiusatunvastaisku.blogspot.fi/2012/01/rehtorikysely-paljasti-kiva-koulu-ei.html?m=1


      tiistai 17. tammikuuta 2012

      Rehtorikysely paljasti: KiVa Koulu ei toimi !


      KiVa Koulua on pidetty ihmelääkkeenä koulukiusaamiseen. Toimenpideohjelman erinomaisuudesta ollaan niin vakuuttuneita, että siitä on povattu uutta suomalaisen huippuosaamisen vientituotetta. En tiedä mistä moinen harhaluulo on peräisin. Yksi ohjelman kehittäjistä on itse sanonut, että KiVa Koulu ei ole mikäänhokkus pokkus -metodi.

    • uttrek

      Hei!

      Itse lähtisin mukaan seurakunnan toimintaan. Poikani kävi joissain seurakunnan illoissa ns. valvojana, mutta oli siellä tavallaan mukana menossa. Voisitte soittaa seurakuntaa ja kysellä ja kertoa tilanteesta esim nuorisotyönohjaajalle. Hän voisi kouluttautua vaikka kerhon ohjaajaksi. Emme ole uskovaisia.

      Lähtekää mukaan johonkin eläinsuojeluyhdistystoimintaan ja tarjotkaa koti jollekin kodittaomalle eläimme (sijaiskoti vähäksi aikaa).

      Kysykään naapurilta yms. että voiko heidän koiraa ulkoiluttaa.

      Laita tyttösi kitara- ja laulutunneille. Itsetunto kasvaa. Älä kumminkaan mihinkään klassiseen musiikkiin sotke tyttöäsi:)

      Voisiko isommat sisarukset auttaa jotenkin?

      Itse olin nuorena todella ujo ja sulkeutunut. Minua ei kiusattu, mutta perheessämme oli vakavia ongelmia. Pääsin kuorestani kyllä vasta aikuisena. Muistan vielä kuinka vaikeaa oli kun ne muutamat tutut vielä alkoivat seurustelemaan ja minä olin aivan yksin. Luokallamme oli kumminkin ns. empaattisia tyttöjä, jotka ottivat minuakin mukaansa.

      Tyttäresi kaipaa jatkuvaa rohkaisua, mutta anna hänelle aikaa. Kiertäkää kaikki muotipissikset kaukaa...etsikää jotain tavallista tyttöä seuraksi!!

      Hyvin se menee...itsekin asiasta selvinnyt!!

    • Jos luokanvalvoja

      tai rehtori on narsisti, niin silloin he eivät puutu asiaan ollenkaan. Narsisti nauttii, kun joku joutuu kärsimään ja naureskelee salaa partaansa. Hänestä on mukava katsoa, kun jonkun heikomman elämä tuhoutuu pieniksi paloiksi. Luultavasti osallistuu itsekin kiusaamiseen.

    • ElämäOnjulmaa

      Minua kiusattiin ala-asteella 3v ja yläasteella 7 luokalla. jouduin vaihtamaan kouluakin kyseisen asian takia :( Ihmisillä on tapana valita keskuudestaan YKSI ihminen, jota sitten kiusataan. Olen todennut että ainoa keino päästä eroon kiusaajista on ruveta itse kiusaajaksi

      • Tei samoin

        Juuri niin


    • Avitin vähän

      Vedä turpaan kiusaajia.

      Mitä itse tein niin ne kompastuivat ihan kuin itsestään.

    • Oulu-lehti
    • Itsekin kokenut

      Kannattaa ehdottomasti pysyä tytön tukena! Itseäni kiusattiin myös ala-asteella, jolloin äidin tuki ja turva oli korvaamaton.

    • Kotonakinoppii

      Oletteko harkinneet kotiopetukseen siirtymistä?

      Kannataa ottaa asiasta selvää ja myös muistaa Feeniks koulu. Feeniks kouluunkin voi ottaa yhteyttä ja kysellä.

      Itse otin lapsen kotiopetukseen juurikin sosiaalisten hankaluuksien vuoksi. Nyt niin paljon kevyempi ja onnellisempi lapsi

    • höhöhöhöh

      Me tehtiin 7-luokalla koulukiusaamisesta rankka video, jossa lopulta kiusattu teki itsemurhan. Videolla päästiin meidän kaupungista jatkoon Helsinkiin kisoihin. Oli sen verran vaikuttava video. Tuollaisia lyhytelokuvia kannattaisi tehdä ja näyttää kiusaajille, niin ne ehkä tajuais.

      • höhööhöh

        Lisään vielä, että on omituista että miksi kiusattu joutuu usein vaihtamaan koulua, kiusaajahan se on kenen pitäis koulua vaihtaa.


      • Orpokoti2

        Se joku a-klinikan orpokotivideo ja muut..niin hyvin tehty! Teettekö samantien kiusaamisvideon. Kuitenkin niin usein kiusaajan ja kiusatunkin kotona saattaa olla itsetuntoa heikentävä vanhempien alkoholismi..vaikkei aina olisikaan, niin samalla mallilla tehty video olis hyvä saada kansainväliseen levitykseen. Myös kouluissa näytettäväksi.


    • Keijo888888

      Lapsen kasvatus. Kun kasvattaa lapsen avoimeksi ja rohkeaksi, niin ongelmilta vältytään. tietenkin se vaatii vanhemmalta mallia millaista on olla rohkea ja avoin, elikkä katsokaa peiliin , jos vanhempi on vässykkä niin varmasti lapsestakin sellainen kasvaa, ja mikä olisi kiusaajille helpompi kohde kuin hiljainen lapsi joka ei uskalla antaa takaisin tai vaatia oikeutta. En todellakaan puolusta kiusaajia mutta koska näitä luonnevikaisia perheitä tulee aina olemaan, niin kiusaamistakin tulee aina olemaan. älkää ikinä tuudittautuko siihen että mailma olisi reilu ja kaikelta pahalta välttyy taistelematta vastaan.

      • Liiankilttityttö

        Totta puhut. Siksi onkin tosi syyllinen olo itsellä. Miksen oo ollu parempi äiti ja pitäny omia rajoja kunnossa, tai kasannu niitä ennenku tein lapsia..nyt on vain elettävä tätä päivää ja yritettävä kasvaa itsekin. Mennyttä ei voi muuttaa.


      • katuhommat kasiin va
        Liiankilttityttö kirjoitti:

        Totta puhut. Siksi onkin tosi syyllinen olo itsellä. Miksen oo ollu parempi äiti ja pitäny omia rajoja kunnossa, tai kasannu niitä ennenku tein lapsia..nyt on vain elettävä tätä päivää ja yritettävä kasvaa itsekin. Mennyttä ei voi muuttaa.

        Minulla tuli koulukiusaajat taloni eteen kun tyttoni juoksi pakoon sisalle. Hyppasin urheiluautooni ja lahdin niiiten peraan autolla kun ne huomasivat etta olinkin kotona. Kiusaajat huusivat ulkopuolella etta sytyttavat taloni tuleen. Ajoin hullun lailla niitten peraan ja ne eivat paasseetkaan karkuun ja siina sitten esitin niille samat terveiset -tais tulla tappo uhot mukaan.Siihen loppuivat kiusaamiset.


    • Eevityttönen

      Itse kärsin koulukiusaamisesta vuosia ala- ja yläasteella, vanhempani eivät siihen koskaan ymmärtäneet puuttua. Koulukaverin rohkaistessa uskalsin vihdoin kertoa opettajalle, jolloin vieressä kuunnellut toinen opettaja lausui sarkastisesti "no, onpa nyt asiaa". Siihen loppui minun asiasta kertominen. Tärkeintä minun mielestäni on, että vanhempana kuuntelet ja ymmärrät. Eri asia on, pystytkö mitään asialle tekemään. Mutta jo se, että kuuntelet ja ymmärrät mitä lapsesi on kokenut, voi antaa hänelle voimaa selvitä monen kiusaajan heittämän herjan yli.

      • Tee näin vaan rohkeesti

        Mikä IHME NOITA OPETTAJIA OIKEIN VAIVAA???? Ilmota tuon opettajan nimi opetushallitukseen vanhemmat etsivät sinulle googlella osoitteen! Tommonen pitää loppuA! Pyydä suojaamaan identiteettisi!


      • Näin se käy
        Tee näin vaan rohkeesti kirjoitti:

        Mikä IHME NOITA OPETTAJIA OIKEIN VAIVAA???? Ilmota tuon opettajan nimi opetushallitukseen vanhemmat etsivät sinulle googlella osoitteen! Tommonen pitää loppuA! Pyydä suojaamaan identiteettisi!

        Opettajat eivät halua nimeään yhtään minnekkään kirjatuksi ikävissä asioissa joten vaan totta puhutte ja lähetatte opetushallituksen pääpämpulle tapaukset! Ja alkaa tapahtua!


    • Arja Lehtikangas

      Sanotaan Ei kiusaamiselle!!

      Jokaisella on oikeus käydä koulua ilman pelkoa.
      Kiusattu, ota yhteyttä:
      [email protected]

      Sanotaan Ei kiusaamiselle vuonna 2015.
      Sanotaan se ääneen teeveessä.

    • näinselopuu

      Perkele mua kiusatiin 3n vuotta se loppusileen et kävin murtamassa mutaman nenän nyrkillä

    • Anonyymi

      Tee rikosilmoitus.opettaja täysin vellihousu.ei voi olla tietämätön noinkin laajasta kiusaamisesta. Kyllä opettajat ovat lapsista vastuussa,mitä koulussa tapahtuu. Ostakaa tytölle koulutettu iso koira,mitä hän pitää kaikkialla mukana.ei tule persemöröt soittamaan suutaan,eikä isommatkaan.ikävä tapaus.

    • Anonyymi

      Minua on kiusattu joka koulussa. Siitä pääsee jotenkin yli jatkamalla elämää vaikka kiusaamisesta edelleen kärsii ahdistuksen, masennuksen, huonojen muistojen vuoksi. Ehkä muutto toiselle paikkakunnalle voisi auttaa sitten kun voi muuttaa. Omalla kohdalla se on auttanut varmaan. Ei tarvitse nähdä entisiä kiusajia enää kaupungilla.

      Uskomatonta, että vielä kun olen ollut noin 26-vuotias jotkut näistä kiusaajista ovat edelleen jatkaneet kiusaamista kun ovat nähneet minut. Eräs kiusaaja käveli kadulla vastaan ja sanoi ohimennen virnuillen "jos sun lysti on niin silmät yhteen lyö".

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe